sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Ajatusten luonne

Ajatukset ovat merkillisiä olioita. Niitä ei voi komentaa - tai voi, mutta ei saada tottelemaan.

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus oli kandidaatintutkielma. Seuraava ahdistus. Aivopesuun käytin omena-kanelimuromysliä ja pari MacGyverin jaksoa, niin että onnistuin melkein myöhästymään Lutherin kirkon messusta.

Matkalla ajattelin, kuinka sitä ihminen pystyy saamaan elämänsä solmuun, mutta ei jotenkin avaamaan sitä itse. Valo oli kaunista, kultaista ja kevyttä. Hyväpaha olo, ja kiitollisuus kauneudesta. Ja niistä kahdesta, jotka sanoivat eilen, että ovat monta kertaa halunneet tulla EO-iltaan, ja nyt vasta ensi kertaa päässeet.

Eilisestä päivästä en olisi muuten osannut kiitollinen ollakaan. Aamulla riideltiin ennen Miikan lähtöä koko viikonlopun kestävälle polttariristeilylle, ja vaikka riita sovittiin heti aamusta, siitä jäi sydämeen paha haava. Aamupäivällä huomasin naarmuttaneeni yhtä rakasta Mustarastaan levyä. Ennen EO:n hallituksen kokousta en ehtinyt kuin vilkaista vihattuarakasta tutkielmaa. Kokous ja loppuilta olivat välillä vaikeita, kun olisi tehnyt mieli käpertyä jonnekin lämpöön, olla vain hiljaa, katsella ja kuunnella.

Musta on mieli kuin musta maa
vaikka siihen sataa lunta valkeaa...

Luulin jo päässeeni voitolle väsymyksestä. Ja silti tuo sydämen haava ja nämä muut asiat tuntuvat imeneen minusta kaiken voiman. En jaksanut rakastaa, vaikka näin kaipauksen.

Huomaan, että on hyvä olla välillä yksin. Ei siksi, että riideltiin, vaan siksi, että on tilaa ajatuksille. Hiljaisuudelle.

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Suvaitsevien suusta

Uusi tie -lehden (26.10.2006/43) kolumni Valtatiellä

Kursivointi omani. Kommentoijia ja tarkkoja sanamuotoja innokkaat voivat kaivella eduskunnan arkistoista.

Marjo Anttoora, marjo(at)anttoora.fi:
Mistä meitä syytetään?

Kristitty on voittajan puolella, mutta kun eduskunnassa äänestetään eettisistä kysymyksistä, tappio on todennäköinen lopputulos. Niin myös hedelmöityshoitolaista äänestettäessä. Ajattelinkin nyt antaa voittajien äänen kuulua. Millaisina osa kansanedustajistamme näkee sellaiset ihmiset, jotka haluaisivat lasten syntyvän naiselle ja miehelle avioliitossa? Nämä näkemykset on poimittu suoraan eduskunnan pöytäkirjoista ja niitä on muotoiltu vain vähän. Tunnistatko itsesi?

Ensinnäkään et osaa etsiä totuutta asioiden ja ilmiöiden taustalta. Argumentointisi muistuttaa Euroopassa noin 60 vuotta sitten käytettyjä valikointiperusteluita. Vetoat keskustelussa jopa Raamattuun ja haet lähdeviitteitä tuhansien vuosien takaa. Puheesi moraalista ja arvoista ja luojasta kätkevät varsin usein taakseen ylemmyyttä ja pelkoa toisenlaisia perhemuotoja kohtaan. Haluat asettua Jumalan asemaan ja estää lapsen syntymisen toivottuna perheeseen, jonka muodostavat yksi ihminen tai vaikkapa kaksi naista. Et käsitä, että lapsen edun toteutuminen edellyttää sitä, että lapsi syntyy.

Laitat perheitä paremmuusjärjestykseen ja ilmaiset asian näin, ettei osalla jo olemassaolevista lapsista olisi oikeutta elää ja olla olemassa. On loukkaavaa, kun sanot, ettei isättömiä lapsia pitäisi olla. Mielestäsi väärällä menetelmällä alkunsa saaneet ja yksinhuoltajien lapset ovat huonompia suomalaisia. Haluat kieltää toisilta vanhemmuuden ja syyllistää yksinäisiä äitejä. Pidät muita kuin ydinperheitä jotenkin tuomittavina tai vähempiarvoisina. Mitätöit tuhansien ja tuhansien yksinhuoltajaisien ja -äitien työn.

Ajatus lasten hankinnasta ilman edes ohikiitävää heteroparisuhdetta pelottaa ja huolettaa sinua kovasti. Mielestäsi on hedelmöityshoitoja parempi, että lapsi hankitaan satunnaisen vastaantulijan kanssa tai että mennään parisuhteeseen ainoastaan lasten hankinnan takia. Et ymmärrä, että naispareille ja yksinäisille naisille on taattava turvallinen lisääntymistapa, sillä muuten miehen metsästys ja riskit saattavat jatkua monta kuukautta. Asenteidesi vuoksi naiset joutuisivat hankkimaan spermanluovuttajia yöelämästä eikä laadusta olisi tällöin takuita. Epäilen, että haluat näille naisille klamydian ja hivin. Samaa sukupuolta olevien parien suhteen kestäisivät todennäköisesti pidempään ja he olisivat uskollisempia toisilleen, jos korjaisit asenteitasi.

Et ymmärrä, että hedelmöityshoidoilla hankittava lapsi on itse asiassa kaikkein halutuin ja enemmän toivottu kuin niin sanottu "luomulapsi". Hän saa rakastavan, hellän sylin ja kahden naisen osalta kaksi rakastavaa syliä. Luulet, että saman katon alla asuvat isä ja äiti takaavat onnellisen lapsuuden, etkä ymmärrä, että ettei hyvä kasvuympäristö perustu vanhempien määrään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Ilmeisesti vain vanhakantainen näkemykseksi sukupuolirooleista saa sinut ajattelemaan, että lapsen identiteetin kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että perheessä on sekä mies että nainen, sekä isä että äiti.

Et ymmärrä, että jos lapsella ei ole koskaan isää ollutkaan, ei hän kärsi siitä. Vain isän menetys on traumaattinen kokemus. Isättömyys ei mahdollisesti aiheuttaisi niin paljon ongelmia, jos hyväksyisit avosylin erilaiset perheet. Toisin sanoen isättömyys ei ole ongelma, vaan se, ettet sinä ja kaltaisesi osaa suhtautua isättömyyteen.

Olet negatiivinen, elämänkielteinen, ennakkoluuloinen, syrjivä, ulkokultainen, tekopyhä ja vastustat tasa-arvoa. Lähimmäisenrakkaus on sinusta kaukana.

***

Että ihan Raamattuun jotkut vetoavat. No, sehän on vain heidän pyhä kirjansa. Pitää muista, että tässä yhteiskunnassa saa ajatella mitä haluaa, mutta vakaumuksensa mukaan ei saa toimia.

Sitä lapsen etuahan tässä haetaan. Eihän kukaan nyt lapsia itsekkäistä syistä halua, huhhuh sentään. Ideaaleista on kanssa aivan väärät käsitykset. On se merkillistä, että eivät jo tajua vaieta. Jollekin tulee pian huono olo, jos sanotaan, että jokin asiantila on tavoiteltavampi kuin toinen. Voivoi. Edelleenkään ei saisi unohtaa, että pään sisässä oleva vakaumus ei saa näkyä mitenkään ulos. Varsinkaan ei saa sanoa ääneen, mitä ajattelee.

Kyllä noille suvaitsemattomille jotain pitäisi tehdä, ihan yleisen hyvinvoinnin nimissä. Johan tuommoiset pahansuovat ajatukset ideaaleista ja muista saastuttavat kaikkien elämän. Onhan se suoraan nähtävissä siitä, kun samaa sukupuolta olevien parien suhteet eivät usein kestä. Pahalla silmällä ovat varmaan katsoneet. Varmasti hiviä ja muuta yrittävät saada aikaan.

Sama juttu isättömät lapset. Lopettaisivat jo sen saarnaamisen, kyllä kaikki siitä suttaantuu kun lakaistaan roskat maton alle ja lakataan ajattelemasta ikäviä asioita. Noniin kriitikot, suu suppuun! Me suvaitsevat voimme sillä välin olla äänessä, me osaamme puhua niin, että kaikilla säilyy hyvä mieli. Ottaisivat meistä esimerkkiä!

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Hanki parempaa luettavaa

- Epäkaupallisia tiedotteita -

Kohupastori paljastaa: totuus kulissien takana

Otsikoista tutun Vammalan kappalaisen, Jari Rankisen kynästä lähtee teologisia kannanottoja, julkkiselämän puintia ja pappisvirallista haircuttia.

FOUND - kaikella on tarkoitus

"Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua" (Apt. 27:26) on uuden, evankelisen verkkolehden Gladioluksen motto. Tämä pikkumiekka pureutuu teologisen terävällä mutta kansantajuisella otteella aikamme ilmiöihin ja Raamatun sanaan.

Ensimmäinen numero on jo ilmestynyt. Ilmaisjakeluna asiasta kiinnostuneille!

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

hengen tuotteita

Uskontunnustus

Minä uskon ihmiseen,
isään ja äitiin, kaikkivaltiaisiin,
ymmärryksen ja maailmankuvan luojiin,

ja itseeni,
heidän ainoaan Lapseensa, aikamme herraan,
joka sikisi isästä, syntyi äidistä,
kärsi lapsuutensa aikana, aikuistui, kuoli ja haudattiin,
astui alas murheeseen, nousi kolmantena päivänä surustaan,
astui ylös kypsän iän menestykseen,
istuu jumalien, isien ja äitien, kaikkivaltiaiden,
oikealla puolella ja on sieltä tuleva
tuomitsemaan kaikkia suvaitsemattomia,

ja pyhään empatiaan,
pyhän yhteisen ihmiskunnan,
pyhäin yhteyden,
pahuuden läpi sormien katsomisen,
mielen ylösnousemisen
ja iankaikkisen tarkoituksettomuuden.

***

Olen taas käymässä käsiksi kandidaatin tutkielmaan. Ensimmäinen seminaari keväällä sujui lopulta menestyksellä, vaikka viime tinkaan kirjoittaminen jäikin. Samoin on käymässä taas, ja kirjoittamisahdistus on jo päällä. Vihaanrakastan kirjoittamista. Tyhjä paperi, tyhjä tiedosto vaativat kirjoittajaansa. Aloittaminen on tuskallisen vaikeaa. Kunnianhimo tekstin sisällön, muotoilun ja kaiken mahdollisen suhteen suunnaton.

Koetan lähestyä Pyhää, eikä voisi olla kiehtovampaa ja vaikeampaa aihetta. Kysymys on kaipuusta, jota ihmiset ovat kautta historian sanoittaneet ja kuvittaneet. Levoton on ihmismieli, kunnes se löytää levon Jumalassa, kirjoitti Augustinus.

***

Pyhä, pyhä, pyhä
olet, Herra Sebaot, sinä sotajoukkojen Jumala,
kuningasten Kuningas ja herrain Herra!
Olet täynnä armoa ja totuutta,
Immanuel, Jumala kanssamme...

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Hammasharjan ostamisen vaikeus

Ei sitä uskoisi, miten vaikeaa voi olla ostaa hammasharja.

Olen vuositolkulla käyttänyt Pepsodentin Extra softia, kun otteeni ovat ienten kannalta turhankin kovat. Tykkään harjan muotoilusta ja hintakin on sopivan edullinen.

Mutta voi kurjuutta! Tämä tuote ilmeisesti on vedetty pois markkinoilta - ainakaan meidän lähikaupoista sitä ei enää saa. Kyllä löytyy jos jonkinnäköista neonväristä, röhelöistä tuuthbrassia, mutta ei vanhaa kunnon perinteistä, yksinkertaista Pepsodentia... tai siis juurikin sitä extra soft -versiota. Niinpä olen ties monettako kuukautta käyttänyt jo lähes loppuun kulunutta harjaani. Mihinkähän tässä vielä päädytään!

En voi ymmärtää tätä maailman vääryyttä. Samaa ikävää peliä on harrastanut myös Herbina uusimalla tuotesarjaansa useammin kuin laki sallii. Käytän sitä turkoosikorkkista deodoranttia, olen varmaan kaksitoistakesäisestä käyttänyt samaa. Parempaa ja halvempaa kun en ole löytänyt, niin kyllä sydänjuuria kylmäsi, kun luulin, että valmistus on lopetettu.

Sama juttu Clear Line -sarjan tasapainottavan geelivoiteen ja tehohoidon suhteen. Riittoisaa, halpaa ja minun iholleni kuin nappiin tehty. (Ei äkkiä uskoisi, kun on atoopikosta kyse, mutta ihon olemus vaihtelee valtavasti...) No, lähes joka kerta, kun noin puolen vuoden välein käyn ostamassa uutta, niin saa metsästää kissojen ja koirien kanssa. Purkit ovat ulkomuodoltaan muuttuneet, väliaikaisesti loppu tai valmistus lopetettu.

Lopettakaa nyt hyvän tähden tavallisten ihmisten kiusaaminen siellä tuotekehittelyosastoillanne!

Riman alitus

Anttilan joulukuvasto tuli eilen. !

Oikein yökötti katsella sitä kultaa ja kimallusta. Eipä aikaakaan, niin ensimmäinen joulukrääsä pukkaa postiluukusta jo juhannuksena. Ja turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja...

Topelius sen sijaan tavoitti joulusta jotain olennaista, nimittäin sen, mitä kliseemäisesti tavoitellaan sanoilla "joulu joka päivä".

En etsi valtaa, loistoa

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!

Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu!
Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu!
Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin!
Jumala sanan valoa, ja mieltä jaloa!

Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana!
Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa!
Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan!
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!

- san. Sakari Topelius, säv. Jean Sibelius