Topless feeling

Ahh...

Tänään on jo kolme asiaa yliviivattu mustaltalistalta: jääkaappi - kiitos Miikan avun, vaatteitten korjaus ja talvivaatteitten pesu. Huomisesta en mä tiedä; kahdelta Anu ja Tomy saavat toisensa, ja meidänkin siis pitää rientää Uuraisten kirkkoon. Maailmankuva taasen avartuu uuden paikkakunnan myötä. Haa, ystävällämme Maella on tavoitteena käydä kaikissa Suomen kunnissa, ja aina kun uusi paikka on nähty, ala-asteelta saadun karttakirjan sivulla kunnan alue vaihtaa väriä lyijykynän avulla... Hupaisaa:)

Illalla Jaakko ja Linda tulevat yökylään, ja ehkäpä muutakin EO:n porukkaa eksyy tänne... elän toivossa, että pääsen taas pelaamaan Carcassonnea. Tänä aikana ilman tietokonetta (ja siis nettiä, blogia, poksia, ...) ehti kehittyä uusi aamutraditio: aamupalan jälkeen kiperä erä Carcassonnea. Kyllästyttiin katselemaan peliä, joka pari viikkoa kökötti atk-pöydällä odottamassa lahjapaperiin käärimistä. Se oli menossa Anulle ja Tomylle, mutta älkää kertoko niille;D

Ja tänään hyviä uutisia tulvii ovista ja ikkunoista! Yksi mun ikiaikaisista heroista, MacGyver saapuu syyskuun alusta sulostuttamaan lauantai-iltojani. Joudunpa perumaan väitteeni, että subilta ei tule katsomisen arvoista ohjelmaa. Jos oon joskus jotakin sarjaa seurannu nenä ruudussa suurinpiirtein, niin Ihmemiestä...

Taannoin mainitulla Freedomilla, anteeks eikun samalla porukalla, joka heitti toisenlaista settiä nimellä The Huiputtomat, eli Topless eli Mullikuoro, oli aikoinaan Ihmemiessketsi. Biisien välillä lavalle kompuroi määkien puhuva sokea mies: "Mää en nää, mää en nää..." Ihmemies tätä kovasti ilmastointiteipillä auttamaan. Mutta eiiihän siitä mitään tule, tarvitaan Jeesusta hätiin. Ja siunatuksi lopuksi Ihmemiehen tunnari omilla sanoilla.

Aina kun muistelee tuota aikaa, johon Freedom ja Huiputtomatkin kuuluivat, tulee pieni pala kurkkuun, ikävä, haikea kaipaus ja hymy, onni. Olin silloin teini, juuri löytämässä itseäni, ystävyyttä, tiedon ja viisauden aarteita Kristuksessa. Välillä olin hajota palasiksi, mutta silti olin maailman onnellisin Pälli. Minulta ei puuttunut mitään, vaikka en ollut löytänyt vielä prinssiäni, mulla ei ollut opiskelupaikkaa ja välillä tuntui ettei sellaista koskaan löydykään. Kuitenkaan multa ei puuttunut mitään, ja välillä tuntui kirjaimellisesti siltä, että leijun muutamia senttejä maanpinnan yläpuolella.

Se oli Pernupileitten aikaa, Rauhiksen seuroissa ravaamista ja Guns'n'lähetyksen leireillä kukkumista, nuortentapahtumien koluamista. Kun olin käynyt tutustumassa pääkaupunkiseutuun ja vähän muuallekin, totesin kerran eräälle Marille, että Keski-Pohojammaalla on tapahtumissa aivan oma erityinen fiiliksensä, mitä ei ole missään muualla. Ja kerran paljon myöhemmin Marinkin opiskeltua jonkin aikaa, hän sanoi minulle: "Nyt ymmärrän, mitä tarkotit sillä tunnelmalla..."

En ole tänäänkään onneton, vaan ihan tyytyväinen ja... onnellinenkin. En kuitenkaan enää maailman onnellisin. Mutta jonakin päivänä olen sitä taas.