Odotan tältä syksyltä ainakin kahta asiaa: että pääsisin viimeinkin Starttipäiville ja että unelma matkasta Englantiin toteutuisi.
No, minähän unelmoin kyllä matkustamisesta yleensäkin, eikä äkkiä tule mieleen maata, jossa en haluaisi käydä. Mutta onhan toki Englannissa sitä jotakin... ;)
Emilia, johon tutustuimme Rydessä, opiskelee Englannissa tämän syksyn, ja koska Ryanair tarjoaa niin halpoja lentoja, nyt se on tehtävä.
United Kingdom, here we come!!!
tiistaina, elokuuta 29, 2006
sunnuntai, elokuuta 27, 2006
Evankeliumia!
Tämä ei ole saarna. Tämä on todistuspuheenvuoro.
Hei, olen Päivi. Opiskelen filosofiaa neljättä vuotta, teen samalla kahta työtä ja yritän hoitaa kotia. Olen naimisissa ja minulla on muutenkin paljon sosiaalista elämää.
Kauan aikaa olin tyytyväinen elämääni, olihan minulla kaikkea, mitä ihminen voisi haluta, jopa yltäkyllin. Töitä, mielekästä tekemistä, rahaa, kiirettä, menoa ja meininkiä, ihmisiä ympärillä. Luulin omaavani loputtomat voimavarat ja teräksisen terveyden. Sitten huomasin, että jotain tuntui puuttuvan: lepoa! Vapaa-aikaa! Laiskottelua! Väsymys alkoi olla kuristavaa. Pälli meinasi repeillä. Ahdistus iski ja ihana elämäni tuntui liian vaativalta ja vihattavalta. Vanha suorittaja alkoi epäillä suorittamisen mielekkyyttä...
Menin sielunhoitoon, ja sain kuulla tuon ihanan ilosanoman: eihän kukaan sinun sijassasi jaksaisi! Eihän sinulla ole ollut kunnon lomaa kolmeen vuoteen - ihminen tarvitsee vähintään kolme, neljä viikkoa yhtämittaista lomaa, ei vain toipuakseen entisistä rasituksista vaan kerätäkseen myös uusia voimavaroja tuleviin haasteisiin.
Sain neuvon: älä ota ainakaan mitään uutta. Sain viestin: koetetaan löytää ratkaisuja arjen ongelmiin. Sain rohkaisua: peru opintotuki muutamaksi kuukaudeksi, tee se ihmeessä!
Nyt on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tästä eteenpäin haluan elää vähemmän suorituskeskeisesti. Luulen, että takapakkeja tulee, mutta tasapainoinen elämä on tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Kyllä lepo tekee hyvää!
Hei, olen Päivi. Opiskelen filosofiaa neljättä vuotta, teen samalla kahta työtä ja yritän hoitaa kotia. Olen naimisissa ja minulla on muutenkin paljon sosiaalista elämää.
Kauan aikaa olin tyytyväinen elämääni, olihan minulla kaikkea, mitä ihminen voisi haluta, jopa yltäkyllin. Töitä, mielekästä tekemistä, rahaa, kiirettä, menoa ja meininkiä, ihmisiä ympärillä. Luulin omaavani loputtomat voimavarat ja teräksisen terveyden. Sitten huomasin, että jotain tuntui puuttuvan: lepoa! Vapaa-aikaa! Laiskottelua! Väsymys alkoi olla kuristavaa. Pälli meinasi repeillä. Ahdistus iski ja ihana elämäni tuntui liian vaativalta ja vihattavalta. Vanha suorittaja alkoi epäillä suorittamisen mielekkyyttä...
Menin sielunhoitoon, ja sain kuulla tuon ihanan ilosanoman: eihän kukaan sinun sijassasi jaksaisi! Eihän sinulla ole ollut kunnon lomaa kolmeen vuoteen - ihminen tarvitsee vähintään kolme, neljä viikkoa yhtämittaista lomaa, ei vain toipuakseen entisistä rasituksista vaan kerätäkseen myös uusia voimavaroja tuleviin haasteisiin.
Sain neuvon: älä ota ainakaan mitään uutta. Sain viestin: koetetaan löytää ratkaisuja arjen ongelmiin. Sain rohkaisua: peru opintotuki muutamaksi kuukaudeksi, tee se ihmeessä!
Nyt on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tästä eteenpäin haluan elää vähemmän suorituskeskeisesti. Luulen, että takapakkeja tulee, mutta tasapainoinen elämä on tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Kyllä lepo tekee hyvää!
torstaina, elokuuta 24, 2006
Pyhää huolettomuutta
Kuinka minusta tuli filosofian opiskelija
Omistettu Thi:lle.
Tarinan voisi kertoa lyhyesti, tai sitten pitkästi. Koska tilaa on, niin pitkästi sitten. :)
***
Synnyin 70-luvulla perheeni esikoisena, keskelle korpea. Taloudellisesti oli hyvin tiukkaa, muistan että hedelmiä oli vain jouluna ja limsaa juhannuksena. Isä oli aina töissä; pellolla, navetassa tai metsässä. Äidillä oli myös kädet täynnä tekemistä, ja lisäksi naapurikunnassa hoidettavana oma äitinsä, joka tarvitsi jo paljon apua arjessaan. Vuoden minun jälkeeni syntyi liian kiltti pikkuveljeni ja neljän vuoden päästä kaikkien rakastama sisko.
Elämä kuljetti niin, että olin omituinen pikkuvanha lapsi, joka ei osannut ystävystyä. Sen sijaan luin mittaamattoman määrän kirjoja ja tulin koulukiusatuksi, sekä ala- että yläasteella. Tuota yhtä aspektia lukuunottamatta tykkäsin koulusta ja myös monista yksinäisistä harrastuksistani, kuten laulamisesta ja soittamisesta, kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Kaikissa niissä olinkin hyvä, vaikka en sitä juuri arvostanut. Olisin vain halunnut olla niinkuin kaikki muutkin, joilla oli ystäviä ja kavereita.
Yläasteaikoina olin vakuuttunut siitä, että mikä ikinä ammattini tulisi olemaankin, en voisi työskennellä ihmisten kanssa - eihän kukaan tuntunut omaa perhettä ja joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta pitävän minusta. Lukiossa sosiaalinen minäni alkoi vähitellen kuoriutua. Ystävystyin vastoin kaikkia odotuksia muutaman luokkakaverin kanssa, vaikka vinoilijoita vieläkin riitti. Kaksissa kristillisissä kuvioissa, Rauhan Sanassa ja Kansanlähetyksessä, minulle muotoutui vähitellen laaja ystävä- ja tuttavapiiri.
Kiusaamisella oli kuitenkin se vaikutus, että halusin päästä koulunkäynnistä ja opiskelusta mahdollisimman äkkiä eroon. Todistuksen perusteella minua usutettiin hakemaan yliopistoon, mutta se ei tuntunut omalta ollenkaan. Niinpä hain graafiselle alalle sinne kuitenkaan pääsemättä, ja alkoivat kultaiset välivuoteni: työllisyyskurssia, atk-kurssia, raamattukurssia ja kouluavustajan hommia. Viimeisin vakuutti minut siitä, että opettajaksi en halua. Sen sijaan hain kahteen otteeseen kirkon nuorisotyöntekijäksi, ja jälkimmäisellä kerralla myös sosionomin koulutukseen.
Tällä tavalla päädyin Vantaalle opiskelemaan alaa, joka kyllä olikin kiinnostava, varsinkin niiltä osin, mitä nykyiselläänkin opiskelen: psykologian ja yhteiskunnallisten aineiden osalta. EVAMK:in, nykyisen Laurean aikoina tutustuin myös Miikaan ja aloimme seurustella. Kaukosuhteesta ehdimme nauttia vuoden, ja valmistumiseni jälkeen suuntasimme Ryttylään teologiselle linjalle. Tarkoitukseni oli alunperin hakea Helsinkiin lukemaan teologiaa, mutta vuoden aikana tulin toisiin aatoksiin - ei vähiten siksi, että Miika aikoi Jyväskylään.
Niinpä aloin selailla hakuopasta periaatteella "sinne mihin ei tarvitse lukea", ja löysin Jyväskylästä puhe- ja yhteisöviestinnän, jotka kiinnostivat. Tällainen hakeminen tuntui vähän arveluttavalta, ja ajattelin varalta lukea jotain, mihin olisi mahdollisimman vähän luettavaa... ja sehän oli filosofia, vain yksi kirja, joka löytyi vanhan kotikunnan kirjastosta. (Ei oteta lukuun sitä, että itse en ole koulussa filosofiaa koskaan opiskellut. ;)
Ensimmäisellä hakukerralla jäi vähästä kiinni, ja päätin, että kokeilen vielä kerran seuraavana keväänä, ja jos ei, niin sitten ei. Sillä välin piti keksiä taas vuodeksi tekemistä, ja pitkäaikainen haaveeni lyhytaikaisesta lähetystyöstä toteutui: matkasimme viiden likan porukalla Eestiin, missä kului syksy. Välimatkako vai mikä, mutta lokakuulla Miika tuli käymään ja kosi minua Tarton torilla Kissing Students -suihkulähteen äärellä.
Kevät menikin sitten häitä valmistellen ja taas pääsykokeisiin lukien - ja tällä kertaa tärppäsi. Kas kummaa, heti opiskelujen aluksi päätin, että rupean filosofian, elämänkatsomustiedon, psykologian ja uskonnon opettajaksi... :)
***
Tässä tarinassa on monia elementtejä, jotka tuuppivat minua filosofoimisen suuntaan.
Isä on älykäs, taiteellisesti lahjakas ja kriittinen. Äiti on kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnallisista asioista, ja ihmiseksi, joka ei itse juuri ehdi lukea, hän on koonnut mittavan kirjaston. Molemmat vanhempani arvostavat koulutusta, ja kannustivat jokaista lapsistaan tekemään sitä, mistä me itse pidämme.
Kiusaaminenko se lienee, joka sai minut jo pienenä reflektoimaan omaa itseäni ja maailmaa yleensäkin. Yksinäisyyskö ehkä, joka tarjosi aikaa ja tilaa näille pohdinnoille. Raamatunluku ja raamattuopetukset, jotka tarjosivat kriittisen ajattelun välineistöä.
Ammattikorkean opinnot herättelivät uinuvan kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin, ja Ryttylässä apologia antoi esimakua siitä, mitä filosofian opiskelu voisi olla.
***
Ammattikorkean aikoina olin välillä kovin ahdistunut, kun en ollut varma, olinko oikealla alalla. Lopulta tajusin, että hajoan kappaleiksi, jos jotakin ei tapahdu, ja päätin alkaa opetella pyhää huolettomuutta: jos teen sitä, minkä näen tällä hetkellä parhaaksi ja järkeväksi, tulevaisuutta ei auta yhtään murehtiminen. Elämä ei mene hukkaan, sillä olen joka hetki sillä paikalla, mihin Jumala on minut tarkoittanut, vaikka en aina näkisi sitä.
Jos siis minua ei ole tarkoitettu työskentelemään opettajana, niin aikanaan Jumala näyttää, mitä minä teen. Nykyisin olen kyllä hiukan päämäärätietoisempi kuin ennen, mutta suhtaudun tulevaisuuteen seikkailumielellä: ei sitä koskaan tiedä, mitä vastaan tulee.
Saattaa tulla vaikeitakin aikoja, mutta lopulta "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat" ja hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä.
Omistettu Thi:lle.
Tarinan voisi kertoa lyhyesti, tai sitten pitkästi. Koska tilaa on, niin pitkästi sitten. :)
***
Synnyin 70-luvulla perheeni esikoisena, keskelle korpea. Taloudellisesti oli hyvin tiukkaa, muistan että hedelmiä oli vain jouluna ja limsaa juhannuksena. Isä oli aina töissä; pellolla, navetassa tai metsässä. Äidillä oli myös kädet täynnä tekemistä, ja lisäksi naapurikunnassa hoidettavana oma äitinsä, joka tarvitsi jo paljon apua arjessaan. Vuoden minun jälkeeni syntyi liian kiltti pikkuveljeni ja neljän vuoden päästä kaikkien rakastama sisko.
Elämä kuljetti niin, että olin omituinen pikkuvanha lapsi, joka ei osannut ystävystyä. Sen sijaan luin mittaamattoman määrän kirjoja ja tulin koulukiusatuksi, sekä ala- että yläasteella. Tuota yhtä aspektia lukuunottamatta tykkäsin koulusta ja myös monista yksinäisistä harrastuksistani, kuten laulamisesta ja soittamisesta, kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Kaikissa niissä olinkin hyvä, vaikka en sitä juuri arvostanut. Olisin vain halunnut olla niinkuin kaikki muutkin, joilla oli ystäviä ja kavereita.
Yläasteaikoina olin vakuuttunut siitä, että mikä ikinä ammattini tulisi olemaankin, en voisi työskennellä ihmisten kanssa - eihän kukaan tuntunut omaa perhettä ja joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta pitävän minusta. Lukiossa sosiaalinen minäni alkoi vähitellen kuoriutua. Ystävystyin vastoin kaikkia odotuksia muutaman luokkakaverin kanssa, vaikka vinoilijoita vieläkin riitti. Kaksissa kristillisissä kuvioissa, Rauhan Sanassa ja Kansanlähetyksessä, minulle muotoutui vähitellen laaja ystävä- ja tuttavapiiri.
Kiusaamisella oli kuitenkin se vaikutus, että halusin päästä koulunkäynnistä ja opiskelusta mahdollisimman äkkiä eroon. Todistuksen perusteella minua usutettiin hakemaan yliopistoon, mutta se ei tuntunut omalta ollenkaan. Niinpä hain graafiselle alalle sinne kuitenkaan pääsemättä, ja alkoivat kultaiset välivuoteni: työllisyyskurssia, atk-kurssia, raamattukurssia ja kouluavustajan hommia. Viimeisin vakuutti minut siitä, että opettajaksi en halua. Sen sijaan hain kahteen otteeseen kirkon nuorisotyöntekijäksi, ja jälkimmäisellä kerralla myös sosionomin koulutukseen.
Tällä tavalla päädyin Vantaalle opiskelemaan alaa, joka kyllä olikin kiinnostava, varsinkin niiltä osin, mitä nykyiselläänkin opiskelen: psykologian ja yhteiskunnallisten aineiden osalta. EVAMK:in, nykyisen Laurean aikoina tutustuin myös Miikaan ja aloimme seurustella. Kaukosuhteesta ehdimme nauttia vuoden, ja valmistumiseni jälkeen suuntasimme Ryttylään teologiselle linjalle. Tarkoitukseni oli alunperin hakea Helsinkiin lukemaan teologiaa, mutta vuoden aikana tulin toisiin aatoksiin - ei vähiten siksi, että Miika aikoi Jyväskylään.
Niinpä aloin selailla hakuopasta periaatteella "sinne mihin ei tarvitse lukea", ja löysin Jyväskylästä puhe- ja yhteisöviestinnän, jotka kiinnostivat. Tällainen hakeminen tuntui vähän arveluttavalta, ja ajattelin varalta lukea jotain, mihin olisi mahdollisimman vähän luettavaa... ja sehän oli filosofia, vain yksi kirja, joka löytyi vanhan kotikunnan kirjastosta. (Ei oteta lukuun sitä, että itse en ole koulussa filosofiaa koskaan opiskellut. ;)
Ensimmäisellä hakukerralla jäi vähästä kiinni, ja päätin, että kokeilen vielä kerran seuraavana keväänä, ja jos ei, niin sitten ei. Sillä välin piti keksiä taas vuodeksi tekemistä, ja pitkäaikainen haaveeni lyhytaikaisesta lähetystyöstä toteutui: matkasimme viiden likan porukalla Eestiin, missä kului syksy. Välimatkako vai mikä, mutta lokakuulla Miika tuli käymään ja kosi minua Tarton torilla Kissing Students -suihkulähteen äärellä.
Kevät menikin sitten häitä valmistellen ja taas pääsykokeisiin lukien - ja tällä kertaa tärppäsi. Kas kummaa, heti opiskelujen aluksi päätin, että rupean filosofian, elämänkatsomustiedon, psykologian ja uskonnon opettajaksi... :)
***
Tässä tarinassa on monia elementtejä, jotka tuuppivat minua filosofoimisen suuntaan.
Isä on älykäs, taiteellisesti lahjakas ja kriittinen. Äiti on kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnallisista asioista, ja ihmiseksi, joka ei itse juuri ehdi lukea, hän on koonnut mittavan kirjaston. Molemmat vanhempani arvostavat koulutusta, ja kannustivat jokaista lapsistaan tekemään sitä, mistä me itse pidämme.
Kiusaaminenko se lienee, joka sai minut jo pienenä reflektoimaan omaa itseäni ja maailmaa yleensäkin. Yksinäisyyskö ehkä, joka tarjosi aikaa ja tilaa näille pohdinnoille. Raamatunluku ja raamattuopetukset, jotka tarjosivat kriittisen ajattelun välineistöä.
Ammattikorkean opinnot herättelivät uinuvan kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin, ja Ryttylässä apologia antoi esimakua siitä, mitä filosofian opiskelu voisi olla.
***
Ammattikorkean aikoina olin välillä kovin ahdistunut, kun en ollut varma, olinko oikealla alalla. Lopulta tajusin, että hajoan kappaleiksi, jos jotakin ei tapahdu, ja päätin alkaa opetella pyhää huolettomuutta: jos teen sitä, minkä näen tällä hetkellä parhaaksi ja järkeväksi, tulevaisuutta ei auta yhtään murehtiminen. Elämä ei mene hukkaan, sillä olen joka hetki sillä paikalla, mihin Jumala on minut tarkoittanut, vaikka en aina näkisi sitä.
Jos siis minua ei ole tarkoitettu työskentelemään opettajana, niin aikanaan Jumala näyttää, mitä minä teen. Nykyisin olen kyllä hiukan päämäärätietoisempi kuin ennen, mutta suhtaudun tulevaisuuteen seikkailumielellä: ei sitä koskaan tiedä, mitä vastaan tulee.
Saattaa tulla vaikeitakin aikoja, mutta lopulta "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat" ja hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä.
keskiviikkona, elokuuta 23, 2006
Kymmenen tapaa nolata itsensä puhelinhaastattelijan korvissa
eli
Kuinka kieltäytyä gallupista - lyhyt oppimäärä
* Lyö luuri korvaan, kun kuulet mistä soitetaan. Tämä on yleensä varma keino päästä senhetkisestä gallupista eroon. Tosin suivaantunut haastattelija saattaa laittaa numeron kiertoon. Jos kuitenkin on kyse kännykästä, voit soveltaa seuraavaa keinoa...
* Älä vastaa puhelimeen, jos puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Siellähän voi olla vaikka ystävällinen puhelinhaastattelija. Sinun on syytä pelätä eritoten silloin, jos et osaa suomen kieltä, kuten sanaa ei.
* Jos kuitenkin vahingossa vastaat puhelimeen, teeskentele olevasi ystävällinen. Mainio fraasi tähän kohtaan on esimerkiksi: "Kiitti hei!" Muista lyödä luuri korvaan, älä vain erehdy kuuntelemaan sitä, kuinka puhelinhaastattelija toivottaa sinulle mukavaa illanjatkoa.
* Ilmoita mahdollisimman tylysti ja lyhytsanaisesti, että ei käy. Ystävällisyyteen sortuminen voisi olla kohtalokasta.
* Heittäydy imeläksi. "Voi kuuulta, ei minulla nyt ole aikaaa jutella sinun kanssa, lapsiruk-ka!" Pieni ivallinen vivahde äänessä antaa täydellisen loppusilauksen.
* Valehtele. Keskiverto puhelinhaastattelija oppii pian kuulemaan, milloin toisessa päässä tulee tekaistua hätävale. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä sanoo. Jos väität, että on kiire nyt, niin sinulta varmaan kysytään, että milloin olisi parempi hetki soitella. Varmin keino onkin väittää olevansa yli yhdeksänkymppinen, sillä sen ikäisiä haastatellaan vain hyvin harvoin. Tätähän puhelinhaastattelija ei voi kiistää, sillä suomalainenhan ei valehtele!
* Jos et itse uskalla valehdella, laita lapsesi tai joku muu tekemään se. "Eeei äiti nyt ole paikalla..." *taustalla kuuluu ääni, joka kehottaa näin sanomaan*
* Väitä kivenkovaan, että et ymmärrä mistään mitään. Sano, että et muista ikääsi, asuinpaikkaasi, et ymmärrä mitään politiikasta, et käy koskaan kaupassa etkä matkusta minnekään, et harrasta mitään, sinulla ei ole lapsia, ei rahaa, ei mielipiteitä, ja että ylipäätänsäkään ajatuksesi eivät ole minkään arvoisia - ainiin, eihän niitä ole.
* Kieltäydy toisen ihmisen puolesta, vaikka et olisikaan varma, haluaako hän osallistua. Ole mahdollisimman vihamielinen. Anna äänensävysi ilmaista, millaisena saastana pidät sinulle soittanutta henkilöä.
* Ellet mitään muuta keksi, haistattele. Tämä perinteinen keino vakuuttaa kenet tahansa siitä, että langan päässä on joko aivoton tai asennevammainen henkilö, jolle ei kannata yrittää sanoa yhtään mitään.
KIELTÄYDYITPÄ KUINKA TAHANSA, MUISTA OLLA KOHTELEMATTA PUHELINHAASTATTELIJAA KUIN HÄN OLISI ELÄVÄ, TUNTEVA JA NORMAALIN YMMÄRRYKSEN OMAAVA IHMINEN.
Jos yleensä vältät keskeyttämästä ihmistä, kun hän puhuu, sinun on nyt parasta opetella tämä taito. Kieltäytyminen kaiken kaikkiaan on kieroa peliä, joten tavallisella puheäänellä lausutut lauseet, kuten "En halua tällä kertaa osallistua", eivät tule kuuloonkaan. Varo kokeilemasta tätä, seuraukset voivat olla järkyttävät.
Muutenkaan ei kannata yrittää kommunikoida puhelinhaastattelijan kanssa, esimerkiksi kysymällä, että onko olemassa minkäänlaista järjestelyä, joka takaisi sen, että omaan numeroon ei enää soiteta kyseisestä firmasta. Turha luulla, että puhelinhaastatteluja tekevissä yrityksissä kunnioitettaisiin ihmisen oikeutta kieltäytyä haastattelusta. Sehän vaikuttaisi ihan siltä, kuin gallupejakin tekisivät inhimilliset olennot, ihmiset. Rajansa kaikella!
Kuinka kieltäytyä gallupista - lyhyt oppimäärä
* Lyö luuri korvaan, kun kuulet mistä soitetaan. Tämä on yleensä varma keino päästä senhetkisestä gallupista eroon. Tosin suivaantunut haastattelija saattaa laittaa numeron kiertoon. Jos kuitenkin on kyse kännykästä, voit soveltaa seuraavaa keinoa...
* Älä vastaa puhelimeen, jos puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Siellähän voi olla vaikka ystävällinen puhelinhaastattelija. Sinun on syytä pelätä eritoten silloin, jos et osaa suomen kieltä, kuten sanaa ei.
* Jos kuitenkin vahingossa vastaat puhelimeen, teeskentele olevasi ystävällinen. Mainio fraasi tähän kohtaan on esimerkiksi: "Kiitti hei!" Muista lyödä luuri korvaan, älä vain erehdy kuuntelemaan sitä, kuinka puhelinhaastattelija toivottaa sinulle mukavaa illanjatkoa.
* Ilmoita mahdollisimman tylysti ja lyhytsanaisesti, että ei käy. Ystävällisyyteen sortuminen voisi olla kohtalokasta.
* Heittäydy imeläksi. "Voi kuuulta, ei minulla nyt ole aikaaa jutella sinun kanssa, lapsiruk-ka!" Pieni ivallinen vivahde äänessä antaa täydellisen loppusilauksen.
* Valehtele. Keskiverto puhelinhaastattelija oppii pian kuulemaan, milloin toisessa päässä tulee tekaistua hätävale. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä sanoo. Jos väität, että on kiire nyt, niin sinulta varmaan kysytään, että milloin olisi parempi hetki soitella. Varmin keino onkin väittää olevansa yli yhdeksänkymppinen, sillä sen ikäisiä haastatellaan vain hyvin harvoin. Tätähän puhelinhaastattelija ei voi kiistää, sillä suomalainenhan ei valehtele!
* Jos et itse uskalla valehdella, laita lapsesi tai joku muu tekemään se. "Eeei äiti nyt ole paikalla..." *taustalla kuuluu ääni, joka kehottaa näin sanomaan*
* Väitä kivenkovaan, että et ymmärrä mistään mitään. Sano, että et muista ikääsi, asuinpaikkaasi, et ymmärrä mitään politiikasta, et käy koskaan kaupassa etkä matkusta minnekään, et harrasta mitään, sinulla ei ole lapsia, ei rahaa, ei mielipiteitä, ja että ylipäätänsäkään ajatuksesi eivät ole minkään arvoisia - ainiin, eihän niitä ole.
* Kieltäydy toisen ihmisen puolesta, vaikka et olisikaan varma, haluaako hän osallistua. Ole mahdollisimman vihamielinen. Anna äänensävysi ilmaista, millaisena saastana pidät sinulle soittanutta henkilöä.
* Ellet mitään muuta keksi, haistattele. Tämä perinteinen keino vakuuttaa kenet tahansa siitä, että langan päässä on joko aivoton tai asennevammainen henkilö, jolle ei kannata yrittää sanoa yhtään mitään.
KIELTÄYDYITPÄ KUINKA TAHANSA, MUISTA OLLA KOHTELEMATTA PUHELINHAASTATTELIJAA KUIN HÄN OLISI ELÄVÄ, TUNTEVA JA NORMAALIN YMMÄRRYKSEN OMAAVA IHMINEN.
Jos yleensä vältät keskeyttämästä ihmistä, kun hän puhuu, sinun on nyt parasta opetella tämä taito. Kieltäytyminen kaiken kaikkiaan on kieroa peliä, joten tavallisella puheäänellä lausutut lauseet, kuten "En halua tällä kertaa osallistua", eivät tule kuuloonkaan. Varo kokeilemasta tätä, seuraukset voivat olla järkyttävät.
Muutenkaan ei kannata yrittää kommunikoida puhelinhaastattelijan kanssa, esimerkiksi kysymällä, että onko olemassa minkäänlaista järjestelyä, joka takaisi sen, että omaan numeroon ei enää soiteta kyseisestä firmasta. Turha luulla, että puhelinhaastatteluja tekevissä yrityksissä kunnioitettaisiin ihmisen oikeutta kieltäytyä haastattelusta. Sehän vaikuttaisi ihan siltä, kuin gallupejakin tekisivät inhimilliset olennot, ihmiset. Rajansa kaikella!
sunnuntai, toukokuuta 14, 2006
Riippumattoprobleemi
Tänään on pitkästä, pitkästä aikaa päivä, jolle ei ole olemassa minkäänlaisia suunnitelmia. Ei edes pakollista virkistäytymistä tai hauskanpitoa.
Ensin olivat viime vuodelta rästiin jääneet tentit. Sitten tulivat uusi työ, EO:n 75-vuotisjuhlatapahtuma ja Tampereen EO:n kanssa järjestetty kevätleiri. Kun luulin, että helpottaa, pitikin ruveta suunnittelemaan yleisavustushakemusta ja EO:n uutta kalenteritekstiä ylioppilaskunnan kalenteriin. Unohtamatta tietenkään kandidaatinseminaaria ja muita opiskeluja. Ja huomennahan se taas alkaa, tenttiinluku. Ennen juhannusta pitäisi suorittaa vielä kahdeksan opintoviikon edestä psykologista ja teologista kirjallisuutta sekä kahden opintoviikon äänenkäyttökurssi, joka kylläkin on kovin mielenkiintoinen...
Luin vastikään neuropsykologian tenttikirjasta, että kuukausien pitkittynyt stressi nostaa kortisoli-hormonin määrää elimistössä, ja se puolestaan vaurioittaa aivojen hippokampusta, mikä taas heikentää muistia ja keskittymiskykyä. Lisäksi pitkään koholla oleva kortisolitaso tekee elimistön immunologisen systeemin alttiimmaksi infektioille... "Älä polta kynttilää molemmista päistä", minulle sanottiin. Mutta oliko minulla vaihtoehtoja?
Monet mielipiteet ja käsitykset ovat luovineet ajatusten myllertävällä merellä kevään aikana. Olisi paljon sanottavaa... Jotakin kirjoitan ehkä tänne. Tai sitten en. Jos en jaksa.
Mutta tänään voi maata riippumatossa reporankana - ja kokea huonoa omaatuntoa ja omituista värinää sisällä, koska tänään ei olekaan kiire. !? Jospa Nalle Tuh osaisi sittenkin rentoutua. Jospa päivän vaikein dilemma olisi, että jaksaako nousta riippumatosta ja noutaa kirjan, vai maakaako vain siinä.
Kuinka odotankaan kesää! Kesää, joka on aurinkoa, vapautta, romaaneja parvekkeella, jätskiä ja piknikkejä, kesäjuhlia, lauluja iltanuotiolla ystävien kanssa, automatkoja auringonlaskuun...
Ensin olivat viime vuodelta rästiin jääneet tentit. Sitten tulivat uusi työ, EO:n 75-vuotisjuhlatapahtuma ja Tampereen EO:n kanssa järjestetty kevätleiri. Kun luulin, että helpottaa, pitikin ruveta suunnittelemaan yleisavustushakemusta ja EO:n uutta kalenteritekstiä ylioppilaskunnan kalenteriin. Unohtamatta tietenkään kandidaatinseminaaria ja muita opiskeluja. Ja huomennahan se taas alkaa, tenttiinluku. Ennen juhannusta pitäisi suorittaa vielä kahdeksan opintoviikon edestä psykologista ja teologista kirjallisuutta sekä kahden opintoviikon äänenkäyttökurssi, joka kylläkin on kovin mielenkiintoinen...
Luin vastikään neuropsykologian tenttikirjasta, että kuukausien pitkittynyt stressi nostaa kortisoli-hormonin määrää elimistössä, ja se puolestaan vaurioittaa aivojen hippokampusta, mikä taas heikentää muistia ja keskittymiskykyä. Lisäksi pitkään koholla oleva kortisolitaso tekee elimistön immunologisen systeemin alttiimmaksi infektioille... "Älä polta kynttilää molemmista päistä", minulle sanottiin. Mutta oliko minulla vaihtoehtoja?
Monet mielipiteet ja käsitykset ovat luovineet ajatusten myllertävällä merellä kevään aikana. Olisi paljon sanottavaa... Jotakin kirjoitan ehkä tänne. Tai sitten en. Jos en jaksa.
Mutta tänään voi maata riippumatossa reporankana - ja kokea huonoa omaatuntoa ja omituista värinää sisällä, koska tänään ei olekaan kiire. !? Jospa Nalle Tuh osaisi sittenkin rentoutua. Jospa päivän vaikein dilemma olisi, että jaksaako nousta riippumatosta ja noutaa kirjan, vai maakaako vain siinä.
Kuinka odotankaan kesää! Kesää, joka on aurinkoa, vapautta, romaaneja parvekkeella, jätskiä ja piknikkejä, kesäjuhlia, lauluja iltanuotiolla ystävien kanssa, automatkoja auringonlaskuun...
sunnuntai, helmikuuta 19, 2006
Nalle Tuh
1. TILA, JOTA TAVOITTELEE - TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Tuntee tarvetta samaistua johonkin ja saavuttaa suosiota viehätysvoimalla ja leppoisuudella. Tunteellinen, haikailee romanttisen hellyyden perään.
2. TILA JOSSA ON - NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN
Avulias ja sopeutuva. Tyytyväinen vain ollessaan läheinen toisen ihmisen tai ryhmän kanssa, luottamuksen arvoinen.
3. ESTETYT TILAT - EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA
Vaikeus hyväksyä luottamuksen puutetta saa hänet varomaan avoimia ristiriitoja ja sopeutumaan olosuhteisiin.
Kokee tilanteet ylivoimaisiksi, olosuhteiden pakottavava kompromisseihin ja luopumaan nautinnoista toistaiseksi.
Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisesta kanssakäymisestä.
4. STRESSIN LÄHTEET
Tukahdetettu kiihtymys - seurauksena yrityksistä vastustaa kaikenlaisia ylimääräisiä virikkeitä ja jännittäviä asioita - voi johtaa ärtyisyyteen ja vihan purkauksiin. Katsoo olosuhteiden olevan uhkaavia ja vaarallisia. Loukkaantuu ajatuksesta ettei voi saavuttaa tavoitteitaan ja stressaantuu avuttomuuden tunteesta. Taipumus ylirasittua ja vaipua ahdistukseen.
5. NYKYINEN ONGELMA
Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources. The feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. He attempts to escape from this into an illusory substitute world in which things are more nearly as he desires them to be.
Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources. A feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. Tries to escape from this by relinquishing the struggle, and by finding peaceful and restful conditions in which to recuperate in an atmosphere of affection and security.
(Käännän suomeksi B5:n neljännen tuotantokauden loputtua :)
1. Violetti 2. Keltainen 3. Ruskea 4. Sininen 5. Punainen 6. Musta 7. Vihreä 8. Harmaa
1. Violetti 2. Sininen 3. Keltainen 4. Musta 5. Ruskea 6. Vihreä 7. Harmaa 8. Punainen
***
Lordin ja Janin kautta löydetty testi.
Tuntee tarvetta samaistua johonkin ja saavuttaa suosiota viehätysvoimalla ja leppoisuudella. Tunteellinen, haikailee romanttisen hellyyden perään.
2. TILA JOSSA ON - NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN
Avulias ja sopeutuva. Tyytyväinen vain ollessaan läheinen toisen ihmisen tai ryhmän kanssa, luottamuksen arvoinen.
3. ESTETYT TILAT - EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA
Vaikeus hyväksyä luottamuksen puutetta saa hänet varomaan avoimia ristiriitoja ja sopeutumaan olosuhteisiin.
Kokee tilanteet ylivoimaisiksi, olosuhteiden pakottavava kompromisseihin ja luopumaan nautinnoista toistaiseksi.
Kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisesta kanssakäymisestä.
4. STRESSIN LÄHTEET
Tukahdetettu kiihtymys - seurauksena yrityksistä vastustaa kaikenlaisia ylimääräisiä virikkeitä ja jännittäviä asioita - voi johtaa ärtyisyyteen ja vihan purkauksiin. Katsoo olosuhteiden olevan uhkaavia ja vaarallisia. Loukkaantuu ajatuksesta ettei voi saavuttaa tavoitteitaan ja stressaantuu avuttomuuden tunteesta. Taipumus ylirasittua ja vaipua ahdistukseen.
5. NYKYINEN ONGELMA
Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources. The feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. He attempts to escape from this into an illusory substitute world in which things are more nearly as he desires them to be.
Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources. A feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. Tries to escape from this by relinquishing the struggle, and by finding peaceful and restful conditions in which to recuperate in an atmosphere of affection and security.
(Käännän suomeksi B5:n neljännen tuotantokauden loputtua :)
1. Violetti 2. Keltainen 3. Ruskea 4. Sininen 5. Punainen 6. Musta 7. Vihreä 8. Harmaa
1. Violetti 2. Sininen 3. Keltainen 4. Musta 5. Ruskea 6. Vihreä 7. Harmaa 8. Punainen
***
Lordin ja Janin kautta löydetty testi.
keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006
Päivittelyä
"Voi hyvänen aika sentään!"
Niin se otti elämä ja lähti karkuun. Sijaan tulivat ruotsin kurssi, kandidaatin seminaari, yleinen teologia ja psykologia sekä mahdollinen toinen työpaikka.
Vapaa-aika, sikäli kuin sitä on, kuluu pään pitämisessä paikallaan. Siksi tämä hiljaisuus - mutta ehkä vielä helpottaakin.
Miten niin sitku-elämää?
Työhaastattelussa kysyivät, että miten aion jaksaa kahta työtä - pikemminkin kysymys kuuluu, miten aion jaksaa yhtä ammattia, jos en saa tätä tutkintoa tehtyä. Toisin sanoen: jos haluan opiskella, töitä on tehtävä.
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
- Matteus 11:28-29
Niin se otti elämä ja lähti karkuun. Sijaan tulivat ruotsin kurssi, kandidaatin seminaari, yleinen teologia ja psykologia sekä mahdollinen toinen työpaikka.
Vapaa-aika, sikäli kuin sitä on, kuluu pään pitämisessä paikallaan. Siksi tämä hiljaisuus - mutta ehkä vielä helpottaakin.
Miten niin sitku-elämää?
Työhaastattelussa kysyivät, että miten aion jaksaa kahta työtä - pikemminkin kysymys kuuluu, miten aion jaksaa yhtä ammattia, jos en saa tätä tutkintoa tehtyä. Toisin sanoen: jos haluan opiskella, töitä on tehtävä.
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
- Matteus 11:28-29
sunnuntai, joulukuuta 25, 2005
Minä tulin sinua varten
Tämä runo löytyi Ilkan kirjoittamasta joulukortista, ja haluan jakaa sen sinun kanssasi tänään.
Olkoon Joulusi siunattu, lämmin ja levollinen, sellainen kuin kaipaat.
Minä tulin sinua varten
Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa
Minä synnyin talliin ja seimeen, voin sinua rakastaa
Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää
Minä tulin sinua varten, saatan sinua ymmärtää
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on
Minä tulin sinua varten, jota ihmiset pettävät
Minä tulin sinua varten, jonka toiset jo jättivät
Minä tulin sinua varten, joka yössä nyyhkytät
Minä tulin sinua varten, joka yksin sairastat
Sillä sinä olet...
Minä tulin sinua varten, jota mammona kahlitsee
Minä tulin sinua varten, jota rihkama hallitsee
Minä tulin sinua varten, joka helposti lankeat
Minä tulin sinua varten, jota kahleet sitovat
Sillä sinä olet...
Minä olen sinua varten,joka toisista jälkeen jäit
Minä olen sinua varten, joka hylkäävät katseet näit
Ja taivas on sinua varten, joka lepoa ikävöit
Vein ryövärin kanssani kotiin, miksi yhä epäröit
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on
- Erkki Leminen
Olkoon Joulusi siunattu, lämmin ja levollinen, sellainen kuin kaipaat.
Minä tulin sinua varten
Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa
Minä synnyin talliin ja seimeen, voin sinua rakastaa
Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää
Minä tulin sinua varten, saatan sinua ymmärtää
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on
Minä tulin sinua varten, jota ihmiset pettävät
Minä tulin sinua varten, jonka toiset jo jättivät
Minä tulin sinua varten, joka yössä nyyhkytät
Minä tulin sinua varten, joka yksin sairastat
Sillä sinä olet...
Minä tulin sinua varten, jota mammona kahlitsee
Minä tulin sinua varten, jota rihkama hallitsee
Minä tulin sinua varten, joka helposti lankeat
Minä tulin sinua varten, jota kahleet sitovat
Sillä sinä olet...
Minä olen sinua varten,joka toisista jälkeen jäit
Minä olen sinua varten, joka hylkäävät katseet näit
Ja taivas on sinua varten, joka lepoa ikävöit
Vein ryövärin kanssani kotiin, miksi yhä epäröit
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on
- Erkki Leminen
maanantaina, joulukuuta 19, 2005
Kanada!
Perjantaina saimme viimein tietää rehtorin päätöksen siitä, ketä on valittu lähtemään Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin vaihto-oppilaiksi lukuvuodelle 2006-2007.
Olemme haaveilleet lähtemisestä ihan opintojen alusta asti, ja nyt polte on kasvanut vielä suuremmaksi, kun opiskelukaverini Piiamaria ja EO-hörhöt Jaakko XIV ja Elina M ovat kertoilleet blogeissaan elämästään lätäkön takana ja keskivaiheilla.
Mehän haimme Kanadaan, ykkösvaihtoehtona Simon Fraser University Vancouverissa ja kakkosena hiukan pienempi yliopisto Reginassa.
Haastatteluissa meille sanottiin, että päästäksemme yhdessä lähtemään meidän tulisi kummankin kohota oman tiedekuntamme ykköseksi - Fraseriin kun oli vain kaksi paikkaa, Reginaan neljä tai viisi. Piti siis pelätä pahinta ja odottaa parasta...
Miika valittiin lähtemään Simon Fraseriin, minä en päässyt varasijallekaan. :'C
Unelmasta ei kuitenkaan vielä luovuta. Aiomme koettaa löytää minulle töitä, tai ainakin jotain vapaaehtoishommia, että saisi edes osan matkan kuluista korvatuksi. Meillä on jonkin verran rahaa säästössä, mutta se yksinään ei riitä.
Ehkä mekin lopulta astumme Kanadan maaperälle tammikuussa 2007, kuten olemme haaveilleet...
Olemme haaveilleet lähtemisestä ihan opintojen alusta asti, ja nyt polte on kasvanut vielä suuremmaksi, kun opiskelukaverini Piiamaria ja EO-hörhöt Jaakko XIV ja Elina M ovat kertoilleet blogeissaan elämästään lätäkön takana ja keskivaiheilla.
Mehän haimme Kanadaan, ykkösvaihtoehtona Simon Fraser University Vancouverissa ja kakkosena hiukan pienempi yliopisto Reginassa.
Haastatteluissa meille sanottiin, että päästäksemme yhdessä lähtemään meidän tulisi kummankin kohota oman tiedekuntamme ykköseksi - Fraseriin kun oli vain kaksi paikkaa, Reginaan neljä tai viisi. Piti siis pelätä pahinta ja odottaa parasta...
Miika valittiin lähtemään Simon Fraseriin, minä en päässyt varasijallekaan. :'C
Unelmasta ei kuitenkaan vielä luovuta. Aiomme koettaa löytää minulle töitä, tai ainakin jotain vapaaehtoishommia, että saisi edes osan matkan kuluista korvatuksi. Meillä on jonkin verran rahaa säästössä, mutta se yksinään ei riitä.
Ehkä mekin lopulta astumme Kanadan maaperälle tammikuussa 2007, kuten olemme haaveilleet...
tiistaina, joulukuuta 13, 2005
Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa
Raunon Pragmaattisesta solipismista löytämäni testin tulos taitaa olla paikkaansa pitävä... paitsi että helvettiin joutumisen todennäköisyyden tietää Jumala yksin. ;)
***
Piti käydä uusimassa testi 14.12. Ilkan kommentin jälkeen... ja muuttuihan se tulos hiukan.
***
Siionin matkalaulu
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.
Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
- Niilo Tuomenoksa
***
Tämä oli yksi rakkaimmista lauluista silloin, kun tyttöporukalla kolusimme kaikki Rauhiksen seurat Pohjanmaalla ja vähän kauempanakin... :)))
***
Piti käydä uusimassa testi 14.12. Ilkan kommentin jälkeen... ja muuttuihan se tulos hiukan.
Kuolemansyntisi |
Ylpeys: 40% |
Penseys: 20% |
Ahneus: 20% |
Kateus: 20% |
Mässäily: 0% |
Himo: 0% |
Viha: 0% |
Helvettiin joutumisen todennäköisyys: 17% |
| Kuolet vialliseen botox-injektioon. |
***
Siionin matkalaulu
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.
Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
- Niilo Tuomenoksa
***
Tämä oli yksi rakkaimmista lauluista silloin, kun tyttöporukalla kolusimme kaikki Rauhiksen seurat Pohjanmaalla ja vähän kauempanakin... :)))
Joulu joka päivä?
Lauantaina vietettiin siis Jyväskylän Evankelisten opiskelijoiden joulujuhlaa. Olen tympiintynyt pikkujouluihin yleensä, mutta näistä kekkereistä nautin ihan todella. Juhlissa oli kaikkea, mitä kaikkiin oikeisiin juhliin tulee kuulua: ystäviä, naurua ja laulua, herkkuja ja hiljentymistä. :)
Tommi johdatteli illan kulkua komistuksenaan Outin tekemä mainio tonttulakki. Veera istui väliin pianon ääreen säestämään lauluamme; Leenan huilu ei valitettavasti ehtinyt juhlaan mukaan, vaikka Leena tulikin. Anun jouluevankeliumivisa paljasti armotta tietämättömyytemme, ja voittajat palkittiin asiaankuuluvasti. Anne haastoi miettimään, mitä joulusta haluaisimme jokaiseen päiväämme. Taatusti poikkitaiteellisimman joulukortin lähetyskentälle menevään postiin teki Jarkon ryhmä. Keittiöllä tonttuilivat Katriina, Miika ja Simo. Loppusiivouksessa auttoivat Marko, Matti ja Joona. Outi ja Pekka tulivat Kuopiosta asti tervehtimään meitä!
Juhlan parasta antia oli kuitenkin likrkuja Productionin tuottama, toveri Kujalan ohjaama ja juontama non-dokumentti Yön raatajat, työn haatajat, joka valotti keisari Augustuksen viimeisimmän päähänpiston vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään noin kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa. Saimme tavata empaattisen majatalon emännän (Minnan), joka joutui käännyttämään viimeisillään raskaana olevan naisen miehineen ja päivittelemään Daavidin suvun toilauksia. Paikallinen karjatilallinen ei kohdellut Mansikkiaan kovin helläkätisesti, vaikka suostuikin päästämään nuoren parin talliin yötä pitämään. Myös paimenilla oli kovat paikat: nimettömäksi jäänyt työmies (Matti) kertoi, että Davekin "meinasi ruveta itkehen", kun taivaallinen sotaväki tuli ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä...
Kiitos sinulle, joka teit juhlasta juhlan!
>**<
Nyt joululaulut kaikuu yössä taas,
ja kynttilät ne loistaa valoaan.
On aika rakkauden, se täyttää jokaisen;
oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää joka päivä vaan,
ja parhaan vuotes tulet tuntemaan,
jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa,
niin silloin joulu luonas aina on.
Taas rukoukseen ihmismielet käy,
on läsnä Lapsi vaikkei Häntä näy.
On aika onnellinen, näet toisen ihmisen.
Oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää...
Voi huominen jo tuskan tuoda taas,
mut luota tämän päivän sanomaan,
niin silloin salaisuus jo sulle kirkastuu:
on Joulun Lapsi läsnä ainiaan.
Voit joulun elää...
- tämäkin Suuresta toivelaulukirjasta :)
Tommi johdatteli illan kulkua komistuksenaan Outin tekemä mainio tonttulakki. Veera istui väliin pianon ääreen säestämään lauluamme; Leenan huilu ei valitettavasti ehtinyt juhlaan mukaan, vaikka Leena tulikin. Anun jouluevankeliumivisa paljasti armotta tietämättömyytemme, ja voittajat palkittiin asiaankuuluvasti. Anne haastoi miettimään, mitä joulusta haluaisimme jokaiseen päiväämme. Taatusti poikkitaiteellisimman joulukortin lähetyskentälle menevään postiin teki Jarkon ryhmä. Keittiöllä tonttuilivat Katriina, Miika ja Simo. Loppusiivouksessa auttoivat Marko, Matti ja Joona. Outi ja Pekka tulivat Kuopiosta asti tervehtimään meitä!
Juhlan parasta antia oli kuitenkin likrkuja Productionin tuottama, toveri Kujalan ohjaama ja juontama non-dokumentti Yön raatajat, työn haatajat, joka valotti keisari Augustuksen viimeisimmän päähänpiston vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään noin kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa. Saimme tavata empaattisen majatalon emännän (Minnan), joka joutui käännyttämään viimeisillään raskaana olevan naisen miehineen ja päivittelemään Daavidin suvun toilauksia. Paikallinen karjatilallinen ei kohdellut Mansikkiaan kovin helläkätisesti, vaikka suostuikin päästämään nuoren parin talliin yötä pitämään. Myös paimenilla oli kovat paikat: nimettömäksi jäänyt työmies (Matti) kertoi, että Davekin "meinasi ruveta itkehen", kun taivaallinen sotaväki tuli ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä...
Kiitos sinulle, joka teit juhlasta juhlan!
>**<
Nyt joululaulut kaikuu yössä taas,
ja kynttilät ne loistaa valoaan.
On aika rakkauden, se täyttää jokaisen;
oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää joka päivä vaan,
ja parhaan vuotes tulet tuntemaan,
jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa,
niin silloin joulu luonas aina on.
Taas rukoukseen ihmismielet käy,
on läsnä Lapsi vaikkei Häntä näy.
On aika onnellinen, näet toisen ihmisen.
Oi jospa aina joulun aika ois.
Voit joulun elää...
Voi huominen jo tuskan tuoda taas,
mut luota tämän päivän sanomaan,
niin silloin salaisuus jo sulle kirkastuu:
on Joulun Lapsi läsnä ainiaan.
Voit joulun elää...
- tämäkin Suuresta toivelaulukirjasta :)
Hae, 210! - arkistoitu kutsu EO:n Joulujuhlaan
>**<
Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.
Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: "Rauha maas'!"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!
Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?
Siitä tuntee joulun,
kun kadonneet on voimat ihmisen.
Siitä tuntee joulun,
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen...
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!
- eräs joululaulu, löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta
>**<
Muistatteko - no muistatte varmaan! - iki-ihanat jouluaaton ja joulupäivän lastenohjelmat. Eräässä ohjelmassa haltija toteutti lasten toiveen ikuisesta joulusta, mutta voi! Joulu vuoden jokaisena päivänä ei merkinnytkään samaa kuin kerran vuodessa koittava valon juhla.
Uusien lahjojen sijaan päivä toisensa perään avattiin samanlaiset paketit, ja niinpa perhe oli hukkua roinaan. Pahinta oli kuitenkin, että jokaikinen aamu taloon tuli uusi koiranpentu! Lapset eivät enää jaksaneet keksiä niille nimiä, vaan numerot saivat riittää: "Hae keppi, 210!"
Joulusaarnoissa puhutaan joskus siitä, kuinka kristityllä voi olla joulu joka päivä. Tätäkö se tarkoittaa? Löytyisikö jouluun edes jotakin uutta - sitä kanssamme tulee pohtimaan Anne Hopeavuori.
Tule sinäkin pysähtymään hetkeksi, laulamaan joululauluja ja tonttuilemaan Lutherin kirkolle lauantaina 10.12. iltaseitsemästä eteenpäin!
Siunauksin,
Päivi <:)
Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen.
Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: "Rauha maas'!"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen!
Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en?
Siitä tuntee joulun,
kun kadonneet on voimat ihmisen.
Siitä tuntee joulun,
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen...
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!
- eräs joululaulu, löytyy mm. Suuresta toivelaulukirjasta
>**<
Muistatteko - no muistatte varmaan! - iki-ihanat jouluaaton ja joulupäivän lastenohjelmat. Eräässä ohjelmassa haltija toteutti lasten toiveen ikuisesta joulusta, mutta voi! Joulu vuoden jokaisena päivänä ei merkinnytkään samaa kuin kerran vuodessa koittava valon juhla.
Uusien lahjojen sijaan päivä toisensa perään avattiin samanlaiset paketit, ja niinpa perhe oli hukkua roinaan. Pahinta oli kuitenkin, että jokaikinen aamu taloon tuli uusi koiranpentu! Lapset eivät enää jaksaneet keksiä niille nimiä, vaan numerot saivat riittää: "Hae keppi, 210!"
Joulusaarnoissa puhutaan joskus siitä, kuinka kristityllä voi olla joulu joka päivä. Tätäkö se tarkoittaa? Löytyisikö jouluun edes jotakin uutta - sitä kanssamme tulee pohtimaan Anne Hopeavuori.
Tule sinäkin pysähtymään hetkeksi, laulamaan joululauluja ja tonttuilemaan Lutherin kirkolle lauantaina 10.12. iltaseitsemästä eteenpäin!
Siunauksin,
Päivi <:)
torstaina, joulukuuta 08, 2005
"Tämä on henkilökohtaista"
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto järjestäytyi eilen!
Saimme monipuolisen ja yhteistyökykyisen hallituksen sekä ärhäkän opposition tulevaksi vuoden mittaiseksi hallituskaudeksi. Oppositio esitti paljon hyvää ja asianmukaista kritiikkiä, mutta valitettavasti myös henkilökohtaisuuksiin menevää kitinää.
Tämä on taas niitä kertoja, kun mietin, että olisi pitänyt avata suunsa, mutta en keksinyt mitään riittävän jämäkkää sanottavaa, ennen kuin liian myöhään. No, ehkäpä hyvä näin - oppositio sai kyllä hyviä kysymyksiä ja asiallista kritiikkiä muilta ryhmiltä.
"Puheenjohtaja, arvoisa edustajisto. Nimeni on Päivi Luukkainen. Tahtoisin kysyä hallituslista B:n puheenjohtajaehdokkaalta, että miksi ette ottaneet hallituksen puheenjohtajuuden kriteereitä esille kahdessa edeltävässä kokouksessa, kun muutettiin JYY:n sääntöjä? Emmehän nimittäin voi olettaa, että olisitte halunneet kohdistaa kritiikkiä hallistuslista A:n puheenjohtajaehdokkaan persoonaan..."
Valitun hallituksen puheenjohtaja osoitti vastauksillaan olevansa sekä pätevä että valmis yhteistyöhön erilaisten tahojen kanssa.
KO:sta nousivat hallitukseen Jarmo ja Annukka, Liljasta tuli edarin puheenjohtaja. Saimme edariin kuusi edustajaa, minä jäin ensimmäiseksi varaksi... Kokous väittelyineen ja erittäin lukuisine äänestyksineen oli niin mielenkiintoinen, että en muistanut murehtia koko asiaa.
Puhumattakaan tietysti siitä, että olin noussut viideltä aamulla lukemaan psykan tenttiin, joka oli iltapäivällä ennen edaria... ;)
Saimme monipuolisen ja yhteistyökykyisen hallituksen sekä ärhäkän opposition tulevaksi vuoden mittaiseksi hallituskaudeksi. Oppositio esitti paljon hyvää ja asianmukaista kritiikkiä, mutta valitettavasti myös henkilökohtaisuuksiin menevää kitinää.
Tämä on taas niitä kertoja, kun mietin, että olisi pitänyt avata suunsa, mutta en keksinyt mitään riittävän jämäkkää sanottavaa, ennen kuin liian myöhään. No, ehkäpä hyvä näin - oppositio sai kyllä hyviä kysymyksiä ja asiallista kritiikkiä muilta ryhmiltä.
"Puheenjohtaja, arvoisa edustajisto. Nimeni on Päivi Luukkainen. Tahtoisin kysyä hallituslista B:n puheenjohtajaehdokkaalta, että miksi ette ottaneet hallituksen puheenjohtajuuden kriteereitä esille kahdessa edeltävässä kokouksessa, kun muutettiin JYY:n sääntöjä? Emmehän nimittäin voi olettaa, että olisitte halunneet kohdistaa kritiikkiä hallistuslista A:n puheenjohtajaehdokkaan persoonaan..."
Valitun hallituksen puheenjohtaja osoitti vastauksillaan olevansa sekä pätevä että valmis yhteistyöhön erilaisten tahojen kanssa.
KO:sta nousivat hallitukseen Jarmo ja Annukka, Liljasta tuli edarin puheenjohtaja. Saimme edariin kuusi edustajaa, minä jäin ensimmäiseksi varaksi... Kokous väittelyineen ja erittäin lukuisine äänestyksineen oli niin mielenkiintoinen, että en muistanut murehtia koko asiaa.
Puhumattakaan tietysti siitä, että olin noussut viideltä aamulla lukemaan psykan tenttiin, joka oli iltapäivällä ennen edaria... ;)
tiistaina, joulukuuta 06, 2005
Itsepäisyyspäivä
Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.
Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa.
Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että meistä jokainen
oman paikan löytää, käy työhön iloiten.
Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan,
että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa,
että ymmärrämme: on yhtä koko maa.
- virsi 581,
sävel Pekka Simojoki, sanat Anna-Mari Kaskinen
Tämä on yksi isäni lempivirsistä, ja kuvittaa paljon minunkin mietteistäni Suomeen ja suomalaisuuteen liittyen.
Olrik kirjoitti Oikeassa tulkinnassaan: "Viidentoista vuoden päästä täällä ei ole enää ketään joka voisi kertoa millaista oli silloin joskus kun miehet menivät rintamalle ja tulivat – jos tulivat – liikaa nähneinä takaisin itsenäiseen Suomeen. Hinta varmastikin unohtuu."
Se teki minut todella surulliseksi.
Ollessani ja elellessäni kolme kuukautta Tartossa perehdyin hiukan sukulaiskansamme historiaan; samalla Talvisodan ihme piirtyi silmieni eteen todellisena ihmeenä. Jos meille olisi käynyt kuten eestiläisille, millainen olisi Suomi? Vaikka Eesti on ihana maa, on siellä paljon kurjuutta, joka on epäilyksettä osittain neuvostovallan syytä.
Palasimme Suomeen itsenäisyyspäivänä 2002. Meitä oli varoiteltu paluusokista - ainakin minun kohdallani turhaan. Lähtiessämme Eestistä sinne ei ollut ehtinyt (?) tulla kunnon talvi, ja sukellus suomalaiseen joulukorttimaisemaan oli kuin astuminen meluisista pirskeistä hiljaisuuteen, valkeaan avaruuteen, jossa tähdet tuikkivat lämpimästi.
Vaikka janoan nähdä uusia paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita, olen juurtunut tähän routaiseen maahan lujasti, koko sydämestäni. Niin pahalta kuin se nykyään kuulostaakin, taidan olla pikkupatriootti. :)
***
Käydessään Eestissä luonani, Miika kosi minua 26.10.2002 Tarton torilla Kissing Students -patsaan luona. Ennen matkaa hän ei kuulemma tiennyt, että aikoisi kosia - isäni sen sijaan väitti tienneensä! :D
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.
Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa.
Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
Auta, Herra, että meistä jokainen
oman paikan löytää, käy työhön iloiten.
Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan,
että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa,
että ymmärrämme: on yhtä koko maa.
- virsi 581,
sävel Pekka Simojoki, sanat Anna-Mari Kaskinen
Tämä on yksi isäni lempivirsistä, ja kuvittaa paljon minunkin mietteistäni Suomeen ja suomalaisuuteen liittyen.
Olrik kirjoitti Oikeassa tulkinnassaan: "Viidentoista vuoden päästä täällä ei ole enää ketään joka voisi kertoa millaista oli silloin joskus kun miehet menivät rintamalle ja tulivat – jos tulivat – liikaa nähneinä takaisin itsenäiseen Suomeen. Hinta varmastikin unohtuu."
Se teki minut todella surulliseksi.
Ollessani ja elellessäni kolme kuukautta Tartossa perehdyin hiukan sukulaiskansamme historiaan; samalla Talvisodan ihme piirtyi silmieni eteen todellisena ihmeenä. Jos meille olisi käynyt kuten eestiläisille, millainen olisi Suomi? Vaikka Eesti on ihana maa, on siellä paljon kurjuutta, joka on epäilyksettä osittain neuvostovallan syytä.
Palasimme Suomeen itsenäisyyspäivänä 2002. Meitä oli varoiteltu paluusokista - ainakin minun kohdallani turhaan. Lähtiessämme Eestistä sinne ei ollut ehtinyt (?) tulla kunnon talvi, ja sukellus suomalaiseen joulukorttimaisemaan oli kuin astuminen meluisista pirskeistä hiljaisuuteen, valkeaan avaruuteen, jossa tähdet tuikkivat lämpimästi.
Vaikka janoan nähdä uusia paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita, olen juurtunut tähän routaiseen maahan lujasti, koko sydämestäni. Niin pahalta kuin se nykyään kuulostaakin, taidan olla pikkupatriootti. :)
***
Käydessään Eestissä luonani, Miika kosi minua 26.10.2002 Tarton torilla Kissing Students -patsaan luona. Ennen matkaa hän ei kuulemma tiennyt, että aikoisi kosia - isäni sen sijaan väitti tienneensä! :D
maanantaina, joulukuuta 05, 2005
Kortisonia
Sain kutsun liittyä Kortisoni-blogin kirjoittajien joukkoon. Siellä atoopikot tilittävät...
Olinkin jo miettinyt, pitäisikö blogin nimi muuttaa Raivosta rakkaudesta Raivoksi raapimiseksi, mutta tämä varmaankin ratkaisi ongelman. ;D
Olinkin jo miettinyt, pitäisikö blogin nimi muuttaa Raivosta rakkaudesta Raivoksi raapimiseksi, mutta tämä varmaankin ratkaisi ongelman. ;D
tiistaina, marraskuuta 29, 2005
Anteeksipyyntö
Olen viime aikoina käynyt kiivaita keskusteluja yhdestä jos toisestakin aiheesta. Olen myös selaillut Raamattua pitkästä aikaa ihan itsekseni, en vain tutkinut raamiksessa taikka kuunnellut Miikan lukemana aamuisin. Kas kummaa, Raamatussa puhutaan paljon rakastamisesta ja anteeksiantamisesta...
En ole kommenteissani ja ajatuksissani aina ollut rakastava tai rakentava. Sitä haluan pyytää anteeksi, vaikka mielipiteeni keskustelun alla olevista asioista eivät olekaan muuttuneet. Toivon, että voisin oppia keskustelemaan niin, että en turhaan loukkaa ketään, mutta silti tuon ajatukseni selkeästi esille.
"Laivaan
valkoiseen
minä astun sillä matkaa teen
mä taivaaseen
Tuuleen ja sateeseen
minä menen..."
Katkelma kappaleesta nimeltä Kristoffer,
jota tulkitsee ainakin Dora.
En ole kommenteissani ja ajatuksissani aina ollut rakastava tai rakentava. Sitä haluan pyytää anteeksi, vaikka mielipiteeni keskustelun alla olevista asioista eivät olekaan muuttuneet. Toivon, että voisin oppia keskustelemaan niin, että en turhaan loukkaa ketään, mutta silti tuon ajatukseni selkeästi esille.
"Laivaan
valkoiseen
minä astun sillä matkaa teen
mä taivaaseen
Tuuleen ja sateeseen
minä menen..."
Katkelma kappaleesta nimeltä Kristoffer,
jota tulkitsee ainakin Dora.
lauantaina, marraskuuta 26, 2005
Kapina kirjoittamattomia tutkintovaatimuksia vastaan
Jyystävä Hegel-seminaari, jonka mainitsin jo aiemmin, on herättänyt yhden jos toisenkin mietteen - ei kuitenkaan välttämättä siinä mielessä, kuin sen vetäjät ehkä toivoisivat...
Ensinnäkin olen kokenut välillä musertavaa alemmuudentunnetta kuunnellessani muiden opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja. Monet heistä ovat aloittaneet kanssani samana vuonna, joten meidän pitäisi olla jokseenkin samoilla aaltopituuksilla siinä mielessä. Mutta ei. Kaikki muut tuntuvat lukeneen Kantinsa, Rawlsinsa ja ties minkä filosofinsa. Minätyttö se olen lukenut vain niitä kirjoja, joita tutkintovaatimuksissa (pdf, s.22) käsketään lukea. Klassikoita sinne mahtuu vain vähän, enemmänkin on teemoittain kirjoitettuja teoksia, joissa juostaan läpi niin ja niin monen filosofin kanta lyhyesti. Ettäkö vapaa-ajalla uppoaisin vielä johonkin filosofian klassikkoon? Valitettavasti filosofia ei ole minulle niin suuri intohimo.
Tämä kaikki sai minut miettimään pitäisikö minun vaihtaa pääainetta. Kun ei filosofiasta koskaan taida tullakaan minulle koko elämää. Vaihtoehtoja ei vain hirveästi ole, ja toisaalta olen kyllä todella kiinnostunut filosofisesta ajattelusta. Tiedän kuitenkin, että en mitenkään saa itseäni uhraamaan vapaa-aikaani sen paikkaamiseen, mitä tutkintovaatimukset eivät minulta vaadi. Voi onnettomuutta! Mihin tämä kurjuus johtaa?
Toinen minua suuresti Hegel-seminaarissa häirinnyt seikka on ollut joidenkin ihmisten yliolkainen asenne erästä henkilöä kohtaan. Ilmeisesti tämä ihminen on filosofiassa vasta alkutaipaleella, ja on uskaltautunut esittämään kysymyksiä, joihin edistyneemmät ovat reagoineet ärsyyntymällä ja naureskelemalla selän takana. Tätäkö on aito filosofinen uteliaisuus? Ensin brassaillaan omilla tiedoilla ja sitten lytätään henkilö, joka avoimesti tunnustaa, että ei tiedä kaikesta kaikkea eikä ymmärrä asioita vielä kovin syvällisesti.
Minä olen erehtynyt aiemmin luulemaan, että aidon filosofian lähtökohta on lapsenomainen avoimuus ja uteliaisuus, elämää ihmettelevä asenne - ja sitä ei mikään tapa niin helposti, kuin ylhäältä tuleva halveksunta. Toinen mielestäni filosofiseen ajatteluun kiinteästi liittyvä asia on dialogisuus. Kukkotappelut ovat siitä kaukana.
Ensinnäkin olen kokenut välillä musertavaa alemmuudentunnetta kuunnellessani muiden opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja. Monet heistä ovat aloittaneet kanssani samana vuonna, joten meidän pitäisi olla jokseenkin samoilla aaltopituuksilla siinä mielessä. Mutta ei. Kaikki muut tuntuvat lukeneen Kantinsa, Rawlsinsa ja ties minkä filosofinsa. Minätyttö se olen lukenut vain niitä kirjoja, joita tutkintovaatimuksissa (pdf, s.22) käsketään lukea. Klassikoita sinne mahtuu vain vähän, enemmänkin on teemoittain kirjoitettuja teoksia, joissa juostaan läpi niin ja niin monen filosofin kanta lyhyesti. Ettäkö vapaa-ajalla uppoaisin vielä johonkin filosofian klassikkoon? Valitettavasti filosofia ei ole minulle niin suuri intohimo.
Tämä kaikki sai minut miettimään pitäisikö minun vaihtaa pääainetta. Kun ei filosofiasta koskaan taida tullakaan minulle koko elämää. Vaihtoehtoja ei vain hirveästi ole, ja toisaalta olen kyllä todella kiinnostunut filosofisesta ajattelusta. Tiedän kuitenkin, että en mitenkään saa itseäni uhraamaan vapaa-aikaani sen paikkaamiseen, mitä tutkintovaatimukset eivät minulta vaadi. Voi onnettomuutta! Mihin tämä kurjuus johtaa?
Toinen minua suuresti Hegel-seminaarissa häirinnyt seikka on ollut joidenkin ihmisten yliolkainen asenne erästä henkilöä kohtaan. Ilmeisesti tämä ihminen on filosofiassa vasta alkutaipaleella, ja on uskaltautunut esittämään kysymyksiä, joihin edistyneemmät ovat reagoineet ärsyyntymällä ja naureskelemalla selän takana. Tätäkö on aito filosofinen uteliaisuus? Ensin brassaillaan omilla tiedoilla ja sitten lytätään henkilö, joka avoimesti tunnustaa, että ei tiedä kaikesta kaikkea eikä ymmärrä asioita vielä kovin syvällisesti.
Minä olen erehtynyt aiemmin luulemaan, että aidon filosofian lähtökohta on lapsenomainen avoimuus ja uteliaisuus, elämää ihmettelevä asenne - ja sitä ei mikään tapa niin helposti, kuin ylhäältä tuleva halveksunta. Toinen mielestäni filosofiseen ajatteluun kiinteästi liittyvä asia on dialogisuus. Kukkotappelut ovat siitä kaukana.
Kirjoituskurssi
Tällä viikolla olen kirjoitellut muutaman tekstin kirjotuskurssille, jolla voi suorittaa pakollisen yhden opintoviikon äidinkielen kurssin.
Kirjoitin tarinasta uutisen, jälkiarvostelun dokumenttielokuvasta Tunnustus, hartauden ensi lauantain EO-iltaan ja hiukan teinahtavan(?) novellin...
Nautin kirjoittamisesta paljon enemmän kuin olin muistanutkaan. En ole todella pitkään aikaan kirjoittanut varsinaisesti kaunokirjallisia tekstejä, vaan enimmäkseen kaikkea opiskeluun liittyvää taikka sitten jotakin vaahtoavaa tänne virtuaaliin. Varsinkin novellin hiominen oli herkkua, mutta olen silti epävarma tuloksesta, enkä vieläkään tiedä, olisiko loppuratkaisun tai käännekohdan pitänyt olla toisenlainen.
Upea, loistava puoli tuossa kurssissa on, että teksteistä saa palautetta kurssin vetäjältä henkilökohtaisesti!
Palan halusta laittaa noita tekstejä tännekin, mutta täytynee odottaa, että saan ensin suorituksen - eihän sitä koskaan tiedä... ;)
Kirjoitin tarinasta uutisen, jälkiarvostelun dokumenttielokuvasta Tunnustus, hartauden ensi lauantain EO-iltaan ja hiukan teinahtavan(?) novellin...
Nautin kirjoittamisesta paljon enemmän kuin olin muistanutkaan. En ole todella pitkään aikaan kirjoittanut varsinaisesti kaunokirjallisia tekstejä, vaan enimmäkseen kaikkea opiskeluun liittyvää taikka sitten jotakin vaahtoavaa tänne virtuaaliin. Varsinkin novellin hiominen oli herkkua, mutta olen silti epävarma tuloksesta, enkä vieläkään tiedä, olisiko loppuratkaisun tai käännekohdan pitänyt olla toisenlainen.
Upea, loistava puoli tuossa kurssissa on, että teksteistä saa palautetta kurssin vetäjältä henkilökohtaisesti!
Palan halusta laittaa noita tekstejä tännekin, mutta täytynee odottaa, että saan ensin suorituksen - eihän sitä koskaan tiedä... ;)
Aikalisä!
Jumala antoi viime viikonlopuksi aikalisän.
Torstaina olisi alkanut englanninkielinen intensiivikurssi, mutta kun tulin jo silloin mahatautiin, kurssi jäi väliin. Viikonloppuna oli Turussa Pohjoismaiden suurin kristillinen musiikkitapahtuma, MaataNäkyvissä-festarit. Miika lähti perjantai-aamuna anivarhain Teron, Peksin ja Ammin kanssa sinne töihin; minunkin piti mennä, mutta sen sijaan makasin kirjaimellisesti sängynpohjalla melkein koko viikonlopun. Perjantain aikana olin hereillä ehkä kahdeksan tuntia, enkä syönyt juuri mitään... Vähän näkkäriä, mustikkakeittoa, teetä ja korppuja.
Sunnuntaina olin sentään sen verran tolpillani, että pääsin messuun. Miika ehti kotiin vasta yhdeksäksi illalla, joten minä sain kunnon annoksen itsekseenoloa. Katselin kaikki rästissä olleet MacGyverin jaksot, luin ja tietysti bloggasin...
Tuli kyllä niin tarpeeseen. Luultavasti viimeksi kesällä on ollut viikonloppu taikka ylipäätään yhtä päivää pitempi jakso, jolloin ei ole ollut mitään velvoitteita.
Oli ihanaa, kerrassaan nautinnollista kyhjöttää sohvannurkassa neljän seinän sisällä, lämpimässä, ja tuijotella ulos suurista ikkunoistamme...
Torstaina olisi alkanut englanninkielinen intensiivikurssi, mutta kun tulin jo silloin mahatautiin, kurssi jäi väliin. Viikonloppuna oli Turussa Pohjoismaiden suurin kristillinen musiikkitapahtuma, MaataNäkyvissä-festarit. Miika lähti perjantai-aamuna anivarhain Teron, Peksin ja Ammin kanssa sinne töihin; minunkin piti mennä, mutta sen sijaan makasin kirjaimellisesti sängynpohjalla melkein koko viikonlopun. Perjantain aikana olin hereillä ehkä kahdeksan tuntia, enkä syönyt juuri mitään... Vähän näkkäriä, mustikkakeittoa, teetä ja korppuja.
Sunnuntaina olin sentään sen verran tolpillani, että pääsin messuun. Miika ehti kotiin vasta yhdeksäksi illalla, joten minä sain kunnon annoksen itsekseenoloa. Katselin kaikki rästissä olleet MacGyverin jaksot, luin ja tietysti bloggasin...
Tuli kyllä niin tarpeeseen. Luultavasti viimeksi kesällä on ollut viikonloppu taikka ylipäätään yhtä päivää pitempi jakso, jolloin ei ole ollut mitään velvoitteita.
Oli ihanaa, kerrassaan nautinnollista kyhjöttää sohvannurkassa neljän seinän sisällä, lämpimässä, ja tuijotella ulos suurista ikkunoistamme...
perjantaina, marraskuuta 18, 2005
Eräältä nimeltään rutiinitoimenpide?
Katolilaisen blogista löysin linkin aborttia vastustavan Priests for Life -järjestön sivuille, missä on muun muassa kuvia abortoiduista lapsista.
Kuvat ovat järkyttäviä. En tiedä, kummat ovat pahempia, kuvat kaksitoistaviikkoisista ja nuorempana abortoiduista lapsista, vai kuvat joissa on yli kaksitoistaviikkoisia lapsia.
Lisäksi sivuilta löytyy läsnäolijan todistus elävältä abortoinnnista (käännös omani, en tiedä onko oikea - enkä myöskään, tehdäänkö tätä Suomessa). Termi tarkoittaa, että synnytys käynnistetään liian aikaisin, lapsi vedetään ulos kohdusta ja viedään sitten toiseen huoneeseen kuolemaan. Lisää yksityiskohtia Jill Stanekin kertomuksesta.
Onko tämä nyt sitten syyllistämistä? Kuitenkin nämä kuvat kertovat vain totuuden siitä, mitä abortissa todella tapahtuu. En ymmärrä, en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi tehdä tällaista, vieläpä satojatuhansia kertoja elämänsä aikana? ? ???
Voiko kirjaimellisesti kappaleiksi revittyjen lasten ruumiinosien näkemiseen todella turtua?
Kuvat ovat järkyttäviä. En tiedä, kummat ovat pahempia, kuvat kaksitoistaviikkoisista ja nuorempana abortoiduista lapsista, vai kuvat joissa on yli kaksitoistaviikkoisia lapsia.
Lisäksi sivuilta löytyy läsnäolijan todistus elävältä abortoinnnista (käännös omani, en tiedä onko oikea - enkä myöskään, tehdäänkö tätä Suomessa). Termi tarkoittaa, että synnytys käynnistetään liian aikaisin, lapsi vedetään ulos kohdusta ja viedään sitten toiseen huoneeseen kuolemaan. Lisää yksityiskohtia Jill Stanekin kertomuksesta.
Onko tämä nyt sitten syyllistämistä? Kuitenkin nämä kuvat kertovat vain totuuden siitä, mitä abortissa todella tapahtuu. En ymmärrä, en voi ymmärtää, kuinka kukaan voi tehdä tällaista, vieläpä satojatuhansia kertoja elämänsä aikana? ? ???
Voiko kirjaimellisesti kappaleiksi revittyjen lasten ruumiinosien näkemiseen todella turtua?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)