Kuvia tulossa sitten, kun saamme niitä Mirkulta - kamera nimittäin jäi kotiin tämän reissun ajaksi. :)
Jos vielä muistat listamme näkemisen ja tekemisen arvoisista asioista täällä, niin IMAX-teatteri oli yksi niistä. IMAX on siis elokuvateatteri, jossa pystytään luomaan jonkinlainen kolmiulotteisuuden tuntu elokuviin, vaikka siellä näytetään tavallisiakin pätkiä.
Tiistaina 20.3. siis suuntasimme kohti Canada Placea, missä yksi IMAX sijaitsee. Matkassa oli kuitenkin mutkia: SFU:lla emme päässeet siihen bussiin, jolla piti lähteä skytrain-asemalle, koska bussi oli aivan täynnä - se vain ajoi pysäkin ohi. Hetken pähkäiltyämme päätimme sitten skytrainin sijaan mennä bussilla 135, jonka päätepysäkki on samainen asema, jolla olimme sopineet tapaavamme Mirkun. Kun tiirasimme bussissa karttaa, meille alkoi jutella tyttö, joka kysyi, olemmeko suomalaisia. Hänen vanhempansa olivat myös, ja hän sanoi olleensa joskus Suomessa ja haluavansa sinne vielä joskus takaisin. Hassu kohtaaminen. :)
Burrardin asemalla etsiskelimme Mirkkua, joka hetken kuluttua löytyikin. Kirsikankukkien alla kävelimme romantillisesti Wendys´iin, jossa nautimme kevyet salaatit ja raskaat jälkiruuat, tosin Tim Hortons -kahvilan puolelta.
Iltapäivän auringossa kylpevä Canada Place oli upea näky. Se on siis eräänlainen konferenssikeskus, jonka yhteyteen IMAX on sitten syystä tahi toisesta rakennettu.
Lippuluukulla kävi ilmi, että Mystic India, jota olimme tulleet katsomaan, ei ollutkaan 3D-elokuva. Hätä ei ollut kuitenkaan tämännäköinen, sillä saimme sitten muutaman dollarin lisähintaan katsoa kaksi elokuvaa, ensin Mystic India ja sitten Lions 3D - Roar of the Kalahari. Ensimmäinen oli värikylläinen tarina joogi-pojasta, joka paljain jaloin ja ilman omaisuutta käveli tuhansia kilometrejä ja viipyi monta vuotta vuoristossa päätyen lopulta erään hengellisen yhteisön johtajaksi. Jälkimmäinen raina kertoi Kalaharin aavikon kuumuudessa elävästä vanhasta leijonakuninkaasta, jonka vesilammikon äärellä sijaitsevaa valtakuntaa nuorempi uros tulee havittelemaan.
Itse teatteri ei ollut kovin suuri, mutta valkokangas oli kyllä mittava. 3D-efekti saatiin aikaan erityisillä silmälaseilla. Ilman niitä elokuva näytti lähinnä tärähtäneeltä valokuvalta. Leijonien saalistus ja antilooppien juoksu oli ihan mielenkiintoista katseltavaa, mutta kolmiulotteisuus ei ollut niin häkellyttävää kuin olin etukäteen kuvitellut. Spekuloimme jälkeenpäin, että olisiko kannattanut odottaa pian tulossa olevaa dinosaurusleffaa - Tyrannosaurus Rex saattaisi vaikuttaa elävämmältä kuin niin tutut jellonat, ehkä.
Noo, ainakin on nähty. :) Ja toki jos joskus on tilaisuus, niin kannattaa kokeilla!
Mirkun kirjoituksessa on kuviakin, esimerkiksi niistä legendaarisista 3D-laseista. :)
maanantaina, maaliskuuta 26, 2007
Vancouver Canucks vs. St. Louis Blues
NHL-kiekkoa!
Sitä siis lähdettiin katsomaan reilu viikko sitten torstaina, 15.3. Ossin sijasta saimme matkaamme hollantilaisen Milon, jolle kerta oli myös ensimmäinen.
Stadiumin metroasemalla yhytimme Mirkun, jolla oli asiaankuuluvat varusteet matkassa: jussipipo, Suomi-kaulaliina ja -sukat, sekä tietysti Suomen lippu. :) Mirkun lähes ensimmäiset sanat Milolle olivat: kertoiko sulle kukaan, millaisten hullujen kanssa olet lähtenyt katsomaan jääkiekkoa? :D
Kuinka ollakaan, meillekin yritettiin kaupitella mustan pörssin lippuja aivan lippuluukun edessä. Tiedä häntä mitä olisivat maksaneet - pelin alkuun oli vielä melkein puoli tuntia aikaa... Ovella oli edessä ikävä yllätys, kun jouduin luopumaan vesipullosta, vaikka olisihan se pitänyt arvata.
Pääsimme paikoillemme siinä varttia vaille seitsemän, ja halli oli yllättävän tyhjä vielä siinä vaiheessa. Myöhemmin väkeä tulvi paikalle, mutta silti halliin jäi useita kymmeniä, ehkä jopa yli sata tyhjää paikkaa. Paikoissa ei ollut valittamista, vaikka ne olivat varmaan halvimmasta päästä kausikorttipaikkoja.
Viereemme tuli kanadalainen pariskunta, jonka kauniimpi puolisko alkoi hetimiten rupatella kanssani. Nainen, jonka nimeä en enää muista, oli kovin innoissaan siitä, että olemme ensi kertaa Canucksien pelissä, ja sille oli skoolattava. Sitten hän lateli koko suomen kielen repertuaarinsa: kiitos, anteeksi, hyvää päivää, minä ollen kiltti tyttö, sinä haista paska - hän osoitti viimeisen kohdalla miestään leveästi hymyillen - ja totesi, että "sehän tarkoittaa, että sinä haiset pahalle"...
Ennen pelin alkua joukkueet kerääntyivät siniviivoille, hallin valot himmenivät ja Troy Reid lauloi ensin U.S.A.:n kansallislaulun Spangled Banner, sitten Kanadan kansallislaulun O Canada. Silloin tuntui siltä, että voi melkein ymmärtää, miksi tämä joillekin on kuin uskonto...
Peli alkoi rauhallisesti, eikä mitään kauhean järisyttävää missään vaiheessa tapahtunutkaan. Yhden nyrkkitappelun pelaajat saivat aikaan, ja jossain välissä toinen maali siirtyi vähän paikaltaan aiheuttaen hämminkiä. Ensimmäisen maalin teki luonnollisesti kotijoukkue, ja sen jälkeen niitä tehtailtiin puolin ja toisin tasaiseen tahtiin. Canucksien toinen maali sai vierustoverimme innostumaan niin, että hän läikytti vahingossa vähän juomastaan edessään istuvan miehen takille. Nainen
pyyteli useaan kertaan anteeksi ja antoi jopa kaksikymppisen korvaukseksi, vaikka miehen nahkatakki oli aika vanha. Tilanne jäi varmaan harmittamaan naista niin kovin, että pariskunta häipyi toisella erätauolla, eikä enää palannut. Todella kurjaa, sehän oli vahinko, ja nainen oikeasti mukava ja ystävällinen.
Erätauoilla meitä hauskutettiin tavalla jos toisellakin. Ensimmäisellä tauolla pikkujunnut pelasivat lyhyen näytösottelun, ja toisella tauolla Canucksien maskotti sinkautteli kummallisella pyssyllä jotakin arpalippuja tai vastaavaa yleisöön. Lisäksi katossa kierteli valtava hai-ilmapallo, josta myös tippui erilaisia lipukkeita, joihin emme valitettavasti päässeet käsiksi...
Kolmannen erän päättyessä tilanne oli tasan 2-2, ja Blues oli juuri saanut neljän minuutin jäähyn.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata reilu kolme minuuttia, kunnes peli päättyi, kuten tilattiin: Canucksit voittivat 3-2.
Raporttini ottelusta Canucks vastaan Blues päättyy tähän; pahoittelut lätkäfaneille - kuten Miika totesi, minusta ei tulisi jääkiekkoselostajaa - mutta ehkä Miika ilahduttaa teitä vielä jossain vaiheessa oleellisilla yksityiskohdilla, kuten kuka syötti, tekit maalit ja niin edelleen. ;D
Sitä siis lähdettiin katsomaan reilu viikko sitten torstaina, 15.3. Ossin sijasta saimme matkaamme hollantilaisen Milon, jolle kerta oli myös ensimmäinen.
Stadiumin metroasemalla yhytimme Mirkun, jolla oli asiaankuuluvat varusteet matkassa: jussipipo, Suomi-kaulaliina ja -sukat, sekä tietysti Suomen lippu. :) Mirkun lähes ensimmäiset sanat Milolle olivat: kertoiko sulle kukaan, millaisten hullujen kanssa olet lähtenyt katsomaan jääkiekkoa? :DKuinka ollakaan, meillekin yritettiin kaupitella mustan pörssin lippuja aivan lippuluukun edessä. Tiedä häntä mitä olisivat maksaneet - pelin alkuun oli vielä melkein puoli tuntia aikaa... Ovella oli edessä ikävä yllätys, kun jouduin luopumaan vesipullosta, vaikka olisihan se pitänyt arvata.
Pääsimme paikoillemme siinä varttia vaille seitsemän, ja halli oli yllättävän tyhjä vielä siinä vaiheessa. Myöhemmin väkeä tulvi paikalle, mutta silti halliin jäi useita kymmeniä, ehkä jopa yli sata tyhjää paikkaa. Paikoissa ei ollut valittamista, vaikka ne olivat varmaan halvimmasta päästä kausikorttipaikkoja.
Viereemme tuli kanadalainen pariskunta, jonka kauniimpi puolisko alkoi hetimiten rupatella kanssani. Nainen, jonka nimeä en enää muista, oli kovin innoissaan siitä, että olemme ensi kertaa Canucksien pelissä, ja sille oli skoolattava. Sitten hän lateli koko suomen kielen repertuaarinsa: kiitos, anteeksi, hyvää päivää, minä ollen kiltti tyttö, sinä haista paska - hän osoitti viimeisen kohdalla miestään leveästi hymyillen - ja totesi, että "sehän tarkoittaa, että sinä haiset pahalle"...
Ennen pelin alkua joukkueet kerääntyivät siniviivoille, hallin valot himmenivät ja Troy Reid lauloi ensin U.S.A.:n kansallislaulun Spangled Banner, sitten Kanadan kansallislaulun O Canada. Silloin tuntui siltä, että voi melkein ymmärtää, miksi tämä joillekin on kuin uskonto...
Peli alkoi rauhallisesti, eikä mitään kauhean järisyttävää missään vaiheessa tapahtunutkaan. Yhden nyrkkitappelun pelaajat saivat aikaan, ja jossain välissä toinen maali siirtyi vähän paikaltaan aiheuttaen hämminkiä. Ensimmäisen maalin teki luonnollisesti kotijoukkue, ja sen jälkeen niitä tehtailtiin puolin ja toisin tasaiseen tahtiin. Canucksien toinen maali sai vierustoverimme innostumaan niin, että hän läikytti vahingossa vähän juomastaan edessään istuvan miehen takille. Nainen
pyyteli useaan kertaan anteeksi ja antoi jopa kaksikymppisen korvaukseksi, vaikka miehen nahkatakki oli aika vanha. Tilanne jäi varmaan harmittamaan naista niin kovin, että pariskunta häipyi toisella erätauolla, eikä enää palannut. Todella kurjaa, sehän oli vahinko, ja nainen oikeasti mukava ja ystävällinen.
Erätauoilla meitä hauskutettiin tavalla jos toisellakin. Ensimmäisellä tauolla pikkujunnut pelasivat lyhyen näytösottelun, ja toisella tauolla Canucksien maskotti sinkautteli kummallisella pyssyllä jotakin arpalippuja tai vastaavaa yleisöön. Lisäksi katossa kierteli valtava hai-ilmapallo, josta myös tippui erilaisia lipukkeita, joihin emme valitettavasti päässeet käsiksi...
Kolmannen erän päättyessä tilanne oli tasan 2-2, ja Blues oli juuri saanut neljän minuutin jäähyn.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata reilu kolme minuuttia, kunnes peli päättyi, kuten tilattiin: Canucksit voittivat 3-2.
Raporttini ottelusta Canucks vastaan Blues päättyy tähän; pahoittelut lätkäfaneille - kuten Miika totesi, minusta ei tulisi jääkiekkoselostajaa - mutta ehkä Miika ilahduttaa teitä vielä jossain vaiheessa oleellisilla yksityiskohdilla, kuten kuka syötti, tekit maalit ja niin edelleen. ;D
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
Apartment # 711 in Louis Riel House eli koti :)
Tässä tulee postaus, jonka kirjoittamista itse olen odottanut jo kauan. Siis kaikille muille materialisteille ja sisustusintoilijoille: esittelykierros kotonamme, Louis Riel Housessa, joka ulkoapäin on taatusti kampuksen rumin rakennus...
Yllä olevat kuvat ovat useimmin käyttämämme ulko-oven aulasta. Meillä on nimittäin kaksi, oikeastaan kolme ulko-ovea, joista kuljemme. Täällä ei ilmeisesti ole käytössä vastaavaa rappuihin jakoa kuin suomalaisissa kerrostaloissa. Tosin emme ole käyneet muussa talossa, jota Suomessa voisi sanoa kerrostaloksi, täkäläisittäin tower, torni.
Yleensä laiskuuttamme ajamme hissillä seitsemänteen kerrokseen. Ja sitten käytävään, haistaisittepa vain mikä sulotuoksi siellä leijailee! En osaa oikein kuvailla sitä... Harmillista, että tähän ei voi liittää hajuja, kuten kuvia. ;)
Kotiovessa on tuttuun tapaan tervetulotoivotus: Sananlaskuja ja Finlandiaa. :) Olemme aikoneet kiinnittää oveen myös Suomen ja Kanadan liput, mutta ei olla saatu vielä aikaiseksi. Meidän ovi on muuten harvinaisen siisti, monet ovet ovat täynnä reikiä tai tarrojen jäänteitä... Mutta astukaa toki sisään matalaan majaamme!
Eteisestä näkee kaikkiin huoneisiin keittiötä lukuunottamatta. Vasemmalla on naulakko kaapinovien takana, siitä tykkään kovasti - eteinen on niin siistin näköinen aina. Sitten olohuone ja makuuhuone. Viimein oikealla on vessa, josta olettekin nähneet jo vilauksen. Oikein mallikelpoinen suihkua ja lattiaa lukuunottamatta. Vedessä on taatusti jotain omituista, sillä lattiassa on vaaleita laikkuja, jotka eivät lähde jynssäämälläkään. Niin, ja kylpyammeesta ei päästy vieläkään eroon...
Seuraavaksi on vuorossa makuuhuone. Sängyn virkaa toimittaa vuodesohva, jonka voi halutessaan koota päivän ajaksi lakanoineen kaikkineen... mutta ei jaksa. :) Paljoa muuta makuuhuoneeseen ei mahtuisikaan. Samaa kokoluokkaa kuin taannoin Nousukadulla.
- Hyvät naiset ja herrat, ladies and gentlemen, olohuone! Kuvasta puuttuu mikroaaltouuni, joka on hienon sohvamme vasemmalla puolella lähellä rasva-alttariani. Meillä on myös lukuisia kynttilöitä. Ja huomatkaa hieno matto, jonka saimme Seijalta ja Jarilta...
Lopuksi vielä kurkkaus keittiöön. Säilytystilaa ei ole kuin kuvassa näkyvät kaapit, sekä ruokaa varten tietysti iso jääkaappi. Tilanpuutteen vuoksi kaikki säilykkeet ovat siellä! Kattilat ja vastaavat saa onneksi säilöttyä hellan omaan säilytyslokeroon - vai miksi sitä oikein sanotaan? Vaikka piskuinen keittiömme on oikeastaan keittokomero, se on kyllä yllättävän kätevä. Erityisesti tykkään liedestä: levyjen välissä on paljon tilaa, mihin voi laskea kaikkea kun tekee ruokaa. Iso tiskiallas on myös kiva, mutta se on ikävää, että tiskipöydällä ei ole juuri tilaa.Mutta eihän se ole vierailu eikä mikään, jos ei tarjota jotakin suuhunpantavaa. Siispä kaffetta, kaakaota, teetä tai mehua, olkaa hyvä! Kahvi on vahingossa ostettu kofeiinittomana, teetä on monta lajia, suosittelen chai-teetä, se on ihanaa maitoon tehtynä! Mustaherukkamehutiiviste on aarre, semmoisia ei nimittäin täällä harrasteta. Toki on myös tuoremehua. Sitruunakakku on kirkon mummojen peruja. Ja sitä ennen suomalaiseen tapaan ruisleipää, tehkää hyvin!
torstaina, maaliskuuta 15, 2007
Taas palohälytys!
Piia-Maria kyseli, että onko ollut palohälytyksiä. No nyt on!
Eilen iltapäivällä kävin lukemassa Pipliaa Paulan, Dorothyn ja yhden kolmannen tytön kanssa eräässä kampuksen kahvilassa. Kun palasin kotiin kolmen tienoilla, palosireeni alkoi ulvoa käytävässä. Taas!
Edellisen kerran sireeniä saatiin kuunnella sunnuntai-iltana. Silloin olin ehtinyt jo vaihtaa yövaatteet päälle, mutta eihän siinä auttanut muu kuin kämpiä ulos värjöttelemään.
Valtaosa talon asukkaista ei ole näistä hälytyksistä moksiskaan, ja lähes poikkeuksetta joku tulee portaissa vastaan ja on menossa kotiinsa, kun me kipitämme pihalle sireenin hätyyttämänä. Itsekin sitä suhtautuu asiaan hiukan epäuskoisesti - joka kerta miettii, että onko sitä nyt ihan pakko lähteä, ihanko oikeasti jossain palaa? Ensimmäisellä kerralla raahasimme jopa läppärin mukana, ja sehän olisi oikeassa hätätilanteessa vihoviimeinen asia mitä tehdä, ruveta nyt haalimaan omaisuutta mukaan.
Sunnuntaina menimme sitten Dining Halliin kahville, ja harmittelimme sitä, että pimeällä ei saanut kuvia palokunnasta, joka saapui myös pillejä huudattaen paikalle. Eikä kukaan huomannut, että minulla oli pyjamanhousut. :) Täällä jo kampuksella tulee vastaan niin monenlaista tallaajaa, että ei juuri tarvitse huolia siitä, onko vaatetus viimeistä muotia vai edelliseltä vuosituhannelta.
Tällä kertaa minulla oli kamera, ja Miikakin saapui sopivasti paikalle luentojen loputtua. Tutkailimme päivän postia, jonka olin ehtinyt noutaa alakerran lokerosta ennen soitinmenojen alkua. Saimme, tadaa, ystävänpäiväkortin Samilta, Krisseltä, Saimalta ja Varvulta - kiitos vain! :) Lisäksi minun äänioikeusilmoitukseni löysi myös perille, ja sen mukana vaalipropaganda, eli aukeama KD:n lehdestä. Siinä komeilivat kaikki KD:n ehdokkaat, ja bongasimme listoilta tuttuja, joita löytyikin ihan mukavasti... Kusti siis polkee tännekin, mutta vauhti ei ole päätä huimaavaa.
En tiedä, olivatko hälytykset turhia, vai polttiko joku nuudelit pohjaan, kuten Miika sanoi. Mikähän näitä paikallisia hälyttimiä riivaa? Vai käykö joku ihan piruuttaan tuolla käytävässä kääntämässä kammesta, niin että sireeni alkaa soida? Mahtaa palokuntaakin harmittaa, jos tyhjän takia kiipeävät tänne mäelle saakka.
Eilen iltapäivällä kävin lukemassa Pipliaa Paulan, Dorothyn ja yhden kolmannen tytön kanssa eräässä kampuksen kahvilassa. Kun palasin kotiin kolmen tienoilla, palosireeni alkoi ulvoa käytävässä. Taas!Edellisen kerran sireeniä saatiin kuunnella sunnuntai-iltana. Silloin olin ehtinyt jo vaihtaa yövaatteet päälle, mutta eihän siinä auttanut muu kuin kämpiä ulos värjöttelemään.
Valtaosa talon asukkaista ei ole näistä hälytyksistä moksiskaan, ja lähes poikkeuksetta joku tulee portaissa vastaan ja on menossa kotiinsa, kun me kipitämme pihalle sireenin hätyyttämänä. Itsekin sitä suhtautuu asiaan hiukan epäuskoisesti - joka kerta miettii, että onko sitä nyt ihan pakko lähteä, ihanko oikeasti jossain palaa? Ensimmäisellä kerralla raahasimme jopa läppärin mukana, ja sehän olisi oikeassa hätätilanteessa vihoviimeinen asia mitä tehdä, ruveta nyt haalimaan omaisuutta mukaan.Sunnuntaina menimme sitten Dining Halliin kahville, ja harmittelimme sitä, että pimeällä ei saanut kuvia palokunnasta, joka saapui myös pillejä huudattaen paikalle. Eikä kukaan huomannut, että minulla oli pyjamanhousut. :) Täällä jo kampuksella tulee vastaan niin monenlaista tallaajaa, että ei juuri tarvitse huolia siitä, onko vaatetus viimeistä muotia vai edelliseltä vuosituhannelta.
Tällä kertaa minulla oli kamera, ja Miikakin saapui sopivasti paikalle luentojen loputtua. Tutkailimme päivän postia, jonka olin ehtinyt noutaa alakerran lokerosta ennen soitinmenojen alkua. Saimme, tadaa, ystävänpäiväkortin Samilta, Krisseltä, Saimalta ja Varvulta - kiitos vain! :) Lisäksi minun äänioikeusilmoitukseni löysi myös perille, ja sen mukana vaalipropaganda, eli aukeama KD:n lehdestä. Siinä komeilivat kaikki KD:n ehdokkaat, ja bongasimme listoilta tuttuja, joita löytyikin ihan mukavasti... Kusti siis polkee tännekin, mutta vauhti ei ole päätä huimaavaa.
En tiedä, olivatko hälytykset turhia, vai polttiko joku nuudelit pohjaan, kuten Miika sanoi. Mikähän näitä paikallisia hälyttimiä riivaa? Vai käykö joku ihan piruuttaan tuolla käytävässä kääntämässä kammesta, niin että sireeni alkaa soida? Mahtaa palokuntaakin harmittaa, jos tyhjän takia kiipeävät tänne mäelle saakka.
keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007
Jännitystä elämään!
Mainitsin taannoin, että on tarkoitus mennä katsastamaan Vancouver Canucksien peliä tässä joku päivä. Noh, viisas ihminen olisi tietysti hyvissä ajoin ottanut selvää asioista ja hommannut liput. Me heräsimme tänään, ja ensi torstain jo loppuunmyydyn pelin liput saatiin plakkariin. Mutta se hinta!
Canucksien sivuilla on palvelu, jonka kautta kausikortin omistajat voivat myydä paikkansa silloin kun eivät niitä itse käytä. Sinne siis palloilemaan, Miika istui koneella ja väliin mesetti Mirkun kanssa, että mitä peliä ja millä hinnalla mennään katsomaan. Löytyi jopa neljä (!) vierekkäistä paikkaa, kappalehinta $65. Mutta jotta lippujen ostaminen ei olisi ollut liian helppoa, piti sekoilla hiukan palveluun rekisteröitymisen kanssa: aluksi laitettiin kanadalainen osoite, ja sitten vasta tajuttiin, että ostamiseen tarvitaan luottokortin laskussa olevat tiedot.
Säätämisen aikana joku ryökäle meni varaamaan liput - tai siltä se näytti. Hetken päästä neljä vierekkäistä paikkaa taas löytyi palvelusta ja tällä kertaa ne ostettiin salamavauhtia. Ja eihän niitä tietenkään edellämainitulla hinnalla saanut, vaan lisäksi piti ostaa neljä jäsenyyttä kyseiseen palveluun $15 kappaleelta; rekisteröityminen oli nääs ilmaista.
Vasta jälkeenpäin ruvettiin laskemaan, että eipä ikinä olla maksettu yksittäisestä tilaisuudesta yhtä paljon... Lisäksi paikkoja on neljä, mutta Ossi lupautui tulemaan mukaan tai etsimään jonkun muun halullisen sielun.
Mirkun tavoin tässä saa vakuuttaa itselleen, että mää en ole se hullu, enhän sentään ole hankkinu yli $1000 kausikorttia... Samoin Mirkun tavoin voi todeta, että Canucksien on kyllä parasta voittaa tämä peli!
Canucksien sivuilla on palvelu, jonka kautta kausikortin omistajat voivat myydä paikkansa silloin kun eivät niitä itse käytä. Sinne siis palloilemaan, Miika istui koneella ja väliin mesetti Mirkun kanssa, että mitä peliä ja millä hinnalla mennään katsomaan. Löytyi jopa neljä (!) vierekkäistä paikkaa, kappalehinta $65. Mutta jotta lippujen ostaminen ei olisi ollut liian helppoa, piti sekoilla hiukan palveluun rekisteröitymisen kanssa: aluksi laitettiin kanadalainen osoite, ja sitten vasta tajuttiin, että ostamiseen tarvitaan luottokortin laskussa olevat tiedot.Säätämisen aikana joku ryökäle meni varaamaan liput - tai siltä se näytti. Hetken päästä neljä vierekkäistä paikkaa taas löytyi palvelusta ja tällä kertaa ne ostettiin salamavauhtia. Ja eihän niitä tietenkään edellämainitulla hinnalla saanut, vaan lisäksi piti ostaa neljä jäsenyyttä kyseiseen palveluun $15 kappaleelta; rekisteröityminen oli nääs ilmaista.
Vasta jälkeenpäin ruvettiin laskemaan, että eipä ikinä olla maksettu yksittäisestä tilaisuudesta yhtä paljon... Lisäksi paikkoja on neljä, mutta Ossi lupautui tulemaan mukaan tai etsimään jonkun muun halullisen sielun.
Mirkun tavoin tässä saa vakuuttaa itselleen, että mää en ole se hullu, enhän sentään ole hankkinu yli $1000 kausikorttia... Samoin Mirkun tavoin voi todeta, että Canucksien on kyllä parasta voittaa tämä peli!
tiistaina, maaliskuuta 13, 2007
Viihdettä, korkeakyldyyriä ja sivistystä...
Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli sangen virikkeentäyteinen.
Perjantain vietin kirkolla siirrellen tavaroita kaoottisesta varastosta erääseen uuteen kaappiin. Pölyisen työpäivän jälkeen Jukka heitti minut Metrotownin metroasemalle (joka siis on samassa paikassa kuin meidän vakikauppa;), mistä matka jatkui kohti Vancouverin keskustaa, eli downtownia. Käytiin Mirkun kanssa katsomassa leffa nimeltä
Ihmisen lapset, jota mainostettiin Helsingissä jo ennen meidän tänne lähtöä. Leffa oli kohtuullisen synkeä, ja sen jälkimaininkeja lähdettiin purkamaan kauppakeskuksen alakerrassa olevaan Starbucksiin, kuinkas muuten.
Lauantaina lähdimme Cornerstoneen vuokraamaan leffaa Miikan kouluhommia varten ja käymään Viewpointin sairaan kalliissa kaupassa. Koska vuokraamo oli vielä kiinni, päädyimme kuluttamaan aikaa syömällä Organic Deli -nimisessä paikassa, jossa kaikki mahdollinen oli luomua ja reilun kaupan tuotteita. Oli pikkusen hyvää ruokaa, ja voi sitä kahvia! Se oli aivan ihanaa! Sivumennen sanoen Miikasta on tulossa a
hkerampi kahvinjuoja kuin minusta. ;) Deli on tietysti hiukan kalliimpi kuin samassa rakennuksessa oleva Reneissance Coffee, mutta Suomen hintoihin verrattuna silti ihan huokea. Tässä eräänä päivänä käytiin siellä taas kahvilla, ja kokeiltiin muffinsseja paikalliseen tapaan - voin kanssa! Olihan se hyvää, mutta täkäläiset herkut alkavat jo näkyä vyötäröllä...
Paluumatkalla poikkesimme SFU:n taidegalleriaan, jossa oli viimeistä päivää meneillään Bruce Stewartin näyttely. Stewartin tauluissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla realismi, ironia, huumori ja upeat värit, pienen yksityiskohdat, ajankuvat sekä lempeä yhteiskuntakritiikki. Tämmöisiä tauluja minäkin voisin ostaa, tosin hintaa on varmaan ihan riittävästi.
Illalla pistettiin sitten parhaat päälle ja suunnistettiin taas keskustaan kuuntelemaan Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesteria. Pelkästään konserttitalo, teatteri Orpheum oli vaikuttava näky. Myös itse konsertti oli todella hieno. Jousiorkesteri soitti ensin Kazuyoshi Akiyaman johtamana Haydnin March for the Royal Society of Musicians. Sitten oli vuorossa Bachin viulukonsertto nro. 1 a-mollissa (A minor, musikantit korjatkaa jos suomennan väärin) ja uudemman säveltäjän Clarice Assadin Konsertto viululle ja orkesterille,
molemmissa solistina Nadja Salerno-Sonnenberg. Väliajalla ehdimme katsastaa teatterin washroomit eli toiletit ja ottaa muutaman valokuvan. Lopuksi saimme nauttia vielä Brahmsin sinfoniasta nro. 4 e-mollissa, opus 98. Konsertin jälkeen tehtiin pieniä ostoksia Orpheumin lahjatavarakaupassa ja poikettiin vielä Ossin ja saksalaisen Katjan kanssa kahville Tim Hortons -kahvilaan, joka on auki 24/7.
Kotiin päästessä kello oli jo ehtinyt. Unien jälkeen koitti sunnuntai ja kaksikielisessä jumalanpalveluksessa Miika pääsi jälleen tekniseksi tueksi, kun PowerPoint hyytyi kesken saarnan. ;) Kirkolta jatkettiin Finnish Heritage Societyn eli paikallisen Suomiseuran järjestämään Kalevala-juhlaan. Ohjelmassa oli muun muassa tanhua ja kanteleensoittoa, ja tarjolla tietysti ruisleipää ja mustikkapiirakkaa.
Kotona ehdimme olla välillä puoli tuntia, ja sitten oli jo lähdettävä liikkeelle - meidät oli kutsuttu kuudeksi Mirkun työkaverin, Elinan ja hänen miehensä Jasonin luo nyyttikesteihin. Meille sattui pieni suomalainen väärinkäsitys: kyseessä oli potluck dinner, eli päivällinen, ja me veimme sipsejä ja suklaarusinoita... mutta ruokaa riitti silti kaikille :)
Perjantain vietin kirkolla siirrellen tavaroita kaoottisesta varastosta erääseen uuteen kaappiin. Pölyisen työpäivän jälkeen Jukka heitti minut Metrotownin metroasemalle (joka siis on samassa paikassa kuin meidän vakikauppa;), mistä matka jatkui kohti Vancouverin keskustaa, eli downtownia. Käytiin Mirkun kanssa katsomassa leffa nimeltä
Ihmisen lapset, jota mainostettiin Helsingissä jo ennen meidän tänne lähtöä. Leffa oli kohtuullisen synkeä, ja sen jälkimaininkeja lähdettiin purkamaan kauppakeskuksen alakerrassa olevaan Starbucksiin, kuinkas muuten.Lauantaina lähdimme Cornerstoneen vuokraamaan leffaa Miikan kouluhommia varten ja käymään Viewpointin sairaan kalliissa kaupassa. Koska vuokraamo oli vielä kiinni, päädyimme kuluttamaan aikaa syömällä Organic Deli -nimisessä paikassa, jossa kaikki mahdollinen oli luomua ja reilun kaupan tuotteita. Oli pikkusen hyvää ruokaa, ja voi sitä kahvia! Se oli aivan ihanaa! Sivumennen sanoen Miikasta on tulossa a
hkerampi kahvinjuoja kuin minusta. ;) Deli on tietysti hiukan kalliimpi kuin samassa rakennuksessa oleva Reneissance Coffee, mutta Suomen hintoihin verrattuna silti ihan huokea. Tässä eräänä päivänä käytiin siellä taas kahvilla, ja kokeiltiin muffinsseja paikalliseen tapaan - voin kanssa! Olihan se hyvää, mutta täkäläiset herkut alkavat jo näkyä vyötäröllä...Paluumatkalla poikkesimme SFU:n taidegalleriaan, jossa oli viimeistä päivää meneillään Bruce Stewartin näyttely. Stewartin tauluissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla realismi, ironia, huumori ja upeat värit, pienen yksityiskohdat, ajankuvat sekä lempeä yhteiskuntakritiikki. Tämmöisiä tauluja minäkin voisin ostaa, tosin hintaa on varmaan ihan riittävästi.
Illalla pistettiin sitten parhaat päälle ja suunnistettiin taas keskustaan kuuntelemaan Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesteria. Pelkästään konserttitalo, teatteri Orpheum oli vaikuttava näky. Myös itse konsertti oli todella hieno. Jousiorkesteri soitti ensin Kazuyoshi Akiyaman johtamana Haydnin March for the Royal Society of Musicians. Sitten oli vuorossa Bachin viulukonsertto nro. 1 a-mollissa (A minor, musikantit korjatkaa jos suomennan väärin) ja uudemman säveltäjän Clarice Assadin Konsertto viululle ja orkesterille,
molemmissa solistina Nadja Salerno-Sonnenberg. Väliajalla ehdimme katsastaa teatterin washroomit eli toiletit ja ottaa muutaman valokuvan. Lopuksi saimme nauttia vielä Brahmsin sinfoniasta nro. 4 e-mollissa, opus 98. Konsertin jälkeen tehtiin pieniä ostoksia Orpheumin lahjatavarakaupassa ja poikettiin vielä Ossin ja saksalaisen Katjan kanssa kahville Tim Hortons -kahvilaan, joka on auki 24/7.
Kotiin päästessä kello oli jo ehtinyt. Unien jälkeen koitti sunnuntai ja kaksikielisessä jumalanpalveluksessa Miika pääsi jälleen tekniseksi tueksi, kun PowerPoint hyytyi kesken saarnan. ;) Kirkolta jatkettiin Finnish Heritage Societyn eli paikallisen Suomiseuran järjestämään Kalevala-juhlaan. Ohjelmassa oli muun muassa tanhua ja kanteleensoittoa, ja tarjolla tietysti ruisleipää ja mustikkapiirakkaa.
Kotona ehdimme olla välillä puoli tuntia, ja sitten oli jo lähdettävä liikkeelle - meidät oli kutsuttu kuudeksi Mirkun työkaverin, Elinan ja hänen miehensä Jasonin luo nyyttikesteihin. Meille sattui pieni suomalainen väärinkäsitys: kyseessä oli potluck dinner, eli päivällinen, ja me veimme sipsejä ja suklaarusinoita... mutta ruokaa riitti silti kaikille :)
Äänestämässä Kunniakonsulaatissa
Viime torstaina kävimme siis täyttämässä kansalaisvelvollisuutemme Vancouverin downtownissa sijaitsevassa kunniakonsulaatissa.Konsulaattia lähti kartan kera etsimään kolme huonon suuntavaiston omaavaa ihmistä, mutta ihme kyllä päädyimme perille suuremmitta harhailuitta. Eipähän matkaa metroasemalta ollutkaan kuin vajaa puoli kilometriä, mutta silti.
Konsulaatti sijaitsee isossa, hienossa toimistorakennuksessa aivan keskustassa, kerroksessa 14, joka ei siis ollut korkein kerros - ja hyvän naapurisovun nimissä tilat jaetaan Ruotsin kanssa. ;) On muuten varmaan korkein rakennus, missä olen koskaan käynyt... Itse toimistossa ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ellei Suomi-rekvisiittaa lasketa mukaan. Töissä konsulaatissa on yksi virkailija, ja äänestäminen sujui sutjakkaasti.
Miikalla ja Mirkulla oli äänioikeusilmoitukset mukanaan, minun ei ollut ehtinyt perille. Se ei ollut mikään ongelma, passi riitti mainiosti todistukseksi äänioikeudesta. Paikalla olisi ollut myös kaikkien vaalipiirien ehdokaslistat, mutta ei äänestyskoppia. Hiljaiselta paikka vaikutti, Ruotsin puolella ei ollut ketään. Meidän jälkeemme tuli äänestämään vanha pariskunta, ja me poistuimme ihmettelemään vessaa, jossa oli suomalaiset hanat ja automaattisaippua. :D
Raskaan velvollisuuden jälkeen päätimme, että ansaitsemme kiitoskahvit, ja lähdimme harhailemaan takaisin metroasemaa kohti. Matkalla kuljimme Kanadan armeijan rekrytointitoimiston ohi, ja sen edessä oli meneillään pieni, mutta äänekäs mielenosoitus, jonka viesti lyhyesti kuului: Kanadan joukot pois Afrikasta ja Lähi-idän maista!
Burrard Streetin metroaseman läheisyydestä löytyikin huokea, mukava pikkukahvila, jonka kassasetä oli sitä mieltä, että minä kuulostan ranskalaiselta. Mirkku ja Miika sen sijaan kuulostivat juuri siltä, mitä ovatkin... ;)
perjantaina, maaliskuuta 02, 2007
Markus rules!
Nimittäin niin EO:n raamis kotosuomessa, SLEY:n nettiraamattukoulu kuin Intervarsityn raamiskin pureutuvat tänä keväänä Markuksen evankeliumiin. Tajusin vasta äskettäin, hidas kun olen, että täälläkin tuota nettiraamattukoulua voisi mainostaa. ! :D
Joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan Markuksen matkaan! Virallinen aloitus oli tänään, ja koska tahti on muutenkin verkkainen, mukaan ehtii vielä oikein hyvin, vaikka juuri tänään ei vielä aikaa olisikaan.
Raamattukoulua vetää Koskenniemen Eki, joka laittaa koulun sivuille aina taustatietoa ja selityksiä luettavasta kohdasta, sekä myös tehtäviä ja kysymyksiä, jotka ovat pääasiassa omaa pohdintaa varten. Lisäksi on virtuaalinen keskusteluareena, jossa kaikki halukkaat voivat jakaa luetun Sanan ja muun materiaalin herättämiä ajatuksia.
Itse olen lähtenyt mukaan siinä toivossa, että pääsisin ylimielisestä harhaluulostani eroon - kaikki synoptiset evankeliumit kun tuntuvat liiankin tutuilta, ja vierastan siksi niitten lukemista, tuntuu ettei saa mitään irti. Siksi hämmästynkin joka kerta, kun joku kertoo synoptikkojen äärellä tekemistään löydöistä...
Katsotaan mitä tapahtuu! :)
Joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan Markuksen matkaan! Virallinen aloitus oli tänään, ja koska tahti on muutenkin verkkainen, mukaan ehtii vielä oikein hyvin, vaikka juuri tänään ei vielä aikaa olisikaan.
Raamattukoulua vetää Koskenniemen Eki, joka laittaa koulun sivuille aina taustatietoa ja selityksiä luettavasta kohdasta, sekä myös tehtäviä ja kysymyksiä, jotka ovat pääasiassa omaa pohdintaa varten. Lisäksi on virtuaalinen keskusteluareena, jossa kaikki halukkaat voivat jakaa luetun Sanan ja muun materiaalin herättämiä ajatuksia.
Itse olen lähtenyt mukaan siinä toivossa, että pääsisin ylimielisestä harhaluulostani eroon - kaikki synoptiset evankeliumit kun tuntuvat liiankin tutuilta, ja vierastan siksi niitten lukemista, tuntuu ettei saa mitään irti. Siksi hämmästynkin joka kerta, kun joku kertoo synoptikkojen äärellä tekemistään löydöistä...
Katsotaan mitä tapahtuu! :)
Lunta ja suunnitelmia
Kyllä sitä kevättä kestää odottaa! Missä ovat krookukset? Ei näy! Sen sijaan monena aamuna on taas sadellut lunta. Eikä ole sulanut päivän aikana edes kokonaan pois. Eilen oli myös aika kylmä, kävin viimeinkin pienellä kävelylenkillä Burnaby Mountain Parkissa, ja talvivaatteet olivat tarpeen. Tosin polkua minua vastaan paineli joukko lenkkeilijöitä, joista valtaosalla oli - surpri-ise! - sortsit ja t-paidat. Hrr. Mutta puisto oli ihana siitä huolimatta, sinne täytyy päästä pian uudestaan. Onneksi se on tuossa ihan kivenheiton päässä. :)
- Kamalaa, tajusin pari päivää sitten: nyt ollaan puolivälissä matkaa - olemme olleet täällä kaksi kuukautta, enää toiset puolet jäljellä! On siis korkea aika suunnitella paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista. :) Aiotaankin jalkautua Vancouveriin yhdessä Mirkun kanssa. Mitä sähköpostilla on tutkailtu kiinnostuksen kohteita, ne käyvät oikein mukavasti yksiin: valtava IMAX-elokuvateatteri, jossa kuvan näkee lähes kolmiulotteisena, Vancouver Canucksien jääkiekko-ottelu, Granville Island, joka on iiiiso tori, sekä keväämmällä kiinalainen puutarha China Townissa ja Aquarium - iso akvaario - Stanley Parkissa. Tosin Mirkun listaan tulee meiltä lisää Vancouverin saari ja siellä Victorian kaupunki, jonne toki pitää päästä ihan turistina, sitten kun ne paljon puhutut krookukset ja muut kukat alkavat kukkia. Elikkäs sitten huhtikuulla joskus.
Ihan lähiaikoina on luvassa seuraavanlaisia aktiviteetteja...
Tänä iltana minä menen taas kirkkokuoroon. On muuten elämäni ensimmäinen kerta, kun laulan kirkkokuorossa... Huomenna eli perjantaina menen kirkolle ekaa päivää töihin, minulla on ihan oma toimistokin siellä! (Tosin ovessa lukee että paperivarasto, mutta ei anneta sen häiritä. ;)
Lauantaina lähdetään yliopiston vaihtariporukan kanssa Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesterin konserttiin. Oikeasti liput maksaisivat $70, mutta opiskelijoina saamme ne $10 hintaan, jopa minä - ISIC:n eli kansainvälisellä opiskelijakortilla. Hankimme Miikan kanssa kummatkin sellaiset, maksoivat 10€ kappaleelta, mutta saimmepa heti ensimmäisellä käyttökerralla rahat takaisin. :)
Sitten sunnuntai-illaksi Mirkku kutsui meidät oman seurakuntansa nuortenporukan nyyttikesteihin. Potluck, eli pataonni, ovat nyyttikestit englanniksi. :D Nyyttäreistä tulee ihan EO-meininki mieleen, kun olen haikeana tässä seuraillut EO:n listaa, että yksi ja toinen pitää pippaloita, ja voi, me emme pääse mukaan...
EO-kuvioihin liittyen on ihan pakko kirjoittaa tähän pieni sivupolku. Mirkku oli kertonut kaverilleen, että tapasi EO-ihmisiä, ja kaverin kysyessä paikkaa, Mirkku oli toki todennut, että Vancouverin East Sidella, siis kaupungin pahamaineisimmalla alueella! ;D Hihii!
Mutta ei tässä vielä kaikki suunnitelmat! Maanantaina olemme aikeissa tutustua paikallisen "OPKO:n" eli Intervarsityn toimintaan: suuntana on raamis, jossa tutkitaan Markuksen evankeliumia...
Hurjasti kokemuksia siis tiedossa!
- Kamalaa, tajusin pari päivää sitten: nyt ollaan puolivälissä matkaa - olemme olleet täällä kaksi kuukautta, enää toiset puolet jäljellä! On siis korkea aika suunnitella paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista. :) Aiotaankin jalkautua Vancouveriin yhdessä Mirkun kanssa. Mitä sähköpostilla on tutkailtu kiinnostuksen kohteita, ne käyvät oikein mukavasti yksiin: valtava IMAX-elokuvateatteri, jossa kuvan näkee lähes kolmiulotteisena, Vancouver Canucksien jääkiekko-ottelu, Granville Island, joka on iiiiso tori, sekä keväämmällä kiinalainen puutarha China Townissa ja Aquarium - iso akvaario - Stanley Parkissa. Tosin Mirkun listaan tulee meiltä lisää Vancouverin saari ja siellä Victorian kaupunki, jonne toki pitää päästä ihan turistina, sitten kun ne paljon puhutut krookukset ja muut kukat alkavat kukkia. Elikkäs sitten huhtikuulla joskus.
Ihan lähiaikoina on luvassa seuraavanlaisia aktiviteetteja...
Tänä iltana minä menen taas kirkkokuoroon. On muuten elämäni ensimmäinen kerta, kun laulan kirkkokuorossa... Huomenna eli perjantaina menen kirkolle ekaa päivää töihin, minulla on ihan oma toimistokin siellä! (Tosin ovessa lukee että paperivarasto, mutta ei anneta sen häiritä. ;)Lauantaina lähdetään yliopiston vaihtariporukan kanssa Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesterin konserttiin. Oikeasti liput maksaisivat $70, mutta opiskelijoina saamme ne $10 hintaan, jopa minä - ISIC:n eli kansainvälisellä opiskelijakortilla. Hankimme Miikan kanssa kummatkin sellaiset, maksoivat 10€ kappaleelta, mutta saimmepa heti ensimmäisellä käyttökerralla rahat takaisin. :)
Sitten sunnuntai-illaksi Mirkku kutsui meidät oman seurakuntansa nuortenporukan nyyttikesteihin. Potluck, eli pataonni, ovat nyyttikestit englanniksi. :D Nyyttäreistä tulee ihan EO-meininki mieleen, kun olen haikeana tässä seuraillut EO:n listaa, että yksi ja toinen pitää pippaloita, ja voi, me emme pääse mukaan...
EO-kuvioihin liittyen on ihan pakko kirjoittaa tähän pieni sivupolku. Mirkku oli kertonut kaverilleen, että tapasi EO-ihmisiä, ja kaverin kysyessä paikkaa, Mirkku oli toki todennut, että Vancouverin East Sidella, siis kaupungin pahamaineisimmalla alueella! ;D Hihii!Mutta ei tässä vielä kaikki suunnitelmat! Maanantaina olemme aikeissa tutustua paikallisen "OPKO:n" eli Intervarsityn toimintaan: suuntana on raamis, jossa tutkitaan Markuksen evankeliumia...
Hurjasti kokemuksia siis tiedossa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)