torstaina, syyskuuta 22, 2005

Ilveskissakin hymyilee, kun sitä silittää

Olin tänään kehityspsykologia II:en luennolla. Kontekstin ja vanhemmuuden ohessa esiin nousi pieni yksityiskohta, kovin kutkuttava sellainen. Rotilla tehdyissä kokeissa oli havaittu, että paijaaminen kasvatti rotanpentujen stressinsietokykyä, ja että vaikutus ulottui rottien aikuisikään asti. Siis hyvää hoivaa emolta saaneet rotanpojat oppivat ottamaan ahdistavatkin tilanteet rennosti. Lisäksi paijatut rotat paijasivat omaa jälkikasvuaan...

Silittäminen nimittäin lisää oksitosiini-hormonin eritystä, mikä vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää!

Ei siis ihme, että Miika saa jatkuvasti silittää mua:)

*kehrää*

Lyhyt maininta asiasta löytyy myös Promo36-lehdestä (pdf)/(html). Control+F ja hakusana oksitosiini auttavat löytämään oikean kohdan.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Mummu

Jokin aika sitten liikkeellä oli Sun äitis aloittama mummomeemi. Tässä on minunkin mummuni tarina.

***

Muistan mummun etäisenä ja vakavana. Tuskin koskaan muistan olleeni mummun sylissä, ja lähtemättömästi mieleeni on jäänyt yksi lähes ainoista kerroista, kun mummu kehui minua. Kerran kun hiukseni olivat tiukasti päätä myöten kiinni, mummu sanoi, että niin sitä pitää. Ja kampauksen muodon oli määrännyt se, että hiukset olivat niin likaiset!

Mummusta tuli läheisempi vasta kun hän dementoitui pahasti ja joutui vanhainkotiin papan kuoltua vuosia aiemmin. Tullessaan lapseksi jälleen mummusta tuli välittömämpi ja iloisempi kuin aikaisemmin. Oli koskettavaa ja lohdullista nähdä kaiken muun karsiutuessa uskon jäävän kirkkaana ja selkeänä jäljelle.

Mummu kuoli vuosi sitten keväällä. Olin oikeastaan lähinnä helpottunut, sillä niin kauan mummun kuolemaa oli uumoiltu, ja mummu oli jo aika huonossa kunnossa. Lauloimme mummun hautajaisissa siskon kanssa laulun Onpa taivaassa tarjona lapsillekin. Mummu oli joskus antanut minulle kasetin, jossa oli radiosta nauhoitettuja hengellisiä lauluja, kyseinen laulu niiden joukossa.

Äiti kirjoitti hautajaisiin pienen puheen, jossa muisteli kaikkea mummun elämään kuulunutta. Ja kuin kirottuna hän jätti puhuessaan tärkeimmän sanomatta. "Mummulle te lastenlapset olitte tosi tärkeitä. Paljon hän rukoili teidän puolestanne ja mietti miten teillä menee, vaikka ei välittämistään osannutkaan ilmaista."

Ilman äidin ja isotädin kertomaa sitä olisi ollut vaikea tietää. Varsinkin isotädin tarina auttoi ymmärtämään mummua.

***

Mummu syntyi pohjoispohjalaiseen maalaispitäjään 1900-luvun alkupuolella. Mummulla oli työteliäät vanhemmat, ahkera isä ja harras uskovainen äiti, joka piti polvirukoukset joka aamu, sekä liuta niin vanhempia kuin nuorempiakin sisaruksia. Vaikka mummun lapsuuteen ja nuoruuteen kuului paljon työtä, oli se myös onnellista aikaa.

Siinä seitsentoistakesäisenä mummu rakastui pappaan, ja he vähän riiasivatkin, mutta sitten pappa päätti lähteä Ameriikkaan työn perässä. Rakkaus veti mummun mukaan. Mummu päätyi kuitenkin eri paikkakunnalle, yksinäiselle metsämökille metsurin aputytöksi. Mummu kirjoitti kotiin ahkerasti, ja palasi vajaan vuoden kuluttua takaisin Suomeen muuttuneena ihmisenä. Entisen iloisen tytön sijaan tuli vakava nuori nainen.

Myös pappa palasi synnyinsijoilleen vähän myöhemmin, ja lopulta nuori pari meni kuin menikin naimisiin. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja tytön, josta tuli minun äitini. Elämä ei päästänyt perhettä helpolla, vaikka ruokaa aina riittikin. Niin mummu kuin pappakin sairastivat, ja lapset joutuivat kasvamaan aikuisiksi varhain.

***

"Mistä sen kukaan tietää, mitä siellä mökillä tapahtui, vaikka ei mummusi siitä koskaan puhunut..." Jotakin semmoista se kuitenkin oli, joka muutti iloisen ja välittömän ihmisen suorastaan kylmäksi ja ankaraksi.

Sama kirous seurasi äitiä, ja seuraa nyt minua ja siskoani. Luontainen välittömyys ja lämpö tukahtuu tapoihin; meillä ei ole tapana halailla, kosketella eikä sanoa, että rakastan sinua. Meillä on taipumuksena ajatella, että elämä on kärsimystä ja sitä on vain jaksettava.

On vaikea taistella äidinmaidossa imettyjä tapoja vastaan. Olen kuitenkin saanut jo nyt elämältä paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olen Jumalan armosta saanut kokea niin paljon rakkautta, että monet vanhat tavat ovat murtuneet, ainakin suhteessa muihin kuin lapsuusperheen jäseniin. Silti kyseessä on elämänmittainen prosessi, ja ihmettelen, mitä ovat ne tavat, joita mahdollisesti joskus välitän omille lapsilleni - jos sellaisia koskaan tulee...

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Blogimeemi

Tämä on peräisin Katrin Kirjailijaelämää-blogista ja suunniteltu huviksi kaikille ja hyödyksi Anssille, joka tekee blogeista juttua Hesarin kuukausiliitteeseen.


OMA BLOGI

0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?

- Blogi on nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti, usein päivittäin. Sinne voi kirjoittaa monenlaista juttua, usein se on päiväkirja, taikka johonkin harrastukseen tai ilmiöön liittyvä koko ajan kasvava tietopaketti. Sitten on myös kantaaottavia blogeja...

1. Koska aloitit bloggaamisen?
- Kesäkuussa 2005.

2. Miksi bloggaat?
a) Koska olen surkea yhteydenpitäjä, ja tällä lailla vältyn kirjoittamasta kiljoonaa suurinpiirtein samansisältöistä sähköpostia - mitä en ole kylläkään vuosiin tehnyt. ;)
b) Haluan julkaista ajatuksiani ja mielellään myös keskustella niistä.
c) Tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta.
d) Kirjoitin aikanaan päiväkirjaa, ja niitä aikoja on välillä ikävä. Blogi paikkaa vähän tätäkin koloa.

3. Kuinka usein bloggaat?
- Vaihtelee paljon. Aluksi monta kertaa päivässä. Sitten päivittäin. Nyt luen toisten blogeja melkein joka päivä, mutta oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tästä eteenpäin en osaa sanoa. Jatkaa on tarkoitus.

4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?

- Vähän, mutta silloin sanon itselleni päättäväisest: "Tämä on minun blogini. En ole kenellekään vastuussa siitä, kuinka usein kirjoitan, vaan siitä, mitä ja miten kirjoitan." Enhän ole tehnyt kenellekään mitään lupauksia päivitystiheydestä. En halua, että tästäkin tulee minulle syyllisyyslatautunut asia. Vaateita on elämässä muutenkin tarpeeksi.

5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
- Bloggaan, koska se vain kuulostaa luontevammalta ja kivemmalta. Jouhevammalta. Ja blogaamisesta tulee ikävä mielleyhtymä mokaamiseen.

6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?

- En ole saanut aikaiseksi asentaa minkäänlaista, joten muuta en osaa sanoakaan.

7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
- Tilaajia ilmeisesti tarkoitaa. Neljä.

MUIDEN BLOGIT

1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?

- Luen. Tuttujen blogeja luen siksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu, ja heittää joskus terveisiä kommenttilootaan. Muita blogeja luen silloin, kun niissä on kirjoitettu mielenkiintoisista aiheista taikka syntynyt mukaansatempaava keskustelu. Lisäksi minua kiinnostavat ihmisten tarinat ja kokemukset. Se, kuinka eri ihmiset voivat kokea samat asiat eri tavalla, ja kuinka elämää voi hahmottaa niin erilaisista näkökulmista.

2. Koska aloitit blogien lukemisen?
- Muistaakseni samoihin aikoihin kuin oman blogin kirjoittamisen.

3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?

- Blogilistan suosikeissa on 11, selaimen suosikeissa 9 lisää.

4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
- Sellaisia, joissa on filosofista pohdintaa höystettynä lämpöisillä murusilla omasta elämästä.

5. Millaisia blogeja luet vähiten?
- Harrasteblogeja... en oikeastaan ollenkaan.

6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?

- Kyllä, jos ärsytys ei ole niin suuri, että pilaisi mielialan kokonaan.

7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
- Suomalaisia.

8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
- En lue ulkomaalaisia blogeja.

* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
- Aika harvoin. Sellainen vaatii aikaa, ja nytkin tähän menee jo aivan riittävästi.

INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
- Jep. Tai siis toinen on ja toinen ei.

2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
- Se joka ei ole, ei ole koska en välitä tietää, että ihmisiä ei kiinnosta lukea sitä. Se on minulle liian tärkeä ja hauras sellaiseen arviointiin.

3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
- Ilmoitin itse sen blogin joka on. Toivorikkaasti, että ihmiset törmätessään siihen ehkä kommentoisivatkin, ja syntyisi keskustelua.

4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
- Vaihtelee. Yleensä silloin, kun luen blogeja, mutta en välttämättä.

5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se taas laskee.

6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se sitten nousee. ;D

7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
- Jos on jotakin sanottavaa, jonka uskon voivan mennä läpi - siis jos uskon, että ihminen pystyy vastaanottamaan sen mitä kirjoitan, siis ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään.

8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
- Varmaankin Kirjailijan häiriöklinikalla Kirstin luona. :)

9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
- Ajatuksia, joita kirjoituksesta herää. Kannustusta.

10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
- Voisin tehdä niin, mutta en ole juuri tehnyt.

11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
- No kyllä.

12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
- En varmaankaan. En tiedä... Jos kuuluisin, olisi varmaankin enemmän lukijoita. Mutta miksi ei ole, sitä en osaa sanoa. Ellen sitten tuo vakaumustani liian selkeästi esille.

13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
- En ole käynyt. Urani on niin lyhyt, ettei ole ollut mahdollisuuttakaan. Voisin ehkä mennä, jos sellainen järjestettäisiin riittävän lähellä, eli Jyväskylässä. ;)

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Afrikan tähti!

Viime lokakuussa, kun muutimme tähän kotiin, Tuulia toi tuparilahjaksi Afrikan tähden. Siis kukan, josta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja jota ei missään tapauksessa saa kastella kuin lautaselle - kastuessaan lehdet kuihtuvat pois.

Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.

Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.

Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.

Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.
Jaak.1:17