Olen päivänä muutamana lueskellut Blogilistan 30:n linkatuimman joukossa olevia blogeja, kun tutut ei ole päivittäneet omiaan. Tällä tapaa saa ainakin kulutettua uskomattoman paljon aikaa, en ymmärrä kuinka monilla tuntuu olevan aikaa lukea ja kommentoida kymmeniä blogeja.
Olen jotenkin tyrmistynyt "sotatilasta", joka joidenkin näiden blogien välillä, taikka heidän muodostamassaan yhteisössä, näyttää vallitsevan. En pysty tarkkaan sanomaan, kenen välillä, enkä halua yrittääkään. Olen lukenut lähinnä Illuusiaa, ja sieltä käynyt hyvin lyhyesti vilkaisemassa Tristania, minhiä (13.8.), Jäädykepiirikuntaa, ja karu sellia. Saatan unohtaa jonkun, pyydän anteeksi. Illuusiaa lukuunottamatta olen lukenut vain yhden jutun kustakin, kaikista en sitäkään kokonaan ja yleensä Illuusiaan liittyen. Jos joku näistä mainituista lukee tätä, niin tässä silmälasit, joiden läpi tihrustaa: en halua tilaan mukaan, ja siksi kirjoitan omaan blogiini; lisäksi ymmärtääkseni kyse on vaikeasti määriteltävästä yhteisöstä, ja tuntuisi oudolta pistää samanlainen kommentti useisiin eri blogeihin. Aihekin on "oma" sikäli kuin näin vanhassa maailmassa voi. Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä. Jotta kellekään ei iskisi paranoia, yltä näkee, kenen blogista olen lukenut ja mitä.
Siis sotatilaan. Sana ei ehkä ole sopivin mahdollinen kuvaamaan tilannetta, mutta paras mitä näin äkkiä tulee mieleen. Konkreettisesti on kyse siitä kuinka kirjoitetaan ja kommentoidaan. Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen. Luulin yläasteella, että osan kiusaamisesta voisi pistää iän piikkiin, mutta jotkut näistä äänenpainoista ovat samaa luokkaa. Ei se kyllä pitäisi olla yllätys, sillä vanha aatuhan se on joka jyllää. Illuusia peräänkuulutti rehellisyyttä, mutta se onkin paljon pyydetty ihmiseltä, joka on perisynnin vääntämä.
Reilu viikko sitten kävimme Komun ja Suennen kanssa syömässä Tampereella. Tuli puheeksi se, kuinka ystävällisyys ja lempeys eivät ole cool, vaan kyynisyys, kovuus ja aggressiivisuus. Mutta kuka haluaisi lähelleen ihmisen, joka on vain näitä kolmea viimeksi mainittua?
Tuntuu kuin tämä virtuaalitodellisuus ruokkisi ihmisessä kaipuuta olla cool - siis kyyninen, kova ja aggressiivinen, ivallinen ja pilkallinen. Itselleen voi luoda sellaisen persoonan kuin huvittaa, ja vaikka pyrkisi aitouteenkin, ei vastuun tarvitse olla samaa luokkaa kuin kasvoista kasvoihin kohtaamisessa - netissä riittää bloggaajia, jos menee välit poikki, niin seurasta ei ole silti pulaa. Toisen pystyy etäännyttämään ja häntä voi suomia sanan säilällä nauttien vallan ja voiman tunteesta, joka syntyy kun pääsee mittelemään kieltään ja älyään toisten verbaaliakrobaattien kanssa. Aivan kuin virtuaalisesti voisi irrotella, kun normaalielämässä täytyy pitää kohteliaisuussäännöistä kiinni.
"Sattui syvään sanan miekka,
kaatoi ketoon miehen.
Niin kuin silmiin heitetty hiekka
näön mukanansa vieden."
- Bass'n'Helen
Kritiikki on sitten erikseen. Joku sanoi joskus, että valittaminen muuttuu kritiikiksi vasta silloin, kun esitetään epäkohdan lisäksi parannusehdotus. Lisäksi kritiikin arvoa eivät mielestäni nosta purevat sanat, eikä kritiikissä pohjimmiltaan ole kyse siitä, lainkaan. Korjaava palaute olisi ehkä hyvä termi: pyrkimyksenä on virheen tai erehdyksen korjaaminen, ei solvaaminen. Ammattikorkeassa opetettiin palautteenannon muutama nyrkkisääntö: 1) Positiivisen ja korjaavan palautteen suhde on 9+1. 2) Ensin positiivista palautetta, sitten korjaavaa, ja lopuksi vielä positiivista. 3) Jos todella haluat muutosta, pyri toimimaan näin.
Lienee surkuhupaisaa, että en ole lainkaan ainut, joka tahtoo kirjoittaa veitsen terällä ja sydänverellä, olivatpa blogin tekstit sitten faktaa, fiktiota tai jotain siltä väliltä. Ihmiset avaavat sydämensä oman elämänsä sankarien preparoitavaksi ja antavat samalla mitalla takaisin. Kukin tahtoo niin kovin kelvata virtuaalisenakin, tai juuri sellaisena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
19 kommenttia:
Minä en ainakaan mielestäni oli pilkannut ketään. Karu selli on huumoriblogi ja siellä Illuusia taas sai ansionsa mukaan kun meni kirjoittamaan nokkavasti mielipiteitään siitä että teksti pitäisi lukea läpi ennen kritisointia ja samaan syssyyn myönsi nenäkkäästi ettei ole jaksanut lukea kommentoimaansa tekstiä kokonaan.
Äly hoi älä jätä...
"Kirjoitan enemmän vaikutelmien kuin faktojen pohjalta (koska en ole pitemmälti tutustunut kyseisiin blogeihin, paitsi Illuusiaan), joten saatan erehtyä."
En halunnut osoitella sormella. Puhuin siksi yhteisön ilmapiiristä, mistä mielestäni on myös kyse. Kirjoitin kuitenkin, missä olen käynyt lukemassa ja mitä, koska minustakin olisi ikävää vain vihjailla. En edes muista tarkkaan, kuka on kirjoittanut mitäkin... paitsi ehkä Illuusia, kuten sanottua, koska hänen blogiaan olen lukenut enemmän. Kun nimesin blogeja, kysymys oli keskustelusta, jota blogeissa käydään, ja sen keskustelun sävystä. Olen pahoillani, että en osannut kirjoittaa tätä heti auki.
Vaikutelma, jonka Blogistanian(?) ilmapiiristä sain, oli että jokainen, joka kirjoittaa henkilökohtaisista asioistaan, voi varautua siihen, että joku tarttuu kirjoitukseen ja pitää sitä jotenkin viallisena. Ja katsoo oikeudekseen arvostella.
No, oikeastaanhan teen sitä juuri itsekin. Olisi ehkä pitänyt jättää kirjoittamatta tästä. En tiedä.
Olen varmasti ollut aika sinisilmäinen luullessani, että ihmiset voisivat suhtautua toisiinsa tukien. Ja jos joku kirjoittaisi pelkkää fiktiota kalastellakseen lukijoita/ myötätuntoa/ ..., niin hänen oma häpeänsä - eihän se myötätuntoisia ihmisiä pelleiksi tekisi, ainakaan minun mielestäni.
Huumori... monisyinen asia. Päältäkatsoen törkeä huumori voi olla hyväksyttävää, jos se kaikille osapuolille on sitä. Hassuttelun ja loukkauksen raja on joskus hiuksenhieno ja häilyvä. En osaa sanoa, miten on karu sellin tapauksessa. Tässäkin oli kyse vaikutelmasta, jonka sain.
En toivo sinulle tai kenellekään mitään pahaa, kaikkea en vain ymmärrä.
"Olen varmasti ollut aika sinisilmäinen luullessani, että ihmiset voisivat suhtautua toisiinsa tukien. Ja jos joku kirjoittaisi pelkkää fiktiota kalastellakseen lukijoita/ myötätuntoa/ ..., niin hänen oma häpeänsä - eihän se myötätuntoisia ihmisiä pelleiksi tekisi, ainakaan minun mielestäni."
No tätä mieltä minäkin olen enkä siksi oikein ymmärtänyt Illuusian todellisuuskirjoitusta. Eihän kukaan voi olla varma mistään mitä joku tuntematon netissä kirjoittaa mutta ihmiset suhtautuvat kuin heiltä olisi jotenkin huiputettu jotain jos joku olisikin valehdelluit teksteissään.
Jos joku valehtelee ja kerää sympatiaa ja olet myötätuntoinen niin eihän se myötätuntosi ole mitään valuuttaa joka jotenkin vähenee kun sitä osoittaa. Pikemminkin luultavasti sinulle itsellesikin on tullut hyvä olo empaattisuudestasi. Tuota en juuri käsitä.
:)
Minusta tuntuu, että ainoa mahdollisuus vaikuttaa netissä asioihin positiivisesti on yrittää itse omassa blogissaan noudattaa jonkinlaista eettistä tasoa ja harrastaa sitä tietysti myös muiden blogeja kommentoidessaan.
Minä en ota tähän mainitsemaasi sotatilaan sen kummempaa kantaa, mutta minut se on saanut miettimään erästä asiaa. Eikö kuitenkin olisi eettistä ilmoittaa aina suoraan, kehen tai keihin linkkaa, kuten sinäkin nyt teit. Se on tietenkin pelottavaa, koska silloinkin voi saada kuraa silmilleen, mutta ainakin se kura tulee sitten oikeasta suunnasta ja kaikki voivat olla edes suurin piirtein yksimielisiä siitä kenestä ja mistä ilmiöstä nyt yleensä puhutaan. Minäkin tunnen usein houkutusta puhua asioista "yleisellä tasolla" mutta eikö se kuitenkin ole tällaisessa ympäristössä hiukan arveluttavaa. Kun kaikki kuitenkin olemme ihmisiä blogiemme takana?
Niinpä, muuttaa ei voi kuin itseään. Ja monikin varmaan jakaa sen kokemuksen, että vaikeampaa ei liene olekaan. ;)
Yleisen tason kiusaus on suuri. Kuitenkin on olemassa yksilö - yhteisö -jännite. Tarkoitan: jokainen yhteisön jäsen vaikuttaa sillä mitä tekee, miten tekee tai miten on olemassa siihen, millaiseksi yhteisön henki muodostuu. Ja vaikka en tässä nyt lähde todistelemaan, että sellainen oikeasti on olemassa, niin eikö olekin? Ja sitten se henki taasen vaikuttaa yksilöön.
En vieläkään tiedä, teinkö viisaasti kun kirjoitin mitä kirjoitin. Oli miettimistä siinä, miten sanansa asettaa. En ihan todella tahtonut ketään loukata, sillä näen kyllä, että jokainen, jonka kirjoituksia olen lukenut, on kykenevä sekä asialliseen että vähemmän asialliseen. Niin kuin jokainen meistä. Hyökkäys saa aikaan vastahyökkäyksen, ja syntyy kehä. Surullista, kovin surullista on se, että usein kehä alkaa väärinkäsityksestä.
Avoimuus voisi auttaa kyllä. Mietin omalla kohdalla, että ehkä olisi sittenkin pitänyt laittaa esimerkiksi Illuusian blogiin sellainen kommentti, että minusta tuntuu, että keskustelussa on kovin kova sävy. No, eihän sitäkään tiedä, olisko se pahentanut asioita.
Tuntui, että piti kirjoittaa. Itselleni tärkein ajatus oli ehkä se, että ystävällisyys ei ole cool, vaikka tämä ajatus itsessään sai tekstissäni niin vähän tilaa.
Ihmisiä, hyvässä ja pahassa.
Ehkä ystävällisyys ei ole cool, mutta kyllä se tekee aina vaikutuksen, varsinkin jos ystävällisyys perustuu aitoon toisen ihmisen kunnioittamiseen.
Se mikä minua tyrmistyttää, on kovuus ja kyynisyys ja pilkkaaminen
Olen puoli vuotta kiertänyt blogeissa niin ahkerasti, että perhe ei kohta äitiä tunnista. Aina välillä puhkeaa näitä myrskyjä lammikkoon.
Blogimaailmassa keskimääräistä useammat ovat lahjakkaita, mutta myös jollain tavalla erityisiä (Merkityksessä Ladonlahti, T., Naukkarinen, A. & Vehmas, S. (toim.) 1998. Poikkeava vai erityinen?. Ennen kuin joku kokee tulleensa loukatuksi, haluan mainita, että suhtaudun lämpimästi erityisiin ihmisiin ja koen itsekin olevani sellainen.)
Noista lähtökohdista seuraa helposti nokittelua, väärinymmärrystä ja yhteenottoja (myös reaalimaailmassa, saati näin suljetussa yhteisössä). Kun älykkäät ihmiset satsaavat kaikkensa salvankalisteluun, on jälki kamalaa!
Sellistin ja Vt:n roolia en ollut ennen edes ajatellut esittämälläsi tavalla. (Äiti on sokea lastensa mahdollisille puutteille!) Nyt kun ajattelen, pystyn ymmärtämään, että heidän postauksensa ovat saattaneet aiheuttaa mielipahaa Illuusialle. Mutta!! näitä sällejä seuranneena tiedän, että heihin on sisäänrakennettuna herkkyys sormenheristelyn, ylhäältä alaspäin puhelun jne. tunnistamiseen ja vastustamiseen. Kyynisiä, ilkeitä, pilkkaavia? Ehkä, mutta ilmiötä vastaan, ei sittenkään ihmistä!
Tarkemmin ajatellen, minusta nuorten tuleekin vastustaa muiden antamia totuusmäärittelyitä. Mutta loukkaamatta ihmistä!
ystävällisyys perustuu aitoon toisen ihmisen kunnioittamiseen.
Kun omassa blogissani kerroin, että joissain kommenttilaatikoissa on välitön ilmapiiri, vaikka mielipiteet välillä lyövät vastakkain, oli mielessäni juuri sinun blogis, Kirsti.
Soisin kykeneväni yhtä rakentavaan "emännöintiin" kuin sinä. Vaan enpä tiedä, mitä siellä kotosalla on meneillään, kun täällä toisaalla vain liehun!
Mukava kuulla, Sun äitis. Uskon rakentavan emännöinnin kyllä sujuvan sinulta luonnostaan vaikka liehuisit missä. Sinulle on muodostunut niin merkittävä auktoriteettiasema Blogistaniassa että se säteilee blogissasi vaikka et olisi paikallakaan.
Kirsti, on totta mitä sanoit ystävällisyydestä. Onneksi. :)
Yliopistolla jaettiin ylioppilaskunnan toimesta parhaille opettajille hymydiplomeja, ja se tuntui vähän hassultakin, lapselliselta, se diplomi siis. Mutta luennoitsijamme, joka sen sai, oli siitä tosissaan hyvin otettu. Luulen, että se teki hänelle myös hyvää. Siitä tuli kyllä hyvä olo. :)
Sun äitis... arvelin asioiden olevan aika lailla siihen tapaan kuin kerroit. Tarkennus: että on suljettu yhteisö, että ihmiset ovat älykkäitä, että on ainakin useimmiten tarkoitus hyökätä asioita vastaan. Ja että väärinymmärrys voi syntyä myös ilmaisun muodosta, ei sisällöstä tai laadusta.
Olen henkilöhistorialtani hiukan huumorivammainen, ja yksi pahimmista loukkauksista olisikin kutsua minua tosikoksi. Saatan siksi olla yliherkkä huumoriin puetuille kommenteille, vaikka on mullakin sentään vähän huumorintajua. ;) Jopa hurttia sellaista, ja tässä on aviomies kovasti avuksi. :) *suuko Miikalle*
Yksi omista kiusauksistani on tuo sormen heristely ja ylhäältä puhuminen juuri. :/ Omaa ylpeyttään on kovin vaikea havaita. Tuntuu myös, että on lähes mahdotonta kritisoida mitään asettumalla hienoisesti toisen yläpuolelle - onko se mahdollista? Ehkä silloin, jos tunnustaa olevansa toisen kanssa samassa veneessä.
Uskon tosiaan siihen, että muutosta voi saada aikaan vain välittämisen ilmapiirissä. Muutoinhan ihmiset kaivautuvat vain syvemmälle asemiinsa. No, voihan väkivaltaakin käyttää, mutta onko muutos silloin todellista ja pysyvää?
Niin monimutkaista. Mulla on Miikan mukaan tapana tehdä asioista vaikeita. ;)
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo erityis-kirja, > lukulistalle.
Täytyy sanoa, että olen erittäin allerginen syyttäville sormille. Hyvin, hyvin herkkä. Näppylöitä nousee heti, karvat kohoavat niskassani. Olen myöskin allerginen ylhäältä alaspäin puhuville ja itseään täynnä oleville. Ja äärettömän huumorintajuttomille, joiden sepustuksia ei komeinkaan :) pelasta. Pahimpia ovat huumorintajuttomat, jotka ovat varmoja siitä, että ovat erittäin huumorintajuisia. Vain 99% kansakunnasta ei ymmärrä juuri heidän huumoriaan. Eikä minua niinkään haittaa se, että juuri minua osoitetaan tärisevällä sormella, että "tuo, herra poliisi, tuo se juuri oli, joka tuli ja sotki koko homman!" vaan se, että aiheetta aletaan pamputtaa viattomia. Ei ajatella nokkaansa pidemmälle vaan olla minäminä-moodissa. Lopuksi vikistään, että "miks mua ei ymmärretä".
Silloin nousee vastarinnan hyöky rinnoissani kuohuten pintaan kuin maito ennen vanhaan. Näin on näreet ja nännit.
Toisaalta tykkään mekkalastakin. Mutta kun mekkala alkaa olla liiallista, häivyn paikalta. Joku afrikka on aika hyvä paikka rauhoittua.
Yleisen, keneenkään erityisesti kohditumattoman mielipiteensä toi selekeesti julki,
Ruu Morbidi
PS. Joka haluaa luulla, että tämä on juuri hänestä kirjoitettu, on varmasti oikeutettu luulossaan.
Mitähän tähän pitäisi vastata? ;)
En osaa tällä haavaa sanoa yhtään mitään, joten kiitän vain kommentista ja luennasta. :)
Kyllä, kovaa peliä tämä välillä on. Ko. kiistassa olin minäkin mukana, loukkaantuneena ja raivoissani tietyistä kommenteista, jotka yleistivät esim. huumeidenkäyttäjien kirjoituskykyä ja sitten vielä muut haukut päälle.
Mutta kannattaa seurata blogeja muulloinkin kuin riitatilanteissa, tai kun väittelyt käyvät kuumina, koska itse ainakin olen kokenut suurimman osan kirjoittajista ystävällisiksi(lasken itseni mukaan) toisille, jotka kirjoittavat ystävälliseen sävyyn. Onhan se ihan ymmärrettävää, että jos kokee saaneensa vääryyttä taiepäreilua haukkumista osakseen, siitä hermostuu.
Olen tuosta ihan eri mieltä, että ystävällisyys ei olisi cool. Sellaiset bloggaajat, jotka kiusaavat tai haukkuvat muita ja kirjoittavat inhottavaan ja epäystävälliseen sävyyn, eivät ole missään suuressa kommentti-tai linkkaussuosiossakaan. Asioista terävästi tai raivokkaastikin kirjoittaminen on eri juttu, kuin raivon kohdistaminen muihin ja joihinkin tiettyihin ihmisiin.
-minh-
Hei minh:)
Olet varmaan oikeassa tuosta, että suurin osa bloggaajista on ystävällismielisiä. Voi olla, että ylireagoinkin; olin silloin niin uusi Blogistaniassa, ja toisaalta henkilöhistoriani takia tilanne, jossa joukolla lyödään yhtä, herättää minussa pyhää vihaa. Ja semmoiselta tilanne minusta näytti...
Ajattelin ystävällisyyden cooliutta laajemminkin kuin Blogistaniassa, vaikka se ei ehkä tullut kirjoituksessani esille. Toivottavasti olet oikeassa tässäkin kohtaa.
Samaa mieltä viimeisestä..
Lähetä kommentti