Raivoa rakkautta

Olemisen sietämätön moneus

2008-01-07T09:57:00.000+02:00

Susienne sai minut ylipuhuttua tähän. Mikä loistava aloitus vuodelle, puhumattakaan blogihiljaisuuden rikkomisesta!

Sue siis tahtoi tietää epäolennaisia tai olennaisia asioita minusta, joita useimmat eivät tiedä. En mene tuosta kriteeristä takuuseen, mutta kirjoittelen tänne nyt muutamia asioita, joita mieleen juolahtaa...

MINÄ
- en voi syödä juustoa. Tämä on toki kohtuullisen laajalti tiedossa, mutta tulkoon nyt kirkossa kuulutetuksi. Elämäni ainut kerta kosmetologilla paljasti, että elimistöni ei kuulemma sulata kaikkea hapanta, mikä sitten puskee ihon kautta ulos varsinaisina juustosarvina. Näiden hirveyksien paraneminen kestää kuukauden, joten olen mieluummin syömättä juustoa ja näytän ihmiseltä...
- käytän erästä sellaista rasvaa, joka maksaa ~1500e/ kilo - onneksi saan siitä alennusta.
- olen nitkuttanut irti yhden hampaistani, joka ei harmi kyllä ollutkaan maitohammas :|
- olen mestari tekemään pienistä valinnoista vaikeita: mikä hampurilainen? mitä irtojäätelöä? mitkä vaatteet päälle tänään? minkä väriset sukat ostaisin? Ja Niin Edelleen.
- olen vaikea lempi-asioissa. Lempiruoka? Lempiväri? Paras lukemani kirja? Lempielokuva? Äh.
- olen silti päässyt varmuuteen lempinäyttelijöistäni: Bruce Willis ja Mel Gibson 8)
- syön yleensä broilerinkoivet kuorineen. Joskus myös perunat.
- saatoin lapsena käyttää tuntikausia lukemiseen. Yhteen aikaan en läksyjen lisäksi juuri muuta tehnytkään.
- en ole lukenut muun muassa sellaisia suomalaisia klassikkoja kuin Tuntematon sotilas taikka Seitsemän veljestä. Hävettää eritoten edellisen kohdan huomioon ottaen. Tosin nykyään en juurikaan ehdi lukea tai saa luettua edes murto-osaa siitä määrästä, jonka haluaisin.
- en juurikaan katso televisiota. Kanadanreissu lopetti senkin vähäisen katselun, mitä harrastin ennen sitä. Toisin sanoen tipuimme kärryiltä Lostista, Roomasta ja 4400-sarjasta. Tämän lisäksi tuli ja tulee edelleen katseltua vain leffoja, ja tarjonta ei ole niin laadukasta, että teeveen edessä tulisi kovin montaa tuntia viikossa istuttua.
- sen sijaan käytän aivan liikaa aikaa internetissä. Ja se siitä!
- olen wannabe-puutarhuri, josta tuskin koskaan tulee oikeaa sellaista. Tällä hetkellä meillä on yksi rahapuu, joka ihme kyllä on hengissä ja näyttää jopa hyvinvoivalta. Mitähän olen tehnyt väärin?
- olen joskus osannut soittaa vähän pianoa!
- olen aivan patalaiska liikkumaan. Olen käynyt lenkillä omaehtoisesti alle kymmenen kertaa elämässäni. Uh.
- vältän ihon takia kaikkea hikoilemista, paitsi saunassa :D
- koetan tästä huolimatta elää terveellisesti, vannon hyötyliikunnan nimeen!
- en ole juuri koskaan sairas. Normaalioloissa minulla ei ole päänsärkyä (ellen jumita niskaani koneella), ei mahakipua, ei flunssaa, eikä muitakaan vaivoja - atopiaa lukuunottamatta tietysti.
- olen saanut myös todella hyvät unenlahjat Luojalta. Yleensä nukahdan muutaman minuutin kuluessa siitä, kun menen maata.
- olen joissakin asioissa äärimmäisen pedanttinen. (Voi Miika-parkaa...) Tulkaa kylään, niin esittelen vaatekaappimme! Tai oikeastaan ihan minkä tahansa kaapin vain.
- olen erittäin tarkka siitä, että päälläni olevat vaatteet sopivat keskenään yhteen.
- olen mielestäni mestarillinen keksimään pikkukikkoja vähäisen säilytystilan muuttamisessa riittäväksi ja toimivan, kauniin kodin luomisessa.
- en käytä mitään hiustenmuotoilutuotteita. En myöskään hiustenkuivainta, ja käydessäni ammattiopistolla parturissa pääsin mallintamaan opiskelijalle hänen opettajansa mukaan "terveitä, käsittelemättömiä hiuksia".
- en ole koskaan värjännytkään hiuksiani. Vaihteluksi riittäisi kun olisi joskus yksivärinen eikä läikikäs, mieluummin vaalean- kuin kirkuvan punainen...
- pyysin ja sain joululahjaksi työkalupakin.
- osaan mielestäni piirtää aika hyvin.
- näytän olevan kykenevä näkemään lian sielläkin, mistä muut eivät sitä huomaa... :(
- olen utelias. Koetan olla olematta sitä liiallisessa määrin.
- olen asunut neljässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Eestissä ja Kanadassa.
- ymmärrän edelleen vähän eestiä ja haluaisin edelleen oppia puhumaan sitä kunnolla, olen siis tavallaan ihan haksahtanut Eestiin edelleen. Tartto on aivan ihana kaupunki!
- vastasin Miikan kosintaan (myöntävästi) Tarton torilla, Kissing Students -patsaan juurella 26.10.2002 noin kello 20.30.
- haaveilen salaa lähetystyöstä.
- ja ... kirjan kirjoittamisesta. (hui)
- rakastan ja pelkään merta.
- pelkään edelleen joskus pimeää. Koskapa uskon, että henkimaailma on todellisuutta, miksi se ei voisi pukeutua kaikkeen siihen hirveyteen, jota elokuvateollisuus meidän eteemme nykyään suoltaa? - nimim. AVP2 on nähty.
- pelkään myös aika ajoin, että olen oikeasti todella tylsä ja huumorintajuton ihminen.
- olen sitä mieltä, että leikkiminen ei ole lapsellista. Vaikka kaikki leikin nimellä menevä ei minuun uppoakaan.
- olen aika varma, että monet tutut järkyttyisivät joistakin mielipiteistäni.
- rakastan kynttilöitä, haaveilen kynttiläillallisista - ja Miika haluaa nähdä, mitä syö...
- tykkään ihan sikana sinisistä pulloista ja mustasta sametista!
- aion vielä joskus ottaa laulutunteja.
- aloitan tänä keväänä kauan kaipaamani kuorolauluharrastuksen :)

Kirpputorilla kiirastorstaina

2007-04-06T07:49:00.000+03:00

Kummalliselta se tuntuu, mutta näin siinä kävi.

Naapurin Jukka ja Miika suunnittelivat jo kuukausi sitten menevänsä suureen autonäyttelyyn, joka on ollut nyt viikon ajan downtownissa. Keksin, että mehän Mirkun kanssa mennään samana päivänä kirpputorille, koska autot eivät niiiin paljon kiinnosta... ja Mirkku oli heti mukana.

Niinpä aamupäivän esseerupeaman jälkeen tapasimme Edmondsin skytrain-asemalla ja kipittelimme siitä läheiseen Value Villageen. Oi sitä paikkaa! Keskikokoisen suomalaisen marketin kokoinen tila täynnänsä aarteita löydettäväksi. Siistiä, hyvää tavaraa ja vaatetta. Kuinka kirpputorit ovatkaan ihania.

Mirkku oli enemmän hengaamassa, mutta minä etsin kevättakkia - tänään sää on ollut sellainen, että on tarjennut mainiosti ilmankin päällysvaatteita: 17 lämpöastetta iltapäivästä, oli säätiedotus ennakoinut, ja varmasti piti paikkaansa.

Kandidaatteja uudeksi takiksi löytyi montaakin, mutta kaksi jäi ylitse muiden, ja lopulta valinnan tuskassani päätin ostaa molemmat, vaikka hinta vähän kirpaisi; hienompi, tumma luumunpunainen, jakunmallinen samettitakki maksoi $8 ja hiukan pidempi, musta, kauluksellinen plyysitakki $20.

Henkisesti krapulaisena, väsyneenä ja onnellisena jatkoimme matkaa Applebee´s-ravintolaan syömään. Tilasimme molemmat salaattia - minä katkarapu-pekonisalaatin, Mirkku Oriental kana -salaatin - ja ensimmäisen haarukallisen jälkeen huokasimme yhteen ääneen: "Ihanaaaa! Parasta salaattia mitä olen ikinä syöny..." Eikä jälkiruoka taatusti ollut pahempaa.

Minun jahkailujeni takia aikataulu hiukan petti, emmekä kerenneet koluta seuraavaa paikkaa eli täkäläisen Pelastusarmeijan Thrift Storea kunnolla läpi. Eipä sillä, että olisimme ehtineet tehdä niin Value Villagessakaan. ;) Mirkku lähti aiemmin ruokakauppaan ja First Lutheranille ehtoollismessuun, minä jäin vielä pähkäilemään ympäri kirpparia, ja käteen tarttui kolme paitaa ja yksi hame, yhteensä $19. Thrift Store oli vielä viihtyisämpi kuin Value Village, ja myös hiukan kalliimpi, mutta toisaalta raha menee hyvään tarkoitukseen.

Kamalaa!

Sitten seikkailin vielä bussilla vähän matkaa Kingswayta eteenpäin Sperling Avenuelle, jonka varrella Emmauskirkko on. Sain tepastella kymmenen minuuttia ennenkuin kirkko tuli näkyviin, mutta ehdin kuin ehdinkin ehtoollishetkeen.

Miika ja Jukka olivat selviytyneet autonäyttelystä parissa tunnissa, ja Miika odotteli minua jo kirkon eteisessä. Kirkon puolella oli ihan hiljaista, ja luulin että kukaan muu ei ole vielä tullut. Niinpä kailotin kovalla äänellä, että olen tuhlannut rahaa! Tuli sitten koko kirkkokansalle selväksi. :)

Tuntui äärettömän hyvältä istua kirkonpenkkiin pitkän päivän päätteeksi. Olen jo parin viikon ajan kaivannut pääsiäisen aikaa ja odottanut sitä. Tullaan valtavien asioiden äärelle, kun tullaan ristin luo ja sitten tyhjälle haudalle. Kun saisi enemmän ja enemmän ymmärtää sitä, se olisi valtavaa.

Siinä kirkon penkissä istuessa olin surullinen ja onnellinen yhtä aikaa. Itkin sitä, että minulta ei puutu mitään, että olen saanut kaikkea niin paljon, paljon enemmän kuin koskaan olen osannut toivoa tai ansaitsisin.

Suurempi kuin elämä on sinun armosi!

***

Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla pää pyhä kruunattiin.

Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias.

Nyt kiitos haavoistasi, syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti myös kerran kuolemaan.

Suo ristinuhrin loistaa lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa, tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi, jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi on minun voittoni.

- virrestä 63

Tulisilla hiilillä

2007-04-03T20:34:00.000+03:00

Miika kävi eilen ostamassa minulle syntymäpäivälahjan, joka maksoi niin paljon, etten kehtaa edes sanoa - osti oikeastaan kuulemma kaksi lahjaa...

Siellä ne nyt kököttävät pussissa makuuhuoneen nurkassa, ja kurkistelu on kielletty. Toisen paketin ulkonäöstä kuulemma heti tietää, mitä siellä on.

Nyt sitten pitää odottaa sunnuntai-iltaan saakka, ennen kuin saa tietää mitä olen saanut! Iiih.

:)

Juhlallista arkea

2007-04-01T04:53:00.000+03:00

Niin kuin olen moneen kertaan mainostanut, mekin täällä elelemme enimmäkseen ihan tavallista arkea. Kuten nyt viime aikoina, vaikka toki kaikenlaista aina sattuu ja tapahtuukin.

Viime sunnuntai oli siitä harvinainen, että kirkolla ei tapahtunut mitään erikoista. Ellei lasketa sitä, että Jukan auto oli hajonnut kirkkotielle, ja hän kertoili siitä vallan erinomaisessa saarnassaan, joka pääasiassa koski Paavalin mietteitä siitä, että Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki on roskaa, ja jos raamatunkäännöskomitea olisi ollut alkukielen ronskille ilmaisulle uskollinen, pelkkää paskaa. ;)

Sunnuntai-iltana toki oli taas uusi kokemus luvassa, kun lähdimme Intervarsityn raamisporukalla katsastamaan New Life Community -seurakunnan Rock Gardenia eli eräänlaista pääasiassa nuorille suunnattua iltaa, jossa oli ylistystä ja tuhti annos raamattuopetusta. Opettajana oli Rikk Watts, joka toimii Regent Collegessa Uuden Testamentin professorina. Ryden teologilinjalla olleet huomio, meille niin tutuksi käynyt herra J. I. Packer on Rikkin työtoveri! Kyseinen college onkin ilmeisesti kohtuullisen vanhoillinen, tiesi Miika kertoa vierailtuaan sen sivuilla... Ja voi tytöt ja pojat, kyllä opetus oli rautainen...! *mainos* löytyy mp3-muodossa Rock Gardenin sivuilta! *mainos* Kamera vain valitettavasti unohtui, joten kuvia paikan päältä ei ole. :(

Maanantaisin on jo edellä mainittu Intervarsityn raamis, eikä maanantaista olekaan sen kummempaa mainittavaa, paitsi että vastoin kaikkia sääennusteita aurinko alkoi paistaa, eikä ole vieläkään lopettanut... välillä on toki satanut, mutta silti joka päivä on saanut nauttia valosta ja vähän lämmöstäkin! Niinpä tiistaina tein sen, jota olen koko täälläoloajan suunnitellut: menin vakibussillamme Burnabyn vuoren juurelle, jalkauduin kävelemään katua pitkän matkan - yli tunnin ajaksi - ja otin taloista yhteensä reilu sata kuvaa. Huomasin reissullani, että täällä vuorella on todella huomattavasti kylmempi, sillä alhaalla takkia ei millään pystynyt pitämään päällä, vaikka täällä ylhäällä ilman sitä taas ei tarkene.

Sekä maanantaina että tiistaina päädyttiin vakiohupimme, leffojen pariin. Maanantaina löysin Cornerstonessa sijaitsevasta Highlander-vuokraamosta Predatorin, ja tiistaina Miika kävi hakemassa samasta paikasta Rocky Balboan, jota myös naapurin Jukka tuli kanssamme tiiraamaan. Highlander on kerrassaan mainio paikka: tyylikäs, siisti, ja valikoimassa on myös vanhoja leffoja paljon enemmän kuin Makuunissa esimerkiksi. Vuokraaminen maksaa suunnilleen saman verran, mutta $3 eli 2€ oikeuttaa pitämään leffaa lainassa kolme päivää. :)

Keskiviikkoisin käyn Paulan, Dorothyn ja Gladyksen miniraamiksessa, ja tällä kertaa löytyi heidän kirkkonsa raamatuntulkinnalle uusi ihmeellisyys, jonka olemuksesta en ole tosin vielä ihan varma... Tytöt nimittäin uskovat, että Jeesuksen paluun jälkeen uskovat eivät päädy taivaaksi nimittämäämme paikkaan, vaan jatkavat elämäänsä Jumalan luomassa uudessa maassa, jossa kirkko jäsenineen muodostaa Uuden Jerusalemin, eli Kristuksen morsiamen. Tulkinta pohjautuu Ilmestyskirjan jakeisiin, joissa sanotaan: "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ´Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.´" Tulkintaa perusteltiin myös Efesolaiskirjeen kohdalla, jossa puhutaan Kristuksen rakkauden tuntemisesta. En ole aivan varma ymmärsinkö oikein, mutta ensi viikolla on luvassa lisää aiheesta...

Keskiviikkona oli myös Intervarsityn kokoontuminen, jossa laulettiin, leikittiin, jutusteltiin... oli oikeasti kotoisaa, vaikka tapasimme suurimman osan ihmisistä ensimmäistä kertaa. :)

Torstaista on mainittava, että katsoin Matlockin, kuten muinakin arkipäivinä. Miika nauraa minulle ja sanoo, että taas sillä on Matlock-hetki. Illalla oli kuoro, jonne sain kyydin UniverCityssa asuvalta Lauralta. UniverCity on yliopiston läheisyyteen rakennettu asuinalue, jossa on ilmeisesti jokin yhteisöidea - en ole tutustunut asiaan tarkemmin. Matkalla kuoroon poikkesimme Lauran kanssa Scandinavian Centerillä, joka on pohjoismaalaisten kokoontumispaikka. Siellä järjestetään milloin minkäkinlaista miitinkiä, ja tällä kertaa Laura vei sinne tavaraa vapun kirpputorille.

Perjantai kului tavalliseen tapaan kirkolla. Siivosin erästä pyhäkoulun kaappia, ja siinä oli hommaa kerrakseen. Lisäksi sain sitoa pari suomalais-kanadalaista keittokirjaa, jollaisen sain itsellenikin, kiitos Marskan. Keittiöllä touhusi liuta naisia karjalanpiirakkatalkoissa, sillä lauantaina oli kirkolla perinteisen pääsiäismyyjäiset. Iltapäivästä myös Anneli tuli paikalle ja alkoi järjestellä myyjäispöytiä.

Kotiin pääsin jälleen kerran Jukan kyydissä, ja saatumme hiukan murua rinnan alle läksimme Miikan kanssa vielä käymään Lougheedissa kaupassa. Jälkiruuaksi söimme CinnZeossa omenakanelipullaa, mokkajuomaa ja valkosuklaakaakaota... Samaan paikkaan tuli kaksi tyttöä Starbucksin takeaway-kahvit mukanaan, ja mietin, että jospa seuraavalla kerralla itsekin kehtaisi tehdä samalla lailla - Starbucksin kahvi on näet todella hyvää, mutta leivonnaisia on saatu parempiakin.

Illalla saimme vielä nauttia viikottaisen annoksen turhia palohälytyksiä; paikalla oli tällä kertaa kaksi paloautoa ja kummallista kyllä sireeni soi myös Shell Housessa eikä vain Louis Rielissä! Saimme myös sadetta, ja puolen yön tietämissä poikkesimme bileissä, joihin Ossi oli kutsunut meidät.

Niin, olihan viikossa toki jotain erikoistakin: netti oli poikki oikeastaan koko viikon, alkaen maanantaista puolilta päivin ja jatkuen perjantai-iltapäivään. Siitä saadaan kuulemma jotain korvauksia - ken elää, hän näkee. Katkos oli meidän kannaltamme pahimpaan mahdolliseen aikaan, kun olisi pitänyt soitella Suomeen tulevaa kotia metsästäessä. Jouduttiin turvautumaan Nooran ja Jukan kannettavaan ja langattomaan nettiin, kun oma langaton ei toiminut. Olen sitten soittanut yhden nolon puhelun Vehkakujan asuntotoimistolle, niin että joka toinen lauseeni valehtelematta oli "Anteeksi, mutta en kuullut, tämä vähän pätkii...". Asiat saatiin kuitenkin hoidettua, eli uusi kotimme on toukokuun alusta sitten Vehkakujalla, ellei jotakin aivan kummallista satu. :)

Kiitos Jaakko XIV:lle ja Elina M:lle alttiudesta auttaa, vaikka asuntoa ei lopulta katsomaan päästettykään... :)

Mystic India & Kalahari Lions

2007-03-26T20:18:00.000+03:00

Kuvia tulossa sitten, kun saamme niitä Mirkulta - kamera nimittäin jäi kotiin tämän reissun ajaksi. :)

Jos vielä muistat listamme näkemisen ja tekemisen arvoisista asioista täällä, niin IMAX-teatteri oli yksi niistä. IMAX on siis elokuvateatteri, jossa pystytään luomaan jonkinlainen kolmiulotteisuuden tuntu elokuviin, vaikka siellä näytetään tavallisiakin pätkiä.

Tiistaina 20.3. siis suuntasimme kohti Canada Placea, missä yksi IMAX sijaitsee. Matkassa oli kuitenkin mutkia: SFU:lla emme päässeet siihen bussiin, jolla piti lähteä skytrain-asemalle, koska bussi oli aivan täynnä - se vain ajoi pysäkin ohi. Hetken pähkäiltyämme päätimme sitten skytrainin sijaan mennä bussilla 135, jonka päätepysäkki on samainen asema, jolla olimme sopineet tapaavamme Mirkun. Kun tiirasimme bussissa karttaa, meille alkoi jutella tyttö, joka kysyi, olemmeko suomalaisia. Hänen vanhempansa olivat myös, ja hän sanoi olleensa joskus Suomessa ja haluavansa sinne vielä joskus takaisin. Hassu kohtaaminen. :)

Burrardin asemalla etsiskelimme Mirkkua, joka hetken kuluttua löytyikin. Kirsikankukkien alla kävelimme romantillisesti Wendys´iin, jossa nautimme kevyet salaatit ja raskaat jälkiruuat, tosin Tim Hortons -kahvilan puolelta.

Iltapäivän auringossa kylpevä Canada Place oli upea näky. Se on siis eräänlainen konferenssikeskus, jonka yhteyteen IMAX on sitten syystä tahi toisesta rakennettu.

Lippuluukulla kävi ilmi, että Mystic India, jota olimme tulleet katsomaan, ei ollutkaan 3D-elokuva. Hätä ei ollut kuitenkaan tämännäköinen, sillä saimme sitten muutaman dollarin lisähintaan katsoa kaksi elokuvaa, ensin Mystic India ja sitten Lions 3D - Roar of the Kalahari. Ensimmäinen oli värikylläinen tarina joogi-pojasta, joka paljain jaloin ja ilman omaisuutta käveli tuhansia kilometrejä ja viipyi monta vuotta vuoristossa päätyen lopulta erään hengellisen yhteisön johtajaksi. Jälkimmäinen raina kertoi Kalaharin aavikon kuumuudessa elävästä vanhasta leijonakuninkaasta, jonka vesilammikon äärellä sijaitsevaa valtakuntaa nuorempi uros tulee havittelemaan.

Itse teatteri ei ollut kovin suuri, mutta valkokangas oli kyllä mittava. 3D-efekti saatiin aikaan erityisillä silmälaseilla. Ilman niitä elokuva näytti lähinnä tärähtäneeltä valokuvalta. Leijonien saalistus ja antilooppien juoksu oli ihan mielenkiintoista katseltavaa, mutta kolmiulotteisuus ei ollut niin häkellyttävää kuin olin etukäteen kuvitellut. Spekuloimme jälkeenpäin, että olisiko kannattanut odottaa pian tulossa olevaa dinosaurusleffaa - Tyrannosaurus Rex saattaisi vaikuttaa elävämmältä kuin niin tutut jellonat, ehkä.

Noo, ainakin on nähty. :) Ja toki jos joskus on tilaisuus, niin kannattaa kokeilla!

Mirkun kirjoituksessa on kuviakin, esimerkiksi niistä legendaarisista 3D-laseista. :)

Vancouver Canucks vs. St. Louis Blues

2007-03-26T00:32:00.000+03:00

NHL-kiekkoa!Sitä siis lähdettiin katsomaan reilu viikko sitten torstaina, 15.3. Ossin sijasta saimme matkaamme hollantilaisen Milon, jolle kerta oli myös ensimmäinen.

Stadiumin metroasemalla yhytimme Mirkun, jolla oli asiaankuuluvat varusteet matkassa: jussipipo, Suomi-kaulaliina ja -sukat, sekä tietysti Suomen lippu. :) Mirkun lähes ensimmäiset sanat Milolle olivat: kertoiko sulle kukaan, millaisten hullujen kanssa olet lähtenyt katsomaan jääkiekkoa? :D

Kuinka ollakaan, meillekin yritettiin kaupitella mustan pörssin lippuja aivan lippuluukun edessä. Tiedä häntä mitä olisivat maksaneet - pelin alkuun oli vielä melkein puoli tuntia aikaa... Ovella oli edessä ikävä yllätys, kun jouduin luopumaan vesipullosta, vaikka olisihan se pitänyt arvata.

Pääsimme paikoillemme siinä varttia vaille seitsemän, ja halli oli yllättävän tyhjä vielä siinä vaiheessa. Myöhemmin väkeä tulvi paikalle, mutta silti halliin jäi useita kymmeniä, ehkä jopa yli sata tyhjää paikkaa. Paikoissa ei ollut valittamista, vaikka ne olivat varmaan halvimmasta päästä kausikorttipaikkoja.

Viereemme tuli kanadalainen pariskunta, jonka kauniimpi puolisko alkoi hetimiten rupatella kanssani. Nainen, jonka nimeä en enää muista, oli kovin innoissaan siitä, että olemme ensi kertaa Canucksien pelissä, ja sille oli skoolattava. Sitten hän lateli koko suomen kielen repertuaarinsa: kiitos, anteeksi, hyvää päivää, minä ollen kiltti tyttö, sinä haista paska - hän osoitti viimeisen kohdalla miestään leveästi hymyillen - ja totesi, että "sehän tarkoittaa, että sinä haiset pahalle"...

Ennen pelin alkua joukkueet kerääntyivät siniviivoille, hallin valot himmenivät ja Troy Reid lauloi ensin U.S.A.:n kansallislaulun Spangled Banner, sitten Kanadan kansallislaulun O Canada. Silloin tuntui siltä, että voi melkein ymmärtää, miksi tämä joillekin on kuin uskonto...

Peli alkoi rauhallisesti, eikä mitään kauhean järisyttävää missään vaiheessa tapahtunutkaan. Yhden nyrkkitappelun pelaajat saivat aikaan, ja jossain välissä toinen maali siirtyi vähän paikaltaan aiheuttaen hämminkiä. Ensimmäisen maalin teki luonnollisesti kotijoukkue, ja sen jälkeen niitä tehtailtiin puolin ja toisin tasaiseen tahtiin. Canucksien toinen maali sai vierustoverimme innostumaan niin, että hän läikytti vahingossa vähän juomastaan edessään istuvan miehen takille. Nainen pyyteli useaan kertaan anteeksi ja antoi jopa kaksikymppisen korvaukseksi, vaikka miehen nahkatakki oli aika vanha. Tilanne jäi varmaan harmittamaan naista niin kovin, että pariskunta häipyi toisella erätauolla, eikä enää palannut. Todella kurjaa, sehän oli vahinko, ja nainen oikeasti mukava ja ystävällinen.

Erätauoilla meitä hauskutettiin tavalla jos toisellakin. Ensimmäisellä tauolla pikkujunnut pelasivat lyhyen näytösottelun, ja toisella tauolla Canucksien maskotti sinkautteli kummallisella pyssyllä jotakin arpalippuja tai vastaavaa yleisöön. Lisäksi katossa kierteli valtava hai-ilmapallo, josta myös tippui erilaisia lipukkeita, joihin emme valitettavasti päässeet käsiksi...

Kolmannen erän päättyessä tilanne oli tasan 2-2, ja Blues oli juuri saanut neljän minuutin jäähyn.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata reilu kolme minuuttia, kunnes peli päättyi, kuten tilattiin: Canucksit voittivat 3-2.

Raporttini ottelusta Canucks vastaan Blues päättyy tähän; pahoittelut lätkäfaneille - kuten Miika totesi, minusta ei tulisi jääkiekkoselostajaa - mutta ehkä Miika ilahduttaa teitä vielä jossain vaiheessa oleellisilla yksityiskohdilla, kuten kuka syötti, tekit maalit ja niin edelleen. ;D

Apartment # 711 in Louis Riel House eli koti :)

2007-03-19T02:47:00.000+02:00

Tässä tulee postaus, jonka kirjoittamista itse olen odottanut jo kauan. Siis kaikille muille materialisteille ja sisustusintoilijoille: esittelykierros kotonamme, Louis Riel Housessa, joka ulkoapäin on taatusti kampuksen rumin rakennus...

Yllä olevat kuvat ovat useimmin käyttämämme ulko-oven aulasta. Meillä on nimittäin kaksi, oikeastaan kolme ulko-ovea, joista kuljemme. Täällä ei ilmeisesti ole käytössä vastaavaa rappuihin jakoa kuin suomalaisissa kerrostaloissa. Tosin emme ole käyneet muussa talossa, jota Suomessa voisi sanoa kerrostaloksi, täkäläisittäin tower, torni.

Yleensä laiskuuttamme ajamme hissillä seitsemänteen kerrokseen. Ja sitten käytävään, haistaisittepa vain mikä sulotuoksi siellä leijailee! En osaa oikein kuvailla sitä... Harmillista, että tähän ei voi liittää hajuja, kuten kuvia. ;)

Kotiovessa on tuttuun tapaan tervetulotoivotus: Sananlaskuja ja Finlandiaa. :) Olemme aikoneet kiinnittää oveen myös Suomen ja Kanadan liput, mutta ei olla saatu vielä aikaiseksi. Meidän ovi on muuten harvinaisen siisti, monet ovet ovat täynnä reikiä tai tarrojen jäänteitä... Mutta astukaa toki sisään matalaan majaamme!

Eteisestä näkee kaikkiin huoneisiin keittiötä lukuunottamatta. Vasemmalla on naulakko kaapinovien takana, siitä tykkään kovasti - eteinen on niin siistin näköinen aina. Sitten olohuone ja makuuhuone. Viimein oikealla on vessa, josta olettekin nähneet jo vilauksen. Oikein mallikelpoinen suihkua ja lattiaa lukuunottamatta. Vedessä on taatusti jotain omituista, sillä lattiassa on vaaleita laikkuja, jotka eivät lähde jynssäämälläkään. Niin, ja kylpyammeesta ei päästy vieläkään eroon...

Seuraavaksi on vuorossa makuuhuone. Sängyn virkaa toimittaa vuodesohva, jonka voi halutessaan koota päivän ajaksi lakanoineen kaikkineen... mutta ei jaksa. :) Paljoa muuta makuuhuoneeseen ei mahtuisikaan. Samaa kokoluokkaa kuin taannoin Nousukadulla.

- Hyvät naiset ja herrat, ladies and gentlemen, olohuone! Kuvasta puuttuu mikroaaltouuni, joka on hienon sohvamme vasemmalla puolella lähellä rasva-alttariani. Meillä on myös lukuisia kynttilöitä. Ja huomatkaa hieno matto, jonka saimme Seijalta ja Jarilta...

Lopuksi vielä kurkkaus keittiöön. Säilytystilaa ei ole kuin kuvassa näkyvät kaapit, sekä ruokaa varten tietysti iso jääkaappi. Tilanpuutteen vuoksi kaikki säilykkeet ovat siellä! Kattilat ja vastaavat saa onneksi säilöttyä hellan omaan säilytyslokeroon - vai miksi sitä oikein sanotaan? Vaikka piskuinen keittiömme on oikeastaan keittokomero, se on kyllä yllättävän kätevä. Erityisesti tykkään liedestä: levyjen välissä on paljon tilaa, mihin voi laskea kaikkea kun tekee ruokaa. Iso tiskiallas on myös kiva, mutta se on ikävää, että tiskipöydällä ei ole juuri tilaa.

Mutta eihän se ole vierailu eikä mikään, jos ei tarjota jotakin suuhunpantavaa. Siispä kaffetta, kaakaota, teetä tai mehua, olkaa hyvä! Kahvi on vahingossa ostettu kofeiinittomana, teetä on monta lajia, suosittelen chai-teetä, se on ihanaa maitoon tehtynä! Mustaherukkamehutiiviste on aarre, semmoisia ei nimittäin täällä harrasteta. Toki on myös tuoremehua. Sitruunakakku on kirkon mummojen peruja. Ja sitä ennen suomalaiseen tapaan ruisleipää, tehkää hyvin!

Taas palohälytys!

2007-03-15T19:11:00.000+02:00

Piia-Maria kyseli, että onko ollut palohälytyksiä. No nyt on!

Eilen iltapäivällä kävin lukemassa Pipliaa Paulan, Dorothyn ja yhden kolmannen tytön kanssa eräässä kampuksen kahvilassa. Kun palasin kotiin kolmen tienoilla, palosireeni alkoi ulvoa käytävässä. Taas!

Edellisen kerran sireeniä saatiin kuunnella sunnuntai-iltana. Silloin olin ehtinyt jo vaihtaa yövaatteet päälle, mutta eihän siinä auttanut muu kuin kämpiä ulos värjöttelemään. Valtaosa talon asukkaista ei ole näistä hälytyksistä moksiskaan, ja lähes poikkeuksetta joku tulee portaissa vastaan ja on menossa kotiinsa, kun me kipitämme pihalle sireenin hätyyttämänä. Itsekin sitä suhtautuu asiaan hiukan epäuskoisesti - joka kerta miettii, että onko sitä nyt ihan pakko lähteä, ihanko oikeasti jossain palaa? Ensimmäisellä kerralla raahasimme jopa läppärin mukana, ja sehän olisi oikeassa hätätilanteessa vihoviimeinen asia mitä tehdä, ruveta nyt haalimaan omaisuutta mukaan.

Sunnuntaina menimme sitten Dining Halliin kahville, ja harmittelimme sitä, että pimeällä ei saanut kuvia palokunnasta, joka saapui myös pillejä huudattaen paikalle. Eikä kukaan huomannut, että minulla oli pyjamanhousut. :) Täällä jo kampuksella tulee vastaan niin monenlaista tallaajaa, että ei juuri tarvitse huolia siitä, onko vaatetus viimeistä muotia vai edelliseltä vuosituhannelta.

Tällä kertaa minulla oli kamera, ja Miikakin saapui sopivasti paikalle luentojen loputtua. Tutkailimme päivän postia, jonka olin ehtinyt noutaa alakerran lokerosta ennen soitinmenojen alkua. Saimme, tadaa, ystävänpäiväkortin Samilta, Krisseltä, Saimalta ja Varvulta - kiitos vain! :) Lisäksi minun äänioikeusilmoitukseni löysi myös perille, ja sen mukana vaalipropaganda, eli aukeama KD:n lehdestä. Siinä komeilivat kaikki KD:n ehdokkaat, ja bongasimme listoilta tuttuja, joita löytyikin ihan mukavasti... Kusti siis polkee tännekin, mutta vauhti ei ole päätä huimaavaa.

En tiedä, olivatko hälytykset turhia, vai polttiko joku nuudelit pohjaan, kuten Miika sanoi. Mikähän näitä paikallisia hälyttimiä riivaa? Vai käykö joku ihan piruuttaan tuolla käytävässä kääntämässä kammesta, niin että sireeni alkaa soida? Mahtaa palokuntaakin harmittaa, jos tyhjän takia kiipeävät tänne mäelle saakka.

Jännitystä elämään!

2007-03-14T05:57:00.000+02:00

Mainitsin taannoin, että on tarkoitus mennä katsastamaan Vancouver Canucksien peliä tässä joku päivä. Noh, viisas ihminen olisi tietysti hyvissä ajoin ottanut selvää asioista ja hommannut liput. Me heräsimme tänään, ja ensi torstain jo loppuunmyydyn pelin liput saatiin plakkariin. Mutta se hinta!

Canucksien sivuilla on palvelu, jonka kautta kausikortin omistajat voivat myydä paikkansa silloin kun eivät niitä itse käytä. Sinne siis palloilemaan, Miika istui koneella ja väliin mesetti Mirkun kanssa, että mitä peliä ja millä hinnalla mennään katsomaan. Löytyi jopa neljä (!) vierekkäistä paikkaa, kappalehinta $65. Mutta jotta lippujen ostaminen ei olisi ollut liian helppoa, piti sekoilla hiukan palveluun rekisteröitymisen kanssa: aluksi laitettiin kanadalainen osoite, ja sitten vasta tajuttiin, että ostamiseen tarvitaan luottokortin laskussa olevat tiedot.

Säätämisen aikana joku ryökäle meni varaamaan liput - tai siltä se näytti. Hetken päästä neljä vierekkäistä paikkaa taas löytyi palvelusta ja tällä kertaa ne ostettiin salamavauhtia. Ja eihän niitä tietenkään edellämainitulla hinnalla saanut, vaan lisäksi piti ostaa neljä jäsenyyttä kyseiseen palveluun $15 kappaleelta; rekisteröityminen oli nääs ilmaista.

Vasta jälkeenpäin ruvettiin laskemaan, että eipä ikinä olla maksettu yksittäisestä tilaisuudesta yhtä paljon... Lisäksi paikkoja on neljä, mutta Ossi lupautui tulemaan mukaan tai etsimään jonkun muun halullisen sielun.

Mirkun tavoin tässä saa vakuuttaa itselleen, että mää en ole se hullu, enhän sentään ole hankkinu yli $1000 kausikorttia... Samoin Mirkun tavoin voi todeta, että Canucksien on kyllä parasta voittaa tämä peli!

Viihdettä, korkeakyldyyriä ja sivistystä...

2007-03-13T23:27:00.000+02:00

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli sangen virikkeentäyteinen.

Perjantain vietin kirkolla siirrellen tavaroita kaoottisesta varastosta erääseen uuteen kaappiin. Pölyisen työpäivän jälkeen Jukka heitti minut Metrotownin metroasemalle (joka siis on samassa paikassa kuin meidän vakikauppa;), mistä matka jatkui kohti Vancouverin keskustaa, eli downtownia. Käytiin Mirkun kanssa katsomassa leffa nimeltä Ihmisen lapset, jota mainostettiin Helsingissä jo ennen meidän tänne lähtöä. Leffa oli kohtuullisen synkeä, ja sen jälkimaininkeja lähdettiin purkamaan kauppakeskuksen alakerrassa olevaan Starbucksiin, kuinkas muuten.

Lauantaina lähdimme Cornerstoneen vuokraamaan leffaa Miikan kouluhommia varten ja käymään Viewpointin sairaan kalliissa kaupassa. Koska vuokraamo oli vielä kiinni, päädyimme kuluttamaan aikaa syömällä Organic Deli -nimisessä paikassa, jossa kaikki mahdollinen oli luomua ja reilun kaupan tuotteita. Oli pikkusen hyvää ruokaa, ja voi sitä kahvia! Se oli aivan ihanaa! Sivumennen sanoen Miikasta on tulossa ahkerampi kahvinjuoja kuin minusta. ;) Deli on tietysti hiukan kalliimpi kuin samassa rakennuksessa oleva Reneissance Coffee, mutta Suomen hintoihin verrattuna silti ihan huokea. Tässä eräänä päivänä käytiin siellä taas kahvilla, ja kokeiltiin muffinsseja paikalliseen tapaan - voin kanssa! Olihan se hyvää, mutta täkäläiset herkut alkavat jo näkyä vyötäröllä...

Paluumatkalla poikkesimme SFU:n taidegalleriaan, jossa oli viimeistä päivää meneillään Bruce Stewartin näyttely. Stewartin tauluissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla realismi, ironia, huumori ja upeat värit, pienen yksityiskohdat, ajankuvat sekä lempeä yhteiskuntakritiikki. Tämmöisiä tauluja minäkin voisin ostaa, tosin hintaa on varmaan ihan riittävästi.

Illalla pistettiin sitten parhaat päälle ja suunnistettiin taas keskustaan kuuntelemaan Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesteria. Pelkästään konserttitalo, teatteri Orpheum oli vaikuttava näky. Myös itse konsertti oli todella hieno. Jousiorkesteri soitti ensin Kazuyoshi Akiyaman johtamana Haydnin March for the Royal Society of Musicians. Sitten oli vuorossa Bachin viulukonsertto nro. 1 a-mollissa (A minor, musikantit korjatkaa jos suomennan väärin) ja uudemman säveltäjän Clarice Assadin Konsertto viululle ja orkesterille, molemmissa solistina Nadja Salerno-Sonnenberg. Väliajalla ehdimme katsastaa teatterin washroomit eli toiletit ja ottaa muutaman valokuvan. Lopuksi saimme nauttia vielä Brahmsin sinfoniasta nro. 4 e-mollissa, opus 98. Konsertin jälkeen tehtiin pieniä ostoksia Orpheumin lahjatavarakaupassa ja poikettiin vielä Ossin ja saksalaisen Katjan kanssa kahville Tim Hortons -kahvilaan, joka on auki 24/7.

Kotiin päästessä kello oli jo ehtinyt. Unien jälkeen koitti sunnuntai ja kaksikielisessä jumalanpalveluksessa Miika pääsi jälleen tekniseksi tueksi, kun PowerPoint hyytyi kesken saarnan. ;) Kirkolta jatkettiin Finnish Heritage Societyn eli paikallisen Suomiseuran järjestämään Kalevala-juhlaan. Ohjelmassa oli muun muassa tanhua ja kanteleensoittoa, ja tarjolla tietysti ruisleipää ja mustikkapiirakkaa.

Kotona ehdimme olla välillä puoli tuntia, ja sitten oli jo lähdettävä liikkeelle - meidät oli kutsuttu kuudeksi Mirkun työkaverin, Elinan ja hänen miehensä Jasonin luo nyyttikesteihin. Meille sattui pieni suomalainen väärinkäsitys: kyseessä oli potluck dinner, eli päivällinen, ja me veimme sipsejä ja suklaarusinoita... mutta ruokaa riitti silti kaikille :)

Äänestämässä Kunniakonsulaatissa

2007-03-13T20:37:00.000+02:00

Viime torstaina kävimme siis täyttämässä kansalaisvelvollisuutemme Vancouverin downtownissa sijaitsevassa kunniakonsulaatissa.

Konsulaattia lähti kartan kera etsimään kolme huonon suuntavaiston omaavaa ihmistä, mutta ihme kyllä päädyimme perille suuremmitta harhailuitta. Eipähän matkaa metroasemalta ollutkaan kuin vajaa puoli kilometriä, mutta silti.

Konsulaatti sijaitsee isossa, hienossa toimistorakennuksessa aivan keskustassa, kerroksessa 14, joka ei siis ollut korkein kerros - ja hyvän naapurisovun nimissä tilat jaetaan Ruotsin kanssa. ;) On muuten varmaan korkein rakennus, missä olen koskaan käynyt... Itse toimistossa ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ellei Suomi-rekvisiittaa lasketa mukaan. Töissä konsulaatissa on yksi virkailija, ja äänestäminen sujui sutjakkaasti.

Miikalla ja Mirkulla oli äänioikeusilmoitukset mukanaan, minun ei ollut ehtinyt perille. Se ei ollut mikään ongelma, passi riitti mainiosti todistukseksi äänioikeudesta. Paikalla olisi ollut myös kaikkien vaalipiirien ehdokaslistat, mutta ei äänestyskoppia. Hiljaiselta paikka vaikutti, Ruotsin puolella ei ollut ketään. Meidän jälkeemme tuli äänestämään vanha pariskunta, ja me poistuimme ihmettelemään vessaa, jossa oli suomalaiset hanat ja automaattisaippua. :D

Raskaan velvollisuuden jälkeen päätimme, että ansaitsemme kiitoskahvit, ja lähdimme harhailemaan takaisin metroasemaa kohti. Matkalla kuljimme Kanadan armeijan rekrytointitoimiston ohi, ja sen edessä oli meneillään pieni, mutta äänekäs mielenosoitus, jonka viesti lyhyesti kuului: Kanadan joukot pois Afrikasta ja Lähi-idän maista!

Burrard Streetin metroaseman läheisyydestä löytyikin huokea, mukava pikkukahvila, jonka kassasetä oli sitä mieltä, että minä kuulostan ranskalaiselta. Mirkku ja Miika sen sijaan kuulostivat juuri siltä, mitä ovatkin... ;)

Markus rules!

2007-03-02T09:11:00.000+02:00

Nimittäin niin EO:n raamis kotosuomessa, SLEY:n nettiraamattukoulu kuin Intervarsityn raamiskin pureutuvat tänä keväänä Markuksen evankeliumiin. Tajusin vasta äskettäin, hidas kun olen, että täälläkin tuota nettiraamattukoulua voisi mainostaa. ! :D

Joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan Markuksen matkaan! Virallinen aloitus oli tänään, ja koska tahti on muutenkin verkkainen, mukaan ehtii vielä oikein hyvin, vaikka juuri tänään ei vielä aikaa olisikaan.

Raamattukoulua vetää Koskenniemen Eki, joka laittaa koulun sivuille aina taustatietoa ja selityksiä luettavasta kohdasta, sekä myös tehtäviä ja kysymyksiä, jotka ovat pääasiassa omaa pohdintaa varten. Lisäksi on virtuaalinen keskusteluareena, jossa kaikki halukkaat voivat jakaa luetun Sanan ja muun materiaalin herättämiä ajatuksia.

Itse olen lähtenyt mukaan siinä toivossa, että pääsisin ylimielisestä harhaluulostani eroon - kaikki synoptiset evankeliumit kun tuntuvat liiankin tutuilta, ja vierastan siksi niitten lukemista, tuntuu ettei saa mitään irti. Siksi hämmästynkin joka kerta, kun joku kertoo synoptikkojen äärellä tekemistään löydöistä...

Katsotaan mitä tapahtuu! :)

Lunta ja suunnitelmia

2007-03-02T00:15:00.000+02:00

Kyllä sitä kevättä kestää odottaa! Missä ovat krookukset? Ei näy! Sen sijaan monena aamuna on taas sadellut lunta. Eikä ole sulanut päivän aikana edes kokonaan pois. Eilen oli myös aika kylmä, kävin viimeinkin pienellä kävelylenkillä Burnaby Mountain Parkissa, ja talvivaatteet olivat tarpeen. Tosin polkua minua vastaan paineli joukko lenkkeilijöitä, joista valtaosalla oli - surpri-ise! - sortsit ja t-paidat. Hrr. Mutta puisto oli ihana siitä huolimatta, sinne täytyy päästä pian uudestaan. Onneksi se on tuossa ihan kivenheiton päässä. :)

- Kamalaa, tajusin pari päivää sitten: nyt ollaan puolivälissä matkaa - olemme olleet täällä kaksi kuukautta, enää toiset puolet jäljellä! On siis korkea aika suunnitella paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista. :) Aiotaankin jalkautua Vancouveriin yhdessä Mirkun kanssa. Mitä sähköpostilla on tutkailtu kiinnostuksen kohteita, ne käyvät oikein mukavasti yksiin: valtava IMAX-elokuvateatteri, jossa kuvan näkee lähes kolmiulotteisena, Vancouver Canucksien jääkiekko-ottelu, Granville Island, joka on iiiiso tori, sekä keväämmällä kiinalainen puutarha China Townissa ja Aquarium - iso akvaario - Stanley Parkissa. Tosin Mirkun listaan tulee meiltä lisää Vancouverin saari ja siellä Victorian kaupunki, jonne toki pitää päästä ihan turistina, sitten kun ne paljon puhutut krookukset ja muut kukat alkavat kukkia. Elikkäs sitten huhtikuulla joskus.

Ihan lähiaikoina on luvassa seuraavanlaisia aktiviteetteja...

Tänä iltana minä menen taas kirkkokuoroon. On muuten elämäni ensimmäinen kerta, kun laulan kirkkokuorossa... Huomenna eli perjantaina menen kirkolle ekaa päivää töihin, minulla on ihan oma toimistokin siellä! (Tosin ovessa lukee että paperivarasto, mutta ei anneta sen häiritä. ;)

Lauantaina lähdetään yliopiston vaihtariporukan kanssa Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesterin konserttiin. Oikeasti liput maksaisivat $70, mutta opiskelijoina saamme ne $10 hintaan, jopa minä - ISIC:n eli kansainvälisellä opiskelijakortilla. Hankimme Miikan kanssa kummatkin sellaiset, maksoivat 10€ kappaleelta, mutta saimmepa heti ensimmäisellä käyttökerralla rahat takaisin. :)

Sitten sunnuntai-illaksi Mirkku kutsui meidät oman seurakuntansa nuortenporukan nyyttikesteihin. Potluck, eli pataonni, ovat nyyttikestit englanniksi. :D Nyyttäreistä tulee ihan EO-meininki mieleen, kun olen haikeana tässä seuraillut EO:n listaa, että yksi ja toinen pitää pippaloita, ja voi, me emme pääse mukaan...

EO-kuvioihin liittyen on ihan pakko kirjoittaa tähän pieni sivupolku. Mirkku oli kertonut kaverilleen, että tapasi EO-ihmisiä, ja kaverin kysyessä paikkaa, Mirkku oli toki todennut, että Vancouverin East Sidella, siis kaupungin pahamaineisimmalla alueella! ;D Hihii!

Mutta ei tässä vielä kaikki suunnitelmat! Maanantaina olemme aikeissa tutustua paikallisen "OPKO:n" eli Intervarsityn toimintaan: suuntana on raamis, jossa tutkitaan Markuksen evankeliumia...

Hurjasti kokemuksia siis tiedossa!

Any Given Sunday

2007-02-27T22:50:00.000+02:00

Minä tahansa sunnuntaina

Sunnuntaiseen tapaan käytiin kirkossa, vaikka toki siellä tälläkin kertaa oli jotain tavallisuudesta poikkeavaa: Saarisen Ukko vietti pyhäkoulussa yhdeksänvuotissynttäreitään. :)

Aamulla tuli tavalliseen tapaan kiire, ja melkein myöhastyimme bussista, joka oli viisi minuuttia etuajassa. Lisäksi kymmenen matkan sarjaliput eli paikallisittain Fare Saver´s Ticket olivat loppu, ja kun pääsin bussiin, en löytänyt 25 centin kolikoita mistään. Kiltti bussikuski sanoi lopulta, että kaksi dollaria on riittävä maksu, ja pääsin sitten istumaan.

Matkalla katselimme taas taloja; bussimatkat eivät käy tylsäksi, kun voi haaveilla, että tuollaisen kaiteen haluaisin omaan kotiin joskus, ja tuo kiviaita on niin kiva, ja... Lyhyellä kävelymatkalla bussipysäkiltä kirkolle otin taloista kuvia, ja Miika hermostui, että pian luulevat meitä murtovarkaiksi. Tien varrella oli kyltti, jossa luki, että kaikki epäilyttävät asiat ilmoitetaan poliisille...

Jumalanpalveluksen jälkeen päästiin sitten synttäreitten rääppiäisille, jotka eivät juuri juhlista eronneet. Siihen jäi yksi jos toinenkin juttelemaan niitä näitä, vaikka olisi jäänyt vaikka mitään kummempaa ei olisi ollutkaan. Ihan samaan tapaan kuin Lutherin kirkolla. :)
Iltapäivällä tehtiin ruokaa, katseltiin teeveetä ja pelailtiin tietokoneella. Pyydettiin Nooraa ja Jukkaa käymään, mutta he olivat ulkona reippailun vuoksi sen verran väsyksissä, että pysyttelivät kotioloissa.

Semmoinen ihan tavallinen sunnuntai siis - juuri tämmöisiä leppoisia ja kiireettömiä niitten pitää ollakin... Lepopäiviä :)

LUMS:n lounas

2007-02-25T04:22:00.000+02:00

Vancouver on joissakin tutkimuksissa todettu maailman parhaaksi asuinkaupungiksi, kertoi Piia-Maria. Ei muistanut itsekään, mistä oli kuullut, mutta ei sen väliä. Näinkin lyhyen kokemuksen jälkeen mutu-tuntumalla voi olla samaa mieltä. Kuitenkin, ironista kyllä, myös Kanadan kodittomuus ja köyhyys on keskittynyt Vancouveriin, sillä täällä ilmasto on leppein ja talvi lämpimin - kadulla asumiseen on siis paremmat mahdollisuudet kuin vaikkapa preerialla, missä voi tulla 40 asteen pakkaset talvella.

Valtion puolesta koetetaan tarjota apua kodittomille sosiaaltyön keinoin. Hiukan toisenlaista apua tarjoaa LUMS, Lutheran Urban Mission Society, joka järjestää ilmaisia lounaita joka toinen viikko Hastings Streetillä, jonka muutamaan kortteliin köyhiä ihmisiä on erityisesti kotiutunut. Myös Emmauskirkko kustantaa lounaan kerran vuodessa ja etsii talkooväen tekemään ja tarjoilemaan ruuan kadun asukeille. Mekin olimme tänään mukana lounastarjoilussa.

Eilettäin Emmauksen naiset leipoivat noin tuhat lihapullaa, ja tänä aamuna Jukka tuli noutamaan meitä vartin yli seitsemän. Noudimme kirkolta Marskan ja ruuat, ja suuntasimme kohti Vancouverin keskustaa. Ehdimme First United kirkolle perille ennen Timoa, jonka kanssa Jukka oli kilpasilla myös Emmauskirkolta lähteneen Timon tietämättä. ;)

Marska alkoi keittiöpuuhat välittömästi, ja kun saimme takit ja tavarat lukkojen taakse, pääsimme hetken seisoskelun jälkeen leikkaamaan ja voitelemaan leipiä. Sen jälkeen tekemistä riitti mukavasti: pöytien kattamista, keksien esille laittoa, ruokailuvälineiden käärimistä servetteihin, hedelmien pussitusta - ruokailijoille annettiin lähtiessä mukaan hedelmäpussi; banaania, mandariinia ja viinirypäleitä.

Jukka ehti pitää meille myös pienen esittelykierroksen LUMS:n tiloissa, joissa paikalliseen tapaan samassa rakennuksessa on kirkkosali, toimistoja, erinäisiä käyttönsä suhteen määrittelemättömiä huoneita, iso sali ja keittiö. Kierroksen aikana näimme muutaman ulko-oven syvennykseen käpertyneen nukkujan, jotka varmaan odottelivat lounaalle pääsyä. :/

Kymmeneltä kokoonnuttiin kirkkosaliin viettämään ehtoollishetkeä. Se oli avoin kaikille, myös tuleville lounasvieraillemme, mutta eipä siellä tainnut olla muita kuin talkoolaisia.

Kello yksitoista koitti h-hetki, eikä siinä paljoa ehtinyt jännittää kun ihmiset tulvivat sisään. Tosin ovella oli koko ajan vahti, ja sisään pääsi kerrallaan vain sen verran väkeä kuin pöytien ääreen mahtui istumaan. Ruoka, juoma ja jälkiruokakeksit tarjoiltiin pöytiin. Minä ja Miika jaoimme kahvia.

- Coffee? Anyone? Here you are, sir. Ma´am.

Toiset söivät hirmuista vauhtia, toiset nauttivat hitaammin. Useimmat olivat todella kohteliaita, kiittivät ja hymyilivät kauniisti. Eräs mies kysyi, saisiko minut jälkiruuaksi. En saanut heti selvää hänen sanoistaan, ja ehdin vastata pahoitellen, etten ymmärtänyt mitä hän sanoi. Vasta myöhemmin alkoi raksuttaa, enkä tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

Tuota aikamoista tohinaa kesti noin tunnin ja vartin verran, sitten tulijat loppuivat ja ovet lukittiin. Ruokaa jäi sen verran yli, että me talkoolaiset pääsimme myös syömään. Ja kuinka herkullisia lihapullat, perunamuusi ja keitetyt kasvikset olivatkaan! Puhumattakaan kekseistä... Syödessä juttelin Mirjamin kanssa; hän on myös Vancouverissa muutaman kuukauden harjoittelussa, First Lutheran Churchilla. Vaihdettiin yhteystietoja ja sovittiin, että nähdään.

Vähän puoli yhden jälkeen olimme taas Jukan autossa. Teimme pienen kierroksen Hastingsilla ja veimme vielä Mirjamin kotiin. Marska makoili tila-auton taka-osassa lattialla ja oli hilpeällä tuulella koko matkan ajan, vaikka hänelle ei riittänyt istuinta. Piipahdimme kirkolla pikaiseen, ja olimme kotona yllättävän aikaisin, jo ennen kahta.

Olo on vähän hassu. En ollut tavallaan mitenkään yllättynyt siitä, miltä kadun ihmiset näyttivät, samanlaisia kun ovat niin Helsingissä, Tartossa kuin täälläkin. Pikemminkin paremmin pukeutuneita kuin olisin luullut. Koskettavinta oli ehkä ystävällisyys ja kohteliaisuus. Silti pahimmalta minusta tuntuu edelleen tanssiva mummo, jonka näin Riikassa jo monta vuotta sitten... Eihän tanssissa ollut edes askeleita, ja radiosta kuuluva musiikki oli iänikuista - ja silti mummo vain tanssi, tanssi kun ei muutakaan voinut.

Kuitenkin, tänään lähes neljäsataa ihmistä sai syödäkseen hyvää, terveellistä ruokaa, ja toivottavasti sellaisen olon, että heitä arvostetaan heidän vaikeuksistaan huolimatta. Ei kai se ole paljon, mutta jos edes jotakin...

Kanadalainen illallinen

2007-02-23T19:27:00.000+02:00

Miika pääsi yliopiston vaihtareille järjestämään mentoriohjelmaan, ja sai mentorikseen, eli tavallaan kanadalaiseksi kaverikseen Paula-nimisen kolumbiankanadalaisen tytön. Paulan seurakunnassa eräs pariskunta tarjoaa opiskelijoille silloin tällöin illallista, ja mekin saimme kutsun keskiviikkoillaksi Brentwoodiin, luullakseni - joka tapauksessa John ja Coleen asuvat vielä Burnabyn puolella.

Lähdimme SFU:lta kuuden maissa bussilla yhdessä Paulan kanssa. Vaihdoimme SkyTrainiin Production Waylla ja ajoimme vielä pari pysäkinväliä Brentwood Town Centeriin, mistä John tuli hakemaan meitä - isolla tila-autolla! Yhtä aikaa meidän kanssamme piti nimittäin tulla muitakin, jotka olivatkin viime tipassa siirtäneet tuloaan.

Perillä saimme heti teekupposet käteemme, ja istuimme olohuoneeseen ihmettelemään Johnin ja Coleenin pelipöytää. Vähitellen alkoi tulla lisää ihmisiä, ja joka esittelykerralla nimeni kummallisine kirjaimineen sai ihmetystä osakseen. Viimeisenä tullut poika, jonka nimeä en enää muista, osasi lausua sen ensimmäisellä kerralla oikein - ehkä siksi, että opin illan aikana artikuloimaan sen todella selvästi. ;)

Alkuruuaksi saimme lihakeittoa, joka olisi yhtä hyvin voinut olla suomalaista, tosin tuunattuna maissilla, luulen. Pääruuaksi oli kanan rintaa, riisiä ja lisukkeenä salaattia ja makeaa juuresta, jamssia sekä Coleenin tekemiä ihania sämpylöitä. Saimme maistaa myös kiinalaista makkaraa, jonka eräs vieraista toi mukanaan. Suurin ero suomalaiseen ateriaan oli varmaankin se, että ruokajuomana oli teetä.

Jälkiruuaksi, ah, oli sokerikakkua kermavaahtopäällysteellä JA eräänlaista vanukasta, jossa oli myös sokerikakkua, hyytelöä, mustikoita ja kermavaahtoa. Aivan ihanaa!

Ruuan jälkeen siirryttiin taas olohuoneen puolelle, ja juttelimme kulttuurieroista tutustuen isäntäväen mittavaan pelikokoelmaan. Muutamat meistä saivat myös onnistumisen kokemuksia. ;)

John ja Coleen kertoivat elämästään, kuinka parikymppisinä olivat etsineet Watchman Neen kirjan Normal Christian Life innoittamina tällaista elämää ja sen takia päätyneet Vancouveriin. Meiltä kysyttiin myös hiukan ennalta-arvattava kysymys: milloin olette vastaanottaneet Jeesuksen elämänne Herraksi?

Kaiken kaikkiaan ilta oli oikein mukava, ja ihmiset olivat todella sydämellisiä. Saimme lahjaksi englanninkielisen Raamatun lyhyesti selitettynä, ja illan lopuksi John kävi tuomassa meidät kotiovelle. Jäähyväiset jätettiin paikallisen small-talkin sävyttämänä, "Oli kiva nähdä, tavataan taas pian uudelleen!"

Saa nähdä, mitä se todella tarkoitti?!? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. :)

Miksi pullamössö ei kelpaa?

2007-02-21T22:48:00.000+02:00

Nämä ajatukset nousivat pintaan Marikan jälkimmäisestä kommentista. Hän ihmetteli sitä, miksi ihmisille ei kerrota tiettyjä asioita, kuten kristinuskon keskeisiä sisältöjä.

Kyllä kai kirkossa pyritään siihen, että ihmisillä olisi tietoa siitä, mikä on todella kristillisen uskon mukaista ja mikä ei. Toisaalta meidän aikanamme kaikki uskonnollisuus on muuttunut yhä enemmän supermarket-uskonnollisuudeksi: omaan maailmankatsomukseen poimitaan paloja kaikista niistä katsomuksista, jotka tuntuvat miellyttäviltä.

Jo sellaiset sanat kuin "oikeaoppinen", "raamatullinen" tai "totuudenmukainen" nostattavat joillakin karvat pystyyn - sehän olisi suvaitsematonta sanoa, että joku on oikeassa ja toinen väärässä... ja taustalla on siis mielestäni väärä käsitys suvaitsevaisuudesta. Niinpä kun kirkon johdossa toki halutaan luoda kirkolle suvaitsevainen imago, pyritään välttämään edellämainittujen sanojen käyttöä, ja helposti käy niin, että pyöristellään sanomisia sopivasti, jotta kukin voi tulkita niitä miten haluaa.

Hyvä esimerkki on tämä erään piispan (jonka nimeä en nyt muista) kannanotto työvuorojärjestelyihin niissä seurakunnissa, joissa on naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyviä pappeja. Piispa joutui jälkikäteen selittelemään mitä tarkoitti, ja silti eri osapuolet ovat edelleen eri mieltä siitä, mitä piispa todella sanoi. Ota siitä nyt sitten selvää...

Sitten voi sanoa vielä sen, että kyllähän ihmisille yritetään tarjota tietoa kristillisen uskon sisällöstä. On rippikoulu, raamattupiirit, alfakurssit, raamattutunnit ja ties mitkä. Jumalanpalveluksessakin pitäisi tulla kristinuskon sisältöä, Sanaa ja sakramentteja. Mutta miksi ihmiset eivät tule näihin tilaisuuksiin?

Toki yksi syy on varmasti se, minkä eräs filosofi ja liberaaliteologi Rudolf Otto totesi jo ajat sitten: kirkosta on tehty koulu, elämyksellisyyttä ei ole. Ja nyt tarkkana! Olen sitä mieltä, että elämyksellisyys ja kokemuksellisuus pitäisi huomioida ja niitäkin koettaa tarjota, mutta tinkimättä Sanasta tipan tippaa! Lisäksi olen sitä mieltä, että ihmiset eivät tule, jos puheet ja opetukset ovat vain sanahelinää siitä, kuinka Jeesus oli suuri opettaja. Meille kaikille tulee julistaa lakia ja evankeliumia, kumpaakaan unohtamatta. Ylevien ajatusten pullamössön sijaan tarvitsemme kunnollista rukiista leipää, täyttä Jumalan sanaa, jossa kerrotaan sekä hänen vihastaan syntiä kohtaan että hänen rakkaudestaan syntistä ihmistä kohtaan.

Olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä, ja jokainen meistä tarvitsee häntä tasan yhtä paljon. Olemme rikollisia hänen silmissään, ja silti hän rakastaa meitä ihan oikeasti. Ja se tarkoittaa: hän itse tekee meistä pyhiä ja puhtaita kuolemalla ja siten kärsimällä rangaistuksen meidän puolestamme. Jumala haluaa palauttaa meidät siihen asemaan, jota varten hän meidät loi: olemaan hänen rakkaita lapsiaan, silmäteriään, rakkautensa kohteita, jotka vastaavat hänen rakkauteensa.

Hän haluaa olla meidän kanssamme, ja sen hän myös tekee, kunhan tunnustamme tämän yhden asian, oman syntisyytemme. Kristityn elämään kuuluvat omat vaikeutensa, mutta siitä huolimatta Jeesus on luvannut, että hän tahtoo antaa meille yltäkylläisen elämän - siis sellaisen, jossa on mieltä ja merkitystä, sellaisen, jossa saamme kokea hänen ja muiden rakkautta. Ja kaiken sen epäoikeudenmukaisuuden, mitä saamme tästä huolimatta kokea, hän korvaa tuhatkertaisesti taivaassa - hän itse on luvannut pyyhkiä kyyneleemme, ja sitten saamme olla aina hänen kanssaan... :)

On merkillistä, että niin korkeasti koulutetut ja toivottavasti viisaat ja älykkäät ihmiset kuin kirkkomme piispat eivät näytä ymmärtävän tätä yksinkertaista tosiasiaa. Mitä enemmän keskitytään kehyksiin - rakennuksiin, tilaisuuksien ulkoiseen muotoon, pitämään mahdollisimman suuri määrä ihmisiä kirkon jäseninä, luomaan positiivista imagoa... - sitä vähemmän sitoutuneita kristittyjä on Suomen evankelis-luterialaisessa kirkossa. Mitä enemmän keskitytään evankeliumin julistamiseen, sitä enemmän syntyy eroavia mielipiteitä, mutta silloin syntyy myös todellinen elävä seurakunta, jossa voi toteutua myös ihmisten keskinäinen rakkaus ja jossa ennen kaikkea ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi ja omakseen ikuisen elämän.

Jo vanha kansa oppi katekismuksistaan: Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.

Ensimmäinen matkamuisto ja riemastus!

2007-02-21T03:19:00.000+02:00

Ensiksi mainittu on uusi rahakukkaro. Jotkut ehkä muistavat vanhan, kauan palvelleen eestiläisen edeltäjänsä. Nyt alkaa uusi aika samettisen naisellisuuden kanssa. ;) Tämmöinen ihanuus tuli ostettua viikko, pari sitten Metrotownista, ja jopa aika edullisesti, maksoi semmoiset seitsemän euroa. Laukkuputiikissa, jonka nimeä en enää muista, oli jokin ale meneillään...

Riemastus taas johtuu siitä, että viimeinkin kaikki blogin etusivulla näkyvät linkit, kuten kategoriat, kommentoi, ... ovat suomeksi. Olen nimittäin siirtynyt Bloggerin uudempaan versioon, ja sitä tästä on ilmeisesti kiittäminen. Vanhassa olin itse kääntänyt suomeksi ne, mihin pystyin vaikuttamaan. Ah, tätä autuutta! Tuntuu ehkä hassulta, mutta englannin ja suomenkielen sekoittaminen toisiinsa todella ärsytti minua - vaan ei ärsytä enää. :)

Sanajumalanpalvelus

2007-02-20T06:40:00.000+02:00

Jukka oli viime viikon ja viikonlopun Suomi-konferenssissa, jonne kokoontuivat Pohjois-Amerikan suomalaisten seurakuntien papit. Meille jäi tehtäväksi sanajumalanpalveluksen toimittaminen. Ei sitä uskoisi, mihin kaikkeen voi joutua, kun lähtee kauaksi kotoa. ;)

Saarnaa valmisteltiin sunnuntain vastaisena yönä kahteen asti. Juujuu, kyllä se aloitettiin jo viikko sitten lauantaina, mutta silloin ei päästy alkua pitemmälle... Aamulla menimme kirkolle hyvissä ajoin, emmekä onnistuneet edes laukaisemaan hälytyslaitteita, vaikka se joskus aiemmin on minulta niin hyvin onnistunutkin. ;) Kaikenlaisten käytännön järjestelyiden kanssa meinasi tulla hiukan kiire, sillä kannettavan ja videotykin kanssakäymiseen tarvittavia johtoja ei tahtonut löytyä. Mikkejä säädettiinkin vielä paria minuuttia ennen jumiksen alkua...

Kaikki sujui kuitenkin yllättävän jouhevasti, mitä nyt kolehdin keräämisessä käytettävät korit olivat Miikalta vähän hukassa, ja alba pääsi loppuvaiheessa palvelusta hiukan repsahtamaan - emme ilmeisesti osanneet pukea sitä oikein Miikan päälle... Niin ja se, että Miika piti Isä meidän -rukouksessa ja uskontunnustuksessa sellaista vauhtia päällä, että heikompia hirvitti. ;) Mutta minun osuuteni olikin se helpompi, tekstien ja parin rukouksen lukeminen.

Kuitenkin ihmiset kovin kiittelivät jälkeenpäin, että hyvin meni ja kiitos kovasti. Tarjolla oli nimittäin hernekeittoa ja kahvia ja pullaa tulevan laskiaisen kunniaksi. "Ikspiiriens, kokemusta, kokemusta", sanoi myös Himangalta kotoisin oleva Ilmi-mummo, kun siellä kahvipöydässä vielä totesin, että kaikkeen sitä joutuukin... :)

***

Saarna
laskiaissunnuntaina 18.2.2007 Emmauskirkossa
tekstinä Luukkaan sanat
evankeliuminsa luvussa 9, jakeet 28-36...

"Kristuksen kirkastuminen

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään."

Päivän evankeliumiteksti vie meidät valtavien tapahtumien äärelle. Jeesus vetäytyy lähimpien opetuslastensa kanssa rukoilemaan vuorelle. Muutamaa päivää aiemmin Jeesus on ilmaissut opetuslapsilleen, kuka hän todellisuudessa on, ja mitä hänelle tulee tapahtumaan. Jeesus oli tällöin puhunut suoraan siitä, että hänen on kärsittävä ja kuoltava kirjanoppineiden käsissä. Tähän tehtävään valmistautuessaan Jeesus meni Isän eteen rukoilemaan.

Heidän ollessaan siellä Jumalan pyhyys ja majesteettisuus tuli näkyväksi. Jeesuksen todellinen asema kirkastettiin opetuslasten silmien edessä. Aiemminkin opetuslapset olivat nähneet ja kokeneet suuria asioita seuratessaan Jeesusta, mutta tämä oli jotakin ainutlaatuista. Jeesuksen olomuotokin muuttui, ja Jumalan kirkkaus tuli ihmeellisellä tavalla näkyviin.

Mooses ja Elia, Vanhan Testamentin merkittävät hahmot, ilmestyivät Jeesuksen luo. Tässä Jeesuksen asema Jumalan läpi koko historian ulottuvassa pelastustyössä kävi ilmi. Mooses toi kansalle Jumalan lain, joka osoitti, että yksikään ihminen ei voisi hyvillä teoilla pelastua. Jumalan vaatimus ihmisille on, että meidän tulee olla pyhiä; yhtä pyhiä, kuin mitä Jumala itse on. Laki sulkee jokaisen ihmisen synnin vankilaan, kadotustuomion alle. Kukaan ei voi omin voimin päästä Jumalan luo.

Profeetat, joita Elia edusti, julistivat niskuroivalle kansalle Jumalan tuomiota, mutta myös anteeksiantoa ja armoa sille, joka kääntyisi pois synneistään. Ennen kaikkea profeetat kertoivat armollista sanomaa tulevasta Vapahtajasta, joka tulisi viimein päästämään kansan lopullisesti ulos synnin vankilasta, niin, että pahaa ei enää olisi.

Ja tässä, tässä se kansan kauan odottama Vapahtaja, Messias viimein oli! Tässä oli se, josta profeetat olivat julistaneet vuosisatojen ajan, ja jota Jumalaa pelkäävät olivat niin hartaasti odottaneet. Viimein Jumalan ihmistä koskeva pelastussuunnitelma saisi Jeesuksessa huipennuksensa.

Jumala itse puhui tuossa hetkessä, samalla tavoin, kuin silloin, kun Jeesus kastettiin. Silloinkin Jumala suoralla tavalla vahvisti Jeesuksen Messiaaksi, ja Johannes, Pyhän Hengen ohjaamana, julisti Jeesuksen tehtävän: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!”

Jumalan ilmestymistä kuvataan muuallakin Raamatussa kirkkaudella. Pyhän Jumalan kirkkaus tuhoaa kaiken syntisen ja epäpyhän. Me emme kestä tämän kirkkauden edessä. Se on kuin koettaisi katsoa suoraan aurinkoon, tai yrittäisi mennä liian lähelle juhannuskokkoa, ja vielä paljon enemmänkin. Ihminen ei sitä kerta kaikkiaan kestä.

Samaan aikaan Jumalan kirkkaus on jotakin sellaista, jota Jeesukseen uskova ihminen kaipaa. Jumalan olemus on sellainen, että yhtä aikaa haluamme paeta häntä ja tulla häntä lähelle; yhtä aikaa pelkäämme ansaitsemaamme rangaistusta, mutta kaipaamme pyhyyttä ja puhtautta, ennen muuta Isän syliä. Samalla tavalla opetuslapset, vaikka olivat hämmentyneitä ja peloissaan, kokivat jotakin niin ihanaa, että eivät olisi halunneet lähteä vuorelta ollenkaan pois. Ehkä opetuslapsilla oli mielessään Jeesuksen aiemmin lausumat sanat hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan, ja he pelkäsivät. Tässä oli hyvä olla, tässä meitä ei kukaan voisi vahingoittaa. Pietari ehdottikin, että rakennettaisiin kolme majaa, Moosekselle, Elialle ja Jeesukselle.

Mutta evankelista Luukas toteaa Pietarin sanoista: hän ei tiennyt, mitä sanoi. Muutamaa päivää aiemmin Pietari oli saanut tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Mutta Pietari ei kuitenkaan ymmärtänyt, että Messias oli kärsivä Messias, että pelastaakseen kansansa hänen olisi kuoltava. Siksi sinne vuorelle ei voinut jäädä. Jeesuksen olisi tultava Kirkastusvuorelta alas, kärsimykseen ja ristinkuolemaan.

Emme näe Jumalan kirkkautta maailmassamme sellaisena kuin se todella on. Täällä Jumalan kunnia kätkeytyy vastakohtaansa: kuningasten kuningas ottaa orjan muodon ja nöyrtyy ristille meidän tähtemme, vaikka me Aadamin jälkeläisinä olemme synnin vallassa emmekä ansaitsisi muuta kuin kadotuksen. Jumala itse kuolee häpeällisen kuoleman, jotta voisi pelastaa meidät! Hän itse kärsii rangaistuksen meidän pikku valheistamme, siitä kun kadehdimme ystäviä ja sanomme pahasti rakkaille tai tuntemattomille, niistäkin teoista ja ajatuksista, joita emme usko kenenkään muun tietävän. Hän itse rakastaa meitä sellaisina kuin olemme, tästä kaikesta huolimatta, ja on osoittanut sen ennen kaikkea kuolemalla meidän vuoksemme.

On meidän onnemme, että Jeesus ei myöntynyt Pietarin ehdotukseen. Jos Messias ei olisi tullut alas Kirkastusvuorelta, häväistäväksi ja tapettavaksi, meillä ei olisi mitään toivoa. Jumalan laki on ehdoton. Se ei päästä otteestaan ketään, ei yhtäkään. Jokaisen meistä on kerran seisottava Pyhän Jumalan edessä kuulemassa tuomio elämästämme. Eikä kukaan voi sanoa puolustuksekseen mitään. Se, jolla silloin ei ole Jeesusta suojanaan, ei ole mitään. Siksi Jeesuksen oli tultava alas Kirkastusvuoren kunniasta pitkäperjantain kärsimykseen ja häpeään. Opetuslapsetkin saisivat nähdä Mestarinsa pilkattuna ja paeta henkensä edestä, lähes kaiken toivonsa menettäneenä.

Mutta Jumala ei jätä kansaansa epätoivon varaan. Jeesus nousi ylös, kunnian kuninkaana, synnin voittajana, joka vielä kerran tulee palaamaan maan päälle, ja luomaan uuden taivaan ja maan. Me elämme uskoen siihen, että tämä kerran toteutuu, ja ne, jotka ovat uskoneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristin työn tähden, tulevat elämään ikuisesti. Silloin Jumalan pelastustyö on viimein lopullisesti päätöksessään, ja jo Vanhassa Testamentissa luvattu Jumalan rauha viimein vallitsee.

Tähän uskoon, ja Herramme paluun odotukseen haluamme nyt tunnustautua Apostolisen uskontunnustuksen sanoin...

Yllätys Miikalle...

2007-02-15T04:07:00.000+02:00

Shh, älkää kertoko! ;)

Olkoon maljasi rauhaa täynnä

2007-02-14T21:54:00.000+02:00

Valentine´s Day.

Telkkarissa on jo monta viikkoa mainostettu tanssikursseja, suklaata ja kukkia. Ja kaupoissa kanssa. Kirkollakin oli jumalanpalveluksen sijaan Valentine´s Concert, jossa luettiin päivän tekstit ja sitten oli monenlaisia musiikkiesityksiä ja tarjoilua, voileipiä ja täytekakkua.

Kaikille ystäville Anna-Mari kaskisen sanoin suloista ystävien päivää! Toivon, että saat tänään ja muinakin elämäsi päivinä kokea, että olet tärkeä koska olet sinä. Sillä olet!

***

Olkoon ylläsi kirkas taivas

Olkoon ylläsi kirkas taivas, alla jalkojen vehreä maa.
Saakoon Luojamme lempeä tuuli tänään sinua koskettaa.
Saakoon Luojamme lempeä tuuli tänään sinua koskettaa.

Metsän lintujen juhlakansa serenadia sinulle soi.
Meren aaltojen keveä kuohu sinun kanssasi karkeloi.
Meren aaltojen keveä kuohu sinun kanssasi karkeloi.

Olkoon maljasi rauhaa täynnä,
keinut sylissä rakkauden.
Sinut ympäröi Jumalan hyvyys,
onnentoivotus ystävien.
Sinut ympäröi Jumalan hyvyys,
onnentoivotus ystävien.

- Anna-Mari Kaskinen

Kuvia!

2007-02-14T08:04:00.000+02:00

Hei, ihan totta, nyt täällä on kuvia! Siroteltu noihin vanhoihin postauksiin. Ja lisää tulee, joten innokkaimmat voi sitten selailla aika ajoin vanhoja läpi uusien kuvien toivossa. ;)

Ja tähän vielä Miikasta söpöilykuva. Tämmöinen se oikeesti on. :)

Kirjoitukset aikajärjestykseen!

2007-02-13T00:01:00.001+02:00

Oletko uusi blogien maailmassa?

Tässä apuja siihen, kuinka löydät kirjoituksille sen järjestyksen, mihin ne on tarkoitettu.

Otsikon Kategoriat alta löytyy linkki Kanada. Kun klikkaat sitä, ruudulle ilmestyvät vain tämän kategorian tekstit aikajärjestyksessä, uusin ensimmäisenä. Nyt voit aloittaa Kanadan-reissuumme tutustumisen alusta saakka! :)

Jos haluat saada kaikki kirjoitukset aikajärjestykseen, klikkaa otsikkoa Raivoa rakkautta. Toinen vaihtoehto on klikata tätä linkkiä, joka ajaa saman asian...

Jos sen sijaan haluat nähdä viimeksi muokatut kirjoitukset, tee näin...

Firefox: Tallenna blogin osoite kirjanmerkkeihin klikkaamalla pientä oranssia neliötä, joka näkyy selaimen osoitekentässä. Valitse esiintulevista vaihtoehdoista RSS ja paina Subscribe.

Explorer: Samoin kuin Firefox, paitsi että oranssi neliö löytyy yläpalkista eikä osoitekentästä.

Tämän jälkeen kun viet hiiren kirjanmerkeissä olevan blogin nimen päälle, sivuvalikkoon ilmestyvät kirjoitukset, ylinnä se, jota on viimeksi muokattu. Kätevää tämäkin, eikö totta! ;)

Kuvista

Olet ehkä huomannutkin pari asiaa: kun viet hiiren kuvan päälle, esiin ilmestyy vähäksi aikaa eräänlainen kuvateksti. Se on tarkoitettu itse asiassa sellaisia tilanteita varten, kun kuva ei näy, taikka jos sivua tarkastellaan vaikka ääniselaimella tai tekstiselaimella, mutta itselleni se on mukava extra. ;)

Lisäksi kuvat saa klikkaamalla isommaksi!

Täällä... taas?

2007-02-09T09:33:00.000+02:00

Me olemme siis täällä. :)

Minä olen täällä. Ja taas pyytämässä anteeksi ensimmäisenä - en ole saanut laitettua tänne sanan sanaa enkä yhtäkään kuvaa, vaikka olemme lätäkön takana jo kuukauden elelleet.

Niinpä näet nyt puolen tusinaa torsoa tällä sivulla. Toivottavasti saan piankin kirjoiteltua edes jotakin kaikesta, mitä on tapahtunut, vaikka toki enimmäkseen elämme ihan tavallista arkea. :)

Niin, ja Miika pystyy nyt kirjoittelemaan tänne kanssa.

***

Saara, se Body Shopin kasvovesi on ollut todellinen pelastus! Kiitos! *hali* :)

Terveysjärjestelmää testaamassa

2007-02-09T09:29:00.000+02:00

Kyllä vain, kokemuksia kanadalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä on jo hankittu!

Tällaista tapahtui 28.-30.1.2007...

***

Kohta kaksi viikkoa sitten sunnuntai-iltana meillä oli naapurin Jukka ja Noora kylässä. Noorahan on täällä kanssa vaihtarina Jyväskylästä. Syöpöteltiin ja katottiin telkkaria, Miika ja Jukka säätivät jotain koneella. Loppuillasta mahaa alkoi nipistellä ihan aavistuksen verran, mutta ajattelin, että pikkujuttu ja on varmaan aamulla jo unohtunut. Väärin!

Aamulla heräsin viiden aikaan mahakipuun, alavatsan tasaiseen jomotukseen, joka, vaikkakaan ei ollut hirvittävän voimakasta, esti kuitenkin nukkumasta. Samaa rataa jatkui puolillepäivin. En pystynyt syömään mitään, ja juominenkin jäi liian vähälle. Sitten kipu vähitellen lakkasi, ja join vähän appelsiinimehua ja söin muutaman viinirypäleen, mikä oli virhe: kipu alkoi uudestaan.

Minulla oli myös kuumetta, ja pariin kertaan kipu ja kuume tulivat ja menivät. Nukuin melkein koko päivän, enkä jaksanut nousta edes juomaan, vaikka Miika toi vesikannun vuoteen viereen. Neljän aikoihin Miika soitti Emmauskirkon pastorin Jukan vaimolle Annelille, joka on sairaanhoitaja koulutukseltaan. Anneli kyseli puolen tunnin ajan kaikenlaista, ja tuli lopulta Jukan kanssa käymään. Pitkän jahkaamisen jälkeen päätettiin läkseä läheiselle walk-in-klinikalle.

Sieltä meidät kuitenkin ohjattiin suoraan sairaalaan, sillä tämäntyyppisissä mahakiputapauksissa lääkäri olisi lähettänyt meidät kuulemma sinne joka tapauksessa. Sairaala rahasti minulta 400$ ja sen jälkeen saimme odotella muistaakseni noin neljä tuntia, että pääsimme lääkärin puheille. Lääkäri kyseli samat kysymykset kuin Anneli, paineli mahaani, josta kipu oli (ikävä kyllä?) siihen mennessä hävinnyt ja määräsi rutiinitestit - verikokeet, virtsakokeet, verenpaine, kuume.. - sekä pisti minut tiputukseen nestehukan vuoksi. Lääkäri totesi, että käy katsomassa minua parin tunnin päästä uudestaan, ja jos kipu ei ole palannut, pääsen kotiin.

Kaiken sen tuskallisen odottamisen jälkeen oli taivaallista päästä makuuasentoon. Lääkäri ja hoitajat olivat ystävällisiä ja taitavia. Verikokeet ja tipanlaitot eivät tuntuneet juuri lainkaan. Anneli lähti kotiin, minä nukuin pari tuntia ja Jukka tuli noutamaan sen jälkeen minut klinikalta.

Mystinen mahakipu ei enää ole palannut, mutta melkein viikon ajan mahassa oli outo olo. Ensimmäisenä päivänä sairaalareissun jälkeen en pystynyt syömään kuin pari kulhollista lihalientä ja muutamia leipiä koko päivänä - ja silti tuntui siltä, kuin olisi ollut orgioissa mukana. Siitä on sitten vähitellen tultu tähän normaaliolotilaan.

Annelin loppukaneetti oli, että jotain outoa tässä nyt on, ja että kun palaat Suomeen, mene tutkituttamaan itsesi.

***

Miikalla taas oli korvatulehdus. Yliopiston lääkäri määräsi tipat, käynti maksoi 70$ ja lääkkeet päälle, en muista paljonko. Mutta vakuutusyhtiö oli nopea, ja saimme jo rahat takaisin. :)

Canadian Way

2007-02-09T09:21:00.000+02:00

Kun eräs työkaverimme kuuli, että olemme lähdössä Kanadaan, hän sanoi: "Miksi te sinne meette, sehän on vain kuin isokokoinen Suomi!?" Mutta mikä kaikki voikaan olla toisin kahdessa päällisin puolin kovin samanlaisessa länsimaassa?

Tämä sivu on omistettu Terolle! :)

KOTONA

Opasteet ovat turhuutta - Kun ensimmäisen kerran koetimme löytää tämän uuden kotimme, aikaa meni varmasti puoli tuntia. Louis Riel House on pitkä rakennus, ja osa sen kerroksista on maan alla. Lisäksi se on rakennettu pituussuunnassa rinteeseen, joten eri hisseissa esimerkiksi kerros kolme voi olla maan pinnalla tai sitten maan alla. Ulko-ovien luona ei ole mitään opasteita siitä, mitkä asunnot minkäkin oven takaa löytyy. Ja miksi olisikaan, kun pitkät käytävät kulkevat talon päästä päähän? Uusi ummikko ei vain voi tietää, mitä ovea lähtisi kokeilemaan. Lisäksi moinen kerrosten olemuksen salamyhkäisyys aiheutti päänvaivaa. Meille ei myöskään annettu asuntotoimistossa minkäänlaista opastusta mistään: säännöistä, pesutuvan sijainnista, ... No, netistähän se kaikki löytyy, mutta emme tajunneet katsoa. Viimeisin hauskuus oli säilytysvaraston etsintä. Meidän asunnon numerolla ei löytynyt yhtään kopperoa, ja kysyttäessä sitten toimistosta kerrottiin, että varastojen ja asuntojen numerot eivät vastaa toisiaan, ja että varastotilaa pitää erikseen anoa...
Liesi - se on ISO. Levyt muistuttavat hyttysrullia, ja niiden alla on folio, jonka alla on...? Se on ikävää, kun ruokaa valahtaa foliolle, ja sitä on äärimmäisen hankala saada sieltä pois. Uunin asteluvut ovat erilaiset, onko se sitten Fahrenheit-asteikko? Onneksi meidän uunissa on muuntotaulukko ;)
Uunipelti - kooltaan 8" x 8".
Kuppi (cup) - on paikallinen mittayksikkö, 250 ml.
Kuivauskaappi, mikä se on? - Täällä ei sellaisia tunneta. Kaupoissa näkee kyllä astioiden kuivattamiseen tarkoitettuja telineitä, mutta me päätimme tyytyä astiapyyhkeeseen. ;)
Tiskialtaan tulppa - fiksuin vekotin sitten Pelle Pelottoman aikojen: tulppa on yhtä aikaa siivilä. Jos painat ensimmäiseen naksaukseen, se toimii siivilänä, alas asti painettuna korkkina. Miten kätevää! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! :)
Vesihanat - Täällä ollaan Suomen mittapuulla "vanhanaikaisia", sillä valtaosassa hanoista on käännettävät nupit, taikka sitten nupin sijaan on pitkänomainen kahva, jota tosin myös käännetään. Pastori-Jukan kotona oli ovaalinmuotoinen hana, jota en osannut avata ollenkaan. Kävi ilmi että sitä olisi pitänyt vetää itseen päin, ainoa liikesuunta, jota en hoksannut kokeilla! Niin - kylmä ja kuuma vesi tulevat siis erikseen...
Suihkut - täällä ovat inhokkejani. Suihku on kiinnitetty korkealle seinään, ja sitä ei saa sieltä alas. Pesemiseen on pitänyt opetella aivan eri käytännöt, erityisesti hiusten peseminen on hirvittävän vaivalloista. Lisäksi on tietysti mahdotonta pestä pelkästään hiuksia, ja lähes mahdotonta ottaa suihkua niin, että pää ei kastu... :(
Tangot - ovat oivia telineitä pyyhkeille, ainakin täkäläisistä kylpyhuoneista päätellen.
Vessapaperi - Se on ohuen ohutta ja pehmeää. Rulla loppuu alta aikayksikön.
WC-istuin - on matalampaa mallia kuin Suomessa ja puolillaan (!!!) vettä. Huuhtelu tapahtuu yleensä painamalla pientä kahvaa vesisäiliön edestäkatsoen vasemmalla sivulla.
Vessan lukko - on ainakin meillä nupin keskellä oleva nappi, joka pitää painaa sisään, kun oven haluaa lukita. Ovia aukeaa sitten normaalisti nupista, siis ovenkahvasta, vääntämällä. ;)
Ovenkahvat - ovat nuppeja, enimmäkseen - sisäpuolella ovea saattaa olla myös tanko, jota painetaan alaspäin. Ulko-ovessa puolestaan voi olla ihan rehellinen kahva, jonka yläpuolella on pieni vipu, jota painamalla ja kahvasta vetämällä oven saa auki.
Vaatekaappien ovet - ovat eräänlaisia kaksiosaisia liukuovia, joissa on kaksi ovea on liitetty toisiinsa keskeltä saranoilla. Vetämällä nupista ovi avautuu, liukuu syrjään. Todella kätevää ja kaunista!
Lamput on, lamppujen paikkaa ei - Kun tulimme tähän asuntoon, eteisessä, vessassa, keittiössä ja olohuoneessa oli lamput, makuuhuoneessa ei, eikä siellä sitten ole sokeripalojakaan. Vain koukut katossa, sähköjen vetäminen on asukkaan tehtävä!
Pistorasiat - muistuttavat kasvoja: kolme reikää, kaksi samalla tasalla kuin silmät, yksi alempana kuten suu. Vertaa suomalaiseen puhelimen pistorasiaan!
Verkkovirta - Sen jännite on täällä erilainen kuin Suomessa, ja siksi hankimme muuntajan. Onnistuin käräyttämään sen - muuntajan teho ei riittänyt 360 watin ilmakihartimelle! Se oli sitten elämäni ensimmäinen ja viimeinen kerta kun jätän käyttöohjeet lukematta. Maksoi vaivaiset 50€. Pelottavaakin se oli, kun muuntaja alkoi savuta...
Tulitikut - Kuinka kaipaankaan rasioita, joissa on kunnon raapaisupinnat! Emme ole löytäneet sellaisia mistään. Meillä on pahvikotelossa siihen kiinnitettyjä tikkuja, jotka raapaistaan laittamalle tikku raapaisupinnalle, taittamalla kansi raapaisupinnan päälle, puristamalla tikkua sen avulla pintaa vasten - ja sitten vetäisemällä! Yyy.
TV - Meillä näkyy vaatimattomat 70 kaapeli-tv-kanavaa, ja sitten olisi vielä maksulliset kanavat erikseen. Kuten eräs suomalainen vaihtari aika hyvin tiivisti, paljon kanavia, mutta ei mitään katsottavaa. Paitsi C.S.I.:n eri versiot, joita tuntuu tulevan eri kanavilta sellaisella frekvenssillä, että avaatpa television mihin aikaan tahansa, melkein puolen tunnin sisään tulee joku C.S.I. Mikäpäs siinä. Elokuvakanavilla tulisi hyviä leffoja, mutta ne eivät meillä näy. :( - Kuuluttajia ei ole, ja mainokset tulevat yllättäen. Matlock on ainoa ohjelma, jossa ennen mainosta ruutuun ilmestyy... Matlockin hymyilevä naama. :)
Liukuikkunat ja -ovet -Totta tosiaan, meidän kerroksen asukkaiden yhteisen parvekkeenkin ovi on liukuovi, eikä siinä näytä olevan lukkoa lainkaan.
Hyttysverkko vakiona - Kotimme kummassakin seinän kokoisessa ikkunassa on sen kolmasosan kokoinen tuuletusikkuna, jonka edessä on niin ikään liukuva hyttysverkko. Loistava idea, tämmöiset Suomeenkin!
Omakotitalot ja rakentaminen - ovat myös toista luokkaa kuin Suomessa. Monet talot näyttävät melkeinpä linnoilta. Minkäänlainen kaavoitus ei säätele talon ulkomuotoa, kuten Suomessa. Sisällä olemme käyneet kahdessa talossa, joista kummastakin löytyi jenkkityylinen ihanuus - kokolattiamatto, tosin yhdistettynä kaakelilattiaan! Voiko suurempaa kontrastia enää olla? Jääkylmä kaakeli vaihtuu ihanan pehmoiseen, lämpöiseen ja vaikeasti puhtaana pidettävään nukkaan... Lämmöstä puheen ollen, tiivisteistä ei ole täällä luultavasti kuultu puhuttavankaan. Tarvetta ei kai ole ollut?

KAUPASSA

Pakkauskoot - Täällä ei paljon sinkkuja ajatella. Ostimme tässä eräänäkin päivänä 2,4 kg jauhelihaa, 1,2 kg kanaa... toki pienempiäkin pakkauksia, kuten jopa puolen kilon vastaavia, on tarjolla, mutta ne ovat kalliimpia. Meillä on myös 2 kg riisiä ja ranskanperunoita sekä 1kg makaronia, saa nähdä ehdimmekö syödä läheskään kaikkea...
Taatusti tuoretta! - Eräässä vakikaupassamme, Real Canadian Superstoressa Metrotownin ostoskeskuksessa on akvaario, jossa uiskenteli muiden muassa jokin todella iso kala. Toisessa akvaariossa oli rapuja...
Ravintosisältötaulukot - Niitä meille ylpeänä esiteltiin eräässä yliopiston infossa, aivan kuin muualla maailmassa ei sellaisia olisi. Mutta eräs asia eroaa ainakin Suomen vastaaviin verrattuna: täällä taulukot kertovat paljonko ravintoaineita on esimerkiksi yhdessä kupillisessa maitoa, eikä sataa grammaa kohti... joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Lisäksi taulukko kertoo, kuinka monta prosenttia päivän tarpeesta tuote sisältää esimerkiksi kalsiumia. Huomattavasti havainnollisempaa kuin suomalaisessa systeemissä - ottakaa mallia!
"Multiply your savings - buy 2-3-4-5-6 products!" - Ihan totta. Melkein kaikkea kannattaa ostaa enemmän kuin yksi kappale, ellei ole aivan varma, ettei sitä kuitenkaan tule syötyä tai käytettyä.
Vero - Täällä arvonlisä?vero ei sisälly hintaan, vaan pitää itse osata laskea se noin 13% tuotteen hintaan lisää... todella ärsyttävää!
Kauppojen kassat - saattavat hölpötellä ihmisten kanssa kaikki päivän kuulumiset, eikä kukaan ole moksiskaan. Ei siis ole samanlaista paniikkia kuin Suomessa kassalla...
Real Canadian Superstore - on varmasti suurin "ruokakauppa", jossa olen ikinä käynyt. Huhhuh. Kauppareissulla menee tuntikaupalla aikaa, vaikka toki vakikauppamme alkavat jo olla tuttuja.. Mutta silti. Tavaraa on hyllymetreittäin... myös vaatetta ja kaikkea taloustavaraa, eikä vaan ruokaa.
Farmers´ Market - Täällä ei kasviksia ja hedelmiä kuulemma kannata ostaa supermarketista, vaan eräänlaisesta suoramyynnistä, jossa viljelijät myyvät tuotteitaan. Siis erillisestä kotoisen pienestä kaupasta, jossa sitten myydään vain vihanneksia ja hedelmiä, joissakin saattaa olla myös maitoa, suolapähkinöitä ja muuta vastaavaa.
Ostosten tekeminen ylipäätään - on erilaista kuin Suomessa. Lougheedissa, joka on meidän lähin ostari, käydään yleensä hakemassa hedelmät ja vastaavat, sekä joskus Wal-Martissa, paikallisessa Halpahallissa, ja London Drugsissa ostamassa kaakaota tai näkkileipää tai muuta vastaavaa "kuivamuonaa". Lougheedissa on myös suomalaisen S-marketin tyyppinen Safeway, mutta se on kuulemma kallis. Ei olla ostettu sieltä kuin jäätelöä (4 kg:n pakkaus), muualta ei löydetty. Muuten shoppaillaan Metrotownissa. Lougheedin kestää bussilla ja Sky Trainilla vain vartin, Metrotowniin menee bussilla puoli tuntia... Kauppareissut ovat siis ihan eri luokkaa kuin Suomessa, mutta ei kaupassa sitten käydäkään kuin maksimissaan kaksi kertaa viikossa. Selkä vaan meinaa tulla kipeäksi moisesta kantamisesta!

ULKOSALLA

Vuoret - Tarvitseeko tätä edes mainita??? Tosin minulla meni kaksi viikkoa aikaa havaita, että meidän seitsemännen kerroksen kotimme ikkunasta näkyvät vuoret... Liekö ollut niin harmaata ja pilvistä, etten huomannut, enkö vain katsonut ulos taikka siihen suuntaan, en tiedä. Mutta ne ovat upeat!
Ilmasto - Ensimmäisen lumisen viikon jälkeen lämpötilat ovat vaihdelleet nollan ja plus kymmenen asteen välillä. Ja joka päivä sataa, sataa, sataa... Välillä ollaan pilvessä näin korkealla. Sitten miettikää tätä: ihmiset hiipparoivat täällä sortseissa ja t-paidassa - no yleensä vain lenkkeilijät, mutta olen nähnyt joidenkin pitävän vain vähän alle polven ulottuvia housuja kun lämpömittari näytti +2 astetta. Hrrrr. Voitte vain kuvitella miten minua tuijotetaan, kun tallustelen ympäriinsä päälläni kevyttoppataki, pipo päässä ja hanskat kädessä. Unohtamatta tietenkään järeitä vaelluskenkiäni - täkäläiset naisihmiset kun sateesta huolimatta pitävät siroja balleriinoja tai vaikka pistokkaita! Alusta asti meille on mainostettu, että kohta kukkivat ensimmäiset krookukset. Eipä ole vielä näkynyt. ;)
Snow Day - Olimme varautuneet siihen, että lunta ei nähdä ennen kuin seuraavana talvena. Mutta katsos vain, sitähän tuli heti ensimmäisenä aamuna, kun olimme täällä. Ja mitkä seuraukset siitä olivatkaan! Iltapäivästä yliopisto meni kiinni ja bussiliikenne lakkasi, koska bussit eivät päässeet kesärenkaillaan kipuamaan Burnabyn vuoren päälle, missä yliopisto sijaitsee...

LIIKKEELLÄ

Ulkona syöminen - on täällä jokin juttu myöskin, vaikea näin suomalaisen ymmärtää... :) Ja edelliseen kohtaan viitaten, täkäläisen opiskelijaruokalan ruoka ei tehnyt meihin vaikutusta: hampurilaisaterioita lähinnä, oli sitten jotain grillattua rasvaista kanaa, ja keittoja, joilla ei jaksa, ja salaatit olivat niin pieniä, ettei puhettakaan. Ja hinta: noin 7$ annos! Päätimme siis tehdä ruuat itse... Olemme silti ehtineet testaamaan jo mainitun Starbucksin, KFC:n, Subwayn tyyppisen Quiznos-nimisen paikan, Dairy Queen jäätelöbaarin sekä pretzelit ja thaimaalaisen pikaruuan.
Juomaraha eli tippi - Sitä pitäisi antaa 10-15% sellaisissa paikoissa, joissa saa palvelua, kuten pöytiin tarjoilun taikka parturissa hiustenleikkuun.
Bussiliput vain tasarahalla - juuri näin. Yhden vyöhykkeen lippu yksittäin ostettuna maksaa $2,25. Kuskin valvovien silmien alla on automaatti, johon kolikot pitää tiputtaa, ja hetken raksutettuaan masiina sylkee palautteena lipun, jonka vaihtoaika on ruhtinaalliset 90 minuuttia. Onneksi kymmenen lipun vihkosen saa hintaan 18$ ja onneksi ei tarvitse paljon liikkua julkisilla!
Miksi aina pitäisi painaa nappia? - Bussin saa pysähtymään myös vetämällä vaijerista, joka kulkee ikkunan yläpuolella... ;)
Bussikuskit - Sama juttu kuin kaupan kassojen kanssa. Mielettömän rentoa porukkaa, eikä niillä vaikuta koskaan olevan kiire. Suomalaiset bussikuskit pitäisi tuoda tänne excursiolle seurailemaan täkäläistä meininkiä. Piia-Maria kertoi, että kerran kuski oli pysäyttänyt bussin viideksi minuutiksi ja käynyt hakemassa Star Bucksista kahvit! - Ja silti bussit ovat ajoissa.

YLEENSÄKIN

Elämisen ja olemisen mentaliteetti - Niin kuin on jo tullut ilmi, elämä on jotenkin leppoisemman oloista täällä. Ihmiset ovat todella ystävällisiä, mutta heihin on kuulemma vaikea tutustua ihan todella. Ensimmäinen pitää taatusti paikkansa, jälkimmäisestä en osaa vielä sanoa. Lisäksi luonteenomaista ainakin Vancouverille on erilaisten etnisten ryhmien suuri määrä. Tuntuu, että valtaosa naapureistamme on aasialaista juurta. :)
Terveellinen elämäntapa - on jokin juttu nimenomaan Vancouverissa, sitä toitotettiin meille yliopiston orientaatiossakin, ja kehotettiin ottamaan vaarin mahdollisuudesta muuttaa elintavat terveellisemmiksi. ;) Tosin ainakin terveellinen ruokavalio ymmärretään ainakin siinä suhteessa eri tavalla, että ravintoainetaulukkojen mukaan rasvaa saa syödä noin kymmenkertaisen määrän verrattuna siihen, mitä olen Suomessa oppinut. ?
Maa, jossa kaikki on astetta suurempaa - Kuten yllä on jo käynyt selväksi, siltä se tuntuu. Kaupat, ostoskeskukset, pakkauskoot, ostoskärryt, autot (täällä on paljon pick up -tyyppisiä autoja ja farmareita), kodinkoneet... Miikan mentori Paula sanoi meidän asunnostamme, että onpa pieni - ja tämä on ainakin yhtä suuri kuin Nousukadun koti, joka oli 44 neliötä. Paula olikin ihmeissään, kun kerroimme että monet pariskunnat asuvat tämän kokoisissa asunnoissa Suomessa, ihan vapaaehtoisesti. :)

Näitä ilmestynee lisää sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan... ennemmin tai myöhemmin :)

Emmauksen enkelit

2007-02-09T09:20:00.000+02:00

Eli kuinka elämä alkoi uudestaan :)

Tämä tapahtui lauantaina 6.1.2007.

***

Kun kauan, kauan sitten saimme tietää, että olemme todella lähdössä Kanadaan, äiti totesi, että Joensuun Jukkahan taitaa olla samassa kaupungissa suomalaisen seurakunnan pappina. Jukka on näet Himangalta kotoisin. Niinpä lähettelin Jukalle sähköpostia jo viime kesänä, ja kerroin että olemme tulossa tänne. Jukka toivotteli tervetulleeksi, ja lupasi autella missä voi. Nyt, kun meillä oli asunto, mutta ei yhtäkään huonekalua, hänen apunsa tuli todelliseen tarpeeseen...

Lauantai-aamuna Jukka tuli hakemaan meitä, ja teimme aikamoisen kierroksen kirkolla, kaupoilla, pankissa, kirpputorilla ja lopulta Jukan kotona. Jo alkoi aurinko paistaa taas risukasaankin. :) Pelkästään Jukan olemus toi hyvälle mielelle. "Haluatteko kyytiä?", Jukka totesi ja naurahti leppoisasti, nosti aurinkolasit silmiltään ja tervehti meitä.

Aluksi suunnattiin kirkolle, missä tapasimme Marskan, puolipäiväisen kanslistin. Jukan tila-autoon kannettiin astioita ja taloustarvikkeita, sitten käytiin kaupassa - Coquitlamin Real Canadian Superstoressa tietysti ;) - ostamassa muun muassa siivuosvälineitä ja ruokaa sekä piipahdettiin pankissa vaihtamassa rahaa. Kirpputorilta haettiin lamppu makuuhuoneeseen, ja jatkettiin matkaa Jukan kotiin. Joensuulla tapasimme Jukan tyttären Eleonoran, hänen sulhasensa Joshuan ja Jukan vaimon Annelin. Anneli ja Eleonora etsivät meille lakanoita ja pyyhkeitä sillä välin kun Jukka ja Joshua kantoivat autoon vuodesohvan.

Sunnuntaina olimme mukana sekä englannin- että suomenkielisessä jumalanpalveluksessa. Jukka esitteli meidät koko seurakunnalle, ja ihmiset tulivat kilvan toivottamaan tervetulleeksi ja tarjoamaan apua: kuka leivänpaahdinta, tv:tä, ruokaa, huonekaluja, vaatteita... Messun jälkeen meidät kutsuttiin Saarisille, Merille ja Jussille kylään, mistä sieltäkin saimme laatikkokaupalla tavaraa ja ruokaa mukaamme.

Tällaista vieraanvaraisuutta, ystävällisyyttä ja avuliaisuutta en ole koskaan aiemmin kokenut. Aivan ihmeellisellä tavalla olemme saaneet kaiken mitä olemme tarvinneet: kotimme on dvd-soitinta ja kirjahyllyjä lukuunottamatta yhtä hyvin varusteltu kuin kotisuomessa, ja sitä emme todella osanneet odottaa!

Kiitos kaikille Emmauksen ihmisille! You are great! :)

Jet Lag

2007-02-09T09:19:00.000+02:00

- Aikaerorasitus

Lausutaan: yksi elämäni kauheimmista päivistä - perjantai 5.1.2007...

Ensimmäinen aamu Kanadan maaperällä valkeni lumisena. Ja millä seurauksella!

Yövyimme kaksi ensimmäistä yötä Simon Hotellissa, joka sijaitsee kampuksella ja käsittää Tower B:n eli yhden tornitalon kaksi ylintä kerrosta. Huoneemme oli yhden hengen huone, mutta onneksi sänky oli jenkkityyliin leveä. Siitä huolimatta en saanut nukuttua koko yönä kuin kolme tuntia. Toki olin torkkunut koneessa moneenkin otteeseen, mutta väsymys oli silti valtaisa...

Heti aamulla alkoivat orientaatiot, joista ensimmäiseen minäkin osallistuin. Sitä ennen meille tarjoiltiin aamupalaa kanadalaiseen (?) tyyliin: pullaa, erilaisia hilloja ja maapähkinävoita, hedelmiä, kahvia, teetä ja mehua. Olin nukahtaa jo ensimmäisessä infossa, ja iltapäiväksi lähdinkin nukkumaan. Tarkoitus oli mennä syömään jahka Miikan orientaatiot olisivat siltä päivältä ohi. Miika sai kuitenkin talon puolesta syödäkseen, ja nukuimme vielä vähän lisää... ja yhtäkkiä oli kello jo kuusi ja kaikkialla pimeää. Lähdimme harhailemaan kampukselle vain todetaksemme, että kaikki mahdolliset ruokapaikat olivat jo kiinni lumen takia!

Eräs ystävällinen tyttö koetti neuvoa meille tietä Cornerstone Buildingiin, ja arveli että siellä saattaisi jokin paikka olla vielä auki. Eksyimme kuitenkin matkalla, kun koetimme kulkea Academic Quadrangle -nimisen rakennuksen läpi. Emme kertakaikkiaan löytäneet ovea ulos sieltä, missä oletimme sen olevan, eikä auttanut muu kuin palata takaisin omia jälkiämme - joskin sekin oli haasteellista...

Oloni oli siinä vaiheessa kerrassaan kurja, suorastaan epäinhimillinen. Olin edelleen kuolemanväsynyt ja sen lisäksi minua heikotti, koska olin todella nälkäinen: enhän ollut syönyt kuin aamulla yhden pullan ja muutaman hedelmänpalan. Itkin kuin pieni lapsi, ja jos ajatuksen voimalla olisi voinut siirtyä paikasta toiseen, olisin poistunut maasta välittömästi. Mikä on tämä tällainen maa, jossa ihminen ei saa edes syödäkseen?

Miika oli onneksi vaihtanut numeroa erään suomalaisen vaihtarin, Ossin kanssa, ja kyseli sitten Ossilta, olisiko hänellä syötävää. Pääsimmekin tutustumaan Town Houseen, jossa Ossi asuu, ja hän tarjosi meille leipää, jugurttia ja banaania nälkämme pitimiksi. Niitä riitti myös seuraavaksi aamupalaksi.

Lauantai alkoi ehkä hiukan toivorikkaammin: laskemalla itsepäisesti lampaita olin saanut nukuttua jopa 3+2 tuntia!

Ilmojen halki

2007-02-09T09:17:00.000+02:00

Coming Soon

Lentomatkasta, eli ekaa kertaa ihan oikealla lentomatkalla - 4.1.2007!

Matkavalmistelut eli Asioitten Hoitaminen

2007-02-09T09:15:00.000+02:00

Tähän avaudun takautuvasti kaikesta mikä mätti... jos jaksan :)

Arkistoitu Joulukirje

2007-02-09T08:46:00.000+02:00

Tervehdys sinulle! Jyväskylässä 13.12.2006

Et ole ehkä pitkään aikaan kuullut meistä mitään. Siksi ajattelimme kirjoitella ainakin kerran elämässä joulukirjeen, ja se on tässä. :)

Syksy on ollut pitkä, pimeä ja rankka. Kiirettä on riittänyt opiskeluitten ja töitten kanssa. Miikalla alkaa jo kauppatieteen maisterin paperit vuoden, parin päässä häämöttää. Päivi on taistellut kevään ja syksyn kandidaatin tutkielman kanssa, joka lopulta saatiin eilen purkkiin. Lisäksi ollaan kummatkin oltu opiskeluitten ohessa pitkää ja ohutta leipää tienaamassa puhelinhaastattelijoina. Miikahan on alalla vanha tekijä, jo neljättä vuotta, Päivi aloitti viime helmikuussa. Päivi on lisäksi jatkanut opiskelijatyöntekijän hommia Jyväskylän Evankelisissa opiskelijoissa, eli EO:ssa.

Tämän kaiken jälkeen voisi kysyä: vapaa-aika, mitä se on – onko se jotain syötävää? Kumma kyllä kummallakin on vielä pää paikallaan, vaikka välillä on hampaita kiristellen menty eteenpäin. Kotimme ei olekaan pitkään aikaan ollut ihan järjestyksessä, mutta sosiaalista elämää EO:n ja opiskeluitten puolesta on silti riittänyt. On siis ollut myös ihanaa välillä. :)

Kuten jotkut tietävätkin, lähdemme Kanadaan 4.1. ja viivymme siellä toukokuun alkuun. Miika sai vaihto-opiskelupaikan vancouverilaisesta Simon Fraser -yliopistosta. Päivi ei tokikaan jätä tilaisuutta käyttämättä, vaan lähtee mukaan ja tekee sitten teologian esseitä ja filosofian verkkokursseja Jyväskylän yliopistoon.

Koskapa elämme tietotulvan aikaa, niin meidät tavoittaa sieltäkin oikein hyvin. Mukaan otetaan kannettava ja Skype, joten sähköpostit ja Messenger toimivat, ja Skypestä voidaan soitella edullisesti Suomeen päin. Lisäksi Päivin blogi päivittyy tästä eteenpäin ehkä hiukan useammin ja sisältää toivottavasti vähemmän epätoivon purkauksia ja enemmän kuulumisia. ;)

Mutta nyt haluamme toivotella sinulle
lämpöistä ja levollista sekä siunattua Joulua!
Rakkaudella, Päivi ja Miika

Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo",
valaisi itse meidän sydämemme.
Näin Jumalan kirkkaus,
joka säteilee Kristuksen kasvoilta,
opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Tämä aarre on meillä saviastioissa,
jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman
olevan peräisin Jumalasta
eikä meistä itsestämme.
- II Korinttolaiskirje, 4:6-7

..oOOo.. K a n a d a - i n f o ..oOOo..

Päivi ja Miika
Louis Riel House
Simon Fraser University
Burnaby
Canada

Messenger- ja Skype-tunnukset saatavilla sähköpostitse :)

Mitä minussa on

2006-11-27T10:41:00.000+02:00

Pohdiskelin sielunhoitajalleni taipumista ja katkeamista. Hän sanoi: "Päivi sinussa on terve, ja iloitsen siitä kun kuuntelen sinua." Ammatti-ihmisenä hän kohtaa paljon särkyneitä ihmisiä, joten luotan hänen sanaansa.

Tuntuu ihmeelliseltä kuulla se kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun olen pitänyt itseäni niin kurjana ja kipeänä. Ehkä olen ollutkin, enemmän tai vähemmän. En tiedä. Mutta iloitsen tästä hetkestä, väsymyksestäni huolimatta!

Vahvin lenkki

2006-11-23T22:59:00.000+02:00

Sairastunut jaksamiseen

Nuori ihminen päätti päivänsä. Meni junan alle.

Kuulin asiasta viikko sitten, vaikka tapahtuneesta on kulunut jo jonkun aikaa. Siitä asti monet kysymykset ovat sitkeästi palanneet mieleeni. Haluaisin puhua asiasta, vaikka en oikein tiedä, mitä puhuisin ja kenelle. En tuntenut häntä hyvin, ehkä en ollenkaan. En ole vielä jutellut kenenkään kanssa, joka olisi tuntenut hänet todella - tunsikohan kukaan? Silti hän oli niitä ihmisiä, joista ei olisi ikinä uskonut.

En vieläkään tiedä, miltä minusta tuntuu. Ehkä olen järkyttynyt? Surullinen? Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt hän on Jumalan luona. Vaikka enhän minä voi tietää, onko. Toivon, että hänellä on suloinen lepo. Muistan myös, että ajattelin: "Mikä kauhea tapa kuolla!" Tosin - onko sillä tavalla nyt ihmisen itsensä kannalta niin väliä, kunhan ei pitkään tarvitse kärsiä.

Mutta mikä saa ihmisen tekemään niin, riistämään hengen itseltään? Mistä johtuu se, että ei enää jaksa? Miksi yksi katkeaa, siinä missä toinen taipuu? Kuinka itsensä tappamiseen voi kyetä, mitä siihen vaaditaan?

Onhan kuolema äärimmäinen mahdollisuus. Ainakin toive siitä, että sen jälkeen voisi olla olematta, tai edes olla tiedottomassa tilassa, unettomassa unessa loputtomasta loputtomaan.

Viime päivinä olen ehkä tavoittanut harmaan aavistuksen siitä, mitä itsetuhon partaalla voi olla. Loputon väsymys suorittamiseen, sellainen, jota Mielitty parhaillaan elää. Kiire ja vaatimukset, jotka eivät vaimene, joita ei pääse pakoon mihinkään. Tarkoituksettomuus ja oman tyhjiin puristetun olemuksen rittämättömyys. Mielentila, jossa ainoa ajatus, ainoa kaipaus on poispääsy.

Itse en ole vielä kuolemanväsynyt, enkä tiedä miten lähellä tai kaukana siitä olen. Ei minusta ole silti itseäni tappamaan. Olen siihen liian jänishousu, toisaalta liian vastuuntuntoinen. Olen sairastunut vahvuuteen kuten Mielitty, ehkäpä kuten päivänsä päättänyt. Olen huomannut, että en kertakaikkiaan osaa joissakin tilanteissa pyytää apua. Ja kukapa minua auttaisi? Eihän tässä käsinkosketeltavassa elämässäni ole yhtään paikkaa, jossa vastuu olisi viime kädessä jollakin muulla kuin minulla.

Niinpä minun on vain jaksettava. Päivä vain ja hetki kerrallansa...

Elämän pieniä iloja

2006-11-03T21:39:00.000+02:00

varpaitten peseminen

puhtaat viileät lakanat, joiden väliin saa suihkunraikkaana pujahtaa suloiseen, leviävään lämpöön

Miikan hymy - veikeä, ilkikurinen, pikkupoikamainen, hellä, unelmoiva, rakastava...

ne hetket, jolloin saa oivaltaa jotain uutta Pyhästä Jumalasta

valo

se kun herää linnunlauluun aamulla

kahvin tuoksu...

***

Jotain samantapaista on pohtinut Riuku horinoissaan. :)

Ajatusten luonne

2006-10-29T19:42:00.000+02:00

Ajatukset ovat merkillisiä olioita. Niitä ei voi komentaa - tai voi, mutta ei saada tottelemaan.

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus oli kandidaatintutkielma. Seuraava ahdistus. Aivopesuun käytin omena-kanelimuromysliä ja pari MacGyverin jaksoa, niin että onnistuin melkein myöhästymään Lutherin kirkon messusta.

Matkalla ajattelin, kuinka sitä ihminen pystyy saamaan elämänsä solmuun, mutta ei jotenkin avaamaan sitä itse. Valo oli kaunista, kultaista ja kevyttä. Hyväpaha olo, ja kiitollisuus kauneudesta. Ja niistä kahdesta, jotka sanoivat eilen, että ovat monta kertaa halunneet tulla EO-iltaan, ja nyt vasta ensi kertaa päässeet.

Eilisestä päivästä en olisi muuten osannut kiitollinen ollakaan. Aamulla riideltiin ennen Miikan lähtöä koko viikonlopun kestävälle polttariristeilylle, ja vaikka riita sovittiin heti aamusta, siitä jäi sydämeen paha haava. Aamupäivällä huomasin naarmuttaneeni yhtä rakasta Mustarastaan levyä. Ennen EO:n hallituksen kokousta en ehtinyt kuin vilkaista vihattuarakasta tutkielmaa. Kokous ja loppuilta olivat välillä vaikeita, kun olisi tehnyt mieli käpertyä jonnekin lämpöön, olla vain hiljaa, katsella ja kuunnella.

Musta on mieli kuin musta maa
vaikka siihen sataa lunta valkeaa...

Luulin jo päässeeni voitolle väsymyksestä. Ja silti tuo sydämen haava ja nämä muut asiat tuntuvat imeneen minusta kaiken voiman. En jaksanut rakastaa, vaikka näin kaipauksen.

Huomaan, että on hyvä olla välillä yksin. Ei siksi, että riideltiin, vaan siksi, että on tilaa ajatuksille. Hiljaisuudelle.

Suvaitsevien suusta

2006-10-26T13:15:00.000+03:00

Uusi tie -lehden (26.10.2006/43) kolumni Valtatiellä

Kursivointi omani. Kommentoijia ja tarkkoja sanamuotoja innokkaat voivat kaivella eduskunnan arkistoista.

Marjo Anttoora, marjo(at)anttoora.fi:
Mistä meitä syytetään?

Kristitty on voittajan puolella, mutta kun eduskunnassa äänestetään eettisistä kysymyksistä, tappio on todennäköinen lopputulos. Niin myös hedelmöityshoitolaista äänestettäessä. Ajattelinkin nyt antaa voittajien äänen kuulua. Millaisina osa kansanedustajistamme näkee sellaiset ihmiset, jotka haluaisivat lasten syntyvän naiselle ja miehelle avioliitossa? Nämä näkemykset on poimittu suoraan eduskunnan pöytäkirjoista ja niitä on muotoiltu vain vähän. Tunnistatko itsesi?

Ensinnäkään et osaa etsiä totuutta asioiden ja ilmiöiden taustalta. Argumentointisi muistuttaa Euroopassa noin 60 vuotta sitten käytettyjä valikointiperusteluita. Vetoat keskustelussa jopa Raamattuun ja haet lähdeviitteitä tuhansien vuosien takaa. Puheesi moraalista ja arvoista ja luojasta kätkevät varsin usein taakseen ylemmyyttä ja pelkoa toisenlaisia perhemuotoja kohtaan. Haluat asettua Jumalan asemaan ja estää lapsen syntymisen toivottuna perheeseen, jonka muodostavat yksi ihminen tai vaikkapa kaksi naista. Et käsitä, että lapsen edun toteutuminen edellyttää sitä, että lapsi syntyy.

Laitat perheitä paremmuusjärjestykseen ja ilmaiset asian näin, ettei osalla jo olemassaolevista lapsista olisi oikeutta elää ja olla olemassa. On loukkaavaa, kun sanot, ettei isättömiä lapsia pitäisi olla. Mielestäsi väärällä menetelmällä alkunsa saaneet ja yksinhuoltajien lapset ovat huonompia suomalaisia. Haluat kieltää toisilta vanhemmuuden ja syyllistää yksinäisiä äitejä. Pidät muita kuin ydinperheitä jotenkin tuomittavina tai vähempiarvoisina. Mitätöit tuhansien ja tuhansien yksinhuoltajaisien ja -äitien työn.

Ajatus lasten hankinnasta ilman edes ohikiitävää heteroparisuhdetta pelottaa ja huolettaa sinua kovasti. Mielestäsi on hedelmöityshoitoja parempi, että lapsi hankitaan satunnaisen vastaantulijan kanssa tai että mennään parisuhteeseen ainoastaan lasten hankinnan takia. Et ymmärrä, että naispareille ja yksinäisille naisille on taattava turvallinen lisääntymistapa, sillä muuten miehen metsästys ja riskit saattavat jatkua monta kuukautta. Asenteidesi vuoksi naiset joutuisivat hankkimaan spermanluovuttajia yöelämästä eikä laadusta olisi tällöin takuita. Epäilen, että haluat näille naisille klamydian ja hivin. Samaa sukupuolta olevien parien suhteen kestäisivät todennäköisesti pidempään ja he olisivat uskollisempia toisilleen, jos korjaisit asenteitasi.

Et ymmärrä, että hedelmöityshoidoilla hankittava lapsi on itse asiassa kaikkein halutuin ja enemmän toivottu kuin niin sanottu "luomulapsi". Hän saa rakastavan, hellän sylin ja kahden naisen osalta kaksi rakastavaa syliä. Luulet, että saman katon alla asuvat isä ja äiti takaavat onnellisen lapsuuden, etkä ymmärrä, että ettei hyvä kasvuympäristö perustu vanhempien määrään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Ilmeisesti vain vanhakantainen näkemykseksi sukupuolirooleista saa sinut ajattelemaan, että lapsen identiteetin kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että perheessä on sekä mies että nainen, sekä isä että äiti.

Et ymmärrä, että jos lapsella ei ole koskaan isää ollutkaan, ei hän kärsi siitä. Vain isän menetys on traumaattinen kokemus. Isättömyys ei mahdollisesti aiheuttaisi niin paljon ongelmia, jos hyväksyisit avosylin erilaiset perheet. Toisin sanoen isättömyys ei ole ongelma, vaan se, ettet sinä ja kaltaisesi osaa suhtautua isättömyyteen.

Olet negatiivinen, elämänkielteinen, ennakkoluuloinen, syrjivä, ulkokultainen, tekopyhä ja vastustat tasa-arvoa. Lähimmäisenrakkaus on sinusta kaukana.

***

Että ihan Raamattuun jotkut vetoavat. No, sehän on vain heidän pyhä kirjansa. Pitää muista, että tässä yhteiskunnassa saa ajatella mitä haluaa, mutta vakaumuksensa mukaan ei saa toimia.

Sitä lapsen etuahan tässä haetaan. Eihän kukaan nyt lapsia itsekkäistä syistä halua, huhhuh sentään. Ideaaleista on kanssa aivan väärät käsitykset. On se merkillistä, että eivät jo tajua vaieta. Jollekin tulee pian huono olo, jos sanotaan, että jokin asiantila on tavoiteltavampi kuin toinen. Voivoi. Edelleenkään ei saisi unohtaa, että pään sisässä oleva vakaumus ei saa näkyä mitenkään ulos. Varsinkaan ei saa sanoa ääneen, mitä ajattelee.

Kyllä noille suvaitsemattomille jotain pitäisi tehdä, ihan yleisen hyvinvoinnin nimissä. Johan tuommoiset pahansuovat ajatukset ideaaleista ja muista saastuttavat kaikkien elämän. Onhan se suoraan nähtävissä siitä, kun samaa sukupuolta olevien parien suhteet eivät usein kestä. Pahalla silmällä ovat varmaan katsoneet. Varmasti hiviä ja muuta yrittävät saada aikaan.

Sama juttu isättömät lapset. Lopettaisivat jo sen saarnaamisen, kyllä kaikki siitä suttaantuu kun lakaistaan roskat maton alle ja lakataan ajattelemasta ikäviä asioita. Noniin kriitikot, suu suppuun! Me suvaitsevat voimme sillä välin olla äänessä, me osaamme puhua niin, että kaikilla säilyy hyvä mieli. Ottaisivat meistä esimerkkiä!

Hanki parempaa luettavaa

2006-10-25T22:08:00.000+03:00

- Epäkaupallisia tiedotteita -

Kohupastori paljastaa: totuus kulissien takana

Otsikoista tutun Vammalan kappalaisen, Jari Rankisen kynästä lähtee teologisia kannanottoja, julkkiselämän puintia ja pappisvirallista haircuttia.

FOUND - kaikella on tarkoitus

"Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua" (Apt. 27:26) on uuden, evankelisen verkkolehden Gladioluksen motto. Tämä pikkumiekka pureutuu teologisen terävällä mutta kansantajuisella otteella aikamme ilmiöihin ja Raamatun sanaan.

Ensimmäinen numero on jo ilmestynyt. Ilmaisjakeluna asiasta kiinnostuneille!

hengen tuotteita

2006-10-22T18:10:00.000+03:00

Uskontunnustus

Minä uskon ihmiseen,
isään ja äitiin, kaikkivaltiaisiin,
ymmärryksen ja maailmankuvan luojiin,

ja itseeni,
heidän ainoaan Lapseensa, aikamme herraan,
joka sikisi isästä, syntyi äidistä,
kärsi lapsuutensa aikana, aikuistui, kuoli ja haudattiin,
astui alas murheeseen, nousi kolmantena päivänä surustaan,
astui ylös kypsän iän menestykseen,
istuu jumalien, isien ja äitien, kaikkivaltiaiden,
oikealla puolella ja on sieltä tuleva
tuomitsemaan kaikkia suvaitsemattomia,

ja pyhään empatiaan,
pyhän yhteisen ihmiskunnan,
pyhäin yhteyden,
pahuuden läpi sormien katsomisen,
mielen ylösnousemisen
ja iankaikkisen tarkoituksettomuuden.

***

Olen taas käymässä käsiksi kandidaatin tutkielmaan. Ensimmäinen seminaari keväällä sujui lopulta menestyksellä, vaikka viime tinkaan kirjoittaminen jäikin. Samoin on käymässä taas, ja kirjoittamisahdistus on jo päällä. Vihaanrakastan kirjoittamista. Tyhjä paperi, tyhjä tiedosto vaativat kirjoittajaansa. Aloittaminen on tuskallisen vaikeaa. Kunnianhimo tekstin sisällön, muotoilun ja kaiken mahdollisen suhteen suunnaton.

Koetan lähestyä Pyhää, eikä voisi olla kiehtovampaa ja vaikeampaa aihetta. Kysymys on kaipuusta, jota ihmiset ovat kautta historian sanoittaneet ja kuvittaneet. Levoton on ihmismieli, kunnes se löytää levon Jumalassa, kirjoitti Augustinus.

***

Pyhä, pyhä, pyhä
olet, Herra Sebaot, sinä sotajoukkojen Jumala,
kuningasten Kuningas ja herrain Herra!
Olet täynnä armoa ja totuutta,
Immanuel, Jumala kanssamme...

Hammasharjan ostamisen vaikeus

2006-10-13T11:25:00.000+03:00

Ei sitä uskoisi, miten vaikeaa voi olla ostaa hammasharja.

Olen vuositolkulla käyttänyt Pepsodentin Extra softia, kun otteeni ovat ienten kannalta turhankin kovat. Tykkään harjan muotoilusta ja hintakin on sopivan edullinen.

Mutta voi kurjuutta! Tämä tuote ilmeisesti on vedetty pois markkinoilta - ainakaan meidän lähikaupoista sitä ei enää saa. Kyllä löytyy jos jonkinnäköista neonväristä, röhelöistä tuuthbrassia, mutta ei vanhaa kunnon perinteistä, yksinkertaista Pepsodentia... tai siis juurikin sitä extra soft -versiota. Niinpä olen ties monettako kuukautta käyttänyt jo lähes loppuun kulunutta harjaani. Mihinkähän tässä vielä päädytään!

En voi ymmärtää tätä maailman vääryyttä. Samaa ikävää peliä on harrastanut myös Herbina uusimalla tuotesarjaansa useammin kuin laki sallii. Käytän sitä turkoosikorkkista deodoranttia, olen varmaan kaksitoistakesäisestä käyttänyt samaa. Parempaa ja halvempaa kun en ole löytänyt, niin kyllä sydänjuuria kylmäsi, kun luulin, että valmistus on lopetettu.

Sama juttu Clear Line -sarjan tasapainottavan geelivoiteen ja tehohoidon suhteen. Riittoisaa, halpaa ja minun iholleni kuin nappiin tehty. (Ei äkkiä uskoisi, kun on atoopikosta kyse, mutta ihon olemus vaihtelee valtavasti...) No, lähes joka kerta, kun noin puolen vuoden välein käyn ostamassa uutta, niin saa metsästää kissojen ja koirien kanssa. Purkit ovat ulkomuodoltaan muuttuneet, väliaikaisesti loppu tai valmistus lopetettu.

Lopettakaa nyt hyvän tähden tavallisten ihmisten kiusaaminen siellä tuotekehittelyosastoillanne!

Riman alitus

2006-10-13T11:20:00.000+03:00

Anttilan joulukuvasto tuli eilen. !

Oikein yökötti katsella sitä kultaa ja kimallusta. Eipä aikaakaan, niin ensimmäinen joulukrääsä pukkaa postiluukusta jo juhannuksena. Ja turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja...

Topelius sen sijaan tavoitti joulusta jotain olennaista, nimittäin sen, mitä kliseemäisesti tavoitellaan sanoilla "joulu joka päivä".

En etsi valtaa, loistoa

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!

Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu!
Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu!
Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin!
Jumala sanan valoa, ja mieltä jaloa!

Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana!
Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa!
Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan!
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!

- san. Sakari Topelius, säv. Jean Sibelius

Vesi vanhin voitehista...

2006-09-13T10:46:00.000+03:00

Taannoin kirjoittelin pitkät pätkät elämästäni atoopikkona. Mainitsin tuolloin myös alituisesta veden kittaamisesta, ja nyt löysin veteraaniurheilijan blogista listauksen syistä, miksi muidenkin kannattaisi aloittaa vesiryyppäjäiset...

;)

Rakentavia ratkaisuja

2006-09-09T10:11:00.000+03:00

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on pitkään keskusteltu virkakysymyksestä: voiko nainen toimia pappina vai ei. Pian, 12.-13.9.2006, kokoontuva piispainkokous päättää siitä, tuleeko virkakysymyksessä toisinajattelevia seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia rankaista, jos he eivät suostu hengelliseen yhteistyöhön naispappien kanssa.

Hengellinen yhteistyö merkitsee esimerkiksi messun toimittamista yhdessä, ei kaikkea mahdollista yhteistyötä. Tällaisesta kieltäytyville papeille piispa Heikan johtama työryhmä ehdottaa mietinnössään rangaistukseksi ensin määräaikaista virasta erottamista, ja jos tämä ei tepsi, niin sitten lopullista ratkaisua. Työryhmän mukaan asiasta saa ajatella kuten haluaa, mutta vakaumuksensa mukaan ei saa toimia. (Työryhmä vetoaa tekstissään muun muassa lakiin miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, jonka toisessa pykälässä todetaan, että laki ei koske minkään uskonnollisen yhdyskunnan uskonnonharjoitusta. Mietinnön allekirjoittaneet työryhmän jäsenet eivät siis pidä messuja, kastetta ja ehtoollista sekä muuta hengellistä toimintaa uskonnonharjoituksena. Mielenkiintoinen näkökohta!)

Valitettavasti tuntemattomana pysyttelevä taho on julkaissut verkossa Rakentavia ratkaisuja -addressin, jossa ehdotetaan, että rankaisemisen sijaan etsittäisiin toimintatapoja, joiden puitteissa asiasta eri tavoin ajattelevat voisivat edelleen toimia samassa kirkossa.

Jos pidät addressia allekirjoittamisen arvoisena, voit myös mainostaa sitä näin viime hetkellä.

Sitä jaksaa, kun on mitä odottaa

2006-08-29T10:32:00.000+03:00

Odotan tältä syksyltä ainakin kahta asiaa: että pääsisin viimeinkin Starttipäiville ja että unelma matkasta Englantiin toteutuisi.

No, minähän unelmoin kyllä matkustamisesta yleensäkin, eikä äkkiä tule mieleen maata, jossa en haluaisi käydä. Mutta onhan toki Englannissa sitä jotakin... ;)

Emilia, johon tutustuimme Rydessä, opiskelee Englannissa tämän syksyn, ja koska Ryanair tarjoaa niin halpoja lentoja, nyt se on tehtävä.

United Kingdom, here we come!!!

Evankeliumia!

2006-08-27T13:44:00.000+03:00

Tämä ei ole saarna. Tämä on todistuspuheenvuoro.

Hei, olen Päivi. Opiskelen filosofiaa neljättä vuotta, teen samalla kahta työtä ja yritän hoitaa kotia. Olen naimisissa ja minulla on muutenkin paljon sosiaalista elämää.

Kauan aikaa olin tyytyväinen elämääni, olihan minulla kaikkea, mitä ihminen voisi haluta, jopa yltäkyllin. Töitä, mielekästä tekemistä, rahaa, kiirettä, menoa ja meininkiä, ihmisiä ympärillä. Luulin omaavani loputtomat voimavarat ja teräksisen terveyden. Sitten huomasin, että jotain tuntui puuttuvan: lepoa! Vapaa-aikaa! Laiskottelua! Väsymys alkoi olla kuristavaa. Pälli meinasi repeillä. Ahdistus iski ja ihana elämäni tuntui liian vaativalta ja vihattavalta. Vanha suorittaja alkoi epäillä suorittamisen mielekkyyttä...

Menin sielunhoitoon, ja sain kuulla tuon ihanan ilosanoman: eihän kukaan sinun sijassasi jaksaisi! Eihän sinulla ole ollut kunnon lomaa kolmeen vuoteen - ihminen tarvitsee vähintään kolme, neljä viikkoa yhtämittaista lomaa, ei vain toipuakseen entisistä rasituksista vaan kerätäkseen myös uusia voimavaroja tuleviin haasteisiin.

Sain neuvon: älä ota ainakaan mitään uutta. Sain viestin: koetetaan löytää ratkaisuja arjen ongelmiin. Sain rohkaisua: peru opintotuki muutamaksi kuukaudeksi, tee se ihmeessä!

Nyt on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tästä eteenpäin haluan elää vähemmän suorituskeskeisesti. Luulen, että takapakkeja tulee, mutta tasapainoinen elämä on tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Kyllä lepo tekee hyvää!

Pyhää huolettomuutta

2006-08-24T14:09:00.000+03:00

Kuinka minusta tuli filosofian opiskelija

Omistettu Thi:lle.

Tarinan voisi kertoa lyhyesti, tai sitten pitkästi. Koska tilaa on, niin pitkästi sitten. :)

***

Synnyin 70-luvulla perheeni esikoisena, keskelle korpea. Taloudellisesti oli hyvin tiukkaa, muistan että hedelmiä oli vain jouluna ja limsaa juhannuksena. Isä oli aina töissä; pellolla, navetassa tai metsässä. Äidillä oli myös kädet täynnä tekemistä, ja lisäksi naapurikunnassa hoidettavana oma äitinsä, joka tarvitsi jo paljon apua arjessaan. Vuoden minun jälkeeni syntyi liian kiltti pikkuveljeni ja neljän vuoden päästä kaikkien rakastama sisko.

Elämä kuljetti niin, että olin omituinen pikkuvanha lapsi, joka ei osannut ystävystyä. Sen sijaan luin mittaamattoman määrän kirjoja ja tulin koulukiusatuksi, sekä ala- että yläasteella. Tuota yhtä aspektia lukuunottamatta tykkäsin koulusta ja myös monista yksinäisistä harrastuksistani, kuten laulamisesta ja soittamisesta, kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Kaikissa niissä olinkin hyvä, vaikka en sitä juuri arvostanut. Olisin vain halunnut olla niinkuin kaikki muutkin, joilla oli ystäviä ja kavereita.

Yläasteaikoina olin vakuuttunut siitä, että mikä ikinä ammattini tulisi olemaankin, en voisi työskennellä ihmisten kanssa - eihän kukaan tuntunut omaa perhettä ja joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta pitävän minusta. Lukiossa sosiaalinen minäni alkoi vähitellen kuoriutua. Ystävystyin vastoin kaikkia odotuksia muutaman luokkakaverin kanssa, vaikka vinoilijoita vieläkin riitti. Kaksissa kristillisissä kuvioissa, Rauhan Sanassa ja Kansanlähetyksessä, minulle muotoutui vähitellen laaja ystävä- ja tuttavapiiri.

Kiusaamisella oli kuitenkin se vaikutus, että halusin päästä koulunkäynnistä ja opiskelusta mahdollisimman äkkiä eroon. Todistuksen perusteella minua usutettiin hakemaan yliopistoon, mutta se ei tuntunut omalta ollenkaan. Niinpä hain graafiselle alalle sinne kuitenkaan pääsemättä, ja alkoivat kultaiset välivuoteni: työllisyyskurssia, atk-kurssia, raamattukurssia ja kouluavustajan hommia. Viimeisin vakuutti minut siitä, että opettajaksi en halua. Sen sijaan hain kahteen otteeseen kirkon nuorisotyöntekijäksi, ja jälkimmäisellä kerralla myös sosionomin koulutukseen.

Tällä tavalla päädyin Vantaalle opiskelemaan alaa, joka kyllä olikin kiinnostava, varsinkin niiltä osin, mitä nykyiselläänkin opiskelen: psykologian ja yhteiskunnallisten aineiden osalta. EVAMK:in, nykyisen Laurean aikoina tutustuin myös Miikaan ja aloimme seurustella. Kaukosuhteesta ehdimme nauttia vuoden, ja valmistumiseni jälkeen suuntasimme Ryttylään teologiselle linjalle. Tarkoitukseni oli alunperin hakea Helsinkiin lukemaan teologiaa, mutta vuoden aikana tulin toisiin aatoksiin - ei vähiten siksi, että Miika aikoi Jyväskylään.

Niinpä aloin selailla hakuopasta periaatteella "sinne mihin ei tarvitse lukea", ja löysin Jyväskylästä puhe- ja yhteisöviestinnän, jotka kiinnostivat. Tällainen hakeminen tuntui vähän arveluttavalta, ja ajattelin varalta lukea jotain, mihin olisi mahdollisimman vähän luettavaa... ja sehän oli filosofia, vain yksi kirja, joka löytyi vanhan kotikunnan kirjastosta. (Ei oteta lukuun sitä, että itse en ole koulussa filosofiaa koskaan opiskellut. ;)

Ensimmäisellä hakukerralla jäi vähästä kiinni, ja päätin, että kokeilen vielä kerran seuraavana keväänä, ja jos ei, niin sitten ei. Sillä välin piti keksiä taas vuodeksi tekemistä, ja pitkäaikainen haaveeni lyhytaikaisesta lähetystyöstä toteutui: matkasimme viiden likan porukalla Eestiin, missä kului syksy. Välimatkako vai mikä, mutta lokakuulla Miika tuli käymään ja kosi minua Tarton torilla Kissing Students -suihkulähteen äärellä.

Kevät menikin sitten häitä valmistellen ja taas pääsykokeisiin lukien - ja tällä kertaa tärppäsi. Kas kummaa, heti opiskelujen aluksi päätin, että rupean filosofian, elämänkatsomustiedon, psykologian ja uskonnon opettajaksi... :)

***

Tässä tarinassa on monia elementtejä, jotka tuuppivat minua filosofoimisen suuntaan.

Isä on älykäs, taiteellisesti lahjakas ja kriittinen. Äiti on kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnallisista asioista, ja ihmiseksi, joka ei itse juuri ehdi lukea, hän on koonnut mittavan kirjaston. Molemmat vanhempani arvostavat koulutusta, ja kannustivat jokaista lapsistaan tekemään sitä, mistä me itse pidämme.

Kiusaaminenko se lienee, joka sai minut jo pienenä reflektoimaan omaa itseäni ja maailmaa yleensäkin. Yksinäisyyskö ehkä, joka tarjosi aikaa ja tilaa näille pohdinnoille. Raamatunluku ja raamattuopetukset, jotka tarjosivat kriittisen ajattelun välineistöä.

Ammattikorkean opinnot herättelivät uinuvan kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin, ja Ryttylässä apologia antoi esimakua siitä, mitä filosofian opiskelu voisi olla.

***

Ammattikorkean aikoina olin välillä kovin ahdistunut, kun en ollut varma, olinko oikealla alalla. Lopulta tajusin, että hajoan kappaleiksi, jos jotakin ei tapahdu, ja päätin alkaa opetella pyhää huolettomuutta: jos teen sitä, minkä näen tällä hetkellä parhaaksi ja järkeväksi, tulevaisuutta ei auta yhtään murehtiminen. Elämä ei mene hukkaan, sillä olen joka hetki sillä paikalla, mihin Jumala on minut tarkoittanut, vaikka en aina näkisi sitä.

Jos siis minua ei ole tarkoitettu työskentelemään opettajana, niin aikanaan Jumala näyttää, mitä minä teen. Nykyisin olen kyllä hiukan päämäärätietoisempi kuin ennen, mutta suhtaudun tulevaisuuteen seikkailumielellä: ei sitä koskaan tiedä, mitä vastaan tulee.

Saattaa tulla vaikeitakin aikoja, mutta lopulta "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat" ja hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä.

Kymmenen tapaa nolata itsensä puhelinhaastattelijan korvissa

2006-08-23T23:01:00.000+03:00

eli
Kuinka kieltäytyä gallupista - lyhyt oppimäärä

* Lyö luuri korvaan, kun kuulet mistä soitetaan. Tämä on yleensä varma keino päästä senhetkisestä gallupista eroon. Tosin suivaantunut haastattelija saattaa laittaa numeron kiertoon. Jos kuitenkin on kyse kännykästä, voit soveltaa seuraavaa keinoa...

* Älä vastaa puhelimeen, jos puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Siellähän voi olla vaikka ystävällinen puhelinhaastattelija. Sinun on syytä pelätä eritoten silloin, jos et osaa suomen kieltä, kuten sanaa ei.

* Jos kuitenkin vahingossa vastaat puhelimeen, teeskentele olevasi ystävällinen. Mainio fraasi tähän kohtaan on esimerkiksi: "Kiitti hei!" Muista lyödä luuri korvaan, älä vain erehdy kuuntelemaan sitä, kuinka puhelinhaastattelija toivottaa sinulle mukavaa illanjatkoa.

* Ilmoita mahdollisimman tylysti ja lyhytsanaisesti, että ei käy. Ystävällisyyteen sortuminen voisi olla kohtalokasta.

* Heittäydy imeläksi. "Voi kuuulta, ei minulla nyt ole aikaaa jutella sinun kanssa, lapsiruk-ka!" Pieni ivallinen vivahde äänessä antaa täydellisen loppusilauksen.

* Valehtele. Keskiverto puhelinhaastattelija oppii pian kuulemaan, milloin toisessa päässä tulee tekaistua hätävale. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä sanoo. Jos väität, että on kiire nyt, niin sinulta varmaan kysytään, että milloin olisi parempi hetki soitella. Varmin keino onkin väittää olevansa yli yhdeksänkymppinen, sillä sen ikäisiä haastatellaan vain hyvin harvoin. Tätähän puhelinhaastattelija ei voi kiistää, sillä suomalainenhan ei valehtele!

* Jos et itse uskalla valehdella, laita lapsesi tai joku muu tekemään se. "Eeei äiti nyt ole paikalla..." *taustalla kuuluu ääni, joka kehottaa näin sanomaan*

* Väitä kivenkovaan, että et ymmärrä mistään mitään. Sano, että et muista ikääsi, asuinpaikkaasi, et ymmärrä mitään politiikasta, et käy koskaan kaupassa etkä matkusta minnekään, et harrasta mitään, sinulla ei ole lapsia, ei rahaa, ei mielipiteitä, ja että ylipäätänsäkään ajatuksesi eivät ole minkään arvoisia - ainiin, eihän niitä ole.

* Kieltäydy toisen ihmisen puolesta, vaikka et olisikaan varma, haluaako hän osallistua. Ole mahdollisimman vihamielinen. Anna äänensävysi ilmaista, millaisena saastana pidät sinulle soittanutta henkilöä.

* Ellet mitään muuta keksi, haistattele. Tämä perinteinen keino vakuuttaa kenet tahansa siitä, että langan päässä on joko aivoton tai asennevammainen henkilö, jolle ei kannata yrittää sanoa yhtään mitään.

KIELTÄYDYITPÄ KUINKA TAHANSA, MUISTA OLLA KOHTELEMATTA PUHELINHAASTATTELIJAA KUIN HÄN OLISI ELÄVÄ, TUNTEVA JA NORMAALIN YMMÄRRYKSEN OMAAVA IHMINEN.

Jos yleensä vältät keskeyttämästä ihmistä, kun hän puhuu, sinun on nyt parasta opetella tämä taito. Kieltäytyminen kaiken kaikkiaan on kieroa peliä, joten tavallisella puheäänellä lausutut lauseet, kuten "En halua tällä kertaa osallistua", eivät tule kuuloonkaan. Varo kokeilemasta tätä, seuraukset voivat olla järkyttävät.

Muutenkaan ei kannata yrittää kommunikoida puhelinhaastattelijan kanssa, esimerkiksi kysymällä, että onko olemassa minkäänlaista järjestelyä, joka takaisi sen, että omaan numeroon ei enää soiteta kyseisestä firmasta. Turha luulla, että puhelinhaastatteluja tekevissä yrityksissä kunnioitettaisiin ihmisen oikeutta kieltäytyä haastattelusta. Sehän vaikuttaisi ihan siltä, kuin gallupejakin tekisivät inhimilliset olennot, ihmiset. Rajansa kaikella!

Riippumattoprobleemi

2006-05-14T10:30:00.000+03:00

Tänään on pitkästä, pitkästä aikaa päivä, jolle ei ole olemassa minkäänlaisia suunnitelmia. Ei edes pakollista virkistäytymistä tai hauskanpitoa.

Ensin olivat viime vuodelta rästiin jääneet tentit. Sitten tulivat uusi työ, EO:n 75-vuotisjuhlatapahtuma ja Tampereen EO:n kanssa järjestetty kevätleiri. Kun luulin, että helpottaa, pitikin ruveta suunnittelemaan yleisavustushakemusta ja EO:n uutta kalenteritekstiä ylioppilaskunnan kalenteriin. Unohtamatta tietenkään kandidaatinseminaaria ja muita opiskeluja. Ja huomennahan se taas alkaa, tenttiinluku. Ennen juhannusta pitäisi suorittaa vielä kahdeksan opintoviikon edestä psykologista ja teologista kirjallisuutta sekä kahden opintoviikon äänenkäyttökurssi, joka kylläkin on kovin mielenkiintoinen...

Luin vastikään neuropsykologian tenttikirjasta, että kuukausien pitkittynyt stressi nostaa kortisoli-hormonin määrää elimistössä, ja se puolestaan vaurioittaa aivojen hippokampusta, mikä taas heikentää muistia ja keskittymiskykyä. Lisäksi pitkään koholla oleva kortisolitaso tekee elimistön immunologisen systeemin alttiimmaksi infektioille... "Älä polta kynttilää molemmista päistä", minulle sanottiin. Mutta oliko minulla vaihtoehtoja?

Monet mielipiteet ja käsitykset ovat luovineet ajatusten myllertävällä merellä kevään aikana. Olisi paljon sanottavaa... Jotakin kirjoitan ehkä tänne. Tai sitten en. Jos en jaksa.

Mutta tänään voi maata riippumatossa reporankana - ja kokea huonoa omaatuntoa ja omituista värinää sisällä, koska tänään ei olekaan kiire. !? Jospa Nalle Tuh osaisi sittenkin rentoutua. Jospa päivän vaikein dilemma olisi, että jaksaako nousta riippumatosta ja noutaa kirjan, vai maakaako vain siinä.

Kuinka odotankaan kesää! Kesää, joka on aurinkoa, vapautta, romaaneja parvekkeella, jätskiä ja piknikkejä, kesäjuhlia, lauluja iltanuotiolla ystävien kanssa, automatkoja auringonlaskuun...

Nalle Tuh

2006-02-19T19:53:00.000+02:00

1. TILA, JOTA TAVOITTELEE - TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Tuntee tarvetta samaistua johonkin ja saavuttaa suosiota viehätysvoimalla ja leppoisuudella. Tunteellinen, haikailee romanttisen hellyyden perään.

2. TILA JOSSA ON - NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN
Avulias ja sopeutuva. Tyytyväinen vain ollessaan läheinen toisen ihmisen tai ryhmän kanssa, luottamuksen arvoinen.

3. ESTETYT TILAT - EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA
Vaikeus hyväksyä luottamuksen puutetta saa hänet varomaan avoimia ristiriitoja ja sopeutumaan olosuhteisiin.

Kokee tilanteet ylivoimaisiksi, olosuhteiden pakottavava kompromisseihin ja luopumaan nautinnoista toistaiseksi.

Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisesta kanssakäymisestä.

4. STRESSIN LÄHTEET
Tukahdetettu kiihtymys - seurauksena yrityksistä vastustaa kaikenlaisia ylimääräisiä virikkeitä ja jännittäviä asioita - voi johtaa ärtyisyyteen ja vihan purkauksiin. Katsoo olosuhteiden olevan uhkaavia ja vaarallisia. Loukkaantuu ajatuksesta ettei voi saavuttaa tavoitteitaan ja stressaantuu avuttomuuden tunteesta. Taipumus ylirasittua ja vaipua ahdistukseen.

5. NYKYINEN ONGELMA
Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources. The feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. He attempts to escape from this into an illusory substitute world in which things are more nearly as he desires them to be.

Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources. A feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. Tries to escape from this by relinquishing the struggle, and by finding peaceful and restful conditions in which to recuperate in an atmosphere of affection and security.

(Käännän suomeksi B5:n neljännen tuotantokauden loputtua :)

1. Violetti 2. Keltainen 3. Ruskea 4. Sininen 5. Punainen 6. Musta 7. Vihreä 8. Harmaa
1. Violetti 2. Sininen 3. Keltainen 4. Musta 5. Ruskea 6. Vihreä 7. Harmaa 8. Punainen

***

Lordin ja Janin kautta löydetty testi.

Päivittelyä

2006-02-01T15:50:00.000+02:00

"Voi hyvänen aika sentään!"

Niin se otti elämä ja lähti karkuun. Sijaan tulivat ruotsin kurssi, kandidaatin seminaari, yleinen teologia ja psykologia sekä mahdollinen toinen työpaikka.

Vapaa-aika, sikäli kuin sitä on, kuluu pään pitämisessä paikallaan. Siksi tämä hiljaisuus - mutta ehkä vielä helpottaakin.

Miten niin sitku-elämää?

Työhaastattelussa kysyivät, että miten aion jaksaa kahta työtä - pikemminkin kysymys kuuluu, miten aion jaksaa yhtä ammattia, jos en saa tätä tutkintoa tehtyä. Toisin sanoen: jos haluan opiskella, töitä on tehtävä.

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
- Matteus 11:28-29

Minä tulin sinua varten

2005-12-25T18:03:00.000+02:00

Tämä runo löytyi Ilkan kirjoittamasta joulukortista, ja haluan jakaa sen sinun kanssasi tänään.

Olkoon Joulusi siunattu, lämmin ja levollinen, sellainen kuin kaipaat.

Minä tulin sinua varten

Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa
Minä synnyin talliin ja seimeen, voin sinua rakastaa
Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää
Minä tulin sinua varten, saatan sinua ymmärtää

Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on

Minä tulin sinua varten, jota ihmiset pettävät
Minä tulin sinua varten, jonka toiset jo jättivät
Minä tulin sinua varten, joka yössä nyyhkytät
Minä tulin sinua varten, joka yksin sairastat

Sillä sinä olet...

Minä tulin sinua varten, jota mammona kahlitsee
Minä tulin sinua varten, jota rihkama hallitsee
Minä tulin sinua varten, joka helposti lankeat
Minä tulin sinua varten, jota kahleet sitovat

Sillä sinä olet...

Minä olen sinua varten,joka toisista jälkeen jäit
Minä olen sinua varten, joka hylkäävät katseet näit
Ja taivas on sinua varten, joka lepoa ikävöit
Vein ryövärin kanssani kotiin, miksi yhä epäröit

Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on

- Erkki Leminen

Kanada!

2005-12-19T09:38:00.000+02:00

Perjantaina saimme viimein tietää rehtorin päätöksen siitä, ketä on valittu lähtemään Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin vaihto-oppilaiksi lukuvuodelle 2006-2007.

Olemme haaveilleet lähtemisestä ihan opintojen alusta asti, ja nyt polte on kasvanut vielä suuremmaksi, kun opiskelukaverini Piiamaria ja EO-hörhöt Jaakko XIV ja Elina M ovat kertoilleet blogeissaan elämästään lätäkön takana ja keskivaiheilla.

Mehän haimme Kanadaan, ykkösvaihtoehtona Simon Fraser University Vancouverissa ja kakkosena hiukan pienempi yliopisto Reginassa.

Haastatteluissa meille sanottiin, että päästäksemme yhdessä lähtemään meidän tulisi kummankin kohota oman tiedekuntamme ykköseksi - Fraseriin kun oli vain kaksi paikkaa, Reginaan neljä tai viisi. Piti siis pelätä pahinta ja odottaa parasta...

Miika valittiin lähtemään Simon Fraseriin, minä en päässyt varasijallekaan. :'C

Unelmasta ei kuitenkaan vielä luovuta. Aiomme koettaa löytää minulle töitä, tai ainakin jotain vapaaehtoishommia, että saisi edes osan matkan kuluista korvatuksi. Meillä on jonkin verran rahaa säästössä, mutta se yksinään ei riitä.

Ehkä mekin lopulta astumme Kanadan maaperälle tammikuussa 2007, kuten olemme haaveilleet...

Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa

2005-12-13T22:46:00.000+02:00

Raunon Pragmaattisesta solipismista löytämäni testin tulos taitaa olla paikkaansa pitävä... paitsi että helvettiin joutumisen todennäköisyyden tietää Jumala yksin. ;)

***

Piti käydä uusimassa testi 14.12. Ilkan kommentin jälkeen... ja muuttuihan se tulos hiukan.

Kuolemansyntisi

Ylpeys: 40%

Penseys: 20%

Ahneus: 20%

Kateus: 20%

Mässäily: 0%

Himo: 0%

Viha: 0%

Helvettiin joutumisen todennäköisyys: 17%

Kuolet vialliseen botox-injektioon.

How Sinful Are You? -testi

***

Siionin matkalaulu

Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.

Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.

Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.

Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.

Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.

Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.

- Niilo Tuomenoksa

***

Tämä oli yksi rakkaimmista lauluista silloin, kun tyttöporukalla kolusimme kaikki Rauhiksen seurat Pohjanmaalla ja vähän kauempanakin... :)))

Joulu joka päivä?

2005-12-13T21:02:00.000+02:00

Lauantaina vietettiin siis Jyväskylän Evankelisten opiskelijoiden joulujuhlaa. Olen tympiintynyt pikkujouluihin yleensä, mutta näistä kekkereistä nautin ihan todella. Juhlissa oli kaikkea, mitä kaikkiin oikeisiin juhliin tulee kuulua: ystäviä, naurua ja laulua, herkkuja ja hiljentymistä. :)

Tommi johdatteli illan kulkua komistuksenaan Outin tekemä mainio tonttulakki. Veera istui väliin pianon ääreen säestämään lauluamme; Leenan huilu ei valitettavasti ehtinyt juhlaan mukaan, vaikka Leena tulikin. Anun jouluevankeliumivisa paljasti armotta tietämättömyytemme, ja voittajat palkittiin asiaankuuluvasti. Anne haastoi miettimään, mitä joulusta haluaisimme jokaiseen päiväämme. Taatusti poikkitaiteellisimman joulukortin lähetyskentälle menevään postiin teki Jarkon ryhmä. Keittiöllä tonttuilivat Katriina, Miika ja Simo. Loppusiivouksessa auttoivat Marko, Matti ja Joona. Outi ja Pekka tulivat Kuopiosta asti tervehtimään meitä!

Juhlan parasta antia oli kuitenkin likrkuja Productionin tuottama, toveri Kujalan ohjaama ja juontama non-dokumentti Yön raatajat, työn haatajat, joka valotti keisari Augustuksen viimeisimmän päähänpiston vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään noin kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa. Saimme tavata empaattisen majatalon emännän (Minnan), joka joutui käännyttämään viimeisillään raskaana olevan naisen miehineen ja päivittelemään Daavidin suvun toilauksia. Paikallinen karjatilallinen ei kohdellut Mansikkiaan kovin helläkätisesti, vaikka suostuikin päästämään nuoren parin talliin yötä pitämään. Myös paimenilla oli kovat paikat: nimettömäksi jäänyt työmies (Matti) kertoi, että Davekin "meinasi ruveta itkehen", kun taivaallinen sotaväki tuli ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä...

Kiitos sinulle, joka teit juhlasta juhlan!

>**<

Nyt joululaulut kaikuu yössä taas,
ja kynttilät ne loistaa valoaan.
On aika rakkauden, se täyttää jokaisen;
oi jospa aina joulun aika ois.

Voit joulun elää joka päivä vaan,
ja parhaan vuotes tulet tuntemaan,
jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa,
niin silloin joulu luonas aina on.

Taas rukoukseen ihmismielet käy,
on läsnä Lapsi vaikkei Häntä näy.
On aika onnellinen, näet toisen ihmisen.
Oi jospa aina joulun aika ois.

Voit joulun elää...

Voi huominen jo tuskan tuoda taas,
mut luota tämän päivän sanomaan,
niin silloin salaisuus jo sulle kirkastuu:
on Joulun Lapsi läsnä ainiaan.

Voit joulun elää...

- tämäkin Suuresta toivelaulukirjasta :)

Hae, 210! - arkistoitu kutsu EO:n Joulujuhlaan

2005-12-13T20:54:00.000+02:00

>**<

Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.

Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: "Rauha maas'!"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!

Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?

Siitä tuntee joulun,
kun kadonneet on voimat ihmisen.
Siitä tuntee joulun,
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen...
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!

- eräs joululaulu, löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta

>**<

Muistatteko - no muistatte varmaan! - iki-ihanat jouluaaton ja joulupäivän lastenohjelmat. Eräässä ohjelmassa haltija toteutti lasten toiveen ikuisesta joulusta, mutta voi! Joulu vuoden jokaisena päivänä ei merkinnytkään samaa kuin kerran vuodessa koittava valon juhla.

Uusien lahjojen sijaan päivä toisensa perään avattiin samanlaiset paketit, ja niinpa perhe oli hukkua roinaan. Pahinta oli kuitenkin, että jokaikinen aamu taloon tuli uusi koiranpentu! Lapset eivät enää jaksaneet keksiä niille nimiä, vaan numerot saivat riittää: "Hae keppi, 210!"

Joulusaarnoissa puhutaan joskus siitä, kuinka kristityllä voi olla joulu joka päivä. Tätäkö se tarkoittaa? Löytyisikö jouluun edes jotakin uutta - sitä kanssamme tulee pohtimaan Anne Hopeavuori.

Tule sinäkin pysähtymään hetkeksi, laulamaan joululauluja ja tonttuilemaan Lutherin kirkolle lauantaina 10.12. iltaseitsemästä eteenpäin!

Siunauksin,
Päivi <:)

"Tämä on henkilökohtaista"

2005-12-08T10:18:00.000+02:00

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto järjestäytyi eilen!

Saimme monipuolisen ja yhteistyökykyisen hallituksen sekä ärhäkän opposition tulevaksi vuoden mittaiseksi hallituskaudeksi. Oppositio esitti paljon hyvää ja asianmukaista kritiikkiä, mutta valitettavasti myös henkilökohtaisuuksiin menevää kitinää.

Tämä on taas niitä kertoja, kun mietin, että olisi pitänyt avata suunsa, mutta en keksinyt mitään riittävän jämäkkää sanottavaa, ennen kuin liian myöhään. No, ehkäpä hyvä näin - oppositio sai kyllä hyviä kysymyksiä ja asiallista kritiikkiä muilta ryhmiltä.

"Puheenjohtaja, arvoisa edustajisto. Nimeni on Päivi Luukkainen. Tahtoisin kysyä hallituslista B:n puheenjohtajaehdokkaalta, että miksi ette ottaneet hallituksen puheenjohtajuuden kriteereitä esille kahdessa edeltävässä kokouksessa, kun muutettiin JYY:n sääntöjä? Emmehän nimittäin voi olettaa, että olisitte halunneet kohdistaa kritiikkiä hallistuslista A:n puheenjohtajaehdokkaan persoonaan..."

Valitun hallituksen puheenjohtaja osoitti vastauksillaan olevansa sekä pätevä että valmis yhteistyöhön erilaisten tahojen kanssa.

KO:sta nousivat hallitukseen Jarmo ja Annukka, Liljasta tuli edarin puheenjohtaja. Saimme edariin kuusi edustajaa, minä jäin ensimmäiseksi varaksi... Kokous väittelyineen ja erittäin lukuisine äänestyksineen oli niin mielenkiintoinen, että en muistanut murehtia koko asiaa.

Puhumattakaan tietysti siitä, että olin noussut viideltä aamulla lukemaan psykan tenttiin, joka oli iltapäivällä ennen edaria... ;)

Itsepäisyyspäivä

2005-12-06T11:00:00.000+02:00

Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.

Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa.

Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että meistä jokainen
oman paikan löytää, käy työhön iloiten.

Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan,
että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa,
että ymmärrämme: on yhtä koko maa.

- virsi 581,
sävel Pekka Simojoki, sanat Anna-Mari Kaskinen

Tämä on yksi isäni lempivirsistä, ja kuvittaa paljon minunkin mietteistäni Suomeen ja suomalaisuuteen liittyen.

Olrik kirjoitti Oikeassa tulkinnassaan: "Viidentoista vuoden päästä täällä ei ole enää ketään joka voisi kertoa millaista oli silloin joskus kun miehet menivät rintamalle ja tulivat – jos tulivat – liikaa nähneinä takaisin itsenäiseen Suomeen. Hinta varmastikin unohtuu."

Se teki minut todella surulliseksi.

Ollessani ja elellessäni kolme kuukautta Tartossa perehdyin hiukan sukulaiskansamme historiaan; samalla Talvisodan ihme piirtyi silmieni eteen todellisena ihmeenä. Jos meille olisi käynyt kuten eestiläisille, millainen olisi Suomi? Vaikka Eesti on ihana maa, on siellä paljon kurjuutta, joka on epäilyksettä osittain neuvostovallan syytä.

Palasimme Suomeen itsenäisyyspäivänä 2002. Meitä oli varoiteltu paluusokista - ainakin minun kohdallani turhaan. Lähtiessämme Eestistä sinne ei ollut ehtinyt (?) tulla kunnon talvi, ja sukellus suomalaiseen joulukorttimaisemaan oli kuin astuminen meluisista pirskeistä hiljaisuuteen, valkeaan avaruuteen, jossa tähdet tuikkivat lämpimästi.

Vaikka janoan nähdä uusia paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita, olen juurtunut tähän routaiseen maahan lujasti, koko sydämestäni. Niin pahalta kuin se nykyään kuulostaakin, taidan olla pikkupatriootti. :)

***

Käydessään Eestissä luonani, Miika kosi minua 26.10.2002 Tarton torilla Kissing Students -patsaan luona. Ennen matkaa hän ei kuulemma tiennyt, että aikoisi kosia - isäni sen sijaan väitti tienneensä! :D

Kortisonia

2005-12-05T11:34:00.000+02:00

Sain kutsun liittyä Kortisoni-blogin kirjoittajien joukkoon. Siellä atoopikot tilittävät...

Olinkin jo miettinyt, pitäisikö blogin nimi muuttaa Raivosta rakkaudesta Raivoksi raapimiseksi, mutta tämä varmaankin ratkaisi ongelman. ;D

Anteeksipyyntö

2005-11-29T17:13:00.000+02:00

Olen viime aikoina käynyt kiivaita keskusteluja yhdestä jos toisestakin aiheesta. Olen myös selaillut Raamattua pitkästä aikaa ihan itsekseni, en vain tutkinut raamiksessa taikka kuunnellut Miikan lukemana aamuisin. Kas kummaa, Raamatussa puhutaan paljon rakastamisesta ja anteeksiantamisesta...

En ole kommenteissani ja ajatuksissani aina ollut rakastava tai rakentava. Sitä haluan pyytää anteeksi, vaikka mielipiteeni keskustelun alla olevista asioista eivät olekaan muuttuneet. Toivon, että voisin oppia keskustelemaan niin, että en turhaan loukkaa ketään, mutta silti tuon ajatukseni selkeästi esille.

"Laivaan
valkoiseen
minä astun sillä matkaa teen
mä taivaaseen

Tuuleen ja sateeseen
minä menen..."

Katkelma kappaleesta nimeltä Kristoffer,
jota tulkitsee ainakin Dora.

Kapina kirjoittamattomia tutkintovaatimuksia vastaan

2005-11-26T16:53:00.000+02:00

Jyystävä Hegel-seminaari, jonka mainitsin jo aiemmin, on herättänyt yhden jos toisenkin mietteen - ei kuitenkaan välttämättä siinä mielessä, kuin sen vetäjät ehkä toivoisivat...

Ensinnäkin olen kokenut välillä musertavaa alemmuudentunnetta kuunnellessani muiden opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja. Monet heistä ovat aloittaneet kanssani samana vuonna, joten meidän pitäisi olla jokseenkin samoilla aaltopituuksilla siinä mielessä. Mutta ei. Kaikki muut tuntuvat lukeneen Kantinsa, Rawlsinsa ja ties minkä filosofinsa. Minätyttö se olen lukenut vain niitä kirjoja, joita tutkintovaatimuksissa (pdf, s.22) käsketään lukea. Klassikoita sinne mahtuu vain vähän, enemmänkin on teemoittain kirjoitettuja teoksia, joissa juostaan läpi niin ja niin monen filosofin kanta lyhyesti. Ettäkö vapaa-ajalla uppoaisin vielä johonkin filosofian klassikkoon? Valitettavasti filosofia ei ole minulle niin suuri intohimo.

Tämä kaikki sai minut miettimään pitäisikö minun vaihtaa pääainetta. Kun ei filosofiasta koskaan taida tullakaan minulle koko elämää. Vaihtoehtoja ei vain hirveästi ole, ja toisaalta olen kyllä todella kiinnostunut filosofisesta ajattelusta. Tiedän kuitenkin, että en mitenkään saa itseäni uhraamaan vapaa-aikaani sen paikkaamiseen, mitä tutkintovaatimukset eivät minulta vaadi. Voi onnettomuutta! Mihin tämä kurjuus johtaa?

Toinen minua suuresti Hegel-seminaarissa häirinnyt seikka on ollut joidenkin ihmisten yliolkainen asenne erästä henkilöä kohtaan. Ilmeisesti tämä ihminen on filosofiassa vasta alkutaipaleella, ja on uskaltautunut esittämään kysymyksiä, joihin edistyneemmät ovat reagoineet ärsyyntymällä ja naureskelemalla selän takana. Tätäkö on aito filosofinen uteliaisuus? Ensin brassaillaan omilla tiedoilla ja sitten lytätään henkilö, joka avoimesti tunnustaa, että ei tiedä kaikesta kaikkea eikä ymmärrä asioita vielä kovin syvällisesti.

Minä olen erehtynyt aiemmin luulemaan, että aidon filosofian lähtökohta on lapsenomainen avoimuus ja uteliaisuus, elämää ihmettelevä asenne - ja sitä ei mikään tapa niin helposti, kuin ylhäältä tuleva halveksunta. Toinen mielestäni filosofiseen ajatteluun kiinteästi liittyvä asia on dialogisuus. Kukkotappelut ovat siitä kaukana.

Kirjoituskurssi

2005-11-26T16:37:00.000+02:00

Tällä viikolla olen kirjoitellut muutaman tekstin kirjotuskurssille, jolla voi suorittaa pakollisen yhden opintoviikon äidinkielen kurssin.

Kirjoitin tarinasta uutisen, jälkiarvostelun dokumenttielokuvasta Tunnustus, hartauden ensi lauantain EO-iltaan ja hiukan teinahtavan(?) novellin...

Nautin kirjoittamisesta paljon enemmän kuin olin muistanutkaan. En ole todella pitkään aikaan kirjoittanut varsinaisesti kaunokirjallisia tekstejä, vaan enimmäkseen kaikkea opiskeluun liittyvää taikka sitten jotakin vaahtoavaa tänne virtuaaliin. Varsinkin novellin hiominen oli herkkua, mutta olen silti epävarma tuloksesta, enkä vieläkään tiedä, olisiko loppuratkaisun tai käännekohdan pitänyt olla toisenlainen.

Upea, loistava puoli tuossa kurssissa on, että teksteistä saa palautetta kurssin vetäjältä henkilökohtaisesti!

Palan halusta laittaa noita tekstejä tännekin, mutta täytynee odottaa, että saan ensin suorituksen - eihän sitä koskaan tiedä... ;)

Aikalisä!

2005-11-26T16:24:00.000+02:00

Jumala antoi viime viikonlopuksi aikalisän.

Torstaina olisi alkanut englanninkielinen intensiivikurssi, mutta kun tulin jo silloin mahatautiin, kurssi jäi väliin. Viikonloppuna oli Turussa Pohjoismaiden suurin kristillinen musiikkitapahtuma, MaataNäkyvissä-festarit. Miika lähti perjantai-aamuna anivarhain Teron, Peksin ja Ammin kanssa sinne töihin; minunkin piti mennä, mutta sen sijaan makasin kirjaimellisesti sängynpohjalla melkein koko viikonlopun. Perjantain aikana olin hereillä ehkä kahdeksan tuntia, enkä syönyt juuri mitään... Vähän näkkäriä, mustikkakeittoa, teetä ja korppuja.

Sunnuntaina olin sentään sen verran tolpillani, että pääsin messuun. Miika ehti kotiin vasta yhdeksäksi illalla, joten minä sain kunnon annoksen itsekseenoloa. Katselin kaikki rästissä olleet MacGyverin jaksot, luin ja tietysti bloggasin...

Tuli kyllä niin tarpeeseen. Luultavasti viimeksi kesällä on ollut viikonloppu taikka ylipäätään yhtä päivää pitempi jakso, jolloin ei ole ollut mitään velvoitteita.

Oli ihanaa, kerrassaan nautinnollista kyhjöttää sohvannurkassa neljän seinän sisällä, lämpimässä, ja tuijotella ulos suurista ikkunoistamme...

Eräältä nimeltään rutiinitoimenpide?

2005-11-18T12:43:00.000+02:00

Katolilaisen blogista löysin linkin aborttia vastustavan Priests for Life -järjestön sivuille, missä on muun muassa kuvia abortoiduista lapsista.

Kuvat ovat järkyttäviä. En tiedä, kummat ovat pahempia, kuvat kaksitoistaviikkoisista ja nuorempana abortoiduista lapsista, vai kuvat joissa on yli kaksitoistaviikkoisia lapsia.

Lisäksi sivuilta löytyy läsnäolijan todistus elävältä abortoinnnista (käännös omani, en tiedä onko oikea - enkä myöskään, tehdäänkö tätä Suomessa). Termi tarkoittaa, että synnytys käynnistetään liian aikaisin, lapsi vedetään ulos kohdusta ja viedään sitten toiseen huoneeseen kuolemaan. Lisää yksityiskohtia Jill Stanekin kertomuksesta.

Onko tämä nyt sitten syyllistämistä? Kuitenkin nämä kuvat kertovat vain totuuden siitä, mitä abortissa todella tapahtuu. En ymmärrä, en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi tehdä tällaista, vieläpä satojatuhansia kertoja elämänsä aikana? ? ???

Voiko kirjaimellisesti kappaleiksi revittyjen lasten ruumiinosien näkemiseen todella turtua?

Virtuaalinen avautuminen

2005-11-17T16:29:00.000+02:00

Tulin kipeäksi, enkä päässyt psykologian intensiivikurssille, jolla käsitellään ihmisen yhteenkuulumisen tarvetta. :/ Olen sitten viettänyt koko päivän virtuaalissa. Olisi tietysti voinut opiskella ja lukea ihmisyksilössä tapahtuvan kehityksen kulttuurisesti määräytyneestä luonteesta.

Sen sijaan olen taas kierrellyt blogeja, ja lisäilin atopiainfopläjäykseen pari yksityiskohtaa. Mistä saankin sopivan aasinsillan päivän avautumiseen: on se niin väärin, että atoopikon pitäisi jaksaa enemmän sairaanakin! Luin jostakin ohje-esitteestä, että "Kun olet sairas, hoida ihoasi erityisen hyvin." Setäni sanoisi, että voi hyvä Sylvi ja pari muuta naista. Kun tavalliset ihmiset sairastuvat, heille sanotaan, että lepää nyt, älä stressaa mitään. Mutta ei atoopikolle...

Teki kyllä hyvää kirjoittaa atopiasta. On ollut mielessä usein ennenkin, mutta Janin kiinnostus antoi siihen oivan kimmokkeen. Toisaalta olen vähän epäröinyt, sillä oman navan ympärillä kitiseminen ryöstäytyy helposti käsistä jatkuvaksi valitukseksi, enkä itsekään jaksa kuunnella sellaista.

Varo, Tiikeri!

2005-11-17T16:01:00.000+02:00

Nalle Puh -persoonallisuustestin tulos:

Sinä ja Tiikeri voisitte olla kaksosia.

Heittäydyt tarkemmin ajattelematta mukaan mihin vain. Innostut helposti ja olet hauska, mutta myös ajattelematon. Niinpä voit joskus pahoittaa toisen mielen ihan vahingossa. Ole siis varovainen.

Hmm... kyllähän vaatteitteni alta tiikerinraidat varmaan löytyy, mutta olen silti aika harkitseva. Tai sanotaan, että Tiikeri on häkissä, ja pääsee tai päästetään joskus vähäksi aikaa irti... ;D

Ja testin löysin mummilasta. :)

Jos raavin, niin raavin muuten vaan

2005-11-16T10:50:00.000+02:00

Infopaloja elämästäni atopian kanssa.

Minulla on ollut kuiva ja ongelmainen iho siitä lähtien, kun aloin tulla murrosikään kahdentoista vanhana. Atoopikko nimityksen kuulin ensi kerran vasta hakiessani lukion jälkeen lääkärintodistusta kouluhakemuksia varten. Identiteetiltäni olen ollut atoopikko vasta muutamia vuosia.

Myös ihot ovat yksilöitä, ja siksi atopia voi merkitä eri asioita eri henkilöille. Jotkut atoopikot ovat sellaisia missejä ja mistereitä, että kukaan ei arvaa epäillä heidän olevan kroonisesti sairaita. Toiset taas ovat jatkuvasti ihottumaisia, raapimassa, kipeitä, punoittavia, iho tulehduksen partaalla ja joutuvat (tai pääsevät?) välillä sairaalahoitoon.

Minä sijoitun näiden kahden ääripään välimaastoon. Useimmiten ihottumaa ja punoitusta on sen verran, että atopiani voi huomata; käsissä ihottuma on kroonistunut. Joskus iho kuitenkin paranee niin, että se on kuin kenen tahansa terveen ihmisen iho. Ehkä omituisinta on se, että kasvojeni ihotyypiksi olen lopulta onnistunut määrittämään atooppinen sekaiho. !?!

Atopia merkitsee minulle...

* jokapäiväistä noin tunnin pituista pesu- ja rasvaussessiota, joka pitenee pahimmillaan puoleentoista tuntiin silloin, kun pesen hiukset
* peseytymistä korkeintaan haalella vedellä, tai muuten seuraa
* kutinaa, ja...
* melkein joka aamu raapimista
* usein palelua - keekoilen rasvattuani aamuisin alasti, odottaessani rasvan imeytymistä, niin ettei se tartu vaatteisiin
* joskus sitä, että on liian kuuma, hikoaa, eikä voi rasvata, koska rasva vain kohoaisi hien mukana huokosista ulos - tämä voi johtua tietysti huoneiston lämpötilasta taikka sitten atoopikon lämmönsäätelyjärjestelmän brakailusta
* lähes joka-aamuista kiirettä, sillä koskaan ei voi tietää etukäteen, kuinka kauan rasvaamiseen kuluu aikaa - sehän riippuu ihon kunnosta, joka voi huomattavasti muuttua yön aikana

* huomattavaa taloudellista rasitetta - rasvoihin ja allergialääkkeisiin, joita syön läpi vuoden (jotta nenä ei vuotaisi ja nenänalus kuluisi puhki), kuluu vähän vajaa 600 euroa vuodessa. Tuon summan ylittävät kustannukset KELA korvaisi lähes kokonaan...
* loputonta reseptien uusimista - saan olla kiitollinen siitä, että olen saanut reseptit lähes kaikkiin käyttämiini rasvoihin; tällä tavoin säästää edesä vähän
* ikuista apteekissa ja YTHS:llä ravaamista

* tietynlaisten vaatteiden käyttämistä; usein en voi pitää niitä vaatteita, joita haluaisin - vaatteiden pitäisi olla sileitä, mielellään puuvillaa, hengittäviä ja väljiä. Niinpä minulla onkin paljon vaatteita, joita olen hankkinut parempina aikoina, mutta en raaski heittää pois eläessäni uskossa, että parempia aikoja taas tulee
* hikoilun välttämistä - monet atoopikot ovat allergisia omalle hielleen, minä luultavasti myös. Toisaalta liikunta tekisi elimistölle, pääkopalle ja ihollekin hyvää, poistaahan se kuona-aineita ja pitää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia yllä, mutta liikunan jälkeen pitäisi päästä heti huuhtomaan hiet pois - mistä seuraisi jälleen rasvausruljanssi. Erityisen ongelmallista on hyötyliikunta. Liikun lähes kaikkialle kävellen ja pyörällä, ja kun melkein aina on kiire, usein tulee myös hiki...

* jatkuvaa pyrkimystä mahdollisimman säännölliseen ja terveelliseen elämään - iho tarvitsee uusiutuakseen ne kahdeksan tunnin yöunet ja lisäksi ainakin minun ihoni haluaa säännöllisin väliajoin rasvaa
* alituista veden juomista - sisältäpäin tuleva kosteus on tehokkaampaa kuin rasvaaminen; juon noin kolme litraa pelkkää vettä päivittäin
* edellisestä seuraavaa vessassa juoksemista, käsien pesua ja rasvaamista

* sitkeitä, vaihtelevasti onnistuvia yrityksiä pysytellä onnellisena, välttää stressiä ja itkemistä - usein iho menee huonompaan kuntoon, "räjähtää", kun stressi laukeaa
* monenlaisten tunteiden kohtaamista ja käsittelyä - ihon hoitaminen ja sen kunto voivat saada aikaan hyrisevää hyvää mieltä, voimatonta raivoa, kyynis-pessimististä turhautumista, hoitoväsymystä, syvää häpeää nykyisiin kauneusihanteisiin sopimattomasta ulkomuodosta...
* harvinaisen, mutta sitäkin kiusallisemman tuijotuksen sietämistä
* kivuliasta kärsivällisyyden kasvua ;)

Otsikko on lainattu mukaelmasta Oodi atopialle. Paffe-siskon atoopikkoystävä oli joskus jossakin törmännyt tähän Juice Leskisen Syksyn sävelestä mukailtuun veisuun, mutta en onnistunut löytämään sitä ainakaan googlella. Liitän sen tähän loppuun, jos saan jostakin käsiini.

Muokattu 17.11. Lisätty atopian merkityksiä ja viilattu viimeistä kappaletta.

Repeilemisiä

2005-11-14T12:48:00.000+02:00

Eilen onnistuin kokemaan itseni täysin epäkelvoksi ihmiseksi niin pienestä syystä, että en kehtaa kertoa. Itkin silmät päästäni, ja sehän ei tee atoopikolle hyvää. Lisäksi onnistuin kyhäämään kokoon kunnon riidan Miikan kanssa, mistä seurasi lisää kyyneleitä. Mistä se tunne tuli? Miksi? En tiedä. Voisin esittää liudan mahdollisia psykologisoituja syitä, mutta en tiedä, olisiko yksikään niistä oikea, tai edes osasyy.

Tänä aamuna en mitenkään jaksanut mennä Hegelin oikeusfilosofiaa jyystävään seminaariin (pdf). Jossakin kohtaa henkinen jaksaminen kertakaikkiaan loppuu... Lupailin itselleni, että teen kotona kouluhommia. Pitäisi nimäittäin (taas) lukea tenttiin. Kohta tulevat psykologian ja teologian tentit; nyt stressaan sitä, että en saa luettua. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, iskee viime hetken paniikki, aloitan lukemisen ja stressaan sitä, että en aloittanut ajoissa enkä siis ehdi lukea riittävästi. Tentin jälkeen lupaan itselleni: ei koskaan enää...

Opiskelun sijaan olen kuluttanut koko aamupäivän lukemalla blogeja, ja moraalinen krapula on vertaansa vailla. Blogikiertueella huomasin, että mummilan Jani lukee tällä viikolla muun muassa Raivoa rakkautta. Se antoi lisäpontta kirjoittamiseen. Jotta Janin ja muiden iloksi (? ;) olisi jotakin uuttakin luettavaa...

Olen vieläkin sisältä kipeä ja surullinen eilisestä, vaikka en enää tunnemyrskyn revittävänä. Vuosienkin kamppailun jälkeen tämä olotila, jossa hyväksyn itseni, näyttää edelleen olevan kovin hauras, helposti järkkyvä. "Tämä puoli ylös, sisältää herkästi särkyvää." Herra armahda!

Usko, joka siirtää vuoria?

2005-11-14T10:50:00.000+02:00

Kirjoitin tämän tekstin kommentiksi katolilaisen blogiin. Tavoitteena on perustella, miksi Jumalauskon ja evoluutiouskon ei tulisi asustaa samassa sydämessä. Tekstiin tulee mahdollisesti muutoksia tulevaisuudessa.

Käsittääkseni evoluutioteoriaan kuuluu erottamattomasti ajatus, että ei ole mitään korkeampaa voimaa, saati Jumalaa, joka ohjaisi evoluutiota. Idea on nimenomaan se, että kaikki, aivan kaikki, on syntynyt sokean sattuman tuloksena.

Luonnonvalinta on sana, joka kuvaa prosessia, eikä suinkaan periaate, jota evoluutio toteuttaisi - eihän evoluutiossa voi olla mitään periaatteita, jos sitä ei ohjaa mikään, vaan kaikki on pelkkää sattumaa. Tästä syystä on ongelmallista yhdistää Jumalaa ja evoluutiota. On valittava jompi kumpi.

Lisäksi voidaan kysyä: miksi Jumala olisi luonut monia epäkelpoja yksilöitä evoluution kautta pelkiksi väliportaiksi, kun on Raamatun mukaan tehnyt kaiken kerralla hyväksi? Miksi Jumala olisi tehnyt häntä vähemmän miellyttäviä olentoja, jos hän kykenee tekemään kerralla sellaisia, jotka miellyttävät häntä? Jos luominen olisi ollut evolutiivinen prosessi, missä kohtaa oli se piste, jossa maailma tuli valmiiksi, Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja totesi: "Se on hyvä"? Entä milloin tapahtui lankeemus?

On mielenkiintoista sekin, että evoluutioon liitetään ajatus kaiken kehittymisestä. Jos on niin, että evoluutiota ei ohjaa mikään, olisi parempi käyttää neutraalia sanaa muutos, sillä kehitys mielletään yleensä muutokseksi parempaan. Miksi ihmeessä selviytymiskykyisempi merkitsisi parempaa?

Sokea sattuma ei pyri hyvään, parempaan tai yhtään mihinkään. Sokea sattuma, luonnonvalinta taikka mikään muukaan evoluutioon liitetyistä sanoista ja mielikuvista ei tee siitä persoonallista voimaa. Onkin kiintoisaa, että monet sen kannattajista erehtyvät puhumaan evoluutiosta sellaisena, vaikka motiivi heidän evoluutiouskoonsa saattaa löytyä halusta kieltää Jumalan olemassaolo. Ihmisellä näyttää kuitenkin olevan epätoivoinen tarve uskoa johonkin itseään suurempaan.

Mahdollisuus siihen, että tällainen maailmankaikkeus on syntynyt sattumalta, on aivan olemattoman pieni. Eikö ole ihmeellistä? Evoluution pitäminen totena vaatii siis vähintään yhtä paljon tai jopa enemmänkin uskoa, kuin ajatus, että tämän kaiken kauniin, joskin synnin särkemän, olisi luonut kaikkivaltias ja hyvä Jumala.

Tällainen minä olen?

2005-11-07T08:44:00.000+02:00

Tein aiempaa tulosta ESFJ varmistellakseni suomenkielisen
persoonallisuustestin.

Tulos säilyi samana, vaikka kuva vaikuttaa ehkä hiukan liian ruusuiselta. Kuvauksesta on olemassa pitempikin versio.

Tiedä häntä sitten. :)

Meillä ompi voitto!

2005-11-06T21:08:00.000+02:00

Minua hiljaa jäytäneistä peloista huolimatta KO sai upean vaalivoiton JYY:n edustajistovaaleissa 2005. Olemme kuudella paikalla edelleen edustajiston kolmanneksi suurin ryhmä. :)

Itse sain 19 ääntä, ja olen järjestyksessä KO:n toinen varaedustaja. Olin aluksi pettynyt - ajattelin, että minun olisi ollut mahdollista päästä edustajistoon suoralta kädeltä. Kun olen ajatellut asiaa tarkemmin, on tullut aika nöyrä olo. Tutkaillessani vaalien tuloslistoja olen huomannut, että moni minua pätevämpi on saanut paljon vähemmän ääniä.

Edellisten vaalien jälkeen vuonna 2003 olin vähintäänkin ällikällä lyöty; silloin olin vasta aloittanut opinnot, enkä osannut olettaa yhtään mitään. Tuolloinkin sain paljon odotettua enemmän ääniä, ja toivoin, että olisin jotenkin voinut kiittää äänestäjiäni. Nyt siihen on mahdollisuus - siis kiitos sinulle, joka minua äänestit!

Kiitokseksi tahdon myös hoitaa toimeni niin hyvin kuin mahdollista. :)

Tunnollisuus on

2005-10-31T08:48:00.000+02:00

En tahtonut eilen illalla saada millään unta. Se on minulle äärimmäisen harvinaista, yleensä nukahdan melkein saman tien kun lasken pään tyynyyn, ja nukun sitten syvää, rauhallista unta, kunnes kännykkä alkaa piipittää ja on pakko kömpiä unen lämmöstä kylmään aamuun. Pidän kyllä aamuista, varhaisista aamuista, joiden valo on lempeää ja kirkasta yhtä aikaa. Usein on vain liian kiire nauttia niistä...

Illalla oli kuitenkin aikaa miettiä. Totesin, että olen alkanut taas suorittaa elämää. Ryttylässä ollessamme eräs Toni sanoi minulle, että siitä pääsee eroon vain lopettamalla kaiken suorittamisen, välittämättä siitä, mikä olisi velvollisuuteni taikka oikein muita kohtaan. Se on vaikeaa, tai lähes mahdotonta, ainakin minulle.

Olen yrittänyt vuosia päästä tasapainoon tämän asian kanssa. Nautin ihan oikeasti siitä, kun on paljon tekemistä. Nyt kuitenkin jouduin jättämään kaksi isoa tenttiä väliin, kun en saanut riittävästi luettua kumpaankaan. Syynä osittain se, että olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että minun täytyy läsnäolollani pitää joitakin toimintoja pystyssä. Niin, ne ovat kaikki sellaisia asioita, joissa tykkään olla mukana. Mutta velvollisuudentuntoni estää minua olemasta pois silloinkaan, kun olen väsynyt, tai olisi pakko opiskella.

Paffe oli viikonlopun täällä, ja lauantai-iltana EO:lla puhelemassa. Oli ihanaa nähdä. Silti en voi sanoa, että viikonloppu olisi ollut lepoa - lauantaina tuntui olevan niin kiire, ettei hetkeksikään voinut hellittää, vaikka oikeasti ei edes ollut kiire. Sunnuntaista toivoin päivää, jolloin olisi voinut jättää aivot narikkaan ja olla vain, tekemättä yhtään mitään. Ilkka oli kuitenkin myös käymässä täällä, ja lisäksi Karhut tulivat katsomaan B5:a... oli oikein kivaa, ja todella halusin kaikkia nähdä, mutta tänä aamuna ei tunnu siltä, että olisin levännyt. Tuleva viikko ei myöskään näytä siltä, että lepoa olisi tiedossa.

Aiemmista epäilyksistä huolimatta taidamme sittenkin hakea vaihtoon Kanadaan. Se merkitsee lopun opintotuen säästämistä vaihtoa varten ja toisen työpaikan hankkimista. Tällä hetkellä olo on se, että nykyiselläänkin tehtävää on aivan tarpeeksi. Jos en löydä asiaan ratkaisua ja pian, Pälli leviää.

Ratkeamaton yhtälö? Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tapahtuu... ;)

P.S. Olen jo pari vuotta yrittänyt liittyä vertaistukiryhmään nimeltä Anonyymit Tunnolliset, mutta en koskaan muista postittaa hakemusta. Lisäksi liittymisehtona on hankkia huoneentaulu, jossa lukee: "Tunnollisuus on perseestä." Sitä en aio tehdä. Kuulin vastikään, että eräs ryhmään liittynyt nuori mies oli teettänyt huoneentaulun ystävällään - ristipistotyön, jossa kyseinen teksti komeilee vaaleanpunaisten ruusujen ympäröimänä... :D

Toimii kuin kone - vaalikone!

2005-10-19T21:45:00.000+03:00

Buahahaa, SYL:n vaalikone sitten tosiaan - pitkän odottelun jälkeen - avautui tänään. Aukeni kyllä, mutta toiminnan kanssa on niin ja näin.

Entäs sitten ehdokkaiden vastaukset - viittaan lähinnä omiini. En sitten onneksi ollut päänsäryn ja väsymyksen kourissa rustatessani kommentteja vaalikoneen väittämiin, lukekaa nyt vaikka tämä lause ja ymmärtäkää... "Voi olla, etä joskus jotakin tämäkin tapahtuu." :D

Lisäksi olen antanut olemattomalle kopo-valiokunnalle (oikeasti opinto- ja tiedevaliokunta) arvaamatonta valtaa ja ollut pontevasti sitä mieltä, että ylioppilaskunnan tulee ottaa kantaa globaaleihin ympäristökysymyksiin. Väsymyksen hämärtämä ymmärrykseni takertui globaaliin ja yhdisti sen inhimillisiin katastrofeihin kuten viime Tapaninpäivän tsunamiin - hämärää logiikkaa?

Vakavasti ottaen olen siis sitä mieltä, että
a) ilman koulutuspoliittista toimintasektoria (korkeakoulupoliittinen sihteeri + opinto- ja tiedevaliokunta) ylioppilaskunnassa ei olisi mitään tahoa, joka koordinoidusti huolehtisi opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopistomaailman byrokratian kiemuroissa, ja
b) ylioppilaskunta voi ottaa kantaa myös ympäristöpolitiikkaan niin halutessaan. Se ei ole kuitenkaan ylioppilaskunnan varsinainen tehtävä. Ylioppilaskunnan ympäristöpolitiikan tulisi olla ruohonjuuritason toimintaa, jonka tavoitteena olisi kestävän kehityksen toteutuminen käytännössä, ylioppilaskunnan ja myös sen jäsenten elämässä.

No, ainakin ehdokkaan etsijät saavat hyvät naurut :D

Olipa kerran...

2005-10-18T13:35:00.000+03:00

... niinhän kaikki kunnon sadut alkavat.

Käytiin sunnuntaina katsomassa Jali ja suklaatehdas. Hieno elokuva - suosittelen kaikille, jotka tykkäävät saduista!

Vanha tarina kertoo kaupungista, jonka maisemaa hallitsee salaperäinen suklaatehdas. Kukaan ei käy siellä enää töissä, mutta silti sen suklaa on maankuulua. Tehtaan omistaa vähintään yhtä salaperäinen Villi Vonka (Johnny Depp), joka kertomatta syytä päättää kutsua viisi onnekasta lasta tutustumaan tehtaaseensa. Niinpä viiden suklaalevyn kääreeseen piilotetaan kultainen lippu, joka oikeuttaa tutustumiskäyntiin.

Jali (Freddie Highmore) on pieni poika, jonka perhe on lämmin ja rakastava, mutta kovin köyhä. Kaikkien hämmästykseksi Jali löytää viimeisen kultaisen lipun, ja pääsee vierailulle suklaatehtaaseen...

Jali ja suklaatehdas on klassinen satu opetuksineen kaikkineen - hyvästi väljähtynyt newage-ideologia! Tim Burton on onnistunut luomaan värikylläisen ihmemaan, jossa erityisesti lapsinäyttelijät elävät tarinaa aidosti todeksi. Musiikki on hersyvän hauskaa ja mukaansatempaavaa, eikä Johnny Depp ole koskaa näyttänyt yhtä hyvältä. ;)

Elokuvan loppu jäi kuitenkin hiukan mietityttämään. Löysivätkö kaikki sittenkään omaa paikkaansa - loppu hyvin, kaikki hyvin?

Mistä tietää...

2005-10-08T16:58:00.000+03:00

... että on liian kiire?
- Siitä, ettei ole kotonaan kerralla niin pitkää aikaa, että ehtisi pestä koneellisen pyykkiä.

... kuuluvansa marginaaliryhmään?
- Siitä, kun ihmiset puhuvat kuin ketään marginaaliin kuuluvaa ei olisi paikalla.

... olevansa liian väsynyt?
- Siitä, kun on ostanut joku päivä sitten vessaan uutta saippuaa käsienpesua varten, tyhjentänyt ostokset olohuoneeseen kiireessä, eikä sitten parin päivän päästä jaksa siirtää saippuaa olohuoneesta vessaan vaikka vanha alkaa olla loppu.

(Onneksi on aviomies:)

Tämä sivu päivittyy mahdollisesti aikojen kuluessa.

Ilveskissakin hymyilee, kun sitä silittää

2005-09-22T21:13:00.000+03:00

Olin tänään kehityspsykologia II:en luennolla. Kontekstin ja vanhemmuuden ohessa esiin nousi pieni yksityiskohta, kovin kutkuttava sellainen. Rotilla tehdyissä kokeissa oli havaittu, että paijaaminen kasvatti rotanpentujen stressinsietokykyä, ja että vaikutus ulottui rottien aikuisikään asti. Siis hyvää hoivaa emolta saaneet rotanpojat oppivat ottamaan ahdistavatkin tilanteet rennosti. Lisäksi paijatut rotat paijasivat omaa jälkikasvuaan...

Silittäminen nimittäin lisää oksitosiini-hormonin eritystä, mikä vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää!

Ei siis ihme, että Miika saa jatkuvasti silittää mua:)

*kehrää*

Lyhyt maininta asiasta löytyy myös Promo36-lehdestä (pdf)/(html). Control+F ja hakusana oksitosiini auttavat löytämään oikean kohdan.

Mummu

2005-09-20T10:43:00.000+03:00

Jokin aika sitten liikkeellä oli Sun äitis aloittama mummomeemi. Tässä on minunkin mummuni tarina.

***

Muistan mummun etäisenä ja vakavana. Tuskin koskaan muistan olleeni mummun sylissä, ja lähtemättömästi mieleeni on jäänyt yksi lähes ainoista kerroista, kun mummu kehui minua. Kerran kun hiukseni olivat tiukasti päätä myöten kiinni, mummu sanoi, että niin sitä pitää. Ja kampauksen muodon oli määrännyt se, että hiukset olivat niin likaiset!

Mummusta tuli läheisempi vasta kun hän dementoitui pahasti ja joutui vanhainkotiin papan kuoltua vuosia aiemmin. Tullessaan lapseksi jälleen mummusta tuli välittömämpi ja iloisempi kuin aikaisemmin. Oli koskettavaa ja lohdullista nähdä kaiken muun karsiutuessa uskon jäävän kirkkaana ja selkeänä jäljelle.

Mummu kuoli vuosi sitten keväällä. Olin oikeastaan lähinnä helpottunut, sillä niin kauan mummun kuolemaa oli uumoiltu, ja mummu oli jo aika huonossa kunnossa. Lauloimme mummun hautajaisissa siskon kanssa laulun Onpa taivaassa tarjona lapsillekin. Mummu oli joskus antanut minulle kasetin, jossa oli radiosta nauhoitettuja hengellisiä lauluja, kyseinen laulu niiden joukossa.

Äiti kirjoitti hautajaisiin pienen puheen, jossa muisteli kaikkea mummun elämään kuulunutta. Ja kuin kirottuna hän jätti puhuessaan tärkeimmän sanomatta. "Mummulle te lastenlapset olitte tosi tärkeitä. Paljon hän rukoili teidän puolestanne ja mietti miten teillä menee, vaikka ei välittämistään osannutkaan ilmaista."

Ilman äidin ja isotädin kertomaa sitä olisi ollut vaikea tietää. Varsinkin isotädin tarina auttoi ymmärtämään mummua.

***

Mummu syntyi pohjoispohjalaiseen maalaispitäjään 1900-luvun alkupuolella. Mummulla oli työteliäät vanhemmat, ahkera isä ja harras uskovainen äiti, joka piti polvirukoukset joka aamu, sekä liuta niin vanhempia kuin nuorempiakin sisaruksia. Vaikka mummun lapsuuteen ja nuoruuteen kuului paljon työtä, oli se myös onnellista aikaa.

Siinä seitsentoistakesäisenä mummu rakastui pappaan, ja he vähän riiasivatkin, mutta sitten pappa päätti lähteä Ameriikkaan työn perässä. Rakkaus veti mummun mukaan. Mummu päätyi kuitenkin eri paikkakunnalle, yksinäiselle metsämökille metsurin aputytöksi. Mummu kirjoitti kotiin ahkerasti, ja palasi vajaan vuoden kuluttua takaisin Suomeen muuttuneena ihmisenä. Entisen iloisen tytön sijaan tuli vakava nuori nainen.

Myös pappa palasi synnyinsijoilleen vähän myöhemmin, ja lopulta nuori pari meni kuin menikin naimisiin. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja tytön, josta tuli minun äitini. Elämä ei päästänyt perhettä helpolla, vaikka ruokaa aina riittikin. Niin mummu kuin pappakin sairastivat, ja lapset joutuivat kasvamaan aikuisiksi varhain.

***

"Mistä sen kukaan tietää, mitä siellä mökillä tapahtui, vaikka ei mummusi siitä koskaan puhunut..." Jotakin semmoista se kuitenkin oli, joka muutti iloisen ja välittömän ihmisen suorastaan kylmäksi ja ankaraksi.

Sama kirous seurasi äitiä, ja seuraa nyt minua ja siskoani. Luontainen välittömyys ja lämpö tukahtuu tapoihin; meillä ei ole tapana halailla, kosketella eikä sanoa, että rakastan sinua. Meillä on taipumuksena ajatella, että elämä on kärsimystä ja sitä on vain jaksettava.

On vaikea taistella äidinmaidossa imettyjä tapoja vastaan. Olen kuitenkin saanut jo nyt elämältä paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olen Jumalan armosta saanut kokea niin paljon rakkautta, että monet vanhat tavat ovat murtuneet, ainakin suhteessa muihin kuin lapsuusperheen jäseniin. Silti kyseessä on elämänmittainen prosessi, ja ihmettelen, mitä ovat ne tavat, joita mahdollisesti joskus välitän omille lapsilleni - jos sellaisia koskaan tulee...

Blogimeemi

2005-09-15T11:20:00.000+03:00

Tämä on peräisin Katrin Kirjailijaelämää-blogista ja suunniteltu huviksi kaikille ja hyödyksi Anssille, joka tekee blogeista juttua Hesarin kuukausiliitteeseen.

OMA BLOGI

0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
- Blogi on nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti, usein päivittäin. Sinne voi kirjoittaa monenlaista juttua, usein se on päiväkirja, taikka johonkin harrastukseen tai ilmiöön liittyvä koko ajan kasvava tietopaketti. Sitten on myös kantaaottavia blogeja...

1. Koska aloitit bloggaamisen?
- Kesäkuussa 2005.

2. Miksi bloggaat?
a) Koska olen surkea yhteydenpitäjä, ja tällä lailla vältyn kirjoittamasta kiljoonaa suurinpiirtein samansisältöistä sähköpostia - mitä en ole kylläkään vuosiin tehnyt. ;)
b) Haluan julkaista ajatuksiani ja mielellään myös keskustella niistä.
c) Tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta.
d) Kirjoitin aikanaan päiväkirjaa, ja niitä aikoja on välillä ikävä. Blogi paikkaa vähän tätäkin koloa.

3. Kuinka usein bloggaat?
- Vaihtelee paljon. Aluksi monta kertaa päivässä. Sitten päivittäin. Nyt luen toisten blogeja melkein joka päivä, mutta oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tästä eteenpäin en osaa sanoa. Jatkaa on tarkoitus.

4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
- Vähän, mutta silloin sanon itselleni päättäväisest: "Tämä on minun blogini. En ole kenellekään vastuussa siitä, kuinka usein kirjoitan, vaan siitä, mitä ja miten kirjoitan." Enhän ole tehnyt kenellekään mitään lupauksia päivitystiheydestä. En halua, että tästäkin tulee minulle syyllisyyslatautunut asia. Vaateita on elämässä muutenkin tarpeeksi.

5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
- Bloggaan, koska se vain kuulostaa luontevammalta ja kivemmalta. Jouhevammalta. Ja blogaamisesta tulee ikävä mielleyhtymä mokaamiseen.

6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
- En ole saanut aikaiseksi asentaa minkäänlaista, joten muuta en osaa sanoakaan.

7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
- Tilaajia ilmeisesti tarkoitaa. Neljä.

MUIDEN BLOGIT

1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
- Luen. Tuttujen blogeja luen siksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu, ja heittää joskus terveisiä kommenttilootaan. Muita blogeja luen silloin, kun niissä on kirjoitettu mielenkiintoisista aiheista taikka syntynyt mukaansatempaava keskustelu. Lisäksi minua kiinnostavat ihmisten tarinat ja kokemukset. Se, kuinka eri ihmiset voivat kokea samat asiat eri tavalla, ja kuinka elämää voi hahmottaa niin erilaisista näkökulmista.

2. Koska aloitit blogien lukemisen?
- Muistaakseni samoihin aikoihin kuin oman blogin kirjoittamisen.

3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
- Blogilistan suosikeissa on 11, selaimen suosikeissa 9 lisää.

4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
- Sellaisia, joissa on filosofista pohdintaa höystettynä lämpöisillä murusilla omasta elämästä.

5. Millaisia blogeja luet vähiten?
- Harrasteblogeja... en oikeastaan ollenkaan.

6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
- Kyllä, jos ärsytys ei ole niin suuri, että pilaisi mielialan kokonaan.

7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
- Suomalaisia.

8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
- En lue ulkomaalaisia blogeja.

* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
- Aika harvoin. Sellainen vaatii aikaa, ja nytkin tähän menee jo aivan riittävästi.

INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
- Jep. Tai siis toinen on ja toinen ei.

2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
- Se joka ei ole, ei ole koska en välitä tietää, että ihmisiä ei kiinnosta lukea sitä. Se on minulle liian tärkeä ja hauras sellaiseen arviointiin.

3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
- Ilmoitin itse sen blogin joka on. Toivorikkaasti, että ihmiset törmätessään siihen ehkä kommentoisivatkin, ja syntyisi keskustelua.

4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
- Vaihtelee. Yleensä silloin, kun luen blogeja, mutta en välttämättä.

5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se taas laskee.

6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se sitten nousee. ;D

7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
- Jos on jotakin sanottavaa, jonka uskon voivan mennä läpi - siis jos uskon, että ihminen pystyy vastaanottamaan sen mitä kirjoitan, siis ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään.

8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
- Varmaankin Kirjailijan häiriöklinikalla Kirstin luona. :)

9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
- Ajatuksia, joita kirjoituksesta herää. Kannustusta.

10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
- Voisin tehdä niin, mutta en ole juuri tehnyt.

11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
- No kyllä.

12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
- En varmaankaan. En tiedä... Jos kuuluisin, olisi varmaankin enemmän lukijoita. Mutta miksi ei ole, sitä en osaa sanoa. Ellen sitten tuo vakaumustani liian selkeästi esille.

13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
- En ole käynyt. Urani on niin lyhyt, ettei ole ollut mahdollisuuttakaan. Voisin ehkä mennä, jos sellainen järjestettäisiin riittävän lähellä, eli Jyväskylässä. ;)

Afrikan tähti!

2005-09-14T16:38:00.000+03:00

Viime lokakuussa, kun muutimme tähän kotiin, Tuulia toi tuparilahjaksi Afrikan tähden. Siis kukan, josta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja jota ei missään tapauksessa saa kastella kuin lautaselle - kastuessaan lehdet kuihtuvat pois.

Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.

Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.

Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.

Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.

Jaak.1:17

Täysin teoreettinen moraalinen ongelma

2005-08-25T17:35:00.000+03:00

Ensi lauantaina, jos Jumala suo, järjestetään Tampereella Ristirock 2005, jossa soittaa viimeisen keikkansa gospelveteraani Terapia.

Samaan aikaan, toisaalla: EO:n pullailta...

Mihinkö menee tuore opiskelijatyöntekijä?

***

historiaa

muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
jotkut meihin loukkaantuivat
vaan kumma kyllä jotkut eivät

ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa

joku tarvitsi lisää viinaa
joku toinen Buddhaa
joku epäili tokkopa tuo Jumala
meille ajatuksiaan uhraa
vaan jos sanotaan Jeesus rakastaa
niin minä sitä osaan jopa kaivata
sillä illuusiot kun haihtuvat
on ihmisen lapsi pieni ja arka

ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa

muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet kovat jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
kuinka jotkut piiriimme jäivät
ja jotkut sitten eivät

- Terapia: Kovia ääniä ja vaikeita sanoja

kaikki kipuni

no niin
kuka laittoi nimensä siihen paperiin
siihen
jolla serotoniinitasoani laskettiin
ahaa
eikö siis job ollutkaan
ainoa
koekappale laatuaan

kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni

no niin
miksi jälleen yksi syytön surmattiin
niin niin
miksi vääryys voitti ja viaton uhrattiin
ahaa
eikö voisi luoja jo viimein armahtaa
lastaan
tätäkin joka lupasi kantaa

kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni

aamulla kolmannen päivän
tyhjä on hauta, kannettu on

kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni

- Terapia: K23

Poliittinen aamupala

2005-08-20T11:01:00.000+03:00

Iltapalan mietteisiin liittyen olen usein pohtinut myös henkilökohtaisen moraalin yhtenäisyyttä. Voidaan puhua eri elämänalueista, mutta voiko myös moraalin jakaa osiin?

Ymmärrykseni mukaan ihminen on kokonaisvaltainen olento. Minä olen minä, vaikka roolini vaihtelisivatkin ympäristöstä toiseen. Jos olen jotakin mieltä yhdessä ympäristössä, loogisesti ajatellen olen sitä mieltä myös toisessa. Eri asia on tietenkin keskustelu, jossa voi tulla esiin asioita, jotka saavat minut muuttamaan mielipiteeni.

Minusta on kuitenkin kestämätöntä väittää, että olisi yleisestä moraalista eroavia itsenäisiä saarekkeita, joiden moraalisäännöt voisivat olla erilaisia. Puhutaan talouselämän moraalista, poliittisesta ja journalistisesta moraalista. Millä perusteilla voidaan edes väittää, että nämä elämänalueet eivät kiinteästi liittyisi kaikkeen muuhun elämään?

Talouden osalta vedotaan usein Adam Smithiin ja kasvottomiin (?!?) markkinavoimiin, jotka tuottavat kaikille onnea ja yltäkylläisyyttä, kunhan niiden toimintaa ei vain mitenkään kahlita. Tällaista väitettä ei kuitenkaan voi Smithin teorialla perustella. Kuten Kari Saastamoinen teoksessaan Eurooppalainen liberalismi argumentoi, Smithin teoria on irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan - Smihtille ei tullut mieleenkään, että kauppa voisi olla joskus globaalia, sillä hänen aikanaan se oli kansallista - eikä sitä siksi sellaisenaan voi soveltaa nykyaikaan. Sitä paitsi Smith ei edes ollut sitä mieltä, että valtio ei saisi puuttua talouteen lainkaan, tai että sosiaalihuoltoa ei tarvita.

Vaikka en yleisesti ottaen reduktionismia kannatakaan, markkinavoimat voinee osittain palauttaa ihmisen itsekkyyteen. Hetimullekaikkitänne-voimilla sitten perustellaan sitä, että annetaan kenkää ihmisille, jotta saataisiin parempi tulos neljännesvuosikatsaukseen. Ja omatunto hiljennetään nuijimalla sitä myytillä talouselämän erilaisesta moraalista.

Sen lisäksi, että tämmöinen on mielestäni moraalisesti arveluttavaa, se on myös likinäköistä yritystoimintaa. Mahtavat olla jokapäiväisessä irtisanomisen pelossa puurtavat työntekijät motivoituneita, luovia, energisiä ja työnantajaansa sitoutuneita! Eräs tuttu sanoikin, että trendi näyttää olevan parhaiden työntekijöiden lähtö tällaisista saneeraamista harrastavista firmoista. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, niin kyllä minäkin etsisin työpaikan, jossa minua oikeasti arvostetaan, eikä tarvitse koko ajan pelossa elää. Työhän vie suurimman osan ajasta ja vaikuttaa siksi suuresti elämänlaatuun.

Poliittista paasausta tuli jo iltapalalla, ja journalismia olen sivunnut toisaalla, joten lopetan tämän melkein brunssiksi venyneen aamupalan ja siirryn metafysiikan pariin.

Poliittinen iltapala

2005-08-19T21:06:00.000+03:00

Miika on opiskellut viikon yötäpäivää melkein kirjaimellisesti. Minä taas olen hummannut pitkin Blogistaniaa ja lykännyt Jutin Johdatusta metafysiikkaan ja www-kurssin harjoitustyön loppuunsaattamista. Eilen illalla, pitkästä aikaa, oli jotenkin rauhallista ja istuttiin kynttiläiltapalalla.

Keskustelu polveili teemaan uskonto ja politiikka. Miika piti palopuheen, jota minä lähinnä kuuntelin. Kysymys on toisaalta yksinkertainen, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin käsittämätön.

Ajatus uskonnon ja politiikan erottamisesta on saanut Miikan mukaan alkunsa uskonpuhdistuksen jälkeisestä Euroopasta, kun katolisten ja protestanttien repiviä taisteluja ei muuten saatu loppumaan. Syntyi kansalainen, joka oli yhteisönsä tasa-arvoinen jäsen uskonnosta - lue: tunnustamastaan kristinuskon muodosta - riippumatta. Kansalaisen toiminnalle oli omat areenansa, joilla uskonnolla ei enää ollut sijaa, vaan uskonto sai oman kolonsa paikasta, jota me nimitämme yksityiselämäksi.

Tuossa kontekstissa ajatus kansalaisuuden ensisijaisuudesta uskontoon nähden oli varmasti tarpeellinen ja toimiva ratkaisu; ristiriidoista huolimatta katolisten ja protestanttien arvopohja oli riittävän yhtenäinen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaansaamiseksi. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi nykypäivän suomalaisten arvopohjasta, puhumattakaan monien muiden valtioiden kansalaisista. Kuitenkin samaa periaatetta sovelletaan yhä. Sivistynyt ihminen voi toki tunnustaa jotakin uskontoa (vaikka sivistynythän ei tarvitse jumalia), mutta vain yksityiselämässään. Vanha periaate on siis muokkautunut muotoon: demokraattisesti olemme havainneet, että Jumalaa ei ole, mutta hömpöttely tulee ihmisoikeuksien nimissä sallia, vaikka järkeä vaativiin asioihin sitä ei tule sotkea.

Pluralisoituvassa yhteiskunnassa tämä periaate asettaa itselleen rehellisen, vakaumuksellisen ihmisen skitsofreeniseen tilanteeseen: missä menee se raja, jonka jälkeen ei voi enää ajaa yhteiskunnassa henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisia arvoja? Eikä ongelma todellakaan koske vain kristittyjä, vaan jokaikistä ihmistä. Jos Jumalaa ei nimittäin ole, kaikki maailmankatsomukset ja niistä juontuvat arvot ovat samalla viivalla. Kenelläkään ei ole etuoikeutta määritellä, mitä toisten tulisi arvostaa.

Vastaus tähän kaikkeen on tietenkin demokratia, kaikkien kompromissien äiti. Kuitenkin yllä esitetty kysymys säilyy samana. Onhan usein todettu, että suuri enemmistö saattaa erehtyä.

Kysymykseen liittyy vielä toinenkin, henkilökohtaisen tason ristiriita. Jos ihminen todella uskoo tiettyjen asioiden olevan universaalisti hyviä, vaikka tietää, että kaikki eivät ajattele näin, voiko hän hyvällä omallatunnolla olla edistämättä näitä asioita?

***

Risto Soramies: Islam ja evankeliumi. Iustitia 15. - teos, joka innoitti Miikan palopuheeseen.

Kovaa peliä Blogistaniassa

2005-08-14T13:54:00.000+03:00

Olen päivänä muutamana lueskellut Blogilistan 30:n linkatuimman joukossa olevia blogeja, kun tutut ei ole päivittäneet omiaan. Tällä tapaa saa ainakin kulutettua uskomattoman paljon aikaa, en ymmärrä kuinka monilla tuntuu olevan aikaa lukea ja kommentoida kymmeniä blogeja.

Olen jotenkin tyrmistynyt "sotatilasta", joka joidenkin näiden blogien välillä, taikka heidän muodostamassaan yhteisössä, näyttää vallitsevan. En pysty tarkkaan sanomaan, kenen välillä, enkä halua yrittääkään. Olen lukenut lähinnä Illuusiaa, ja sieltä käynyt hyvin lyhyesti vilkaisemassa Tristania, minhiä (13.8.), Jäädykepiirikuntaa, ja karu sellia. Saatan unohtaa jonkun, pyydän anteeksi. Illuusiaa lukuunottamatta olen lukenut vain yhden jutun kustakin, kaikista en sitäkään kokonaan ja yleensä Illuusiaan liittyen. Jos joku näistä mainituista lukee tätä, niin tässä silmälasit, joiden läpi tihrustaa: en halua tilaan mukaan, ja siksi kirjoitan omaan blogiini; lisäksi ymmärtääkseni kyse on vaikeasti määriteltävästä yhteisöstä, ja tuntuisi oudolta pistää samanlainen kommentti useisiin eri blogeihin. Aihekin on "oma" sikäli kuin näin vanhassa maailmassa voi. Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä. Jotta kellekään ei iskisi paranoia, yltä näkee, kenen blogista olen lukenut ja mitä.

Siis sotatilaan. Sana ei ehkä ole sopivin mahdollinen kuvaamaan tilannetta, mutta paras mitä näin äkkiä tulee mieleen. Konkreettisesti on kyse siitä kuinka kirjoitetaan ja kommentoidaan. Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen. Luulin yläasteella, että osan kiusaamisesta voisi pistää iän piikkiin, mutta jotkut näistä äänenpainoista ovat samaa luokkaa. Ei se kyllä pitäisi olla yllätys, sillä vanha aatuhan se on joka jyllää. Illuusia peräänkuulutti rehellisyyttä, mutta se onkin paljon pyydetty ihmiseltä, joka on perisynnin vääntämä.

Reilu viikko sitten kävimme Komun ja Suennen kanssa syömässä Tampereella. Tuli puheeksi se, kuinka ystävällisyys ja lempeys eivät ole cool, vaan kyynisyys, kovuus ja aggressiivisuus. Mutta kuka haluaisi lähelleen ihmisen, joka on vain näitä kolmea viimeksi mainittua?

Tuntuu kuin tämä virtuaalitodellisuus ruokkisi ihmisessä kaipuuta olla cool - siis kyyninen, kova ja aggressiivinen, ivallinen ja pilkallinen. Itselleen voi luoda sellaisen persoonan kuin huvittaa, ja vaikka pyrkisi aitouteenkin, ei vastuun tarvitse olla samaa luokkaa kuin kasvoista kasvoihin kohtaamisessa - netissä riittää bloggaajia, jos menee välit poikki, niin seurasta ei ole silti pulaa. Toisen pystyy etäännyttämään ja häntä voi suomia sanan säilällä nauttien vallan ja voiman tunteesta, joka syntyy kun pääsee mittelemään kieltään ja älyään toisten verbaaliakrobaattien kanssa. Aivan kuin virtuaalisesti voisi irrotella, kun normaalielämässä täytyy pitää kohteliaisuussäännöistä kiinni.

"Sattui syvään sanan miekka,
kaatoi ketoon miehen.
Niin kuin silmiin heitetty hiekka
näön mukanansa vieden."
- Bass'n'Helen

Kritiikki on sitten erikseen. Joku sanoi joskus, että valittaminen muuttuu kritiikiksi vasta silloin, kun esitetään epäkohdan lisäksi parannusehdotus. Lisäksi kritiikin arvoa eivät mielestäni nosta purevat sanat, eikä kritiikissä pohjimmiltaan ole kyse siitä, lainkaan. Korjaava palaute olisi ehkä hyvä termi: pyrkimyksenä on virheen tai erehdyksen korjaaminen, ei solvaaminen. Ammattikorkeassa opetettiin palautteenannon muutama nyrkkisääntö: 1) Positiivisen ja korjaavan palautteen suhde on 9+1. 2) Ensin positiivista palautetta, sitten korjaavaa, ja lopuksi vielä positiivista. 3) Jos todella haluat muutosta, pyri toimimaan näin.

Lienee surkuhupaisaa, että en ole lainkaan ainut, joka tahtoo kirjoittaa veitsen terällä ja sydänverellä, olivatpa blogin tekstit sitten faktaa, fiktiota tai jotain siltä väliltä. Ihmiset avaavat sydämensä oman elämänsä sankarien preparoitavaksi ja antavat samalla mitalla takaisin. Kukin tahtoo niin kovin kelvata virtuaalisenakin, tai juuri sellaisena.

Only By Grace

2005-08-03T18:00:00.000+03:00

Olen tässä muutaman päivän kovasti yrittänyt saada aikaan. Sitä siivousta, ja sitten opiskelua. Jotakin on tullutkin tehtyä, mutta enimmäkseen oon saanu itelleni vain pahaa mieltä epäkurinalaisuudesta; kauhea moraalinen morkkis tekemättömistä töistä.

Lukiossa mun luokalla oli ärsyttävä matikan opettaja. Se oli leipääntynyt palikkamatikan opettamiseen ja hoki, että jokainen oppii jos vain haluaa - minkä eräs kaverini osoitti vääräksi luuloksi :C. Yksi tämän opettajan lempisanonnoistaan oli: "Tekemättömät työt stressaavat eniten." Tottahan se on, mutta ei juuri auta silloin, kun pitäis ottaa itseään niskasta kiinni eikä pysty siihen.

Lisäksi mulle käy usein vielä niin, että alan syödä murheeseen. Huhhuh. Siitähän seuraa tietysi kaksinverroin paha olo, kun maha on halkeamaisillaan. Ja lisää krapulaa jäljestäpäin, kun vaatteet alkaa kiristää...

Tänään en oo tehny oikeastaan sen enempää, mutta tässä koneella luuraillessa olen kuunnellut Petra Praise 2:sta. Ja se on ... ihanaa. Ihan kuin joku ottaisi syliin, keinuttaisi ja silittäisi hiuksia. Sanat ja sävelet saa tuntemaan hiljaista, onnellista kiitollisuutta siitä, että saa elää, että saa tuntea Jumalaa, että hän on. Taivaassa on varmaan tämmöistä: niin hyvä olla, ettei ole kiire hetkestä pois...

Viime aikoina EO:n porukoissa on ollut keskustelua ylistämisestä ja sen asemasta kristityn elämässä. Siellä leirillä toinen mun opetuksista oli ylistyksestä. Kun sitä valmistelin, tuli lievä kriisi Luther-säätiön asiaa käsittelevästä vihkosesta. Tosin minä ja Miika ymmärsimme sen eri tavalla, enkä tiedä luinko liikaa rivien väliin, mutta ymmärsin, että ainoa ylistyksen paikka olisi ehtoollismessu. No, kriisi meni onneksi ohi, mutta vieläkin olen kyselevällä mielellä aiheen suhteen, eikä mitään ihan varmaa lukkoon lyötyä mielipidettä ole.

Tänään olen kuitenkin kiitollinen siitä, mitä sain.

Lovely Lord

You're filled with compassion and mercy and grace,
with Your banner of love over me;
I am longing to see You one day face to face,
and to be with You endlessly;
Lord, how lovely You are to me.

Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.

You are bright as the sunrise and fairest of all,
Unto You all the glory will be;
You are God of creation and Lord of my life,
I will worship You faithfully;
Lord, how lovely You are to me.

We will worship the name of the holiest One,
We will worship Your excellency;
We will give You the glory for things You have done,
and be thankful eternally;
Lord, how lovely You are to me.

Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.

Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.

- Bob Hartman

Jäätelökesäää...

2005-08-02T10:08:00.000+03:00

Oli taasen viikonloppu! :)

Lauantain häät oli hienot, kauniit. Illalla Liisa, Linda ja Jaakot tuli meille riehumaan. Kun minä jumitin koneella, yhet kiljuivat ja häiriköivät naapureita sekä yrittivät lassota Tergujeffia, joka oli jotenkin kummasti päätynyt pihalle meidän parvekkeen alle. ?

Sunnuntaina käytiin perinnemessussa Taulumäessä. Vietettiin siestaa kuuntelemalla hyvää musiikkia puhumatta mitään. Istuin parvekkeella nojatuolissa ja nautin pelkästä olemisesta...

Ruuaksi kanasalaattia, jälkiruuaksi auton keula suunnattiin kohti Lidliä (voi mikä tuplasynti: sunnuntaina kauppaan, ja vielä Lidliin...) ja jäätelöhyllyä. Sieltä kukin poimi mukaansa mieleisensä pakkauksen: snickersejä, cappucinoa, mascarponea... sitä oli ainaki paljon, ja koko lysti maksoi 12 eukkia. Niiden kanssa ajeltiin Mattilanniemen rantanurtsille. Mukana oli myös vilttiä, peliä, kirjaa, juotavaa...

Jotta aktiviteettia olisi rittänyt, autoiltiin vielä Terapiaa huudattaen Makuuniin ja vuokrattiin leffa...

Jumala ei luonut ovimattoja: ihminen loi

2005-08-01T11:50:00.000+03:00

Joka kerran, kun kirjoitan tänne, päässä vilisee tuhat ajatusta, joista vain murto-osa päätyy näkyviin. Merkillistä kyllä, lopputulos on usein jotakin aivan muuta kuin sen aluksi luulin olevan; teksti elää omaa elämäänsä, eikä aloittaessaan tiedä, mihin rantaan sen mukana huuhtoutuu. Usein kirjoittaessani esimerkiksi opiskeluja varten on aivan toisin. Tiedän, mikä on päämääräni, minne tahdon päästä, mutta aloitussanat pakenevat etsijää.

Hiukan samoin lähestyn sitä, mitä tänään haluan sanoa. En tiedä, miten siihen pääsisin, joten töksäytän sen vain ilmoille: aloitin sitten toisen blogin.

Pidin aluksi pöhkönä ajatusta, että ihmisellä olisi useampia blogeja, mutta nyt suunnittelen jo kolmatta, jonka toteutumisesta en osaa mitään sanoa. Tämä toinen kasvaa ajatuksia, joita aralla mielellä kirjoitan julki. Enhän tiedä, onko se, mikä minusta tuntuu kertomisen arvoiselta - oivaltavalta, kauniilta, kipeältä, koskettavalta - todella sellaista. Kenties toinen ulottuvuuteni onkin vain sähköistä saastetta, jota Internetin ihmemaa on muutenkin tulvillaan. Siksi en aio pikkuista kummemin mainostaa. Etsivä kuitenkin löytää, (detective finds;) kuten sana kuuluu.

Mielessä pyörivät samat mietteet kuin Raivon rakkaudenkin alkumetreillä. Missä kulkee se hiuksenhieno raja, jonka ylittäminen merkitsee sydämen avaamista ovimatoksi? Entä mitkä ovat sopivaisuuden rajat? Missä määrin voin kirjoittaa rakkaiden ja läheisten ihmisten asioista, jotka kuitenkin omaa maailmaani suuresti liikuttavat?

Ehkäpä hassua, mutta olen pitkään pohtinut esimerkiksi rintsikoista kirjoittamista. ;D Kun on atoopikko, elämään avautuu aivan uusi tuntemusten näkökulma. Moniko on huomannut ne pienet lappuset, joita usein täysin turhaan ommellaan vaatteiden sisäpuolelle? Entä ajatus siitä, että vaatteet eivät saa olla liian tiiviitä, vaan niiden tulee hengittää, ja materiaalin tulee olla mahdollisimman sileää, vaatteitten mielellään väljiä... tätä vasten, koettakaa kuvitella atoopikolle soveltuvat rintsikat! Jep, ajatuskin edelliset kriteerit täyttävistä sellaisista saa nauramaan.

Noh, sattuneesta syystä (iho olisi hankautunut rikki, ihottumaksi) en ole kyennyt moisia naisellisia kapistuksia käyttämään lähes puoleentoista vuoteen, mikä on aiheuttanut tiettyjä siveellisiä hankaluuksia eritoten kesäaikaan. Nyt, viimeisen kuukauden ajan olen koettanut taas totuttautua tähän lystiin. (Tuntuu muuten sangen ahdistavalta, suorastaan vapauden riistolta;) Ja Jumalan kiitos, näyttää siltä, että selkä on parantunut siihen kuntoon, jotta voin taas olla kuin ihminen ainakin.

Ja viimeisen kuukauden olen siis pohtinut, voiko tällaista riemuvoittoa julkaista. :) Taisi tulla tehtyä... ;)

Topless feeling

2005-07-29T20:46:00.000+03:00

Ahh...

Tänään on jo kolme asiaa yliviivattu mustaltalistalta: jääkaappi - kiitos Miikan avun, vaatteitten korjaus ja talvivaatteitten pesu. Huomisesta en mä tiedä; kahdelta Anu ja Tomy saavat toisensa, ja meidänkin siis pitää rientää Uuraisten kirkkoon. Maailmankuva taasen avartuu uuden paikkakunnan myötä. Haa, ystävällämme Maella on tavoitteena käydä kaikissa Suomen kunnissa, ja aina kun uusi paikka on nähty, ala-asteelta saadun karttakirjan sivulla kunnan alue vaihtaa väriä lyijykynän avulla... Hupaisaa:)

Illalla Jaakko ja Linda tulevat yökylään, ja ehkäpä muutakin EO:n porukkaa eksyy tänne... elän toivossa, että pääsen taas pelaamaan Carcassonnea. Tänä aikana ilman tietokonetta (ja siis nettiä, blogia, poksia, ...) ehti kehittyä uusi aamutraditio: aamupalan jälkeen kiperä erä Carcassonnea. Kyllästyttiin katselemaan peliä, joka pari viikkoa kökötti atk-pöydällä odottamassa lahjapaperiin käärimistä. Se oli menossa Anulle ja Tomylle, mutta älkää kertoko niille;D

Ja tänään hyviä uutisia tulvii ovista ja ikkunoista! Yksi mun ikiaikaisista heroista, MacGyver saapuu syyskuun alusta sulostuttamaan lauantai-iltojani. Joudunpa perumaan väitteeni, että subilta ei tule katsomisen arvoista ohjelmaa. Jos oon joskus jotakin sarjaa seurannu nenä ruudussa suurinpiirtein, niin Ihmemiestä...

Taannoin mainitulla Freedomilla, anteeks eikun samalla porukalla, joka heitti toisenlaista settiä nimellä The Huiputtomat, eli Topless eli Mullikuoro, oli aikoinaan Ihmemiessketsi. Biisien välillä lavalle kompuroi määkien puhuva sokea mies: "Mää en nää, mää en nää..." Ihmemies tätä kovasti ilmastointiteipillä auttamaan. Mutta eiiihän siitä mitään tule, tarvitaan Jeesusta hätiin. Ja siunatuksi lopuksi Ihmemiehen tunnari omilla sanoilla.

Aina kun muistelee tuota aikaa, johon Freedom ja Huiputtomatkin kuuluivat, tulee pieni pala kurkkuun, ikävä, haikea kaipaus ja hymy, onni. Olin silloin teini, juuri löytämässä itseäni, ystävyyttä, tiedon ja viisauden aarteita Kristuksessa. Välillä olin hajota palasiksi, mutta silti olin maailman onnellisin Pälli. Minulta ei puuttunut mitään, vaikka en ollut löytänyt vielä prinssiäni, mulla ei ollut opiskelupaikkaa ja välillä tuntui ettei sellaista koskaan löydykään. Kuitenkaan multa ei puuttunut mitään, ja välillä tuntui kirjaimellisesti siltä, että leijun muutamia senttejä maanpinnan yläpuolella.

Se oli Pernupileitten aikaa, Rauhiksen seuroissa ravaamista ja Guns'n'lähetyksen leireillä kukkumista, nuortentapahtumien koluamista. Kun olin käynyt tutustumassa pääkaupunkiseutuun ja vähän muuallekin, totesin kerran eräälle Marille, että Keski-Pohojammaalla on tapahtumissa aivan oma erityinen fiiliksensä, mitä ei ole missään muualla. Ja kerran paljon myöhemmin Marinkin opiskeltua jonkin aikaa, hän sanoi minulle: "Nyt ymmärrän, mitä tarkotit sillä tunnelmalla..."

En ole tänäänkään onneton, vaan ihan tyytyväinen ja... onnellinenkin. En kuitenkaan enää maailman onnellisin. Mutta jonakin päivänä olen sitä taas.

Uusia perheenjäseniä

2005-07-28T11:58:00.000+03:00

Niin, unohdin aivan kertoa, että toissapäivänä kun tulin kotiin, Miika oli jo palannut Gigantista, eikä suinkaan tyhjin käsin. Mutta tästä rakkaasta Miika varmaan kertoo omassa blogissaan enemmän. Minä osaan sanoa vain, että tehoa rassissa (mistä ihmeestä tietokoneparka on tuommoisen lempinimen saanut?) riittää tehoja vaikka pienelle kylälle, ja on sitä ja tätä ja tuota ylimääräistä, ja että näytönohjain saisi olla parempi, mutta riittänee kuitenkin jonkin verran... ainakin Diablo II ja Alien vs predator näyttävät pyörivän...

Minä taas muokkailen vain innoissani omaa käyttäjäprofiiliani; eilen kului tunti kun etsin Narnia-näytönsäästäjää - en löytänyt, mutta sen sijaan löysin taustakuvan. Vaikka koneen mukana tullut syksyinen ruskatie kyllä kuvaisi melkein paremmin sielunmaisemaani.

Ei liene hankala arvata, miten jääkaapille kävi. Eläimiä pitäisi armahtaa... ja eilisiltakin kului Samin ja Liisan kanssa Carcassonnea pelaillen. Samin siippa Krisse oli kaupungilla ystävänsä kanssa, josta syystä pikku-Saima, 4kk, oli myös täällä ilonamme.

Carcassonne lisäosineen maistui, vaikka Sami voitti taas...

Näinä sateisina päivinä

2005-07-28T11:34:00.000+03:00

... olisi ihanaa kääriytyä vilttiin, käpertyä sohvan nurkkaan ison kaakaomukin ja hyvän kirjan kanssa. Tein rakkaille rydeläisille tällaisen, joskin vajavaisen listan kirjoista, jotka ovat minussa jotakin koskettaneet. Joukossa myös sellaisia, joita uskallan suosittaa, vaikka en ole vielä lukenutkaan. ;)

FILOSOFIAA JA LUONNONTIEDETTÄ

* Lewis, C. S.. Tätä on kristinusko. (Mere Christianity.)
Lewiksella on kyky kirjoittaa äärimmäisen selkeästi. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta silti tämä kirja valaisee asioita. Voi suositella myös niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.

* Gustavsson, Stefan. Perusteltu usko.
Uskon puolustamisen perusteos. Uskoa vahvistava. Rautainen!

* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.

Tätä en oo itekään lukenu, vielä. Voin silti suositella niille, jotka jaksaa nähdä vaivaa. Kyseessähän on luonnontieteellinen teos. ;)

* Dembski, William A.. Älykkään suunnitelman idea. (Voi tiedustella Leisolalta.)
Teos haastaa naturalistisen tiedekäsityksen ajatuksella, että kaikki tunnettu universumissamme näyttää viittaavan siihen, että kaikkeudella on älyllinen suunnittelija. Enemmän filosofinen kuin luonnontieteellinen, mutta kuitenkin myös tavalliselle tallaajalle soveltuva kirja.

LAPSENMIELISILLE

* Pennanen, Lea. Piilomaan pikkuaasi.
Tämä satu sopii kaikille - ihana! Tämä tuli joskus sarjana pikkukakkosessa, eikä ikinä mikään tv-sarja oo ollu yhtä jännittävä. :)

* Lewis, C. S.. Narnian kronikat. Narnia-sarja, yhteensä seitsemän kirjaa.
Iki-ihana satufantasia, joka on samalla allegoria kristinuskosta. Älä ihmeessä jätä väliin! (Jos kartat tavanomaista fantasiakirjallisuutta, tämä ei ole sellaista. Koska Narnia on enemmän kuin satu, se yleensä kuitenkin luetaan fantasiaksi.)

* Ende, Michael. Momo.
Tarina ajasta ja sen käyttämisestä, sekä rakkaudesta. Ehdottoman suositeltava! Kannattaa lukaista myös Tarina vailla loppua.

SCIFIÄ JA FANTASIAA

* Asimov, Isaac. Ikuisuuden loppu.
Scifiä niille, jotka tykkää myös romantiikasta. Tämän lisäksi suosittelisin koko Säätiö-sarjaa, josta erityisesti Robotteja. Vielä erikseen mainittava on Itse jumalat, joka ei liity Säätiöön mitenkään. Itse jumalat on tajuttoman hyvä kuvaus ihmisestä...

* Lewis, C. S.. Scfi-trilogia: Äänetön planeetta, Matka Venukseen ja Piinattu planeetta. (Järjestys on luultavasti eri, en muista enää kunnolla.)
Myös hyvää ihmisluonnon tutkailua (kuten scifi yleensä). Lisäksi käsittelee synnin olemusta ja Jumalan mielenlaatua. :)

* Le Guin, Ursula. Maameren tarinat.
Aivan käsittämättömän kaunis ja tarttuva tarina. Ripaus maalaisromantiikkaa...

SIELUNHOITOA JA DOGMATIIKKAA

* Janatuinen, Mailis. Ihmisen käyttöohjeet.
Jos et ole vähään aikaan tuntenut itseäsi syntiseksi, tämä teos takaa että löydät itsesi jälleen pieneltä paikalta. Eikä siinä vielä kaikki: lisäksi saat nähdä Jumalan armon taasen entistä suurempana!

McDowell, Hilary. Sinisen planeetan asukkaat... vain läpikulkumatkalla.
Hauska, mutta osuva työkirja sinulle, joka haluat oppia tuntemaan paremmin Jumalaa ja itseäsi. :)

* Puonti, Ari. Homoseksuaalisuus - hämmennyksestä selkeyteen.
Tätäkään en oo vielä ehtiny kokonaan lukemaan, mutta nimensä mukaista kamaa. Raamattu rules!

JÄNNITYSTÄ

* Grisham, John.
Ota ja lue mitä tahansa, mikä sattuu olemaan kirjastossa paikalla. Pelikaanimuistion isä. :)

* Christie, Agatha.
Suosittelen erityisesti neiti Marpleja. Mummoenergia kunniaan!

* King, Stephen. ÄLÄ LUE NÄITÄ!
Jos joku on myynyt sielunsa paholaiselle kyetäkseen kirjoittamaan todella hyvin, mutta sairaasti, niin tämä mies on epäiltyjen listallani ykkösenä. Siis kirjoittaa todella hyvin, mutta ainakaan minun mielikuvitukseni ei kestänyt Kingin lukemista kieroutumatta perusteellisesti...

KLASSIKKOJA

* Golding, William. Kärpästen herra.
En ole itse lukenut, vielä. Sen verran osaan sanoa, että jos kaipaat angstia, niin tästä sitä saa!

* Giertz, Bo. Kalliopohja.
Klassikko. Niinpä. Myös omalla lukulistalla ;)

* Waltari, Mika. Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset.
Erään roomalaisen tarina ja alkuseurakunnan vaiheita. Tarttuvaa kerrontaa. Kannattaa lukea myös muuta Waltaria, vaikka se onkin työläämpää. Esimerkiksi Sinuhe:) Feliks onnellinen on sitten kevyempi.

"HÖMPPÄÄ"

* Alcot, Louisa M.. Pikkunaisia ja ne muut.
* Burnett, F. H.. Salainen puutarha.
* Montgomery, L. M.. Runotyttö-sarja, Kotikunnaan Rilla, Anna ystävämme.
* Muut Vastaavat Tyttökirjat. Kysy kirjastonhoitajalta. Ehdottomia!!! :)

* Pratchett, Terry. Mikä tahansa kirja...
Nauruhermoja suorastaan raastavaa scifi- ja fantasiaparodiaa. Kaikki eivät ehkä ymmärrä tämänlaatuista huumoria; mustaa välillä, ja jotkut väittää, että P. on kovin kyyninen. ;) Mutta minä tykkään... :D

* Ellis, Edward S. Nopsajalka.
Inkkarikirjojen helmiä. Kannattaa lukea koko sarja! Näitä luin ala-asteella haltioissani. :)

Näinä sateisina päivinä... minä siivoan.

Musta lista

2005-07-26T13:52:00.000+03:00

Teinpä tällaisen listan... aikani kuluksi. ;)

- pese jääkaappi (, joka on ihan järkyttävässä kunnossa)
- sulata pakastin (sitä ei ole tehty vuoteen)
- paikkaa seinä (välineet olleet lainassa jo puoli vuotta)
- pese ikkunat (ei ole pesty ainakaan meidän tässä asuessa)
- korjaa vaatteet
- ompele verhot (kangas on ostettu viime jouluksi)
- pyyhi keittiön hyllyt
- pese talvivaatteet (siis lapaset ja pipo, jotka täytyy pestä käsin;)
- pese tyynyt
- puhdista seinät (näkisittepä ne sormenjäljet, onneksi ette näe!!!)
- päällystä pipolaatikko (no, tämähän on jo melkein kivaa)
- pese matot (voi TUSKA)
- selvitä opiskelupaperit (...)
-> mapita muistiinpanot
- pese pöytäliina (tää on varmaan helpoin näistä...)
- pese sandaalit (haisee jo)

(- muista elää)

On se merkillistä, että lomaksi kasaa aina tekemättömiä töitä. (Kansanperinnearkisto: aina työtä tekevälle, aina unta makaavalle.) Kun on aikaa... mutta ei jaksamista. Ja sitäpaitsi aina on kiireellisempiä asioita!

Niinkunnyt se tietokoneen metsästys... Miika lähti juuri Giganttiin mukanaan paljon rahaa käteisenä, ja mun tekee pahaa kun ajattelen, että jos ne jotenkin kummasti vain häviää ne rahat... No, ehkäpä kaikki menee hyvin, ja meillä piankin on kone kotona. Uudelle perheenjäsenelle on jo tehty tilaa hankkimalla mappihylly. Aiemmin näet näytön paikalla oli mappirivi, kun läppäri ei vienyt niin paljon tilaa.

Sunnuntaina pääsin toteuttamaan myös pitkäaikaisen haaveeni sinisestä pullosta, joka nyt komeilee mappihyllymme päällä. Tervetuloa moikkaamaan :D

Tämä aarre löytyi Karkun aseman Ruusukahvilasta. Ja siellähän olin sen taannoin mainitsemani leirin ansiosta. Oli hieno leiri, joskin henkisesti rasittava, kun etukäteen en oikein tuntenut ketään, edes sitä lähintä työkaveria. Kekarat, kuten rydeläisemme Pettersson sanoisi, olivat huippuja, kuin myös muut vetäjät ja isot, henki hyvä, ruoka siis aivan mahtavaa, opettaminen haasteellista ja kiehtovaa... Varmaankin aktiivinen läsnäoloni leirillä oli tarpeen, sillä eräs leiriläinen oli kirjoittanut positiivisuuslappuseeni: "tämä leiri ei olisi ollut mitään ilman sinua!". Toinen mainitsemisen arvoinen merkintä oli "cool", minkä varmaankin sain osakseni löytämällä kuolleen lepakon, jota sitten innolla esittelin kaikille. Mikä voisi vedota enemmän 13-15-vuotiaisiin miehenalkuihin? ;) No, kyllä se lepakko minustakin oli aika hieno. Ja söpö, vaikka ette uskoisi.

Nyt riennän kotiin, tarkoituksena käydä jääkaappiin käsiksi apinan raivolla.

Karhujuhannuksesta evankeliumijuhlille

2005-07-11T17:38:00.000+03:00

Siispä lupailemaani turinointia juhannuksesta ja elosta sen jälkeen...

Juhannuksena grillailtiin Karhuperheen, Katriinan ja Matin kanssa. Grillistä hajosi jalat, ennenkuin päästiin ees alkuun, mutta ei se menoa haitannut. ;D Makoisa picnic päättyi sadekuuroon ja B5:n katseluun meillä. Kyseiseen sarjaan ehti syntyä paha addiktio sen viikon aikana, mitä ekan tuotantokauden jaksojen katseleminen kesti.

Juhannuksen jälkeisestä viikosta en muista mitään. Pelottavaa! Varmaankin kurkkaus vieraskirjaan virkistäisi muistia. ;)

Oletettavasti oon pessy pyykkiä (miten ihmeessä sitä aina riittää??) ja grillaillu itteäni parvekkeella ja yrittäny samalla lukia tenttiin. Niin, ja Ilkka tais sulostuttaa iltojamme... jooo, esimerkiksi hallitusmuodot käyttäen esimerkkinä kahden lehmän omistamista... :D

Jooh, en löytänyt sitä saittia, josta noita piti löytyä. Mutta löysinpäs säätäjien kotisivut. Olen aikoinaan saanut kunniakirjan "Kaikkien aikojen säätäjä"... ;D

Evankeliumijuhlat sitten. Ne olivat upeat. Oli hassua hengata Jyväskylän EO:laisten kanssa ja tavata niitä ihmisiä, joitten kanssa aiemmin hengailin tapahtumissa, niinkun Himangan jo vanhenneita entisiä seurakuntanuoria. Ja Freedom rules!!! Kiitos Jaakko XIV viimeisestä!!

Vaikenemisen aika

2005-07-11T17:24:00.000+03:00

Erinäisistä syistä bloggailu on ollut jäissä jonkin aikaa. Ja jonkinasteista hiljaisuutta jatkunee ennaltamäärittämättömän ajanjakson tulevaisuudessakin.

Menneen vaikenemisen syynä ovat olleet kiire elää ja viikon lomailu Keski-Pohojammaalla, missä ei ole kiinteää nettiä. Tulevaa mykkyyttä taas ennustaa täällä Jyväskylässä se, että jouduttiin luopumaan tietokoneesta. Ja siinä vasta onkin tarinaa kerrakseen...

Miika oli hankkinut koneen luottosopimuksella, jonka mukaan ensin maksettiin käsiraha, sitten kuukausieriä kaksi vuotta, minkä jälkeen oli määrä päättää, haluaako pitää koneen ja maksaa loput kerralla, vaiko luovuttaa koneen liikkeeseen. No. Kaksi vuotta tuli täyteen jo keväällä, ja Miika kävi pariin kertaan liikkeessä kyselemässä, että mitäs nyt, haluttaisiin kone palauttaa. Vastattiin, että katsellaan ja otetaan yhteyttä. Toissa torstaina se luvattu puhelu tuli, ja ukaasi, että kone palautettava mieluummin samana päivänä tai viimeistään perjantaina... Lisäksi Miika komennettiin soittamaan pankkiin, jonka kanssa luottosopimus oli tehty.

Soitto selvitti, että liike on saanut rahansa pankilta, ja pankki aikoo periä saatavansa Miikalta ja multa. NO HUUHHUUH. Onneksi sekä pankki että liike järkiintyivät yön yli mietittyään: kummatkin olivat mokailleet (pankki oli jatkanut laskuttamista, vaikka olisi pitänyt lopettaa, eikä liikkeessä Miikan kyselyistä huolimatta tiedetty, mitä tehdä), joten asia saatiin sovittua, eikä meidän tarvinnut maksaa heidän erehdyksistään kuin kolme kymppiä. Ei, en minä valita. Olen vain sairaan tyytyväinen, ettei tullut kummempaa jupakkaa.

Nyt ollaan sitten tietokonetta ja nettiä vailla. Toki uutta katellaan sillä silmällä, mutta ken tietää, koska se saadaan.

Istun siis yliopiston kirjaston atk-luokassa tätä naputtelemassa. Vielä olis parikymmentä minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista... ;)

Heaven above

2005-06-27T11:03:00.000+03:00

Olen kuluttanut kaksi (2) tuntia etsimällä kunnollista Narnia-sivustoa lisättäväksi vaatimattomaan linkkilistaani. Jotkut sivut on karmeita, toiset melkein hyviä, mutta sitä täydellistä ei ole tullut vastaan. Erityisen harmillista on se, että C.S. Lewisista kertovia hyviä saitteja on vaikka kuinka, mutta niissä ei puhuta juuri hölkkäsen pöläystä Narniasta. Narnia-sivustot taas on joko harrastelijamaisia taikka kaupallisia.

Laihana tuloksena aika kattava linkkilista, mutta ei sitä kauneuden ja tiedon yhdistelmää, jonka toivoin löytäväni. Sen sijaan törmäisin taas testiin, jonka tulos on tässä...

The final book of Narnia, you're a sometimes disturbing story about the end of the world and the beginning of a new one. Your characters include an evil monkey, a misguided donkey, stubborn dwarves and all the human characters from the previous books. You manage to be heartbreaking and beautiful at once.

Ryden Annin mailien lopusta ajatus:

"Imagine there's no heaven." - John Lennon
"Imagine there is."

Kotikirjaston hyllyltä

2005-06-26T09:30:00.000+03:00

Aaahh, näin aamutuimaan ajattelin rustailla kirjameemin, jonka löysin Maijan blogista. En kyllä vieläkään tiedä, mitä meemi tarkoitaa... mutta Wikipedia kertoo meemistä kyllä.

1. ota hyllystäsi viisi kirjaa
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke
6. viidennestä kirjasta koko kirjan viimeinen lause
7. tee virkkeistä jono
8. nimeä lähteesi

2) "Biologiaa voidaan ymmärtää vain evoluution valossa tarkasteltuna", kirjoitti kuuluisa evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky.
3) "Kohta herra ylimuuli saapuu Tuulitornin juurelle ja sitten minä lasken teidät vaikka karamellipussissa alas", hihitti noita Kuva Kuva, " ja saan suklaapalkinnon, nam NAM."
4) Momo viipyi vielä hetken paikoillaan, sillä hän huomasi oven päällä uuden kilven, jota kantoi valkea yksisarvinen.
5) Hoidsin kätel oma ja tema poega.
6) Jeesuksen omin sanoin: "Minä olen tie, totuus ja elämä."

* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard: 2000. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
* Pennanen, Lea: 1987. Piilomaan pikkuaasi. Kolmas painos. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1987.
* Ende, Michael: 2000. Momo. Viides painos. Saksankielinen alkuteos Momo. K. Thienemanns Verlag Stuttgart 1973. Suomentanut Marikki Makkonen. Tummavuoren Kirjapaino Oy. Vantaa 2000.
* Asimov, Isaac: 1973. Igaviku lõpp. Originaali tiitel: The End of Eternity by Isaac Asimov, Lancer Books, Inc. New York 1968. Inglise keelest tõlkinud Linda Ariva. Kirjastus "Eesti Raamat". Tallinn 1973.
* Gustavsson, Stefan: 1999. Perusteltu usko. Ruotsiksi ilmestynyt nimellä Kristen på goda grunder, SESG-Media, Box 6486 S-113 82 Stockholm, Sverige. Suomennos: Teemu Haataja, Pekka Nieminen. Kustannusosakeyhtiö Uusi Tie. Hämeenlinna 1999.

Nocturne

2005-06-26T00:20:00.000+03:00

Karhujuhannuksesta lisää myöhemmin, mutta tänään haluan esitellä teille nopsaan ennen nukkumaanmenoa yhden söpöimmistä otuksista, mitä maa päällään kantaa. Sehän on se MTV:n pöllö...

Joka kerran kun näen sen, tulee hyvä mieli ja on pakko ruveta jammaamaan mukana. :)

Hyvää yötä, nallekarhut ja untuvikot!

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

- Eino Leino

#intohimojen puutarha

2005-06-21T21:06:00.000+03:00

Kitisin Miikalle eräänä päivänä siitä, että hän viettää valtaosan vapaa-ajastaan tietokoneella.

Miika vaati kitinälle tietenkin perusteita. Mulla ei ole aiheesta mitään loppuun asti mietittyä argumenttia, vaan enemmänkin intuitioita. Nyt vähän asiaa pohdittuani luulen, että on kyse jostakin laajemmasta, jota voisi nimittää teknologiavälitteisyydeksi. Tuntuu, että tämä länsimainen elämämme on yhä enemmän kietoutunut ja kiedottu teknologian, eli siis kaikenlaisten välineiden ja härveleiden elmukelmuun. "Osta uusi tämä-tuo-se, nämä-nuo-ne jo tänään! Olet trendikäs, tyylikäs, tehokas - saat lisää vapaa-aikaa...!" Se eristää tehokkaasti - elämästä itsestään, minusta tuntuu.

Uumoilen, että vain harvat osaavat viettää vapaata aikaansa ilman välineitä. Ilman tv:tä, cd- ja muita soittimia, tietokonetta, monimuotoisia kodinkoneita, kauneudenhoitovälineitä, sitä-ja-tätä-ja-tuota ei voi elää. Ystävienkään kanssa ei voi olla menemättä vähintään kahville, että on se kuppi mitä pyöritellä. Mutta ihmistä, pelkkää ihmistä ei uskalla kohdata.

Virtuaalitodellisuus on silloin oiva pakopaikka; siellä voi kietoutua anonyymiuteen ja kontrolloida toisten käytöstä sulkemalla ikkunoita. Siellä toisten on pakko kuunnella, tai pikemminkin nähdä. Siellä voi paeta epämiellyttävää ulkonäköään ja tavallista elämää helpommin muokata persoonaansa mieleisekseen, kokeilla erilaisia rooleja. Tämä kaikki, ja ehkä vielä jotkin muutkin seikat toimivat katalysaattoreina, jotka sekä nopeuttavat että kärjistävät ihmissuhteiden kulkua verkossa. Ihmiset avautuvat helpommin hyvässä ja pahassa.

Irkkailin jonkun verran ammattikorkean aikoina, onhan siitä aviomieskin todisteena. ;) Lopetin irkkaamisen lähinnä siksi, että keskustelupalstat tuntuvat olevan ratkeamaisillaan ihmisistä, jotka kaipaavat rakkautta, eikä minulla ollut voimia antaa sitä oikein kenellekään. Olin tuohon aikaan muutenkin luhistumassa kokoon kirjailemani ihmissuhdeverkoston alle. En jaksanut pitää yhteyttä vanhoihin tuttuihin, uusista puhumattakaan. Ja niitähän netissä saa helposti, niin helposti...

En yritä sanoa, että teknologia on isästä perkeleestä. Kuitenkin tämä kehomme on niin kovin erottamaton osa meitä ainakin tämän elämän ajan, että sen eliminoiminen ihmisen kohtaamisesta karsii siitä paljon. Irkkaillessa ja chattaillessa ei törmätä toisen ikäviin puoliin yhtä helposti kuin muuten elämässä: mitä lahjakkaampi verbaalisesti, sitä paremmin pystyy särmiään pehmentämään. Internetin ulkopuolisessa elämässä reagointi on nopeampaa, helpompi sanoa ja huutaa toiselle mahdollisimman ikäviä asioita; ei ole aikaa miettiä rauhassa, niinkuin ircissä useimmiten on. Vähintään ilmeet ja eleet paljastavat reaktion välittömästi. Hyvässä ja pahassa.

Pelko ja rakkauden kaipuu siis osaltaan ajavat meitä hauraita ihmisiä virtuaaliseen verkkoon. Pelko ja rakkauden kaipuu voivat saada aikaan myös vihaa, josta Miika kirjoitti: "Skywalkerista kasvaa Vader, koska hän rakastaa liikaa".

Olen kuitenkin hiukan eri mieltä siitä, minkä Skywalker uskoi olevan rakkautta. Toki kyse oli siitäkin - mutta meidän ihmisten rakkaus on kovin vajavaista, eikä vähiten siksi, että siihen aina sekoittuu omia pyyteitä. Kuten Yoda viisaasti sanoo, aitoon rakkauteen kuuluu myös kyky luopua rakkaistaan. Emmehän me omista ketään! Sikäli kuin Anakinin muutoksen taustalla on rakastaminen, se koskee vain häntä itseään, ei Padméa. Padméa hän tarvitsee intohimoisesti, ja nimittää sitä rakkaudeksi.

Tiedän kyllä omasta kokemuksesta, että se on tuskallinen olotila, jossa ei ole paljon vaihtoehtoja. Kärsimys on yksi tämän ihmiselon omimmista piirteistä; sen keskellä ei kuitenkaan tarvitse olla yksin (Jes.63:9).

Pikakelaus

2005-06-21T10:35:00.000+03:00

Uoh. Juuri tällaista elämän ei pitäis olla.

Tarkoitan: takana on hieno viikonloppu. Mutta niin kovin kiihkeä, ettei oikeen ole ehtinyt huomaamaan edes mitä ajattelee, taikka kunnolla pysähtymään ja vain olemaan olemassa pienen hetken. Kun kaiken valveillaoloajan täyttää tekemisellä, koko elämästä tulee kuin unta vain...

Perjantai-iltana lähdettiin vielä porukalla dyykkaamaan, ja saalista saatiin aika kivasti. Sen jälkeen katottiin leffa nimeltä The Machinist, joka oli viimeisen päälle ahdistava. Elokuvan loputtua kello oli kolme, ja mun atooppinen ihoni jo huusi unta; Jaakko, Miika ja Karhut lähtivät kuitenkin Keuruulle (Jyväskylästä noin tunnin ajomatkan päähan) metsästämään jotain kraateria. Minä puolestani leijailin Nukku-Matin kanssa untenmaille herätäkseni aamukahdeksalta kauhuissani siihen, että Miika ei ollut vieläkään tullut kotiin...

No, äijillä oli vain ollut niin hauskaa, että aika oli vähän vierähtänyt. Jaakko tuli kanssa aamupalalle meille.

Miika nukkui koko päivän, minä grillailin itseäni parvekkeella ja luin Doris Lessingin Shikastan loppuun. Kirja on niin synkeä, että sen lukeminen venyi yli puolen vuoden projektiksi. Illalla mentiin mun opiskelu- ja Miikan työkaverin Joonaksen sekä tyttöystävänsä Annen luo syömään ja katsomaan Babylon 5:sta. Voi sitä kestityksen määrää! Olin ihan hämmentyä. :o Kiitos Anne ja Joonas, oli tosi kivaa käydä. Pian uusiksi, mutta meiän piikkiin. :)

Sunnuntaina kymmeneksi Kortepohjaan messuun, minkä jälkeen Karhuille kirkkomuffinsseille... ja sieltä sitten Minnan kanssa japanilaiseen ravintolaan syömään. Illalla Karhun Matti ja Hanna-mummumme tulivat vielä katsomaan B5:n ekaa tuotantokautta, joka saatiin Joonakselta ja Annelta lainaan.

Olo on vähän kuin olisi painanut pikakelausnäppäintä viikonlopun ajaksi. En ehtinyt kirjoittelemaan, vaikka mielessä oli yksi sun toinenkin miete. Nytkin hermostuttaa; meiän parvekkeelle paistaa aurinko vain aamupäivästä, joka kuluu kovaa vauhtia tietokoneella.

Uoh.

Money talks, love keeps silent

2005-06-17T21:39:00.000+03:00

Anteeksiantaminen on vaativa laji, eritoten avioliitossa. Siinä kun useimmiten asutaan hyvin lähekkäin, sekä fyysisesti että henkisesti - viimeistä ainakin ihannetapauksessa. Tai ei välttämättä edes anteeksiantaminen, mutta unohtaminen ja aito toisen posken kääntäminen. Mulla on valitettavasti pitkä muisti :c

Tänään olen kiljunut lukemattomia kertoja "Miika ei!!" siippani ehdotellessa yhden sun toisenkinlaista rahan kuluttamista. Muun muassa ollaan nyt sitten menossa sunnuntaina syömään japanilaiseen ravintolaan Minnan kanssa, joka kävi meillä aiemmin illalla. Kivaahan se tietysti on, mutta kun meillä ei oikeasti olis varaa... Valitettavasti Miikan alahuuli vie aina voiton - nalleni näyttää niin suloiselta teeskennellessään surullista. Okei, kyseessä on siis myös meidän leikki. Mutta leikissä totta toinen puoli.

Juuri nyt meidän yhdet vieraat, Jaakko XIV ja Karhut lähti hakemaan Karhujen ostamaa sohvaa paikasta x. Toiset vieraat, Tero ja Peksi, meni Miikan kanssa Mäkkärille (hyihyi McDonaldsia, boikotoin sitä). Vähä aiemmin kirjottelin korttia meidän uudelle yläkerran naapurille, joka oli tiputellut aanelosia kaikille rapun asukkaille. Niissä hän pahoitteli mahdollista meteliä. Niinpä halusin laittaa vastatervehdyksen.

Tummansininen kortti, jossa tähdenlento kohoaa ylös taivaalle. Yllä teksti Kohti Elämää. Korttia kirjoitellessa iski teinipuuska, ja rustasin postimerkin paikalle "Artisti maksaa". Sit sitä naurettiin porukalla niin, että korttiin tuli vain meidän etunimet. Kerkesin käydä tiputtamassa kortin postiluukusta ennenkun tajusin. Ja mikä oudointa, viesti oli yhdeltä henkilöltä, mutta postiluukussa oli kaksi nimeä? Siinä riittää sitte heppulilla pähkäilemistä... toivottavasti se ei ala vilkuilla kaikkia naapureita alta kulmain. ;D

Ehkä tää teineily johtuu siitä neuropsykan tentistä. Luin kiltisti kaikki yli 900 sivua, mutta siitä kun alotin lukemisen, on kuukausi. Olin laiska, enkä jaksanu tehä muistiinpanoja, mistä seurauksena en tietenkään ole oppinut niitä asioita kunnolla... meinasi aamulla kertaillessa iskeä epätoivo. Onneksi kuitenkin menin tenttiin, sillä sinne tuli sattumalta(? en usko sattumaan, vaan johdatukseen, mutta tuskin tää sitä oli?)(Ilkalle terveisiä sulkeisten sisällä;) juuri sellaiset kysymykset, mihin osasin edes jotain vastata. Suuri kiitos kuuluu myös anonyymille ystävälliselle sielulle, joka on kertoillut, mitä aiemmissa tenteissä on kysytty. Noniin, haastanpa sinut: olenko huono kristitty kun tällaiseen olen sortunut?

Vieraat on palanneet, joten mun pitäis kai ruveta sosiaaliseksi. Miika, sun osuvien ajatustesi kommentointi jää johonki toiseen ajankohtaan. Teinillä ei ole tänään syvällisiä mietteitä jaettavaksi. ;D

Kirotut addiktiot, kirottu Internet

2005-06-16T12:14:00.000+03:00

Iih, olen aivan lapsellisen innoissani tästä uudesta ajanvietteestäni. :) Uusi addiktio siis, syytän siitä Internetiä. Jos myöntäisin olevani itse vastuussa, olisin jo matkalla paranemiseen, eikä ehkä voisi puhua addiktiosta - vai onko asia sama kuin alkoholismin kanssa?

Se tentti mihin mun pitäisi lukea, on psykologian, neuropyskologian tentti. Oppikirjojen selitykset riippuvuuksille ovat jääneet ainakin approssa kovin ohuiksi käsitellen ainoastaan sitä, kuinka addiktio voi syntyä. Sen sijaan ne eivät ole vastanneet kysymykseen, miksi jotkut ihmiset ovat kurinalaisia, toiset taas alttiita tulemaan riippuviksi milloin mistäkin.

Oman teoriani mukaan kyse on persoonan heikkoudesta tai vahvuudesta. Eli siitä, viihtyykö itsensä kanssa, hyväksyykö itsensä, kykeneekö rakastamaan itseään. Toisaalta itseviha voi kääntyä myös sairaalloiseksi kurinalaisuudeksi. Niin tai näin, itsen rakastaminen on oikeastaan valtava vaatimus, vaikka itsekkyys olisikin luontaista.

Olenkin jo taannoin miettinyt, että ihmisen ei pitäisi olla riippuvainen mistään muusta kuin Jumalasta, sillä "hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Apt.17:16-31)". Ilman häntä ei olisi meitäkään (I Moos.2:7), ilman häntä me emme voi mitään tehdä (Joh.15:5). Hän voi parantaa meidän rikkirevityt sydämemme (Jes.57:15) ja antaa meille vapauden (Joh.8:31-32), myös kirouksista... sillä Jeesus tehtiin kiroukseksi meidän tähtemme(Gal.3:13).

Kiihtymistä

2005-06-15T19:12:00.000+03:00

Juuri kun olin tarttumassa tenttikirjaan (Kliininen neuropsykologia), puhelin soi. Mua pyydettiin ohjaajaksi varkkuleirille saatesanoilla "Mä haluan toiseksi ohjaajaksi naisen, en mitään tavallista tyttöä, vaan tollasen vauhdikkaan kuin sä". Mikä hauskinta, kyseinen henkilö ei tunne mua juurikaan, joten mistä lienee keksinyt vauhdikkuuteni.

Sain vähän miettimisaikaa. Hävettää ihan tunnustaakin, mutta pelkään: onko musta siihen? Saisihan siitä vähän rahaa (vähän suhteutettuna siihen, että mulla on alan amk-tutkinto)... mutta se on aika huono motiivi...

No huuuhhhuuuuh. Ei olisi aamulla uskonut, että tarvii toiseenkin kertaan kiihtyä tänään. Aamupalapöydässä näet keskusteltiin vaihteeksi kiivaasti Suomen aluepolitiikasta: pitäisikö maallemuuttoa tukea vaiko ei. Muut pariskunnat ne riitelee vessapaperirullan asennosta ja hammastahnatuubin puristamisesta, vaan ei me. Toinen tällainen laaja yhteiskunnallinen lempiriidanaihe on kapitalismi - puolesta vai vastaan, ja onko sille vaihtoehtoja.

Kuohuntaa aiheutti jälleen myös C.S.I Miamin Horatio Caine messiaanisilla elkeillään. Mahdollisesti kuolemaisillaan olevan potilaan äidille tämä viilipytty "trendipelle"? lausuu hellään sävyyn:"Milloin olet syönyt viimeksi? Mene toki alakerran kahvioon, minä jään tähän poikasi vuoteen vierelle siksi aikaa." Ja maailma pelastuu.

Muut siinä sarjassa on sentään vain hyviä ihmisiä. Toisin kuin minä, joka en taaskaan saa luettua tenttiin. No, ehkä tämä paikkailee vähän vanhoja kipuja siitä, etten koskaan saa pidettyä yhteyttä kehenkään. Mutta älä luulekaan, että kirjoitustahti säilyy yhtä tiiviinä. Tämän tentin jälkeen tulee toisia tenttejä... ja ehkä leiri.

Tavallisesti Poksin pelailu rauhoittaa, tällä kertaa piti soittaa Paffelle, tiskata ja pistää pesukone pyörimään. Eikä vieläkään ole adrenaliinitaso normaali. ;)

Plagiointia?

2005-06-15T16:21:00.000+03:00

Jep jep. Tänään on eilistä parempi päivä ja roikun täällä visailemassa makaronilaatikon ja vadelmarahkan jälkeen. :)

En olis tuosta ekasta veikkailusta ihan samanmielinen, enkä nyt aivan varma jälkimmäisestäkään. Tervemenoa testailemaan. Toivottavasti linkit toimii, niissä oli jotain häikkää, jota yritin fiksailla.

***

On kovin levoton olo. Tahtoisin kirjoittaa tänne jotain järkevää (:D), mutta en jaksa keskittyä. Tämä olotila kuvannee mua jo monen vuoden takaa... toivoisin pääseväni siitä eroon.

Noniin, tenttikirja kutsuu jo. Mut sitä ennen pikkupaheeni pariin...

***

"Vastaa jo tänään! Voit voittaa upouuden urheiluauton! Eikä siinä vielä kaikki..." ;D

You scored as Immanuel Kant. You would be a perfect subject of Immaunel Kant's, studying Deontology and the Duty of one to the society of all. It's likely you are moderate to liberal but never any extreme.

Immanuel Kant

75%

Karl Marx

50%

Ayn Rand

45%

Saint Thomas Aquinas

40%

Lawrence Kohlberg

20%

Who is your Philosopher?
created with QuizFarm.com

You scored as Anselm. Anselm is the outstanding theologian of the medieval period. He sees man's primary problem as having failed to render unto God what we owe him, so God becomes man in Christ and gives God what he is due. You should read 'Cur Deus Homo?'.

John Calvin

93%

Anselm

93%

Karl Barth

93%

Martin Luther

80%

Jonathan Edwards

67%

Augustine

67%

Jürgen Moltmann

47%

Friedrich Schleiermacher

40%

Paul Tillich

33%

Charles Finney

33%

Which theologian are you?
created with QuizFarm.com