Tunnollisuus on

En tahtonut eilen illalla saada millään unta. Se on minulle äärimmäisen harvinaista, yleensä nukahdan melkein saman tien kun lasken pään tyynyyn, ja nukun sitten syvää, rauhallista unta, kunnes kännykkä alkaa piipittää ja on pakko kömpiä unen lämmöstä kylmään aamuun. Pidän kyllä aamuista, varhaisista aamuista, joiden valo on lempeää ja kirkasta yhtä aikaa. Usein on vain liian kiire nauttia niistä...

Illalla oli kuitenkin aikaa miettiä. Totesin, että olen alkanut taas suorittaa elämää. Ryttylässä ollessamme eräs Toni sanoi minulle, että siitä pääsee eroon vain lopettamalla kaiken suorittamisen, välittämättä siitä, mikä olisi velvollisuuteni taikka oikein muita kohtaan. Se on vaikeaa, tai lähes mahdotonta, ainakin minulle.

Olen yrittänyt vuosia päästä tasapainoon tämän asian kanssa. Nautin ihan oikeasti siitä, kun on paljon tekemistä. Nyt kuitenkin jouduin jättämään kaksi isoa tenttiä väliin, kun en saanut riittävästi luettua kumpaankaan. Syynä osittain se, että olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että minun täytyy läsnäolollani pitää joitakin toimintoja pystyssä. Niin, ne ovat kaikki sellaisia asioita, joissa tykkään olla mukana. Mutta velvollisuudentuntoni estää minua olemasta pois silloinkaan, kun olen väsynyt, tai olisi pakko opiskella.

Paffe oli viikonlopun täällä, ja lauantai-iltana EO:lla puhelemassa. Oli ihanaa nähdä. Silti en voi sanoa, että viikonloppu olisi ollut lepoa - lauantaina tuntui olevan niin kiire, ettei hetkeksikään voinut hellittää, vaikka oikeasti ei edes ollut kiire. Sunnuntaista toivoin päivää, jolloin olisi voinut jättää aivot narikkaan ja olla vain, tekemättä yhtään mitään. Ilkka oli kuitenkin myös käymässä täällä, ja lisäksi Karhut tulivat katsomaan B5:a... oli oikein kivaa, ja todella halusin kaikkia nähdä, mutta tänä aamuna ei tunnu siltä, että olisin levännyt. Tuleva viikko ei myöskään näytä siltä, että lepoa olisi tiedossa.

Aiemmista epäilyksistä huolimatta taidamme sittenkin hakea vaihtoon Kanadaan. Se merkitsee lopun opintotuen säästämistä vaihtoa varten ja toisen työpaikan hankkimista. Tällä hetkellä olo on se, että nykyiselläänkin tehtävää on aivan tarpeeksi. Jos en löydä asiaan ratkaisua ja pian, Pälli leviää.

Ratkeamaton yhtälö? Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tapahtuu... ;)

P.S. Olen jo pari vuotta yrittänyt liittyä vertaistukiryhmään nimeltä Anonyymit Tunnolliset, mutta en koskaan muista postittaa hakemusta. Lisäksi liittymisehtona on hankkia huoneentaulu, jossa lukee: "Tunnollisuus on perseestä." Sitä en aio tehdä. Kuulin vastikään, että eräs ryhmään liittynyt nuori mies oli teettänyt huoneentaulun ystävällään - ristipistotyön, jossa kyseinen teksti komeilee vaaleanpunaisten ruusujen ympäröimänä... :D

Toimii kuin kone - vaalikone!

Buahahaa, SYL:n vaalikone sitten tosiaan - pitkän odottelun jälkeen - avautui tänään. Aukeni kyllä, mutta toiminnan kanssa on niin ja näin.

Entäs sitten ehdokkaiden vastaukset - viittaan lähinnä omiini. En sitten onneksi ollut päänsäryn ja väsymyksen kourissa rustatessani kommentteja vaalikoneen väittämiin, lukekaa nyt vaikka tämä lause ja ymmärtäkää... "Voi olla, etä joskus jotakin tämäkin tapahtuu." :D

Lisäksi olen antanut olemattomalle kopo-valiokunnalle (oikeasti opinto- ja tiedevaliokunta) arvaamatonta valtaa ja ollut pontevasti sitä mieltä, että ylioppilaskunnan tulee ottaa kantaa globaaleihin ympäristökysymyksiin. Väsymyksen hämärtämä ymmärrykseni takertui globaaliin ja yhdisti sen inhimillisiin katastrofeihin kuten viime Tapaninpäivän tsunamiin - hämärää logiikkaa?

Vakavasti ottaen olen siis sitä mieltä, että
a) ilman koulutuspoliittista toimintasektoria (korkeakoulupoliittinen sihteeri + opinto- ja tiedevaliokunta) ylioppilaskunnassa ei olisi mitään tahoa, joka koordinoidusti huolehtisi opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopistomaailman byrokratian kiemuroissa, ja
b) ylioppilaskunta voi ottaa kantaa myös ympäristöpolitiikkaan niin halutessaan. Se ei ole kuitenkaan ylioppilaskunnan varsinainen tehtävä. Ylioppilaskunnan ympäristöpolitiikan tulisi olla ruohonjuuritason toimintaa, jonka tavoitteena olisi kestävän kehityksen toteutuminen käytännössä, ylioppilaskunnan ja myös sen jäsenten elämässä.

No, ainakin ehdokkaan etsijät saavat hyvät naurut :D

Olipa kerran...

... niinhän kaikki kunnon sadut alkavat.

Käytiin sunnuntaina katsomassa Jali ja suklaatehdas. Hieno elokuva - suosittelen kaikille, jotka tykkäävät saduista!

Vanha tarina kertoo kaupungista, jonka maisemaa hallitsee salaperäinen suklaatehdas. Kukaan ei käy siellä enää töissä, mutta silti sen suklaa on maankuulua. Tehtaan omistaa vähintään yhtä salaperäinen Villi Vonka (Johnny Depp), joka kertomatta syytä päättää kutsua viisi onnekasta lasta tutustumaan tehtaaseensa. Niinpä viiden suklaalevyn kääreeseen piilotetaan kultainen lippu, joka oikeuttaa tutustumiskäyntiin.

Jali (Freddie Highmore) on pieni poika, jonka perhe on lämmin ja rakastava, mutta kovin köyhä. Kaikkien hämmästykseksi Jali löytää viimeisen kultaisen lipun, ja pääsee vierailulle suklaatehtaaseen...

Jali ja suklaatehdas on klassinen satu opetuksineen kaikkineen - hyvästi väljähtynyt newage-ideologia! Tim Burton on onnistunut luomaan värikylläisen ihmemaan, jossa erityisesti lapsinäyttelijät elävät tarinaa aidosti todeksi. Musiikki on hersyvän hauskaa ja mukaansatempaavaa, eikä Johnny Depp ole koskaa näyttänyt yhtä hyvältä. ;)

Elokuvan loppu jäi kuitenkin hiukan mietityttämään. Löysivätkö kaikki sittenkään omaa paikkaansa - loppu hyvin, kaikki hyvin?

Mistä tietää...

... että on liian kiire?
- Siitä, ettei ole kotonaan kerralla niin pitkää aikaa, että ehtisi pestä koneellisen pyykkiä.

... kuuluvansa marginaaliryhmään?
- Siitä, kun ihmiset puhuvat kuin ketään marginaaliin kuuluvaa ei olisi paikalla.

... olevansa liian väsynyt?
- Siitä, kun on ostanut joku päivä sitten vessaan uutta saippuaa käsienpesua varten, tyhjentänyt ostokset olohuoneeseen kiireessä, eikä sitten parin päivän päästä jaksa siirtää saippuaa olohuoneesta vessaan vaikka vanha alkaa olla loppu.

(Onneksi on aviomies:)

Tämä sivu päivittyy mahdollisesti aikojen kuluessa.