Anteeksipyyntö

Olen viime aikoina käynyt kiivaita keskusteluja yhdestä jos toisestakin aiheesta. Olen myös selaillut Raamattua pitkästä aikaa ihan itsekseni, en vain tutkinut raamiksessa taikka kuunnellut Miikan lukemana aamuisin. Kas kummaa, Raamatussa puhutaan paljon rakastamisesta ja anteeksiantamisesta...

En ole kommenteissani ja ajatuksissani aina ollut rakastava tai rakentava. Sitä haluan pyytää anteeksi, vaikka mielipiteeni keskustelun alla olevista asioista eivät olekaan muuttuneet. Toivon, että voisin oppia keskustelemaan niin, että en turhaan loukkaa ketään, mutta silti tuon ajatukseni selkeästi esille.

"Laivaan
valkoiseen
minä astun sillä matkaa teen
mä taivaaseen

Tuuleen ja sateeseen
minä menen..."

Katkelma kappaleesta nimeltä Kristoffer,
jota tulkitsee ainakin Dora.

Kapina kirjoittamattomia tutkintovaatimuksia vastaan

Jyystävä Hegel-seminaari, jonka mainitsin jo aiemmin, on herättänyt yhden jos toisenkin mietteen - ei kuitenkaan välttämättä siinä mielessä, kuin sen vetäjät ehkä toivoisivat...

Ensinnäkin olen kokenut välillä musertavaa alemmuudentunnetta kuunnellessani muiden opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja. Monet heistä ovat aloittaneet kanssani samana vuonna, joten meidän pitäisi olla jokseenkin samoilla aaltopituuksilla siinä mielessä. Mutta ei. Kaikki muut tuntuvat lukeneen Kantinsa, Rawlsinsa ja ties minkä filosofinsa. Minätyttö se olen lukenut vain niitä kirjoja, joita tutkintovaatimuksissa (pdf, s.22) käsketään lukea. Klassikoita sinne mahtuu vain vähän, enemmänkin on teemoittain kirjoitettuja teoksia, joissa juostaan läpi niin ja niin monen filosofin kanta lyhyesti. Ettäkö vapaa-ajalla uppoaisin vielä johonkin filosofian klassikkoon? Valitettavasti filosofia ei ole minulle niin suuri intohimo.

Tämä kaikki sai minut miettimään pitäisikö minun vaihtaa pääainetta. Kun ei filosofiasta koskaan taida tullakaan minulle koko elämää. Vaihtoehtoja ei vain hirveästi ole, ja toisaalta olen kyllä todella kiinnostunut filosofisesta ajattelusta. Tiedän kuitenkin, että en mitenkään saa itseäni uhraamaan vapaa-aikaani sen paikkaamiseen, mitä tutkintovaatimukset eivät minulta vaadi. Voi onnettomuutta! Mihin tämä kurjuus johtaa?

Toinen minua suuresti Hegel-seminaarissa häirinnyt seikka on ollut joidenkin ihmisten yliolkainen asenne erästä henkilöä kohtaan. Ilmeisesti tämä ihminen on filosofiassa vasta alkutaipaleella, ja on uskaltautunut esittämään kysymyksiä, joihin edistyneemmät ovat reagoineet ärsyyntymällä ja naureskelemalla selän takana. Tätäkö on aito filosofinen uteliaisuus? Ensin brassaillaan omilla tiedoilla ja sitten lytätään henkilö, joka avoimesti tunnustaa, että ei tiedä kaikesta kaikkea eikä ymmärrä asioita vielä kovin syvällisesti.

Minä olen erehtynyt aiemmin luulemaan, että aidon filosofian lähtökohta on lapsenomainen avoimuus ja uteliaisuus, elämää ihmettelevä asenne - ja sitä ei mikään tapa niin helposti, kuin ylhäältä tuleva halveksunta. Toinen mielestäni filosofiseen ajatteluun kiinteästi liittyvä asia on dialogisuus. Kukkotappelut ovat siitä kaukana.

Kirjoituskurssi

Tällä viikolla olen kirjoitellut muutaman tekstin kirjotuskurssille, jolla voi suorittaa pakollisen yhden opintoviikon äidinkielen kurssin.

Kirjoitin tarinasta uutisen, jälkiarvostelun dokumenttielokuvasta Tunnustus, hartauden ensi lauantain EO-iltaan ja hiukan teinahtavan(?) novellin...

Nautin kirjoittamisesta paljon enemmän kuin olin muistanutkaan. En ole todella pitkään aikaan kirjoittanut varsinaisesti kaunokirjallisia tekstejä, vaan enimmäkseen kaikkea opiskeluun liittyvää taikka sitten jotakin vaahtoavaa tänne virtuaaliin. Varsinkin novellin hiominen oli herkkua, mutta olen silti epävarma tuloksesta, enkä vieläkään tiedä, olisiko loppuratkaisun tai käännekohdan pitänyt olla toisenlainen.

Upea, loistava puoli tuossa kurssissa on, että teksteistä saa palautetta kurssin vetäjältä henkilökohtaisesti!

Palan halusta laittaa noita tekstejä tännekin, mutta täytynee odottaa, että saan ensin suorituksen - eihän sitä koskaan tiedä... ;)

Aikalisä!

Jumala antoi viime viikonlopuksi aikalisän.

Torstaina olisi alkanut englanninkielinen intensiivikurssi, mutta kun tulin jo silloin mahatautiin, kurssi jäi väliin. Viikonloppuna oli Turussa Pohjoismaiden suurin kristillinen musiikkitapahtuma, MaataNäkyvissä-festarit. Miika lähti perjantai-aamuna anivarhain Teron, Peksin ja Ammin kanssa sinne töihin; minunkin piti mennä, mutta sen sijaan makasin kirjaimellisesti sängynpohjalla melkein koko viikonlopun. Perjantain aikana olin hereillä ehkä kahdeksan tuntia, enkä syönyt juuri mitään... Vähän näkkäriä, mustikkakeittoa, teetä ja korppuja.

Sunnuntaina olin sentään sen verran tolpillani, että pääsin messuun. Miika ehti kotiin vasta yhdeksäksi illalla, joten minä sain kunnon annoksen itsekseenoloa. Katselin kaikki rästissä olleet MacGyverin jaksot, luin ja tietysti bloggasin...

Tuli kyllä niin tarpeeseen. Luultavasti viimeksi kesällä on ollut viikonloppu taikka ylipäätään yhtä päivää pitempi jakso, jolloin ei ole ollut mitään velvoitteita.

Oli ihanaa, kerrassaan nautinnollista kyhjöttää sohvannurkassa neljän seinän sisällä, lämpimässä, ja tuijotella ulos suurista ikkunoistamme...

Eräältä nimeltään rutiinitoimenpide?

Katolilaisen blogista löysin linkin aborttia vastustavan Priests for Life -järjestön sivuille, missä on muun muassa kuvia abortoiduista lapsista.

Kuvat ovat järkyttäviä. En tiedä, kummat ovat pahempia, kuvat kaksitoistaviikkoisista ja nuorempana abortoiduista lapsista, vai kuvat joissa on yli kaksitoistaviikkoisia lapsia.

Lisäksi sivuilta löytyy läsnäolijan todistus elävältä abortoinnnista (käännös omani, en tiedä onko oikea - enkä myöskään, tehdäänkö tätä Suomessa). Termi tarkoittaa, että synnytys käynnistetään liian aikaisin, lapsi vedetään ulos kohdusta ja viedään sitten toiseen huoneeseen kuolemaan. Lisää yksityiskohtia Jill Stanekin kertomuksesta.

Onko tämä nyt sitten syyllistämistä? Kuitenkin nämä kuvat kertovat vain totuuden siitä, mitä abortissa todella tapahtuu. En ymmärrä, en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi tehdä tällaista, vieläpä satojatuhansia kertoja elämänsä aikana? ? ???

Voiko kirjaimellisesti kappaleiksi revittyjen lasten ruumiinosien näkemiseen todella turtua?

Virtuaalinen avautuminen

Tulin kipeäksi, enkä päässyt psykologian intensiivikurssille, jolla käsitellään ihmisen yhteenkuulumisen tarvetta. :/ Olen sitten viettänyt koko päivän virtuaalissa. Olisi tietysti voinut opiskella ja lukea ihmisyksilössä tapahtuvan kehityksen kulttuurisesti määräytyneestä luonteesta.

Sen sijaan olen taas kierrellyt blogeja, ja lisäilin atopiainfopläjäykseen pari yksityiskohtaa. Mistä saankin sopivan aasinsillan päivän avautumiseen: on se niin väärin, että atoopikon pitäisi jaksaa enemmän sairaanakin! Luin jostakin ohje-esitteestä, että "Kun olet sairas, hoida ihoasi erityisen hyvin." Setäni sanoisi, että voi hyvä Sylvi ja pari muuta naista. Kun tavalliset ihmiset sairastuvat, heille sanotaan, että lepää nyt, älä stressaa mitään. Mutta ei atoopikolle...

Teki kyllä hyvää kirjoittaa atopiasta. On ollut mielessä usein ennenkin, mutta Janin kiinnostus antoi siihen oivan kimmokkeen. Toisaalta olen vähän epäröinyt, sillä oman navan ympärillä kitiseminen ryöstäytyy helposti käsistä jatkuvaksi valitukseksi, enkä itsekään jaksa kuunnella sellaista.

Varo, Tiikeri!

Nalle Puh -persoonallisuustestin tulos:

Sinä ja Tiikeri voisitte olla kaksosia.

Heittäydyt tarkemmin ajattelematta mukaan mihin vain. Innostut helposti ja olet hauska, mutta myös ajattelematon. Niinpä voit joskus pahoittaa toisen mielen ihan vahingossa. Ole siis varovainen.

Hmm... kyllähän vaatteitteni alta tiikerinraidat varmaan löytyy, mutta olen silti aika harkitseva. Tai sanotaan, että Tiikeri on häkissä, ja pääsee tai päästetään joskus vähäksi aikaa irti... ;D

Ja testin löysin mummilasta. :)

Jos raavin, niin raavin muuten vaan

Infopaloja elämästäni atopian kanssa.

Minulla on ollut kuiva ja ongelmainen iho siitä lähtien, kun aloin tulla murrosikään kahdentoista vanhana. Atoopikko nimityksen kuulin ensi kerran vasta hakiessani lukion jälkeen lääkärintodistusta kouluhakemuksia varten. Identiteetiltäni olen ollut atoopikko vasta muutamia vuosia.

Myös ihot ovat yksilöitä, ja siksi atopia voi merkitä eri asioita eri henkilöille. Jotkut atoopikot ovat sellaisia missejä ja mistereitä, että kukaan ei arvaa epäillä heidän olevan kroonisesti sairaita. Toiset taas ovat jatkuvasti ihottumaisia, raapimassa, kipeitä, punoittavia, iho tulehduksen partaalla ja joutuvat (tai pääsevät?) välillä sairaalahoitoon.

Minä sijoitun näiden kahden ääripään välimaastoon. Useimmiten ihottumaa ja punoitusta on sen verran, että atopiani voi huomata; käsissä ihottuma on kroonistunut. Joskus iho kuitenkin paranee niin, että se on kuin kenen tahansa terveen ihmisen iho. Ehkä omituisinta on se, että kasvojeni ihotyypiksi olen lopulta onnistunut määrittämään atooppinen sekaiho. !?!

Atopia merkitsee minulle...

* jokapäiväistä noin tunnin pituista pesu- ja rasvaussessiota, joka pitenee pahimmillaan puoleentoista tuntiin silloin, kun pesen hiukset
* peseytymistä korkeintaan haalella vedellä, tai muuten seuraa
* kutinaa, ja...
* melkein joka aamu raapimista
* usein palelua - keekoilen rasvattuani aamuisin alasti, odottaessani rasvan imeytymistä, niin ettei se tartu vaatteisiin
* joskus sitä, että on liian kuuma, hikoaa, eikä voi rasvata, koska rasva vain kohoaisi hien mukana huokosista ulos - tämä voi johtua tietysti huoneiston lämpötilasta taikka sitten atoopikon lämmönsäätelyjärjestelmän brakailusta
* lähes joka-aamuista kiirettä, sillä koskaan ei voi tietää etukäteen, kuinka kauan rasvaamiseen kuluu aikaa - sehän riippuu ihon kunnosta, joka voi huomattavasti muuttua yön aikana

* huomattavaa taloudellista rasitetta - rasvoihin ja allergialääkkeisiin, joita syön läpi vuoden (jotta nenä ei vuotaisi ja nenänalus kuluisi puhki), kuluu vähän vajaa 600 euroa vuodessa. Tuon summan ylittävät kustannukset KELA korvaisi lähes kokonaan...
* loputonta reseptien uusimista - saan olla kiitollinen siitä, että olen saanut reseptit lähes kaikkiin käyttämiini rasvoihin; tällä tavoin säästää edesä vähän
* ikuista apteekissa ja YTHS:llä ravaamista

* tietynlaisten vaatteiden käyttämistä; usein en voi pitää niitä vaatteita, joita haluaisin - vaatteiden pitäisi olla sileitä, mielellään puuvillaa, hengittäviä ja väljiä. Niinpä minulla onkin paljon vaatteita, joita olen hankkinut parempina aikoina, mutta en raaski heittää pois eläessäni uskossa, että parempia aikoja taas tulee
* hikoilun välttämistä - monet atoopikot ovat allergisia omalle hielleen, minä luultavasti myös. Toisaalta liikunta tekisi elimistölle, pääkopalle ja ihollekin hyvää, poistaahan se kuona-aineita ja pitää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia yllä, mutta liikunan jälkeen pitäisi päästä heti huuhtomaan hiet pois - mistä seuraisi jälleen rasvausruljanssi. Erityisen ongelmallista on hyötyliikunta. Liikun lähes kaikkialle kävellen ja pyörällä, ja kun melkein aina on kiire, usein tulee myös hiki...

* jatkuvaa pyrkimystä mahdollisimman säännölliseen ja terveelliseen elämään - iho tarvitsee uusiutuakseen ne kahdeksan tunnin yöunet ja lisäksi ainakin minun ihoni haluaa säännöllisin väliajoin rasvaa
* alituista veden juomista - sisältäpäin tuleva kosteus on tehokkaampaa kuin rasvaaminen; juon noin kolme litraa pelkkää vettä päivittäin
* edellisestä seuraavaa vessassa juoksemista, käsien pesua ja rasvaamista

* sitkeitä, vaihtelevasti onnistuvia yrityksiä pysytellä onnellisena, välttää stressiä ja itkemistä - usein iho menee huonompaan kuntoon, "räjähtää", kun stressi laukeaa
* monenlaisten tunteiden kohtaamista ja käsittelyä - ihon hoitaminen ja sen kunto voivat saada aikaan hyrisevää hyvää mieltä, voimatonta raivoa, kyynis-pessimististä turhautumista, hoitoväsymystä, syvää häpeää nykyisiin kauneusihanteisiin sopimattomasta ulkomuodosta...
* harvinaisen, mutta sitäkin kiusallisemman tuijotuksen sietämistä
* kivuliasta kärsivällisyyden kasvua ;)

Otsikko on lainattu mukaelmasta Oodi atopialle. Paffe-siskon atoopikkoystävä oli joskus jossakin törmännyt tähän Juice Leskisen Syksyn sävelestä mukailtuun veisuun, mutta en onnistunut löytämään sitä ainakaan googlella. Liitän sen tähän loppuun, jos saan jostakin käsiini.

Muokattu 17.11. Lisätty atopian merkityksiä ja viilattu viimeistä kappaletta.

Repeilemisiä

Eilen onnistuin kokemaan itseni täysin epäkelvoksi ihmiseksi niin pienestä syystä, että en kehtaa kertoa. Itkin silmät päästäni, ja sehän ei tee atoopikolle hyvää. Lisäksi onnistuin kyhäämään kokoon kunnon riidan Miikan kanssa, mistä seurasi lisää kyyneleitä. Mistä se tunne tuli? Miksi? En tiedä. Voisin esittää liudan mahdollisia psykologisoituja syitä, mutta en tiedä, olisiko yksikään niistä oikea, tai edes osasyy.

Tänä aamuna en mitenkään jaksanut mennä Hegelin oikeusfilosofiaa jyystävään seminaariin (pdf). Jossakin kohtaa henkinen jaksaminen kertakaikkiaan loppuu... Lupailin itselleni, että teen kotona kouluhommia. Pitäisi nimäittäin (taas) lukea tenttiin. Kohta tulevat psykologian ja teologian tentit; nyt stressaan sitä, että en saa luettua. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, iskee viime hetken paniikki, aloitan lukemisen ja stressaan sitä, että en aloittanut ajoissa enkä siis ehdi lukea riittävästi. Tentin jälkeen lupaan itselleni: ei koskaan enää...

Opiskelun sijaan olen kuluttanut koko aamupäivän lukemalla blogeja, ja moraalinen krapula on vertaansa vailla. Blogikiertueella huomasin, että mummilan Jani lukee tällä viikolla muun muassa Raivoa rakkautta. Se antoi lisäpontta kirjoittamiseen. Jotta Janin ja muiden iloksi (? ;) olisi jotakin uuttakin luettavaa...

Olen vieläkin sisältä kipeä ja surullinen eilisestä, vaikka en enää tunnemyrskyn revittävänä. Vuosienkin kamppailun jälkeen tämä olotila, jossa hyväksyn itseni, näyttää edelleen olevan kovin hauras, helposti järkkyvä. "Tämä puoli ylös, sisältää herkästi särkyvää." Herra armahda!

Usko, joka siirtää vuoria?

Kirjoitin tämän tekstin kommentiksi katolilaisen blogiin. Tavoitteena on perustella, miksi Jumalauskon ja evoluutiouskon ei tulisi asustaa samassa sydämessä. Tekstiin tulee mahdollisesti muutoksia tulevaisuudessa.

Käsittääkseni evoluutioteoriaan kuuluu erottamattomasti ajatus, että ei ole mitään korkeampaa voimaa, saati Jumalaa, joka ohjaisi evoluutiota. Idea on nimenomaan se, että kaikki, aivan kaikki, on syntynyt sokean sattuman tuloksena.

Luonnonvalinta on sana, joka kuvaa prosessia, eikä suinkaan periaate, jota evoluutio toteuttaisi - eihän evoluutiossa voi olla mitään periaatteita, jos sitä ei ohjaa mikään, vaan kaikki on pelkkää sattumaa. Tästä syystä on ongelmallista yhdistää Jumalaa ja evoluutiota. On valittava jompi kumpi.

Lisäksi voidaan kysyä: miksi Jumala olisi luonut monia epäkelpoja yksilöitä evoluution kautta pelkiksi väliportaiksi, kun on Raamatun mukaan tehnyt kaiken kerralla hyväksi? Miksi Jumala olisi tehnyt häntä vähemmän miellyttäviä olentoja, jos hän kykenee tekemään kerralla sellaisia, jotka miellyttävät häntä? Jos luominen olisi ollut evolutiivinen prosessi, missä kohtaa oli se piste, jossa maailma tuli valmiiksi, Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja totesi: "Se on hyvä"? Entä milloin tapahtui lankeemus?

On mielenkiintoista sekin, että evoluutioon liitetään ajatus kaiken kehittymisestä. Jos on niin, että evoluutiota ei ohjaa mikään, olisi parempi käyttää neutraalia sanaa muutos, sillä kehitys mielletään yleensä muutokseksi parempaan. Miksi ihmeessä selviytymiskykyisempi merkitsisi parempaa?

Sokea sattuma ei pyri hyvään, parempaan tai yhtään mihinkään. Sokea sattuma, luonnonvalinta taikka mikään muukaan evoluutioon liitetyistä sanoista ja mielikuvista ei tee siitä persoonallista voimaa. Onkin kiintoisaa, että monet sen kannattajista erehtyvät puhumaan evoluutiosta sellaisena, vaikka motiivi heidän evoluutiouskoonsa saattaa löytyä halusta kieltää Jumalan olemassaolo. Ihmisellä näyttää kuitenkin olevan epätoivoinen tarve uskoa johonkin itseään suurempaan.

Mahdollisuus siihen, että tällainen maailmankaikkeus on syntynyt sattumalta, on aivan olemattoman pieni. Eikö ole ihmeellistä? Evoluution pitäminen totena vaatii siis vähintään yhtä paljon tai jopa enemmänkin uskoa, kuin ajatus, että tämän kaiken kauniin, joskin synnin särkemän, olisi luonut kaikkivaltias ja hyvä Jumala.

Tällainen minä olen?

Tein aiempaa tulosta ESFJ varmistellakseni suomenkielisen
persoonallisuustestin.

Tulos säilyi samana, vaikka kuva vaikuttaa ehkä hiukan liian ruusuiselta. Kuvauksesta on olemassa pitempikin versio.

Tiedä häntä sitten. :)

Meillä ompi voitto!

Minua hiljaa jäytäneistä peloista huolimatta KO sai upean vaalivoiton JYY:n edustajistovaaleissa 2005. Olemme kuudella paikalla edelleen edustajiston kolmanneksi suurin ryhmä. :)

Itse sain 19 ääntä, ja olen järjestyksessä KO:n toinen varaedustaja. Olin aluksi pettynyt - ajattelin, että minun olisi ollut mahdollista päästä edustajistoon suoralta kädeltä. Kun olen ajatellut asiaa tarkemmin, on tullut aika nöyrä olo. Tutkaillessani vaalien tuloslistoja olen huomannut, että moni minua pätevämpi on saanut paljon vähemmän ääniä.

Edellisten vaalien jälkeen vuonna 2003 olin vähintäänkin ällikällä lyöty; silloin olin vasta aloittanut opinnot, enkä osannut olettaa yhtään mitään. Tuolloinkin sain paljon odotettua enemmän ääniä, ja toivoin, että olisin jotenkin voinut kiittää äänestäjiäni. Nyt siihen on mahdollisuus - siis kiitos sinulle, joka minua äänestit!

Kiitokseksi tahdon myös hoitaa toimeni niin hyvin kuin mahdollista. :)