Pikakelaus

Uoh. Juuri tällaista elämän ei pitäis olla.

Tarkoitan: takana on hieno viikonloppu. Mutta niin kovin kiihkeä, ettei oikeen ole ehtinyt huomaamaan edes mitä ajattelee, taikka kunnolla pysähtymään ja vain olemaan olemassa pienen hetken. Kun kaiken valveillaoloajan täyttää tekemisellä, koko elämästä tulee kuin unta vain...

Perjantai-iltana lähdettiin vielä porukalla dyykkaamaan, ja saalista saatiin aika kivasti. Sen jälkeen katottiin leffa nimeltä The Machinist, joka oli viimeisen päälle ahdistava. Elokuvan loputtua kello oli kolme, ja mun atooppinen ihoni jo huusi unta; Jaakko, Miika ja Karhut lähtivät kuitenkin Keuruulle (Jyväskylästä noin tunnin ajomatkan päähan) metsästämään jotain kraateria. Minä puolestani leijailin Nukku-Matin kanssa untenmaille herätäkseni aamukahdeksalta kauhuissani siihen, että Miika ei ollut vieläkään tullut kotiin...

No, äijillä oli vain ollut niin hauskaa, että aika oli vähän vierähtänyt. Jaakko tuli kanssa aamupalalle meille.

Miika nukkui koko päivän, minä grillailin itseäni parvekkeella ja luin Doris Lessingin Shikastan loppuun. Kirja on niin synkeä, että sen lukeminen venyi yli puolen vuoden projektiksi. Illalla mentiin mun opiskelu- ja Miikan työkaverin Joonaksen sekä tyttöystävänsä Annen luo syömään ja katsomaan Babylon 5:sta. Voi sitä kestityksen määrää! Olin ihan hämmentyä. :o Kiitos Anne ja Joonas, oli tosi kivaa käydä. Pian uusiksi, mutta meiän piikkiin. :)

Sunnuntaina kymmeneksi Kortepohjaan messuun, minkä jälkeen Karhuille kirkkomuffinsseille... ja sieltä sitten Minnan kanssa japanilaiseen ravintolaan syömään. Illalla Karhun Matti ja Hanna-mummumme tulivat vielä katsomaan B5:n ekaa tuotantokautta, joka saatiin Joonakselta ja Annelta lainaan.

Olo on vähän kuin olisi painanut pikakelausnäppäintä viikonlopun ajaksi. En ehtinyt kirjoittelemaan, vaikka mielessä oli yksi sun toinenkin miete. Nytkin hermostuttaa; meiän parvekkeelle paistaa aurinko vain aamupäivästä, joka kuluu kovaa vauhtia tietokoneella.

Uoh.