Ajatusten luonne

Ajatukset ovat merkillisiä olioita. Niitä ei voi komentaa - tai voi, mutta ei saada tottelemaan.

Tänä aamuna ensimmäinen ajatus oli kandidaatintutkielma. Seuraava ahdistus. Aivopesuun käytin omena-kanelimuromysliä ja pari MacGyverin jaksoa, niin että onnistuin melkein myöhästymään Lutherin kirkon messusta.

Matkalla ajattelin, kuinka sitä ihminen pystyy saamaan elämänsä solmuun, mutta ei jotenkin avaamaan sitä itse. Valo oli kaunista, kultaista ja kevyttä. Hyväpaha olo, ja kiitollisuus kauneudesta. Ja niistä kahdesta, jotka sanoivat eilen, että ovat monta kertaa halunneet tulla EO-iltaan, ja nyt vasta ensi kertaa päässeet.

Eilisestä päivästä en olisi muuten osannut kiitollinen ollakaan. Aamulla riideltiin ennen Miikan lähtöä koko viikonlopun kestävälle polttariristeilylle, ja vaikka riita sovittiin heti aamusta, siitä jäi sydämeen paha haava. Aamupäivällä huomasin naarmuttaneeni yhtä rakasta Mustarastaan levyä. Ennen EO:n hallituksen kokousta en ehtinyt kuin vilkaista vihattuarakasta tutkielmaa. Kokous ja loppuilta olivat välillä vaikeita, kun olisi tehnyt mieli käpertyä jonnekin lämpöön, olla vain hiljaa, katsella ja kuunnella.

Musta on mieli kuin musta maa
vaikka siihen sataa lunta valkeaa...

Luulin jo päässeeni voitolle väsymyksestä. Ja silti tuo sydämen haava ja nämä muut asiat tuntuvat imeneen minusta kaiken voiman. En jaksanut rakastaa, vaikka näin kaipauksen.

Huomaan, että on hyvä olla välillä yksin. Ei siksi, että riideltiin, vaan siksi, että on tilaa ajatuksille. Hiljaisuudelle.