perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Lunta ja suunnitelmia

Kyllä sitä kevättä kestää odottaa! Missä ovat krookukset? Ei näy! Sen sijaan monena aamuna on taas sadellut lunta. Eikä ole sulanut päivän aikana edes kokonaan pois. Eilen oli myös aika kylmä, kävin viimeinkin pienellä kävelylenkillä Burnaby Mountain Parkissa, ja talvivaatteet olivat tarpeen. Tosin polkua minua vastaan paineli joukko lenkkeilijöitä, joista valtaosalla oli - surpri-ise! - sortsit ja t-paidat. Hrr. Mutta puisto oli ihana siitä huolimatta, sinne täytyy päästä pian uudestaan. Onneksi se on tuossa ihan kivenheiton päässä. :)
Näkymä lumisesta Burnaby Mountain Parkista North Vancouveriin.
- Kamalaa, tajusin pari päivää sitten: nyt ollaan puolivälissä matkaa - olemme olleet täällä kaksi kuukautta, enää toiset puolet jäljellä! On siis korkea aika suunnitella paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista. :) Aiotaankin jalkautua Vancouveriin yhdessä Mirkun kanssa. Mitä sähköpostilla on tutkailtu kiinnostuksen kohteita, ne käyvät oikein mukavasti yksiin: valtava IMAX-elokuvateatteri, jossa kuvan näkee lähes kolmiulotteisena, Vancouver Canucksien jääkiekko-ottelu, Granville Island, joka on iiiiso tori, sekä keväämmällä kiinalainen puutarha China Townissa ja Aquarium - iso akvaario - Stanley Parkissa. Tosin Mirkun listaan tulee meiltä lisää Vancouverin saari ja siellä Victorian kaupunki, jonne toki pitää päästä ihan turistina, sitten kun ne paljon puhutut krookukset ja muut kukat alkavat kukkia. Elikkäs sitten huhtikuulla joskus.

Ihan lähiaikoina on luvassa seuraavanlaisia aktiviteetteja...

Salaperäiset vuoret - miksi niistä ei saa koskaan sellaista kuvaa kuin haluaisi?Tänä iltana minä menen taas kirkkokuoroon. On muuten elämäni ensimmäinen kerta, kun laulan kirkkokuorossa... Huomenna eli perjantaina menen kirkolle ekaa päivää töihin, minulla on ihan oma toimistokin siellä! (Tosin ovessa lukee että paperivarasto, mutta ei anneta sen häiritä. ;)

Lauantaina lähdetään yliopiston vaihtariporukan kanssa Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesterin konserttiin. Oikeasti liput maksaisivat $70, mutta opiskelijoina saamme ne $10 hintaan, jopa minä - ISIC:n eli kansainvälisellä opiskelijakortilla. Hankimme Miikan kanssa kummatkin sellaiset, maksoivat 10€ kappaleelta, mutta saimmepa heti ensimmäisellä käyttökerralla rahat takaisin. :)

Sitten sunnuntai-illaksi Mirkku kutsui meidät oman seurakuntansa nuortenporukan nyyttikesteihin. Potluck, eli pataonni, ovat nyyttikestit englanniksi. :D Nyyttäreistä tulee ihan EO-meininki mieleen, kun olen haikeana tässä seuraillut EO:n listaa, että yksi ja toinen pitää pippaloita, ja voi, me emme pääse mukaan...

Sumun seassa on järvi, lähemmäs ei voi mennä, sillä jyrkänteen reunat ovat vaaralliset...EO-kuvioihin liittyen on ihan pakko kirjoittaa tähän pieni sivupolku. Mirkku oli kertonut kaverilleen, että tapasi EO-ihmisiä, ja kaverin kysyessä paikkaa, Mirkku oli toki todennut, että Vancouverin East Sidella, siis kaupungin pahamaineisimmalla alueella! ;D Hihii!

Mutta ei tässä vielä kaikki suunnitelmat! Maanantaina olemme aikeissa tutustua paikallisen "OPKO:n" eli Intervarsityn toimintaan: suuntana on raamis, jossa tutkitaan Markuksen evankeliumia...

Hurjasti kokemuksia siis tiedossa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva lukea teidän suunnitelmista. Viettäkää nyt oikein kunnon turistielämää, kun kerran siellä olette!
Me tultiin just hiihtolomalta, oltiin Tergujeffien juhlissa, Kiiskien kanssa mökkeilemässä ja sitten vielä Turussa sukuloimassa. Nyt tuntuu ihanalta olla kotona, vaikka matka olikin mukava. Huomenna ei ole onneksi vielä töitä, kun mulla ei tässä jaksossa ole maanantaisin eikä perjantaisin tunteja ollenkaan :)

Pälli kirjoitti...

Hee, eipä teidänkään loma ollenkaan pahalta kuulosta! :) Koti on maailman paras paikka, ja oma sänky. Että sitä voikin olla ikävä!

Hassua kun jotkut ihmiset, täti tänään viimeksi kyselee, että ettekai aio sinne jäädä, viihdyttekö ihan liian hyvin... no, onhan tuommoiset mielessä käyny, mutta Suomi on ihan liian kaukana. ;) Eikähän se sitäpaitsi niin yksinkertaista ole. Joten nou hätä.

Hmm, opettajan työssä on tuokin hyvä puoli, eipä ole ennen tullut mieleen ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

olettekos siellä päässeet äänestämään halutessanne? Miten on järjestetty ja jos osallistu(i)tte, niin oliko kovin erilaista kuin kotomaassa äänestäminen?

Matti K.

Pälli kirjoitti...

Terve Matti! :)

Juu kansalaisvelvollisuus suoritettiin viime torstaina. On tarkoitus ollu siitäki kirjoittaa, mutta en ole nyt saanut aikaan, kun noitten kuvien säätämiseen menee niin tuhottomasti aikaa.

Mutta jospa tänään saisin kirjotettua vaikka siitä, olis paljon muutakin kerrottavaa, kun käytiin sinfoniaorkesterin konsertissa, leffassa ja viime viikonloppuna 400 kilometrin päässä täältä, Kelownassa. Matkalla noustiin ... apua, oliko se 1778 vai 2778 metrin korkeuteen. Lähellä taivasta siis ;)

Mitäs sinne Kausalaan kuuluu?