Ällistyttävää kyllä tähti on edelleen hengissä, ja on alkanut kukkia! Kukkia minun ikkunalaudallani, josta onnistuin tappamaan Samin ja Krissen lahjoittaman lehtikaktuksen liialla kastelulla... Minä kun en ole multasormi, toisin kuin äiti, jonka olohuonekin muistuttaa puutarhaa.
Tähtönen oli ilon pilkahdus keskellä kiirettä ja vastarintaa: EO:lla ovat vastuunkantajat vähissä, opiskellakin pitäisi, tutkintouudistus hämmentää, imuri, pesukone ja puhelin näyttivät sanovan työsopimuksen irti kaikki yhtä aikaa, iho repeilee, elämä on yhtä tappelua.
Eräänäkin aamuna kiireissäni yritin korjata imuria itkien ja huutaen Miikalle: miksi mun elämäni ei voi koskaan olla normaalia? Miksi täytyy koko ajan tulla uusia vaikeuksia... Tuntui, taas pitkästä aikaa, että minua revitään sisältä käsin kappaleiksi, joista jokainen, kuka tahansa, olisi valmis ottamaan osansa ja paikkaamaan sillä oman elämänsä aukkokohtia. Parin syksyn takainen väsymys, jonka luulin jo voittaneeni, pulpahti pintaan.
Muutaman päivän on ollut jo rauhallisempaa, vaikka kiirettä onkin. Lainasin kirjastosta Doris Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä, ja olen nautiskellut sitä iltaisin. Jopa siinä määrin, että päivän mittaan olen uponnut siihen maailmaan, ja terveellistä kyllä, unohtanut välillä sen mitä on ympärilläni. Jollakin ihmeellisellä tavalla riiteleminenkin on vaihtunut suudelmiksi. Suurta iloa tuotti myös eilinen kohtaaminen erään kaupunkiseurakunnan pastorin kanssa. Kuin olisi löytänyt sielunsukulaisen.
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.Jaak.1:17
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti