Riippumattoprobleemi

Tänään on pitkästä, pitkästä aikaa päivä, jolle ei ole olemassa minkäänlaisia suunnitelmia. Ei edes pakollista virkistäytymistä tai hauskanpitoa.

Ensin olivat viime vuodelta rästiin jääneet tentit. Sitten tulivat uusi työ, EO:n 75-vuotisjuhlatapahtuma ja Tampereen EO:n kanssa järjestetty kevätleiri. Kun luulin, että helpottaa, pitikin ruveta suunnittelemaan yleisavustushakemusta ja EO:n uutta kalenteritekstiä ylioppilaskunnan kalenteriin. Unohtamatta tietenkään kandidaatinseminaaria ja muita opiskeluja. Ja huomennahan se taas alkaa, tenttiinluku. Ennen juhannusta pitäisi suorittaa vielä kahdeksan opintoviikon edestä psykologista ja teologista kirjallisuutta sekä kahden opintoviikon äänenkäyttökurssi, joka kylläkin on kovin mielenkiintoinen...

Luin vastikään neuropsykologian tenttikirjasta, että kuukausien pitkittynyt stressi nostaa kortisoli-hormonin määrää elimistössä, ja se puolestaan vaurioittaa aivojen hippokampusta, mikä taas heikentää muistia ja keskittymiskykyä. Lisäksi pitkään koholla oleva kortisolitaso tekee elimistön immunologisen systeemin alttiimmaksi infektioille... "Älä polta kynttilää molemmista päistä", minulle sanottiin. Mutta oliko minulla vaihtoehtoja?

Monet mielipiteet ja käsitykset ovat luovineet ajatusten myllertävällä merellä kevään aikana. Olisi paljon sanottavaa... Jotakin kirjoitan ehkä tänne. Tai sitten en. Jos en jaksa.

Mutta tänään voi maata riippumatossa reporankana - ja kokea huonoa omaatuntoa ja omituista värinää sisällä, koska tänään ei olekaan kiire. !? Jospa Nalle Tuh osaisi sittenkin rentoutua. Jospa päivän vaikein dilemma olisi, että jaksaako nousta riippumatosta ja noutaa kirjan, vai maakaako vain siinä.

Kuinka odotankaan kesää! Kesää, joka on aurinkoa, vapautta, romaaneja parvekkeella, jätskiä ja piknikkejä, kesäjuhlia, lauluja iltanuotiolla ystävien kanssa, automatkoja auringonlaskuun...