Olin tänään kehityspsykologia II:en luennolla. Kontekstin ja vanhemmuuden ohessa esiin nousi pieni yksityiskohta, kovin kutkuttava sellainen. Rotilla tehdyissä kokeissa oli havaittu, että paijaaminen kasvatti rotanpentujen stressinsietokykyä, ja että vaikutus ulottui rottien aikuisikään asti. Siis hyvää hoivaa emolta saaneet rotanpojat oppivat ottamaan ahdistavatkin tilanteet rennosti. Lisäksi paijatut rotat paijasivat omaa jälkikasvuaan...
Silittäminen nimittäin lisää oksitosiini-hormonin eritystä, mikä vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää!
Ei siis ihme, että Miika saa jatkuvasti silittää mua:)
*kehrää*
Lyhyt maininta asiasta löytyy myös Promo36-lehdestä (pdf)/(html). Control+F ja hakusana oksitosiini auttavat löytämään oikean kohdan.
torstaina, syyskuuta 22, 2005
tiistaina, syyskuuta 20, 2005
Mummu
Jokin aika sitten liikkeellä oli Sun äitis aloittama mummomeemi. Tässä on minunkin mummuni tarina.
***
Muistan mummun etäisenä ja vakavana. Tuskin koskaan muistan olleeni mummun sylissä, ja lähtemättömästi mieleeni on jäänyt yksi lähes ainoista kerroista, kun mummu kehui minua. Kerran kun hiukseni olivat tiukasti päätä myöten kiinni, mummu sanoi, että niin sitä pitää. Ja kampauksen muodon oli määrännyt se, että hiukset olivat niin likaiset!
Mummusta tuli läheisempi vasta kun hän dementoitui pahasti ja joutui vanhainkotiin papan kuoltua vuosia aiemmin. Tullessaan lapseksi jälleen mummusta tuli välittömämpi ja iloisempi kuin aikaisemmin. Oli koskettavaa ja lohdullista nähdä kaiken muun karsiutuessa uskon jäävän kirkkaana ja selkeänä jäljelle.
Mummu kuoli vuosi sitten keväällä. Olin oikeastaan lähinnä helpottunut, sillä niin kauan mummun kuolemaa oli uumoiltu, ja mummu oli jo aika huonossa kunnossa. Lauloimme mummun hautajaisissa siskon kanssa laulun Onpa taivaassa tarjona lapsillekin. Mummu oli joskus antanut minulle kasetin, jossa oli radiosta nauhoitettuja hengellisiä lauluja, kyseinen laulu niiden joukossa.
Äiti kirjoitti hautajaisiin pienen puheen, jossa muisteli kaikkea mummun elämään kuulunutta. Ja kuin kirottuna hän jätti puhuessaan tärkeimmän sanomatta. "Mummulle te lastenlapset olitte tosi tärkeitä. Paljon hän rukoili teidän puolestanne ja mietti miten teillä menee, vaikka ei välittämistään osannutkaan ilmaista."
Ilman äidin ja isotädin kertomaa sitä olisi ollut vaikea tietää. Varsinkin isotädin tarina auttoi ymmärtämään mummua.
***
Mummu syntyi pohjoispohjalaiseen maalaispitäjään 1900-luvun alkupuolella. Mummulla oli työteliäät vanhemmat, ahkera isä ja harras uskovainen äiti, joka piti polvirukoukset joka aamu, sekä liuta niin vanhempia kuin nuorempiakin sisaruksia. Vaikka mummun lapsuuteen ja nuoruuteen kuului paljon työtä, oli se myös onnellista aikaa.
Siinä seitsentoistakesäisenä mummu rakastui pappaan, ja he vähän riiasivatkin, mutta sitten pappa päätti lähteä Ameriikkaan työn perässä. Rakkaus veti mummun mukaan. Mummu päätyi kuitenkin eri paikkakunnalle, yksinäiselle metsämökille metsurin aputytöksi. Mummu kirjoitti kotiin ahkerasti, ja palasi vajaan vuoden kuluttua takaisin Suomeen muuttuneena ihmisenä. Entisen iloisen tytön sijaan tuli vakava nuori nainen.
Myös pappa palasi synnyinsijoilleen vähän myöhemmin, ja lopulta nuori pari meni kuin menikin naimisiin. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja tytön, josta tuli minun äitini. Elämä ei päästänyt perhettä helpolla, vaikka ruokaa aina riittikin. Niin mummu kuin pappakin sairastivat, ja lapset joutuivat kasvamaan aikuisiksi varhain.
***
"Mistä sen kukaan tietää, mitä siellä mökillä tapahtui, vaikka ei mummusi siitä koskaan puhunut..." Jotakin semmoista se kuitenkin oli, joka muutti iloisen ja välittömän ihmisen suorastaan kylmäksi ja ankaraksi.
Sama kirous seurasi äitiä, ja seuraa nyt minua ja siskoani. Luontainen välittömyys ja lämpö tukahtuu tapoihin; meillä ei ole tapana halailla, kosketella eikä sanoa, että rakastan sinua. Meillä on taipumuksena ajatella, että elämä on kärsimystä ja sitä on vain jaksettava.
On vaikea taistella äidinmaidossa imettyjä tapoja vastaan. Olen kuitenkin saanut jo nyt elämältä paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olen Jumalan armosta saanut kokea niin paljon rakkautta, että monet vanhat tavat ovat murtuneet, ainakin suhteessa muihin kuin lapsuusperheen jäseniin. Silti kyseessä on elämänmittainen prosessi, ja ihmettelen, mitä ovat ne tavat, joita mahdollisesti joskus välitän omille lapsilleni - jos sellaisia koskaan tulee...
***
Muistan mummun etäisenä ja vakavana. Tuskin koskaan muistan olleeni mummun sylissä, ja lähtemättömästi mieleeni on jäänyt yksi lähes ainoista kerroista, kun mummu kehui minua. Kerran kun hiukseni olivat tiukasti päätä myöten kiinni, mummu sanoi, että niin sitä pitää. Ja kampauksen muodon oli määrännyt se, että hiukset olivat niin likaiset!
Mummusta tuli läheisempi vasta kun hän dementoitui pahasti ja joutui vanhainkotiin papan kuoltua vuosia aiemmin. Tullessaan lapseksi jälleen mummusta tuli välittömämpi ja iloisempi kuin aikaisemmin. Oli koskettavaa ja lohdullista nähdä kaiken muun karsiutuessa uskon jäävän kirkkaana ja selkeänä jäljelle.
Mummu kuoli vuosi sitten keväällä. Olin oikeastaan lähinnä helpottunut, sillä niin kauan mummun kuolemaa oli uumoiltu, ja mummu oli jo aika huonossa kunnossa. Lauloimme mummun hautajaisissa siskon kanssa laulun Onpa taivaassa tarjona lapsillekin. Mummu oli joskus antanut minulle kasetin, jossa oli radiosta nauhoitettuja hengellisiä lauluja, kyseinen laulu niiden joukossa.
Äiti kirjoitti hautajaisiin pienen puheen, jossa muisteli kaikkea mummun elämään kuulunutta. Ja kuin kirottuna hän jätti puhuessaan tärkeimmän sanomatta. "Mummulle te lastenlapset olitte tosi tärkeitä. Paljon hän rukoili teidän puolestanne ja mietti miten teillä menee, vaikka ei välittämistään osannutkaan ilmaista."
Ilman äidin ja isotädin kertomaa sitä olisi ollut vaikea tietää. Varsinkin isotädin tarina auttoi ymmärtämään mummua.
***
Mummu syntyi pohjoispohjalaiseen maalaispitäjään 1900-luvun alkupuolella. Mummulla oli työteliäät vanhemmat, ahkera isä ja harras uskovainen äiti, joka piti polvirukoukset joka aamu, sekä liuta niin vanhempia kuin nuorempiakin sisaruksia. Vaikka mummun lapsuuteen ja nuoruuteen kuului paljon työtä, oli se myös onnellista aikaa.
Siinä seitsentoistakesäisenä mummu rakastui pappaan, ja he vähän riiasivatkin, mutta sitten pappa päätti lähteä Ameriikkaan työn perässä. Rakkaus veti mummun mukaan. Mummu päätyi kuitenkin eri paikkakunnalle, yksinäiselle metsämökille metsurin aputytöksi. Mummu kirjoitti kotiin ahkerasti, ja palasi vajaan vuoden kuluttua takaisin Suomeen muuttuneena ihmisenä. Entisen iloisen tytön sijaan tuli vakava nuori nainen.
Myös pappa palasi synnyinsijoilleen vähän myöhemmin, ja lopulta nuori pari meni kuin menikin naimisiin. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja tytön, josta tuli minun äitini. Elämä ei päästänyt perhettä helpolla, vaikka ruokaa aina riittikin. Niin mummu kuin pappakin sairastivat, ja lapset joutuivat kasvamaan aikuisiksi varhain.
***
"Mistä sen kukaan tietää, mitä siellä mökillä tapahtui, vaikka ei mummusi siitä koskaan puhunut..." Jotakin semmoista se kuitenkin oli, joka muutti iloisen ja välittömän ihmisen suorastaan kylmäksi ja ankaraksi.
Sama kirous seurasi äitiä, ja seuraa nyt minua ja siskoani. Luontainen välittömyys ja lämpö tukahtuu tapoihin; meillä ei ole tapana halailla, kosketella eikä sanoa, että rakastan sinua. Meillä on taipumuksena ajatella, että elämä on kärsimystä ja sitä on vain jaksettava.
On vaikea taistella äidinmaidossa imettyjä tapoja vastaan. Olen kuitenkin saanut jo nyt elämältä paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olen Jumalan armosta saanut kokea niin paljon rakkautta, että monet vanhat tavat ovat murtuneet, ainakin suhteessa muihin kuin lapsuusperheen jäseniin. Silti kyseessä on elämänmittainen prosessi, ja ihmettelen, mitä ovat ne tavat, joita mahdollisesti joskus välitän omille lapsilleni - jos sellaisia koskaan tulee...
torstaina, syyskuuta 15, 2005
Blogimeemi
Tämä on peräisin Katrin Kirjailijaelämää-blogista ja suunniteltu huviksi kaikille ja hyödyksi Anssille, joka tekee blogeista juttua Hesarin kuukausiliitteeseen.
OMA BLOGI
0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
- Blogi on nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti, usein päivittäin. Sinne voi kirjoittaa monenlaista juttua, usein se on päiväkirja, taikka johonkin harrastukseen tai ilmiöön liittyvä koko ajan kasvava tietopaketti. Sitten on myös kantaaottavia blogeja...
1. Koska aloitit bloggaamisen?
- Kesäkuussa 2005.
2. Miksi bloggaat?
a) Koska olen surkea yhteydenpitäjä, ja tällä lailla vältyn kirjoittamasta kiljoonaa suurinpiirtein samansisältöistä sähköpostia - mitä en ole kylläkään vuosiin tehnyt. ;)
b) Haluan julkaista ajatuksiani ja mielellään myös keskustella niistä.
c) Tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta.
d) Kirjoitin aikanaan päiväkirjaa, ja niitä aikoja on välillä ikävä. Blogi paikkaa vähän tätäkin koloa.
3. Kuinka usein bloggaat?
- Vaihtelee paljon. Aluksi monta kertaa päivässä. Sitten päivittäin. Nyt luen toisten blogeja melkein joka päivä, mutta oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tästä eteenpäin en osaa sanoa. Jatkaa on tarkoitus.
4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
- Vähän, mutta silloin sanon itselleni päättäväisest: "Tämä on minun blogini. En ole kenellekään vastuussa siitä, kuinka usein kirjoitan, vaan siitä, mitä ja miten kirjoitan." Enhän ole tehnyt kenellekään mitään lupauksia päivitystiheydestä. En halua, että tästäkin tulee minulle syyllisyyslatautunut asia. Vaateita on elämässä muutenkin tarpeeksi.
5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
- Bloggaan, koska se vain kuulostaa luontevammalta ja kivemmalta. Jouhevammalta. Ja blogaamisesta tulee ikävä mielleyhtymä mokaamiseen.
6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
- En ole saanut aikaiseksi asentaa minkäänlaista, joten muuta en osaa sanoakaan.
7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
- Tilaajia ilmeisesti tarkoitaa. Neljä.
MUIDEN BLOGIT
1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
- Luen. Tuttujen blogeja luen siksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu, ja heittää joskus terveisiä kommenttilootaan. Muita blogeja luen silloin, kun niissä on kirjoitettu mielenkiintoisista aiheista taikka syntynyt mukaansatempaava keskustelu. Lisäksi minua kiinnostavat ihmisten tarinat ja kokemukset. Se, kuinka eri ihmiset voivat kokea samat asiat eri tavalla, ja kuinka elämää voi hahmottaa niin erilaisista näkökulmista.
2. Koska aloitit blogien lukemisen?
- Muistaakseni samoihin aikoihin kuin oman blogin kirjoittamisen.
3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
- Blogilistan suosikeissa on 11, selaimen suosikeissa 9 lisää.
4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
- Sellaisia, joissa on filosofista pohdintaa höystettynä lämpöisillä murusilla omasta elämästä.
5. Millaisia blogeja luet vähiten?
- Harrasteblogeja... en oikeastaan ollenkaan.
6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
- Kyllä, jos ärsytys ei ole niin suuri, että pilaisi mielialan kokonaan.
7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
- Suomalaisia.
8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
- En lue ulkomaalaisia blogeja.
* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
- Aika harvoin. Sellainen vaatii aikaa, ja nytkin tähän menee jo aivan riittävästi.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
- Jep. Tai siis toinen on ja toinen ei.
2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
- Se joka ei ole, ei ole koska en välitä tietää, että ihmisiä ei kiinnosta lukea sitä. Se on minulle liian tärkeä ja hauras sellaiseen arviointiin.
3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
- Ilmoitin itse sen blogin joka on. Toivorikkaasti, että ihmiset törmätessään siihen ehkä kommentoisivatkin, ja syntyisi keskustelua.
4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
- Vaihtelee. Yleensä silloin, kun luen blogeja, mutta en välttämättä.
5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se taas laskee.
6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se sitten nousee. ;D
7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
- Jos on jotakin sanottavaa, jonka uskon voivan mennä läpi - siis jos uskon, että ihminen pystyy vastaanottamaan sen mitä kirjoitan, siis ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään.
8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
- Varmaankin Kirjailijan häiriöklinikalla Kirstin luona. :)
9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
- Ajatuksia, joita kirjoituksesta herää. Kannustusta.
10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
- Voisin tehdä niin, mutta en ole juuri tehnyt.
11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
- No kyllä.
12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
- En varmaankaan. En tiedä... Jos kuuluisin, olisi varmaankin enemmän lukijoita. Mutta miksi ei ole, sitä en osaa sanoa. Ellen sitten tuo vakaumustani liian selkeästi esille.
13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
- En ole käynyt. Urani on niin lyhyt, ettei ole ollut mahdollisuuttakaan. Voisin ehkä mennä, jos sellainen järjestettäisiin riittävän lähellä, eli Jyväskylässä. ;)
OMA BLOGI
0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
- Blogi on nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti, usein päivittäin. Sinne voi kirjoittaa monenlaista juttua, usein se on päiväkirja, taikka johonkin harrastukseen tai ilmiöön liittyvä koko ajan kasvava tietopaketti. Sitten on myös kantaaottavia blogeja...
1. Koska aloitit bloggaamisen?
- Kesäkuussa 2005.
2. Miksi bloggaat?
a) Koska olen surkea yhteydenpitäjä, ja tällä lailla vältyn kirjoittamasta kiljoonaa suurinpiirtein samansisältöistä sähköpostia - mitä en ole kylläkään vuosiin tehnyt. ;)
b) Haluan julkaista ajatuksiani ja mielellään myös keskustella niistä.
c) Tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta.
d) Kirjoitin aikanaan päiväkirjaa, ja niitä aikoja on välillä ikävä. Blogi paikkaa vähän tätäkin koloa.
3. Kuinka usein bloggaat?
- Vaihtelee paljon. Aluksi monta kertaa päivässä. Sitten päivittäin. Nyt luen toisten blogeja melkein joka päivä, mutta oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tästä eteenpäin en osaa sanoa. Jatkaa on tarkoitus.
4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
- Vähän, mutta silloin sanon itselleni päättäväisest: "Tämä on minun blogini. En ole kenellekään vastuussa siitä, kuinka usein kirjoitan, vaan siitä, mitä ja miten kirjoitan." Enhän ole tehnyt kenellekään mitään lupauksia päivitystiheydestä. En halua, että tästäkin tulee minulle syyllisyyslatautunut asia. Vaateita on elämässä muutenkin tarpeeksi.
5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
- Bloggaan, koska se vain kuulostaa luontevammalta ja kivemmalta. Jouhevammalta. Ja blogaamisesta tulee ikävä mielleyhtymä mokaamiseen.
6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
- En ole saanut aikaiseksi asentaa minkäänlaista, joten muuta en osaa sanoakaan.
7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
- Tilaajia ilmeisesti tarkoitaa. Neljä.
MUIDEN BLOGIT
1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
- Luen. Tuttujen blogeja luen siksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu, ja heittää joskus terveisiä kommenttilootaan. Muita blogeja luen silloin, kun niissä on kirjoitettu mielenkiintoisista aiheista taikka syntynyt mukaansatempaava keskustelu. Lisäksi minua kiinnostavat ihmisten tarinat ja kokemukset. Se, kuinka eri ihmiset voivat kokea samat asiat eri tavalla, ja kuinka elämää voi hahmottaa niin erilaisista näkökulmista.
2. Koska aloitit blogien lukemisen?
- Muistaakseni samoihin aikoihin kuin oman blogin kirjoittamisen.
3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
- Blogilistan suosikeissa on 11, selaimen suosikeissa 9 lisää.
4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
- Sellaisia, joissa on filosofista pohdintaa höystettynä lämpöisillä murusilla omasta elämästä.
5. Millaisia blogeja luet vähiten?
- Harrasteblogeja... en oikeastaan ollenkaan.
6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
- Kyllä, jos ärsytys ei ole niin suuri, että pilaisi mielialan kokonaan.
7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
- Suomalaisia.
8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
- En lue ulkomaalaisia blogeja.
* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
- Aika harvoin. Sellainen vaatii aikaa, ja nytkin tähän menee jo aivan riittävästi.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
- Jep. Tai siis toinen on ja toinen ei.
2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
- Se joka ei ole, ei ole koska en välitä tietää, että ihmisiä ei kiinnosta lukea sitä. Se on minulle liian tärkeä ja hauras sellaiseen arviointiin.
3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
- Ilmoitin itse sen blogin joka on. Toivorikkaasti, että ihmiset törmätessään siihen ehkä kommentoisivatkin, ja syntyisi keskustelua.
4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
- Vaihtelee. Yleensä silloin, kun luen blogeja, mutta en välttämättä.
5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se taas laskee.
6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se sitten nousee. ;D
7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
- Jos on jotakin sanottavaa, jonka uskon voivan mennä läpi - siis jos uskon, että ihminen pystyy vastaanottamaan sen mitä kirjoitan, siis ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään.
8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
- Varmaankin Kirjailijan häiriöklinikalla Kirstin luona. :)
9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
- Ajatuksia, joita kirjoituksesta herää. Kannustusta.
10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
- Voisin tehdä niin, mutta en ole juuri tehnyt.
11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
- No kyllä.
12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
- En varmaankaan. En tiedä... Jos kuuluisin, olisi varmaankin enemmän lukijoita. Mutta miksi ei ole, sitä en osaa sanoa. Ellen sitten tuo vakaumustani liian selkeästi esille.
13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
- En ole käynyt. Urani on niin lyhyt, ettei ole ollut mahdollisuuttakaan. Voisin ehkä mennä, jos sellainen järjestettäisiin riittävän lähellä, eli Jyväskylässä. ;)
keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005
Afrikan tähti!
Viime lokakuussa, kun muutimme tähän kotiin, Tuulia toi tuparilahjaksi Afrikan tähden. Siis kukan, josta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja jota ei missään tapauksessa saa kastella kuin lautaselle - kastuessaan lehdet kuihtuvat pois.
Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.
Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.
Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.
Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.
Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.
Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.
Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.
Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.Jaak.1:17
torstaina, elokuuta 25, 2005
Täysin teoreettinen moraalinen ongelma
Ensi lauantaina, jos Jumala suo, järjestetään Tampereella Ristirock 2005, jossa soittaa viimeisen keikkansa gospelveteraani Terapia.
Samaan aikaan, toisaalla: EO:n pullailta...
Mihinkö menee tuore opiskelijatyöntekijä?
***
historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
jotkut meihin loukkaantuivat
vaan kumma kyllä jotkut eivät
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
joku tarvitsi lisää viinaa
joku toinen Buddhaa
joku epäili tokkopa tuo Jumala
meille ajatuksiaan uhraa
vaan jos sanotaan Jeesus rakastaa
niin minä sitä osaan jopa kaivata
sillä illuusiot kun haihtuvat
on ihmisen lapsi pieni ja arka
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet kovat jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
kuinka jotkut piiriimme jäivät
ja jotkut sitten eivät
- Terapia: Kovia ääniä ja vaikeita sanoja
kaikki kipuni
no niin
kuka laittoi nimensä siihen paperiin
siihen
jolla serotoniinitasoani laskettiin
ahaa
eikö siis job ollutkaan
ainoa
koekappale laatuaan
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
no niin
miksi jälleen yksi syytön surmattiin
niin niin
miksi vääryys voitti ja viaton uhrattiin
ahaa
eikö voisi luoja jo viimein armahtaa
lastaan
tätäkin joka lupasi kantaa
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
aamulla kolmannen päivän
tyhjä on hauta, kannettu on
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
- Terapia: K23
Samaan aikaan, toisaalla: EO:n pullailta...
Mihinkö menee tuore opiskelijatyöntekijä?
***
historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
jotkut meihin loukkaantuivat
vaan kumma kyllä jotkut eivät
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
joku tarvitsi lisää viinaa
joku toinen Buddhaa
joku epäili tokkopa tuo Jumala
meille ajatuksiaan uhraa
vaan jos sanotaan Jeesus rakastaa
niin minä sitä osaan jopa kaivata
sillä illuusiot kun haihtuvat
on ihmisen lapsi pieni ja arka
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet kovat jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
kuinka jotkut piiriimme jäivät
ja jotkut sitten eivät
- Terapia: Kovia ääniä ja vaikeita sanoja
kaikki kipuni
no niin
kuka laittoi nimensä siihen paperiin
siihen
jolla serotoniinitasoani laskettiin
ahaa
eikö siis job ollutkaan
ainoa
koekappale laatuaan
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
no niin
miksi jälleen yksi syytön surmattiin
niin niin
miksi vääryys voitti ja viaton uhrattiin
ahaa
eikö voisi luoja jo viimein armahtaa
lastaan
tätäkin joka lupasi kantaa
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
aamulla kolmannen päivän
tyhjä on hauta, kannettu on
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
- Terapia: K23
lauantaina, elokuuta 20, 2005
Poliittinen aamupala
Iltapalan mietteisiin liittyen olen usein pohtinut myös henkilökohtaisen moraalin yhtenäisyyttä. Voidaan puhua eri elämänalueista, mutta voiko myös moraalin jakaa osiin?
Ymmärrykseni mukaan ihminen on kokonaisvaltainen olento. Minä olen minä, vaikka roolini vaihtelisivatkin ympäristöstä toiseen. Jos olen jotakin mieltä yhdessä ympäristössä, loogisesti ajatellen olen sitä mieltä myös toisessa. Eri asia on tietenkin keskustelu, jossa voi tulla esiin asioita, jotka saavat minut muuttamaan mielipiteeni.
Minusta on kuitenkin kestämätöntä väittää, että olisi yleisestä moraalista eroavia itsenäisiä saarekkeita, joiden moraalisäännöt voisivat olla erilaisia. Puhutaan talouselämän moraalista, poliittisesta ja journalistisesta moraalista. Millä perusteilla voidaan edes väittää, että nämä elämänalueet eivät kiinteästi liittyisi kaikkeen muuhun elämään?
Talouden osalta vedotaan usein Adam Smithiin ja kasvottomiin (?!?) markkinavoimiin, jotka tuottavat kaikille onnea ja yltäkylläisyyttä, kunhan niiden toimintaa ei vain mitenkään kahlita. Tällaista väitettä ei kuitenkaan voi Smithin teorialla perustella. Kuten Kari Saastamoinen teoksessaan Eurooppalainen liberalismi argumentoi, Smithin teoria on irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan - Smihtille ei tullut mieleenkään, että kauppa voisi olla joskus globaalia, sillä hänen aikanaan se oli kansallista - eikä sitä siksi sellaisenaan voi soveltaa nykyaikaan. Sitä paitsi Smith ei edes ollut sitä mieltä, että valtio ei saisi puuttua talouteen lainkaan, tai että sosiaalihuoltoa ei tarvita.
Vaikka en yleisesti ottaen reduktionismia kannatakaan, markkinavoimat voinee osittain palauttaa ihmisen itsekkyyteen. Hetimullekaikkitänne-voimilla sitten perustellaan sitä, että annetaan kenkää ihmisille, jotta saataisiin parempi tulos neljännesvuosikatsaukseen. Ja omatunto hiljennetään nuijimalla sitä myytillä talouselämän erilaisesta moraalista.
Sen lisäksi, että tämmöinen on mielestäni moraalisesti arveluttavaa, se on myös likinäköistä yritystoimintaa. Mahtavat olla jokapäiväisessä irtisanomisen pelossa puurtavat työntekijät motivoituneita, luovia, energisiä ja työnantajaansa sitoutuneita! Eräs tuttu sanoikin, että trendi näyttää olevan parhaiden työntekijöiden lähtö tällaisista saneeraamista harrastavista firmoista. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, niin kyllä minäkin etsisin työpaikan, jossa minua oikeasti arvostetaan, eikä tarvitse koko ajan pelossa elää. Työhän vie suurimman osan ajasta ja vaikuttaa siksi suuresti elämänlaatuun.
Poliittista paasausta tuli jo iltapalalla, ja journalismia olen sivunnut toisaalla, joten lopetan tämän melkein brunssiksi venyneen aamupalan ja siirryn metafysiikan pariin.
Ymmärrykseni mukaan ihminen on kokonaisvaltainen olento. Minä olen minä, vaikka roolini vaihtelisivatkin ympäristöstä toiseen. Jos olen jotakin mieltä yhdessä ympäristössä, loogisesti ajatellen olen sitä mieltä myös toisessa. Eri asia on tietenkin keskustelu, jossa voi tulla esiin asioita, jotka saavat minut muuttamaan mielipiteeni.
Minusta on kuitenkin kestämätöntä väittää, että olisi yleisestä moraalista eroavia itsenäisiä saarekkeita, joiden moraalisäännöt voisivat olla erilaisia. Puhutaan talouselämän moraalista, poliittisesta ja journalistisesta moraalista. Millä perusteilla voidaan edes väittää, että nämä elämänalueet eivät kiinteästi liittyisi kaikkeen muuhun elämään?
Talouden osalta vedotaan usein Adam Smithiin ja kasvottomiin (?!?) markkinavoimiin, jotka tuottavat kaikille onnea ja yltäkylläisyyttä, kunhan niiden toimintaa ei vain mitenkään kahlita. Tällaista väitettä ei kuitenkaan voi Smithin teorialla perustella. Kuten Kari Saastamoinen teoksessaan Eurooppalainen liberalismi argumentoi, Smithin teoria on irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan - Smihtille ei tullut mieleenkään, että kauppa voisi olla joskus globaalia, sillä hänen aikanaan se oli kansallista - eikä sitä siksi sellaisenaan voi soveltaa nykyaikaan. Sitä paitsi Smith ei edes ollut sitä mieltä, että valtio ei saisi puuttua talouteen lainkaan, tai että sosiaalihuoltoa ei tarvita.
Vaikka en yleisesti ottaen reduktionismia kannatakaan, markkinavoimat voinee osittain palauttaa ihmisen itsekkyyteen. Hetimullekaikkitänne-voimilla sitten perustellaan sitä, että annetaan kenkää ihmisille, jotta saataisiin parempi tulos neljännesvuosikatsaukseen. Ja omatunto hiljennetään nuijimalla sitä myytillä talouselämän erilaisesta moraalista.
Sen lisäksi, että tämmöinen on mielestäni moraalisesti arveluttavaa, se on myös likinäköistä yritystoimintaa. Mahtavat olla jokapäiväisessä irtisanomisen pelossa puurtavat työntekijät motivoituneita, luovia, energisiä ja työnantajaansa sitoutuneita! Eräs tuttu sanoikin, että trendi näyttää olevan parhaiden työntekijöiden lähtö tällaisista saneeraamista harrastavista firmoista. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, niin kyllä minäkin etsisin työpaikan, jossa minua oikeasti arvostetaan, eikä tarvitse koko ajan pelossa elää. Työhän vie suurimman osan ajasta ja vaikuttaa siksi suuresti elämänlaatuun.
Poliittista paasausta tuli jo iltapalalla, ja journalismia olen sivunnut toisaalla, joten lopetan tämän melkein brunssiksi venyneen aamupalan ja siirryn metafysiikan pariin.
perjantaina, elokuuta 19, 2005
Poliittinen iltapala
Miika on opiskellut viikon yötäpäivää melkein kirjaimellisesti. Minä taas olen hummannut pitkin Blogistaniaa ja lykännyt Jutin Johdatusta metafysiikkaan ja www-kurssin harjoitustyön loppuunsaattamista. Eilen illalla, pitkästä aikaa, oli jotenkin rauhallista ja istuttiin kynttiläiltapalalla.
Keskustelu polveili teemaan uskonto ja politiikka. Miika piti palopuheen, jota minä lähinnä kuuntelin. Kysymys on toisaalta yksinkertainen, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin käsittämätön.
Ajatus uskonnon ja politiikan erottamisesta on saanut Miikan mukaan alkunsa uskonpuhdistuksen jälkeisestä Euroopasta, kun katolisten ja protestanttien repiviä taisteluja ei muuten saatu loppumaan. Syntyi kansalainen, joka oli yhteisönsä tasa-arvoinen jäsen uskonnosta - lue: tunnustamastaan kristinuskon muodosta - riippumatta. Kansalaisen toiminnalle oli omat areenansa, joilla uskonnolla ei enää ollut sijaa, vaan uskonto sai oman kolonsa paikasta, jota me nimitämme yksityiselämäksi.
Tuossa kontekstissa ajatus kansalaisuuden ensisijaisuudesta uskontoon nähden oli varmasti tarpeellinen ja toimiva ratkaisu; ristiriidoista huolimatta katolisten ja protestanttien arvopohja oli riittävän yhtenäinen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaansaamiseksi. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi nykypäivän suomalaisten arvopohjasta, puhumattakaan monien muiden valtioiden kansalaisista. Kuitenkin samaa periaatetta sovelletaan yhä. Sivistynyt ihminen voi toki tunnustaa jotakin uskontoa (vaikka sivistynythän ei tarvitse jumalia), mutta vain yksityiselämässään. Vanha periaate on siis muokkautunut muotoon: demokraattisesti olemme havainneet, että Jumalaa ei ole, mutta hömpöttely tulee ihmisoikeuksien nimissä sallia, vaikka järkeä vaativiin asioihin sitä ei tule sotkea.
Pluralisoituvassa yhteiskunnassa tämä periaate asettaa itselleen rehellisen, vakaumuksellisen ihmisen skitsofreeniseen tilanteeseen: missä menee se raja, jonka jälkeen ei voi enää ajaa yhteiskunnassa henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisia arvoja? Eikä ongelma todellakaan koske vain kristittyjä, vaan jokaikistä ihmistä. Jos Jumalaa ei nimittäin ole, kaikki maailmankatsomukset ja niistä juontuvat arvot ovat samalla viivalla. Kenelläkään ei ole etuoikeutta määritellä, mitä toisten tulisi arvostaa.
Vastaus tähän kaikkeen on tietenkin demokratia, kaikkien kompromissien äiti. Kuitenkin yllä esitetty kysymys säilyy samana. Onhan usein todettu, että suuri enemmistö saattaa erehtyä.
Kysymykseen liittyy vielä toinenkin, henkilökohtaisen tason ristiriita. Jos ihminen todella uskoo tiettyjen asioiden olevan universaalisti hyviä, vaikka tietää, että kaikki eivät ajattele näin, voiko hän hyvällä omallatunnolla olla edistämättä näitä asioita?
***
Risto Soramies: Islam ja evankeliumi. Iustitia 15. - teos, joka innoitti Miikan palopuheeseen.
Keskustelu polveili teemaan uskonto ja politiikka. Miika piti palopuheen, jota minä lähinnä kuuntelin. Kysymys on toisaalta yksinkertainen, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin käsittämätön.
Ajatus uskonnon ja politiikan erottamisesta on saanut Miikan mukaan alkunsa uskonpuhdistuksen jälkeisestä Euroopasta, kun katolisten ja protestanttien repiviä taisteluja ei muuten saatu loppumaan. Syntyi kansalainen, joka oli yhteisönsä tasa-arvoinen jäsen uskonnosta - lue: tunnustamastaan kristinuskon muodosta - riippumatta. Kansalaisen toiminnalle oli omat areenansa, joilla uskonnolla ei enää ollut sijaa, vaan uskonto sai oman kolonsa paikasta, jota me nimitämme yksityiselämäksi.
Tuossa kontekstissa ajatus kansalaisuuden ensisijaisuudesta uskontoon nähden oli varmasti tarpeellinen ja toimiva ratkaisu; ristiriidoista huolimatta katolisten ja protestanttien arvopohja oli riittävän yhtenäinen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaansaamiseksi. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi nykypäivän suomalaisten arvopohjasta, puhumattakaan monien muiden valtioiden kansalaisista. Kuitenkin samaa periaatetta sovelletaan yhä. Sivistynyt ihminen voi toki tunnustaa jotakin uskontoa (vaikka sivistynythän ei tarvitse jumalia), mutta vain yksityiselämässään. Vanha periaate on siis muokkautunut muotoon: demokraattisesti olemme havainneet, että Jumalaa ei ole, mutta hömpöttely tulee ihmisoikeuksien nimissä sallia, vaikka järkeä vaativiin asioihin sitä ei tule sotkea.
Pluralisoituvassa yhteiskunnassa tämä periaate asettaa itselleen rehellisen, vakaumuksellisen ihmisen skitsofreeniseen tilanteeseen: missä menee se raja, jonka jälkeen ei voi enää ajaa yhteiskunnassa henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisia arvoja? Eikä ongelma todellakaan koske vain kristittyjä, vaan jokaikistä ihmistä. Jos Jumalaa ei nimittäin ole, kaikki maailmankatsomukset ja niistä juontuvat arvot ovat samalla viivalla. Kenelläkään ei ole etuoikeutta määritellä, mitä toisten tulisi arvostaa.
Vastaus tähän kaikkeen on tietenkin demokratia, kaikkien kompromissien äiti. Kuitenkin yllä esitetty kysymys säilyy samana. Onhan usein todettu, että suuri enemmistö saattaa erehtyä.
Kysymykseen liittyy vielä toinenkin, henkilökohtaisen tason ristiriita. Jos ihminen todella uskoo tiettyjen asioiden olevan universaalisti hyviä, vaikka tietää, että kaikki eivät ajattele näin, voiko hän hyvällä omallatunnolla olla edistämättä näitä asioita?
***
Risto Soramies: Islam ja evankeliumi. Iustitia 15. - teos, joka innoitti Miikan palopuheeseen.
sunnuntaina, elokuuta 14, 2005
Kovaa peliä Blogistaniassa
Olen päivänä muutamana lueskellut Blogilistan 30:n linkatuimman joukossa olevia blogeja, kun tutut ei ole päivittäneet omiaan. Tällä tapaa saa ainakin kulutettua uskomattoman paljon aikaa, en ymmärrä kuinka monilla tuntuu olevan aikaa lukea ja kommentoida kymmeniä blogeja.
Olen jotenkin tyrmistynyt "sotatilasta", joka joidenkin näiden blogien välillä, taikka heidän muodostamassaan yhteisössä, näyttää vallitsevan. En pysty tarkkaan sanomaan, kenen välillä, enkä halua yrittääkään. Olen lukenut lähinnä Illuusiaa, ja sieltä käynyt hyvin lyhyesti vilkaisemassa Tristania, minhiä (13.8.), Jäädykepiirikuntaa, ja karu sellia. Saatan unohtaa jonkun, pyydän anteeksi. Illuusiaa lukuunottamatta olen lukenut vain yhden jutun kustakin, kaikista en sitäkään kokonaan ja yleensä Illuusiaan liittyen. Jos joku näistä mainituista lukee tätä, niin tässä silmälasit, joiden läpi tihrustaa: en halua tilaan mukaan, ja siksi kirjoitan omaan blogiini; lisäksi ymmärtääkseni kyse on vaikeasti määriteltävästä yhteisöstä, ja tuntuisi oudolta pistää samanlainen kommentti useisiin eri blogeihin. Aihekin on "oma" sikäli kuin näin vanhassa maailmassa voi. Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä. Jotta kellekään ei iskisi paranoia, yltä näkee, kenen blogista olen lukenut ja mitä.
Siis sotatilaan. Sana ei ehkä ole sopivin mahdollinen kuvaamaan tilannetta, mutta paras mitä näin äkkiä tulee mieleen. Konkreettisesti on kyse siitä kuinka kirjoitetaan ja kommentoidaan. Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen. Luulin yläasteella, että osan kiusaamisesta voisi pistää iän piikkiin, mutta jotkut näistä äänenpainoista ovat samaa luokkaa. Ei se kyllä pitäisi olla yllätys, sillä vanha aatuhan se on joka jyllää. Illuusia peräänkuulutti rehellisyyttä, mutta se onkin paljon pyydetty ihmiseltä, joka on perisynnin vääntämä.
Reilu viikko sitten kävimme Komun ja Suennen kanssa syömässä Tampereella. Tuli puheeksi se, kuinka ystävällisyys ja lempeys eivät ole cool, vaan kyynisyys, kovuus ja aggressiivisuus. Mutta kuka haluaisi lähelleen ihmisen, joka on vain näitä kolmea viimeksi mainittua?
Tuntuu kuin tämä virtuaalitodellisuus ruokkisi ihmisessä kaipuuta olla cool - siis kyyninen, kova ja aggressiivinen, ivallinen ja pilkallinen. Itselleen voi luoda sellaisen persoonan kuin huvittaa, ja vaikka pyrkisi aitouteenkin, ei vastuun tarvitse olla samaa luokkaa kuin kasvoista kasvoihin kohtaamisessa - netissä riittää bloggaajia, jos menee välit poikki, niin seurasta ei ole silti pulaa. Toisen pystyy etäännyttämään ja häntä voi suomia sanan säilällä nauttien vallan ja voiman tunteesta, joka syntyy kun pääsee mittelemään kieltään ja älyään toisten verbaaliakrobaattien kanssa. Aivan kuin virtuaalisesti voisi irrotella, kun normaalielämässä täytyy pitää kohteliaisuussäännöistä kiinni.
"Sattui syvään sanan miekka,
kaatoi ketoon miehen.
Niin kuin silmiin heitetty hiekka
näön mukanansa vieden."
- Bass'n'Helen
Kritiikki on sitten erikseen. Joku sanoi joskus, että valittaminen muuttuu kritiikiksi vasta silloin, kun esitetään epäkohdan lisäksi parannusehdotus. Lisäksi kritiikin arvoa eivät mielestäni nosta purevat sanat, eikä kritiikissä pohjimmiltaan ole kyse siitä, lainkaan. Korjaava palaute olisi ehkä hyvä termi: pyrkimyksenä on virheen tai erehdyksen korjaaminen, ei solvaaminen. Ammattikorkeassa opetettiin palautteenannon muutama nyrkkisääntö: 1) Positiivisen ja korjaavan palautteen suhde on 9+1. 2) Ensin positiivista palautetta, sitten korjaavaa, ja lopuksi vielä positiivista. 3) Jos todella haluat muutosta, pyri toimimaan näin.
Lienee surkuhupaisaa, että en ole lainkaan ainut, joka tahtoo kirjoittaa veitsen terällä ja sydänverellä, olivatpa blogin tekstit sitten faktaa, fiktiota tai jotain siltä väliltä. Ihmiset avaavat sydämensä oman elämänsä sankarien preparoitavaksi ja antavat samalla mitalla takaisin. Kukin tahtoo niin kovin kelvata virtuaalisenakin, tai juuri sellaisena.
Olen jotenkin tyrmistynyt "sotatilasta", joka joidenkin näiden blogien välillä, taikka heidän muodostamassaan yhteisössä, näyttää vallitsevan. En pysty tarkkaan sanomaan, kenen välillä, enkä halua yrittääkään. Olen lukenut lähinnä Illuusiaa, ja sieltä käynyt hyvin lyhyesti vilkaisemassa Tristania, minhiä (13.8.), Jäädykepiirikuntaa, ja karu sellia. Saatan unohtaa jonkun, pyydän anteeksi. Illuusiaa lukuunottamatta olen lukenut vain yhden jutun kustakin, kaikista en sitäkään kokonaan ja yleensä Illuusiaan liittyen. Jos joku näistä mainituista lukee tätä, niin tässä silmälasit, joiden läpi tihrustaa: en halua tilaan mukaan, ja siksi kirjoitan omaan blogiini; lisäksi ymmärtääkseni kyse on vaikeasti määriteltävästä yhteisöstä, ja tuntuisi oudolta pistää samanlainen kommentti useisiin eri blogeihin. Aihekin on "oma" sikäli kuin näin vanhassa maailmassa voi. Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä. Jotta kellekään ei iskisi paranoia, yltä näkee, kenen blogista olen lukenut ja mitä.
Siis sotatilaan. Sana ei ehkä ole sopivin mahdollinen kuvaamaan tilannetta, mutta paras mitä näin äkkiä tulee mieleen. Konkreettisesti on kyse siitä kuinka kirjoitetaan ja kommentoidaan. Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen. Luulin yläasteella, että osan kiusaamisesta voisi pistää iän piikkiin, mutta jotkut näistä äänenpainoista ovat samaa luokkaa. Ei se kyllä pitäisi olla yllätys, sillä vanha aatuhan se on joka jyllää. Illuusia peräänkuulutti rehellisyyttä, mutta se onkin paljon pyydetty ihmiseltä, joka on perisynnin vääntämä.
Reilu viikko sitten kävimme Komun ja Suennen kanssa syömässä Tampereella. Tuli puheeksi se, kuinka ystävällisyys ja lempeys eivät ole cool, vaan kyynisyys, kovuus ja aggressiivisuus. Mutta kuka haluaisi lähelleen ihmisen, joka on vain näitä kolmea viimeksi mainittua?
Tuntuu kuin tämä virtuaalitodellisuus ruokkisi ihmisessä kaipuuta olla cool - siis kyyninen, kova ja aggressiivinen, ivallinen ja pilkallinen. Itselleen voi luoda sellaisen persoonan kuin huvittaa, ja vaikka pyrkisi aitouteenkin, ei vastuun tarvitse olla samaa luokkaa kuin kasvoista kasvoihin kohtaamisessa - netissä riittää bloggaajia, jos menee välit poikki, niin seurasta ei ole silti pulaa. Toisen pystyy etäännyttämään ja häntä voi suomia sanan säilällä nauttien vallan ja voiman tunteesta, joka syntyy kun pääsee mittelemään kieltään ja älyään toisten verbaaliakrobaattien kanssa. Aivan kuin virtuaalisesti voisi irrotella, kun normaalielämässä täytyy pitää kohteliaisuussäännöistä kiinni.
"Sattui syvään sanan miekka,
kaatoi ketoon miehen.
Niin kuin silmiin heitetty hiekka
näön mukanansa vieden."
- Bass'n'Helen
Kritiikki on sitten erikseen. Joku sanoi joskus, että valittaminen muuttuu kritiikiksi vasta silloin, kun esitetään epäkohdan lisäksi parannusehdotus. Lisäksi kritiikin arvoa eivät mielestäni nosta purevat sanat, eikä kritiikissä pohjimmiltaan ole kyse siitä, lainkaan. Korjaava palaute olisi ehkä hyvä termi: pyrkimyksenä on virheen tai erehdyksen korjaaminen, ei solvaaminen. Ammattikorkeassa opetettiin palautteenannon muutama nyrkkisääntö: 1) Positiivisen ja korjaavan palautteen suhde on 9+1. 2) Ensin positiivista palautetta, sitten korjaavaa, ja lopuksi vielä positiivista. 3) Jos todella haluat muutosta, pyri toimimaan näin.
Lienee surkuhupaisaa, että en ole lainkaan ainut, joka tahtoo kirjoittaa veitsen terällä ja sydänverellä, olivatpa blogin tekstit sitten faktaa, fiktiota tai jotain siltä väliltä. Ihmiset avaavat sydämensä oman elämänsä sankarien preparoitavaksi ja antavat samalla mitalla takaisin. Kukin tahtoo niin kovin kelvata virtuaalisenakin, tai juuri sellaisena.
keskiviikkona, elokuuta 03, 2005
Only By Grace
Olen tässä muutaman päivän kovasti yrittänyt saada aikaan. Sitä siivousta, ja sitten opiskelua. Jotakin on tullutkin tehtyä, mutta enimmäkseen oon saanu itelleni vain pahaa mieltä epäkurinalaisuudesta; kauhea moraalinen morkkis tekemättömistä töistä.
Lukiossa mun luokalla oli ärsyttävä matikan opettaja. Se oli leipääntynyt palikkamatikan opettamiseen ja hoki, että jokainen oppii jos vain haluaa - minkä eräs kaverini osoitti vääräksi luuloksi :C. Yksi tämän opettajan lempisanonnoistaan oli: "Tekemättömät työt stressaavat eniten." Tottahan se on, mutta ei juuri auta silloin, kun pitäis ottaa itseään niskasta kiinni eikä pysty siihen.
Lisäksi mulle käy usein vielä niin, että alan syödä murheeseen. Huhhuh. Siitähän seuraa tietysi kaksinverroin paha olo, kun maha on halkeamaisillaan. Ja lisää krapulaa jäljestäpäin, kun vaatteet alkaa kiristää...
Tänään en oo tehny oikeastaan sen enempää, mutta tässä koneella luuraillessa olen kuunnellut Petra Praise 2:sta. Ja se on ... ihanaa. Ihan kuin joku ottaisi syliin, keinuttaisi ja silittäisi hiuksia. Sanat ja sävelet saa tuntemaan hiljaista, onnellista kiitollisuutta siitä, että saa elää, että saa tuntea Jumalaa, että hän on. Taivaassa on varmaan tämmöistä: niin hyvä olla, ettei ole kiire hetkestä pois...
Viime aikoina EO:n porukoissa on ollut keskustelua ylistämisestä ja sen asemasta kristityn elämässä. Siellä leirillä toinen mun opetuksista oli ylistyksestä. Kun sitä valmistelin, tuli lievä kriisi Luther-säätiön asiaa käsittelevästä vihkosesta. Tosin minä ja Miika ymmärsimme sen eri tavalla, enkä tiedä luinko liikaa rivien väliin, mutta ymmärsin, että ainoa ylistyksen paikka olisi ehtoollismessu. No, kriisi meni onneksi ohi, mutta vieläkin olen kyselevällä mielellä aiheen suhteen, eikä mitään ihan varmaa lukkoon lyötyä mielipidettä ole.
Tänään olen kuitenkin kiitollinen siitä, mitä sain.
Lovely Lord
You're filled with compassion and mercy and grace,
with Your banner of love over me;
I am longing to see You one day face to face,
and to be with You endlessly;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
You are bright as the sunrise and fairest of all,
Unto You all the glory will be;
You are God of creation and Lord of my life,
I will worship You faithfully;
Lord, how lovely You are to me.
We will worship the name of the holiest One,
We will worship Your excellency;
We will give You the glory for things You have done,
and be thankful eternally;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
- Bob Hartman
Lukiossa mun luokalla oli ärsyttävä matikan opettaja. Se oli leipääntynyt palikkamatikan opettamiseen ja hoki, että jokainen oppii jos vain haluaa - minkä eräs kaverini osoitti vääräksi luuloksi :C. Yksi tämän opettajan lempisanonnoistaan oli: "Tekemättömät työt stressaavat eniten." Tottahan se on, mutta ei juuri auta silloin, kun pitäis ottaa itseään niskasta kiinni eikä pysty siihen.
Lisäksi mulle käy usein vielä niin, että alan syödä murheeseen. Huhhuh. Siitähän seuraa tietysi kaksinverroin paha olo, kun maha on halkeamaisillaan. Ja lisää krapulaa jäljestäpäin, kun vaatteet alkaa kiristää...
Tänään en oo tehny oikeastaan sen enempää, mutta tässä koneella luuraillessa olen kuunnellut Petra Praise 2:sta. Ja se on ... ihanaa. Ihan kuin joku ottaisi syliin, keinuttaisi ja silittäisi hiuksia. Sanat ja sävelet saa tuntemaan hiljaista, onnellista kiitollisuutta siitä, että saa elää, että saa tuntea Jumalaa, että hän on. Taivaassa on varmaan tämmöistä: niin hyvä olla, ettei ole kiire hetkestä pois...
Viime aikoina EO:n porukoissa on ollut keskustelua ylistämisestä ja sen asemasta kristityn elämässä. Siellä leirillä toinen mun opetuksista oli ylistyksestä. Kun sitä valmistelin, tuli lievä kriisi Luther-säätiön asiaa käsittelevästä vihkosesta. Tosin minä ja Miika ymmärsimme sen eri tavalla, enkä tiedä luinko liikaa rivien väliin, mutta ymmärsin, että ainoa ylistyksen paikka olisi ehtoollismessu. No, kriisi meni onneksi ohi, mutta vieläkin olen kyselevällä mielellä aiheen suhteen, eikä mitään ihan varmaa lukkoon lyötyä mielipidettä ole.
Tänään olen kuitenkin kiitollinen siitä, mitä sain.
Lovely Lord
You're filled with compassion and mercy and grace,
with Your banner of love over me;
I am longing to see You one day face to face,
and to be with You endlessly;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
You are bright as the sunrise and fairest of all,
Unto You all the glory will be;
You are God of creation and Lord of my life,
I will worship You faithfully;
Lord, how lovely You are to me.
We will worship the name of the holiest One,
We will worship Your excellency;
We will give You the glory for things You have done,
and be thankful eternally;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
- Bob Hartman
tiistaina, elokuuta 02, 2005
Jäätelökesäää...
Oli taasen viikonloppu! :)
Lauantain häät oli hienot, kauniit. Illalla Liisa, Linda ja Jaakot tuli meille riehumaan. Kun minä jumitin koneella, yhet kiljuivat ja häiriköivät naapureita sekä yrittivät lassota Tergujeffia, joka oli jotenkin kummasti päätynyt pihalle meidän parvekkeen alle. ?
Sunnuntaina käytiin perinnemessussa Taulumäessä. Vietettiin siestaa kuuntelemalla hyvää musiikkia puhumatta mitään. Istuin parvekkeella nojatuolissa ja nautin pelkästä olemisesta...
Ruuaksi kanasalaattia, jälkiruuaksi auton keula suunnattiin kohti Lidliä (voi mikä tuplasynti: sunnuntaina kauppaan, ja vielä Lidliin...) ja jäätelöhyllyä. Sieltä kukin poimi mukaansa mieleisensä pakkauksen: snickersejä, cappucinoa, mascarponea... sitä oli ainaki paljon, ja koko lysti maksoi 12 eukkia. Niiden kanssa ajeltiin Mattilanniemen rantanurtsille. Mukana oli myös vilttiä, peliä, kirjaa, juotavaa...
Jotta aktiviteettia olisi rittänyt, autoiltiin vielä Terapiaa huudattaen Makuuniin ja vuokrattiin leffa...
Lauantain häät oli hienot, kauniit. Illalla Liisa, Linda ja Jaakot tuli meille riehumaan. Kun minä jumitin koneella, yhet kiljuivat ja häiriköivät naapureita sekä yrittivät lassota Tergujeffia, joka oli jotenkin kummasti päätynyt pihalle meidän parvekkeen alle. ?
Sunnuntaina käytiin perinnemessussa Taulumäessä. Vietettiin siestaa kuuntelemalla hyvää musiikkia puhumatta mitään. Istuin parvekkeella nojatuolissa ja nautin pelkästä olemisesta...
Ruuaksi kanasalaattia, jälkiruuaksi auton keula suunnattiin kohti Lidliä (voi mikä tuplasynti: sunnuntaina kauppaan, ja vielä Lidliin...) ja jäätelöhyllyä. Sieltä kukin poimi mukaansa mieleisensä pakkauksen: snickersejä, cappucinoa, mascarponea... sitä oli ainaki paljon, ja koko lysti maksoi 12 eukkia. Niiden kanssa ajeltiin Mattilanniemen rantanurtsille. Mukana oli myös vilttiä, peliä, kirjaa, juotavaa...
Jotta aktiviteettia olisi rittänyt, autoiltiin vielä Terapiaa huudattaen Makuuniin ja vuokrattiin leffa...
maanantaina, elokuuta 01, 2005
Jumala ei luonut ovimattoja: ihminen loi
Joka kerran, kun kirjoitan tänne, päässä vilisee tuhat ajatusta, joista vain murto-osa päätyy näkyviin. Merkillistä kyllä, lopputulos on usein jotakin aivan muuta kuin sen aluksi luulin olevan; teksti elää omaa elämäänsä, eikä aloittaessaan tiedä, mihin rantaan sen mukana huuhtoutuu. Usein kirjoittaessani esimerkiksi opiskeluja varten on aivan toisin. Tiedän, mikä on päämääräni, minne tahdon päästä, mutta aloitussanat pakenevat etsijää.
Hiukan samoin lähestyn sitä, mitä tänään haluan sanoa. En tiedä, miten siihen pääsisin, joten töksäytän sen vain ilmoille: aloitin sitten toisen blogin.
Pidin aluksi pöhkönä ajatusta, että ihmisellä olisi useampia blogeja, mutta nyt suunnittelen jo kolmatta, jonka toteutumisesta en osaa mitään sanoa. Tämä toinen kasvaa ajatuksia, joita aralla mielellä kirjoitan julki. Enhän tiedä, onko se, mikä minusta tuntuu kertomisen arvoiselta - oivaltavalta, kauniilta, kipeältä, koskettavalta - todella sellaista. Kenties toinen ulottuvuuteni onkin vain sähköistä saastetta, jota Internetin ihmemaa on muutenkin tulvillaan. Siksi en aio pikkuista kummemin mainostaa. Etsivä kuitenkin löytää, (detective finds;) kuten sana kuuluu.
Mielessä pyörivät samat mietteet kuin Raivon rakkaudenkin alkumetreillä. Missä kulkee se hiuksenhieno raja, jonka ylittäminen merkitsee sydämen avaamista ovimatoksi? Entä mitkä ovat sopivaisuuden rajat? Missä määrin voin kirjoittaa rakkaiden ja läheisten ihmisten asioista, jotka kuitenkin omaa maailmaani suuresti liikuttavat?
Ehkäpä hassua, mutta olen pitkään pohtinut esimerkiksi rintsikoista kirjoittamista. ;D Kun on atoopikko, elämään avautuu aivan uusi tuntemusten näkökulma. Moniko on huomannut ne pienet lappuset, joita usein täysin turhaan ommellaan vaatteiden sisäpuolelle? Entä ajatus siitä, että vaatteet eivät saa olla liian tiiviitä, vaan niiden tulee hengittää, ja materiaalin tulee olla mahdollisimman sileää, vaatteitten mielellään väljiä... tätä vasten, koettakaa kuvitella atoopikolle soveltuvat rintsikat! Jep, ajatuskin edelliset kriteerit täyttävistä sellaisista saa nauramaan.
Noh, sattuneesta syystä (iho olisi hankautunut rikki, ihottumaksi) en ole kyennyt moisia naisellisia kapistuksia käyttämään lähes puoleentoista vuoteen, mikä on aiheuttanut tiettyjä siveellisiä hankaluuksia eritoten kesäaikaan. Nyt, viimeisen kuukauden ajan olen koettanut taas totuttautua tähän lystiin. (Tuntuu muuten sangen ahdistavalta, suorastaan vapauden riistolta;) Ja Jumalan kiitos, näyttää siltä, että selkä on parantunut siihen kuntoon, jotta voin taas olla kuin ihminen ainakin.
Ja viimeisen kuukauden olen siis pohtinut, voiko tällaista riemuvoittoa julkaista. :) Taisi tulla tehtyä... ;)
Hiukan samoin lähestyn sitä, mitä tänään haluan sanoa. En tiedä, miten siihen pääsisin, joten töksäytän sen vain ilmoille: aloitin sitten toisen blogin.
Pidin aluksi pöhkönä ajatusta, että ihmisellä olisi useampia blogeja, mutta nyt suunnittelen jo kolmatta, jonka toteutumisesta en osaa mitään sanoa. Tämä toinen kasvaa ajatuksia, joita aralla mielellä kirjoitan julki. Enhän tiedä, onko se, mikä minusta tuntuu kertomisen arvoiselta - oivaltavalta, kauniilta, kipeältä, koskettavalta - todella sellaista. Kenties toinen ulottuvuuteni onkin vain sähköistä saastetta, jota Internetin ihmemaa on muutenkin tulvillaan. Siksi en aio pikkuista kummemin mainostaa. Etsivä kuitenkin löytää, (detective finds;) kuten sana kuuluu.
Mielessä pyörivät samat mietteet kuin Raivon rakkaudenkin alkumetreillä. Missä kulkee se hiuksenhieno raja, jonka ylittäminen merkitsee sydämen avaamista ovimatoksi? Entä mitkä ovat sopivaisuuden rajat? Missä määrin voin kirjoittaa rakkaiden ja läheisten ihmisten asioista, jotka kuitenkin omaa maailmaani suuresti liikuttavat?
Ehkäpä hassua, mutta olen pitkään pohtinut esimerkiksi rintsikoista kirjoittamista. ;D Kun on atoopikko, elämään avautuu aivan uusi tuntemusten näkökulma. Moniko on huomannut ne pienet lappuset, joita usein täysin turhaan ommellaan vaatteiden sisäpuolelle? Entä ajatus siitä, että vaatteet eivät saa olla liian tiiviitä, vaan niiden tulee hengittää, ja materiaalin tulee olla mahdollisimman sileää, vaatteitten mielellään väljiä... tätä vasten, koettakaa kuvitella atoopikolle soveltuvat rintsikat! Jep, ajatuskin edelliset kriteerit täyttävistä sellaisista saa nauramaan.
Noh, sattuneesta syystä (iho olisi hankautunut rikki, ihottumaksi) en ole kyennyt moisia naisellisia kapistuksia käyttämään lähes puoleentoista vuoteen, mikä on aiheuttanut tiettyjä siveellisiä hankaluuksia eritoten kesäaikaan. Nyt, viimeisen kuukauden ajan olen koettanut taas totuttautua tähän lystiin. (Tuntuu muuten sangen ahdistavalta, suorastaan vapauden riistolta;) Ja Jumalan kiitos, näyttää siltä, että selkä on parantunut siihen kuntoon, jotta voin taas olla kuin ihminen ainakin.
Ja viimeisen kuukauden olen siis pohtinut, voiko tällaista riemuvoittoa julkaista. :) Taisi tulla tehtyä... ;)
perjantaina, heinäkuuta 29, 2005
Topless feeling
Ahh...
Tänään on jo kolme asiaa yliviivattu mustaltalistalta: jääkaappi - kiitos Miikan avun, vaatteitten korjaus ja talvivaatteitten pesu. Huomisesta en mä tiedä; kahdelta Anu ja Tomy saavat toisensa, ja meidänkin siis pitää rientää Uuraisten kirkkoon. Maailmankuva taasen avartuu uuden paikkakunnan myötä. Haa, ystävällämme Maella on tavoitteena käydä kaikissa Suomen kunnissa, ja aina kun uusi paikka on nähty, ala-asteelta saadun karttakirjan sivulla kunnan alue vaihtaa väriä lyijykynän avulla... Hupaisaa:)
Illalla Jaakko ja Linda tulevat yökylään, ja ehkäpä muutakin EO:n porukkaa eksyy tänne... elän toivossa, että pääsen taas pelaamaan Carcassonnea. Tänä aikana ilman tietokonetta (ja siis nettiä, blogia, poksia, ...) ehti kehittyä uusi aamutraditio: aamupalan jälkeen kiperä erä Carcassonnea. Kyllästyttiin katselemaan peliä, joka pari viikkoa kökötti atk-pöydällä odottamassa lahjapaperiin käärimistä. Se oli menossa Anulle ja Tomylle, mutta älkää kertoko niille;D
Ja tänään hyviä uutisia tulvii ovista ja ikkunoista! Yksi mun ikiaikaisista heroista, MacGyver saapuu syyskuun alusta sulostuttamaan lauantai-iltojani. Joudunpa perumaan väitteeni, että subilta ei tule katsomisen arvoista ohjelmaa. Jos oon joskus jotakin sarjaa seurannu nenä ruudussa suurinpiirtein, niin Ihmemiestä...
Taannoin mainitulla Freedomilla, anteeks eikun samalla porukalla, joka heitti toisenlaista settiä nimellä The Huiputtomat, eli Topless eli Mullikuoro, oli aikoinaan Ihmemiessketsi. Biisien välillä lavalle kompuroi määkien puhuva sokea mies: "Mää en nää, mää en nää..." Ihmemies tätä kovasti ilmastointiteipillä auttamaan. Mutta eiiihän siitä mitään tule, tarvitaan Jeesusta hätiin. Ja siunatuksi lopuksi Ihmemiehen tunnari omilla sanoilla.
Aina kun muistelee tuota aikaa, johon Freedom ja Huiputtomatkin kuuluivat, tulee pieni pala kurkkuun, ikävä, haikea kaipaus ja hymy, onni. Olin silloin teini, juuri löytämässä itseäni, ystävyyttä, tiedon ja viisauden aarteita Kristuksessa. Välillä olin hajota palasiksi, mutta silti olin maailman onnellisin Pälli. Minulta ei puuttunut mitään, vaikka en ollut löytänyt vielä prinssiäni, mulla ei ollut opiskelupaikkaa ja välillä tuntui ettei sellaista koskaan löydykään. Kuitenkaan multa ei puuttunut mitään, ja välillä tuntui kirjaimellisesti siltä, että leijun muutamia senttejä maanpinnan yläpuolella.
Se oli Pernupileitten aikaa, Rauhiksen seuroissa ravaamista ja Guns'n'lähetyksen leireillä kukkumista, nuortentapahtumien koluamista. Kun olin käynyt tutustumassa pääkaupunkiseutuun ja vähän muuallekin, totesin kerran eräälle Marille, että Keski-Pohojammaalla on tapahtumissa aivan oma erityinen fiiliksensä, mitä ei ole missään muualla. Ja kerran paljon myöhemmin Marinkin opiskeltua jonkin aikaa, hän sanoi minulle: "Nyt ymmärrän, mitä tarkotit sillä tunnelmalla..."
En ole tänäänkään onneton, vaan ihan tyytyväinen ja... onnellinenkin. En kuitenkaan enää maailman onnellisin. Mutta jonakin päivänä olen sitä taas.
Tänään on jo kolme asiaa yliviivattu mustaltalistalta: jääkaappi - kiitos Miikan avun, vaatteitten korjaus ja talvivaatteitten pesu. Huomisesta en mä tiedä; kahdelta Anu ja Tomy saavat toisensa, ja meidänkin siis pitää rientää Uuraisten kirkkoon. Maailmankuva taasen avartuu uuden paikkakunnan myötä. Haa, ystävällämme Maella on tavoitteena käydä kaikissa Suomen kunnissa, ja aina kun uusi paikka on nähty, ala-asteelta saadun karttakirjan sivulla kunnan alue vaihtaa väriä lyijykynän avulla... Hupaisaa:)
Illalla Jaakko ja Linda tulevat yökylään, ja ehkäpä muutakin EO:n porukkaa eksyy tänne... elän toivossa, että pääsen taas pelaamaan Carcassonnea. Tänä aikana ilman tietokonetta (ja siis nettiä, blogia, poksia, ...) ehti kehittyä uusi aamutraditio: aamupalan jälkeen kiperä erä Carcassonnea. Kyllästyttiin katselemaan peliä, joka pari viikkoa kökötti atk-pöydällä odottamassa lahjapaperiin käärimistä. Se oli menossa Anulle ja Tomylle, mutta älkää kertoko niille;D
Ja tänään hyviä uutisia tulvii ovista ja ikkunoista! Yksi mun ikiaikaisista heroista, MacGyver saapuu syyskuun alusta sulostuttamaan lauantai-iltojani. Joudunpa perumaan väitteeni, että subilta ei tule katsomisen arvoista ohjelmaa. Jos oon joskus jotakin sarjaa seurannu nenä ruudussa suurinpiirtein, niin Ihmemiestä...
Taannoin mainitulla Freedomilla, anteeks eikun samalla porukalla, joka heitti toisenlaista settiä nimellä The Huiputtomat, eli Topless eli Mullikuoro, oli aikoinaan Ihmemiessketsi. Biisien välillä lavalle kompuroi määkien puhuva sokea mies: "Mää en nää, mää en nää..." Ihmemies tätä kovasti ilmastointiteipillä auttamaan. Mutta eiiihän siitä mitään tule, tarvitaan Jeesusta hätiin. Ja siunatuksi lopuksi Ihmemiehen tunnari omilla sanoilla.
Aina kun muistelee tuota aikaa, johon Freedom ja Huiputtomatkin kuuluivat, tulee pieni pala kurkkuun, ikävä, haikea kaipaus ja hymy, onni. Olin silloin teini, juuri löytämässä itseäni, ystävyyttä, tiedon ja viisauden aarteita Kristuksessa. Välillä olin hajota palasiksi, mutta silti olin maailman onnellisin Pälli. Minulta ei puuttunut mitään, vaikka en ollut löytänyt vielä prinssiäni, mulla ei ollut opiskelupaikkaa ja välillä tuntui ettei sellaista koskaan löydykään. Kuitenkaan multa ei puuttunut mitään, ja välillä tuntui kirjaimellisesti siltä, että leijun muutamia senttejä maanpinnan yläpuolella.
Se oli Pernupileitten aikaa, Rauhiksen seuroissa ravaamista ja Guns'n'lähetyksen leireillä kukkumista, nuortentapahtumien koluamista. Kun olin käynyt tutustumassa pääkaupunkiseutuun ja vähän muuallekin, totesin kerran eräälle Marille, että Keski-Pohojammaalla on tapahtumissa aivan oma erityinen fiiliksensä, mitä ei ole missään muualla. Ja kerran paljon myöhemmin Marinkin opiskeltua jonkin aikaa, hän sanoi minulle: "Nyt ymmärrän, mitä tarkotit sillä tunnelmalla..."
En ole tänäänkään onneton, vaan ihan tyytyväinen ja... onnellinenkin. En kuitenkaan enää maailman onnellisin. Mutta jonakin päivänä olen sitä taas.
torstaina, heinäkuuta 28, 2005
Uusia perheenjäseniä
Niin, unohdin aivan kertoa, että toissapäivänä kun tulin kotiin, Miika oli jo palannut Gigantista, eikä suinkaan tyhjin käsin. Mutta tästä rakkaasta Miika varmaan kertoo omassa blogissaan enemmän. Minä osaan sanoa vain, että tehoa rassissa (mistä ihmeestä tietokoneparka on tuommoisen lempinimen saanut?) riittää tehoja vaikka pienelle kylälle, ja on sitä ja tätä ja tuota ylimääräistä, ja että näytönohjain saisi olla parempi, mutta riittänee kuitenkin jonkin verran... ainakin Diablo II ja Alien vs predator näyttävät pyörivän...
Minä taas muokkailen vain innoissani omaa käyttäjäprofiiliani; eilen kului tunti kun etsin Narnia-näytönsäästäjää - en löytänyt, mutta sen sijaan löysin taustakuvan. Vaikka koneen mukana tullut syksyinen ruskatie kyllä kuvaisi melkein paremmin sielunmaisemaani.
Ei liene hankala arvata, miten jääkaapille kävi. Eläimiä pitäisi armahtaa... ja eilisiltakin kului Samin ja Liisan kanssa Carcassonnea pelaillen. Samin siippa Krisse oli kaupungilla ystävänsä kanssa, josta syystä pikku-Saima, 4kk, oli myös täällä ilonamme.
Carcassonne lisäosineen maistui, vaikka Sami voitti taas...
Minä taas muokkailen vain innoissani omaa käyttäjäprofiiliani; eilen kului tunti kun etsin Narnia-näytönsäästäjää - en löytänyt, mutta sen sijaan löysin taustakuvan. Vaikka koneen mukana tullut syksyinen ruskatie kyllä kuvaisi melkein paremmin sielunmaisemaani.
Ei liene hankala arvata, miten jääkaapille kävi. Eläimiä pitäisi armahtaa... ja eilisiltakin kului Samin ja Liisan kanssa Carcassonnea pelaillen. Samin siippa Krisse oli kaupungilla ystävänsä kanssa, josta syystä pikku-Saima, 4kk, oli myös täällä ilonamme.
Carcassonne lisäosineen maistui, vaikka Sami voitti taas...
Näinä sateisina päivinä
... olisi ihanaa kääriytyä vilttiin, käpertyä sohvan nurkkaan ison kaakaomukin ja hyvän kirjan kanssa. Tein rakkaille rydeläisille tällaisen, joskin vajavaisen listan kirjoista, jotka ovat minussa jotakin koskettaneet. Joukossa myös sellaisia, joita uskallan suosittaa, vaikka en ole vielä lukenutkaan. ;)
FILOSOFIAA JA LUONNONTIEDETTÄ
* Lewis, C. S.. Tätä on kristinusko. (Mere Christianity.)
Lewiksella on kyky kirjoittaa äärimmäisen selkeästi. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta silti tämä kirja valaisee asioita. Voi suositella myös niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
* Gustavsson, Stefan. Perusteltu usko.
Uskon puolustamisen perusteos. Uskoa vahvistava. Rautainen!
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
Tätä en oo itekään lukenu, vielä. Voin silti suositella niille, jotka jaksaa nähdä vaivaa. Kyseessähän on luonnontieteellinen teos. ;)
* Dembski, William A.. Älykkään suunnitelman idea. (Voi tiedustella Leisolalta.)
Teos haastaa naturalistisen tiedekäsityksen ajatuksella, että kaikki tunnettu universumissamme näyttää viittaavan siihen, että kaikkeudella on älyllinen suunnittelija. Enemmän filosofinen kuin luonnontieteellinen, mutta kuitenkin myös tavalliselle tallaajalle soveltuva kirja.
LAPSENMIELISILLE
* Pennanen, Lea. Piilomaan pikkuaasi.
Tämä satu sopii kaikille - ihana! Tämä tuli joskus sarjana pikkukakkosessa, eikä ikinä mikään tv-sarja oo ollu yhtä jännittävä. :)
* Lewis, C. S.. Narnian kronikat. Narnia-sarja, yhteensä seitsemän kirjaa.
Iki-ihana satufantasia, joka on samalla allegoria kristinuskosta. Älä ihmeessä jätä väliin! (Jos kartat tavanomaista fantasiakirjallisuutta, tämä ei ole sellaista. Koska Narnia on enemmän kuin satu, se yleensä kuitenkin luetaan fantasiaksi.)
* Ende, Michael. Momo.
Tarina ajasta ja sen käyttämisestä, sekä rakkaudesta. Ehdottoman suositeltava! Kannattaa lukaista myös Tarina vailla loppua.
SCIFIÄ JA FANTASIAA
* Asimov, Isaac. Ikuisuuden loppu.
Scifiä niille, jotka tykkää myös romantiikasta. Tämän lisäksi suosittelisin koko Säätiö-sarjaa, josta erityisesti Robotteja. Vielä erikseen mainittava on Itse jumalat, joka ei liity Säätiöön mitenkään. Itse jumalat on tajuttoman hyvä kuvaus ihmisestä...
* Lewis, C. S.. Scfi-trilogia: Äänetön planeetta, Matka Venukseen ja Piinattu planeetta. (Järjestys on luultavasti eri, en muista enää kunnolla.)
Myös hyvää ihmisluonnon tutkailua (kuten scifi yleensä). Lisäksi käsittelee synnin olemusta ja Jumalan mielenlaatua. :)
* Le Guin, Ursula. Maameren tarinat.
Aivan käsittämättömän kaunis ja tarttuva tarina. Ripaus maalaisromantiikkaa...
SIELUNHOITOA JA DOGMATIIKKAA
* Janatuinen, Mailis. Ihmisen käyttöohjeet.
Jos et ole vähään aikaan tuntenut itseäsi syntiseksi, tämä teos takaa että löydät itsesi jälleen pieneltä paikalta. Eikä siinä vielä kaikki: lisäksi saat nähdä Jumalan armon taasen entistä suurempana!
McDowell, Hilary. Sinisen planeetan asukkaat... vain läpikulkumatkalla.
Hauska, mutta osuva työkirja sinulle, joka haluat oppia tuntemaan paremmin Jumalaa ja itseäsi. :)
* Puonti, Ari. Homoseksuaalisuus - hämmennyksestä selkeyteen.
Tätäkään en oo vielä ehtiny kokonaan lukemaan, mutta nimensä mukaista kamaa. Raamattu rules!
JÄNNITYSTÄ
* Grisham, John.
Ota ja lue mitä tahansa, mikä sattuu olemaan kirjastossa paikalla. Pelikaanimuistion isä. :)
* Christie, Agatha.
Suosittelen erityisesti neiti Marpleja. Mummoenergia kunniaan!
* King, Stephen. ÄLÄ LUE NÄITÄ!
Jos joku on myynyt sielunsa paholaiselle kyetäkseen kirjoittamaan todella hyvin, mutta sairaasti, niin tämä mies on epäiltyjen listallani ykkösenä. Siis kirjoittaa todella hyvin, mutta ainakaan minun mielikuvitukseni ei kestänyt Kingin lukemista kieroutumatta perusteellisesti...
KLASSIKKOJA
* Golding, William. Kärpästen herra.
En ole itse lukenut, vielä. Sen verran osaan sanoa, että jos kaipaat angstia, niin tästä sitä saa!
* Giertz, Bo. Kalliopohja.
Klassikko. Niinpä. Myös omalla lukulistalla ;)
* Waltari, Mika. Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset.
Erään roomalaisen tarina ja alkuseurakunnan vaiheita. Tarttuvaa kerrontaa. Kannattaa lukea myös muuta Waltaria, vaikka se onkin työläämpää. Esimerkiksi Sinuhe:) Feliks onnellinen on sitten kevyempi.
"HÖMPPÄÄ"
* Alcot, Louisa M.. Pikkunaisia ja ne muut.
* Burnett, F. H.. Salainen puutarha.
* Montgomery, L. M.. Runotyttö-sarja, Kotikunnaan Rilla, Anna ystävämme.
* Muut Vastaavat Tyttökirjat. Kysy kirjastonhoitajalta. Ehdottomia!!! :)
* Pratchett, Terry. Mikä tahansa kirja...
Nauruhermoja suorastaan raastavaa scifi- ja fantasiaparodiaa. Kaikki eivät ehkä ymmärrä tämänlaatuista huumoria; mustaa välillä, ja jotkut väittää, että P. on kovin kyyninen. ;) Mutta minä tykkään... :D
* Ellis, Edward S. Nopsajalka.
Inkkarikirjojen helmiä. Kannattaa lukea koko sarja! Näitä luin ala-asteella haltioissani. :)
Näinä sateisina päivinä... minä siivoan.
FILOSOFIAA JA LUONNONTIEDETTÄ
* Lewis, C. S.. Tätä on kristinusko. (Mere Christianity.)
Lewiksella on kyky kirjoittaa äärimmäisen selkeästi. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta silti tämä kirja valaisee asioita. Voi suositella myös niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
* Gustavsson, Stefan. Perusteltu usko.
Uskon puolustamisen perusteos. Uskoa vahvistava. Rautainen!
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
Tätä en oo itekään lukenu, vielä. Voin silti suositella niille, jotka jaksaa nähdä vaivaa. Kyseessähän on luonnontieteellinen teos. ;)
* Dembski, William A.. Älykkään suunnitelman idea. (Voi tiedustella Leisolalta.)
Teos haastaa naturalistisen tiedekäsityksen ajatuksella, että kaikki tunnettu universumissamme näyttää viittaavan siihen, että kaikkeudella on älyllinen suunnittelija. Enemmän filosofinen kuin luonnontieteellinen, mutta kuitenkin myös tavalliselle tallaajalle soveltuva kirja.
LAPSENMIELISILLE
* Pennanen, Lea. Piilomaan pikkuaasi.
Tämä satu sopii kaikille - ihana! Tämä tuli joskus sarjana pikkukakkosessa, eikä ikinä mikään tv-sarja oo ollu yhtä jännittävä. :)
* Lewis, C. S.. Narnian kronikat. Narnia-sarja, yhteensä seitsemän kirjaa.
Iki-ihana satufantasia, joka on samalla allegoria kristinuskosta. Älä ihmeessä jätä väliin! (Jos kartat tavanomaista fantasiakirjallisuutta, tämä ei ole sellaista. Koska Narnia on enemmän kuin satu, se yleensä kuitenkin luetaan fantasiaksi.)
* Ende, Michael. Momo.
Tarina ajasta ja sen käyttämisestä, sekä rakkaudesta. Ehdottoman suositeltava! Kannattaa lukaista myös Tarina vailla loppua.
SCIFIÄ JA FANTASIAA
* Asimov, Isaac. Ikuisuuden loppu.
Scifiä niille, jotka tykkää myös romantiikasta. Tämän lisäksi suosittelisin koko Säätiö-sarjaa, josta erityisesti Robotteja. Vielä erikseen mainittava on Itse jumalat, joka ei liity Säätiöön mitenkään. Itse jumalat on tajuttoman hyvä kuvaus ihmisestä...
* Lewis, C. S.. Scfi-trilogia: Äänetön planeetta, Matka Venukseen ja Piinattu planeetta. (Järjestys on luultavasti eri, en muista enää kunnolla.)
Myös hyvää ihmisluonnon tutkailua (kuten scifi yleensä). Lisäksi käsittelee synnin olemusta ja Jumalan mielenlaatua. :)
* Le Guin, Ursula. Maameren tarinat.
Aivan käsittämättömän kaunis ja tarttuva tarina. Ripaus maalaisromantiikkaa...
SIELUNHOITOA JA DOGMATIIKKAA
* Janatuinen, Mailis. Ihmisen käyttöohjeet.
Jos et ole vähään aikaan tuntenut itseäsi syntiseksi, tämä teos takaa että löydät itsesi jälleen pieneltä paikalta. Eikä siinä vielä kaikki: lisäksi saat nähdä Jumalan armon taasen entistä suurempana!
McDowell, Hilary. Sinisen planeetan asukkaat... vain läpikulkumatkalla.
Hauska, mutta osuva työkirja sinulle, joka haluat oppia tuntemaan paremmin Jumalaa ja itseäsi. :)
* Puonti, Ari. Homoseksuaalisuus - hämmennyksestä selkeyteen.
Tätäkään en oo vielä ehtiny kokonaan lukemaan, mutta nimensä mukaista kamaa. Raamattu rules!
JÄNNITYSTÄ
* Grisham, John.
Ota ja lue mitä tahansa, mikä sattuu olemaan kirjastossa paikalla. Pelikaanimuistion isä. :)
* Christie, Agatha.
Suosittelen erityisesti neiti Marpleja. Mummoenergia kunniaan!
* King, Stephen. ÄLÄ LUE NÄITÄ!
Jos joku on myynyt sielunsa paholaiselle kyetäkseen kirjoittamaan todella hyvin, mutta sairaasti, niin tämä mies on epäiltyjen listallani ykkösenä. Siis kirjoittaa todella hyvin, mutta ainakaan minun mielikuvitukseni ei kestänyt Kingin lukemista kieroutumatta perusteellisesti...
KLASSIKKOJA
* Golding, William. Kärpästen herra.
En ole itse lukenut, vielä. Sen verran osaan sanoa, että jos kaipaat angstia, niin tästä sitä saa!
* Giertz, Bo. Kalliopohja.
Klassikko. Niinpä. Myös omalla lukulistalla ;)
* Waltari, Mika. Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset.
Erään roomalaisen tarina ja alkuseurakunnan vaiheita. Tarttuvaa kerrontaa. Kannattaa lukea myös muuta Waltaria, vaikka se onkin työläämpää. Esimerkiksi Sinuhe:) Feliks onnellinen on sitten kevyempi.
"HÖMPPÄÄ"
* Alcot, Louisa M.. Pikkunaisia ja ne muut.
* Burnett, F. H.. Salainen puutarha.
* Montgomery, L. M.. Runotyttö-sarja, Kotikunnaan Rilla, Anna ystävämme.
* Muut Vastaavat Tyttökirjat. Kysy kirjastonhoitajalta. Ehdottomia!!! :)
* Pratchett, Terry. Mikä tahansa kirja...
Nauruhermoja suorastaan raastavaa scifi- ja fantasiaparodiaa. Kaikki eivät ehkä ymmärrä tämänlaatuista huumoria; mustaa välillä, ja jotkut väittää, että P. on kovin kyyninen. ;) Mutta minä tykkään... :D
* Ellis, Edward S. Nopsajalka.
Inkkarikirjojen helmiä. Kannattaa lukea koko sarja! Näitä luin ala-asteella haltioissani. :)
Näinä sateisina päivinä... minä siivoan.
tiistaina, heinäkuuta 26, 2005
Musta lista
Teinpä tällaisen listan... aikani kuluksi. ;)
- pese jääkaappi (, joka on ihan järkyttävässä kunnossa)
- sulata pakastin (sitä ei ole tehty vuoteen)
- paikkaa seinä (välineet olleet lainassa jo puoli vuotta)
- pese ikkunat (ei ole pesty ainakaan meidän tässä asuessa)
- korjaa vaatteet
- ompele verhot (kangas on ostettu viime jouluksi)
- pyyhi keittiön hyllyt
- pese talvivaatteet (siis lapaset ja pipo, jotka täytyy pestä käsin;)
- pese tyynyt
- puhdista seinät (näkisittepä ne sormenjäljet, onneksi ette näe!!!)
- päällystä pipolaatikko (no, tämähän on jo melkein kivaa)
- pese matot (voi TUSKA)
- selvitä opiskelupaperit (...)
-> mapita muistiinpanot
- pese pöytäliina (tää on varmaan helpoin näistä...)
- pese sandaalit (haisee jo)
(- muista elää)
On se merkillistä, että lomaksi kasaa aina tekemättömiä töitä. (Kansanperinnearkisto: aina työtä tekevälle, aina unta makaavalle.) Kun on aikaa... mutta ei jaksamista. Ja sitäpaitsi aina on kiireellisempiä asioita!
Niinkunnyt se tietokoneen metsästys... Miika lähti juuri Giganttiin mukanaan paljon rahaa käteisenä, ja mun tekee pahaa kun ajattelen, että jos ne jotenkin kummasti vain häviää ne rahat... No, ehkäpä kaikki menee hyvin, ja meillä piankin on kone kotona. Uudelle perheenjäsenelle on jo tehty tilaa hankkimalla mappihylly. Aiemmin näet näytön paikalla oli mappirivi, kun läppäri ei vienyt niin paljon tilaa.
Sunnuntaina pääsin toteuttamaan myös pitkäaikaisen haaveeni sinisestä pullosta, joka nyt komeilee mappihyllymme päällä. Tervetuloa moikkaamaan :D
Tämä aarre löytyi Karkun aseman Ruusukahvilasta. Ja siellähän olin sen taannoin mainitsemani leirin ansiosta. Oli hieno leiri, joskin henkisesti rasittava, kun etukäteen en oikein tuntenut ketään, edes sitä lähintä työkaveria. Kekarat, kuten rydeläisemme Pettersson sanoisi, olivat huippuja, kuin myös muut vetäjät ja isot, henki hyvä, ruoka siis aivan mahtavaa, opettaminen haasteellista ja kiehtovaa... Varmaankin aktiivinen läsnäoloni leirillä oli tarpeen, sillä eräs leiriläinen oli kirjoittanut positiivisuuslappuseeni: "tämä leiri ei olisi ollut mitään ilman sinua!". Toinen mainitsemisen arvoinen merkintä oli "cool", minkä varmaankin sain osakseni löytämällä kuolleen lepakon, jota sitten innolla esittelin kaikille. Mikä voisi vedota enemmän 13-15-vuotiaisiin miehenalkuihin? ;) No, kyllä se lepakko minustakin oli aika hieno. Ja söpö, vaikka ette uskoisi.
Nyt riennän kotiin, tarkoituksena käydä jääkaappiin käsiksi apinan raivolla.
- pese jääkaappi (, joka on ihan järkyttävässä kunnossa)
- sulata pakastin (sitä ei ole tehty vuoteen)
- paikkaa seinä (välineet olleet lainassa jo puoli vuotta)
- pese ikkunat (ei ole pesty ainakaan meidän tässä asuessa)
- korjaa vaatteet
- ompele verhot (kangas on ostettu viime jouluksi)
- pyyhi keittiön hyllyt
- pese talvivaatteet (siis lapaset ja pipo, jotka täytyy pestä käsin;)
- pese tyynyt
- puhdista seinät (näkisittepä ne sormenjäljet, onneksi ette näe!!!)
- päällystä pipolaatikko (no, tämähän on jo melkein kivaa)
- pese matot (voi TUSKA)
- selvitä opiskelupaperit (...)
-> mapita muistiinpanot
- pese pöytäliina (tää on varmaan helpoin näistä...)
- pese sandaalit (haisee jo)
(- muista elää)
On se merkillistä, että lomaksi kasaa aina tekemättömiä töitä. (Kansanperinnearkisto: aina työtä tekevälle, aina unta makaavalle.) Kun on aikaa... mutta ei jaksamista. Ja sitäpaitsi aina on kiireellisempiä asioita!
Niinkunnyt se tietokoneen metsästys... Miika lähti juuri Giganttiin mukanaan paljon rahaa käteisenä, ja mun tekee pahaa kun ajattelen, että jos ne jotenkin kummasti vain häviää ne rahat... No, ehkäpä kaikki menee hyvin, ja meillä piankin on kone kotona. Uudelle perheenjäsenelle on jo tehty tilaa hankkimalla mappihylly. Aiemmin näet näytön paikalla oli mappirivi, kun läppäri ei vienyt niin paljon tilaa.
Sunnuntaina pääsin toteuttamaan myös pitkäaikaisen haaveeni sinisestä pullosta, joka nyt komeilee mappihyllymme päällä. Tervetuloa moikkaamaan :D
Tämä aarre löytyi Karkun aseman Ruusukahvilasta. Ja siellähän olin sen taannoin mainitsemani leirin ansiosta. Oli hieno leiri, joskin henkisesti rasittava, kun etukäteen en oikein tuntenut ketään, edes sitä lähintä työkaveria. Kekarat, kuten rydeläisemme Pettersson sanoisi, olivat huippuja, kuin myös muut vetäjät ja isot, henki hyvä, ruoka siis aivan mahtavaa, opettaminen haasteellista ja kiehtovaa... Varmaankin aktiivinen läsnäoloni leirillä oli tarpeen, sillä eräs leiriläinen oli kirjoittanut positiivisuuslappuseeni: "tämä leiri ei olisi ollut mitään ilman sinua!". Toinen mainitsemisen arvoinen merkintä oli "cool", minkä varmaankin sain osakseni löytämällä kuolleen lepakon, jota sitten innolla esittelin kaikille. Mikä voisi vedota enemmän 13-15-vuotiaisiin miehenalkuihin? ;) No, kyllä se lepakko minustakin oli aika hieno. Ja söpö, vaikka ette uskoisi.
Nyt riennän kotiin, tarkoituksena käydä jääkaappiin käsiksi apinan raivolla.
maanantaina, heinäkuuta 11, 2005
Karhujuhannuksesta evankeliumijuhlille
Siispä lupailemaani turinointia juhannuksesta ja elosta sen jälkeen...
Juhannuksena grillailtiin Karhuperheen, Katriinan ja Matin kanssa. Grillistä hajosi jalat, ennenkuin päästiin ees alkuun, mutta ei se menoa haitannut. ;D Makoisa picnic päättyi sadekuuroon ja B5:n katseluun meillä. Kyseiseen sarjaan ehti syntyä paha addiktio sen viikon aikana, mitä ekan tuotantokauden jaksojen katseleminen kesti.
Juhannuksen jälkeisestä viikosta en muista mitään. Pelottavaa! Varmaankin kurkkaus vieraskirjaan virkistäisi muistia. ;)
Oletettavasti oon pessy pyykkiä (miten ihmeessä sitä aina riittää??) ja grillaillu itteäni parvekkeella ja yrittäny samalla lukia tenttiin. Niin, ja Ilkka tais sulostuttaa iltojamme... jooo, esimerkiksi hallitusmuodot käyttäen esimerkkinä kahden lehmän omistamista... :D
Jooh, en löytänyt sitä saittia, josta noita piti löytyä. Mutta löysinpäs säätäjien kotisivut. Olen aikoinaan saanut kunniakirjan "Kaikkien aikojen säätäjä"... ;D
Evankeliumijuhlat sitten. Ne olivat upeat. Oli hassua hengata Jyväskylän EO:laisten kanssa ja tavata niitä ihmisiä, joitten kanssa aiemmin hengailin tapahtumissa, niinkun Himangan jo vanhenneita entisiä seurakuntanuoria. Ja Freedom rules!!! Kiitos Jaakko XIV viimeisestä!!
Juhannuksena grillailtiin Karhuperheen, Katriinan ja Matin kanssa. Grillistä hajosi jalat, ennenkuin päästiin ees alkuun, mutta ei se menoa haitannut. ;D Makoisa picnic päättyi sadekuuroon ja B5:n katseluun meillä. Kyseiseen sarjaan ehti syntyä paha addiktio sen viikon aikana, mitä ekan tuotantokauden jaksojen katseleminen kesti.
Juhannuksen jälkeisestä viikosta en muista mitään. Pelottavaa! Varmaankin kurkkaus vieraskirjaan virkistäisi muistia. ;)
Oletettavasti oon pessy pyykkiä (miten ihmeessä sitä aina riittää??) ja grillaillu itteäni parvekkeella ja yrittäny samalla lukia tenttiin. Niin, ja Ilkka tais sulostuttaa iltojamme... jooo, esimerkiksi hallitusmuodot käyttäen esimerkkinä kahden lehmän omistamista... :D
Jooh, en löytänyt sitä saittia, josta noita piti löytyä. Mutta löysinpäs säätäjien kotisivut. Olen aikoinaan saanut kunniakirjan "Kaikkien aikojen säätäjä"... ;D
Evankeliumijuhlat sitten. Ne olivat upeat. Oli hassua hengata Jyväskylän EO:laisten kanssa ja tavata niitä ihmisiä, joitten kanssa aiemmin hengailin tapahtumissa, niinkun Himangan jo vanhenneita entisiä seurakuntanuoria. Ja Freedom rules!!! Kiitos Jaakko XIV viimeisestä!!
Vaikenemisen aika
Erinäisistä syistä bloggailu on ollut jäissä jonkin aikaa. Ja jonkinasteista hiljaisuutta jatkunee ennaltamäärittämättömän ajanjakson tulevaisuudessakin.
Menneen vaikenemisen syynä ovat olleet kiire elää ja viikon lomailu Keski-Pohojammaalla, missä ei ole kiinteää nettiä. Tulevaa mykkyyttä taas ennustaa täällä Jyväskylässä se, että jouduttiin luopumaan tietokoneesta. Ja siinä vasta onkin tarinaa kerrakseen...
Miika oli hankkinut koneen luottosopimuksella, jonka mukaan ensin maksettiin käsiraha, sitten kuukausieriä kaksi vuotta, minkä jälkeen oli määrä päättää, haluaako pitää koneen ja maksaa loput kerralla, vaiko luovuttaa koneen liikkeeseen. No. Kaksi vuotta tuli täyteen jo keväällä, ja Miika kävi pariin kertaan liikkeessä kyselemässä, että mitäs nyt, haluttaisiin kone palauttaa. Vastattiin, että katsellaan ja otetaan yhteyttä. Toissa torstaina se luvattu puhelu tuli, ja ukaasi, että kone palautettava mieluummin samana päivänä tai viimeistään perjantaina... Lisäksi Miika komennettiin soittamaan pankkiin, jonka kanssa luottosopimus oli tehty.
Soitto selvitti, että liike on saanut rahansa pankilta, ja pankki aikoo periä saatavansa Miikalta ja multa. NO HUUHHUUH. Onneksi sekä pankki että liike järkiintyivät yön yli mietittyään: kummatkin olivat mokailleet (pankki oli jatkanut laskuttamista, vaikka olisi pitänyt lopettaa, eikä liikkeessä Miikan kyselyistä huolimatta tiedetty, mitä tehdä), joten asia saatiin sovittua, eikä meidän tarvinnut maksaa heidän erehdyksistään kuin kolme kymppiä. Ei, en minä valita. Olen vain sairaan tyytyväinen, ettei tullut kummempaa jupakkaa.
Nyt ollaan sitten tietokonetta ja nettiä vailla. Toki uutta katellaan sillä silmällä, mutta ken tietää, koska se saadaan.
Istun siis yliopiston kirjaston atk-luokassa tätä naputtelemassa. Vielä olis parikymmentä minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista... ;)
Menneen vaikenemisen syynä ovat olleet kiire elää ja viikon lomailu Keski-Pohojammaalla, missä ei ole kiinteää nettiä. Tulevaa mykkyyttä taas ennustaa täällä Jyväskylässä se, että jouduttiin luopumaan tietokoneesta. Ja siinä vasta onkin tarinaa kerrakseen...
Miika oli hankkinut koneen luottosopimuksella, jonka mukaan ensin maksettiin käsiraha, sitten kuukausieriä kaksi vuotta, minkä jälkeen oli määrä päättää, haluaako pitää koneen ja maksaa loput kerralla, vaiko luovuttaa koneen liikkeeseen. No. Kaksi vuotta tuli täyteen jo keväällä, ja Miika kävi pariin kertaan liikkeessä kyselemässä, että mitäs nyt, haluttaisiin kone palauttaa. Vastattiin, että katsellaan ja otetaan yhteyttä. Toissa torstaina se luvattu puhelu tuli, ja ukaasi, että kone palautettava mieluummin samana päivänä tai viimeistään perjantaina... Lisäksi Miika komennettiin soittamaan pankkiin, jonka kanssa luottosopimus oli tehty.
Soitto selvitti, että liike on saanut rahansa pankilta, ja pankki aikoo periä saatavansa Miikalta ja multa. NO HUUHHUUH. Onneksi sekä pankki että liike järkiintyivät yön yli mietittyään: kummatkin olivat mokailleet (pankki oli jatkanut laskuttamista, vaikka olisi pitänyt lopettaa, eikä liikkeessä Miikan kyselyistä huolimatta tiedetty, mitä tehdä), joten asia saatiin sovittua, eikä meidän tarvinnut maksaa heidän erehdyksistään kuin kolme kymppiä. Ei, en minä valita. Olen vain sairaan tyytyväinen, ettei tullut kummempaa jupakkaa.
Nyt ollaan sitten tietokonetta ja nettiä vailla. Toki uutta katellaan sillä silmällä, mutta ken tietää, koska se saadaan.
Istun siis yliopiston kirjaston atk-luokassa tätä naputtelemassa. Vielä olis parikymmentä minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista... ;)
maanantaina, kesäkuuta 27, 2005
Heaven above
Olen kuluttanut kaksi (2) tuntia etsimällä kunnollista Narnia-sivustoa lisättäväksi vaatimattomaan linkkilistaani. Jotkut sivut on karmeita, toiset melkein hyviä, mutta sitä täydellistä ei ole tullut vastaan. Erityisen harmillista on se, että C.S. Lewisista kertovia hyviä saitteja on vaikka kuinka, mutta niissä ei puhuta juuri hölkkäsen pöläystä Narniasta. Narnia-sivustot taas on joko harrastelijamaisia taikka kaupallisia.
Laihana tuloksena aika kattava linkkilista, mutta ei sitä kauneuden ja tiedon yhdistelmää, jonka toivoin löytäväni. Sen sijaan törmäisin taas testiin, jonka tulos on tässä...
The final book of Narnia, you're a sometimes disturbing story about the end of the world and the beginning of a new one. Your characters include an evil monkey, a misguided donkey, stubborn dwarves and all the human characters from the previous books. You manage to be heartbreaking and beautiful at once.
Ryden Annin mailien lopusta ajatus:
"Imagine there's no heaven." - John Lennon
"Imagine there is."
Laihana tuloksena aika kattava linkkilista, mutta ei sitä kauneuden ja tiedon yhdistelmää, jonka toivoin löytäväni. Sen sijaan törmäisin taas testiin, jonka tulos on tässä...
The final book of Narnia, you're a sometimes disturbing story about the end of the world and the beginning of a new one. Your characters include an evil monkey, a misguided donkey, stubborn dwarves and all the human characters from the previous books. You manage to be heartbreaking and beautiful at once.
Ryden Annin mailien lopusta ajatus:
"Imagine there's no heaven." - John Lennon
"Imagine there is."
sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2005
Kotikirjaston hyllyltä
Aaahh, näin aamutuimaan ajattelin rustailla kirjameemin, jonka löysin Maijan blogista. En kyllä vieläkään tiedä, mitä meemi tarkoitaa... mutta Wikipedia kertoo meemistä kyllä.
1. ota hyllystäsi viisi kirjaa
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke
6. viidennestä kirjasta koko kirjan viimeinen lause
7. tee virkkeistä jono
8. nimeä lähteesi
2) "Biologiaa voidaan ymmärtää vain evoluution valossa tarkasteltuna", kirjoitti kuuluisa evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky.
3) "Kohta herra ylimuuli saapuu Tuulitornin juurelle ja sitten minä lasken teidät vaikka karamellipussissa alas", hihitti noita Kuva Kuva, " ja saan suklaapalkinnon, nam NAM."
4) Momo viipyi vielä hetken paikoillaan, sillä hän huomasi oven päällä uuden kilven, jota kantoi valkea yksisarvinen.
5) Hoidsin kätel oma ja tema poega.
6) Jeesuksen omin sanoin: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard: 2000. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
* Pennanen, Lea: 1987. Piilomaan pikkuaasi. Kolmas painos. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1987.
* Ende, Michael: 2000. Momo. Viides painos. Saksankielinen alkuteos Momo. K. Thienemanns Verlag Stuttgart 1973. Suomentanut Marikki Makkonen. Tummavuoren Kirjapaino Oy. Vantaa 2000.
* Asimov, Isaac: 1973. Igaviku lõpp. Originaali tiitel: The End of Eternity by Isaac Asimov, Lancer Books, Inc. New York 1968. Inglise keelest tõlkinud Linda Ariva. Kirjastus "Eesti Raamat". Tallinn 1973.
* Gustavsson, Stefan: 1999. Perusteltu usko. Ruotsiksi ilmestynyt nimellä Kristen på goda grunder, SESG-Media, Box 6486 S-113 82 Stockholm, Sverige. Suomennos: Teemu Haataja, Pekka Nieminen. Kustannusosakeyhtiö Uusi Tie. Hämeenlinna 1999.
1. ota hyllystäsi viisi kirjaa
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke
6. viidennestä kirjasta koko kirjan viimeinen lause
7. tee virkkeistä jono
8. nimeä lähteesi
2) "Biologiaa voidaan ymmärtää vain evoluution valossa tarkasteltuna", kirjoitti kuuluisa evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky.
3) "Kohta herra ylimuuli saapuu Tuulitornin juurelle ja sitten minä lasken teidät vaikka karamellipussissa alas", hihitti noita Kuva Kuva, " ja saan suklaapalkinnon, nam NAM."
4) Momo viipyi vielä hetken paikoillaan, sillä hän huomasi oven päällä uuden kilven, jota kantoi valkea yksisarvinen.
5) Hoidsin kätel oma ja tema poega.
6) Jeesuksen omin sanoin: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard: 2000. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
* Pennanen, Lea: 1987. Piilomaan pikkuaasi. Kolmas painos. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1987.
* Ende, Michael: 2000. Momo. Viides painos. Saksankielinen alkuteos Momo. K. Thienemanns Verlag Stuttgart 1973. Suomentanut Marikki Makkonen. Tummavuoren Kirjapaino Oy. Vantaa 2000.
* Asimov, Isaac: 1973. Igaviku lõpp. Originaali tiitel: The End of Eternity by Isaac Asimov, Lancer Books, Inc. New York 1968. Inglise keelest tõlkinud Linda Ariva. Kirjastus "Eesti Raamat". Tallinn 1973.
* Gustavsson, Stefan: 1999. Perusteltu usko. Ruotsiksi ilmestynyt nimellä Kristen på goda grunder, SESG-Media, Box 6486 S-113 82 Stockholm, Sverige. Suomennos: Teemu Haataja, Pekka Nieminen. Kustannusosakeyhtiö Uusi Tie. Hämeenlinna 1999.
Nocturne
Karhujuhannuksesta lisää myöhemmin, mutta tänään haluan esitellä teille nopsaan ennen nukkumaanmenoa yhden söpöimmistä otuksista, mitä maa päällään kantaa. Sehän on se MTV:n pöllö...
Joka kerran kun näen sen, tulee hyvä mieli ja on pakko ruveta jammaamaan mukana. :)
Hyvää yötä, nallekarhut ja untuvikot!
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
- Eino Leino
Joka kerran kun näen sen, tulee hyvä mieli ja on pakko ruveta jammaamaan mukana. :)
Hyvää yötä, nallekarhut ja untuvikot!
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
- Eino Leino
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)