sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Juhlallista arkea

Niin kuin olen moneen kertaan mainostanut, mekin täällä elelemme enimmäkseen ihan tavallista arkea. Kuten nyt viime aikoina, vaikka toki kaikenlaista aina sattuu ja tapahtuukin.

Tässä Paulan seurakunnalta saamamme Uusi Testamentti, Recovery Version, lyhyin selityksin.Viime sunnuntai oli siitä harvinainen, että kirkolla ei tapahtunut mitään erikoista. Ellei lasketa sitä, että Jukan auto oli hajonnut kirkkotielle, ja hän kertoili siitä vallan erinomaisessa saarnassaan, joka pääasiassa koski Paavalin mietteitä siitä, että Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki on roskaa, ja jos raamatunkäännöskomitea olisi ollut alkukielen ronskille ilmaisulle uskollinen, pelkkää paskaa. ;)

Sunnuntai-iltana toki oli taas uusi kokemus luvassa, kun lähdimme Intervarsityn raamisporukalla katsastamaan New Life Community -seurakunnan Rock Gardenia eli eräänlaista pääasiassa nuorille suunnattua iltaa, jossa oli ylistystä ja tuhti annos raamattuopetusta. Opettajana oli Rikk Watts, joka toimii Regent Collegessa Uuden Testamentin professorina. Ryden teologilinjalla olleet huomio, meille niin tutuksi käynyt herraTäällä talot ovat lähellä toisiaan, eikä minkäänlainen kaava säätele rakentamista. :) J. I. Packer on Rikkin työtoveri! Kyseinen college onkin ilmeisesti kohtuullisen vanhoillinen, tiesi Miika kertoa vierailtuaan sen sivuilla... Ja voi tytöt ja pojat, kyllä opetus oli rautainen...! *mainos* löytyy mp3-muodossa Rock Gardenin sivuilta! *mainos* Kamera vain valitettavasti unohtui, joten kuvia paikan päältä ei ole. :(

Maanantaisin on jo edellä mainittu Intervarsityn raamis, Kirsikkapuut ovat tulossa täyteen kukkaan...!!!eikä maanantaista olekaan sen kummempaa mainittavaa, paitsi että vastoin kaikkia sääennusteita aurinko alkoi paistaa, eikä ole vieläkään lopettanut... välillä on toki satanut, mutta silti joka päivä on saanut nauttia valosta ja vähän lämmöstäkin! Niinpä tiistaina tein sen, jota olen koko täälläoloajan suunnitellut: menin vakibussillamme Burnabyn vuoren juurelle, jalkauduin kävelemään katua pitkän matkan - yli tunnin ajaksi - ja otin taloista yhteensä reilu sata kuvaa. Huomasin reissullani, että täällä vuorella on todella huomattavasti kylmempi, sillä alhaalla takkia ei millään pystynyt pitämään päällä, vaikka täällä ylhäällä ilman sitä taas ei tarkene.

Näyttää vähän R-kioskilta, mutta ei ole mitään sinne päinkään.Sekä maanantaina että tiistaina päädyttiin vakiohupimme, leffojen pariin. Maanantaina löysin Cornerstonessa sijaitsevasta Highlander-vuokraamosta Predatorin, ja tiistaina Miika kävi hakemassa samasta paikasta Rocky Balboan, jota myös naapurin Jukka tuli kanssamme tiiraamaan. Highlander on kerrassaan mainio paikka: tyylikäs, siisti, ja valikoimassa on myös vanhoja leffoja paljon enemmän kuin Makuunissa esimerkiksi. Vuokraaminen maksaa suunnilleen saman verran, mutta $3 eli 2€ oikeuttaa pitämään leffaa lainassa kolme päivää. :)

Keskiviikkoisin käyn Paulan, Dorothyn ja Gladyksen miniraamiksessa, ja tällä kertaa löytyi heidän kirkkonsa raamatuntulkinnalle uusi ihmeellisyys, jonka olemuksesta en ole tosin vielä ihan varma... Tytöt nimittäin uskovat, että Jeesuksen paluun jälkeen uskovat eivät päädy taivaaksi nimittämäämme paikkaan, vaan jatkavat elämäänsä Jumalan luomassa uudessa maassa, jossa kirkko jäsenineen muodostaa Uuden Jerusalemin, eli Kristuksen morsiamen. Tulkinta pohjautuu Ilmestyskirjan jakeisiin, joissa sanotaan: "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suurenLord I offer my life to you... laulettiin Intervarsityn porukalla. äänen valtaistuimelta sanovan: ´Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.´" Tulkintaa perusteltiin myös Efesolaiskirjeen kohdalla, jossa puhutaan Kristuksen rakkauden tuntemisesta. En ole aivan varma ymmärsinkö oikein, mutta ensi viikolla on luvassa lisää aiheesta...

Keskiviikkona oli myös Intervarsityn kokoontuminen, jossa laulettiin, leikittiin, jutusteltiin... oli oikeasti kotoisaa, vaikka tapasimme suurimman osan ihmisistä ensimmäistä kertaa. :)

Mitä olisivat kahden tunnin kuoroharjoitukset ilman kaffia ja pullaa - hintaa toonie=$2!Torstaista on mainittava, että katsoin Matlockin, kuten muinakin arkipäivinä. Miika nauraa minulle ja sanoo, että taas sillä on Matlock-hetki. Illalla oli kuoro, jonne sain kyydin UniverCityssa asuvalta Lauralta. UniverCity on yliopiston läheisyyteen rakennettu asuinalue, jossa on ilmeisesti jokin yhteisöidea - en ole tutustunut asiaan tarkemmin. Matkalla kuoroon poikkesimme Lauran kanssa Scandinavian Centerillä, joka on pohjoismaalaisten kokoontumispaikka. Siellä järjestetään milloin minkäkinlaista miitinkiä, ja tällä kertaa Laura vei sinne tavaraa vapun kirpputorille.

Marska väitti, että kamera hajoaa aina, kun hänestä otetaan kuvia - eipä meidän ainakaan. :)Perjantai kului tavalliseen tapaan kirkolla. Siivosin erästä pyhäkoulun kaappia, ja siinä oli hommaa kerrakseen. Lisäksi sain sitoa pari suomalais-kanadalaista keittokirjaa, jollaisen sain itsellenikin, kiitos Marskan. Keittiöllä touhusi liuta naisia karjalanpiirakkatalkoissa, sillä lauantaina oli kirkolla perinteisen pääsiäismyyjäiset. Iltapäivästä myös Anneli tuli paikalle ja alkoi järjestellä myyjäispöytiä.

Ahkerien käsien kera pastakoneesta kehitetty piirakankuorienvalmistuslaite.

No, näytänkö minä komialta, Jukka kysyi kuvaa otettaessa. - Aina, vastasi Marska. ;DKotiin pääsin jälleen kerran Jukan kyydissä, ja saatumme hiukan murua rinnan alle läksimme Miikan kanssa vielä käymään Lougheedissa kaupassa. Jälkiruuaksi söimme CinnZeossa omenakanelipullaa, mokkajuomaa ja valkosuklaakaakaota... Samaan paikkaan tuli kaksi tyttöä Starbucksin takeaway-kahvit mukanaan, ja mietin, että jospa seuraavalla kerralla itsekin kehtaisi tehdä samalla lailla - Starbucksin kahvi on näet todella hyvää, mutta leivonnaisia on saatu parempiakin.

Illalla saimme vielä nauttia viikottaisen annoksen turhia palohälytyksiä; paikalla oli tällä kertaa kaksi paloautoa ja kummallista kyllä sireeni soi myös Shell Housessa eikä vain Louis Rielissä! Saimme myös sadetta, ja puolen yön tietämissä poikkesimme bileissä, joihin Ossi oli kutsunut meidät.

Pidimme sadetta Dining Hallin päätykatoksen alla palosireenin vaikenemista odotellessa.

Niin, olihan viikossa toki jotain erikoistakin: netti oli poikki oikeastaan koko viikon, alkaen maanantaista puolilta päivin ja jatkuen perjantai-iltapäivään. Siitä saadaan kuulemma jotain korvauksia - ken elää, hän näkee. Katkos oli meidän kannaltamme pahimpaan mahdolliseen aikaan, kun olisi pitänyt soitella Suomeen tulevaa kotia metsästäessä. Jouduttiin turvautumaan Nooran ja Jukan kannettavaan ja langattomaan nettiin, kun oma langaton ei toiminut. Olen sitten soittanut yhden nolon puhelun Vehkakujan asuntotoimistolle, niin että joka toinen lauseeni valehtelematta oli "Anteeksi, mutta en kuullut, tämä vähän pätkii...". Asiat saatiin kuitenkin hoidettua, eli uusi kotimme on toukokuun alusta sitten Vehkakujalla, ellei jotakin aivan kummallista satu. :)

Kiitos Jaakko XIV:lle ja Elina M:lle alttiudesta auttaa, vaikka asuntoa ei lopulta katsomaan päästettykään... :)

9 kommenttia:

katriina kirjoitti...

Hei Päivi!

Kuulostaa taas kivoilta teidän puuhat! Ja komeita kuvia olit ottanut.
Me täällä mietitään tulevaisuuttamme, joka saattaapi olla Savukoskella.. Laitatko mulle vaikka sähköpostilla Paffen puhelinnumeron? Mahdollisimman pian, jos mahdollista, sillä voi olla, että joudutaan tekemään päätöksiä huomenna.

Ilkka Tee kirjoitti...

Minussa asuva pieni systemaattinen teologi haluaisi tietää lisää mainitsemastasi omaperäisen hermeneutiikan seurakunnasta. Kaksi kyssäriä: 1) Mihin kirkkokuntaan ne kuuluu? 2) Mitä niille sana taivas sitten merkkaa?

Kiinnostuksesta utelisin myös Katriinalta, että mitä te Savukoskella? Ja missä te nyt olittekaan? Jossain Hämeessä?

Pälli kirjoitti...

Hei Katriina ja Ilkka :)

Katriina, toivottavasti numerosta on jotakin hyötyä, että saatte Paffen kiinni ajoissa - mitä ikinä se ajoissa sitten onki. Ja vielä kerran siunausta pähkäilyyn.

Ilikka :) Onpas mukava kuulla sustakin! Hmm. Täytyy sanoa, että en tiedä, mihin kirkkokuntaan kuuluvat, mutta epäilen vahvasti, että eivät mihinkään. Tässä Vancouverin alueella on muistaakseni noin tuhat heidän seurakuntaansa kuuluvaa... ja siis juttuhan oli, että seurakunnalla ei ole mitään nimeä, koska se veisi ajatukset pois pääasiasta, eli Kristuksesta. Sinänsä tervettä toki, että Kristus on se pääasia! :)

Taivas. No se. Kun siitä juuri en saanut tolkkua! Tällä hetkellä luuloni on se, että heidän ymmärryksensä mukaan kaikki uskovat muodostavat sitten pyhän Jerusalemin, joka on Kristuksen morsian. Eli että sulautuisemme jollakin lailla yhdeksi, oletan. En tiedä, uskovatko ruumiin ylösnousemukseen - ainakin henkisyyttä kovasti korostetaan.

Kadotuksesta oltiin autuaasti yhtä mieltä, eli että se on ikuinen ero Jumalasta. Ehkäpä näkevät taivaan sitten vertauskuvana Jumalan läsnäolossa elämisestä - tämä on vain villi arvaus. Mutta kuten sanottua, lisää on luvassa ensi keskiviikkona. Vähän kyllä mietityttää, kun viime kerralla oli hitusen sellainen tuntuma, että sivistetään nyt tätä onnetonta, joka ei ole vielä saavuttanut oikeaa tietoa asioista... Vaikka siis kovin ystävällisiä ja kaikin puolin mukavia ovat muuten nämä ihmiset.

nunna kirjoitti...

oletteko suomen blogilista.fi:llä?

Pälli kirjoitti...

Tervehdys tuntemattomalle nunnalle!

Juu, tämän blogin pitäisi olla blogilistalla, ellei siellä ole jotain sellaista automaattitoimintoa, että pitää kirjautua sisään tietyin väliajoin tai lentää ulos. R-kirjaimen kohdalta vaan etsimään.

:)

katriina kirjoitti...

Hei Ilkka!
Kysymykseesi vastauksena, että Savukoskellahan me toki ihailisimme Lapin maisemia ja poroja. Niin, ja minä myös ehkä työskentelisin siinä yläkoulun ja lukion äikänopen virassa, jota mulle on sieltä tarjottu :)
Nyt olemme Iiitissä Kouvolan ja Lahden välillä.

Ilkka taas kirjoitti...

No, löytyikö sen puljun käsityksiin lisäselkoa? (Tuon edellisen perusteella kuulostavat ihan sellaiselta poppoolta, joka ei käytä itsestään sanaa kirkko, koska Raamatussa puhutaan vain seurakunnasta & muuta vastaavaa settiä...)
Koska muuten tulette takaisin Suomeen?

Ilari kirjoitti...

Kyseinen Raamatunkohta sopii tosi hyvin oman seurakuntani (adventtikirkko) opetukseen: Taivaassa olo on välivaihe, lopuksi Jumala tuo seurakuntansa takaisin maan päälle.

Pälli kirjoitti...

Hei Ilari!

Jos nyt muistan ja ymmärsin oikeen, niin heidän mielestään ei ole edes mitään välivaihetta... en tosin muista asiaa aivan tarkkaan.

Myöhemmin olen pohtinut asiaa jonkun verran lisää, ja todennut, että ehkä sana "taivas" tulee otettua turhan kirjaimellisesti. Raamatussahan ei itseasiassa kerrota hirvittävän yksityiskohtaisesti, millaista "taivaassa" tulee olemaan, paitsi tietysti, että kaikki paha ja kärsimys on sieltä poissa. Eli taivas on enemmänkin vakiintunut nimitys asialle, jota varmaan harvempi luterilainenkaan kirjaimellisesti pitää pilvenlongalla istumisena. Omissa mielikuvissani ainakin on maaperää :)

Ainakin tässä vaiheessa olen jokseenkin varmasti sitä mieltä, että edellä sanotun lisäksi en mene sanomaan mitään kovin varmaa. Oleellisinta lienee se, että saamme nähdä Herran kasvoista kasvoihin, ja olla hänen ja toistemme kanssa ikuisesti, ilman mitään tuskaa ja kärsimyksiä. Kerran sitten nähdään kenenkä tulkinta "taivaan" olemuksesta osui lähimmäs. :)