Juhlallista arkea

Niin kuin olen moneen kertaan mainostanut, mekin täällä elelemme enimmäkseen ihan tavallista arkea. Kuten nyt viime aikoina, vaikka toki kaikenlaista aina sattuu ja tapahtuukin.

Viime sunnuntai oli siitä harvinainen, että kirkolla ei tapahtunut mitään erikoista. Ellei lasketa sitä, että Jukan auto oli hajonnut kirkkotielle, ja hän kertoili siitä vallan erinomaisessa saarnassaan, joka pääasiassa koski Paavalin mietteitä siitä, että Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki on roskaa, ja jos raamatunkäännöskomitea olisi ollut alkukielen ronskille ilmaisulle uskollinen, pelkkää paskaa. ;)

Sunnuntai-iltana toki oli taas uusi kokemus luvassa, kun lähdimme Intervarsityn raamisporukalla katsastamaan New Life Community -seurakunnan Rock Gardenia eli eräänlaista pääasiassa nuorille suunnattua iltaa, jossa oli ylistystä ja tuhti annos raamattuopetusta. Opettajana oli Rikk Watts, joka toimii Regent Collegessa Uuden Testamentin professorina. Ryden teologilinjalla olleet huomio, meille niin tutuksi käynyt herra J. I. Packer on Rikkin työtoveri! Kyseinen college onkin ilmeisesti kohtuullisen vanhoillinen, tiesi Miika kertoa vierailtuaan sen sivuilla... Ja voi tytöt ja pojat, kyllä opetus oli rautainen...! *mainos* löytyy mp3-muodossa Rock Gardenin sivuilta! *mainos* Kamera vain valitettavasti unohtui, joten kuvia paikan päältä ei ole. :(

Maanantaisin on jo edellä mainittu Intervarsityn raamis, eikä maanantaista olekaan sen kummempaa mainittavaa, paitsi että vastoin kaikkia sääennusteita aurinko alkoi paistaa, eikä ole vieläkään lopettanut... välillä on toki satanut, mutta silti joka päivä on saanut nauttia valosta ja vähän lämmöstäkin! Niinpä tiistaina tein sen, jota olen koko täälläoloajan suunnitellut: menin vakibussillamme Burnabyn vuoren juurelle, jalkauduin kävelemään katua pitkän matkan - yli tunnin ajaksi - ja otin taloista yhteensä reilu sata kuvaa. Huomasin reissullani, että täällä vuorella on todella huomattavasti kylmempi, sillä alhaalla takkia ei millään pystynyt pitämään päällä, vaikka täällä ylhäällä ilman sitä taas ei tarkene.

Sekä maanantaina että tiistaina päädyttiin vakiohupimme, leffojen pariin. Maanantaina löysin Cornerstonessa sijaitsevasta Highlander-vuokraamosta Predatorin, ja tiistaina Miika kävi hakemassa samasta paikasta Rocky Balboan, jota myös naapurin Jukka tuli kanssamme tiiraamaan. Highlander on kerrassaan mainio paikka: tyylikäs, siisti, ja valikoimassa on myös vanhoja leffoja paljon enemmän kuin Makuunissa esimerkiksi. Vuokraaminen maksaa suunnilleen saman verran, mutta $3 eli 2€ oikeuttaa pitämään leffaa lainassa kolme päivää. :)

Keskiviikkoisin käyn Paulan, Dorothyn ja Gladyksen miniraamiksessa, ja tällä kertaa löytyi heidän kirkkonsa raamatuntulkinnalle uusi ihmeellisyys, jonka olemuksesta en ole tosin vielä ihan varma... Tytöt nimittäin uskovat, että Jeesuksen paluun jälkeen uskovat eivät päädy taivaaksi nimittämäämme paikkaan, vaan jatkavat elämäänsä Jumalan luomassa uudessa maassa, jossa kirkko jäsenineen muodostaa Uuden Jerusalemin, eli Kristuksen morsiamen. Tulkinta pohjautuu Ilmestyskirjan jakeisiin, joissa sanotaan: "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ´Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.´" Tulkintaa perusteltiin myös Efesolaiskirjeen kohdalla, jossa puhutaan Kristuksen rakkauden tuntemisesta. En ole aivan varma ymmärsinkö oikein, mutta ensi viikolla on luvassa lisää aiheesta...

Keskiviikkona oli myös Intervarsityn kokoontuminen, jossa laulettiin, leikittiin, jutusteltiin... oli oikeasti kotoisaa, vaikka tapasimme suurimman osan ihmisistä ensimmäistä kertaa. :)

Torstaista on mainittava, että katsoin Matlockin, kuten muinakin arkipäivinä. Miika nauraa minulle ja sanoo, että taas sillä on Matlock-hetki. Illalla oli kuoro, jonne sain kyydin UniverCityssa asuvalta Lauralta. UniverCity on yliopiston läheisyyteen rakennettu asuinalue, jossa on ilmeisesti jokin yhteisöidea - en ole tutustunut asiaan tarkemmin. Matkalla kuoroon poikkesimme Lauran kanssa Scandinavian Centerillä, joka on pohjoismaalaisten kokoontumispaikka. Siellä järjestetään milloin minkäkinlaista miitinkiä, ja tällä kertaa Laura vei sinne tavaraa vapun kirpputorille.

Perjantai kului tavalliseen tapaan kirkolla. Siivosin erästä pyhäkoulun kaappia, ja siinä oli hommaa kerrakseen. Lisäksi sain sitoa pari suomalais-kanadalaista keittokirjaa, jollaisen sain itsellenikin, kiitos Marskan. Keittiöllä touhusi liuta naisia karjalanpiirakkatalkoissa, sillä lauantaina oli kirkolla perinteisen pääsiäismyyjäiset. Iltapäivästä myös Anneli tuli paikalle ja alkoi järjestellä myyjäispöytiä.



Kotiin pääsin jälleen kerran Jukan kyydissä, ja saatumme hiukan murua rinnan alle läksimme Miikan kanssa vielä käymään Lougheedissa kaupassa. Jälkiruuaksi söimme CinnZeossa omenakanelipullaa, mokkajuomaa ja valkosuklaakaakaota... Samaan paikkaan tuli kaksi tyttöä Starbucksin takeaway-kahvit mukanaan, ja mietin, että jospa seuraavalla kerralla itsekin kehtaisi tehdä samalla lailla - Starbucksin kahvi on näet todella hyvää, mutta leivonnaisia on saatu parempiakin.

Illalla saimme vielä nauttia viikottaisen annoksen turhia palohälytyksiä; paikalla oli tällä kertaa kaksi paloautoa ja kummallista kyllä sireeni soi myös Shell Housessa eikä vain Louis Rielissä! Saimme myös sadetta, ja puolen yön tietämissä poikkesimme bileissä, joihin Ossi oli kutsunut meidät.



Niin, olihan viikossa toki jotain erikoistakin: netti oli poikki oikeastaan koko viikon, alkaen maanantaista puolilta päivin ja jatkuen perjantai-iltapäivään. Siitä saadaan kuulemma jotain korvauksia - ken elää, hän näkee. Katkos oli meidän kannaltamme pahimpaan mahdolliseen aikaan, kun olisi pitänyt soitella Suomeen tulevaa kotia metsästäessä. Jouduttiin turvautumaan Nooran ja Jukan kannettavaan ja langattomaan nettiin, kun oma langaton ei toiminut. Olen sitten soittanut yhden nolon puhelun Vehkakujan asuntotoimistolle, niin että joka toinen lauseeni valehtelematta oli "Anteeksi, mutta en kuullut, tämä vähän pätkii...". Asiat saatiin kuitenkin hoidettua, eli uusi kotimme on toukokuun alusta sitten Vehkakujalla, ellei jotakin aivan kummallista satu. :)

Kiitos Jaakko XIV:lle ja Elina M:lle alttiudesta auttaa, vaikka asuntoa ei lopulta katsomaan päästettykään... :)

Markus rules!

Nimittäin niin EO:n raamis kotosuomessa, SLEY:n nettiraamattukoulu kuin Intervarsityn raamiskin pureutuvat tänä keväänä Markuksen evankeliumiin. Tajusin vasta äskettäin, hidas kun olen, että täälläkin tuota nettiraamattukoulua voisi mainostaa. ! :D

Joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan Markuksen matkaan! Virallinen aloitus oli tänään, ja koska tahti on muutenkin verkkainen, mukaan ehtii vielä oikein hyvin, vaikka juuri tänään ei vielä aikaa olisikaan.

Raamattukoulua vetää Koskenniemen Eki, joka laittaa koulun sivuille aina taustatietoa ja selityksiä luettavasta kohdasta, sekä myös tehtäviä ja kysymyksiä, jotka ovat pääasiassa omaa pohdintaa varten. Lisäksi on virtuaalinen keskusteluareena, jossa kaikki halukkaat voivat jakaa luetun Sanan ja muun materiaalin herättämiä ajatuksia.

Itse olen lähtenyt mukaan siinä toivossa, että pääsisin ylimielisestä harhaluulostani eroon - kaikki synoptiset evankeliumit kun tuntuvat liiankin tutuilta, ja vierastan siksi niitten lukemista, tuntuu ettei saa mitään irti. Siksi hämmästynkin joka kerta, kun joku kertoo synoptikkojen äärellä tekemistään löydöistä...

Katsotaan mitä tapahtuu! :)

Miksi pullamössö ei kelpaa?

Nämä ajatukset nousivat pintaan Marikan jälkimmäisestä kommentista. Hän ihmetteli sitä, miksi ihmisille ei kerrota tiettyjä asioita, kuten kristinuskon keskeisiä sisältöjä.

Kyllä kai kirkossa pyritään siihen, että ihmisillä olisi tietoa siitä, mikä on todella kristillisen uskon mukaista ja mikä ei. Toisaalta meidän aikanamme kaikki uskonnollisuus on muuttunut yhä enemmän supermarket-uskonnollisuudeksi: omaan maailmankatsomukseen poimitaan paloja kaikista niistä katsomuksista, jotka tuntuvat miellyttäviltä.

Jo sellaiset sanat kuin "oikeaoppinen", "raamatullinen" tai "totuudenmukainen" nostattavat joillakin karvat pystyyn - sehän olisi suvaitsematonta sanoa, että joku on oikeassa ja toinen väärässä... ja taustalla on siis mielestäni väärä käsitys suvaitsevaisuudesta. Niinpä kun kirkon johdossa toki halutaan luoda kirkolle suvaitsevainen imago, pyritään välttämään edellämainittujen sanojen käyttöä, ja helposti käy niin, että pyöristellään sanomisia sopivasti, jotta kukin voi tulkita niitä miten haluaa.

Hyvä esimerkki on tämä erään piispan (jonka nimeä en nyt muista) kannanotto työvuorojärjestelyihin niissä seurakunnissa, joissa on naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyviä pappeja. Piispa joutui jälkikäteen selittelemään mitä tarkoitti, ja silti eri osapuolet ovat edelleen eri mieltä siitä, mitä piispa todella sanoi. Ota siitä nyt sitten selvää...

Sitten voi sanoa vielä sen, että kyllähän ihmisille yritetään tarjota tietoa kristillisen uskon sisällöstä. On rippikoulu, raamattupiirit, alfakurssit, raamattutunnit ja ties mitkä. Jumalanpalveluksessakin pitäisi tulla kristinuskon sisältöä, Sanaa ja sakramentteja. Mutta miksi ihmiset eivät tule näihin tilaisuuksiin?

Toki yksi syy on varmasti se, minkä eräs filosofi ja liberaaliteologi Rudolf Otto totesi jo ajat sitten: kirkosta on tehty koulu, elämyksellisyyttä ei ole. Ja nyt tarkkana! Olen sitä mieltä, että elämyksellisyys ja kokemuksellisuus pitäisi huomioida ja niitäkin koettaa tarjota, mutta tinkimättä Sanasta tipan tippaa! Lisäksi olen sitä mieltä, että ihmiset eivät tule, jos puheet ja opetukset ovat vain sanahelinää siitä, kuinka Jeesus oli suuri opettaja. Meille kaikille tulee julistaa lakia ja evankeliumia, kumpaakaan unohtamatta. Ylevien ajatusten pullamössön sijaan tarvitsemme kunnollista rukiista leipää, täyttä Jumalan sanaa, jossa kerrotaan sekä hänen vihastaan syntiä kohtaan että hänen rakkaudestaan syntistä ihmistä kohtaan.

Olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä, ja jokainen meistä tarvitsee häntä tasan yhtä paljon. Olemme rikollisia hänen silmissään, ja silti hän rakastaa meitä ihan oikeasti. Ja se tarkoittaa: hän itse tekee meistä pyhiä ja puhtaita kuolemalla ja siten kärsimällä rangaistuksen meidän puolestamme. Jumala haluaa palauttaa meidät siihen asemaan, jota varten hän meidät loi: olemaan hänen rakkaita lapsiaan, silmäteriään, rakkautensa kohteita, jotka vastaavat hänen rakkauteensa.

Hän haluaa olla meidän kanssamme, ja sen hän myös tekee, kunhan tunnustamme tämän yhden asian, oman syntisyytemme. Kristityn elämään kuuluvat omat vaikeutensa, mutta siitä huolimatta Jeesus on luvannut, että hän tahtoo antaa meille yltäkylläisen elämän - siis sellaisen, jossa on mieltä ja merkitystä, sellaisen, jossa saamme kokea hänen ja muiden rakkautta. Ja kaiken sen epäoikeudenmukaisuuden, mitä saamme tästä huolimatta kokea, hän korvaa tuhatkertaisesti taivaassa - hän itse on luvannut pyyhkiä kyyneleemme, ja sitten saamme olla aina hänen kanssaan... :)

On merkillistä, että niin korkeasti koulutetut ja toivottavasti viisaat ja älykkäät ihmiset kuin kirkkomme piispat eivät näytä ymmärtävän tätä yksinkertaista tosiasiaa. Mitä enemmän keskitytään kehyksiin - rakennuksiin, tilaisuuksien ulkoiseen muotoon, pitämään mahdollisimman suuri määrä ihmisiä kirkon jäseninä, luomaan positiivista imagoa... - sitä vähemmän sitoutuneita kristittyjä on Suomen evankelis-luterialaisessa kirkossa. Mitä enemmän keskitytään evankeliumin julistamiseen, sitä enemmän syntyy eroavia mielipiteitä, mutta silloin syntyy myös todellinen elävä seurakunta, jossa voi toteutua myös ihmisten keskinäinen rakkaus ja jossa ennen kaikkea ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi ja omakseen ikuisen elämän.

Jo vanha kansa oppi katekismuksistaan: Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.

Sanajumalanpalvelus

Jukka oli viime viikon ja viikonlopun Suomi-konferenssissa, jonne kokoontuivat Pohjois-Amerikan suomalaisten seurakuntien papit. Meille jäi tehtäväksi sanajumalanpalveluksen toimittaminen. Ei sitä uskoisi, mihin kaikkeen voi joutua, kun lähtee kauaksi kotoa. ;)

Saarnaa valmisteltiin sunnuntain vastaisena yönä kahteen asti. Juujuu, kyllä se aloitettiin jo viikko sitten lauantaina, mutta silloin ei päästy alkua pitemmälle... Aamulla menimme kirkolle hyvissä ajoin, emmekä onnistuneet edes laukaisemaan hälytyslaitteita, vaikka se joskus aiemmin on minulta niin hyvin onnistunutkin. ;) Kaikenlaisten käytännön järjestelyiden kanssa meinasi tulla hiukan kiire, sillä kannettavan ja videotykin kanssakäymiseen tarvittavia johtoja ei tahtonut löytyä. Mikkejä säädettiinkin vielä paria minuuttia ennen jumiksen alkua...

Kaikki sujui kuitenkin yllättävän jouhevasti, mitä nyt kolehdin keräämisessä käytettävät korit olivat Miikalta vähän hukassa, ja alba pääsi loppuvaiheessa palvelusta hiukan repsahtamaan - emme ilmeisesti osanneet pukea sitä oikein Miikan päälle... Niin ja se, että Miika piti Isä meidän -rukouksessa ja uskontunnustuksessa sellaista vauhtia päällä, että heikompia hirvitti. ;) Mutta minun osuuteni olikin se helpompi, tekstien ja parin rukouksen lukeminen.

Kuitenkin ihmiset kovin kiittelivät jälkeenpäin, että hyvin meni ja kiitos kovasti. Tarjolla oli nimittäin hernekeittoa ja kahvia ja pullaa tulevan laskiaisen kunniaksi. "Ikspiiriens, kokemusta, kokemusta", sanoi myös Himangalta kotoisin oleva Ilmi-mummo, kun siellä kahvipöydässä vielä totesin, että kaikkeen sitä joutuukin... :)

***

Saarna
laskiaissunnuntaina 18.2.2007 Emmauskirkossa
tekstinä Luukkaan sanat
evankeliuminsa luvussa 9, jakeet 28-36...

"Kristuksen kirkastuminen

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään."

Päivän evankeliumiteksti vie meidät valtavien tapahtumien äärelle. Jeesus vetäytyy lähimpien opetuslastensa kanssa rukoilemaan vuorelle. Muutamaa päivää aiemmin Jeesus on ilmaissut opetuslapsilleen, kuka hän todellisuudessa on, ja mitä hänelle tulee tapahtumaan. Jeesus oli tällöin puhunut suoraan siitä, että hänen on kärsittävä ja kuoltava kirjanoppineiden käsissä. Tähän tehtävään valmistautuessaan Jeesus meni Isän eteen rukoilemaan.

Heidän ollessaan siellä Jumalan pyhyys ja majesteettisuus tuli näkyväksi. Jeesuksen todellinen asema kirkastettiin opetuslasten silmien edessä. Aiemminkin opetuslapset olivat nähneet ja kokeneet suuria asioita seuratessaan Jeesusta, mutta tämä oli jotakin ainutlaatuista. Jeesuksen olomuotokin muuttui, ja Jumalan kirkkaus tuli ihmeellisellä tavalla näkyviin.

Mooses ja Elia, Vanhan Testamentin merkittävät hahmot, ilmestyivät Jeesuksen luo. Tässä Jeesuksen asema Jumalan läpi koko historian ulottuvassa pelastustyössä kävi ilmi. Mooses toi kansalle Jumalan lain, joka osoitti, että yksikään ihminen ei voisi hyvillä teoilla pelastua. Jumalan vaatimus ihmisille on, että meidän tulee olla pyhiä; yhtä pyhiä, kuin mitä Jumala itse on. Laki sulkee jokaisen ihmisen synnin vankilaan, kadotustuomion alle. Kukaan ei voi omin voimin päästä Jumalan luo.

Profeetat, joita Elia edusti, julistivat niskuroivalle kansalle Jumalan tuomiota, mutta myös anteeksiantoa ja armoa sille, joka kääntyisi pois synneistään. Ennen kaikkea profeetat kertoivat armollista sanomaa tulevasta Vapahtajasta, joka tulisi viimein päästämään kansan lopullisesti ulos synnin vankilasta, niin, että pahaa ei enää olisi.

Ja tässä, tässä se kansan kauan odottama Vapahtaja, Messias viimein oli! Tässä oli se, josta profeetat olivat julistaneet vuosisatojen ajan, ja jota Jumalaa pelkäävät olivat niin hartaasti odottaneet. Viimein Jumalan ihmistä koskeva pelastussuunnitelma saisi Jeesuksessa huipennuksensa.

Jumala itse puhui tuossa hetkessä, samalla tavoin, kuin silloin, kun Jeesus kastettiin. Silloinkin Jumala suoralla tavalla vahvisti Jeesuksen Messiaaksi, ja Johannes, Pyhän Hengen ohjaamana, julisti Jeesuksen tehtävän: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!”

Jumalan ilmestymistä kuvataan muuallakin Raamatussa kirkkaudella. Pyhän Jumalan kirkkaus tuhoaa kaiken syntisen ja epäpyhän. Me emme kestä tämän kirkkauden edessä. Se on kuin koettaisi katsoa suoraan aurinkoon, tai yrittäisi mennä liian lähelle juhannuskokkoa, ja vielä paljon enemmänkin. Ihminen ei sitä kerta kaikkiaan kestä.

Samaan aikaan Jumalan kirkkaus on jotakin sellaista, jota Jeesukseen uskova ihminen kaipaa. Jumalan olemus on sellainen, että yhtä aikaa haluamme paeta häntä ja tulla häntä lähelle; yhtä aikaa pelkäämme ansaitsemaamme rangaistusta, mutta kaipaamme pyhyyttä ja puhtautta, ennen muuta Isän syliä. Samalla tavalla opetuslapset, vaikka olivat hämmentyneitä ja peloissaan, kokivat jotakin niin ihanaa, että eivät olisi halunneet lähteä vuorelta ollenkaan pois. Ehkä opetuslapsilla oli mielessään Jeesuksen aiemmin lausumat sanat hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan, ja he pelkäsivät. Tässä oli hyvä olla, tässä meitä ei kukaan voisi vahingoittaa. Pietari ehdottikin, että rakennettaisiin kolme majaa, Moosekselle, Elialle ja Jeesukselle.

Mutta evankelista Luukas toteaa Pietarin sanoista: hän ei tiennyt, mitä sanoi. Muutamaa päivää aiemmin Pietari oli saanut tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Mutta Pietari ei kuitenkaan ymmärtänyt, että Messias oli kärsivä Messias, että pelastaakseen kansansa hänen olisi kuoltava. Siksi sinne vuorelle ei voinut jäädä. Jeesuksen olisi tultava Kirkastusvuorelta alas, kärsimykseen ja ristinkuolemaan.

Emme näe Jumalan kirkkautta maailmassamme sellaisena kuin se todella on. Täällä Jumalan kunnia kätkeytyy vastakohtaansa: kuningasten kuningas ottaa orjan muodon ja nöyrtyy ristille meidän tähtemme, vaikka me Aadamin jälkeläisinä olemme synnin vallassa emmekä ansaitsisi muuta kuin kadotuksen. Jumala itse kuolee häpeällisen kuoleman, jotta voisi pelastaa meidät! Hän itse kärsii rangaistuksen meidän pikku valheistamme, siitä kun kadehdimme ystäviä ja sanomme pahasti rakkaille tai tuntemattomille, niistäkin teoista ja ajatuksista, joita emme usko kenenkään muun tietävän. Hän itse rakastaa meitä sellaisina kuin olemme, tästä kaikesta huolimatta, ja on osoittanut sen ennen kaikkea kuolemalla meidän vuoksemme.

On meidän onnemme, että Jeesus ei myöntynyt Pietarin ehdotukseen. Jos Messias ei olisi tullut alas Kirkastusvuorelta, häväistäväksi ja tapettavaksi, meillä ei olisi mitään toivoa. Jumalan laki on ehdoton. Se ei päästä otteestaan ketään, ei yhtäkään. Jokaisen meistä on kerran seisottava Pyhän Jumalan edessä kuulemassa tuomio elämästämme. Eikä kukaan voi sanoa puolustuksekseen mitään. Se, jolla silloin ei ole Jeesusta suojanaan, ei ole mitään. Siksi Jeesuksen oli tultava alas Kirkastusvuoren kunniasta pitkäperjantain kärsimykseen ja häpeään. Opetuslapsetkin saisivat nähdä Mestarinsa pilkattuna ja paeta henkensä edestä, lähes kaiken toivonsa menettäneenä.

Mutta Jumala ei jätä kansaansa epätoivon varaan. Jeesus nousi ylös, kunnian kuninkaana, synnin voittajana, joka vielä kerran tulee palaamaan maan päälle, ja luomaan uuden taivaan ja maan. Me elämme uskoen siihen, että tämä kerran toteutuu, ja ne, jotka ovat uskoneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristin työn tähden, tulevat elämään ikuisesti. Silloin Jumalan pelastustyö on viimein lopullisesti päätöksessään, ja jo Vanhassa Testamentissa luvattu Jumalan rauha viimein vallitsee.

Tähän uskoon, ja Herramme paluun odotukseen haluamme nyt tunnustautua Apostolisen uskontunnustuksen sanoin...