keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Ensimmäinen matkamuisto ja riemastus!

Tumman luumun värinen, kukkakuvioinen Point Zero -rahakukkaroEnsiksi mainittu on uusi rahakukkaro. Jotkut ehkä muistavat vanhan, kauan palvelleen eestiläisen edeltäjänsä. Nyt alkaa uusi aika samettisen naisellisuuden kanssa. ;) Tämmöinen ihanuus tuli ostettua viikko, pari sitten Metrotownista, ja jopa aika edullisesti, maksoi semmoiset seitsemän euroa. Laukkuputiikissa, jonka nimeä en enää muista, oli jokin ale meneillään...

Alunperin vaaleanruskeaa nahkaa ollut aaltoilevalla kuvioinnilla varustettu lompakkoRiemastus taas johtuu siitä, että viimeinkin kaikki blogin etusivulla näkyvät linkit, kuten kategoriat, kommentoi, ... ovat suomeksi. Olen nimittäin siirtynyt Bloggerin uudempaan versioon, ja sitä tästä on ilmeisesti kiittäminen. Vanhassa olin itse kääntänyt suomeksi ne, mihin pystyin vaikuttamaan. Ah, tätä autuutta! Tuntuu ehkä hassulta, mutta englannin ja suomenkielen sekoittaminen toisiinsa todella ärsytti minua - vaan ei ärsytä enää. :)

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Sanajumalanpalvelus

Elämä on täynnä yllätyksiä - jokainen päivä tuo jotain uutta :)Jukka oli viime viikon ja viikonlopun Suomi-konferenssissa, jonne kokoontuivat Pohjois-Amerikan suomalaisten seurakuntien papit. Meille jäi tehtäväksi sanajumalanpalveluksen toimittaminen. Ei sitä uskoisi, mihin kaikkeen voi joutua, kun lähtee kauaksi kotoa. ;)

Saarnaa valmisteltiin sunnuntain vastaisena yönä kahteen asti. Juujuu, kyllä se aloitettiin jo viikko sitten lauantaina, mutta silloin ei päästy alkua pitemmälle... Aamulla menimme kirkolle hyvissä ajoin, emmekä onnistuneet edes laukaisemaan hälytyslaitteita, vaikka se joskus aiemmin on minulta niin hyvin onnistunutkin. ;) Kaikenlaisten käytännön järjestelyiden kanssa meinasi tulla hiukan kiire, sillä kannettavan ja videotykin kanssakäymiseen tarvittavia johtoja ei tahtonut löytyä. Mikkejä säädettiinkin vielä paria minuuttia ennen jumiksen alkua...

Miika alttarillaKaikki sujui kuitenkin yllättävän jouhevasti, mitä nyt kolehdin keräämisessä käytettävät korit olivat Miikalta vähän hukassa, ja alba pääsi loppuvaiheessa palvelusta hiukan repsahtamaan - emme ilmeisesti osanneet pukea sitä oikein Miikan päälle... Niin ja se, että Miika piti Isä meidän -rukouksessa ja uskontunnustuksessa sellaista vauhtia päällä, että heikompia hirvitti. ;) Mutta minun osuuteni olikin se helpompi, tekstien ja parin rukouksen lukeminen.

Ilmi, kuten kaikki muutkin, on kovin sydämellinen ja iloinen. :)Kuitenkin ihmiset kovin kiittelivät jälkeenpäin, että hyvin meni ja kiitos kovasti. Tarjolla oli nimittäin hernekeittoa ja kahvia ja pullaa tulevan laskiaisen kunniaksi. "Ikspiiriens, kokemusta, kokemusta", sanoi myös Himangalta kotoisin oleva Ilmi-mummo, kun siellä kahvipöydässä vielä totesin, että kaikkeen sitä joutuukin... :)

***

Saarna
laskiaissunnuntaina 18.2.2007 Emmauskirkossa
tekstinä Luukkaan sanat
evankeliuminsa luvussa 9, jakeet 28-36...


"Kristuksen kirkastuminen

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään."


Päivän evankeliumiteksti vie meidät valtavien tapahtumien äärelle. ... ja Miika saarnaa lukupulpetissaJeesus vetäytyy lähimpien opetuslastensa kanssa rukoilemaan vuorelle. Muutamaa päivää aiemmin Jeesus on ilmaissut opetuslapsilleen, kuka hän todellisuudessa on, ja mitä hänelle tulee tapahtumaan. Jeesus oli tällöin puhunut suoraan siitä, että hänen on kärsittävä ja kuoltava kirjanoppineiden käsissä. Tähän tehtävään valmistautuessaan Jeesus meni Isän eteen rukoilemaan.


Heidän ollessaan siellä Jumalan pyhyys ja majesteettisuus tuli näkyväksi. Jeesuksen todellinen asema kirkastettiin opetuslasten silmien edessä. Aiemminkin opetuslapset olivat nähneet ja kokeneet suuria asioita seuratessaan Jeesusta, mutta tämä oli jotakin ainutlaatuista. Jeesuksen olomuotokin muuttui, ja Jumalan kirkkaus tuli ihmeellisellä tavalla näkyviin.


Mooses ja Elia, Vanhan Testamentin merkittävät hahmot, ilmestyivät Jeesuksen luo. Tässä Jeesuksen asema Jumalan läpi koko historian ulottuvassa pelastustyössä kävi ilmi. Mooses toi kansalle Jumalan lain, joka osoitti, että yksikään ihminen ei voisi hyvillä teoilla pelastua. Jumalan vaatimus ihmisille on, että meidän tulee olla pyhiä; yhtä pyhiä, kuin mitä Jumala itse on. Laki sulkee jokaisen ihmisen synnin vankilaan, kadotustuomion alle. Kukaan ei voi omin voimin päästä Jumalan luo.


Profeetat, joita Elia edusti, julistivat niskuroivalle kansalle Jumalan tuomiota, mutta myös anteeksiantoa ja armoa sille, joka kääntyisi pois synneistään. Ennen kaikkea profeetat kertoivat armollista sanomaa tulevasta Vapahtajasta, joka tulisi viimein päästämään kansan lopullisesti ulos synnin vankilasta, niin, että pahaa ei enää olisi.


Ja tässä, tässä se kansan kauan odottama Vapahtaja, Messias viimein oli! Tässä oli se, josta profeetat olivat julistaneet vuosisatojen ajan, ja jota Jumalaa pelkäävät olivat niin hartaasti odottaneet. Viimein Jumalan ihmistä koskeva pelastussuunnitelma saisi Jeesuksessa huipennuksensa.


Jumala itse puhui tuossa hetkessä, samalla tavoin, kuin silloin, kun Jeesus kastettiin. Silloinkin Jumala suoralla tavalla vahvisti Jeesuksen Messiaaksi, ja Johannes, Pyhän Hengen ohjaamana, julisti Jeesuksen tehtävän: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!”


Hän antaa aurinkonsa paistaa...

Jumalan ilmestymistä kuvataan muuallakin Raamatussa kirkkaudella. Pyhän Jumalan kirkkaus tuhoaa kaiken syntisen ja epäpyhän. Me emme kestä tämän kirkkauden edessä. Se on kuin koettaisi katsoa suoraan aurinkoon, tai yrittäisi mennä liian lähelle juhannuskokkoa, ja vielä paljon enemmänkin. Ihminen ei sitä kerta kaikkiaan kestä.


Samaan aikaan Jumalan kirkkaus on jotakin sellaista, jota Jeesukseen uskova ihminen kaipaa. Jumalan olemus on sellainen, että yhtä aikaa haluamme paeta häntä ja tulla häntä lähelle; yhtä aikaa pelkäämme ansaitsemaamme rangaistusta, mutta kaipaamme pyhyyttä ja puhtautta, ennen muuta Isän syliä. Samalla tavalla opetuslapset, vaikka olivat hämmentyneitä ja peloissaan, kokivat jotakin niin ihanaa, että eivät olisi halunneet lähteä vuorelta ollenkaan pois. Ehkä opetuslapsilla oli mielessään Jeesuksen aiemmin lausumat sanat hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan, ja he pelkäsivät. Tässä oli hyvä olla, tässä meitä ei kukaan voisi vahingoittaa. Pietari ehdottikin, että rakennettaisiin kolme majaa, Moosekselle, Elialle ja Jeesukselle.


Mutta evankelista Luukas toteaa Pietarin sanoista: hän ei tiennyt, mitä sanoi. Muutamaa päivää aiemmin Pietari oli saanut tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Mutta Pietari ei kuitenkaan ymmärtänyt, että Messias oli kärsivä Messias, että pelastaakseen kansansa hänen olisi kuoltava. Siksi sinne vuorelle ei voinut jäädä. Jeesuksen olisi tultava Kirkastusvuorelta alas, kärsimykseen ja ristinkuolemaan.


Ristin teologia!Emme näe Jumalan kirkkautta maailmassamme sellaisena kuin se todella on. Täällä Jumalan kunnia kätkeytyy vastakohtaansa: kuningasten kuningas ottaa orjan muodon ja nöyrtyy ristille meidän tähtemme, vaikka me Aadamin jälkeläisinä olemme synnin vallassa emmekä ansaitsisi muuta kuin kadotuksen. Jumala itse kuolee häpeällisen kuoleman, jotta voisi pelastaa meidät! Hän itse kärsii rangaistuksen meidän pikku valheistamme, siitä kun kadehdimme ystäviä ja sanomme pahasti rakkaille tai tuntemattomille, niistäkin teoista ja ajatuksista, joita emme usko kenenkään muun tietävän. Hän itse rakastaa meitä sellaisina kuin olemme, tästä kaikesta huolimatta, ja on osoittanut sen ennen kaikkea kuolemalla meidän vuoksemme.


On meidän onnemme, että Jeesus ei myöntynyt Pietarin ehdotukseen. Jos Messias ei olisi tullut alas Kirkastusvuorelta, häväistäväksi ja tapettavaksi, meillä ei olisi mitään toivoa. Jumalan laki on ehdoton. Se ei päästä otteestaan ketään, ei yhtäkään. Jokaisen meistä on kerran seisottava Pyhän Jumalan edessä kuulemassa tuomio elämästämme. Eikä kukaan voi sanoa puolustuksekseen mitään. Se, jolla silloin ei ole Jeesusta suojanaan, ei ole mitään. Siksi Jeesuksen oli tultava alas Kirkastusvuoren kunniasta pitkäperjantain kärsimykseen ja häpeään. Opetuslapsetkin saisivat nähdä Mestarinsa pilkattuna ja paeta henkensä edestä, lähes kaiken toivonsa menettäneenä.


Mutta Jumala ei jätä kansaansa epätoivon varaan. Jeesus nousi ylös, kunnian kuninkaana, synnin voittajana, joka vielä kerran tulee palaamaan maan päälle, ja luomaan uuden taivaan ja maan. Me elämme uskoen siihen, että tämä kerran toteutuu, ja ne, jotka ovat uskoneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristin työn tähden, tulevat elämään ikuisesti. Silloin Jumalan pelastustyö on viimein lopullisesti päätöksessään, ja jo Vanhassa Testamentissa luvattu Jumalan rauha viimein vallitsee.



Tähän uskoon, ja Herramme paluun odotukseen haluamme nyt tunnustautua Apostolisen uskontunnustuksen sanoin...Sininen uni


torstaina, helmikuuta 15, 2007

Yllätys Miikalle...

Shh, älkää kertoko! ;)

Sydämen muotoinen konvehtirasia :)

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Olkoon maljasi rauhaa täynnä

Valentine´s Day.

Carolyn ja Mari: I Want Jesus to Walk with MeTelkkarissa on jo monta viikkoa mainostettu tanssikursseja, suklaata ja kukkia. Ja kaupoissa kanssa. Kirkollakin oli jumalanpalveluksen sijaan Valentine´s Concert, jossa luettiin päivän tekstit ja sitten oli monenlaisia musiikkiesityksiä ja tarjoilua, voileipiä ja täytekakkua.

Kaikille ystäville Anna-Mari kaskisen sanoin suloista ystävien päivää! Toivon, että saat tänään ja muinakin elämäsi päivinä kokea, että olet tärkeä koska olet sinä. Sillä olet!

***

Olkoon ylläsi kirkas taivas

Olkoon ylläsi kirkas taivas, alla jalkojen vehreä maa.
Saakoon Luojamme lempeä tuuli tänään sinua koskettaa.
Saakoon Luojamme lempeä tuuli tänään sinua koskettaa.

Metsän lintujen juhlakansa serenadia sinulle soi.
Meren aaltojen keveä kuohu
sinun kanssasi karkeloi.
Meren aaltojen keveä kuohu sinun kanssasi karkeloi.

Olkoon maljasi rauhaa täynnä,Vancouverin saaren rantaa Victorian kaupungissa
keinut sylissä rakkauden.
Sinut ympäröi Jumalan hyvyys,
onnentoivotus ystävien.

Sinut ympäröi Jumalan hyvyys,
onnentoivotus ystävien.

- Anna-Mari Kaskinen

Kuvia!

MMiika patjasta ja sohvatyynyistä kootulla ´sohvallamme´ :)
Hei, ihan totta, nyt täällä on kuvia! Siroteltu noihin vanhoihin postauksiin. Ja lisää tulee, joten innokkaimmat voi sitten selailla aika ajoin vanhoja läpi uusien kuvien toivossa. ;)

Ja tähän vielä Miikasta söpöilykuva. Tämmöinen se oikeesti on. :)

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Kirjoitukset aikajärjestykseen!

Päivi ja Miika Deer Lake -puistossa, taustalla Shadboldtin taidemuseo
Oletko uusi blogien maailmassa?

Tässä apuja siihen, kuinka löydät kirjoituksille sen järjestyksen, mihin ne on tarkoitettu.

Otsikon Kategoriat alta löytyy linkki Kanada. Kun klikkaat sitä, ruudulle ilmestyvät vain tämän kategorian tekstit aikajärjestyksessä, uusin ensimmäisenä. Nyt voit aloittaa Kanadan-reissuumme tutustumisen alusta saakka! :)

Jos haluat saada kaikki kirjoitukset aikajärjestykseen, klikkaa otsikkoa Raivoa rakkautta. Toinen vaihtoehto on klikata tätä linkkiä, joka ajaa saman asian...

Jos sen sijaan haluat nähdä viimeksi muokatut kirjoitukset, tee näin...

  • Firefox: Tallenna blogin osoite kirjanmerkkeihin klikkaamalla pientä oranssia neliötä, joka näkyy selaimen osoitekentässä. Valitse esiintulevista vaihtoehdoista RSS ja paina Subscribe.

  • Explorer: Samoin kuin Firefox, paitsi että oranssi neliö löytyy yläpalkista eikä osoitekentästä.

Tämän jälkeen kun viet hiiren kirjanmerkeissä olevan blogin nimen päälle, sivuvalikkoon ilmestyvät kirjoitukset, ylinnä se, jota on viimeksi muokattu. Kätevää tämäkin, eikö totta! ;)

Kuvista

Olet ehkä huomannutkin pari asiaa: kun viet hiiren kuvan päälle, esiin ilmestyy vähäksi aikaa eräänlainen kuvateksti. Se on tarkoitettu itse asiassa sellaisia tilanteita varten, kun kuva ei näy, taikka jos sivua tarkastellaan vaikka ääniselaimella tai tekstiselaimella, mutta itselleni se on mukava extra. ;)

Lisäksi kuvat saa klikkaamalla isommaksi!

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Täällä... taas?

Miika istuu tietokoneella kuulokkeet päässä - aivan kuten Suomessakin!
Me olemme siis täällä. :)

Minä olen täällä. Ja taas pyytämässä anteeksi ensimmäisenä - en ole saanut laitettua tänne sanan sanaa enkä yhtäkään kuvaa, vaikka olemme lätäkön takana jo kuukauden elelleet.

Niinpä näet nyt puolen tusinaa torsoa tällä sivulla. Toivottavasti saan piankin kirjoiteltua edes jotakin kaikesta, mitä on tapahtunut, vaikka toki enimmäkseen elämme ihan tavallista arkea. :)

Niin, ja Miika pystyy nyt kirjoittelemaan tänne kanssa.

***

Saara, se Body Shopin kasvovesi on ollut todellinen pelastus! Kiitos! *hali* :)

Terveysjärjestelmää testaamassa

Kyllä vain, kokemuksia kanadalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä on jo hankittu!

Tällaista tapahtui 28.-30.1.2007...

***

Kohta kaksi viikkoa sitten sunnuntai-iltana meillä oli naapurin Jukka ja Noora kylässä.Naapurin Noora ja Jukka lettukesteissä :) Noorahan on täällä kanssa vaihtarina Jyväskylästä. Syöpöteltiin ja katottiin telkkaria, Miika ja Jukka säätivät jotain koneella. Loppuillasta mahaa alkoi nipistellä ihan aavistuksen verran, mutta ajattelin, että pikkujuttu ja on varmaan aamulla jo unohtunut. Väärin!

Aamulla heräsin viiden aikaan mahakipuun, alavatsan tasaiseen jomotukseen, joka, vaikkakaan ei ollut hirvittävän voimakasta, esti kuitenkin nukkumasta. Samaa rataa jatkui puolillepäivin. En pystynyt syömään mitään, ja juominenkin jäi liian vähälle. Sitten kipu vähitellen lakkasi, ja join vähän appelsiinimehua ja söin muutaman viinirypäleen, mikä oli virhe: kipu alkoi uudestaan.

Minulla oli myös kuumetta, ja pariin kertaan kipu ja kuume tulivat ja menivät. Nukuin melkein koko päivän, enkä jaksanut nousta edes juomaan, vaikka Miika toi vesikannun vuoteen viereen. Neljän aikoihin Miika soitti Emmauskirkon pastorin Jukan vaimolle Annelille, joka on sairaanhoitaja koulutukseltaan. Anneli kyseli puolen tunnin ajan kaikenlaista, ja tuli lopulta Jukan kanssa käymään. Pitkän jahkaamisen jälkeen päätettiin läkseä läheiselle walk-in-klinikalle.

Sieltä meidät kuitenkin ohjattiin suoraan sairaalaan, sillä tämäntyyppisissä mahakiputapauksissa lääkäri olisi lähettänyt meidät kuulemma sinne joka tapauksessa. Sairaala rahasti minulta 400$ ja sen jälkeen saimme odotella muistaakseni noin neljä tuntia, että pääsimme lääkärin puheille. Lääkäri kyseli samat kysymykset kuin Anneli, paineli mahaani, josta kipu oli (ikävä kyllä?) siihen mennessä hävinnyt ja määräsi rutiinitestit - verikokeet, virtsakokeet, verenpaine, kuume.. - sekä pisti minut tiputukseen nestehukan vuoksi. Lääkäri totesi, että käy katsomassa minua parin tunnin päästä uudestaan, ja jos kipu ei ole palannut, pääsen kotiin.

Kaiken sen tuskallisen odottamisen jälkeen oli taivaallista päästä makuuasentoon. Lääkäri ja hoitajat olivat ystävällisiä ja taitavia. Verikokeet ja tipanlaitot eivät tuntuneet juuri lainkaan. Anneli lähti kotiin, minä nukuin pari tuntia ja Jukka tuli noutamaan sen jälkeen minut klinikalta.

Mystinen mahakipu ei enää ole palannut, mutta melkein viikon ajan mahassa oli outo olo. Ensimmäisenä päivänä sairaalareissun jälkeen en pystynyt syömään kuin pari kulhollista lihalientä ja muutamia leipiä koko päivänä - ja silti tuntui siltä, kuin olisi ollut orgioissa mukana. Siitä on sitten vähitellen tultu tähän normaaliolotilaan.

Annelin loppukaneetti oli, että jotain outoa tässä nyt on, ja että kun palaat Suomeen, mene tutkituttamaan itsesi.

***

Miikalla taas oli korvatulehdus. Yliopiston lääkäri määräsi tipat, käynti maksoi 70$ ja lääkkeet päälle, en muista paljonko. Mutta vakuutusyhtiö oli nopea, ja saimme jo rahat takaisin. :)

Canadian Way

Kun eräs työkaverimme kuuli, että olemme lähdössä Kanadaan, hän sanoi: "Miksi te sinne meette, sehän on vain kuin isokokoinen Suomi!?" Mutta mikä kaikki voikaan olla toisin kahdessa päällisin puolin kovin samanlaisessa länsimaassa?

Tämä sivu on omistettu Terolle! :)


KOTONA
  • Opasteet ovat turhuutta - Kun ensimmäisen kerran koetimme löytää tämän uuden kotimme, aikaa meni varmasti puoli tuntia. Louis Riel House on pitkä rakennus, ja osa sen kerroksista on maan alla. Näkymä seitsemännen kerroksen käytävästä - huomaa kokolattiamatto!Lisäksi se on rakennettu pituussuunnassa rinteeseen, joten eri hisseissa esimerkiksi kerros kolme voi olla maan pinnalla tai sitten maan alla. Ulko-ovien luona ei ole mitään opasteita siitä, mitkä asunnot minkäkin oven takaa löytyy. Ja miksi olisikaan, kun pitkät käytävät kulkevat talon päästä päähän? Uusi ummikko ei vain voi tietää, mitä ovea lähtisi kokeilemaan. Lisäksi moinen kerrosten olemuksen salamyhkäisyys aiheutti päänvaivaa. Meille ei myöskään annettu asuntotoimistossa minkäänlaista opastusta mistään: säännöistä, pesutuvan sijainnista, ... No, netistähän se kaikki löytyy, mutta emme tajunneet katsoa. Viimeisin hauskuus oli säilytysvaraston etsintä. Meidän asunnon numerolla ei löytynyt yhtään kopperoa, ja kysyttäessä sitten toimistosta kerrottiin, että varastojen ja asuntojen numerot eivät vastaa toisiaan, ja että varastotilaa pitää erikseen anoa...Liesi - ja kahden litran vetoinen kattila...
  • Liesi - se on ISO. Levyt muistuttavat hyttysrullia, ja niiden alla on folio, jonka alla on...? Se on ikävää, kun ruokaa valahtaa foliolle, ja sitä on äärimmäisen hankala saada sieltä pois. Uunin asteluvut ovatMuuntotaulukko Fahrenheitista Celsiukseen erilaiset, onko se sitten Fahrenheit-asteikko? Onneksi meidän uunissa on muuntotaulukko ;)
  • Uunipelti - kooltaan 8" x 8".
  • Kuppi (cup) - on paikallinen mittayksikkö, 250 ml.
  • Kuivauskaappi, mikä se on? - Täällä ei sellaisia tunneta. Kaupoissa näkee kyllä astioiden kuivattamiseen tarkoitettuja telineitä, mutta me päätimme tyytyä astiapyyhkeeseen. ;)
  • Tiskialtaan tulppa - Tulppa - altaan pohjalla olevat vaaleat läikät ovat ilmeisesti kalkkisaostumia.fiksuin vekotin sitten Pelle Pelottoman aikojen: tulppa on yhtä aikaa siivilä. Jos painat ensimmäiseen naksaukseen, se toimii siivilänä, alas asti painettuna korkkina. Miten kätevää! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! :)
  • Vesihanat - Täällä ollaan Suomen mittapuulla "vanhanaikaisia", sillä valtaosassa hanoista on käännettävät nupit, taikka sitten nupin sijaan on pitkänomainen kahva, jota tosin myös käännetään. Pastori-Jukan kotona oli ovaalinmuotoinen hana, jota en osannut avata ollenkaan. Kävi ilmi että sitä olisi pitänyt vetää itseen päin, ainoa liikesuunta, jota en hoksannut kokeilla! Niin - kylmä ja kuuma vesi tulevat siis erikseen...
  • Kortti vaahteranlehtineen muistuttaa: Minun armossani on sinulle kyllin.Suihkut - täällä ovat inhokkejani. Suihku on kiinnitetty korkealle seinään, ja sitä ei saa sieltä alas. Pesemiseen on pitänyt opetella aivan eri käytännöt, erityisesti hiusten peseminen on hirvittävän vaivalloista. Lisäksi on tietysti mahdotonta pestä pelkästään hiuksia, ja lähes mahdotonta ottaa suihkua niin, että pää ei kastu... :(
  • Tangot - ovat oivia telineitä pyyhkeille, ainakin täkäläisistä kylpyhuoneista päätellen.
  • Tässäpä se täysistunnonpitopaikka kaikessa komeudessaan. ;)Vessapaperi - Se on ohuen ohutta ja pehmeää. Rulla loppuu alta aikayksikön.
  • WC-istuin - on matalampaa mallia kuin Suomessa ja puolillaan (!!!) vettä. Huuhtelu tapahtuu yleensä painamalla pientä kahvaa vesisäiliön edestäkatsoen vasemmalla sivulla.
  • Vessan lukko - on ainakin meillä nupin keskellä oleva nappi, joka pitää painaa sisään, kun oven haluaa lukita. Ovia aukeaa sitten normaalisti nupista, siis ovenkahvasta, vääntämällä. ;)
  • Ovenkahvat - ovat nuppeja, enimmäkseen - sisäpuolella ovea saattaa olla myös tanko, jota painetaan alaspäin. Ulko-ovessa puolestaan voi olla ihan rehellinen kahva, jonka yläpuolella on pieni vipu, jota painamalla ja kahvasta vetämällä oven saa auki.Kuva makuuhuoneestamme, ovesta pilkahtaa eteisenkin kaapit
  • Vaatekaappien ovet - ovat eräänlaisia kaksiosaisia liukuovia, joissa on kaksi ovea on liitetty toisiinsa keskeltä saranoilla. Vetämällä nupista ovi avautuu, liukuu syrjään. Todella kätevää ja kaunista!
  • Lamput on, lamppujen paikkaa ei - Kun tulimme tähän asuntoon, eteisessä, vessassa, keittiössä ja olohuoneessa oli lamput, makuuhuoneessa ei, eikä siellä sitten ole sokeripalojakaan. Vain koukut katossa, sähköjen vetäminen on asukkaan tehtävä!
  • Pistorasiat - muistuttavat kasvoja: kolme reikää, kaksi samalla tasalla kuin silmät, yksi alempana kuten suu. Vertaa suomalaiseen puhelimen pistorasiaan!
  • Verkkovirta - Sen jännite on täällä erilainen kuin Suomessa, ja siksi hankimme muuntajan. Onnistuin käräyttämään sen - muuntajan teho ei riittänyt 360 watin ilmakihartimelle! Se oli sitten elämäni ensimmäinen ja viimeinen kerta kun jätän käyttöohjeet lukematta. Maksoi vaivaiset 50€. Pelottavaakin se oli, kun muuntaja alkoi savuta...
  • Tulitikut - Kuinka kaipaankaan rasioita, joissa on kunnon raapaisupinnat! Emme ole Rothmanin tulitikut - ne ovat tuolla sisällä...löytäneet sellaisia mistään. Meillä on pahvikotelossa siihen kiinnitettyjä tikkuja, jotka raapaistaan laittamalle tikku raapaisupinnalle, taittamalla kansi raapaisupinnan päälle, puristamalla tikkua sen avulla pintaa vasten - ja sitten vetäisemällä! Yyy.
  • TV - Meillä näkyy vaatimattomat 70 kaapeli-tv-kanavaa, ja sitten olisi vielä maksulliset kanavat erikseen. Kuten eräs suomalainen vaihtari aika hyvin tiivisti, paljon kanavia, mutta ei mitään katsottavaa. Paitsi C.S.I.:n eri versiot, joita tuntuu tulevan eri kanavilta sellaisella frekvenssillä, että avaatpa television mihin aikaan tahansa, melkein puolen tunnin sisään tulee joku C.S.I. Mikäpäs siinä. Elokuvakanavilla tulisi hyviä leffoja, mutta ne eivät meillä näy. :( - Kuuluttajia ei ole, ja mainokset tulevat yllättäen. Matlock on ainoa ohjelma, jossa ennen mainosta ruutuun ilmestyy... Matlockin hymyilevä naama. :)
  • Liukuikkunat ja -ovet -Totta tosiaan, meidän kerroksen asukkaiden yhteisen parvekkeenkin ovi on liukuovi, eikä siinä näytä olevan lukkoa lainkaan.
  • Hyttysverkko vakiona - Kotimme kummassakin seinän kokoisessa ikkunassa on sen kolmasosan kokoinen tuuletusikkuna, jonka edessä on niin ikään liukuva hyttysverkko. Loistava idea, tämmöiset Suomeenkin!
  • Omakotitalot ja rakentaminen - ovat myös Toistaiseksi kaunein näkemäni talo, lähellä Emmauskirkkoa. :)toista luokkaa kuin Suomessa. Monet talot näyttävät melkeinpä linnoilta. Minkäänlainen kaavoitus ei säätele talon ulkomuotoa, kuten Suomessa. Sisällä olemme käyneet kahdessa talossa, joista kummastakin löytyi jenkkityylinen ihanuus - kokolattiamatto, tosin yhdistettynä kaakelilattiaan! Voiko suurempaa kontrastia enää olla? Jääkylmä kaakeli vaihtuu ihanan pehmoiseen, lämpöiseen ja vaikeasti puhtaana pidettävään nukkaan... Lämmöstä puheen ollen, tiivisteistä ei ole täällä luultavasti kuultu puhuttavankaan. Tarvetta ei kai ole ollut?

KAUPASSA
  • Pakkauskoot - Täällä ei paljon sinkkuja ajatella. Ostimme tässä eräänäkin päivänä 2,4 kg jauhelihaa, 1,2 kg kanaa... toki pienempiäkin pakkauksia, kuten jopa puolen kilon vastaavia, on tarjolla, mutta ne ovat kalliimpia. Meillä on myös 2 kg riisiä ja ranskanperunoita sekä 1kg makaronia, saa nähdä ehdimmekö syödä läheskään kaikkea...
  • Taatusti tuoretta! - Eräässä vakikaupassamme, Real Canadian Superstoressa Metrotownin ostoskeskuksessa on akvaario, jossa uiskenteli muiden muassa jokin todella iso kala. Toisessa akvaariossa oli rapuja...
  • Ravintosisältötaulukot - Niitä meille ylpeänä esiteltiinRasvaton maito, 4 litraa. Hienomotoriikka kehittyy ja lihakset kasvavat näitä käsitellessä! eräässä yliopiston infossa, aivan kuin muualla maailmassa ei sellaisia olisi. Mutta eräs asia eroaa ainakin Suomen vastaaviin verrattuna: täällä taulukot kertovat paljonko ravintoaineita on esimerkiksi yhdessä kupillisessa maitoa, eikä sataa grammaa kohti... joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Lisäksi taulukko kertoo, kuinka monta prosenttia päivän tarpeesta tuote sisältää esimerkiksi kalsiumia. Huomattavasti havainnollisempaa kuin suomalaisessa systeemissä - ottakaa mallia!
  • "Multiply your savings - buy 2-3-4-5-6 products!" - Ihan totta. Melkein kaikkea kannattaa ostaa enemmän kuin yksi kappale, ellei ole aivan varma, ettei sitä kuitenkaan tule syötyä tai käytettyä.
  • Vero - Täällä arvonlisä?vero ei sisälly hintaan, vaan pitää itse osata laskea se noin 13% tuotteen hintaan lisää... todella ärsyttävää!
  • Kauppojen kassat - saattavat hölpötellä ihmisten kanssa kaikki päivän kuulumiset, eikä kukaan ole moksiskaan. Ei siis ole samanlaista paniikkia kuin Suomessa kassalla...
  • Real Canadian Superstore - on varmasti suurin "ruokakauppa", jossa olen ikinä käynyt. Huhhuh. Kauppareissulla menee tuntikaupalla aikaa, vaikka toki vakikauppamme alkavat jo olla tuttuja.. Mutta silti. Tavaraa on hyllymetreittäin... myös vaatetta ja kaikkea taloustavaraa, eikä vaan ruokaa.
  • Farmers´ Market - Täällä ei kasviksia ja hedelmiä kuulemma kannata ostaa supermarketista, vaan eräänlaisesta suoramyynnistä, jossa viljelijät myyvät tuotteitaan. Siis erillisestä kotoisen pienestä kaupasta, jossa sitten myydään vain vihanneksia ja hedelmiä, joissakin saattaa olla myös maitoa, suolapähkinöitä ja muuta vastaavaa.
  • Ostosten tekeminen ylipäätään - on erilaista Metrotownin kolmikerroksisella jättiostarilla liikkuessa tarvitsee karttaa...kuin Suomessa. Lougheedissa, joka on meidän lähin ostari, käydään yleensä hakemassa hedelmät ja vastaavat, sekä joskus Wal-Martissa, paikallisessa Halpahallissa, ja London Drugsissa ostamassa kaakaota tai näkkileipää tai muuta vastaavaa "kuivamuonaa". Lougheedissa on myös suomalaisen S-marketin tyyppinen Safeway, mutta se on kuulemma kallis. Ei olla ostettu sieltä kuin jäätelöä (4 kg:n pakkaus), muualta ei löydetty. Muuten shoppaillaan Metrotownissa. Lougheedin kestää bussilla ja Sky Trainilla vain vartin, Metrotowniin menee bussilla puoli tuntia... Kauppareissut ovat siis ihan eri luokkaa kuin Suomessa, mutta ei kaupassa sitten käydäkään kuin maksimissaan kaksi kertaa viikossa. Selkä vaan meinaa tulla kipeäksi moisesta kantamisesta!

ULKOSALLA
  • Vuoret - Tarvitseeko tätä edes mainita??? Tosin minulla meni kaksi viikkoa aikaa havaita, että meidän seitsemännen kerroksen kotimme ikkunasta näkyvät vuoret... Liekö ollut niin harmaata ja pilvistä, etten huomannut, enkö vain katsonut ulos taikka siihen suuntaan, en tiedä. Mutta ne ovat upeat!
  • Ilmasto - Ensimmäisen lumisen viikon jälkeen lämpötilat ovat vaihdelleet nolNäköala ikkunastamme - oikealla asukastoimisto ja Dining Hall, paikallinen opiskelijaruokalalan ja plus kymmenen asteen välillä. Ja joka päivä sataa, sataa, sataa... Välillä ollaan pilvessä näin korkealla. Sitten miettikää tätä: ihmiset hiipparoivat täällä sortseissa ja t-paidassa - no yleensä vain lenkkeilijät, mutta olen nähnyt joidenkin pitävän vain vähän alle polven ulottuvia housuja kun lämpömittari näytti +2 astetta. Hrrrr. Voitte vain kuvitella miten minua tuijotetaan, kun tallustelen ympäriinsä päälläni kevyttoppataki, pipo päässä ja hanskat kädessä. Unohtamatta tietenkään järeitä vaelluskenkiäni - täkäläiset naisihmiset kun sateesta huolimatta pitävät siroja balleriinoja tai vaikka pistokkaita! Alusta asti meille on mainostettu, että kohta kukkivat ensimmäiset krookukset. Eipä ole vielä näkynyt. ;)
  • Snow Day - Olimme varautuneet siihen, etLumista aikaa riitti suurin piirtein viikon ajan...tä lunta ei nähdä ennen kuin seuraavana talvena. Mutta katsos vain, sitähän tuli heti ensimmäisenä aamuna, kun olimme täällä. Ja mitkä seuraukset siitä olivatkaan! Iltapäivästä yliopisto meni kiinni ja bussiliikenne lakkasi, koska bussit eivät päässeet kesärenkaillaan kipuamaan Burnabyn vuoren päälle, missä yliopisto sijaitsee...

LIIKKEELLÄ
  • Ulkona syöminen - on täälläMiikan Dairy Queenilta ostama jäätelöannos oli kuulemma liian suklainen! jokin juttu myöskin, vaikea näin suomalaisen ymmärtää... :) Ja edelliseen kohtaan viitaten, täkäläisen opiskelijaruokalan ruoka ei tehnyt meihin vaikutusta: hampurilaisaterioita lähinnä, oli sitten jotain grillattua rasvaista kanaa, ja keittoja, joilla ei jaksa, ja salaatit olivat niin pieniä, ettei puhettakaan. Ja hinta: noin 7$ annos! Päätimme siis tehdä ruuat itse... Olemme silti ehtineet testaamaan jo mainitun Starbucksin, KFC:n, Subwayn tyyppisen Quiznos-nimisen paikan, Dairy Queen jäätelöbaarin sekä pretzelit ja thaimaalaisen pikaruuan.
  • Juomaraha eli tippi - Sitä pitäisi antaa 10-15% sellaisissa paikoissa, joissa saa palvelua, kuten pöytiin tarjoilun taikka parturissa hiustenleikkuun.
  • Bussiliput vain tasarahalla - juuri näin. Yhden vyöhykkeen lippu yksittäin ostettuna maksaa $2,25. Kuskin valvovien silmien alla on automaatti, johon kolikot pitää tiputtaa, ja hetken raksutettuaan masiina sylkee palautteena lipun, jonka vaihtoaika on ruhtinaalliset 90 minuuttia. Onneksi kymmenen lipun vihkosen saa hintaan 18$ ja onneksi ei tarvitse paljon liikkua julkisilla!
  • Miksi aina pitäisi painaa nappia? - Bussin saa pysähtymään myös vetämällä vaijerista, joka kulkee ikkunan yläpuolella... ;)
  • Bussikuskit - Sama juttu kuin kaupan kassojen kanssa. Mielettömän rentoa porukkaa, eikä niillä vaikuta koskaan olevan kiire. Suomalaiset bussikuskit pitäisi tuoda tänne excursiolle seurailemaan täkäläistä meininkiä. Piia-Maria kertoi, että kerran kuski oli pysäyttänyt bussin viideksi minuutiksi ja käynyt hakemassa Star Bucksista kahvit! - Ja silti bussit ovat ajoissa.

YLEENSÄKIN
  • Elämisen ja olemisen mentaliteetti - Niin kuin on jo tullut ilmi, elämä on jotenkin leppoisemman oloista täällä. Ihmiset ovat todella ystävällisiä, mutta heihin on kuulemma vaikea tutustua ihan todella. Ensimmäinen pitää taatusti paikkansa, jälkimmäisestä en osaa vielä sanoa. Lisäksi luonteenomaista ainakin Vancouverille on erilaisten etnisten ryhmien suuri määrä. Tuntuu, että valtaosa naapureistamme on aasialaista juurta. :)
  • Terveellinen elämäntapa - on jokin juttu nimenomaan Vancouverissa, sitä toitotettiin meille yliopiston orientaatiossakin, ja kehotettiin ottamaan vaarin mahdollisuudesta muuttaa elintavat terveellisemmiksi. ;) Tosin ainakin terveellinen ruokavalio ymmärretään ainakin siinä suhteessa eri tavalla, että ravintoainetaulukkojen mukaan rasvaa saa syödä noin kymmenkertaisen määrän verrattuna siihen, mitä olen Suomessa oppinut. ?
  • Maa, jossa kaikki on astetta suurempaa - Kuten yllä on jo käynyt selväksi, siltä seMiikan mentori Paula iltateellä tuntuu. Kaupat, ostoskeskukset, pakkauskoot, ostoskärryt, autot (täällä on paljon pick up -tyyppisiä autoja ja farmareita), kodinkoneet... Miikan mentori Paula sanoi meidän asunnostamme, että onpa pieni - ja tämä on ainakin yhtä suuri kuin Nousukadun koti, joka oli 44 neliötä. Paula olikin ihmeissään, kun kerroimme että monet pariskunnat asuvat tämän kokoisissa asunnoissa Suomessa, ihan vapaaehtoisesti. :)


Näitä ilmestynee lisää sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan... ennemmin tai myöhemmin :)

Emmauksen enkelit

Eli kuinka elämä alkoi uudestaan :)

Tämä tapahtui lauantaina 6.1.2007.

***

Kun kauan, kauan sitten saimme tietää, että olemme todella lähdössä Kanadaan, äiti totesi, että Joensuun Jukkahan taitaa olla samassa kaupungissa suomalaisen seurakunnan pappina. Jukka on näet Himangalta kotoisin. Niinpä lähettelin Jukalle sähköpostia jo viime kesänä, ja kerroin että olemme tulossa tänne. Jukka toivotteli tervetulleeksi, ja lupasi autella missä voi. Nyt, kun meillä oli asunto, mutta ei yhtäkään huonekalua, hänen apunsa tuli todelliseen tarpeeseen...

Lauantai-aamuna Jukka tuli hakemaan meitä, ja teimme aikamoisen kierroksen kirkolla, kaupoilla, pankissa, kirpputorilla ja lopulta Jukan kotona. Jo alkoi aurinko paistaa taas risukasaankin. :) Pelkästään Jukan olemus toi hyvälle mielelle. "Haluatteko kyytiä?", Jukka totesi ja naurahti leppoisasti, nosti aurinkolasit silmiltään ja tervehti meitä.

Emmauskirkon takaovi ja parkkipaikka.Aluksi suunnattiin kirkolle, missä tapasimme Marskan, puolipäiväisen kanslistin. Jukan tila-autoon kannettiin astioita ja taloustarvikkeita, sitten käytiin kaupassa - Coquitlamin Real Canadian Superstoressa tietysti ;) - ostamassa muun muassa siivuosvälineitä ja ruokaa sekä piipahdettiin pankissa vaihtamassa rahaa. Kirpputorilta haettiin lamppu makuuhuoneeseen, ja jatkettiin matkaa Jukan kotiin. Joensuulla tapasimme Jukan tyttären Eleonoran, hänen sulhasensa Joshuan ja Jukan vaimon Annelin. Anneli ja Eleonora etsivät meille lakanoita ja pyyhkeitä sillä välin kun Jukka ja Joshua kantoivat autoon vuodesohvan.

Sunnuntaina olimme mukana sekä englannin- että suomenkielisessä jumalanpalveluksessa.Päivi lukee tekstiä Emmauskirkon loppiasmessussa Jukka esitteli meidät koko seurakunnalle, ja ihmiset tulivat kilvan toivottamaan tervetulleeksi ja tarjoamaan apua: kuka leivänpaahdinta, tv:tä, ruokaa, huonekaluja, vaatteita... Messun jälkeen meidät kutsuttiin Saarisille, Merille ja Jussille kylään, mistä sieltäkin saimme laatikkokaupalla tavaraa ja ruokaa mukaamme.

Pyhäkoululaiset lauloivat messun lopussaTällaista vieraanvaraisuutta, ystävällisyyttä ja avuliaisuutta en ole koskaan aiemmin kokenut. Aivan ihmeellisellä tavalla olemme saaneet kaiken mitä olemme tarvinneet: kotimme on dvd-soitinta ja kirjahyllyjä lukuunottamatta yhtä hyvin varusteltu kuin kotisuomessa, ja sitä emme todella osanneet odottaa!

Kiitos kaikille Emmauksen ihmisille! You are great! :)

Jet Lag

- Aikaerorasitus

Lausutaan: yksi elämäni kauheimmista päivistä - perjantai 5.1.2007...


Ensimmäinen aamu Kanadan maaperällä valkeni lumisena. Ja millä seurauksella!

Yövyimme kaksi ensimmäistä yötä Simon Hotellissa, joka sijaitsee kampuksella ja käsittää Tower B:n eli yhden tornitalon kaksi ylintä kerrosta. Huoneemme oli yhden hengen huone, mutta onneksi sänky oli jenkkityyliin leveä. Siitä huolimatta en saanut nukuttua koko yönä kuin kolme tuntia. Toki olin torkkunut koneessa moneenkin otteeseen, mutta väsymys oli silti valtaisa...

Heti aamulla alkoivat oAamupalapöytä kanadalaiseen tapaan?rientaatiot, joista ensimmäiseen minäkin osallistuin. Sitä ennen meille tarjoiltiin aamupalaa kanadalaiseen (?) tyyliin: pullaa, erilaisia hilloja ja maapähkinävoita, hedelmiä, kahvia, teetä ja mehua. Olin nukahtaa jo ensimmäisessä infossa, ja iltapäiväksi lähdinkin nukkumaan. Tarkoitus oli mennä syömään jahka Miikan orientaatiot olisivat siltä päivältä ohi. Miika sai kuitenkin talon puolesta syödäkseen, ja nukuimme vielä vähän lisää... ja yhtäkkiä oli kello jo kuusi ja kaikkialla pimeää. Lähdimme harhailemaan kampukselle vain todetaksemme, että kaikki mahdolliset ruokapaikat olivat jo kiinni lumen takia!

Eräs ystävällinen tyttö koetti neuvoa meille tietä Cornerstone Buildingiin, ja arveli että siellä saattaisi jokin paikka olla vielä auki. Eksyimme kuitenkin matkalla, kun koetimme kulkea Academic Quadrangle -nimisen rakennuksen läpi. Emme kertakaikkiaan löytäneet ovea ulos sieltä, missä oletimme sen olevan, eikä auttanut muu kuin palata takaisin omia jälkiämme - joskin sekin oli haasteellista...

Oloni oli siinä vaiheessa kerrassaan kurja, suorastaan epäinhimillinen. Olin edelleen kuolemanväsynyt ja sen lisäksi minua heikotti, koska olin todella nälkäinen: enhän ollut syönyt kuin aamulla yhden pullan ja muutaman hedelmänpalan. Itkin kuin pieni lapsi, ja jos ajatuksen voimalla olisi voinut siirtyä paikasta toiseen, olisin poistunut maasta välittömästi. Mikä on tämä tällainen maa, jossa ihminen ei saa edes syödäkseen?

Miika oli onneksi vaihtanut numeroa eräänPäivi aamupalalla Simon Hotellissa suomalaisen vaihtarin, Ossin kanssa, ja kyseli sitten Ossilta, olisiko hänellä syötävää. Pääsimmekin tutustumaan Town Houseen, jossa Ossi asuu, ja hän tarjosi meille leipää, jugurttia ja banaania nälkämme pitimiksi. Niitä riitti myös seuraavaksi aamupalaksi.

Lauantai alkoi ehkä hiukan toivorikkaammin: laskemalla itsepäisesti lampaita olin saanut nukuttua jopa 3+2 tuntia!

Ilmojen halki

Coming Soon

Lentomatkasta, eli ekaa kertaa ihan oikealla lentomatkalla - 4.1.2007!

Matkavalmistelut eli Asioitten Hoitaminen

Tähän avaudun takautuvasti kaikesta mikä mätti... jos jaksan :)

Arkistoitu Joulukirje

Tervehdys sinulle! Jyväskylässä 13.12.2006


Et ole ehkä pitkään aikaan kuullut meistä mitään. Siksi ajattelimme kirjoitella ainakin kerran elämässä joulukirjeen, ja se on tässä. :)

Syksy on ollut pitkä, pimeä ja rankka. Kiirettä on riittänyt opiskeluitten ja töitten kanssa. Miikalla alkaa jo kauppatieteen maisterin paperit vuoden, parin päässä häämöttää. Päivi on taistellut kevään ja syksyn kandidaatin tutkielman kanssa, joka lopulta saatiin eilen purkkiin. Lisäksi ollaan kummatkin oltu opiskeluitten ohessa pitkää ja ohutta leipää tienaamassa puhelinhaastattelijoina. Miikahan on alalla vanha tekijä, jo neljättä vuotta, Päivi aloitti viime helmikuussa. Päivi on lisäksi jatkanut opiskelijatyöntekijän hommia Jyväskylän Evankelisissa opiskelijoissa, eli EO:ssa.

Tämän kaiken jälkeen voisi kysyä: vapaa-aika, mitä se on – onko se jotain syötävää? Kumma kyllä kummallakin on vielä pää paikallaan, vaikka välillä on hampaita kiristellen menty eteenpäin. Kotimme ei olekaan pitkään aikaan ollut ihan järjestyksessä, mutta sosiaalista elämää EO:n ja opiskeluitten puolesta on silti riittänyt. On siis ollut myös ihanaa välillä. :)

Kuten jotkut tietävätkin, lähdemme Kanadaan 4.1. ja viivymme siellä toukokuun alkuun. Miika sai vaihto-opiskelupaikan vancouverilaisesta Simon Fraser -yliopistosta. Päivi ei tokikaan jätä tilaisuutta käyttämättä, vaan lähtee mukaan ja tekee sitten teologian esseitä ja filosofian verkkokursseja Jyväskylän yliopistoon.

Koskapa elämme tietotulvan aikaa, niin meidät tavoittaa sieltäkin oikein hyvin. Mukaan otetaan kannettava ja Skype, joten sähköpostit ja Messenger toimivat, ja Skypestä voidaan soitella edullisesti Suomeen päin. Lisäksi Päivin blogi päivittyy tästä eteenpäin ehkä hiukan useammin ja sisältää toivottavasti vähemmän epätoivon purkauksia ja enemmän kuulumisia. ;)


Mutta nyt haluamme toivotella sinulle
lämpöistä ja levollista sekä siunattua Joulua!
Rakkaudella, Päivi ja Miika


Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo",
valaisi itse meidän sydämemme.
Näin Jumalan kirkkaus,
joka säteilee Kristuksen kasvoilta,
opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Tämä aarre on meillä saviastioissa,
jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman
olevan peräisin Jumalasta
eikä meistä itsestämme.

- II Korinttolaiskirje, 4:6-7



..oOOo.. K a n a d a - i n f o ..oOOo..

Päivi ja Miika
Louis Riel House
Simon Fraser University
Burnaby
Canada

Messenger- ja Skype-tunnukset saatavilla sähköpostitse :)

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Mitä minussa on

Pohdiskelin sielunhoitajalleni taipumista ja katkeamista. Hän sanoi: "Päivi sinussa on terve, ja iloitsen siitä kun kuuntelen sinua." Ammatti-ihmisenä hän kohtaa paljon särkyneitä ihmisiä, joten luotan hänen sanaansa.

Tuntuu ihmeelliseltä kuulla se kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun olen pitänyt itseäni niin kurjana ja kipeänä. Ehkä olen ollutkin, enemmän tai vähemmän. En tiedä. Mutta iloitsen tästä hetkestä, väsymyksestäni huolimatta!

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Vahvin lenkki

Sairastunut jaksamiseen

Nuori ihminen päätti päivänsä. Meni junan alle.

Kuulin asiasta viikko sitten, vaikka tapahtuneesta on kulunut jo jonkun aikaa. Siitä asti monet kysymykset ovat sitkeästi palanneet mieleeni. Haluaisin puhua asiasta, vaikka en oikein tiedä, mitä puhuisin ja kenelle. En tuntenut häntä hyvin, ehkä en ollenkaan. En ole vielä jutellut kenenkään kanssa, joka olisi tuntenut hänet todella - tunsikohan kukaan? Silti hän oli niitä ihmisiä, joista ei olisi ikinä uskonut.

En vieläkään tiedä, miltä minusta tuntuu. Ehkä olen järkyttynyt? Surullinen? Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt hän on Jumalan luona. Vaikka enhän minä voi tietää, onko. Toivon, että hänellä on suloinen lepo. Muistan myös, että ajattelin: "Mikä kauhea tapa kuolla!" Tosin - onko sillä tavalla nyt ihmisen itsensä kannalta niin väliä, kunhan ei pitkään tarvitse kärsiä.

Mutta mikä saa ihmisen tekemään niin, riistämään hengen itseltään? Mistä johtuu se, että ei enää jaksa? Miksi yksi katkeaa, siinä missä toinen taipuu? Kuinka itsensä tappamiseen voi kyetä, mitä siihen vaaditaan?

Onhan kuolema äärimmäinen mahdollisuus. Ainakin toive siitä, että sen jälkeen voisi olla olematta, tai edes olla tiedottomassa tilassa, unettomassa unessa loputtomasta loputtomaan.

Viime päivinä olen ehkä tavoittanut harmaan aavistuksen siitä, mitä itsetuhon partaalla voi olla. Loputon väsymys suorittamiseen, sellainen, jota Mielitty parhaillaan elää. Kiire ja vaatimukset, jotka eivät vaimene, joita ei pääse pakoon mihinkään. Tarkoituksettomuus ja oman tyhjiin puristetun olemuksen rittämättömyys. Mielentila, jossa ainoa ajatus, ainoa kaipaus on poispääsy.

Itse en ole vielä kuolemanväsynyt, enkä tiedä miten lähellä tai kaukana siitä olen. Ei minusta ole silti itseäni tappamaan. Olen siihen liian jänishousu, toisaalta liian vastuuntuntoinen. Olen sairastunut vahvuuteen kuten Mielitty, ehkäpä kuten päivänsä päättänyt. Olen huomannut, että en kertakaikkiaan osaa joissakin tilanteissa pyytää apua. Ja kukapa minua auttaisi? Eihän tässä käsinkosketeltavassa elämässäni ole yhtään paikkaa, jossa vastuu olisi viime kädessä jollakin muulla kuin minulla.

Niinpä minun on vain jaksettava. Päivä vain ja hetki kerrallansa...

perjantaina, marraskuuta 03, 2006

Elämän pieniä iloja


  • varpaitten peseminen

  • puhtaat viileät lakanat, joiden väliin saa suihkunraikkaana pujahtaa suloiseen, leviävään lämpöön

  • Miikan hymy - veikeä, ilkikurinen, pikkupoikamainen, hellä, unelmoiva, rakastava...

  • ne hetket, jolloin saa oivaltaa jotain uutta Pyhästä Jumalasta

  • valo

  • se kun herää linnunlauluun aamulla

  • kahvin tuoksu...

***

Jotain samantapaista on pohtinut Riuku horinoissaan. :)

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Ajatusten luonne

Ajatukset ovat merkillisiä olioita. Niitä ei voi komentaa - tai voi, mutta ei saada tottelemaan.

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus oli kandidaatintutkielma. Seuraava ahdistus. Aivopesuun käytin omena-kanelimuromysliä ja pari MacGyverin jaksoa, niin että onnistuin melkein myöhästymään Lutherin kirkon messusta.

Matkalla ajattelin, kuinka sitä ihminen pystyy saamaan elämänsä solmuun, mutta ei jotenkin avaamaan sitä itse. Valo oli kaunista, kultaista ja kevyttä. Hyväpaha olo, ja kiitollisuus kauneudesta. Ja niistä kahdesta, jotka sanoivat eilen, että ovat monta kertaa halunneet tulla EO-iltaan, ja nyt vasta ensi kertaa päässeet.

Eilisestä päivästä en olisi muuten osannut kiitollinen ollakaan. Aamulla riideltiin ennen Miikan lähtöä koko viikonlopun kestävälle polttariristeilylle, ja vaikka riita sovittiin heti aamusta, siitä jäi sydämeen paha haava. Aamupäivällä huomasin naarmuttaneeni yhtä rakasta Mustarastaan levyä. Ennen EO:n hallituksen kokousta en ehtinyt kuin vilkaista vihattuarakasta tutkielmaa. Kokous ja loppuilta olivat välillä vaikeita, kun olisi tehnyt mieli käpertyä jonnekin lämpöön, olla vain hiljaa, katsella ja kuunnella.

Musta on mieli kuin musta maa
vaikka siihen sataa lunta valkeaa...

Luulin jo päässeeni voitolle väsymyksestä. Ja silti tuo sydämen haava ja nämä muut asiat tuntuvat imeneen minusta kaiken voiman. En jaksanut rakastaa, vaikka näin kaipauksen.

Huomaan, että on hyvä olla välillä yksin. Ei siksi, että riideltiin, vaan siksi, että on tilaa ajatuksille. Hiljaisuudelle.

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Suvaitsevien suusta

Uusi tie -lehden (26.10.2006/43) kolumni Valtatiellä

Kursivointi omani. Kommentoijia ja tarkkoja sanamuotoja innokkaat voivat kaivella eduskunnan arkistoista.

Marjo Anttoora, marjo(at)anttoora.fi:
Mistä meitä syytetään?

Kristitty on voittajan puolella, mutta kun eduskunnassa äänestetään eettisistä kysymyksistä, tappio on todennäköinen lopputulos. Niin myös hedelmöityshoitolaista äänestettäessä. Ajattelinkin nyt antaa voittajien äänen kuulua. Millaisina osa kansanedustajistamme näkee sellaiset ihmiset, jotka haluaisivat lasten syntyvän naiselle ja miehelle avioliitossa? Nämä näkemykset on poimittu suoraan eduskunnan pöytäkirjoista ja niitä on muotoiltu vain vähän. Tunnistatko itsesi?

Ensinnäkään et osaa etsiä totuutta asioiden ja ilmiöiden taustalta. Argumentointisi muistuttaa Euroopassa noin 60 vuotta sitten käytettyjä valikointiperusteluita. Vetoat keskustelussa jopa Raamattuun ja haet lähdeviitteitä tuhansien vuosien takaa. Puheesi moraalista ja arvoista ja luojasta kätkevät varsin usein taakseen ylemmyyttä ja pelkoa toisenlaisia perhemuotoja kohtaan. Haluat asettua Jumalan asemaan ja estää lapsen syntymisen toivottuna perheeseen, jonka muodostavat yksi ihminen tai vaikkapa kaksi naista. Et käsitä, että lapsen edun toteutuminen edellyttää sitä, että lapsi syntyy.

Laitat perheitä paremmuusjärjestykseen ja ilmaiset asian näin, ettei osalla jo olemassaolevista lapsista olisi oikeutta elää ja olla olemassa. On loukkaavaa, kun sanot, ettei isättömiä lapsia pitäisi olla. Mielestäsi väärällä menetelmällä alkunsa saaneet ja yksinhuoltajien lapset ovat huonompia suomalaisia. Haluat kieltää toisilta vanhemmuuden ja syyllistää yksinäisiä äitejä. Pidät muita kuin ydinperheitä jotenkin tuomittavina tai vähempiarvoisina. Mitätöit tuhansien ja tuhansien yksinhuoltajaisien ja -äitien työn.

Ajatus lasten hankinnasta ilman edes ohikiitävää heteroparisuhdetta pelottaa ja huolettaa sinua kovasti. Mielestäsi on hedelmöityshoitoja parempi, että lapsi hankitaan satunnaisen vastaantulijan kanssa tai että mennään parisuhteeseen ainoastaan lasten hankinnan takia. Et ymmärrä, että naispareille ja yksinäisille naisille on taattava turvallinen lisääntymistapa, sillä muuten miehen metsästys ja riskit saattavat jatkua monta kuukautta. Asenteidesi vuoksi naiset joutuisivat hankkimaan spermanluovuttajia yöelämästä eikä laadusta olisi tällöin takuita. Epäilen, että haluat näille naisille klamydian ja hivin. Samaa sukupuolta olevien parien suhteen kestäisivät todennäköisesti pidempään ja he olisivat uskollisempia toisilleen, jos korjaisit asenteitasi.

Et ymmärrä, että hedelmöityshoidoilla hankittava lapsi on itse asiassa kaikkein halutuin ja enemmän toivottu kuin niin sanottu "luomulapsi". Hän saa rakastavan, hellän sylin ja kahden naisen osalta kaksi rakastavaa syliä. Luulet, että saman katon alla asuvat isä ja äiti takaavat onnellisen lapsuuden, etkä ymmärrä, että ettei hyvä kasvuympäristö perustu vanhempien määrään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Ilmeisesti vain vanhakantainen näkemykseksi sukupuolirooleista saa sinut ajattelemaan, että lapsen identiteetin kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että perheessä on sekä mies että nainen, sekä isä että äiti.

Et ymmärrä, että jos lapsella ei ole koskaan isää ollutkaan, ei hän kärsi siitä. Vain isän menetys on traumaattinen kokemus. Isättömyys ei mahdollisesti aiheuttaisi niin paljon ongelmia, jos hyväksyisit avosylin erilaiset perheet. Toisin sanoen isättömyys ei ole ongelma, vaan se, ettet sinä ja kaltaisesi osaa suhtautua isättömyyteen.

Olet negatiivinen, elämänkielteinen, ennakkoluuloinen, syrjivä, ulkokultainen, tekopyhä ja vastustat tasa-arvoa. Lähimmäisenrakkaus on sinusta kaukana.

***

Että ihan Raamattuun jotkut vetoavat. No, sehän on vain heidän pyhä kirjansa. Pitää muista, että tässä yhteiskunnassa saa ajatella mitä haluaa, mutta vakaumuksensa mukaan ei saa toimia.

Sitä lapsen etuahan tässä haetaan. Eihän kukaan nyt lapsia itsekkäistä syistä halua, huhhuh sentään. Ideaaleista on kanssa aivan väärät käsitykset. On se merkillistä, että eivät jo tajua vaieta. Jollekin tulee pian huono olo, jos sanotaan, että jokin asiantila on tavoiteltavampi kuin toinen. Voivoi. Edelleenkään ei saisi unohtaa, että pään sisässä oleva vakaumus ei saa näkyä mitenkään ulos. Varsinkaan ei saa sanoa ääneen, mitä ajattelee.

Kyllä noille suvaitsemattomille jotain pitäisi tehdä, ihan yleisen hyvinvoinnin nimissä. Johan tuommoiset pahansuovat ajatukset ideaaleista ja muista saastuttavat kaikkien elämän. Onhan se suoraan nähtävissä siitä, kun samaa sukupuolta olevien parien suhteet eivät usein kestä. Pahalla silmällä ovat varmaan katsoneet. Varmasti hiviä ja muuta yrittävät saada aikaan.

Sama juttu isättömät lapset. Lopettaisivat jo sen saarnaamisen, kyllä kaikki siitä suttaantuu kun lakaistaan roskat maton alle ja lakataan ajattelemasta ikäviä asioita. Noniin kriitikot, suu suppuun! Me suvaitsevat voimme sillä välin olla äänessä, me osaamme puhua niin, että kaikilla säilyy hyvä mieli. Ottaisivat meistä esimerkkiä!

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Hanki parempaa luettavaa

- Epäkaupallisia tiedotteita -

Kohupastori paljastaa: totuus kulissien takana

Otsikoista tutun Vammalan kappalaisen, Jari Rankisen kynästä lähtee teologisia kannanottoja, julkkiselämän puintia ja pappisvirallista haircuttia.

FOUND - kaikella on tarkoitus

"Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua" (Apt. 27:26) on uuden, evankelisen verkkolehden Gladioluksen motto. Tämä pikkumiekka pureutuu teologisen terävällä mutta kansantajuisella otteella aikamme ilmiöihin ja Raamatun sanaan.

Ensimmäinen numero on jo ilmestynyt. Ilmaisjakeluna asiasta kiinnostuneille!