Tämä runo löytyi Ilkan kirjoittamasta joulukortista, ja haluan jakaa sen sinun kanssasi tänään.
Olkoon Joulusi siunattu, lämmin ja levollinen, sellainen kuin kaipaat.
Minä tulin sinua varten
Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa
Minä synnyin talliin ja seimeen, voin sinua rakastaa
Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää
Minä tulin sinua varten, saatan sinua ymmärtää
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on
Minä tulin sinua varten, jota ihmiset pettävät
Minä tulin sinua varten, jonka toiset jo jättivät
Minä tulin sinua varten, joka yössä nyyhkytät
Minä tulin sinua varten, joka yksin sairastat
Sillä sinä olet...
Minä tulin sinua varten, jota mammona kahlitsee
Minä tulin sinua varten, jota rihkama hallitsee
Minä tulin sinua varten, joka helposti lankeat
Minä tulin sinua varten, jota kahleet sitovat
Sillä sinä olet...
Minä olen sinua varten,joka toisista jälkeen jäit
Minä olen sinua varten, joka hylkäävät katseet näit
Ja taivas on sinua varten, joka lepoa ikävöit
Vein ryövärin kanssani kotiin, miksi yhä epäröit
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on
- Erkki Leminen
sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005
maanantaina, joulukuuta 19, 2005
Kanada!
Perjantaina saimme viimein tietää rehtorin päätöksen siitä, ketä on valittu lähtemään Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin vaihto-oppilaiksi lukuvuodelle 2006-2007.
Olemme haaveilleet lähtemisestä ihan opintojen alusta asti, ja nyt polte on kasvanut vielä suuremmaksi, kun opiskelukaverini Piiamaria ja EO-hörhöt Jaakko XIV ja Elina M ovat kertoilleet blogeissaan elämästään lätäkön takana ja keskivaiheilla.
Mehän haimme Kanadaan, ykkösvaihtoehtona Simon Fraser University Vancouverissa ja kakkosena hiukan pienempi yliopisto Reginassa.
Haastatteluissa meille sanottiin, että päästäksemme yhdessä lähtemään meidän tulisi kummankin kohota oman tiedekuntamme ykköseksi - Fraseriin kun oli vain kaksi paikkaa, Reginaan neljä tai viisi. Piti siis pelätä pahinta ja odottaa parasta...
Miika valittiin lähtemään Simon Fraseriin, minä en päässyt varasijallekaan. :'C
Unelmasta ei kuitenkaan vielä luovuta. Aiomme koettaa löytää minulle töitä, tai ainakin jotain vapaaehtoishommia, että saisi edes osan matkan kuluista korvatuksi. Meillä on jonkin verran rahaa säästössä, mutta se yksinään ei riitä.
Ehkä mekin lopulta astumme Kanadan maaperälle tammikuussa 2007, kuten olemme haaveilleet...
Olemme haaveilleet lähtemisestä ihan opintojen alusta asti, ja nyt polte on kasvanut vielä suuremmaksi, kun opiskelukaverini Piiamaria ja EO-hörhöt Jaakko XIV ja Elina M ovat kertoilleet blogeissaan elämästään lätäkön takana ja keskivaiheilla.
Mehän haimme Kanadaan, ykkösvaihtoehtona Simon Fraser University Vancouverissa ja kakkosena hiukan pienempi yliopisto Reginassa.
Haastatteluissa meille sanottiin, että päästäksemme yhdessä lähtemään meidän tulisi kummankin kohota oman tiedekuntamme ykköseksi - Fraseriin kun oli vain kaksi paikkaa, Reginaan neljä tai viisi. Piti siis pelätä pahinta ja odottaa parasta...
Miika valittiin lähtemään Simon Fraseriin, minä en päässyt varasijallekaan. :'C
Unelmasta ei kuitenkaan vielä luovuta. Aiomme koettaa löytää minulle töitä, tai ainakin jotain vapaaehtoishommia, että saisi edes osan matkan kuluista korvatuksi. Meillä on jonkin verran rahaa säästössä, mutta se yksinään ei riitä.
Ehkä mekin lopulta astumme Kanadan maaperälle tammikuussa 2007, kuten olemme haaveilleet...
tiistaina, joulukuuta 13, 2005
Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa
Raunon Pragmaattisesta solipismista löytämäni testin tulos taitaa olla paikkaansa pitävä... paitsi että helvettiin joutumisen todennäköisyyden tietää Jumala yksin. ;)
***
Piti käydä uusimassa testi 14.12. Ilkan kommentin jälkeen... ja muuttuihan se tulos hiukan.
***
Siionin matkalaulu
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.
Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
- Niilo Tuomenoksa
***
Tämä oli yksi rakkaimmista lauluista silloin, kun tyttöporukalla kolusimme kaikki Rauhiksen seurat Pohjanmaalla ja vähän kauempanakin... :)))
***
Piti käydä uusimassa testi 14.12. Ilkan kommentin jälkeen... ja muuttuihan se tulos hiukan.
Kuolemansyntisi |
Ylpeys: 40% |
Penseys: 20% |
Ahneus: 20% |
Kateus: 20% |
Mässäily: 0% |
Himo: 0% |
Viha: 0% |
Helvettiin joutumisen todennäköisyys: 17% |
| Kuolet vialliseen botox-injektioon. |
***
Siionin matkalaulu
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.
Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
- Niilo Tuomenoksa
***
Tämä oli yksi rakkaimmista lauluista silloin, kun tyttöporukalla kolusimme kaikki Rauhiksen seurat Pohjanmaalla ja vähän kauempanakin... :)))
Joulu joka päivä?
Lauantaina vietettiin siis Jyväskylän Evankelisten opiskelijoiden joulujuhlaa. Olen tympiintynyt pikkujouluihin yleensä, mutta näistä kekkereistä nautin ihan todella. Juhlissa oli kaikkea, mitä kaikkiin oikeisiin juhliin tulee kuulua: ystäviä, naurua ja laulua, herkkuja ja hiljentymistä. :)
Tommi johdatteli illan kulkua komistuksenaan Outin tekemä mainio tonttulakki. Veera istui väliin pianon ääreen säestämään lauluamme; Leenan huilu ei valitettavasti ehtinyt juhlaan mukaan, vaikka Leena tulikin. Anun jouluevankeliumivisa paljasti armotta tietämättömyytemme, ja voittajat palkittiin asiaankuuluvasti. Anne haastoi miettimään, mitä joulusta haluaisimme jokaiseen päiväämme. Taatusti poikkitaiteellisimman joulukortin lähetyskentälle menevään postiin teki Jarkon ryhmä. Keittiöllä tonttuilivat Katriina, Miika ja Simo. Loppusiivouksessa auttoivat Marko, Matti ja Joona. Outi ja Pekka tulivat Kuopiosta asti tervehtimään meitä!
Juhlan parasta antia oli kuitenkin likrkuja Productionin tuottama, toveri Kujalan ohjaama ja juontama non-dokumentti Yön raatajat, työn haatajat, joka valotti keisari Augustuksen viimeisimmän päähänpiston vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään noin kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa. Saimme tavata empaattisen majatalon emännän (Minnan), joka joutui käännyttämään viimeisillään raskaana olevan naisen miehineen ja päivittelemään Daavidin suvun toilauksia. Paikallinen karjatilallinen ei kohdellut Mansikkiaan kovin helläkätisesti, vaikka suostuikin päästämään nuoren parin talliin yötä pitämään. Myös paimenilla oli kovat paikat: nimettömäksi jäänyt työmies (Matti) kertoi, että Davekin "meinasi ruveta itkehen", kun taivaallinen sotaväki tuli ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä...
Kiitos sinulle, joka teit juhlasta juhlan!
>**<
Nyt joululaulut kaikuu yössä taas,
ja kynttilät ne loistaa valoaan.
On aika rakkauden, se täyttää jokaisen;
oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää joka päivä vaan,
ja parhaan vuotes tulet tuntemaan,
jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa,
niin silloin joulu luonas aina on.
Taas rukoukseen ihmismielet käy,
on läsnä Lapsi vaikkei Häntä näy.
On aika onnellinen, näet toisen ihmisen.
Oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää...
Voi huominen jo tuskan tuoda taas,
mut luota tämän päivän sanomaan,
niin silloin salaisuus jo sulle kirkastuu:
on Joulun Lapsi läsnä ainiaan.
Voit joulun elää...
- tämäkin Suuresta toivelaulukirjasta :)
Tommi johdatteli illan kulkua komistuksenaan Outin tekemä mainio tonttulakki. Veera istui väliin pianon ääreen säestämään lauluamme; Leenan huilu ei valitettavasti ehtinyt juhlaan mukaan, vaikka Leena tulikin. Anun jouluevankeliumivisa paljasti armotta tietämättömyytemme, ja voittajat palkittiin asiaankuuluvasti. Anne haastoi miettimään, mitä joulusta haluaisimme jokaiseen päiväämme. Taatusti poikkitaiteellisimman joulukortin lähetyskentälle menevään postiin teki Jarkon ryhmä. Keittiöllä tonttuilivat Katriina, Miika ja Simo. Loppusiivouksessa auttoivat Marko, Matti ja Joona. Outi ja Pekka tulivat Kuopiosta asti tervehtimään meitä!
Juhlan parasta antia oli kuitenkin likrkuja Productionin tuottama, toveri Kujalan ohjaama ja juontama non-dokumentti Yön raatajat, työn haatajat, joka valotti keisari Augustuksen viimeisimmän päähänpiston vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään noin kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa. Saimme tavata empaattisen majatalon emännän (Minnan), joka joutui käännyttämään viimeisillään raskaana olevan naisen miehineen ja päivittelemään Daavidin suvun toilauksia. Paikallinen karjatilallinen ei kohdellut Mansikkiaan kovin helläkätisesti, vaikka suostuikin päästämään nuoren parin talliin yötä pitämään. Myös paimenilla oli kovat paikat: nimettömäksi jäänyt työmies (Matti) kertoi, että Davekin "meinasi ruveta itkehen", kun taivaallinen sotaväki tuli ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä...
Kiitos sinulle, joka teit juhlasta juhlan!
>**<
Nyt joululaulut kaikuu yössä taas,
ja kynttilät ne loistaa valoaan.
On aika rakkauden, se täyttää jokaisen;
oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää joka päivä vaan,
ja parhaan vuotes tulet tuntemaan,
jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa,
niin silloin joulu luonas aina on.
Taas rukoukseen ihmismielet käy,
on läsnä Lapsi vaikkei Häntä näy.
On aika onnellinen, näet toisen ihmisen.
Oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää...
Voi huominen jo tuskan tuoda taas,
mut luota tämän päivän sanomaan,
niin silloin salaisuus jo sulle kirkastuu:
on Joulun Lapsi läsnä ainiaan.
Voit joulun elää...
- tämäkin Suuresta toivelaulukirjasta :)
Hae, 210! - arkistoitu kutsu EO:n Joulujuhlaan
>**<
Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.
Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: "Rauha maas'!"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!
Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?
Siitä tuntee joulun,
kun kadonneet on voimat ihmisen.
Siitä tuntee joulun,
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen...
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!
- eräs joululaulu, löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta
>**<
Muistatteko - no muistatte varmaan! - iki-ihanat jouluaaton ja joulupäivän lastenohjelmat. Eräässä ohjelmassa haltija toteutti lasten toiveen ikuisesta joulusta, mutta voi! Joulu vuoden jokaisena päivänä ei merkinnytkään samaa kuin kerran vuodessa koittava valon juhla.
Uusien lahjojen sijaan päivä toisensa perään avattiin samanlaiset paketit, ja niinpa perhe oli hukkua roinaan. Pahinta oli kuitenkin, että jokaikinen aamu taloon tuli uusi koiranpentu! Lapset eivät enää jaksaneet keksiä niille nimiä, vaan numerot saivat riittää: "Hae keppi, 210!"
Joulusaarnoissa puhutaan joskus siitä, kuinka kristityllä voi olla joulu joka päivä. Tätäkö se tarkoittaa? Löytyisikö jouluun edes jotakin uutta - sitä kanssamme tulee pohtimaan Anne Hopeavuori.
Tule sinäkin pysähtymään hetkeksi, laulamaan joululauluja ja tonttuilemaan Lutherin kirkolle lauantaina 10.12. iltaseitsemästä eteenpäin!
Siunauksin,
Päivi <:)
Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.
Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: "Rauha maas'!"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!
Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?
Siitä tuntee joulun,
kun kadonneet on voimat ihmisen.
Siitä tuntee joulun,
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen...
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!
- eräs joululaulu, löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta
>**<
Muistatteko - no muistatte varmaan! - iki-ihanat jouluaaton ja joulupäivän lastenohjelmat. Eräässä ohjelmassa haltija toteutti lasten toiveen ikuisesta joulusta, mutta voi! Joulu vuoden jokaisena päivänä ei merkinnytkään samaa kuin kerran vuodessa koittava valon juhla.
Uusien lahjojen sijaan päivä toisensa perään avattiin samanlaiset paketit, ja niinpa perhe oli hukkua roinaan. Pahinta oli kuitenkin, että jokaikinen aamu taloon tuli uusi koiranpentu! Lapset eivät enää jaksaneet keksiä niille nimiä, vaan numerot saivat riittää: "Hae keppi, 210!"
Joulusaarnoissa puhutaan joskus siitä, kuinka kristityllä voi olla joulu joka päivä. Tätäkö se tarkoittaa? Löytyisikö jouluun edes jotakin uutta - sitä kanssamme tulee pohtimaan Anne Hopeavuori.
Tule sinäkin pysähtymään hetkeksi, laulamaan joululauluja ja tonttuilemaan Lutherin kirkolle lauantaina 10.12. iltaseitsemästä eteenpäin!
Siunauksin,
Päivi <:)
torstaina, joulukuuta 08, 2005
"Tämä on henkilökohtaista"
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto järjestäytyi eilen!
Saimme monipuolisen ja yhteistyökykyisen hallituksen sekä ärhäkän opposition tulevaksi vuoden mittaiseksi hallituskaudeksi. Oppositio esitti paljon hyvää ja asianmukaista kritiikkiä, mutta valitettavasti myös henkilökohtaisuuksiin menevää kitinää.
Tämä on taas niitä kertoja, kun mietin, että olisi pitänyt avata suunsa, mutta en keksinyt mitään riittävän jämäkkää sanottavaa, ennen kuin liian myöhään. No, ehkäpä hyvä näin - oppositio sai kyllä hyviä kysymyksiä ja asiallista kritiikkiä muilta ryhmiltä.
"Puheenjohtaja, arvoisa edustajisto. Nimeni on Päivi Luukkainen. Tahtoisin kysyä hallituslista B:n puheenjohtajaehdokkaalta, että miksi ette ottaneet hallituksen puheenjohtajuuden kriteereitä esille kahdessa edeltävässä kokouksessa, kun muutettiin JYY:n sääntöjä? Emmehän nimittäin voi olettaa, että olisitte halunneet kohdistaa kritiikkiä hallistuslista A:n puheenjohtajaehdokkaan persoonaan..."
Valitun hallituksen puheenjohtaja osoitti vastauksillaan olevansa sekä pätevä että valmis yhteistyöhön erilaisten tahojen kanssa.
KO:sta nousivat hallitukseen Jarmo ja Annukka, Liljasta tuli edarin puheenjohtaja. Saimme edariin kuusi edustajaa, minä jäin ensimmäiseksi varaksi... Kokous väittelyineen ja erittäin lukuisine äänestyksineen oli niin mielenkiintoinen, että en muistanut murehtia koko asiaa.
Puhumattakaan tietysti siitä, että olin noussut viideltä aamulla lukemaan psykan tenttiin, joka oli iltapäivällä ennen edaria... ;)
Saimme monipuolisen ja yhteistyökykyisen hallituksen sekä ärhäkän opposition tulevaksi vuoden mittaiseksi hallituskaudeksi. Oppositio esitti paljon hyvää ja asianmukaista kritiikkiä, mutta valitettavasti myös henkilökohtaisuuksiin menevää kitinää.
Tämä on taas niitä kertoja, kun mietin, että olisi pitänyt avata suunsa, mutta en keksinyt mitään riittävän jämäkkää sanottavaa, ennen kuin liian myöhään. No, ehkäpä hyvä näin - oppositio sai kyllä hyviä kysymyksiä ja asiallista kritiikkiä muilta ryhmiltä.
"Puheenjohtaja, arvoisa edustajisto. Nimeni on Päivi Luukkainen. Tahtoisin kysyä hallituslista B:n puheenjohtajaehdokkaalta, että miksi ette ottaneet hallituksen puheenjohtajuuden kriteereitä esille kahdessa edeltävässä kokouksessa, kun muutettiin JYY:n sääntöjä? Emmehän nimittäin voi olettaa, että olisitte halunneet kohdistaa kritiikkiä hallistuslista A:n puheenjohtajaehdokkaan persoonaan..."
Valitun hallituksen puheenjohtaja osoitti vastauksillaan olevansa sekä pätevä että valmis yhteistyöhön erilaisten tahojen kanssa.
KO:sta nousivat hallitukseen Jarmo ja Annukka, Liljasta tuli edarin puheenjohtaja. Saimme edariin kuusi edustajaa, minä jäin ensimmäiseksi varaksi... Kokous väittelyineen ja erittäin lukuisine äänestyksineen oli niin mielenkiintoinen, että en muistanut murehtia koko asiaa.
Puhumattakaan tietysti siitä, että olin noussut viideltä aamulla lukemaan psykan tenttiin, joka oli iltapäivällä ennen edaria... ;)
tiistaina, joulukuuta 06, 2005
Itsepäisyyspäivä
Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.
Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa.
Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että meistä jokainen
oman paikan löytää, käy työhön iloiten.
Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan,
että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa,
että ymmärrämme: on yhtä koko maa.
- virsi 581,
sävel Pekka Simojoki, sanat Anna-Mari Kaskinen
Tämä on yksi isäni lempivirsistä, ja kuvittaa paljon minunkin mietteistäni Suomeen ja suomalaisuuteen liittyen.
Olrik kirjoitti Oikeassa tulkinnassaan: "Viidentoista vuoden päästä täällä ei ole enää ketään joka voisi kertoa millaista oli silloin joskus kun miehet menivät rintamalle ja tulivat – jos tulivat – liikaa nähneinä takaisin itsenäiseen Suomeen. Hinta varmastikin unohtuu."
Se teki minut todella surulliseksi.
Ollessani ja elellessäni kolme kuukautta Tartossa perehdyin hiukan sukulaiskansamme historiaan; samalla Talvisodan ihme piirtyi silmieni eteen todellisena ihmeenä. Jos meille olisi käynyt kuten eestiläisille, millainen olisi Suomi? Vaikka Eesti on ihana maa, on siellä paljon kurjuutta, joka on epäilyksettä osittain neuvostovallan syytä.
Palasimme Suomeen itsenäisyyspäivänä 2002. Meitä oli varoiteltu paluusokista - ainakin minun kohdallani turhaan. Lähtiessämme Eestistä sinne ei ollut ehtinyt (?) tulla kunnon talvi, ja sukellus suomalaiseen joulukorttimaisemaan oli kuin astuminen meluisista pirskeistä hiljaisuuteen, valkeaan avaruuteen, jossa tähdet tuikkivat lämpimästi.
Vaikka janoan nähdä uusia paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita, olen juurtunut tähän routaiseen maahan lujasti, koko sydämestäni. Niin pahalta kuin se nykyään kuulostaakin, taidan olla pikkupatriootti. :)
***
Käydessään Eestissä luonani, Miika kosi minua 26.10.2002 Tarton torilla Kissing Students -patsaan luona. Ennen matkaa hän ei kuulemma tiennyt, että aikoisi kosia - isäni sen sijaan väitti tienneensä! :D
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.
Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa.
Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että meistä jokainen
oman paikan löytää, käy työhön iloiten.
Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan,
että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa,
että ymmärrämme: on yhtä koko maa.
- virsi 581,
sävel Pekka Simojoki, sanat Anna-Mari Kaskinen
Tämä on yksi isäni lempivirsistä, ja kuvittaa paljon minunkin mietteistäni Suomeen ja suomalaisuuteen liittyen.
Olrik kirjoitti Oikeassa tulkinnassaan: "Viidentoista vuoden päästä täällä ei ole enää ketään joka voisi kertoa millaista oli silloin joskus kun miehet menivät rintamalle ja tulivat – jos tulivat – liikaa nähneinä takaisin itsenäiseen Suomeen. Hinta varmastikin unohtuu."
Se teki minut todella surulliseksi.
Ollessani ja elellessäni kolme kuukautta Tartossa perehdyin hiukan sukulaiskansamme historiaan; samalla Talvisodan ihme piirtyi silmieni eteen todellisena ihmeenä. Jos meille olisi käynyt kuten eestiläisille, millainen olisi Suomi? Vaikka Eesti on ihana maa, on siellä paljon kurjuutta, joka on epäilyksettä osittain neuvostovallan syytä.
Palasimme Suomeen itsenäisyyspäivänä 2002. Meitä oli varoiteltu paluusokista - ainakin minun kohdallani turhaan. Lähtiessämme Eestistä sinne ei ollut ehtinyt (?) tulla kunnon talvi, ja sukellus suomalaiseen joulukorttimaisemaan oli kuin astuminen meluisista pirskeistä hiljaisuuteen, valkeaan avaruuteen, jossa tähdet tuikkivat lämpimästi.
Vaikka janoan nähdä uusia paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita, olen juurtunut tähän routaiseen maahan lujasti, koko sydämestäni. Niin pahalta kuin se nykyään kuulostaakin, taidan olla pikkupatriootti. :)
***
Käydessään Eestissä luonani, Miika kosi minua 26.10.2002 Tarton torilla Kissing Students -patsaan luona. Ennen matkaa hän ei kuulemma tiennyt, että aikoisi kosia - isäni sen sijaan väitti tienneensä! :D
maanantaina, joulukuuta 05, 2005
Kortisonia
Sain kutsun liittyä Kortisoni-blogin kirjoittajien joukkoon. Siellä atoopikot tilittävät...
Olinkin jo miettinyt, pitäisikö blogin nimi muuttaa Raivosta rakkaudesta Raivoksi raapimiseksi, mutta tämä varmaankin ratkaisi ongelman. ;D
Olinkin jo miettinyt, pitäisikö blogin nimi muuttaa Raivosta rakkaudesta Raivoksi raapimiseksi, mutta tämä varmaankin ratkaisi ongelman. ;D
tiistaina, marraskuuta 29, 2005
Anteeksipyyntö
Olen viime aikoina käynyt kiivaita keskusteluja yhdestä jos toisestakin aiheesta. Olen myös selaillut Raamattua pitkästä aikaa ihan itsekseni, en vain tutkinut raamiksessa taikka kuunnellut Miikan lukemana aamuisin. Kas kummaa, Raamatussa puhutaan paljon rakastamisesta ja anteeksiantamisesta...
En ole kommenteissani ja ajatuksissani aina ollut rakastava tai rakentava. Sitä haluan pyytää anteeksi, vaikka mielipiteeni keskustelun alla olevista asioista eivät olekaan muuttuneet. Toivon, että voisin oppia keskustelemaan niin, että en turhaan loukkaa ketään, mutta silti tuon ajatukseni selkeästi esille.
"Laivaan
valkoiseen
minä astun sillä matkaa teen
mä taivaaseen
Tuuleen ja sateeseen
minä menen..."
Katkelma kappaleesta nimeltä Kristoffer,
jota tulkitsee ainakin Dora.
En ole kommenteissani ja ajatuksissani aina ollut rakastava tai rakentava. Sitä haluan pyytää anteeksi, vaikka mielipiteeni keskustelun alla olevista asioista eivät olekaan muuttuneet. Toivon, että voisin oppia keskustelemaan niin, että en turhaan loukkaa ketään, mutta silti tuon ajatukseni selkeästi esille.
"Laivaan
valkoiseen
minä astun sillä matkaa teen
mä taivaaseen
Tuuleen ja sateeseen
minä menen..."
Katkelma kappaleesta nimeltä Kristoffer,
jota tulkitsee ainakin Dora.
lauantaina, marraskuuta 26, 2005
Kapina kirjoittamattomia tutkintovaatimuksia vastaan
Jyystävä Hegel-seminaari, jonka mainitsin jo aiemmin, on herättänyt yhden jos toisenkin mietteen - ei kuitenkaan välttämättä siinä mielessä, kuin sen vetäjät ehkä toivoisivat...
Ensinnäkin olen kokenut välillä musertavaa alemmuudentunnetta kuunnellessani muiden opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja. Monet heistä ovat aloittaneet kanssani samana vuonna, joten meidän pitäisi olla jokseenkin samoilla aaltopituuksilla siinä mielessä. Mutta ei. Kaikki muut tuntuvat lukeneen Kantinsa, Rawlsinsa ja ties minkä filosofinsa. Minätyttö se olen lukenut vain niitä kirjoja, joita tutkintovaatimuksissa (pdf, s.22) käsketään lukea. Klassikoita sinne mahtuu vain vähän, enemmänkin on teemoittain kirjoitettuja teoksia, joissa juostaan läpi niin ja niin monen filosofin kanta lyhyesti. Ettäkö vapaa-ajalla uppoaisin vielä johonkin filosofian klassikkoon? Valitettavasti filosofia ei ole minulle niin suuri intohimo.
Tämä kaikki sai minut miettimään pitäisikö minun vaihtaa pääainetta. Kun ei filosofiasta koskaan taida tullakaan minulle koko elämää. Vaihtoehtoja ei vain hirveästi ole, ja toisaalta olen kyllä todella kiinnostunut filosofisesta ajattelusta. Tiedän kuitenkin, että en mitenkään saa itseäni uhraamaan vapaa-aikaani sen paikkaamiseen, mitä tutkintovaatimukset eivät minulta vaadi. Voi onnettomuutta! Mihin tämä kurjuus johtaa?
Toinen minua suuresti Hegel-seminaarissa häirinnyt seikka on ollut joidenkin ihmisten yliolkainen asenne erästä henkilöä kohtaan. Ilmeisesti tämä ihminen on filosofiassa vasta alkutaipaleella, ja on uskaltautunut esittämään kysymyksiä, joihin edistyneemmät ovat reagoineet ärsyyntymällä ja naureskelemalla selän takana. Tätäkö on aito filosofinen uteliaisuus? Ensin brassaillaan omilla tiedoilla ja sitten lytätään henkilö, joka avoimesti tunnustaa, että ei tiedä kaikesta kaikkea eikä ymmärrä asioita vielä kovin syvällisesti.
Minä olen erehtynyt aiemmin luulemaan, että aidon filosofian lähtökohta on lapsenomainen avoimuus ja uteliaisuus, elämää ihmettelevä asenne - ja sitä ei mikään tapa niin helposti, kuin ylhäältä tuleva halveksunta. Toinen mielestäni filosofiseen ajatteluun kiinteästi liittyvä asia on dialogisuus. Kukkotappelut ovat siitä kaukana.
Ensinnäkin olen kokenut välillä musertavaa alemmuudentunnetta kuunnellessani muiden opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja. Monet heistä ovat aloittaneet kanssani samana vuonna, joten meidän pitäisi olla jokseenkin samoilla aaltopituuksilla siinä mielessä. Mutta ei. Kaikki muut tuntuvat lukeneen Kantinsa, Rawlsinsa ja ties minkä filosofinsa. Minätyttö se olen lukenut vain niitä kirjoja, joita tutkintovaatimuksissa (pdf, s.22) käsketään lukea. Klassikoita sinne mahtuu vain vähän, enemmänkin on teemoittain kirjoitettuja teoksia, joissa juostaan läpi niin ja niin monen filosofin kanta lyhyesti. Ettäkö vapaa-ajalla uppoaisin vielä johonkin filosofian klassikkoon? Valitettavasti filosofia ei ole minulle niin suuri intohimo.
Tämä kaikki sai minut miettimään pitäisikö minun vaihtaa pääainetta. Kun ei filosofiasta koskaan taida tullakaan minulle koko elämää. Vaihtoehtoja ei vain hirveästi ole, ja toisaalta olen kyllä todella kiinnostunut filosofisesta ajattelusta. Tiedän kuitenkin, että en mitenkään saa itseäni uhraamaan vapaa-aikaani sen paikkaamiseen, mitä tutkintovaatimukset eivät minulta vaadi. Voi onnettomuutta! Mihin tämä kurjuus johtaa?
Toinen minua suuresti Hegel-seminaarissa häirinnyt seikka on ollut joidenkin ihmisten yliolkainen asenne erästä henkilöä kohtaan. Ilmeisesti tämä ihminen on filosofiassa vasta alkutaipaleella, ja on uskaltautunut esittämään kysymyksiä, joihin edistyneemmät ovat reagoineet ärsyyntymällä ja naureskelemalla selän takana. Tätäkö on aito filosofinen uteliaisuus? Ensin brassaillaan omilla tiedoilla ja sitten lytätään henkilö, joka avoimesti tunnustaa, että ei tiedä kaikesta kaikkea eikä ymmärrä asioita vielä kovin syvällisesti.
Minä olen erehtynyt aiemmin luulemaan, että aidon filosofian lähtökohta on lapsenomainen avoimuus ja uteliaisuus, elämää ihmettelevä asenne - ja sitä ei mikään tapa niin helposti, kuin ylhäältä tuleva halveksunta. Toinen mielestäni filosofiseen ajatteluun kiinteästi liittyvä asia on dialogisuus. Kukkotappelut ovat siitä kaukana.
Kirjoituskurssi
Tällä viikolla olen kirjoitellut muutaman tekstin kirjotuskurssille, jolla voi suorittaa pakollisen yhden opintoviikon äidinkielen kurssin.
Kirjoitin tarinasta uutisen, jälkiarvostelun dokumenttielokuvasta Tunnustus, hartauden ensi lauantain EO-iltaan ja hiukan teinahtavan(?) novellin...
Nautin kirjoittamisesta paljon enemmän kuin olin muistanutkaan. En ole todella pitkään aikaan kirjoittanut varsinaisesti kaunokirjallisia tekstejä, vaan enimmäkseen kaikkea opiskeluun liittyvää taikka sitten jotakin vaahtoavaa tänne virtuaaliin. Varsinkin novellin hiominen oli herkkua, mutta olen silti epävarma tuloksesta, enkä vieläkään tiedä, olisiko loppuratkaisun tai käännekohdan pitänyt olla toisenlainen.
Upea, loistava puoli tuossa kurssissa on, että teksteistä saa palautetta kurssin vetäjältä henkilökohtaisesti!
Palan halusta laittaa noita tekstejä tännekin, mutta täytynee odottaa, että saan ensin suorituksen - eihän sitä koskaan tiedä... ;)
Kirjoitin tarinasta uutisen, jälkiarvostelun dokumenttielokuvasta Tunnustus, hartauden ensi lauantain EO-iltaan ja hiukan teinahtavan(?) novellin...
Nautin kirjoittamisesta paljon enemmän kuin olin muistanutkaan. En ole todella pitkään aikaan kirjoittanut varsinaisesti kaunokirjallisia tekstejä, vaan enimmäkseen kaikkea opiskeluun liittyvää taikka sitten jotakin vaahtoavaa tänne virtuaaliin. Varsinkin novellin hiominen oli herkkua, mutta olen silti epävarma tuloksesta, enkä vieläkään tiedä, olisiko loppuratkaisun tai käännekohdan pitänyt olla toisenlainen.
Upea, loistava puoli tuossa kurssissa on, että teksteistä saa palautetta kurssin vetäjältä henkilökohtaisesti!
Palan halusta laittaa noita tekstejä tännekin, mutta täytynee odottaa, että saan ensin suorituksen - eihän sitä koskaan tiedä... ;)
Aikalisä!
Jumala antoi viime viikonlopuksi aikalisän.
Torstaina olisi alkanut englanninkielinen intensiivikurssi, mutta kun tulin jo silloin mahatautiin, kurssi jäi väliin. Viikonloppuna oli Turussa Pohjoismaiden suurin kristillinen musiikkitapahtuma, MaataNäkyvissä-festarit. Miika lähti perjantai-aamuna anivarhain Teron, Peksin ja Ammin kanssa sinne töihin; minunkin piti mennä, mutta sen sijaan makasin kirjaimellisesti sängynpohjalla melkein koko viikonlopun. Perjantain aikana olin hereillä ehkä kahdeksan tuntia, enkä syönyt juuri mitään... Vähän näkkäriä, mustikkakeittoa, teetä ja korppuja.
Sunnuntaina olin sentään sen verran tolpillani, että pääsin messuun. Miika ehti kotiin vasta yhdeksäksi illalla, joten minä sain kunnon annoksen itsekseenoloa. Katselin kaikki rästissä olleet MacGyverin jaksot, luin ja tietysti bloggasin...
Tuli kyllä niin tarpeeseen. Luultavasti viimeksi kesällä on ollut viikonloppu taikka ylipäätään yhtä päivää pitempi jakso, jolloin ei ole ollut mitään velvoitteita.
Oli ihanaa, kerrassaan nautinnollista kyhjöttää sohvannurkassa neljän seinän sisällä, lämpimässä, ja tuijotella ulos suurista ikkunoistamme...
Torstaina olisi alkanut englanninkielinen intensiivikurssi, mutta kun tulin jo silloin mahatautiin, kurssi jäi väliin. Viikonloppuna oli Turussa Pohjoismaiden suurin kristillinen musiikkitapahtuma, MaataNäkyvissä-festarit. Miika lähti perjantai-aamuna anivarhain Teron, Peksin ja Ammin kanssa sinne töihin; minunkin piti mennä, mutta sen sijaan makasin kirjaimellisesti sängynpohjalla melkein koko viikonlopun. Perjantain aikana olin hereillä ehkä kahdeksan tuntia, enkä syönyt juuri mitään... Vähän näkkäriä, mustikkakeittoa, teetä ja korppuja.
Sunnuntaina olin sentään sen verran tolpillani, että pääsin messuun. Miika ehti kotiin vasta yhdeksäksi illalla, joten minä sain kunnon annoksen itsekseenoloa. Katselin kaikki rästissä olleet MacGyverin jaksot, luin ja tietysti bloggasin...
Tuli kyllä niin tarpeeseen. Luultavasti viimeksi kesällä on ollut viikonloppu taikka ylipäätään yhtä päivää pitempi jakso, jolloin ei ole ollut mitään velvoitteita.
Oli ihanaa, kerrassaan nautinnollista kyhjöttää sohvannurkassa neljän seinän sisällä, lämpimässä, ja tuijotella ulos suurista ikkunoistamme...
perjantaina, marraskuuta 18, 2005
Eräältä nimeltään rutiinitoimenpide?
Katolilaisen blogista löysin linkin aborttia vastustavan Priests for Life -järjestön sivuille, missä on muun muassa kuvia abortoiduista lapsista.
Kuvat ovat järkyttäviä. En tiedä, kummat ovat pahempia, kuvat kaksitoistaviikkoisista ja nuorempana abortoiduista lapsista, vai kuvat joissa on yli kaksitoistaviikkoisia lapsia.
Lisäksi sivuilta löytyy läsnäolijan todistus elävältä abortoinnnista (käännös omani, en tiedä onko oikea - enkä myöskään, tehdäänkö tätä Suomessa). Termi tarkoittaa, että synnytys käynnistetään liian aikaisin, lapsi vedetään ulos kohdusta ja viedään sitten toiseen huoneeseen kuolemaan. Lisää yksityiskohtia Jill Stanekin kertomuksesta.
Onko tämä nyt sitten syyllistämistä? Kuitenkin nämä kuvat kertovat vain totuuden siitä, mitä abortissa todella tapahtuu. En ymmärrä, en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi tehdä tällaista, vieläpä satojatuhansia kertoja elämänsä aikana? ? ???
Voiko kirjaimellisesti kappaleiksi revittyjen lasten ruumiinosien näkemiseen todella turtua?
Kuvat ovat järkyttäviä. En tiedä, kummat ovat pahempia, kuvat kaksitoistaviikkoisista ja nuorempana abortoiduista lapsista, vai kuvat joissa on yli kaksitoistaviikkoisia lapsia.
Lisäksi sivuilta löytyy läsnäolijan todistus elävältä abortoinnnista (käännös omani, en tiedä onko oikea - enkä myöskään, tehdäänkö tätä Suomessa). Termi tarkoittaa, että synnytys käynnistetään liian aikaisin, lapsi vedetään ulos kohdusta ja viedään sitten toiseen huoneeseen kuolemaan. Lisää yksityiskohtia Jill Stanekin kertomuksesta.
Onko tämä nyt sitten syyllistämistä? Kuitenkin nämä kuvat kertovat vain totuuden siitä, mitä abortissa todella tapahtuu. En ymmärrä, en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi tehdä tällaista, vieläpä satojatuhansia kertoja elämänsä aikana? ? ???
Voiko kirjaimellisesti kappaleiksi revittyjen lasten ruumiinosien näkemiseen todella turtua?
torstaina, marraskuuta 17, 2005
Virtuaalinen avautuminen
Tulin kipeäksi, enkä päässyt psykologian intensiivikurssille, jolla käsitellään ihmisen yhteenkuulumisen tarvetta. :/ Olen sitten viettänyt koko päivän virtuaalissa. Olisi tietysti voinut opiskella ja lukea ihmisyksilössä tapahtuvan kehityksen kulttuurisesti määräytyneestä luonteesta.
Sen sijaan olen taas kierrellyt blogeja, ja lisäilin atopiainfopläjäykseen pari yksityiskohtaa. Mistä saankin sopivan aasinsillan päivän avautumiseen: on se niin väärin, että atoopikon pitäisi jaksaa enemmän sairaanakin! Luin jostakin ohje-esitteestä, että "Kun olet sairas, hoida ihoasi erityisen hyvin." Setäni sanoisi, että voi hyvä Sylvi ja pari muuta naista. Kun tavalliset ihmiset sairastuvat, heille sanotaan, että lepää nyt, älä stressaa mitään. Mutta ei atoopikolle...
Teki kyllä hyvää kirjoittaa atopiasta. On ollut mielessä usein ennenkin, mutta Janin kiinnostus antoi siihen oivan kimmokkeen. Toisaalta olen vähän epäröinyt, sillä oman navan ympärillä kitiseminen ryöstäytyy helposti käsistä jatkuvaksi valitukseksi, enkä itsekään jaksa kuunnella sellaista.
Sen sijaan olen taas kierrellyt blogeja, ja lisäilin atopiainfopläjäykseen pari yksityiskohtaa. Mistä saankin sopivan aasinsillan päivän avautumiseen: on se niin väärin, että atoopikon pitäisi jaksaa enemmän sairaanakin! Luin jostakin ohje-esitteestä, että "Kun olet sairas, hoida ihoasi erityisen hyvin." Setäni sanoisi, että voi hyvä Sylvi ja pari muuta naista. Kun tavalliset ihmiset sairastuvat, heille sanotaan, että lepää nyt, älä stressaa mitään. Mutta ei atoopikolle...
Teki kyllä hyvää kirjoittaa atopiasta. On ollut mielessä usein ennenkin, mutta Janin kiinnostus antoi siihen oivan kimmokkeen. Toisaalta olen vähän epäröinyt, sillä oman navan ympärillä kitiseminen ryöstäytyy helposti käsistä jatkuvaksi valitukseksi, enkä itsekään jaksa kuunnella sellaista.
Varo, Tiikeri!
Nalle Puh -persoonallisuustestin tulos:
Sinä ja Tiikeri voisitte olla kaksosia.
Heittäydyt tarkemmin ajattelematta mukaan mihin vain. Innostut helposti ja olet hauska, mutta myös ajattelematon. Niinpä voit joskus pahoittaa toisen mielen ihan vahingossa. Ole siis varovainen.
Hmm... kyllähän vaatteitteni alta tiikerinraidat varmaan löytyy, mutta olen silti aika harkitseva. Tai sanotaan, että Tiikeri on häkissä, ja pääsee tai päästetään joskus vähäksi aikaa irti... ;D
Ja testin löysin mummilasta. :)
Sinä ja Tiikeri voisitte olla kaksosia.
Heittäydyt tarkemmin ajattelematta mukaan mihin vain. Innostut helposti ja olet hauska, mutta myös ajattelematon. Niinpä voit joskus pahoittaa toisen mielen ihan vahingossa. Ole siis varovainen.
Hmm... kyllähän vaatteitteni alta tiikerinraidat varmaan löytyy, mutta olen silti aika harkitseva. Tai sanotaan, että Tiikeri on häkissä, ja pääsee tai päästetään joskus vähäksi aikaa irti... ;D
Ja testin löysin mummilasta. :)
keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005
Jos raavin, niin raavin muuten vaan
Infopaloja elämästäni atopian kanssa.
Minulla on ollut kuiva ja ongelmainen iho siitä lähtien, kun aloin tulla murrosikään kahdentoista vanhana. Atoopikko nimityksen kuulin ensi kerran vasta hakiessani lukion jälkeen lääkärintodistusta kouluhakemuksia varten. Identiteetiltäni olen ollut atoopikko vasta muutamia vuosia.
Myös ihot ovat yksilöitä, ja siksi atopia voi merkitä eri asioita eri henkilöille. Jotkut atoopikot ovat sellaisia missejä ja mistereitä, että kukaan ei arvaa epäillä heidän olevan kroonisesti sairaita. Toiset taas ovat jatkuvasti ihottumaisia, raapimassa, kipeitä, punoittavia, iho tulehduksen partaalla ja joutuvat (tai pääsevät?) välillä sairaalahoitoon.
Minä sijoitun näiden kahden ääripään välimaastoon. Useimmiten ihottumaa ja punoitusta on sen verran, että atopiani voi huomata; käsissä ihottuma on kroonistunut. Joskus iho kuitenkin paranee niin, että se on kuin kenen tahansa terveen ihmisen iho. Ehkä omituisinta on se, että kasvojeni ihotyypiksi olen lopulta onnistunut määrittämään atooppinen sekaiho. !?!
Atopia merkitsee minulle...
* jokapäiväistä noin tunnin pituista pesu- ja rasvaussessiota, joka pitenee pahimmillaan puoleentoista tuntiin silloin, kun pesen hiukset
* peseytymistä korkeintaan haalella vedellä, tai muuten seuraa
* kutinaa, ja...
* melkein joka aamu raapimista
* usein palelua - keekoilen rasvattuani aamuisin alasti, odottaessani rasvan imeytymistä, niin ettei se tartu vaatteisiin
* joskus sitä, että on liian kuuma, hikoaa, eikä voi rasvata, koska rasva vain kohoaisi hien mukana huokosista ulos - tämä voi johtua tietysti huoneiston lämpötilasta taikka sitten atoopikon lämmönsäätelyjärjestelmän brakailusta
* lähes joka-aamuista kiirettä, sillä koskaan ei voi tietää etukäteen, kuinka kauan rasvaamiseen kuluu aikaa - sehän riippuu ihon kunnosta, joka voi huomattavasti muuttua yön aikana
* huomattavaa taloudellista rasitetta - rasvoihin ja allergialääkkeisiin, joita syön läpi vuoden (jotta nenä ei vuotaisi ja nenänalus kuluisi puhki), kuluu vähän vajaa 600 euroa vuodessa. Tuon summan ylittävät kustannukset KELA korvaisi lähes kokonaan...
* loputonta reseptien uusimista - saan olla kiitollinen siitä, että olen saanut reseptit lähes kaikkiin käyttämiini rasvoihin; tällä tavoin säästää edesä vähän
* ikuista apteekissa ja YTHS:llä ravaamista
* tietynlaisten vaatteiden käyttämistä; usein en voi pitää niitä vaatteita, joita haluaisin - vaatteiden pitäisi olla sileitä, mielellään puuvillaa, hengittäviä ja väljiä. Niinpä minulla onkin paljon vaatteita, joita olen hankkinut parempina aikoina, mutta en raaski heittää pois eläessäni uskossa, että parempia aikoja taas tulee
* hikoilun välttämistä - monet atoopikot ovat allergisia omalle hielleen, minä luultavasti myös. Toisaalta liikunta tekisi elimistölle, pääkopalle ja ihollekin hyvää, poistaahan se kuona-aineita ja pitää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia yllä, mutta liikunan jälkeen pitäisi päästä heti huuhtomaan hiet pois - mistä seuraisi jälleen rasvausruljanssi. Erityisen ongelmallista on hyötyliikunta. Liikun lähes kaikkialle kävellen ja pyörällä, ja kun melkein aina on kiire, usein tulee myös hiki...
* jatkuvaa pyrkimystä mahdollisimman säännölliseen ja terveelliseen elämään - iho tarvitsee uusiutuakseen ne kahdeksan tunnin yöunet ja lisäksi ainakin minun ihoni haluaa säännöllisin väliajoin rasvaa
* alituista veden juomista - sisältäpäin tuleva kosteus on tehokkaampaa kuin rasvaaminen; juon noin kolme litraa pelkkää vettä päivittäin
* edellisestä seuraavaa vessassa juoksemista, käsien pesua ja rasvaamista
* sitkeitä, vaihtelevasti onnistuvia yrityksiä pysytellä onnellisena, välttää stressiä ja itkemistä - usein iho menee huonompaan kuntoon, "räjähtää", kun stressi laukeaa
* monenlaisten tunteiden kohtaamista ja käsittelyä - ihon hoitaminen ja sen kunto voivat saada aikaan hyrisevää hyvää mieltä, voimatonta raivoa, kyynis-pessimististä turhautumista, hoitoväsymystä, syvää häpeää nykyisiin kauneusihanteisiin sopimattomasta ulkomuodosta...
* harvinaisen, mutta sitäkin kiusallisemman tuijotuksen sietämistä
* kivuliasta kärsivällisyyden kasvua ;)
Otsikko on lainattu mukaelmasta Oodi atopialle. Paffe-siskon atoopikkoystävä oli joskus jossakin törmännyt tähän Juice Leskisen Syksyn sävelestä mukailtuun veisuun, mutta en onnistunut löytämään sitä ainakaan googlella. Liitän sen tähän loppuun, jos saan jostakin käsiini.
Muokattu 17.11. Lisätty atopian merkityksiä ja viilattu viimeistä kappaletta.
Minulla on ollut kuiva ja ongelmainen iho siitä lähtien, kun aloin tulla murrosikään kahdentoista vanhana. Atoopikko nimityksen kuulin ensi kerran vasta hakiessani lukion jälkeen lääkärintodistusta kouluhakemuksia varten. Identiteetiltäni olen ollut atoopikko vasta muutamia vuosia.
Myös ihot ovat yksilöitä, ja siksi atopia voi merkitä eri asioita eri henkilöille. Jotkut atoopikot ovat sellaisia missejä ja mistereitä, että kukaan ei arvaa epäillä heidän olevan kroonisesti sairaita. Toiset taas ovat jatkuvasti ihottumaisia, raapimassa, kipeitä, punoittavia, iho tulehduksen partaalla ja joutuvat (tai pääsevät?) välillä sairaalahoitoon.
Minä sijoitun näiden kahden ääripään välimaastoon. Useimmiten ihottumaa ja punoitusta on sen verran, että atopiani voi huomata; käsissä ihottuma on kroonistunut. Joskus iho kuitenkin paranee niin, että se on kuin kenen tahansa terveen ihmisen iho. Ehkä omituisinta on se, että kasvojeni ihotyypiksi olen lopulta onnistunut määrittämään atooppinen sekaiho. !?!
Atopia merkitsee minulle...
* jokapäiväistä noin tunnin pituista pesu- ja rasvaussessiota, joka pitenee pahimmillaan puoleentoista tuntiin silloin, kun pesen hiukset
* peseytymistä korkeintaan haalella vedellä, tai muuten seuraa
* kutinaa, ja...
* melkein joka aamu raapimista
* usein palelua - keekoilen rasvattuani aamuisin alasti, odottaessani rasvan imeytymistä, niin ettei se tartu vaatteisiin
* joskus sitä, että on liian kuuma, hikoaa, eikä voi rasvata, koska rasva vain kohoaisi hien mukana huokosista ulos - tämä voi johtua tietysti huoneiston lämpötilasta taikka sitten atoopikon lämmönsäätelyjärjestelmän brakailusta
* lähes joka-aamuista kiirettä, sillä koskaan ei voi tietää etukäteen, kuinka kauan rasvaamiseen kuluu aikaa - sehän riippuu ihon kunnosta, joka voi huomattavasti muuttua yön aikana
* huomattavaa taloudellista rasitetta - rasvoihin ja allergialääkkeisiin, joita syön läpi vuoden (jotta nenä ei vuotaisi ja nenänalus kuluisi puhki), kuluu vähän vajaa 600 euroa vuodessa. Tuon summan ylittävät kustannukset KELA korvaisi lähes kokonaan...
* loputonta reseptien uusimista - saan olla kiitollinen siitä, että olen saanut reseptit lähes kaikkiin käyttämiini rasvoihin; tällä tavoin säästää edesä vähän
* ikuista apteekissa ja YTHS:llä ravaamista
* tietynlaisten vaatteiden käyttämistä; usein en voi pitää niitä vaatteita, joita haluaisin - vaatteiden pitäisi olla sileitä, mielellään puuvillaa, hengittäviä ja väljiä. Niinpä minulla onkin paljon vaatteita, joita olen hankkinut parempina aikoina, mutta en raaski heittää pois eläessäni uskossa, että parempia aikoja taas tulee
* hikoilun välttämistä - monet atoopikot ovat allergisia omalle hielleen, minä luultavasti myös. Toisaalta liikunta tekisi elimistölle, pääkopalle ja ihollekin hyvää, poistaahan se kuona-aineita ja pitää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia yllä, mutta liikunan jälkeen pitäisi päästä heti huuhtomaan hiet pois - mistä seuraisi jälleen rasvausruljanssi. Erityisen ongelmallista on hyötyliikunta. Liikun lähes kaikkialle kävellen ja pyörällä, ja kun melkein aina on kiire, usein tulee myös hiki...
* jatkuvaa pyrkimystä mahdollisimman säännölliseen ja terveelliseen elämään - iho tarvitsee uusiutuakseen ne kahdeksan tunnin yöunet ja lisäksi ainakin minun ihoni haluaa säännöllisin väliajoin rasvaa
* alituista veden juomista - sisältäpäin tuleva kosteus on tehokkaampaa kuin rasvaaminen; juon noin kolme litraa pelkkää vettä päivittäin
* edellisestä seuraavaa vessassa juoksemista, käsien pesua ja rasvaamista
* sitkeitä, vaihtelevasti onnistuvia yrityksiä pysytellä onnellisena, välttää stressiä ja itkemistä - usein iho menee huonompaan kuntoon, "räjähtää", kun stressi laukeaa
* monenlaisten tunteiden kohtaamista ja käsittelyä - ihon hoitaminen ja sen kunto voivat saada aikaan hyrisevää hyvää mieltä, voimatonta raivoa, kyynis-pessimististä turhautumista, hoitoväsymystä, syvää häpeää nykyisiin kauneusihanteisiin sopimattomasta ulkomuodosta...
* harvinaisen, mutta sitäkin kiusallisemman tuijotuksen sietämistä
* kivuliasta kärsivällisyyden kasvua ;)
Otsikko on lainattu mukaelmasta Oodi atopialle. Paffe-siskon atoopikkoystävä oli joskus jossakin törmännyt tähän Juice Leskisen Syksyn sävelestä mukailtuun veisuun, mutta en onnistunut löytämään sitä ainakaan googlella. Liitän sen tähän loppuun, jos saan jostakin käsiini.
Muokattu 17.11. Lisätty atopian merkityksiä ja viilattu viimeistä kappaletta.
maanantaina, marraskuuta 14, 2005
Repeilemisiä
Eilen onnistuin kokemaan itseni täysin epäkelvoksi ihmiseksi niin pienestä syystä, että en kehtaa kertoa. Itkin silmät päästäni, ja sehän ei tee atoopikolle hyvää. Lisäksi onnistuin kyhäämään kokoon kunnon riidan Miikan kanssa, mistä seurasi lisää kyyneleitä. Mistä se tunne tuli? Miksi? En tiedä. Voisin esittää liudan mahdollisia psykologisoituja syitä, mutta en tiedä, olisiko yksikään niistä oikea, tai edes osasyy.
Tänä aamuna en mitenkään jaksanut mennä Hegelin oikeusfilosofiaa jyystävään seminaariin (pdf). Jossakin kohtaa henkinen jaksaminen kertakaikkiaan loppuu... Lupailin itselleni, että teen kotona kouluhommia. Pitäisi nimäittäin (taas) lukea tenttiin. Kohta tulevat psykologian ja teologian tentit; nyt stressaan sitä, että en saa luettua. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, iskee viime hetken paniikki, aloitan lukemisen ja stressaan sitä, että en aloittanut ajoissa enkä siis ehdi lukea riittävästi. Tentin jälkeen lupaan itselleni: ei koskaan enää...
Opiskelun sijaan olen kuluttanut koko aamupäivän lukemalla blogeja, ja moraalinen krapula on vertaansa vailla. Blogikiertueella huomasin, että mummilan Jani lukee tällä viikolla muun muassa Raivoa rakkautta. Se antoi lisäpontta kirjoittamiseen. Jotta Janin ja muiden iloksi (? ;) olisi jotakin uuttakin luettavaa...
Olen vieläkin sisältä kipeä ja surullinen eilisestä, vaikka en enää tunnemyrskyn revittävänä. Vuosienkin kamppailun jälkeen tämä olotila, jossa hyväksyn itseni, näyttää edelleen olevan kovin hauras, helposti järkkyvä. "Tämä puoli ylös, sisältää herkästi särkyvää." Herra armahda!
Tänä aamuna en mitenkään jaksanut mennä Hegelin oikeusfilosofiaa jyystävään seminaariin (pdf). Jossakin kohtaa henkinen jaksaminen kertakaikkiaan loppuu... Lupailin itselleni, että teen kotona kouluhommia. Pitäisi nimäittäin (taas) lukea tenttiin. Kohta tulevat psykologian ja teologian tentit; nyt stressaan sitä, että en saa luettua. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, iskee viime hetken paniikki, aloitan lukemisen ja stressaan sitä, että en aloittanut ajoissa enkä siis ehdi lukea riittävästi. Tentin jälkeen lupaan itselleni: ei koskaan enää...
Opiskelun sijaan olen kuluttanut koko aamupäivän lukemalla blogeja, ja moraalinen krapula on vertaansa vailla. Blogikiertueella huomasin, että mummilan Jani lukee tällä viikolla muun muassa Raivoa rakkautta. Se antoi lisäpontta kirjoittamiseen. Jotta Janin ja muiden iloksi (? ;) olisi jotakin uuttakin luettavaa...
Olen vieläkin sisältä kipeä ja surullinen eilisestä, vaikka en enää tunnemyrskyn revittävänä. Vuosienkin kamppailun jälkeen tämä olotila, jossa hyväksyn itseni, näyttää edelleen olevan kovin hauras, helposti järkkyvä. "Tämä puoli ylös, sisältää herkästi särkyvää." Herra armahda!
Usko, joka siirtää vuoria?
Kirjoitin tämän tekstin kommentiksi katolilaisen blogiin. Tavoitteena on perustella, miksi Jumalauskon ja evoluutiouskon ei tulisi asustaa samassa sydämessä. Tekstiin tulee mahdollisesti muutoksia tulevaisuudessa.
Käsittääkseni evoluutioteoriaan kuuluu erottamattomasti ajatus, että ei ole mitään korkeampaa voimaa, saati Jumalaa, joka ohjaisi evoluutiota. Idea on nimenomaan se, että kaikki, aivan kaikki, on syntynyt sokean sattuman tuloksena.
Luonnonvalinta on sana, joka kuvaa prosessia, eikä suinkaan periaate, jota evoluutio toteuttaisi - eihän evoluutiossa voi olla mitään periaatteita, jos sitä ei ohjaa mikään, vaan kaikki on pelkkää sattumaa. Tästä syystä on ongelmallista yhdistää Jumalaa ja evoluutiota. On valittava jompi kumpi.
Lisäksi voidaan kysyä: miksi Jumala olisi luonut monia epäkelpoja yksilöitä evoluution kautta pelkiksi väliportaiksi, kun on Raamatun mukaan tehnyt kaiken kerralla hyväksi? Miksi Jumala olisi tehnyt häntä vähemmän miellyttäviä olentoja, jos hän kykenee tekemään kerralla sellaisia, jotka miellyttävät häntä? Jos luominen olisi ollut evolutiivinen prosessi, missä kohtaa oli se piste, jossa maailma tuli valmiiksi, Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja totesi: "Se on hyvä"? Entä milloin tapahtui lankeemus?
On mielenkiintoista sekin, että evoluutioon liitetään ajatus kaiken kehittymisestä. Jos on niin, että evoluutiota ei ohjaa mikään, olisi parempi käyttää neutraalia sanaa muutos, sillä kehitys mielletään yleensä muutokseksi parempaan. Miksi ihmeessä selviytymiskykyisempi merkitsisi parempaa?
Sokea sattuma ei pyri hyvään, parempaan tai yhtään mihinkään. Sokea sattuma, luonnonvalinta taikka mikään muukaan evoluutioon liitetyistä sanoista ja mielikuvista ei tee siitä persoonallista voimaa. Onkin kiintoisaa, että monet sen kannattajista erehtyvät puhumaan evoluutiosta sellaisena, vaikka motiivi heidän evoluutiouskoonsa saattaa löytyä halusta kieltää Jumalan olemassaolo. Ihmisellä näyttää kuitenkin olevan epätoivoinen tarve uskoa johonkin itseään suurempaan.
Mahdollisuus siihen, että tällainen maailmankaikkeus on syntynyt sattumalta, on aivan olemattoman pieni. Eikö ole ihmeellistä? Evoluution pitäminen totena vaatii siis vähintään yhtä paljon tai jopa enemmänkin uskoa, kuin ajatus, että tämän kaiken kauniin, joskin synnin särkemän, olisi luonut kaikkivaltias ja hyvä Jumala.
Käsittääkseni evoluutioteoriaan kuuluu erottamattomasti ajatus, että ei ole mitään korkeampaa voimaa, saati Jumalaa, joka ohjaisi evoluutiota. Idea on nimenomaan se, että kaikki, aivan kaikki, on syntynyt sokean sattuman tuloksena.
Luonnonvalinta on sana, joka kuvaa prosessia, eikä suinkaan periaate, jota evoluutio toteuttaisi - eihän evoluutiossa voi olla mitään periaatteita, jos sitä ei ohjaa mikään, vaan kaikki on pelkkää sattumaa. Tästä syystä on ongelmallista yhdistää Jumalaa ja evoluutiota. On valittava jompi kumpi.
Lisäksi voidaan kysyä: miksi Jumala olisi luonut monia epäkelpoja yksilöitä evoluution kautta pelkiksi väliportaiksi, kun on Raamatun mukaan tehnyt kaiken kerralla hyväksi? Miksi Jumala olisi tehnyt häntä vähemmän miellyttäviä olentoja, jos hän kykenee tekemään kerralla sellaisia, jotka miellyttävät häntä? Jos luominen olisi ollut evolutiivinen prosessi, missä kohtaa oli se piste, jossa maailma tuli valmiiksi, Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja totesi: "Se on hyvä"? Entä milloin tapahtui lankeemus?
On mielenkiintoista sekin, että evoluutioon liitetään ajatus kaiken kehittymisestä. Jos on niin, että evoluutiota ei ohjaa mikään, olisi parempi käyttää neutraalia sanaa muutos, sillä kehitys mielletään yleensä muutokseksi parempaan. Miksi ihmeessä selviytymiskykyisempi merkitsisi parempaa?
Sokea sattuma ei pyri hyvään, parempaan tai yhtään mihinkään. Sokea sattuma, luonnonvalinta taikka mikään muukaan evoluutioon liitetyistä sanoista ja mielikuvista ei tee siitä persoonallista voimaa. Onkin kiintoisaa, että monet sen kannattajista erehtyvät puhumaan evoluutiosta sellaisena, vaikka motiivi heidän evoluutiouskoonsa saattaa löytyä halusta kieltää Jumalan olemassaolo. Ihmisellä näyttää kuitenkin olevan epätoivoinen tarve uskoa johonkin itseään suurempaan.
Mahdollisuus siihen, että tällainen maailmankaikkeus on syntynyt sattumalta, on aivan olemattoman pieni. Eikö ole ihmeellistä? Evoluution pitäminen totena vaatii siis vähintään yhtä paljon tai jopa enemmänkin uskoa, kuin ajatus, että tämän kaiken kauniin, joskin synnin särkemän, olisi luonut kaikkivaltias ja hyvä Jumala.
maanantaina, marraskuuta 07, 2005
Tällainen minä olen?
Tein aiempaa tulosta ESFJ varmistellakseni suomenkielisen
persoonallisuustestin.
Tulos säilyi samana, vaikka kuva vaikuttaa ehkä hiukan liian ruusuiselta. Kuvauksesta on olemassa pitempikin versio.
Tiedä häntä sitten. :)
persoonallisuustestin.
Tulos säilyi samana, vaikka kuva vaikuttaa ehkä hiukan liian ruusuiselta. Kuvauksesta on olemassa pitempikin versio.
Tiedä häntä sitten. :)
sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005
Meillä ompi voitto!
Minua hiljaa jäytäneistä peloista huolimatta KO sai upean vaalivoiton JYY:n edustajistovaaleissa 2005. Olemme kuudella paikalla edelleen edustajiston kolmanneksi suurin ryhmä. :)
Itse sain 19 ääntä, ja olen järjestyksessä KO:n toinen varaedustaja. Olin aluksi pettynyt - ajattelin, että minun olisi ollut mahdollista päästä edustajistoon suoralta kädeltä. Kun olen ajatellut asiaa tarkemmin, on tullut aika nöyrä olo. Tutkaillessani vaalien tuloslistoja olen huomannut, että moni minua pätevämpi on saanut paljon vähemmän ääniä.
Edellisten vaalien jälkeen vuonna 2003 olin vähintäänkin ällikällä lyöty; silloin olin vasta aloittanut opinnot, enkä osannut olettaa yhtään mitään. Tuolloinkin sain paljon odotettua enemmän ääniä, ja toivoin, että olisin jotenkin voinut kiittää äänestäjiäni. Nyt siihen on mahdollisuus - siis kiitos sinulle, joka minua äänestit!
Kiitokseksi tahdon myös hoitaa toimeni niin hyvin kuin mahdollista. :)
Itse sain 19 ääntä, ja olen järjestyksessä KO:n toinen varaedustaja. Olin aluksi pettynyt - ajattelin, että minun olisi ollut mahdollista päästä edustajistoon suoralta kädeltä. Kun olen ajatellut asiaa tarkemmin, on tullut aika nöyrä olo. Tutkaillessani vaalien tuloslistoja olen huomannut, että moni minua pätevämpi on saanut paljon vähemmän ääniä.
Edellisten vaalien jälkeen vuonna 2003 olin vähintäänkin ällikällä lyöty; silloin olin vasta aloittanut opinnot, enkä osannut olettaa yhtään mitään. Tuolloinkin sain paljon odotettua enemmän ääniä, ja toivoin, että olisin jotenkin voinut kiittää äänestäjiäni. Nyt siihen on mahdollisuus - siis kiitos sinulle, joka minua äänestit!
Kiitokseksi tahdon myös hoitaa toimeni niin hyvin kuin mahdollista. :)
maanantaina, lokakuuta 31, 2005
Tunnollisuus on
En tahtonut eilen illalla saada millään unta. Se on minulle äärimmäisen harvinaista, yleensä nukahdan melkein saman tien kun lasken pään tyynyyn, ja nukun sitten syvää, rauhallista unta, kunnes kännykkä alkaa piipittää ja on pakko kömpiä unen lämmöstä kylmään aamuun. Pidän kyllä aamuista, varhaisista aamuista, joiden valo on lempeää ja kirkasta yhtä aikaa. Usein on vain liian kiire nauttia niistä...
Illalla oli kuitenkin aikaa miettiä. Totesin, että olen alkanut taas suorittaa elämää. Ryttylässä ollessamme eräs Toni sanoi minulle, että siitä pääsee eroon vain lopettamalla kaiken suorittamisen, välittämättä siitä, mikä olisi velvollisuuteni taikka oikein muita kohtaan. Se on vaikeaa, tai lähes mahdotonta, ainakin minulle.
Olen yrittänyt vuosia päästä tasapainoon tämän asian kanssa. Nautin ihan oikeasti siitä, kun on paljon tekemistä. Nyt kuitenkin jouduin jättämään kaksi isoa tenttiä väliin, kun en saanut riittävästi luettua kumpaankaan. Syynä osittain se, että olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että minun täytyy läsnäolollani pitää joitakin toimintoja pystyssä. Niin, ne ovat kaikki sellaisia asioita, joissa tykkään olla mukana. Mutta velvollisuudentuntoni estää minua olemasta pois silloinkaan, kun olen väsynyt, tai olisi pakko opiskella.
Paffe oli viikonlopun täällä, ja lauantai-iltana EO:lla puhelemassa. Oli ihanaa nähdä. Silti en voi sanoa, että viikonloppu olisi ollut lepoa - lauantaina tuntui olevan niin kiire, ettei hetkeksikään voinut hellittää, vaikka oikeasti ei edes ollut kiire. Sunnuntaista toivoin päivää, jolloin olisi voinut jättää aivot narikkaan ja olla vain, tekemättä yhtään mitään. Ilkka oli kuitenkin myös käymässä täällä, ja lisäksi Karhut tulivat katsomaan B5:a... oli oikein kivaa, ja todella halusin kaikkia nähdä, mutta tänä aamuna ei tunnu siltä, että olisin levännyt. Tuleva viikko ei myöskään näytä siltä, että lepoa olisi tiedossa.
Aiemmista epäilyksistä huolimatta taidamme sittenkin hakea vaihtoon Kanadaan. Se merkitsee lopun opintotuen säästämistä vaihtoa varten ja toisen työpaikan hankkimista. Tällä hetkellä olo on se, että nykyiselläänkin tehtävää on aivan tarpeeksi. Jos en löydä asiaan ratkaisua ja pian, Pälli leviää.
Ratkeamaton yhtälö? Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tapahtuu... ;)
P.S. Olen jo pari vuotta yrittänyt liittyä vertaistukiryhmään nimeltä Anonyymit Tunnolliset, mutta en koskaan muista postittaa hakemusta. Lisäksi liittymisehtona on hankkia huoneentaulu, jossa lukee: "Tunnollisuus on perseestä." Sitä en aio tehdä. Kuulin vastikään, että eräs ryhmään liittynyt nuori mies oli teettänyt huoneentaulun ystävällään - ristipistotyön, jossa kyseinen teksti komeilee vaaleanpunaisten ruusujen ympäröimänä... :D
Illalla oli kuitenkin aikaa miettiä. Totesin, että olen alkanut taas suorittaa elämää. Ryttylässä ollessamme eräs Toni sanoi minulle, että siitä pääsee eroon vain lopettamalla kaiken suorittamisen, välittämättä siitä, mikä olisi velvollisuuteni taikka oikein muita kohtaan. Se on vaikeaa, tai lähes mahdotonta, ainakin minulle.
Olen yrittänyt vuosia päästä tasapainoon tämän asian kanssa. Nautin ihan oikeasti siitä, kun on paljon tekemistä. Nyt kuitenkin jouduin jättämään kaksi isoa tenttiä väliin, kun en saanut riittävästi luettua kumpaankaan. Syynä osittain se, että olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että minun täytyy läsnäolollani pitää joitakin toimintoja pystyssä. Niin, ne ovat kaikki sellaisia asioita, joissa tykkään olla mukana. Mutta velvollisuudentuntoni estää minua olemasta pois silloinkaan, kun olen väsynyt, tai olisi pakko opiskella.
Paffe oli viikonlopun täällä, ja lauantai-iltana EO:lla puhelemassa. Oli ihanaa nähdä. Silti en voi sanoa, että viikonloppu olisi ollut lepoa - lauantaina tuntui olevan niin kiire, ettei hetkeksikään voinut hellittää, vaikka oikeasti ei edes ollut kiire. Sunnuntaista toivoin päivää, jolloin olisi voinut jättää aivot narikkaan ja olla vain, tekemättä yhtään mitään. Ilkka oli kuitenkin myös käymässä täällä, ja lisäksi Karhut tulivat katsomaan B5:a... oli oikein kivaa, ja todella halusin kaikkia nähdä, mutta tänä aamuna ei tunnu siltä, että olisin levännyt. Tuleva viikko ei myöskään näytä siltä, että lepoa olisi tiedossa.
Aiemmista epäilyksistä huolimatta taidamme sittenkin hakea vaihtoon Kanadaan. Se merkitsee lopun opintotuen säästämistä vaihtoa varten ja toisen työpaikan hankkimista. Tällä hetkellä olo on se, että nykyiselläänkin tehtävää on aivan tarpeeksi. Jos en löydä asiaan ratkaisua ja pian, Pälli leviää.
Ratkeamaton yhtälö? Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tapahtuu... ;)
P.S. Olen jo pari vuotta yrittänyt liittyä vertaistukiryhmään nimeltä Anonyymit Tunnolliset, mutta en koskaan muista postittaa hakemusta. Lisäksi liittymisehtona on hankkia huoneentaulu, jossa lukee: "Tunnollisuus on perseestä." Sitä en aio tehdä. Kuulin vastikään, että eräs ryhmään liittynyt nuori mies oli teettänyt huoneentaulun ystävällään - ristipistotyön, jossa kyseinen teksti komeilee vaaleanpunaisten ruusujen ympäröimänä... :D
keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005
Toimii kuin kone - vaalikone!
Buahahaa, SYL:n vaalikone sitten tosiaan - pitkän odottelun jälkeen - avautui tänään. Aukeni kyllä, mutta toiminnan kanssa on niin ja näin.
Entäs sitten ehdokkaiden vastaukset - viittaan lähinnä omiini. En sitten onneksi ollut päänsäryn ja väsymyksen kourissa rustatessani kommentteja vaalikoneen väittämiin, lukekaa nyt vaikka tämä lause ja ymmärtäkää... "Voi olla, etä joskus jotakin tämäkin tapahtuu." :D
Lisäksi olen antanut olemattomalle kopo-valiokunnalle (oikeasti opinto- ja tiedevaliokunta) arvaamatonta valtaa ja ollut pontevasti sitä mieltä, että ylioppilaskunnan tulee ottaa kantaa globaaleihin ympäristökysymyksiin. Väsymyksen hämärtämä ymmärrykseni takertui globaaliin ja yhdisti sen inhimillisiin katastrofeihin kuten viime Tapaninpäivän tsunamiin - hämärää logiikkaa?
Vakavasti ottaen olen siis sitä mieltä, että
a) ilman koulutuspoliittista toimintasektoria (korkeakoulupoliittinen sihteeri + opinto- ja tiedevaliokunta) ylioppilaskunnassa ei olisi mitään tahoa, joka koordinoidusti huolehtisi opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopistomaailman byrokratian kiemuroissa, ja
b) ylioppilaskunta voi ottaa kantaa myös ympäristöpolitiikkaan niin halutessaan. Se ei ole kuitenkaan ylioppilaskunnan varsinainen tehtävä. Ylioppilaskunnan ympäristöpolitiikan tulisi olla ruohonjuuritason toimintaa, jonka tavoitteena olisi kestävän kehityksen toteutuminen käytännössä, ylioppilaskunnan ja myös sen jäsenten elämässä.
No, ainakin ehdokkaan etsijät saavat hyvät naurut :D
Entäs sitten ehdokkaiden vastaukset - viittaan lähinnä omiini. En sitten onneksi ollut päänsäryn ja väsymyksen kourissa rustatessani kommentteja vaalikoneen väittämiin, lukekaa nyt vaikka tämä lause ja ymmärtäkää... "Voi olla, etä joskus jotakin tämäkin tapahtuu." :D
Lisäksi olen antanut olemattomalle kopo-valiokunnalle (oikeasti opinto- ja tiedevaliokunta) arvaamatonta valtaa ja ollut pontevasti sitä mieltä, että ylioppilaskunnan tulee ottaa kantaa globaaleihin ympäristökysymyksiin. Väsymyksen hämärtämä ymmärrykseni takertui globaaliin ja yhdisti sen inhimillisiin katastrofeihin kuten viime Tapaninpäivän tsunamiin - hämärää logiikkaa?
Vakavasti ottaen olen siis sitä mieltä, että
a) ilman koulutuspoliittista toimintasektoria (korkeakoulupoliittinen sihteeri + opinto- ja tiedevaliokunta) ylioppilaskunnassa ei olisi mitään tahoa, joka koordinoidusti huolehtisi opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopistomaailman byrokratian kiemuroissa, ja
b) ylioppilaskunta voi ottaa kantaa myös ympäristöpolitiikkaan niin halutessaan. Se ei ole kuitenkaan ylioppilaskunnan varsinainen tehtävä. Ylioppilaskunnan ympäristöpolitiikan tulisi olla ruohonjuuritason toimintaa, jonka tavoitteena olisi kestävän kehityksen toteutuminen käytännössä, ylioppilaskunnan ja myös sen jäsenten elämässä.
No, ainakin ehdokkaan etsijät saavat hyvät naurut :D
tiistaina, lokakuuta 18, 2005
Olipa kerran...
... niinhän kaikki kunnon sadut alkavat.
Käytiin sunnuntaina katsomassa Jali ja suklaatehdas. Hieno elokuva - suosittelen kaikille, jotka tykkäävät saduista!
Vanha tarina kertoo kaupungista, jonka maisemaa hallitsee salaperäinen suklaatehdas. Kukaan ei käy siellä enää töissä, mutta silti sen suklaa on maankuulua. Tehtaan omistaa vähintään yhtä salaperäinen Villi Vonka (Johnny Depp), joka kertomatta syytä päättää kutsua viisi onnekasta lasta tutustumaan tehtaaseensa. Niinpä viiden suklaalevyn kääreeseen piilotetaan kultainen lippu, joka oikeuttaa tutustumiskäyntiin.
Jali (Freddie Highmore) on pieni poika, jonka perhe on lämmin ja rakastava, mutta kovin köyhä. Kaikkien hämmästykseksi Jali löytää viimeisen kultaisen lipun, ja pääsee vierailulle suklaatehtaaseen...
Jali ja suklaatehdas on klassinen satu opetuksineen kaikkineen - hyvästi väljähtynyt newage-ideologia! Tim Burton on onnistunut luomaan värikylläisen ihmemaan, jossa erityisesti lapsinäyttelijät elävät tarinaa aidosti todeksi. Musiikki on hersyvän hauskaa ja mukaansatempaavaa, eikä Johnny Depp ole koskaa näyttänyt yhtä hyvältä. ;)
Elokuvan loppu jäi kuitenkin hiukan mietityttämään. Löysivätkö kaikki sittenkään omaa paikkaansa - loppu hyvin, kaikki hyvin?
Käytiin sunnuntaina katsomassa Jali ja suklaatehdas. Hieno elokuva - suosittelen kaikille, jotka tykkäävät saduista!
Vanha tarina kertoo kaupungista, jonka maisemaa hallitsee salaperäinen suklaatehdas. Kukaan ei käy siellä enää töissä, mutta silti sen suklaa on maankuulua. Tehtaan omistaa vähintään yhtä salaperäinen Villi Vonka (Johnny Depp), joka kertomatta syytä päättää kutsua viisi onnekasta lasta tutustumaan tehtaaseensa. Niinpä viiden suklaalevyn kääreeseen piilotetaan kultainen lippu, joka oikeuttaa tutustumiskäyntiin.
Jali (Freddie Highmore) on pieni poika, jonka perhe on lämmin ja rakastava, mutta kovin köyhä. Kaikkien hämmästykseksi Jali löytää viimeisen kultaisen lipun, ja pääsee vierailulle suklaatehtaaseen...
Jali ja suklaatehdas on klassinen satu opetuksineen kaikkineen - hyvästi väljähtynyt newage-ideologia! Tim Burton on onnistunut luomaan värikylläisen ihmemaan, jossa erityisesti lapsinäyttelijät elävät tarinaa aidosti todeksi. Musiikki on hersyvän hauskaa ja mukaansatempaavaa, eikä Johnny Depp ole koskaa näyttänyt yhtä hyvältä. ;)
Elokuvan loppu jäi kuitenkin hiukan mietityttämään. Löysivätkö kaikki sittenkään omaa paikkaansa - loppu hyvin, kaikki hyvin?
lauantaina, lokakuuta 08, 2005
Mistä tietää...
... että on liian kiire?
- Siitä, ettei ole kotonaan kerralla niin pitkää aikaa, että ehtisi pestä koneellisen pyykkiä.
... kuuluvansa marginaaliryhmään?
- Siitä, kun ihmiset puhuvat kuin ketään marginaaliin kuuluvaa ei olisi paikalla.
... olevansa liian väsynyt?
- Siitä, kun on ostanut joku päivä sitten vessaan uutta saippuaa käsienpesua varten, tyhjentänyt ostokset olohuoneeseen kiireessä, eikä sitten parin päivän päästä jaksa siirtää saippuaa olohuoneesta vessaan vaikka vanha alkaa olla loppu.
(Onneksi on aviomies:)
Tämä sivu päivittyy mahdollisesti aikojen kuluessa.
- Siitä, ettei ole kotonaan kerralla niin pitkää aikaa, että ehtisi pestä koneellisen pyykkiä.
... kuuluvansa marginaaliryhmään?
- Siitä, kun ihmiset puhuvat kuin ketään marginaaliin kuuluvaa ei olisi paikalla.
... olevansa liian väsynyt?
- Siitä, kun on ostanut joku päivä sitten vessaan uutta saippuaa käsienpesua varten, tyhjentänyt ostokset olohuoneeseen kiireessä, eikä sitten parin päivän päästä jaksa siirtää saippuaa olohuoneesta vessaan vaikka vanha alkaa olla loppu.
(Onneksi on aviomies:)
Tämä sivu päivittyy mahdollisesti aikojen kuluessa.
torstaina, syyskuuta 22, 2005
Ilveskissakin hymyilee, kun sitä silittää
Olin tänään kehityspsykologia II:en luennolla. Kontekstin ja vanhemmuuden ohessa esiin nousi pieni yksityiskohta, kovin kutkuttava sellainen. Rotilla tehdyissä kokeissa oli havaittu, että paijaaminen kasvatti rotanpentujen stressinsietokykyä, ja että vaikutus ulottui rottien aikuisikään asti. Siis hyvää hoivaa emolta saaneet rotanpojat oppivat ottamaan ahdistavatkin tilanteet rennosti. Lisäksi paijatut rotat paijasivat omaa jälkikasvuaan...
Silittäminen nimittäin lisää oksitosiini-hormonin eritystä, mikä vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää!
Ei siis ihme, että Miika saa jatkuvasti silittää mua:)
*kehrää*
Lyhyt maininta asiasta löytyy myös Promo36-lehdestä (pdf)/(html). Control+F ja hakusana oksitosiini auttavat löytämään oikean kohdan.
Silittäminen nimittäin lisää oksitosiini-hormonin eritystä, mikä vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää!
Ei siis ihme, että Miika saa jatkuvasti silittää mua:)
*kehrää*
Lyhyt maininta asiasta löytyy myös Promo36-lehdestä (pdf)/(html). Control+F ja hakusana oksitosiini auttavat löytämään oikean kohdan.
tiistaina, syyskuuta 20, 2005
Mummu
Jokin aika sitten liikkeellä oli Sun äitis aloittama mummomeemi. Tässä on minunkin mummuni tarina.
***
Muistan mummun etäisenä ja vakavana. Tuskin koskaan muistan olleeni mummun sylissä, ja lähtemättömästi mieleeni on jäänyt yksi lähes ainoista kerroista, kun mummu kehui minua. Kerran kun hiukseni olivat tiukasti päätä myöten kiinni, mummu sanoi, että niin sitä pitää. Ja kampauksen muodon oli määrännyt se, että hiukset olivat niin likaiset!
Mummusta tuli läheisempi vasta kun hän dementoitui pahasti ja joutui vanhainkotiin papan kuoltua vuosia aiemmin. Tullessaan lapseksi jälleen mummusta tuli välittömämpi ja iloisempi kuin aikaisemmin. Oli koskettavaa ja lohdullista nähdä kaiken muun karsiutuessa uskon jäävän kirkkaana ja selkeänä jäljelle.
Mummu kuoli vuosi sitten keväällä. Olin oikeastaan lähinnä helpottunut, sillä niin kauan mummun kuolemaa oli uumoiltu, ja mummu oli jo aika huonossa kunnossa. Lauloimme mummun hautajaisissa siskon kanssa laulun Onpa taivaassa tarjona lapsillekin. Mummu oli joskus antanut minulle kasetin, jossa oli radiosta nauhoitettuja hengellisiä lauluja, kyseinen laulu niiden joukossa.
Äiti kirjoitti hautajaisiin pienen puheen, jossa muisteli kaikkea mummun elämään kuulunutta. Ja kuin kirottuna hän jätti puhuessaan tärkeimmän sanomatta. "Mummulle te lastenlapset olitte tosi tärkeitä. Paljon hän rukoili teidän puolestanne ja mietti miten teillä menee, vaikka ei välittämistään osannutkaan ilmaista."
Ilman äidin ja isotädin kertomaa sitä olisi ollut vaikea tietää. Varsinkin isotädin tarina auttoi ymmärtämään mummua.
***
Mummu syntyi pohjoispohjalaiseen maalaispitäjään 1900-luvun alkupuolella. Mummulla oli työteliäät vanhemmat, ahkera isä ja harras uskovainen äiti, joka piti polvirukoukset joka aamu, sekä liuta niin vanhempia kuin nuorempiakin sisaruksia. Vaikka mummun lapsuuteen ja nuoruuteen kuului paljon työtä, oli se myös onnellista aikaa.
Siinä seitsentoistakesäisenä mummu rakastui pappaan, ja he vähän riiasivatkin, mutta sitten pappa päätti lähteä Ameriikkaan työn perässä. Rakkaus veti mummun mukaan. Mummu päätyi kuitenkin eri paikkakunnalle, yksinäiselle metsämökille metsurin aputytöksi. Mummu kirjoitti kotiin ahkerasti, ja palasi vajaan vuoden kuluttua takaisin Suomeen muuttuneena ihmisenä. Entisen iloisen tytön sijaan tuli vakava nuori nainen.
Myös pappa palasi synnyinsijoilleen vähän myöhemmin, ja lopulta nuori pari meni kuin menikin naimisiin. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja tytön, josta tuli minun äitini. Elämä ei päästänyt perhettä helpolla, vaikka ruokaa aina riittikin. Niin mummu kuin pappakin sairastivat, ja lapset joutuivat kasvamaan aikuisiksi varhain.
***
"Mistä sen kukaan tietää, mitä siellä mökillä tapahtui, vaikka ei mummusi siitä koskaan puhunut..." Jotakin semmoista se kuitenkin oli, joka muutti iloisen ja välittömän ihmisen suorastaan kylmäksi ja ankaraksi.
Sama kirous seurasi äitiä, ja seuraa nyt minua ja siskoani. Luontainen välittömyys ja lämpö tukahtuu tapoihin; meillä ei ole tapana halailla, kosketella eikä sanoa, että rakastan sinua. Meillä on taipumuksena ajatella, että elämä on kärsimystä ja sitä on vain jaksettava.
On vaikea taistella äidinmaidossa imettyjä tapoja vastaan. Olen kuitenkin saanut jo nyt elämältä paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olen Jumalan armosta saanut kokea niin paljon rakkautta, että monet vanhat tavat ovat murtuneet, ainakin suhteessa muihin kuin lapsuusperheen jäseniin. Silti kyseessä on elämänmittainen prosessi, ja ihmettelen, mitä ovat ne tavat, joita mahdollisesti joskus välitän omille lapsilleni - jos sellaisia koskaan tulee...
***
Muistan mummun etäisenä ja vakavana. Tuskin koskaan muistan olleeni mummun sylissä, ja lähtemättömästi mieleeni on jäänyt yksi lähes ainoista kerroista, kun mummu kehui minua. Kerran kun hiukseni olivat tiukasti päätä myöten kiinni, mummu sanoi, että niin sitä pitää. Ja kampauksen muodon oli määrännyt se, että hiukset olivat niin likaiset!
Mummusta tuli läheisempi vasta kun hän dementoitui pahasti ja joutui vanhainkotiin papan kuoltua vuosia aiemmin. Tullessaan lapseksi jälleen mummusta tuli välittömämpi ja iloisempi kuin aikaisemmin. Oli koskettavaa ja lohdullista nähdä kaiken muun karsiutuessa uskon jäävän kirkkaana ja selkeänä jäljelle.
Mummu kuoli vuosi sitten keväällä. Olin oikeastaan lähinnä helpottunut, sillä niin kauan mummun kuolemaa oli uumoiltu, ja mummu oli jo aika huonossa kunnossa. Lauloimme mummun hautajaisissa siskon kanssa laulun Onpa taivaassa tarjona lapsillekin. Mummu oli joskus antanut minulle kasetin, jossa oli radiosta nauhoitettuja hengellisiä lauluja, kyseinen laulu niiden joukossa.
Äiti kirjoitti hautajaisiin pienen puheen, jossa muisteli kaikkea mummun elämään kuulunutta. Ja kuin kirottuna hän jätti puhuessaan tärkeimmän sanomatta. "Mummulle te lastenlapset olitte tosi tärkeitä. Paljon hän rukoili teidän puolestanne ja mietti miten teillä menee, vaikka ei välittämistään osannutkaan ilmaista."
Ilman äidin ja isotädin kertomaa sitä olisi ollut vaikea tietää. Varsinkin isotädin tarina auttoi ymmärtämään mummua.
***
Mummu syntyi pohjoispohjalaiseen maalaispitäjään 1900-luvun alkupuolella. Mummulla oli työteliäät vanhemmat, ahkera isä ja harras uskovainen äiti, joka piti polvirukoukset joka aamu, sekä liuta niin vanhempia kuin nuorempiakin sisaruksia. Vaikka mummun lapsuuteen ja nuoruuteen kuului paljon työtä, oli se myös onnellista aikaa.
Siinä seitsentoistakesäisenä mummu rakastui pappaan, ja he vähän riiasivatkin, mutta sitten pappa päätti lähteä Ameriikkaan työn perässä. Rakkaus veti mummun mukaan. Mummu päätyi kuitenkin eri paikkakunnalle, yksinäiselle metsämökille metsurin aputytöksi. Mummu kirjoitti kotiin ahkerasti, ja palasi vajaan vuoden kuluttua takaisin Suomeen muuttuneena ihmisenä. Entisen iloisen tytön sijaan tuli vakava nuori nainen.
Myös pappa palasi synnyinsijoilleen vähän myöhemmin, ja lopulta nuori pari meni kuin menikin naimisiin. He saivat kolme lasta, kaksi poikaa ja tytön, josta tuli minun äitini. Elämä ei päästänyt perhettä helpolla, vaikka ruokaa aina riittikin. Niin mummu kuin pappakin sairastivat, ja lapset joutuivat kasvamaan aikuisiksi varhain.
***
"Mistä sen kukaan tietää, mitä siellä mökillä tapahtui, vaikka ei mummusi siitä koskaan puhunut..." Jotakin semmoista se kuitenkin oli, joka muutti iloisen ja välittömän ihmisen suorastaan kylmäksi ja ankaraksi.
Sama kirous seurasi äitiä, ja seuraa nyt minua ja siskoani. Luontainen välittömyys ja lämpö tukahtuu tapoihin; meillä ei ole tapana halailla, kosketella eikä sanoa, että rakastan sinua. Meillä on taipumuksena ajatella, että elämä on kärsimystä ja sitä on vain jaksettava.
On vaikea taistella äidinmaidossa imettyjä tapoja vastaan. Olen kuitenkin saanut jo nyt elämältä paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa. Olen Jumalan armosta saanut kokea niin paljon rakkautta, että monet vanhat tavat ovat murtuneet, ainakin suhteessa muihin kuin lapsuusperheen jäseniin. Silti kyseessä on elämänmittainen prosessi, ja ihmettelen, mitä ovat ne tavat, joita mahdollisesti joskus välitän omille lapsilleni - jos sellaisia koskaan tulee...
torstaina, syyskuuta 15, 2005
Blogimeemi
Tämä on peräisin Katrin Kirjailijaelämää-blogista ja suunniteltu huviksi kaikille ja hyödyksi Anssille, joka tekee blogeista juttua Hesarin kuukausiliitteeseen.
OMA BLOGI
0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
- Blogi on nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti, usein päivittäin. Sinne voi kirjoittaa monenlaista juttua, usein se on päiväkirja, taikka johonkin harrastukseen tai ilmiöön liittyvä koko ajan kasvava tietopaketti. Sitten on myös kantaaottavia blogeja...
1. Koska aloitit bloggaamisen?
- Kesäkuussa 2005.
2. Miksi bloggaat?
a) Koska olen surkea yhteydenpitäjä, ja tällä lailla vältyn kirjoittamasta kiljoonaa suurinpiirtein samansisältöistä sähköpostia - mitä en ole kylläkään vuosiin tehnyt. ;)
b) Haluan julkaista ajatuksiani ja mielellään myös keskustella niistä.
c) Tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta.
d) Kirjoitin aikanaan päiväkirjaa, ja niitä aikoja on välillä ikävä. Blogi paikkaa vähän tätäkin koloa.
3. Kuinka usein bloggaat?
- Vaihtelee paljon. Aluksi monta kertaa päivässä. Sitten päivittäin. Nyt luen toisten blogeja melkein joka päivä, mutta oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tästä eteenpäin en osaa sanoa. Jatkaa on tarkoitus.
4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
- Vähän, mutta silloin sanon itselleni päättäväisest: "Tämä on minun blogini. En ole kenellekään vastuussa siitä, kuinka usein kirjoitan, vaan siitä, mitä ja miten kirjoitan." Enhän ole tehnyt kenellekään mitään lupauksia päivitystiheydestä. En halua, että tästäkin tulee minulle syyllisyyslatautunut asia. Vaateita on elämässä muutenkin tarpeeksi.
5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
- Bloggaan, koska se vain kuulostaa luontevammalta ja kivemmalta. Jouhevammalta. Ja blogaamisesta tulee ikävä mielleyhtymä mokaamiseen.
6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
- En ole saanut aikaiseksi asentaa minkäänlaista, joten muuta en osaa sanoakaan.
7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
- Tilaajia ilmeisesti tarkoitaa. Neljä.
MUIDEN BLOGIT
1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
- Luen. Tuttujen blogeja luen siksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu, ja heittää joskus terveisiä kommenttilootaan. Muita blogeja luen silloin, kun niissä on kirjoitettu mielenkiintoisista aiheista taikka syntynyt mukaansatempaava keskustelu. Lisäksi minua kiinnostavat ihmisten tarinat ja kokemukset. Se, kuinka eri ihmiset voivat kokea samat asiat eri tavalla, ja kuinka elämää voi hahmottaa niin erilaisista näkökulmista.
2. Koska aloitit blogien lukemisen?
- Muistaakseni samoihin aikoihin kuin oman blogin kirjoittamisen.
3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
- Blogilistan suosikeissa on 11, selaimen suosikeissa 9 lisää.
4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
- Sellaisia, joissa on filosofista pohdintaa höystettynä lämpöisillä murusilla omasta elämästä.
5. Millaisia blogeja luet vähiten?
- Harrasteblogeja... en oikeastaan ollenkaan.
6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
- Kyllä, jos ärsytys ei ole niin suuri, että pilaisi mielialan kokonaan.
7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
- Suomalaisia.
8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
- En lue ulkomaalaisia blogeja.
* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
- Aika harvoin. Sellainen vaatii aikaa, ja nytkin tähän menee jo aivan riittävästi.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
- Jep. Tai siis toinen on ja toinen ei.
2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
- Se joka ei ole, ei ole koska en välitä tietää, että ihmisiä ei kiinnosta lukea sitä. Se on minulle liian tärkeä ja hauras sellaiseen arviointiin.
3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
- Ilmoitin itse sen blogin joka on. Toivorikkaasti, että ihmiset törmätessään siihen ehkä kommentoisivatkin, ja syntyisi keskustelua.
4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
- Vaihtelee. Yleensä silloin, kun luen blogeja, mutta en välttämättä.
5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se taas laskee.
6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se sitten nousee. ;D
7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
- Jos on jotakin sanottavaa, jonka uskon voivan mennä läpi - siis jos uskon, että ihminen pystyy vastaanottamaan sen mitä kirjoitan, siis ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään.
8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
- Varmaankin Kirjailijan häiriöklinikalla Kirstin luona. :)
9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
- Ajatuksia, joita kirjoituksesta herää. Kannustusta.
10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
- Voisin tehdä niin, mutta en ole juuri tehnyt.
11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
- No kyllä.
12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
- En varmaankaan. En tiedä... Jos kuuluisin, olisi varmaankin enemmän lukijoita. Mutta miksi ei ole, sitä en osaa sanoa. Ellen sitten tuo vakaumustani liian selkeästi esille.
13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
- En ole käynyt. Urani on niin lyhyt, ettei ole ollut mahdollisuuttakaan. Voisin ehkä mennä, jos sellainen järjestettäisiin riittävän lähellä, eli Jyväskylässä. ;)
OMA BLOGI
0. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
- Blogi on nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti, usein päivittäin. Sinne voi kirjoittaa monenlaista juttua, usein se on päiväkirja, taikka johonkin harrastukseen tai ilmiöön liittyvä koko ajan kasvava tietopaketti. Sitten on myös kantaaottavia blogeja...
1. Koska aloitit bloggaamisen?
- Kesäkuussa 2005.
2. Miksi bloggaat?
a) Koska olen surkea yhteydenpitäjä, ja tällä lailla vältyn kirjoittamasta kiljoonaa suurinpiirtein samansisältöistä sähköpostia - mitä en ole kylläkään vuosiin tehnyt. ;)
b) Haluan julkaista ajatuksiani ja mielellään myös keskustella niistä.
c) Tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta visuaalisesta suunnittelusta.
d) Kirjoitin aikanaan päiväkirjaa, ja niitä aikoja on välillä ikävä. Blogi paikkaa vähän tätäkin koloa.
3. Kuinka usein bloggaat?
- Vaihtelee paljon. Aluksi monta kertaa päivässä. Sitten päivittäin. Nyt luen toisten blogeja melkein joka päivä, mutta oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tästä eteenpäin en osaa sanoa. Jatkaa on tarkoitus.
4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
- Vähän, mutta silloin sanon itselleni päättäväisest: "Tämä on minun blogini. En ole kenellekään vastuussa siitä, kuinka usein kirjoitan, vaan siitä, mitä ja miten kirjoitan." Enhän ole tehnyt kenellekään mitään lupauksia päivitystiheydestä. En halua, että tästäkin tulee minulle syyllisyyslatautunut asia. Vaateita on elämässä muutenkin tarpeeksi.
5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
- Bloggaan, koska se vain kuulostaa luontevammalta ja kivemmalta. Jouhevammalta. Ja blogaamisesta tulee ikävä mielleyhtymä mokaamiseen.
6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
- En ole saanut aikaiseksi asentaa minkäänlaista, joten muuta en osaa sanoakaan.
7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
- Tilaajia ilmeisesti tarkoitaa. Neljä.
MUIDEN BLOGIT
1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
- Luen. Tuttujen blogeja luen siksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu, ja heittää joskus terveisiä kommenttilootaan. Muita blogeja luen silloin, kun niissä on kirjoitettu mielenkiintoisista aiheista taikka syntynyt mukaansatempaava keskustelu. Lisäksi minua kiinnostavat ihmisten tarinat ja kokemukset. Se, kuinka eri ihmiset voivat kokea samat asiat eri tavalla, ja kuinka elämää voi hahmottaa niin erilaisista näkökulmista.
2. Koska aloitit blogien lukemisen?
- Muistaakseni samoihin aikoihin kuin oman blogin kirjoittamisen.
3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
- Blogilistan suosikeissa on 11, selaimen suosikeissa 9 lisää.
4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
- Sellaisia, joissa on filosofista pohdintaa höystettynä lämpöisillä murusilla omasta elämästä.
5. Millaisia blogeja luet vähiten?
- Harrasteblogeja... en oikeastaan ollenkaan.
6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
- Kyllä, jos ärsytys ei ole niin suuri, että pilaisi mielialan kokonaan.
7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
- Suomalaisia.
8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
- En lue ulkomaalaisia blogeja.
* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
- Aika harvoin. Sellainen vaatii aikaa, ja nytkin tähän menee jo aivan riittävästi.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
- Jep. Tai siis toinen on ja toinen ei.
2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
- Se joka ei ole, ei ole koska en välitä tietää, että ihmisiä ei kiinnosta lukea sitä. Se on minulle liian tärkeä ja hauras sellaiseen arviointiin.
3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
- Ilmoitin itse sen blogin joka on. Toivorikkaasti, että ihmiset törmätessään siihen ehkä kommentoisivatkin, ja syntyisi keskustelua.
4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
- Vaihtelee. Yleensä silloin, kun luen blogeja, mutta en välttämättä.
5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se taas laskee.
6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
- No, seuraavana päivänä se sitten nousee. ;D
7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
- Jos on jotakin sanottavaa, jonka uskon voivan mennä läpi - siis jos uskon, että ihminen pystyy vastaanottamaan sen mitä kirjoitan, siis ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään.
8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
- Varmaankin Kirjailijan häiriöklinikalla Kirstin luona. :)
9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
- Ajatuksia, joita kirjoituksesta herää. Kannustusta.
10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
- Voisin tehdä niin, mutta en ole juuri tehnyt.
11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
- No kyllä.
12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
- En varmaankaan. En tiedä... Jos kuuluisin, olisi varmaankin enemmän lukijoita. Mutta miksi ei ole, sitä en osaa sanoa. Ellen sitten tuo vakaumustani liian selkeästi esille.
13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
- En ole käynyt. Urani on niin lyhyt, ettei ole ollut mahdollisuuttakaan. Voisin ehkä mennä, jos sellainen järjestettäisiin riittävän lähellä, eli Jyväskylässä. ;)
keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005
Afrikan tähti!
Viime lokakuussa, kun muutimme tähän kotiin, Tuulia toi tuparilahjaksi Afrikan tähden. Siis kukan, josta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja jota ei missään tapauksessa saa kastella kuin lautaselle - kastuessaan lehdet kuihtuvat pois.
Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.
Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.
Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.
Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.
Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.
Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.
Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.
Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.Jaak.1:17
torstaina, elokuuta 25, 2005
Täysin teoreettinen moraalinen ongelma
Ensi lauantaina, jos Jumala suo, järjestetään Tampereella Ristirock 2005, jossa soittaa viimeisen keikkansa gospelveteraani Terapia.
Samaan aikaan, toisaalla: EO:n pullailta...
Mihinkö menee tuore opiskelijatyöntekijä?
***
historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
jotkut meihin loukkaantuivat
vaan kumma kyllä jotkut eivät
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
joku tarvitsi lisää viinaa
joku toinen Buddhaa
joku epäili tokkopa tuo Jumala
meille ajatuksiaan uhraa
vaan jos sanotaan Jeesus rakastaa
niin minä sitä osaan jopa kaivata
sillä illuusiot kun haihtuvat
on ihmisen lapsi pieni ja arka
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet kovat jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
kuinka jotkut piiriimme jäivät
ja jotkut sitten eivät
- Terapia: Kovia ääniä ja vaikeita sanoja
kaikki kipuni
no niin
kuka laittoi nimensä siihen paperiin
siihen
jolla serotoniinitasoani laskettiin
ahaa
eikö siis job ollutkaan
ainoa
koekappale laatuaan
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
no niin
miksi jälleen yksi syytön surmattiin
niin niin
miksi vääryys voitti ja viaton uhrattiin
ahaa
eikö voisi luoja jo viimein armahtaa
lastaan
tätäkin joka lupasi kantaa
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
aamulla kolmannen päivän
tyhjä on hauta, kannettu on
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
- Terapia: K23
Samaan aikaan, toisaalla: EO:n pullailta...
Mihinkö menee tuore opiskelijatyöntekijä?
***
historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
jotkut meihin loukkaantuivat
vaan kumma kyllä jotkut eivät
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
joku tarvitsi lisää viinaa
joku toinen Buddhaa
joku epäili tokkopa tuo Jumala
meille ajatuksiaan uhraa
vaan jos sanotaan Jeesus rakastaa
niin minä sitä osaan jopa kaivata
sillä illuusiot kun haihtuvat
on ihmisen lapsi pieni ja arka
ja kuinka olen yrittänyt soittaa
mitä voin enää sanoa
olen kulkenut miljoona matkaa
sammuttanut janoa
kun tänne saakka on tultu
voin vain anoa
että yhdessä saisimme joskus
tehdä historiaa
muistatko ajat nuo
hullut nuoruuden päivät
ystävät ja kaverit
yhteisten retkien häivät
vuodet kovat jotka ihmisiä toivat
ja vuodet heitä veivät
kuinka jotkut piiriimme jäivät
ja jotkut sitten eivät
- Terapia: Kovia ääniä ja vaikeita sanoja
kaikki kipuni
no niin
kuka laittoi nimensä siihen paperiin
siihen
jolla serotoniinitasoani laskettiin
ahaa
eikö siis job ollutkaan
ainoa
koekappale laatuaan
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
no niin
miksi jälleen yksi syytön surmattiin
niin niin
miksi vääryys voitti ja viaton uhrattiin
ahaa
eikö voisi luoja jo viimein armahtaa
lastaan
tätäkin joka lupasi kantaa
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
aamulla kolmannen päivän
tyhjä on hauta, kannettu on
kaikki kipuni
kaikki kipuni
kaikki kipuni
- Terapia: K23
lauantaina, elokuuta 20, 2005
Poliittinen aamupala
Iltapalan mietteisiin liittyen olen usein pohtinut myös henkilökohtaisen moraalin yhtenäisyyttä. Voidaan puhua eri elämänalueista, mutta voiko myös moraalin jakaa osiin?
Ymmärrykseni mukaan ihminen on kokonaisvaltainen olento. Minä olen minä, vaikka roolini vaihtelisivatkin ympäristöstä toiseen. Jos olen jotakin mieltä yhdessä ympäristössä, loogisesti ajatellen olen sitä mieltä myös toisessa. Eri asia on tietenkin keskustelu, jossa voi tulla esiin asioita, jotka saavat minut muuttamaan mielipiteeni.
Minusta on kuitenkin kestämätöntä väittää, että olisi yleisestä moraalista eroavia itsenäisiä saarekkeita, joiden moraalisäännöt voisivat olla erilaisia. Puhutaan talouselämän moraalista, poliittisesta ja journalistisesta moraalista. Millä perusteilla voidaan edes väittää, että nämä elämänalueet eivät kiinteästi liittyisi kaikkeen muuhun elämään?
Talouden osalta vedotaan usein Adam Smithiin ja kasvottomiin (?!?) markkinavoimiin, jotka tuottavat kaikille onnea ja yltäkylläisyyttä, kunhan niiden toimintaa ei vain mitenkään kahlita. Tällaista väitettä ei kuitenkaan voi Smithin teorialla perustella. Kuten Kari Saastamoinen teoksessaan Eurooppalainen liberalismi argumentoi, Smithin teoria on irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan - Smihtille ei tullut mieleenkään, että kauppa voisi olla joskus globaalia, sillä hänen aikanaan se oli kansallista - eikä sitä siksi sellaisenaan voi soveltaa nykyaikaan. Sitä paitsi Smith ei edes ollut sitä mieltä, että valtio ei saisi puuttua talouteen lainkaan, tai että sosiaalihuoltoa ei tarvita.
Vaikka en yleisesti ottaen reduktionismia kannatakaan, markkinavoimat voinee osittain palauttaa ihmisen itsekkyyteen. Hetimullekaikkitänne-voimilla sitten perustellaan sitä, että annetaan kenkää ihmisille, jotta saataisiin parempi tulos neljännesvuosikatsaukseen. Ja omatunto hiljennetään nuijimalla sitä myytillä talouselämän erilaisesta moraalista.
Sen lisäksi, että tämmöinen on mielestäni moraalisesti arveluttavaa, se on myös likinäköistä yritystoimintaa. Mahtavat olla jokapäiväisessä irtisanomisen pelossa puurtavat työntekijät motivoituneita, luovia, energisiä ja työnantajaansa sitoutuneita! Eräs tuttu sanoikin, että trendi näyttää olevan parhaiden työntekijöiden lähtö tällaisista saneeraamista harrastavista firmoista. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, niin kyllä minäkin etsisin työpaikan, jossa minua oikeasti arvostetaan, eikä tarvitse koko ajan pelossa elää. Työhän vie suurimman osan ajasta ja vaikuttaa siksi suuresti elämänlaatuun.
Poliittista paasausta tuli jo iltapalalla, ja journalismia olen sivunnut toisaalla, joten lopetan tämän melkein brunssiksi venyneen aamupalan ja siirryn metafysiikan pariin.
Ymmärrykseni mukaan ihminen on kokonaisvaltainen olento. Minä olen minä, vaikka roolini vaihtelisivatkin ympäristöstä toiseen. Jos olen jotakin mieltä yhdessä ympäristössä, loogisesti ajatellen olen sitä mieltä myös toisessa. Eri asia on tietenkin keskustelu, jossa voi tulla esiin asioita, jotka saavat minut muuttamaan mielipiteeni.
Minusta on kuitenkin kestämätöntä väittää, että olisi yleisestä moraalista eroavia itsenäisiä saarekkeita, joiden moraalisäännöt voisivat olla erilaisia. Puhutaan talouselämän moraalista, poliittisesta ja journalistisesta moraalista. Millä perusteilla voidaan edes väittää, että nämä elämänalueet eivät kiinteästi liittyisi kaikkeen muuhun elämään?
Talouden osalta vedotaan usein Adam Smithiin ja kasvottomiin (?!?) markkinavoimiin, jotka tuottavat kaikille onnea ja yltäkylläisyyttä, kunhan niiden toimintaa ei vain mitenkään kahlita. Tällaista väitettä ei kuitenkaan voi Smithin teorialla perustella. Kuten Kari Saastamoinen teoksessaan Eurooppalainen liberalismi argumentoi, Smithin teoria on irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan - Smihtille ei tullut mieleenkään, että kauppa voisi olla joskus globaalia, sillä hänen aikanaan se oli kansallista - eikä sitä siksi sellaisenaan voi soveltaa nykyaikaan. Sitä paitsi Smith ei edes ollut sitä mieltä, että valtio ei saisi puuttua talouteen lainkaan, tai että sosiaalihuoltoa ei tarvita.
Vaikka en yleisesti ottaen reduktionismia kannatakaan, markkinavoimat voinee osittain palauttaa ihmisen itsekkyyteen. Hetimullekaikkitänne-voimilla sitten perustellaan sitä, että annetaan kenkää ihmisille, jotta saataisiin parempi tulos neljännesvuosikatsaukseen. Ja omatunto hiljennetään nuijimalla sitä myytillä talouselämän erilaisesta moraalista.
Sen lisäksi, että tämmöinen on mielestäni moraalisesti arveluttavaa, se on myös likinäköistä yritystoimintaa. Mahtavat olla jokapäiväisessä irtisanomisen pelossa puurtavat työntekijät motivoituneita, luovia, energisiä ja työnantajaansa sitoutuneita! Eräs tuttu sanoikin, että trendi näyttää olevan parhaiden työntekijöiden lähtö tällaisista saneeraamista harrastavista firmoista. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, niin kyllä minäkin etsisin työpaikan, jossa minua oikeasti arvostetaan, eikä tarvitse koko ajan pelossa elää. Työhän vie suurimman osan ajasta ja vaikuttaa siksi suuresti elämänlaatuun.
Poliittista paasausta tuli jo iltapalalla, ja journalismia olen sivunnut toisaalla, joten lopetan tämän melkein brunssiksi venyneen aamupalan ja siirryn metafysiikan pariin.
perjantaina, elokuuta 19, 2005
Poliittinen iltapala
Miika on opiskellut viikon yötäpäivää melkein kirjaimellisesti. Minä taas olen hummannut pitkin Blogistaniaa ja lykännyt Jutin Johdatusta metafysiikkaan ja www-kurssin harjoitustyön loppuunsaattamista. Eilen illalla, pitkästä aikaa, oli jotenkin rauhallista ja istuttiin kynttiläiltapalalla.
Keskustelu polveili teemaan uskonto ja politiikka. Miika piti palopuheen, jota minä lähinnä kuuntelin. Kysymys on toisaalta yksinkertainen, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin käsittämätön.
Ajatus uskonnon ja politiikan erottamisesta on saanut Miikan mukaan alkunsa uskonpuhdistuksen jälkeisestä Euroopasta, kun katolisten ja protestanttien repiviä taisteluja ei muuten saatu loppumaan. Syntyi kansalainen, joka oli yhteisönsä tasa-arvoinen jäsen uskonnosta - lue: tunnustamastaan kristinuskon muodosta - riippumatta. Kansalaisen toiminnalle oli omat areenansa, joilla uskonnolla ei enää ollut sijaa, vaan uskonto sai oman kolonsa paikasta, jota me nimitämme yksityiselämäksi.
Tuossa kontekstissa ajatus kansalaisuuden ensisijaisuudesta uskontoon nähden oli varmasti tarpeellinen ja toimiva ratkaisu; ristiriidoista huolimatta katolisten ja protestanttien arvopohja oli riittävän yhtenäinen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaansaamiseksi. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi nykypäivän suomalaisten arvopohjasta, puhumattakaan monien muiden valtioiden kansalaisista. Kuitenkin samaa periaatetta sovelletaan yhä. Sivistynyt ihminen voi toki tunnustaa jotakin uskontoa (vaikka sivistynythän ei tarvitse jumalia), mutta vain yksityiselämässään. Vanha periaate on siis muokkautunut muotoon: demokraattisesti olemme havainneet, että Jumalaa ei ole, mutta hömpöttely tulee ihmisoikeuksien nimissä sallia, vaikka järkeä vaativiin asioihin sitä ei tule sotkea.
Pluralisoituvassa yhteiskunnassa tämä periaate asettaa itselleen rehellisen, vakaumuksellisen ihmisen skitsofreeniseen tilanteeseen: missä menee se raja, jonka jälkeen ei voi enää ajaa yhteiskunnassa henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisia arvoja? Eikä ongelma todellakaan koske vain kristittyjä, vaan jokaikistä ihmistä. Jos Jumalaa ei nimittäin ole, kaikki maailmankatsomukset ja niistä juontuvat arvot ovat samalla viivalla. Kenelläkään ei ole etuoikeutta määritellä, mitä toisten tulisi arvostaa.
Vastaus tähän kaikkeen on tietenkin demokratia, kaikkien kompromissien äiti. Kuitenkin yllä esitetty kysymys säilyy samana. Onhan usein todettu, että suuri enemmistö saattaa erehtyä.
Kysymykseen liittyy vielä toinenkin, henkilökohtaisen tason ristiriita. Jos ihminen todella uskoo tiettyjen asioiden olevan universaalisti hyviä, vaikka tietää, että kaikki eivät ajattele näin, voiko hän hyvällä omallatunnolla olla edistämättä näitä asioita?
***
Risto Soramies: Islam ja evankeliumi. Iustitia 15. - teos, joka innoitti Miikan palopuheeseen.
Keskustelu polveili teemaan uskonto ja politiikka. Miika piti palopuheen, jota minä lähinnä kuuntelin. Kysymys on toisaalta yksinkertainen, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin käsittämätön.
Ajatus uskonnon ja politiikan erottamisesta on saanut Miikan mukaan alkunsa uskonpuhdistuksen jälkeisestä Euroopasta, kun katolisten ja protestanttien repiviä taisteluja ei muuten saatu loppumaan. Syntyi kansalainen, joka oli yhteisönsä tasa-arvoinen jäsen uskonnosta - lue: tunnustamastaan kristinuskon muodosta - riippumatta. Kansalaisen toiminnalle oli omat areenansa, joilla uskonnolla ei enää ollut sijaa, vaan uskonto sai oman kolonsa paikasta, jota me nimitämme yksityiselämäksi.
Tuossa kontekstissa ajatus kansalaisuuden ensisijaisuudesta uskontoon nähden oli varmasti tarpeellinen ja toimiva ratkaisu; ristiriidoista huolimatta katolisten ja protestanttien arvopohja oli riittävän yhtenäinen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaansaamiseksi. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi nykypäivän suomalaisten arvopohjasta, puhumattakaan monien muiden valtioiden kansalaisista. Kuitenkin samaa periaatetta sovelletaan yhä. Sivistynyt ihminen voi toki tunnustaa jotakin uskontoa (vaikka sivistynythän ei tarvitse jumalia), mutta vain yksityiselämässään. Vanha periaate on siis muokkautunut muotoon: demokraattisesti olemme havainneet, että Jumalaa ei ole, mutta hömpöttely tulee ihmisoikeuksien nimissä sallia, vaikka järkeä vaativiin asioihin sitä ei tule sotkea.
Pluralisoituvassa yhteiskunnassa tämä periaate asettaa itselleen rehellisen, vakaumuksellisen ihmisen skitsofreeniseen tilanteeseen: missä menee se raja, jonka jälkeen ei voi enää ajaa yhteiskunnassa henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisia arvoja? Eikä ongelma todellakaan koske vain kristittyjä, vaan jokaikistä ihmistä. Jos Jumalaa ei nimittäin ole, kaikki maailmankatsomukset ja niistä juontuvat arvot ovat samalla viivalla. Kenelläkään ei ole etuoikeutta määritellä, mitä toisten tulisi arvostaa.
Vastaus tähän kaikkeen on tietenkin demokratia, kaikkien kompromissien äiti. Kuitenkin yllä esitetty kysymys säilyy samana. Onhan usein todettu, että suuri enemmistö saattaa erehtyä.
Kysymykseen liittyy vielä toinenkin, henkilökohtaisen tason ristiriita. Jos ihminen todella uskoo tiettyjen asioiden olevan universaalisti hyviä, vaikka tietää, että kaikki eivät ajattele näin, voiko hän hyvällä omallatunnolla olla edistämättä näitä asioita?
***
Risto Soramies: Islam ja evankeliumi. Iustitia 15. - teos, joka innoitti Miikan palopuheeseen.
sunnuntaina, elokuuta 14, 2005
Kovaa peliä Blogistaniassa
Olen päivänä muutamana lueskellut Blogilistan 30:n linkatuimman joukossa olevia blogeja, kun tutut ei ole päivittäneet omiaan. Tällä tapaa saa ainakin kulutettua uskomattoman paljon aikaa, en ymmärrä kuinka monilla tuntuu olevan aikaa lukea ja kommentoida kymmeniä blogeja.
Olen jotenkin tyrmistynyt "sotatilasta", joka joidenkin näiden blogien välillä, taikka heidän muodostamassaan yhteisössä, näyttää vallitsevan. En pysty tarkkaan sanomaan, kenen välillä, enkä halua yrittääkään. Olen lukenut lähinnä Illuusiaa, ja sieltä käynyt hyvin lyhyesti vilkaisemassa Tristania, minhiä (13.8.), Jäädykepiirikuntaa, ja karu sellia. Saatan unohtaa jonkun, pyydän anteeksi. Illuusiaa lukuunottamatta olen lukenut vain yhden jutun kustakin, kaikista en sitäkään kokonaan ja yleensä Illuusiaan liittyen. Jos joku näistä mainituista lukee tätä, niin tässä silmälasit, joiden läpi tihrustaa: en halua tilaan mukaan, ja siksi kirjoitan omaan blogiini; lisäksi ymmärtääkseni kyse on vaikeasti määriteltävästä yhteisöstä, ja tuntuisi oudolta pistää samanlainen kommentti useisiin eri blogeihin. Aihekin on "oma" sikäli kuin näin vanhassa maailmassa voi. Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä. Jotta kellekään ei iskisi paranoia, yltä näkee, kenen blogista olen lukenut ja mitä.
Siis sotatilaan. Sana ei ehkä ole sopivin mahdollinen kuvaamaan tilannetta, mutta paras mitä näin äkkiä tulee mieleen. Konkreettisesti on kyse siitä kuinka kirjoitetaan ja kommentoidaan. Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen. Luulin yläasteella, että osan kiusaamisesta voisi pistää iän piikkiin, mutta jotkut näistä äänenpainoista ovat samaa luokkaa. Ei se kyllä pitäisi olla yllätys, sillä vanha aatuhan se on joka jyllää. Illuusia peräänkuulutti rehellisyyttä, mutta se onkin paljon pyydetty ihmiseltä, joka on perisynnin vääntämä.
Reilu viikko sitten kävimme Komun ja Suennen kanssa syömässä Tampereella. Tuli puheeksi se, kuinka ystävällisyys ja lempeys eivät ole cool, vaan kyynisyys, kovuus ja aggressiivisuus. Mutta kuka haluaisi lähelleen ihmisen, joka on vain näitä kolmea viimeksi mainittua?
Tuntuu kuin tämä virtuaalitodellisuus ruokkisi ihmisessä kaipuuta olla cool - siis kyyninen, kova ja aggressiivinen, ivallinen ja pilkallinen. Itselleen voi luoda sellaisen persoonan kuin huvittaa, ja vaikka pyrkisi aitouteenkin, ei vastuun tarvitse olla samaa luokkaa kuin kasvoista kasvoihin kohtaamisessa - netissä riittää bloggaajia, jos menee välit poikki, niin seurasta ei ole silti pulaa. Toisen pystyy etäännyttämään ja häntä voi suomia sanan säilällä nauttien vallan ja voiman tunteesta, joka syntyy kun pääsee mittelemään kieltään ja älyään toisten verbaaliakrobaattien kanssa. Aivan kuin virtuaalisesti voisi irrotella, kun normaalielämässä täytyy pitää kohteliaisuussäännöistä kiinni.
"Sattui syvään sanan miekka,
kaatoi ketoon miehen.
Niin kuin silmiin heitetty hiekka
näön mukanansa vieden."
- Bass'n'Helen
Kritiikki on sitten erikseen. Joku sanoi joskus, että valittaminen muuttuu kritiikiksi vasta silloin, kun esitetään epäkohdan lisäksi parannusehdotus. Lisäksi kritiikin arvoa eivät mielestäni nosta purevat sanat, eikä kritiikissä pohjimmiltaan ole kyse siitä, lainkaan. Korjaava palaute olisi ehkä hyvä termi: pyrkimyksenä on virheen tai erehdyksen korjaaminen, ei solvaaminen. Ammattikorkeassa opetettiin palautteenannon muutama nyrkkisääntö: 1) Positiivisen ja korjaavan palautteen suhde on 9+1. 2) Ensin positiivista palautetta, sitten korjaavaa, ja lopuksi vielä positiivista. 3) Jos todella haluat muutosta, pyri toimimaan näin.
Lienee surkuhupaisaa, että en ole lainkaan ainut, joka tahtoo kirjoittaa veitsen terällä ja sydänverellä, olivatpa blogin tekstit sitten faktaa, fiktiota tai jotain siltä väliltä. Ihmiset avaavat sydämensä oman elämänsä sankarien preparoitavaksi ja antavat samalla mitalla takaisin. Kukin tahtoo niin kovin kelvata virtuaalisenakin, tai juuri sellaisena.
Olen jotenkin tyrmistynyt "sotatilasta", joka joidenkin näiden blogien välillä, taikka heidän muodostamassaan yhteisössä, näyttää vallitsevan. En pysty tarkkaan sanomaan, kenen välillä, enkä halua yrittääkään. Olen lukenut lähinnä Illuusiaa, ja sieltä käynyt hyvin lyhyesti vilkaisemassa Tristania, minhiä (13.8.), Jäädykepiirikuntaa, ja karu sellia. Saatan unohtaa jonkun, pyydän anteeksi. Illuusiaa lukuunottamatta olen lukenut vain yhden jutun kustakin, kaikista en sitäkään kokonaan ja yleensä Illuusiaan liittyen. Jos joku näistä mainituista lukee tätä, niin tässä silmälasit, joiden läpi tihrustaa: en halua tilaan mukaan, ja siksi kirjoitan omaan blogiini; lisäksi ymmärtääkseni kyse on vaikeasti määriteltävästä yhteisöstä, ja tuntuisi oudolta pistää samanlainen kommentti useisiin eri blogeihin. Aihekin on "oma" sikäli kuin näin vanhassa maailmassa voi. Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä. Jotta kellekään ei iskisi paranoia, yltä näkee, kenen blogista olen lukenut ja mitä.
Siis sotatilaan. Sana ei ehkä ole sopivin mahdollinen kuvaamaan tilannetta, mutta paras mitä näin äkkiä tulee mieleen. Konkreettisesti on kyse siitä kuinka kirjoitetaan ja kommentoidaan. Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen. Luulin yläasteella, että osan kiusaamisesta voisi pistää iän piikkiin, mutta jotkut näistä äänenpainoista ovat samaa luokkaa. Ei se kyllä pitäisi olla yllätys, sillä vanha aatuhan se on joka jyllää. Illuusia peräänkuulutti rehellisyyttä, mutta se onkin paljon pyydetty ihmiseltä, joka on perisynnin vääntämä.
Reilu viikko sitten kävimme Komun ja Suennen kanssa syömässä Tampereella. Tuli puheeksi se, kuinka ystävällisyys ja lempeys eivät ole cool, vaan kyynisyys, kovuus ja aggressiivisuus. Mutta kuka haluaisi lähelleen ihmisen, joka on vain näitä kolmea viimeksi mainittua?
Tuntuu kuin tämä virtuaalitodellisuus ruokkisi ihmisessä kaipuuta olla cool - siis kyyninen, kova ja aggressiivinen, ivallinen ja pilkallinen. Itselleen voi luoda sellaisen persoonan kuin huvittaa, ja vaikka pyrkisi aitouteenkin, ei vastuun tarvitse olla samaa luokkaa kuin kasvoista kasvoihin kohtaamisessa - netissä riittää bloggaajia, jos menee välit poikki, niin seurasta ei ole silti pulaa. Toisen pystyy etäännyttämään ja häntä voi suomia sanan säilällä nauttien vallan ja voiman tunteesta, joka syntyy kun pääsee mittelemään kieltään ja älyään toisten verbaaliakrobaattien kanssa. Aivan kuin virtuaalisesti voisi irrotella, kun normaalielämässä täytyy pitää kohteliaisuussäännöistä kiinni.
"Sattui syvään sanan miekka,
kaatoi ketoon miehen.
Niin kuin silmiin heitetty hiekka
näön mukanansa vieden."
- Bass'n'Helen
Kritiikki on sitten erikseen. Joku sanoi joskus, että valittaminen muuttuu kritiikiksi vasta silloin, kun esitetään epäkohdan lisäksi parannusehdotus. Lisäksi kritiikin arvoa eivät mielestäni nosta purevat sanat, eikä kritiikissä pohjimmiltaan ole kyse siitä, lainkaan. Korjaava palaute olisi ehkä hyvä termi: pyrkimyksenä on virheen tai erehdyksen korjaaminen, ei solvaaminen. Ammattikorkeassa opetettiin palautteenannon muutama nyrkkisääntö: 1) Positiivisen ja korjaavan palautteen suhde on 9+1. 2) Ensin positiivista palautetta, sitten korjaavaa, ja lopuksi vielä positiivista. 3) Jos todella haluat muutosta, pyri toimimaan näin.
Lienee surkuhupaisaa, että en ole lainkaan ainut, joka tahtoo kirjoittaa veitsen terällä ja sydänverellä, olivatpa blogin tekstit sitten faktaa, fiktiota tai jotain siltä väliltä. Ihmiset avaavat sydämensä oman elämänsä sankarien preparoitavaksi ja antavat samalla mitalla takaisin. Kukin tahtoo niin kovin kelvata virtuaalisenakin, tai juuri sellaisena.
keskiviikkona, elokuuta 03, 2005
Only By Grace
Olen tässä muutaman päivän kovasti yrittänyt saada aikaan. Sitä siivousta, ja sitten opiskelua. Jotakin on tullutkin tehtyä, mutta enimmäkseen oon saanu itelleni vain pahaa mieltä epäkurinalaisuudesta; kauhea moraalinen morkkis tekemättömistä töistä.
Lukiossa mun luokalla oli ärsyttävä matikan opettaja. Se oli leipääntynyt palikkamatikan opettamiseen ja hoki, että jokainen oppii jos vain haluaa - minkä eräs kaverini osoitti vääräksi luuloksi :C. Yksi tämän opettajan lempisanonnoistaan oli: "Tekemättömät työt stressaavat eniten." Tottahan se on, mutta ei juuri auta silloin, kun pitäis ottaa itseään niskasta kiinni eikä pysty siihen.
Lisäksi mulle käy usein vielä niin, että alan syödä murheeseen. Huhhuh. Siitähän seuraa tietysi kaksinverroin paha olo, kun maha on halkeamaisillaan. Ja lisää krapulaa jäljestäpäin, kun vaatteet alkaa kiristää...
Tänään en oo tehny oikeastaan sen enempää, mutta tässä koneella luuraillessa olen kuunnellut Petra Praise 2:sta. Ja se on ... ihanaa. Ihan kuin joku ottaisi syliin, keinuttaisi ja silittäisi hiuksia. Sanat ja sävelet saa tuntemaan hiljaista, onnellista kiitollisuutta siitä, että saa elää, että saa tuntea Jumalaa, että hän on. Taivaassa on varmaan tämmöistä: niin hyvä olla, ettei ole kiire hetkestä pois...
Viime aikoina EO:n porukoissa on ollut keskustelua ylistämisestä ja sen asemasta kristityn elämässä. Siellä leirillä toinen mun opetuksista oli ylistyksestä. Kun sitä valmistelin, tuli lievä kriisi Luther-säätiön asiaa käsittelevästä vihkosesta. Tosin minä ja Miika ymmärsimme sen eri tavalla, enkä tiedä luinko liikaa rivien väliin, mutta ymmärsin, että ainoa ylistyksen paikka olisi ehtoollismessu. No, kriisi meni onneksi ohi, mutta vieläkin olen kyselevällä mielellä aiheen suhteen, eikä mitään ihan varmaa lukkoon lyötyä mielipidettä ole.
Tänään olen kuitenkin kiitollinen siitä, mitä sain.
Lovely Lord
You're filled with compassion and mercy and grace,
with Your banner of love over me;
I am longing to see You one day face to face,
and to be with You endlessly;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
You are bright as the sunrise and fairest of all,
Unto You all the glory will be;
You are God of creation and Lord of my life,
I will worship You faithfully;
Lord, how lovely You are to me.
We will worship the name of the holiest One,
We will worship Your excellency;
We will give You the glory for things You have done,
and be thankful eternally;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
- Bob Hartman
Lukiossa mun luokalla oli ärsyttävä matikan opettaja. Se oli leipääntynyt palikkamatikan opettamiseen ja hoki, että jokainen oppii jos vain haluaa - minkä eräs kaverini osoitti vääräksi luuloksi :C. Yksi tämän opettajan lempisanonnoistaan oli: "Tekemättömät työt stressaavat eniten." Tottahan se on, mutta ei juuri auta silloin, kun pitäis ottaa itseään niskasta kiinni eikä pysty siihen.
Lisäksi mulle käy usein vielä niin, että alan syödä murheeseen. Huhhuh. Siitähän seuraa tietysi kaksinverroin paha olo, kun maha on halkeamaisillaan. Ja lisää krapulaa jäljestäpäin, kun vaatteet alkaa kiristää...
Tänään en oo tehny oikeastaan sen enempää, mutta tässä koneella luuraillessa olen kuunnellut Petra Praise 2:sta. Ja se on ... ihanaa. Ihan kuin joku ottaisi syliin, keinuttaisi ja silittäisi hiuksia. Sanat ja sävelet saa tuntemaan hiljaista, onnellista kiitollisuutta siitä, että saa elää, että saa tuntea Jumalaa, että hän on. Taivaassa on varmaan tämmöistä: niin hyvä olla, ettei ole kiire hetkestä pois...
Viime aikoina EO:n porukoissa on ollut keskustelua ylistämisestä ja sen asemasta kristityn elämässä. Siellä leirillä toinen mun opetuksista oli ylistyksestä. Kun sitä valmistelin, tuli lievä kriisi Luther-säätiön asiaa käsittelevästä vihkosesta. Tosin minä ja Miika ymmärsimme sen eri tavalla, enkä tiedä luinko liikaa rivien väliin, mutta ymmärsin, että ainoa ylistyksen paikka olisi ehtoollismessu. No, kriisi meni onneksi ohi, mutta vieläkin olen kyselevällä mielellä aiheen suhteen, eikä mitään ihan varmaa lukkoon lyötyä mielipidettä ole.
Tänään olen kuitenkin kiitollinen siitä, mitä sain.
Lovely Lord
You're filled with compassion and mercy and grace,
with Your banner of love over me;
I am longing to see You one day face to face,
and to be with You endlessly;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
You are bright as the sunrise and fairest of all,
Unto You all the glory will be;
You are God of creation and Lord of my life,
I will worship You faithfully;
Lord, how lovely You are to me.
We will worship the name of the holiest One,
We will worship Your excellency;
We will give You the glory for things You have done,
and be thankful eternally;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
Lovely Lord, You are all to me;
Lovely Lord, full of purity.
Worthy of honour and majesty;
Lord, how lovely You are to me.
- Bob Hartman
tiistaina, elokuuta 02, 2005
Jäätelökesäää...
Oli taasen viikonloppu! :)
Lauantain häät oli hienot, kauniit. Illalla Liisa, Linda ja Jaakot tuli meille riehumaan. Kun minä jumitin koneella, yhet kiljuivat ja häiriköivät naapureita sekä yrittivät lassota Tergujeffia, joka oli jotenkin kummasti päätynyt pihalle meidän parvekkeen alle. ?
Sunnuntaina käytiin perinnemessussa Taulumäessä. Vietettiin siestaa kuuntelemalla hyvää musiikkia puhumatta mitään. Istuin parvekkeella nojatuolissa ja nautin pelkästä olemisesta...
Ruuaksi kanasalaattia, jälkiruuaksi auton keula suunnattiin kohti Lidliä (voi mikä tuplasynti: sunnuntaina kauppaan, ja vielä Lidliin...) ja jäätelöhyllyä. Sieltä kukin poimi mukaansa mieleisensä pakkauksen: snickersejä, cappucinoa, mascarponea... sitä oli ainaki paljon, ja koko lysti maksoi 12 eukkia. Niiden kanssa ajeltiin Mattilanniemen rantanurtsille. Mukana oli myös vilttiä, peliä, kirjaa, juotavaa...
Jotta aktiviteettia olisi rittänyt, autoiltiin vielä Terapiaa huudattaen Makuuniin ja vuokrattiin leffa...
Lauantain häät oli hienot, kauniit. Illalla Liisa, Linda ja Jaakot tuli meille riehumaan. Kun minä jumitin koneella, yhet kiljuivat ja häiriköivät naapureita sekä yrittivät lassota Tergujeffia, joka oli jotenkin kummasti päätynyt pihalle meidän parvekkeen alle. ?
Sunnuntaina käytiin perinnemessussa Taulumäessä. Vietettiin siestaa kuuntelemalla hyvää musiikkia puhumatta mitään. Istuin parvekkeella nojatuolissa ja nautin pelkästä olemisesta...
Ruuaksi kanasalaattia, jälkiruuaksi auton keula suunnattiin kohti Lidliä (voi mikä tuplasynti: sunnuntaina kauppaan, ja vielä Lidliin...) ja jäätelöhyllyä. Sieltä kukin poimi mukaansa mieleisensä pakkauksen: snickersejä, cappucinoa, mascarponea... sitä oli ainaki paljon, ja koko lysti maksoi 12 eukkia. Niiden kanssa ajeltiin Mattilanniemen rantanurtsille. Mukana oli myös vilttiä, peliä, kirjaa, juotavaa...
Jotta aktiviteettia olisi rittänyt, autoiltiin vielä Terapiaa huudattaen Makuuniin ja vuokrattiin leffa...
maanantaina, elokuuta 01, 2005
Jumala ei luonut ovimattoja: ihminen loi
Joka kerran, kun kirjoitan tänne, päässä vilisee tuhat ajatusta, joista vain murto-osa päätyy näkyviin. Merkillistä kyllä, lopputulos on usein jotakin aivan muuta kuin sen aluksi luulin olevan; teksti elää omaa elämäänsä, eikä aloittaessaan tiedä, mihin rantaan sen mukana huuhtoutuu. Usein kirjoittaessani esimerkiksi opiskeluja varten on aivan toisin. Tiedän, mikä on päämääräni, minne tahdon päästä, mutta aloitussanat pakenevat etsijää.
Hiukan samoin lähestyn sitä, mitä tänään haluan sanoa. En tiedä, miten siihen pääsisin, joten töksäytän sen vain ilmoille: aloitin sitten toisen blogin.
Pidin aluksi pöhkönä ajatusta, että ihmisellä olisi useampia blogeja, mutta nyt suunnittelen jo kolmatta, jonka toteutumisesta en osaa mitään sanoa. Tämä toinen kasvaa ajatuksia, joita aralla mielellä kirjoitan julki. Enhän tiedä, onko se, mikä minusta tuntuu kertomisen arvoiselta - oivaltavalta, kauniilta, kipeältä, koskettavalta - todella sellaista. Kenties toinen ulottuvuuteni onkin vain sähköistä saastetta, jota Internetin ihmemaa on muutenkin tulvillaan. Siksi en aio pikkuista kummemin mainostaa. Etsivä kuitenkin löytää, (detective finds;) kuten sana kuuluu.
Mielessä pyörivät samat mietteet kuin Raivon rakkaudenkin alkumetreillä. Missä kulkee se hiuksenhieno raja, jonka ylittäminen merkitsee sydämen avaamista ovimatoksi? Entä mitkä ovat sopivaisuuden rajat? Missä määrin voin kirjoittaa rakkaiden ja läheisten ihmisten asioista, jotka kuitenkin omaa maailmaani suuresti liikuttavat?
Ehkäpä hassua, mutta olen pitkään pohtinut esimerkiksi rintsikoista kirjoittamista. ;D Kun on atoopikko, elämään avautuu aivan uusi tuntemusten näkökulma. Moniko on huomannut ne pienet lappuset, joita usein täysin turhaan ommellaan vaatteiden sisäpuolelle? Entä ajatus siitä, että vaatteet eivät saa olla liian tiiviitä, vaan niiden tulee hengittää, ja materiaalin tulee olla mahdollisimman sileää, vaatteitten mielellään väljiä... tätä vasten, koettakaa kuvitella atoopikolle soveltuvat rintsikat! Jep, ajatuskin edelliset kriteerit täyttävistä sellaisista saa nauramaan.
Noh, sattuneesta syystä (iho olisi hankautunut rikki, ihottumaksi) en ole kyennyt moisia naisellisia kapistuksia käyttämään lähes puoleentoista vuoteen, mikä on aiheuttanut tiettyjä siveellisiä hankaluuksia eritoten kesäaikaan. Nyt, viimeisen kuukauden ajan olen koettanut taas totuttautua tähän lystiin. (Tuntuu muuten sangen ahdistavalta, suorastaan vapauden riistolta;) Ja Jumalan kiitos, näyttää siltä, että selkä on parantunut siihen kuntoon, jotta voin taas olla kuin ihminen ainakin.
Ja viimeisen kuukauden olen siis pohtinut, voiko tällaista riemuvoittoa julkaista. :) Taisi tulla tehtyä... ;)
Hiukan samoin lähestyn sitä, mitä tänään haluan sanoa. En tiedä, miten siihen pääsisin, joten töksäytän sen vain ilmoille: aloitin sitten toisen blogin.
Pidin aluksi pöhkönä ajatusta, että ihmisellä olisi useampia blogeja, mutta nyt suunnittelen jo kolmatta, jonka toteutumisesta en osaa mitään sanoa. Tämä toinen kasvaa ajatuksia, joita aralla mielellä kirjoitan julki. Enhän tiedä, onko se, mikä minusta tuntuu kertomisen arvoiselta - oivaltavalta, kauniilta, kipeältä, koskettavalta - todella sellaista. Kenties toinen ulottuvuuteni onkin vain sähköistä saastetta, jota Internetin ihmemaa on muutenkin tulvillaan. Siksi en aio pikkuista kummemin mainostaa. Etsivä kuitenkin löytää, (detective finds;) kuten sana kuuluu.
Mielessä pyörivät samat mietteet kuin Raivon rakkaudenkin alkumetreillä. Missä kulkee se hiuksenhieno raja, jonka ylittäminen merkitsee sydämen avaamista ovimatoksi? Entä mitkä ovat sopivaisuuden rajat? Missä määrin voin kirjoittaa rakkaiden ja läheisten ihmisten asioista, jotka kuitenkin omaa maailmaani suuresti liikuttavat?
Ehkäpä hassua, mutta olen pitkään pohtinut esimerkiksi rintsikoista kirjoittamista. ;D Kun on atoopikko, elämään avautuu aivan uusi tuntemusten näkökulma. Moniko on huomannut ne pienet lappuset, joita usein täysin turhaan ommellaan vaatteiden sisäpuolelle? Entä ajatus siitä, että vaatteet eivät saa olla liian tiiviitä, vaan niiden tulee hengittää, ja materiaalin tulee olla mahdollisimman sileää, vaatteitten mielellään väljiä... tätä vasten, koettakaa kuvitella atoopikolle soveltuvat rintsikat! Jep, ajatuskin edelliset kriteerit täyttävistä sellaisista saa nauramaan.
Noh, sattuneesta syystä (iho olisi hankautunut rikki, ihottumaksi) en ole kyennyt moisia naisellisia kapistuksia käyttämään lähes puoleentoista vuoteen, mikä on aiheuttanut tiettyjä siveellisiä hankaluuksia eritoten kesäaikaan. Nyt, viimeisen kuukauden ajan olen koettanut taas totuttautua tähän lystiin. (Tuntuu muuten sangen ahdistavalta, suorastaan vapauden riistolta;) Ja Jumalan kiitos, näyttää siltä, että selkä on parantunut siihen kuntoon, jotta voin taas olla kuin ihminen ainakin.
Ja viimeisen kuukauden olen siis pohtinut, voiko tällaista riemuvoittoa julkaista. :) Taisi tulla tehtyä... ;)
perjantaina, heinäkuuta 29, 2005
Topless feeling
Ahh...
Tänään on jo kolme asiaa yliviivattu mustaltalistalta: jääkaappi - kiitos Miikan avun, vaatteitten korjaus ja talvivaatteitten pesu. Huomisesta en mä tiedä; kahdelta Anu ja Tomy saavat toisensa, ja meidänkin siis pitää rientää Uuraisten kirkkoon. Maailmankuva taasen avartuu uuden paikkakunnan myötä. Haa, ystävällämme Maella on tavoitteena käydä kaikissa Suomen kunnissa, ja aina kun uusi paikka on nähty, ala-asteelta saadun karttakirjan sivulla kunnan alue vaihtaa väriä lyijykynän avulla... Hupaisaa:)
Illalla Jaakko ja Linda tulevat yökylään, ja ehkäpä muutakin EO:n porukkaa eksyy tänne... elän toivossa, että pääsen taas pelaamaan Carcassonnea. Tänä aikana ilman tietokonetta (ja siis nettiä, blogia, poksia, ...) ehti kehittyä uusi aamutraditio: aamupalan jälkeen kiperä erä Carcassonnea. Kyllästyttiin katselemaan peliä, joka pari viikkoa kökötti atk-pöydällä odottamassa lahjapaperiin käärimistä. Se oli menossa Anulle ja Tomylle, mutta älkää kertoko niille;D
Ja tänään hyviä uutisia tulvii ovista ja ikkunoista! Yksi mun ikiaikaisista heroista, MacGyver saapuu syyskuun alusta sulostuttamaan lauantai-iltojani. Joudunpa perumaan väitteeni, että subilta ei tule katsomisen arvoista ohjelmaa. Jos oon joskus jotakin sarjaa seurannu nenä ruudussa suurinpiirtein, niin Ihmemiestä...
Taannoin mainitulla Freedomilla, anteeks eikun samalla porukalla, joka heitti toisenlaista settiä nimellä The Huiputtomat, eli Topless eli Mullikuoro, oli aikoinaan Ihmemiessketsi. Biisien välillä lavalle kompuroi määkien puhuva sokea mies: "Mää en nää, mää en nää..." Ihmemies tätä kovasti ilmastointiteipillä auttamaan. Mutta eiiihän siitä mitään tule, tarvitaan Jeesusta hätiin. Ja siunatuksi lopuksi Ihmemiehen tunnari omilla sanoilla.
Aina kun muistelee tuota aikaa, johon Freedom ja Huiputtomatkin kuuluivat, tulee pieni pala kurkkuun, ikävä, haikea kaipaus ja hymy, onni. Olin silloin teini, juuri löytämässä itseäni, ystävyyttä, tiedon ja viisauden aarteita Kristuksessa. Välillä olin hajota palasiksi, mutta silti olin maailman onnellisin Pälli. Minulta ei puuttunut mitään, vaikka en ollut löytänyt vielä prinssiäni, mulla ei ollut opiskelupaikkaa ja välillä tuntui ettei sellaista koskaan löydykään. Kuitenkaan multa ei puuttunut mitään, ja välillä tuntui kirjaimellisesti siltä, että leijun muutamia senttejä maanpinnan yläpuolella.
Se oli Pernupileitten aikaa, Rauhiksen seuroissa ravaamista ja Guns'n'lähetyksen leireillä kukkumista, nuortentapahtumien koluamista. Kun olin käynyt tutustumassa pääkaupunkiseutuun ja vähän muuallekin, totesin kerran eräälle Marille, että Keski-Pohojammaalla on tapahtumissa aivan oma erityinen fiiliksensä, mitä ei ole missään muualla. Ja kerran paljon myöhemmin Marinkin opiskeltua jonkin aikaa, hän sanoi minulle: "Nyt ymmärrän, mitä tarkotit sillä tunnelmalla..."
En ole tänäänkään onneton, vaan ihan tyytyväinen ja... onnellinenkin. En kuitenkaan enää maailman onnellisin. Mutta jonakin päivänä olen sitä taas.
Tänään on jo kolme asiaa yliviivattu mustaltalistalta: jääkaappi - kiitos Miikan avun, vaatteitten korjaus ja talvivaatteitten pesu. Huomisesta en mä tiedä; kahdelta Anu ja Tomy saavat toisensa, ja meidänkin siis pitää rientää Uuraisten kirkkoon. Maailmankuva taasen avartuu uuden paikkakunnan myötä. Haa, ystävällämme Maella on tavoitteena käydä kaikissa Suomen kunnissa, ja aina kun uusi paikka on nähty, ala-asteelta saadun karttakirjan sivulla kunnan alue vaihtaa väriä lyijykynän avulla... Hupaisaa:)
Illalla Jaakko ja Linda tulevat yökylään, ja ehkäpä muutakin EO:n porukkaa eksyy tänne... elän toivossa, että pääsen taas pelaamaan Carcassonnea. Tänä aikana ilman tietokonetta (ja siis nettiä, blogia, poksia, ...) ehti kehittyä uusi aamutraditio: aamupalan jälkeen kiperä erä Carcassonnea. Kyllästyttiin katselemaan peliä, joka pari viikkoa kökötti atk-pöydällä odottamassa lahjapaperiin käärimistä. Se oli menossa Anulle ja Tomylle, mutta älkää kertoko niille;D
Ja tänään hyviä uutisia tulvii ovista ja ikkunoista! Yksi mun ikiaikaisista heroista, MacGyver saapuu syyskuun alusta sulostuttamaan lauantai-iltojani. Joudunpa perumaan väitteeni, että subilta ei tule katsomisen arvoista ohjelmaa. Jos oon joskus jotakin sarjaa seurannu nenä ruudussa suurinpiirtein, niin Ihmemiestä...
Taannoin mainitulla Freedomilla, anteeks eikun samalla porukalla, joka heitti toisenlaista settiä nimellä The Huiputtomat, eli Topless eli Mullikuoro, oli aikoinaan Ihmemiessketsi. Biisien välillä lavalle kompuroi määkien puhuva sokea mies: "Mää en nää, mää en nää..." Ihmemies tätä kovasti ilmastointiteipillä auttamaan. Mutta eiiihän siitä mitään tule, tarvitaan Jeesusta hätiin. Ja siunatuksi lopuksi Ihmemiehen tunnari omilla sanoilla.
Aina kun muistelee tuota aikaa, johon Freedom ja Huiputtomatkin kuuluivat, tulee pieni pala kurkkuun, ikävä, haikea kaipaus ja hymy, onni. Olin silloin teini, juuri löytämässä itseäni, ystävyyttä, tiedon ja viisauden aarteita Kristuksessa. Välillä olin hajota palasiksi, mutta silti olin maailman onnellisin Pälli. Minulta ei puuttunut mitään, vaikka en ollut löytänyt vielä prinssiäni, mulla ei ollut opiskelupaikkaa ja välillä tuntui ettei sellaista koskaan löydykään. Kuitenkaan multa ei puuttunut mitään, ja välillä tuntui kirjaimellisesti siltä, että leijun muutamia senttejä maanpinnan yläpuolella.
Se oli Pernupileitten aikaa, Rauhiksen seuroissa ravaamista ja Guns'n'lähetyksen leireillä kukkumista, nuortentapahtumien koluamista. Kun olin käynyt tutustumassa pääkaupunkiseutuun ja vähän muuallekin, totesin kerran eräälle Marille, että Keski-Pohojammaalla on tapahtumissa aivan oma erityinen fiiliksensä, mitä ei ole missään muualla. Ja kerran paljon myöhemmin Marinkin opiskeltua jonkin aikaa, hän sanoi minulle: "Nyt ymmärrän, mitä tarkotit sillä tunnelmalla..."
En ole tänäänkään onneton, vaan ihan tyytyväinen ja... onnellinenkin. En kuitenkaan enää maailman onnellisin. Mutta jonakin päivänä olen sitä taas.
torstaina, heinäkuuta 28, 2005
Uusia perheenjäseniä
Niin, unohdin aivan kertoa, että toissapäivänä kun tulin kotiin, Miika oli jo palannut Gigantista, eikä suinkaan tyhjin käsin. Mutta tästä rakkaasta Miika varmaan kertoo omassa blogissaan enemmän. Minä osaan sanoa vain, että tehoa rassissa (mistä ihmeestä tietokoneparka on tuommoisen lempinimen saanut?) riittää tehoja vaikka pienelle kylälle, ja on sitä ja tätä ja tuota ylimääräistä, ja että näytönohjain saisi olla parempi, mutta riittänee kuitenkin jonkin verran... ainakin Diablo II ja Alien vs predator näyttävät pyörivän...
Minä taas muokkailen vain innoissani omaa käyttäjäprofiiliani; eilen kului tunti kun etsin Narnia-näytönsäästäjää - en löytänyt, mutta sen sijaan löysin taustakuvan. Vaikka koneen mukana tullut syksyinen ruskatie kyllä kuvaisi melkein paremmin sielunmaisemaani.
Ei liene hankala arvata, miten jääkaapille kävi. Eläimiä pitäisi armahtaa... ja eilisiltakin kului Samin ja Liisan kanssa Carcassonnea pelaillen. Samin siippa Krisse oli kaupungilla ystävänsä kanssa, josta syystä pikku-Saima, 4kk, oli myös täällä ilonamme.
Carcassonne lisäosineen maistui, vaikka Sami voitti taas...
Minä taas muokkailen vain innoissani omaa käyttäjäprofiiliani; eilen kului tunti kun etsin Narnia-näytönsäästäjää - en löytänyt, mutta sen sijaan löysin taustakuvan. Vaikka koneen mukana tullut syksyinen ruskatie kyllä kuvaisi melkein paremmin sielunmaisemaani.
Ei liene hankala arvata, miten jääkaapille kävi. Eläimiä pitäisi armahtaa... ja eilisiltakin kului Samin ja Liisan kanssa Carcassonnea pelaillen. Samin siippa Krisse oli kaupungilla ystävänsä kanssa, josta syystä pikku-Saima, 4kk, oli myös täällä ilonamme.
Carcassonne lisäosineen maistui, vaikka Sami voitti taas...
Näinä sateisina päivinä
... olisi ihanaa kääriytyä vilttiin, käpertyä sohvan nurkkaan ison kaakaomukin ja hyvän kirjan kanssa. Tein rakkaille rydeläisille tällaisen, joskin vajavaisen listan kirjoista, jotka ovat minussa jotakin koskettaneet. Joukossa myös sellaisia, joita uskallan suosittaa, vaikka en ole vielä lukenutkaan. ;)
FILOSOFIAA JA LUONNONTIEDETTÄ
* Lewis, C. S.. Tätä on kristinusko. (Mere Christianity.)
Lewiksella on kyky kirjoittaa äärimmäisen selkeästi. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta silti tämä kirja valaisee asioita. Voi suositella myös niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
* Gustavsson, Stefan. Perusteltu usko.
Uskon puolustamisen perusteos. Uskoa vahvistava. Rautainen!
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
Tätä en oo itekään lukenu, vielä. Voin silti suositella niille, jotka jaksaa nähdä vaivaa. Kyseessähän on luonnontieteellinen teos. ;)
* Dembski, William A.. Älykkään suunnitelman idea. (Voi tiedustella Leisolalta.)
Teos haastaa naturalistisen tiedekäsityksen ajatuksella, että kaikki tunnettu universumissamme näyttää viittaavan siihen, että kaikkeudella on älyllinen suunnittelija. Enemmän filosofinen kuin luonnontieteellinen, mutta kuitenkin myös tavalliselle tallaajalle soveltuva kirja.
LAPSENMIELISILLE
* Pennanen, Lea. Piilomaan pikkuaasi.
Tämä satu sopii kaikille - ihana! Tämä tuli joskus sarjana pikkukakkosessa, eikä ikinä mikään tv-sarja oo ollu yhtä jännittävä. :)
* Lewis, C. S.. Narnian kronikat. Narnia-sarja, yhteensä seitsemän kirjaa.
Iki-ihana satufantasia, joka on samalla allegoria kristinuskosta. Älä ihmeessä jätä väliin! (Jos kartat tavanomaista fantasiakirjallisuutta, tämä ei ole sellaista. Koska Narnia on enemmän kuin satu, se yleensä kuitenkin luetaan fantasiaksi.)
* Ende, Michael. Momo.
Tarina ajasta ja sen käyttämisestä, sekä rakkaudesta. Ehdottoman suositeltava! Kannattaa lukaista myös Tarina vailla loppua.
SCIFIÄ JA FANTASIAA
* Asimov, Isaac. Ikuisuuden loppu.
Scifiä niille, jotka tykkää myös romantiikasta. Tämän lisäksi suosittelisin koko Säätiö-sarjaa, josta erityisesti Robotteja. Vielä erikseen mainittava on Itse jumalat, joka ei liity Säätiöön mitenkään. Itse jumalat on tajuttoman hyvä kuvaus ihmisestä...
* Lewis, C. S.. Scfi-trilogia: Äänetön planeetta, Matka Venukseen ja Piinattu planeetta. (Järjestys on luultavasti eri, en muista enää kunnolla.)
Myös hyvää ihmisluonnon tutkailua (kuten scifi yleensä). Lisäksi käsittelee synnin olemusta ja Jumalan mielenlaatua. :)
* Le Guin, Ursula. Maameren tarinat.
Aivan käsittämättömän kaunis ja tarttuva tarina. Ripaus maalaisromantiikkaa...
SIELUNHOITOA JA DOGMATIIKKAA
* Janatuinen, Mailis. Ihmisen käyttöohjeet.
Jos et ole vähään aikaan tuntenut itseäsi syntiseksi, tämä teos takaa että löydät itsesi jälleen pieneltä paikalta. Eikä siinä vielä kaikki: lisäksi saat nähdä Jumalan armon taasen entistä suurempana!
McDowell, Hilary. Sinisen planeetan asukkaat... vain läpikulkumatkalla.
Hauska, mutta osuva työkirja sinulle, joka haluat oppia tuntemaan paremmin Jumalaa ja itseäsi. :)
* Puonti, Ari. Homoseksuaalisuus - hämmennyksestä selkeyteen.
Tätäkään en oo vielä ehtiny kokonaan lukemaan, mutta nimensä mukaista kamaa. Raamattu rules!
JÄNNITYSTÄ
* Grisham, John.
Ota ja lue mitä tahansa, mikä sattuu olemaan kirjastossa paikalla. Pelikaanimuistion isä. :)
* Christie, Agatha.
Suosittelen erityisesti neiti Marpleja. Mummoenergia kunniaan!
* King, Stephen. ÄLÄ LUE NÄITÄ!
Jos joku on myynyt sielunsa paholaiselle kyetäkseen kirjoittamaan todella hyvin, mutta sairaasti, niin tämä mies on epäiltyjen listallani ykkösenä. Siis kirjoittaa todella hyvin, mutta ainakaan minun mielikuvitukseni ei kestänyt Kingin lukemista kieroutumatta perusteellisesti...
KLASSIKKOJA
* Golding, William. Kärpästen herra.
En ole itse lukenut, vielä. Sen verran osaan sanoa, että jos kaipaat angstia, niin tästä sitä saa!
* Giertz, Bo. Kalliopohja.
Klassikko. Niinpä. Myös omalla lukulistalla ;)
* Waltari, Mika. Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset.
Erään roomalaisen tarina ja alkuseurakunnan vaiheita. Tarttuvaa kerrontaa. Kannattaa lukea myös muuta Waltaria, vaikka se onkin työläämpää. Esimerkiksi Sinuhe:) Feliks onnellinen on sitten kevyempi.
"HÖMPPÄÄ"
* Alcot, Louisa M.. Pikkunaisia ja ne muut.
* Burnett, F. H.. Salainen puutarha.
* Montgomery, L. M.. Runotyttö-sarja, Kotikunnaan Rilla, Anna ystävämme.
* Muut Vastaavat Tyttökirjat. Kysy kirjastonhoitajalta. Ehdottomia!!! :)
* Pratchett, Terry. Mikä tahansa kirja...
Nauruhermoja suorastaan raastavaa scifi- ja fantasiaparodiaa. Kaikki eivät ehkä ymmärrä tämänlaatuista huumoria; mustaa välillä, ja jotkut väittää, että P. on kovin kyyninen. ;) Mutta minä tykkään... :D
* Ellis, Edward S. Nopsajalka.
Inkkarikirjojen helmiä. Kannattaa lukea koko sarja! Näitä luin ala-asteella haltioissani. :)
Näinä sateisina päivinä... minä siivoan.
FILOSOFIAA JA LUONNONTIEDETTÄ
* Lewis, C. S.. Tätä on kristinusko. (Mere Christianity.)
Lewiksella on kyky kirjoittaa äärimmäisen selkeästi. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta silti tämä kirja valaisee asioita. Voi suositella myös niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
* Gustavsson, Stefan. Perusteltu usko.
Uskon puolustamisen perusteos. Uskoa vahvistava. Rautainen!
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
Tätä en oo itekään lukenu, vielä. Voin silti suositella niille, jotka jaksaa nähdä vaivaa. Kyseessähän on luonnontieteellinen teos. ;)
* Dembski, William A.. Älykkään suunnitelman idea. (Voi tiedustella Leisolalta.)
Teos haastaa naturalistisen tiedekäsityksen ajatuksella, että kaikki tunnettu universumissamme näyttää viittaavan siihen, että kaikkeudella on älyllinen suunnittelija. Enemmän filosofinen kuin luonnontieteellinen, mutta kuitenkin myös tavalliselle tallaajalle soveltuva kirja.
LAPSENMIELISILLE
* Pennanen, Lea. Piilomaan pikkuaasi.
Tämä satu sopii kaikille - ihana! Tämä tuli joskus sarjana pikkukakkosessa, eikä ikinä mikään tv-sarja oo ollu yhtä jännittävä. :)
* Lewis, C. S.. Narnian kronikat. Narnia-sarja, yhteensä seitsemän kirjaa.
Iki-ihana satufantasia, joka on samalla allegoria kristinuskosta. Älä ihmeessä jätä väliin! (Jos kartat tavanomaista fantasiakirjallisuutta, tämä ei ole sellaista. Koska Narnia on enemmän kuin satu, se yleensä kuitenkin luetaan fantasiaksi.)
* Ende, Michael. Momo.
Tarina ajasta ja sen käyttämisestä, sekä rakkaudesta. Ehdottoman suositeltava! Kannattaa lukaista myös Tarina vailla loppua.
SCIFIÄ JA FANTASIAA
* Asimov, Isaac. Ikuisuuden loppu.
Scifiä niille, jotka tykkää myös romantiikasta. Tämän lisäksi suosittelisin koko Säätiö-sarjaa, josta erityisesti Robotteja. Vielä erikseen mainittava on Itse jumalat, joka ei liity Säätiöön mitenkään. Itse jumalat on tajuttoman hyvä kuvaus ihmisestä...
* Lewis, C. S.. Scfi-trilogia: Äänetön planeetta, Matka Venukseen ja Piinattu planeetta. (Järjestys on luultavasti eri, en muista enää kunnolla.)
Myös hyvää ihmisluonnon tutkailua (kuten scifi yleensä). Lisäksi käsittelee synnin olemusta ja Jumalan mielenlaatua. :)
* Le Guin, Ursula. Maameren tarinat.
Aivan käsittämättömän kaunis ja tarttuva tarina. Ripaus maalaisromantiikkaa...
SIELUNHOITOA JA DOGMATIIKKAA
* Janatuinen, Mailis. Ihmisen käyttöohjeet.
Jos et ole vähään aikaan tuntenut itseäsi syntiseksi, tämä teos takaa että löydät itsesi jälleen pieneltä paikalta. Eikä siinä vielä kaikki: lisäksi saat nähdä Jumalan armon taasen entistä suurempana!
McDowell, Hilary. Sinisen planeetan asukkaat... vain läpikulkumatkalla.
Hauska, mutta osuva työkirja sinulle, joka haluat oppia tuntemaan paremmin Jumalaa ja itseäsi. :)
* Puonti, Ari. Homoseksuaalisuus - hämmennyksestä selkeyteen.
Tätäkään en oo vielä ehtiny kokonaan lukemaan, mutta nimensä mukaista kamaa. Raamattu rules!
JÄNNITYSTÄ
* Grisham, John.
Ota ja lue mitä tahansa, mikä sattuu olemaan kirjastossa paikalla. Pelikaanimuistion isä. :)
* Christie, Agatha.
Suosittelen erityisesti neiti Marpleja. Mummoenergia kunniaan!
* King, Stephen. ÄLÄ LUE NÄITÄ!
Jos joku on myynyt sielunsa paholaiselle kyetäkseen kirjoittamaan todella hyvin, mutta sairaasti, niin tämä mies on epäiltyjen listallani ykkösenä. Siis kirjoittaa todella hyvin, mutta ainakaan minun mielikuvitukseni ei kestänyt Kingin lukemista kieroutumatta perusteellisesti...
KLASSIKKOJA
* Golding, William. Kärpästen herra.
En ole itse lukenut, vielä. Sen verran osaan sanoa, että jos kaipaat angstia, niin tästä sitä saa!
* Giertz, Bo. Kalliopohja.
Klassikko. Niinpä. Myös omalla lukulistalla ;)
* Waltari, Mika. Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset.
Erään roomalaisen tarina ja alkuseurakunnan vaiheita. Tarttuvaa kerrontaa. Kannattaa lukea myös muuta Waltaria, vaikka se onkin työläämpää. Esimerkiksi Sinuhe:) Feliks onnellinen on sitten kevyempi.
"HÖMPPÄÄ"
* Alcot, Louisa M.. Pikkunaisia ja ne muut.
* Burnett, F. H.. Salainen puutarha.
* Montgomery, L. M.. Runotyttö-sarja, Kotikunnaan Rilla, Anna ystävämme.
* Muut Vastaavat Tyttökirjat. Kysy kirjastonhoitajalta. Ehdottomia!!! :)
* Pratchett, Terry. Mikä tahansa kirja...
Nauruhermoja suorastaan raastavaa scifi- ja fantasiaparodiaa. Kaikki eivät ehkä ymmärrä tämänlaatuista huumoria; mustaa välillä, ja jotkut väittää, että P. on kovin kyyninen. ;) Mutta minä tykkään... :D
* Ellis, Edward S. Nopsajalka.
Inkkarikirjojen helmiä. Kannattaa lukea koko sarja! Näitä luin ala-asteella haltioissani. :)
Näinä sateisina päivinä... minä siivoan.
tiistaina, heinäkuuta 26, 2005
Musta lista
Teinpä tällaisen listan... aikani kuluksi. ;)
- pese jääkaappi (, joka on ihan järkyttävässä kunnossa)
- sulata pakastin (sitä ei ole tehty vuoteen)
- paikkaa seinä (välineet olleet lainassa jo puoli vuotta)
- pese ikkunat (ei ole pesty ainakaan meidän tässä asuessa)
- korjaa vaatteet
- ompele verhot (kangas on ostettu viime jouluksi)
- pyyhi keittiön hyllyt
- pese talvivaatteet (siis lapaset ja pipo, jotka täytyy pestä käsin;)
- pese tyynyt
- puhdista seinät (näkisittepä ne sormenjäljet, onneksi ette näe!!!)
- päällystä pipolaatikko (no, tämähän on jo melkein kivaa)
- pese matot (voi TUSKA)
- selvitä opiskelupaperit (...)
-> mapita muistiinpanot
- pese pöytäliina (tää on varmaan helpoin näistä...)
- pese sandaalit (haisee jo)
(- muista elää)
On se merkillistä, että lomaksi kasaa aina tekemättömiä töitä. (Kansanperinnearkisto: aina työtä tekevälle, aina unta makaavalle.) Kun on aikaa... mutta ei jaksamista. Ja sitäpaitsi aina on kiireellisempiä asioita!
Niinkunnyt se tietokoneen metsästys... Miika lähti juuri Giganttiin mukanaan paljon rahaa käteisenä, ja mun tekee pahaa kun ajattelen, että jos ne jotenkin kummasti vain häviää ne rahat... No, ehkäpä kaikki menee hyvin, ja meillä piankin on kone kotona. Uudelle perheenjäsenelle on jo tehty tilaa hankkimalla mappihylly. Aiemmin näet näytön paikalla oli mappirivi, kun läppäri ei vienyt niin paljon tilaa.
Sunnuntaina pääsin toteuttamaan myös pitkäaikaisen haaveeni sinisestä pullosta, joka nyt komeilee mappihyllymme päällä. Tervetuloa moikkaamaan :D
Tämä aarre löytyi Karkun aseman Ruusukahvilasta. Ja siellähän olin sen taannoin mainitsemani leirin ansiosta. Oli hieno leiri, joskin henkisesti rasittava, kun etukäteen en oikein tuntenut ketään, edes sitä lähintä työkaveria. Kekarat, kuten rydeläisemme Pettersson sanoisi, olivat huippuja, kuin myös muut vetäjät ja isot, henki hyvä, ruoka siis aivan mahtavaa, opettaminen haasteellista ja kiehtovaa... Varmaankin aktiivinen läsnäoloni leirillä oli tarpeen, sillä eräs leiriläinen oli kirjoittanut positiivisuuslappuseeni: "tämä leiri ei olisi ollut mitään ilman sinua!". Toinen mainitsemisen arvoinen merkintä oli "cool", minkä varmaankin sain osakseni löytämällä kuolleen lepakon, jota sitten innolla esittelin kaikille. Mikä voisi vedota enemmän 13-15-vuotiaisiin miehenalkuihin? ;) No, kyllä se lepakko minustakin oli aika hieno. Ja söpö, vaikka ette uskoisi.
Nyt riennän kotiin, tarkoituksena käydä jääkaappiin käsiksi apinan raivolla.
- pese jääkaappi (, joka on ihan järkyttävässä kunnossa)
- sulata pakastin (sitä ei ole tehty vuoteen)
- paikkaa seinä (välineet olleet lainassa jo puoli vuotta)
- pese ikkunat (ei ole pesty ainakaan meidän tässä asuessa)
- korjaa vaatteet
- ompele verhot (kangas on ostettu viime jouluksi)
- pyyhi keittiön hyllyt
- pese talvivaatteet (siis lapaset ja pipo, jotka täytyy pestä käsin;)
- pese tyynyt
- puhdista seinät (näkisittepä ne sormenjäljet, onneksi ette näe!!!)
- päällystä pipolaatikko (no, tämähän on jo melkein kivaa)
- pese matot (voi TUSKA)
- selvitä opiskelupaperit (...)
-> mapita muistiinpanot
- pese pöytäliina (tää on varmaan helpoin näistä...)
- pese sandaalit (haisee jo)
(- muista elää)
On se merkillistä, että lomaksi kasaa aina tekemättömiä töitä. (Kansanperinnearkisto: aina työtä tekevälle, aina unta makaavalle.) Kun on aikaa... mutta ei jaksamista. Ja sitäpaitsi aina on kiireellisempiä asioita!
Niinkunnyt se tietokoneen metsästys... Miika lähti juuri Giganttiin mukanaan paljon rahaa käteisenä, ja mun tekee pahaa kun ajattelen, että jos ne jotenkin kummasti vain häviää ne rahat... No, ehkäpä kaikki menee hyvin, ja meillä piankin on kone kotona. Uudelle perheenjäsenelle on jo tehty tilaa hankkimalla mappihylly. Aiemmin näet näytön paikalla oli mappirivi, kun läppäri ei vienyt niin paljon tilaa.
Sunnuntaina pääsin toteuttamaan myös pitkäaikaisen haaveeni sinisestä pullosta, joka nyt komeilee mappihyllymme päällä. Tervetuloa moikkaamaan :D
Tämä aarre löytyi Karkun aseman Ruusukahvilasta. Ja siellähän olin sen taannoin mainitsemani leirin ansiosta. Oli hieno leiri, joskin henkisesti rasittava, kun etukäteen en oikein tuntenut ketään, edes sitä lähintä työkaveria. Kekarat, kuten rydeläisemme Pettersson sanoisi, olivat huippuja, kuin myös muut vetäjät ja isot, henki hyvä, ruoka siis aivan mahtavaa, opettaminen haasteellista ja kiehtovaa... Varmaankin aktiivinen läsnäoloni leirillä oli tarpeen, sillä eräs leiriläinen oli kirjoittanut positiivisuuslappuseeni: "tämä leiri ei olisi ollut mitään ilman sinua!". Toinen mainitsemisen arvoinen merkintä oli "cool", minkä varmaankin sain osakseni löytämällä kuolleen lepakon, jota sitten innolla esittelin kaikille. Mikä voisi vedota enemmän 13-15-vuotiaisiin miehenalkuihin? ;) No, kyllä se lepakko minustakin oli aika hieno. Ja söpö, vaikka ette uskoisi.
Nyt riennän kotiin, tarkoituksena käydä jääkaappiin käsiksi apinan raivolla.
maanantaina, heinäkuuta 11, 2005
Karhujuhannuksesta evankeliumijuhlille
Siispä lupailemaani turinointia juhannuksesta ja elosta sen jälkeen...
Juhannuksena grillailtiin Karhuperheen, Katriinan ja Matin kanssa. Grillistä hajosi jalat, ennenkuin päästiin ees alkuun, mutta ei se menoa haitannut. ;D Makoisa picnic päättyi sadekuuroon ja B5:n katseluun meillä. Kyseiseen sarjaan ehti syntyä paha addiktio sen viikon aikana, mitä ekan tuotantokauden jaksojen katseleminen kesti.
Juhannuksen jälkeisestä viikosta en muista mitään. Pelottavaa! Varmaankin kurkkaus vieraskirjaan virkistäisi muistia. ;)
Oletettavasti oon pessy pyykkiä (miten ihmeessä sitä aina riittää??) ja grillaillu itteäni parvekkeella ja yrittäny samalla lukia tenttiin. Niin, ja Ilkka tais sulostuttaa iltojamme... jooo, esimerkiksi hallitusmuodot käyttäen esimerkkinä kahden lehmän omistamista... :D
Jooh, en löytänyt sitä saittia, josta noita piti löytyä. Mutta löysinpäs säätäjien kotisivut. Olen aikoinaan saanut kunniakirjan "Kaikkien aikojen säätäjä"... ;D
Evankeliumijuhlat sitten. Ne olivat upeat. Oli hassua hengata Jyväskylän EO:laisten kanssa ja tavata niitä ihmisiä, joitten kanssa aiemmin hengailin tapahtumissa, niinkun Himangan jo vanhenneita entisiä seurakuntanuoria. Ja Freedom rules!!! Kiitos Jaakko XIV viimeisestä!!
Juhannuksena grillailtiin Karhuperheen, Katriinan ja Matin kanssa. Grillistä hajosi jalat, ennenkuin päästiin ees alkuun, mutta ei se menoa haitannut. ;D Makoisa picnic päättyi sadekuuroon ja B5:n katseluun meillä. Kyseiseen sarjaan ehti syntyä paha addiktio sen viikon aikana, mitä ekan tuotantokauden jaksojen katseleminen kesti.
Juhannuksen jälkeisestä viikosta en muista mitään. Pelottavaa! Varmaankin kurkkaus vieraskirjaan virkistäisi muistia. ;)
Oletettavasti oon pessy pyykkiä (miten ihmeessä sitä aina riittää??) ja grillaillu itteäni parvekkeella ja yrittäny samalla lukia tenttiin. Niin, ja Ilkka tais sulostuttaa iltojamme... jooo, esimerkiksi hallitusmuodot käyttäen esimerkkinä kahden lehmän omistamista... :D
Jooh, en löytänyt sitä saittia, josta noita piti löytyä. Mutta löysinpäs säätäjien kotisivut. Olen aikoinaan saanut kunniakirjan "Kaikkien aikojen säätäjä"... ;D
Evankeliumijuhlat sitten. Ne olivat upeat. Oli hassua hengata Jyväskylän EO:laisten kanssa ja tavata niitä ihmisiä, joitten kanssa aiemmin hengailin tapahtumissa, niinkun Himangan jo vanhenneita entisiä seurakuntanuoria. Ja Freedom rules!!! Kiitos Jaakko XIV viimeisestä!!
Vaikenemisen aika
Erinäisistä syistä bloggailu on ollut jäissä jonkin aikaa. Ja jonkinasteista hiljaisuutta jatkunee ennaltamäärittämättömän ajanjakson tulevaisuudessakin.
Menneen vaikenemisen syynä ovat olleet kiire elää ja viikon lomailu Keski-Pohojammaalla, missä ei ole kiinteää nettiä. Tulevaa mykkyyttä taas ennustaa täällä Jyväskylässä se, että jouduttiin luopumaan tietokoneesta. Ja siinä vasta onkin tarinaa kerrakseen...
Miika oli hankkinut koneen luottosopimuksella, jonka mukaan ensin maksettiin käsiraha, sitten kuukausieriä kaksi vuotta, minkä jälkeen oli määrä päättää, haluaako pitää koneen ja maksaa loput kerralla, vaiko luovuttaa koneen liikkeeseen. No. Kaksi vuotta tuli täyteen jo keväällä, ja Miika kävi pariin kertaan liikkeessä kyselemässä, että mitäs nyt, haluttaisiin kone palauttaa. Vastattiin, että katsellaan ja otetaan yhteyttä. Toissa torstaina se luvattu puhelu tuli, ja ukaasi, että kone palautettava mieluummin samana päivänä tai viimeistään perjantaina... Lisäksi Miika komennettiin soittamaan pankkiin, jonka kanssa luottosopimus oli tehty.
Soitto selvitti, että liike on saanut rahansa pankilta, ja pankki aikoo periä saatavansa Miikalta ja multa. NO HUUHHUUH. Onneksi sekä pankki että liike järkiintyivät yön yli mietittyään: kummatkin olivat mokailleet (pankki oli jatkanut laskuttamista, vaikka olisi pitänyt lopettaa, eikä liikkeessä Miikan kyselyistä huolimatta tiedetty, mitä tehdä), joten asia saatiin sovittua, eikä meidän tarvinnut maksaa heidän erehdyksistään kuin kolme kymppiä. Ei, en minä valita. Olen vain sairaan tyytyväinen, ettei tullut kummempaa jupakkaa.
Nyt ollaan sitten tietokonetta ja nettiä vailla. Toki uutta katellaan sillä silmällä, mutta ken tietää, koska se saadaan.
Istun siis yliopiston kirjaston atk-luokassa tätä naputtelemassa. Vielä olis parikymmentä minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista... ;)
Menneen vaikenemisen syynä ovat olleet kiire elää ja viikon lomailu Keski-Pohojammaalla, missä ei ole kiinteää nettiä. Tulevaa mykkyyttä taas ennustaa täällä Jyväskylässä se, että jouduttiin luopumaan tietokoneesta. Ja siinä vasta onkin tarinaa kerrakseen...
Miika oli hankkinut koneen luottosopimuksella, jonka mukaan ensin maksettiin käsiraha, sitten kuukausieriä kaksi vuotta, minkä jälkeen oli määrä päättää, haluaako pitää koneen ja maksaa loput kerralla, vaiko luovuttaa koneen liikkeeseen. No. Kaksi vuotta tuli täyteen jo keväällä, ja Miika kävi pariin kertaan liikkeessä kyselemässä, että mitäs nyt, haluttaisiin kone palauttaa. Vastattiin, että katsellaan ja otetaan yhteyttä. Toissa torstaina se luvattu puhelu tuli, ja ukaasi, että kone palautettava mieluummin samana päivänä tai viimeistään perjantaina... Lisäksi Miika komennettiin soittamaan pankkiin, jonka kanssa luottosopimus oli tehty.
Soitto selvitti, että liike on saanut rahansa pankilta, ja pankki aikoo periä saatavansa Miikalta ja multa. NO HUUHHUUH. Onneksi sekä pankki että liike järkiintyivät yön yli mietittyään: kummatkin olivat mokailleet (pankki oli jatkanut laskuttamista, vaikka olisi pitänyt lopettaa, eikä liikkeessä Miikan kyselyistä huolimatta tiedetty, mitä tehdä), joten asia saatiin sovittua, eikä meidän tarvinnut maksaa heidän erehdyksistään kuin kolme kymppiä. Ei, en minä valita. Olen vain sairaan tyytyväinen, ettei tullut kummempaa jupakkaa.
Nyt ollaan sitten tietokonetta ja nettiä vailla. Toki uutta katellaan sillä silmällä, mutta ken tietää, koska se saadaan.
Istun siis yliopiston kirjaston atk-luokassa tätä naputtelemassa. Vielä olis parikymmentä minuuttia ennen kirjaston sulkeutumista... ;)
maanantaina, kesäkuuta 27, 2005
Heaven above
Olen kuluttanut kaksi (2) tuntia etsimällä kunnollista Narnia-sivustoa lisättäväksi vaatimattomaan linkkilistaani. Jotkut sivut on karmeita, toiset melkein hyviä, mutta sitä täydellistä ei ole tullut vastaan. Erityisen harmillista on se, että C.S. Lewisista kertovia hyviä saitteja on vaikka kuinka, mutta niissä ei puhuta juuri hölkkäsen pöläystä Narniasta. Narnia-sivustot taas on joko harrastelijamaisia taikka kaupallisia.
Laihana tuloksena aika kattava linkkilista, mutta ei sitä kauneuden ja tiedon yhdistelmää, jonka toivoin löytäväni. Sen sijaan törmäisin taas testiin, jonka tulos on tässä...
The final book of Narnia, you're a sometimes disturbing story about the end of the world and the beginning of a new one. Your characters include an evil monkey, a misguided donkey, stubborn dwarves and all the human characters from the previous books. You manage to be heartbreaking and beautiful at once.
Ryden Annin mailien lopusta ajatus:
"Imagine there's no heaven." - John Lennon
"Imagine there is."
Laihana tuloksena aika kattava linkkilista, mutta ei sitä kauneuden ja tiedon yhdistelmää, jonka toivoin löytäväni. Sen sijaan törmäisin taas testiin, jonka tulos on tässä...
The final book of Narnia, you're a sometimes disturbing story about the end of the world and the beginning of a new one. Your characters include an evil monkey, a misguided donkey, stubborn dwarves and all the human characters from the previous books. You manage to be heartbreaking and beautiful at once.
Ryden Annin mailien lopusta ajatus:
"Imagine there's no heaven." - John Lennon
"Imagine there is."
sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2005
Kotikirjaston hyllyltä
Aaahh, näin aamutuimaan ajattelin rustailla kirjameemin, jonka löysin Maijan blogista. En kyllä vieläkään tiedä, mitä meemi tarkoitaa... mutta Wikipedia kertoo meemistä kyllä.
1. ota hyllystäsi viisi kirjaa
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke
6. viidennestä kirjasta koko kirjan viimeinen lause
7. tee virkkeistä jono
8. nimeä lähteesi
2) "Biologiaa voidaan ymmärtää vain evoluution valossa tarkasteltuna", kirjoitti kuuluisa evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky.
3) "Kohta herra ylimuuli saapuu Tuulitornin juurelle ja sitten minä lasken teidät vaikka karamellipussissa alas", hihitti noita Kuva Kuva, " ja saan suklaapalkinnon, nam NAM."
4) Momo viipyi vielä hetken paikoillaan, sillä hän huomasi oven päällä uuden kilven, jota kantoi valkea yksisarvinen.
5) Hoidsin kätel oma ja tema poega.
6) Jeesuksen omin sanoin: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard: 2000. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
* Pennanen, Lea: 1987. Piilomaan pikkuaasi. Kolmas painos. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1987.
* Ende, Michael: 2000. Momo. Viides painos. Saksankielinen alkuteos Momo. K. Thienemanns Verlag Stuttgart 1973. Suomentanut Marikki Makkonen. Tummavuoren Kirjapaino Oy. Vantaa 2000.
* Asimov, Isaac: 1973. Igaviku lõpp. Originaali tiitel: The End of Eternity by Isaac Asimov, Lancer Books, Inc. New York 1968. Inglise keelest tõlkinud Linda Ariva. Kirjastus "Eesti Raamat". Tallinn 1973.
* Gustavsson, Stefan: 1999. Perusteltu usko. Ruotsiksi ilmestynyt nimellä Kristen på goda grunder, SESG-Media, Box 6486 S-113 82 Stockholm, Sverige. Suomennos: Teemu Haataja, Pekka Nieminen. Kustannusosakeyhtiö Uusi Tie. Hämeenlinna 1999.
1. ota hyllystäsi viisi kirjaa
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke
6. viidennestä kirjasta koko kirjan viimeinen lause
7. tee virkkeistä jono
8. nimeä lähteesi
2) "Biologiaa voidaan ymmärtää vain evoluution valossa tarkasteltuna", kirjoitti kuuluisa evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky.
3) "Kohta herra ylimuuli saapuu Tuulitornin juurelle ja sitten minä lasken teidät vaikka karamellipussissa alas", hihitti noita Kuva Kuva, " ja saan suklaapalkinnon, nam NAM."
4) Momo viipyi vielä hetken paikoillaan, sillä hän huomasi oven päällä uuden kilven, jota kantoi valkea yksisarvinen.
5) Hoidsin kätel oma ja tema poega.
6) Jeesuksen omin sanoin: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
* Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard: 2000. Evoluutio. Kriittinen analyysi. 1. suomalainen painos. Saksankielinen alkuteos Evolution - Ein kritisches Lehrbuch, 1998 Weyel Lehrmittelverlag Giessen. Suomeksi toimittanut Matti Leisola. Lahti: Datakirjat, 2000.
* Pennanen, Lea: 1987. Piilomaan pikkuaasi. Kolmas painos. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1987.
* Ende, Michael: 2000. Momo. Viides painos. Saksankielinen alkuteos Momo. K. Thienemanns Verlag Stuttgart 1973. Suomentanut Marikki Makkonen. Tummavuoren Kirjapaino Oy. Vantaa 2000.
* Asimov, Isaac: 1973. Igaviku lõpp. Originaali tiitel: The End of Eternity by Isaac Asimov, Lancer Books, Inc. New York 1968. Inglise keelest tõlkinud Linda Ariva. Kirjastus "Eesti Raamat". Tallinn 1973.
* Gustavsson, Stefan: 1999. Perusteltu usko. Ruotsiksi ilmestynyt nimellä Kristen på goda grunder, SESG-Media, Box 6486 S-113 82 Stockholm, Sverige. Suomennos: Teemu Haataja, Pekka Nieminen. Kustannusosakeyhtiö Uusi Tie. Hämeenlinna 1999.
Nocturne
Karhujuhannuksesta lisää myöhemmin, mutta tänään haluan esitellä teille nopsaan ennen nukkumaanmenoa yhden söpöimmistä otuksista, mitä maa päällään kantaa. Sehän on se MTV:n pöllö...
Joka kerran kun näen sen, tulee hyvä mieli ja on pakko ruveta jammaamaan mukana. :)
Hyvää yötä, nallekarhut ja untuvikot!
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
- Eino Leino
Joka kerran kun näen sen, tulee hyvä mieli ja on pakko ruveta jammaamaan mukana. :)
Hyvää yötä, nallekarhut ja untuvikot!
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
- Eino Leino
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)