Kirpputorilla kiirastorstaina

Kummalliselta se tuntuu, mutta näin siinä kävi.

Naapurin Jukka ja Miika suunnittelivat jo kuukausi sitten menevänsä suureen autonäyttelyyn, joka on ollut nyt viikon ajan downtownissa. Keksin, että mehän Mirkun kanssa mennään samana päivänä kirpputorille, koska autot eivät niiiin paljon kiinnosta... ja Mirkku oli heti mukana.

Niinpä aamupäivän esseerupeaman jälkeen tapasimme Edmondsin skytrain-asemalla ja kipittelimme siitä läheiseen Value Villageen. Oi sitä paikkaa! Keskikokoisen suomalaisen marketin kokoinen tila täynnänsä aarteita löydettäväksi. Siistiä, hyvää tavaraa ja vaatetta. Kuinka kirpputorit ovatkaan ihania.

Mirkku oli enemmän hengaamassa, mutta minä etsin kevättakkia - tänään sää on ollut sellainen, että on tarjennut mainiosti ilmankin päällysvaatteita: 17 lämpöastetta iltapäivästä, oli säätiedotus ennakoinut, ja varmasti piti paikkaansa.

Kandidaatteja uudeksi takiksi löytyi montaakin, mutta kaksi jäi ylitse muiden, ja lopulta valinnan tuskassani päätin ostaa molemmat, vaikka hinta vähän kirpaisi; hienompi, tumma luumunpunainen, jakunmallinen samettitakki maksoi $8 ja hiukan pidempi, musta, kauluksellinen plyysitakki $20.

Henkisesti krapulaisena, väsyneenä ja onnellisena jatkoimme matkaa Applebee´s-ravintolaan syömään. Tilasimme molemmat salaattia - minä katkarapu-pekonisalaatin, Mirkku Oriental kana -salaatin - ja ensimmäisen haarukallisen jälkeen huokasimme yhteen ääneen: "Ihanaaaa! Parasta salaattia mitä olen ikinä syöny..." Eikä jälkiruoka taatusti ollut pahempaa.

Minun jahkailujeni takia aikataulu hiukan petti, emmekä kerenneet koluta seuraavaa paikkaa eli täkäläisen Pelastusarmeijan Thrift Storea kunnolla läpi. Eipä sillä, että olisimme ehtineet tehdä niin Value Villagessakaan. ;) Mirkku lähti aiemmin ruokakauppaan ja First Lutheranille ehtoollismessuun, minä jäin vielä pähkäilemään ympäri kirpparia, ja käteen tarttui kolme paitaa ja yksi hame, yhteensä $19. Thrift Store oli vielä viihtyisämpi kuin Value Village, ja myös hiukan kalliimpi, mutta toisaalta raha menee hyvään tarkoitukseen.

Kamalaa!

Sitten seikkailin vielä bussilla vähän matkaa Kingswayta eteenpäin Sperling Avenuelle, jonka varrella Emmauskirkko on. Sain tepastella kymmenen minuuttia ennenkuin kirkko tuli näkyviin, mutta ehdin kuin ehdinkin ehtoollishetkeen.

Miika ja Jukka olivat selviytyneet autonäyttelystä parissa tunnissa, ja Miika odotteli minua jo kirkon eteisessä. Kirkon puolella oli ihan hiljaista, ja luulin että kukaan muu ei ole vielä tullut. Niinpä kailotin kovalla äänellä, että olen tuhlannut rahaa! Tuli sitten koko kirkkokansalle selväksi. :)

Tuntui äärettömän hyvältä istua kirkonpenkkiin pitkän päivän päätteeksi. Olen jo parin viikon ajan kaivannut pääsiäisen aikaa ja odottanut sitä. Tullaan valtavien asioiden äärelle, kun tullaan ristin luo ja sitten tyhjälle haudalle. Kun saisi enemmän ja enemmän ymmärtää sitä, se olisi valtavaa.

Siinä kirkon penkissä istuessa olin surullinen ja onnellinen yhtä aikaa. Itkin sitä, että minulta ei puutu mitään, että olen saanut kaikkea niin paljon, paljon enemmän kuin koskaan olen osannut toivoa tai ansaitsisin.

Suurempi kuin elämä on sinun armosi!

***

Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla pää pyhä kruunattiin.

Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias.

Nyt kiitos haavoistasi, syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti myös kerran kuolemaan.

Suo ristinuhrin loistaa lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa, tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi, jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi on minun voittoni.

- virrestä 63

Tulisilla hiilillä

Miika kävi eilen ostamassa minulle syntymäpäivälahjan, joka maksoi niin paljon, etten kehtaa edes sanoa - osti oikeastaan kuulemma kaksi lahjaa...

Siellä ne nyt kököttävät pussissa makuuhuoneen nurkassa, ja kurkistelu on kielletty. Toisen paketin ulkonäöstä kuulemma heti tietää, mitä siellä on.

Nyt sitten pitää odottaa sunnuntai-iltaan saakka, ennen kuin saa tietää mitä olen saanut! Iiih.

:)

Juhlallista arkea

Niin kuin olen moneen kertaan mainostanut, mekin täällä elelemme enimmäkseen ihan tavallista arkea. Kuten nyt viime aikoina, vaikka toki kaikenlaista aina sattuu ja tapahtuukin.

Viime sunnuntai oli siitä harvinainen, että kirkolla ei tapahtunut mitään erikoista. Ellei lasketa sitä, että Jukan auto oli hajonnut kirkkotielle, ja hän kertoili siitä vallan erinomaisessa saarnassaan, joka pääasiassa koski Paavalin mietteitä siitä, että Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki on roskaa, ja jos raamatunkäännöskomitea olisi ollut alkukielen ronskille ilmaisulle uskollinen, pelkkää paskaa. ;)

Sunnuntai-iltana toki oli taas uusi kokemus luvassa, kun lähdimme Intervarsityn raamisporukalla katsastamaan New Life Community -seurakunnan Rock Gardenia eli eräänlaista pääasiassa nuorille suunnattua iltaa, jossa oli ylistystä ja tuhti annos raamattuopetusta. Opettajana oli Rikk Watts, joka toimii Regent Collegessa Uuden Testamentin professorina. Ryden teologilinjalla olleet huomio, meille niin tutuksi käynyt herra J. I. Packer on Rikkin työtoveri! Kyseinen college onkin ilmeisesti kohtuullisen vanhoillinen, tiesi Miika kertoa vierailtuaan sen sivuilla... Ja voi tytöt ja pojat, kyllä opetus oli rautainen...! *mainos* löytyy mp3-muodossa Rock Gardenin sivuilta! *mainos* Kamera vain valitettavasti unohtui, joten kuvia paikan päältä ei ole. :(

Maanantaisin on jo edellä mainittu Intervarsityn raamis, eikä maanantaista olekaan sen kummempaa mainittavaa, paitsi että vastoin kaikkia sääennusteita aurinko alkoi paistaa, eikä ole vieläkään lopettanut... välillä on toki satanut, mutta silti joka päivä on saanut nauttia valosta ja vähän lämmöstäkin! Niinpä tiistaina tein sen, jota olen koko täälläoloajan suunnitellut: menin vakibussillamme Burnabyn vuoren juurelle, jalkauduin kävelemään katua pitkän matkan - yli tunnin ajaksi - ja otin taloista yhteensä reilu sata kuvaa. Huomasin reissullani, että täällä vuorella on todella huomattavasti kylmempi, sillä alhaalla takkia ei millään pystynyt pitämään päällä, vaikka täällä ylhäällä ilman sitä taas ei tarkene.

Sekä maanantaina että tiistaina päädyttiin vakiohupimme, leffojen pariin. Maanantaina löysin Cornerstonessa sijaitsevasta Highlander-vuokraamosta Predatorin, ja tiistaina Miika kävi hakemassa samasta paikasta Rocky Balboan, jota myös naapurin Jukka tuli kanssamme tiiraamaan. Highlander on kerrassaan mainio paikka: tyylikäs, siisti, ja valikoimassa on myös vanhoja leffoja paljon enemmän kuin Makuunissa esimerkiksi. Vuokraaminen maksaa suunnilleen saman verran, mutta $3 eli 2€ oikeuttaa pitämään leffaa lainassa kolme päivää. :)

Keskiviikkoisin käyn Paulan, Dorothyn ja Gladyksen miniraamiksessa, ja tällä kertaa löytyi heidän kirkkonsa raamatuntulkinnalle uusi ihmeellisyys, jonka olemuksesta en ole tosin vielä ihan varma... Tytöt nimittäin uskovat, että Jeesuksen paluun jälkeen uskovat eivät päädy taivaaksi nimittämäämme paikkaan, vaan jatkavat elämäänsä Jumalan luomassa uudessa maassa, jossa kirkko jäsenineen muodostaa Uuden Jerusalemin, eli Kristuksen morsiamen. Tulkinta pohjautuu Ilmestyskirjan jakeisiin, joissa sanotaan: "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ´Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.´" Tulkintaa perusteltiin myös Efesolaiskirjeen kohdalla, jossa puhutaan Kristuksen rakkauden tuntemisesta. En ole aivan varma ymmärsinkö oikein, mutta ensi viikolla on luvassa lisää aiheesta...

Keskiviikkona oli myös Intervarsityn kokoontuminen, jossa laulettiin, leikittiin, jutusteltiin... oli oikeasti kotoisaa, vaikka tapasimme suurimman osan ihmisistä ensimmäistä kertaa. :)

Torstaista on mainittava, että katsoin Matlockin, kuten muinakin arkipäivinä. Miika nauraa minulle ja sanoo, että taas sillä on Matlock-hetki. Illalla oli kuoro, jonne sain kyydin UniverCityssa asuvalta Lauralta. UniverCity on yliopiston läheisyyteen rakennettu asuinalue, jossa on ilmeisesti jokin yhteisöidea - en ole tutustunut asiaan tarkemmin. Matkalla kuoroon poikkesimme Lauran kanssa Scandinavian Centerillä, joka on pohjoismaalaisten kokoontumispaikka. Siellä järjestetään milloin minkäkinlaista miitinkiä, ja tällä kertaa Laura vei sinne tavaraa vapun kirpputorille.

Perjantai kului tavalliseen tapaan kirkolla. Siivosin erästä pyhäkoulun kaappia, ja siinä oli hommaa kerrakseen. Lisäksi sain sitoa pari suomalais-kanadalaista keittokirjaa, jollaisen sain itsellenikin, kiitos Marskan. Keittiöllä touhusi liuta naisia karjalanpiirakkatalkoissa, sillä lauantaina oli kirkolla perinteisen pääsiäismyyjäiset. Iltapäivästä myös Anneli tuli paikalle ja alkoi järjestellä myyjäispöytiä.



Kotiin pääsin jälleen kerran Jukan kyydissä, ja saatumme hiukan murua rinnan alle läksimme Miikan kanssa vielä käymään Lougheedissa kaupassa. Jälkiruuaksi söimme CinnZeossa omenakanelipullaa, mokkajuomaa ja valkosuklaakaakaota... Samaan paikkaan tuli kaksi tyttöä Starbucksin takeaway-kahvit mukanaan, ja mietin, että jospa seuraavalla kerralla itsekin kehtaisi tehdä samalla lailla - Starbucksin kahvi on näet todella hyvää, mutta leivonnaisia on saatu parempiakin.

Illalla saimme vielä nauttia viikottaisen annoksen turhia palohälytyksiä; paikalla oli tällä kertaa kaksi paloautoa ja kummallista kyllä sireeni soi myös Shell Housessa eikä vain Louis Rielissä! Saimme myös sadetta, ja puolen yön tietämissä poikkesimme bileissä, joihin Ossi oli kutsunut meidät.



Niin, olihan viikossa toki jotain erikoistakin: netti oli poikki oikeastaan koko viikon, alkaen maanantaista puolilta päivin ja jatkuen perjantai-iltapäivään. Siitä saadaan kuulemma jotain korvauksia - ken elää, hän näkee. Katkos oli meidän kannaltamme pahimpaan mahdolliseen aikaan, kun olisi pitänyt soitella Suomeen tulevaa kotia metsästäessä. Jouduttiin turvautumaan Nooran ja Jukan kannettavaan ja langattomaan nettiin, kun oma langaton ei toiminut. Olen sitten soittanut yhden nolon puhelun Vehkakujan asuntotoimistolle, niin että joka toinen lauseeni valehtelematta oli "Anteeksi, mutta en kuullut, tämä vähän pätkii...". Asiat saatiin kuitenkin hoidettua, eli uusi kotimme on toukokuun alusta sitten Vehkakujalla, ellei jotakin aivan kummallista satu. :)

Kiitos Jaakko XIV:lle ja Elina M:lle alttiudesta auttaa, vaikka asuntoa ei lopulta katsomaan päästettykään... :)

Mystic India & Kalahari Lions

Kuvia tulossa sitten, kun saamme niitä Mirkulta - kamera nimittäin jäi kotiin tämän reissun ajaksi. :)

Jos vielä muistat listamme näkemisen ja tekemisen arvoisista asioista täällä, niin IMAX-teatteri oli yksi niistä. IMAX on siis elokuvateatteri, jossa pystytään luomaan jonkinlainen kolmiulotteisuuden tuntu elokuviin, vaikka siellä näytetään tavallisiakin pätkiä.

Tiistaina 20.3. siis suuntasimme kohti Canada Placea, missä yksi IMAX sijaitsee. Matkassa oli kuitenkin mutkia: SFU:lla emme päässeet siihen bussiin, jolla piti lähteä skytrain-asemalle, koska bussi oli aivan täynnä - se vain ajoi pysäkin ohi. Hetken pähkäiltyämme päätimme sitten skytrainin sijaan mennä bussilla 135, jonka päätepysäkki on samainen asema, jolla olimme sopineet tapaavamme Mirkun. Kun tiirasimme bussissa karttaa, meille alkoi jutella tyttö, joka kysyi, olemmeko suomalaisia. Hänen vanhempansa olivat myös, ja hän sanoi olleensa joskus Suomessa ja haluavansa sinne vielä joskus takaisin. Hassu kohtaaminen. :)

Burrardin asemalla etsiskelimme Mirkkua, joka hetken kuluttua löytyikin. Kirsikankukkien alla kävelimme romantillisesti Wendys´iin, jossa nautimme kevyet salaatit ja raskaat jälkiruuat, tosin Tim Hortons -kahvilan puolelta.

Iltapäivän auringossa kylpevä Canada Place oli upea näky. Se on siis eräänlainen konferenssikeskus, jonka yhteyteen IMAX on sitten syystä tahi toisesta rakennettu.

Lippuluukulla kävi ilmi, että Mystic India, jota olimme tulleet katsomaan, ei ollutkaan 3D-elokuva. Hätä ei ollut kuitenkaan tämännäköinen, sillä saimme sitten muutaman dollarin lisähintaan katsoa kaksi elokuvaa, ensin Mystic India ja sitten Lions 3D - Roar of the Kalahari. Ensimmäinen oli värikylläinen tarina joogi-pojasta, joka paljain jaloin ja ilman omaisuutta käveli tuhansia kilometrejä ja viipyi monta vuotta vuoristossa päätyen lopulta erään hengellisen yhteisön johtajaksi. Jälkimmäinen raina kertoi Kalaharin aavikon kuumuudessa elävästä vanhasta leijonakuninkaasta, jonka vesilammikon äärellä sijaitsevaa valtakuntaa nuorempi uros tulee havittelemaan.

Itse teatteri ei ollut kovin suuri, mutta valkokangas oli kyllä mittava. 3D-efekti saatiin aikaan erityisillä silmälaseilla. Ilman niitä elokuva näytti lähinnä tärähtäneeltä valokuvalta. Leijonien saalistus ja antilooppien juoksu oli ihan mielenkiintoista katseltavaa, mutta kolmiulotteisuus ei ollut niin häkellyttävää kuin olin etukäteen kuvitellut. Spekuloimme jälkeenpäin, että olisiko kannattanut odottaa pian tulossa olevaa dinosaurusleffaa - Tyrannosaurus Rex saattaisi vaikuttaa elävämmältä kuin niin tutut jellonat, ehkä.

Noo, ainakin on nähty. :) Ja toki jos joskus on tilaisuus, niin kannattaa kokeilla!

Mirkun kirjoituksessa on kuviakin, esimerkiksi niistä legendaarisista 3D-laseista. :)

Vancouver Canucks vs. St. Louis Blues

NHL-kiekkoa!Sitä siis lähdettiin katsomaan reilu viikko sitten torstaina, 15.3. Ossin sijasta saimme matkaamme hollantilaisen Milon, jolle kerta oli myös ensimmäinen.

Stadiumin metroasemalla yhytimme Mirkun, jolla oli asiaankuuluvat varusteet matkassa: jussipipo, Suomi-kaulaliina ja -sukat, sekä tietysti Suomen lippu. :) Mirkun lähes ensimmäiset sanat Milolle olivat: kertoiko sulle kukaan, millaisten hullujen kanssa olet lähtenyt katsomaan jääkiekkoa? :D

Kuinka ollakaan, meillekin yritettiin kaupitella mustan pörssin lippuja aivan lippuluukun edessä. Tiedä häntä mitä olisivat maksaneet - pelin alkuun oli vielä melkein puoli tuntia aikaa... Ovella oli edessä ikävä yllätys, kun jouduin luopumaan vesipullosta, vaikka olisihan se pitänyt arvata.

Pääsimme paikoillemme siinä varttia vaille seitsemän, ja halli oli yllättävän tyhjä vielä siinä vaiheessa. Myöhemmin väkeä tulvi paikalle, mutta silti halliin jäi useita kymmeniä, ehkä jopa yli sata tyhjää paikkaa. Paikoissa ei ollut valittamista, vaikka ne olivat varmaan halvimmasta päästä kausikorttipaikkoja.

Viereemme tuli kanadalainen pariskunta, jonka kauniimpi puolisko alkoi hetimiten rupatella kanssani. Nainen, jonka nimeä en enää muista, oli kovin innoissaan siitä, että olemme ensi kertaa Canucksien pelissä, ja sille oli skoolattava. Sitten hän lateli koko suomen kielen repertuaarinsa: kiitos, anteeksi, hyvää päivää, minä ollen kiltti tyttö, sinä haista paska - hän osoitti viimeisen kohdalla miestään leveästi hymyillen - ja totesi, että "sehän tarkoittaa, että sinä haiset pahalle"...

Ennen pelin alkua joukkueet kerääntyivät siniviivoille, hallin valot himmenivät ja Troy Reid lauloi ensin U.S.A.:n kansallislaulun Spangled Banner, sitten Kanadan kansallislaulun O Canada. Silloin tuntui siltä, että voi melkein ymmärtää, miksi tämä joillekin on kuin uskonto...

Peli alkoi rauhallisesti, eikä mitään kauhean järisyttävää missään vaiheessa tapahtunutkaan. Yhden nyrkkitappelun pelaajat saivat aikaan, ja jossain välissä toinen maali siirtyi vähän paikaltaan aiheuttaen hämminkiä. Ensimmäisen maalin teki luonnollisesti kotijoukkue, ja sen jälkeen niitä tehtailtiin puolin ja toisin tasaiseen tahtiin. Canucksien toinen maali sai vierustoverimme innostumaan niin, että hän läikytti vahingossa vähän juomastaan edessään istuvan miehen takille. Nainen pyyteli useaan kertaan anteeksi ja antoi jopa kaksikymppisen korvaukseksi, vaikka miehen nahkatakki oli aika vanha. Tilanne jäi varmaan harmittamaan naista niin kovin, että pariskunta häipyi toisella erätauolla, eikä enää palannut. Todella kurjaa, sehän oli vahinko, ja nainen oikeasti mukava ja ystävällinen.

Erätauoilla meitä hauskutettiin tavalla jos toisellakin. Ensimmäisellä tauolla pikkujunnut pelasivat lyhyen näytösottelun, ja toisella tauolla Canucksien maskotti sinkautteli kummallisella pyssyllä jotakin arpalippuja tai vastaavaa yleisöön. Lisäksi katossa kierteli valtava hai-ilmapallo, josta myös tippui erilaisia lipukkeita, joihin emme valitettavasti päässeet käsiksi...



Kolmannen erän päättyessä tilanne oli tasan 2-2, ja Blues oli juuri saanut neljän minuutin jäähyn.



Jatkoaikaa ehdittiin pelata reilu kolme minuuttia, kunnes peli päättyi, kuten tilattiin: Canucksit voittivat 3-2.



Raporttini ottelusta Canucks vastaan Blues päättyy tähän; pahoittelut lätkäfaneille - kuten Miika totesi, minusta ei tulisi jääkiekkoselostajaa - mutta ehkä Miika ilahduttaa teitä vielä jossain vaiheessa oleellisilla yksityiskohdilla, kuten kuka syötti, tekit maalit ja niin edelleen. ;D

Apartment # 711 in Louis Riel House eli koti :)

Tässä tulee postaus, jonka kirjoittamista itse olen odottanut jo kauan. Siis kaikille muille materialisteille ja sisustusintoilijoille: esittelykierros kotonamme, Louis Riel Housessa, joka ulkoapäin on taatusti kampuksen rumin rakennus...



Yllä olevat kuvat ovat useimmin käyttämämme ulko-oven aulasta. Meillä on nimittäin kaksi, oikeastaan kolme ulko-ovea, joista kuljemme. Täällä ei ilmeisesti ole käytössä vastaavaa rappuihin jakoa kuin suomalaisissa kerrostaloissa. Tosin emme ole käyneet muussa talossa, jota Suomessa voisi sanoa kerrostaloksi, täkäläisittäin tower, torni.

Yleensä laiskuuttamme ajamme hissillä seitsemänteen kerrokseen. Ja sitten käytävään, haistaisittepa vain mikä sulotuoksi siellä leijailee! En osaa oikein kuvailla sitä... Harmillista, että tähän ei voi liittää hajuja, kuten kuvia. ;)

Kotiovessa on tuttuun tapaan tervetulotoivotus: Sananlaskuja ja Finlandiaa. :) Olemme aikoneet kiinnittää oveen myös Suomen ja Kanadan liput, mutta ei olla saatu vielä aikaiseksi. Meidän ovi on muuten harvinaisen siisti, monet ovet ovat täynnä reikiä tai tarrojen jäänteitä... Mutta astukaa toki sisään matalaan majaamme!

Eteisestä näkee kaikkiin huoneisiin keittiötä lukuunottamatta. Vasemmalla on naulakko kaapinovien takana, siitä tykkään kovasti - eteinen on niin siistin näköinen aina. Sitten olohuone ja makuuhuone. Viimein oikealla on vessa, josta olettekin nähneet jo vilauksen. Oikein mallikelpoinen suihkua ja lattiaa lukuunottamatta. Vedessä on taatusti jotain omituista, sillä lattiassa on vaaleita laikkuja, jotka eivät lähde jynssäämälläkään. Niin, ja kylpyammeesta ei päästy vieläkään eroon...



Seuraavaksi on vuorossa makuuhuone. Sängyn virkaa toimittaa vuodesohva, jonka voi halutessaan koota päivän ajaksi lakanoineen kaikkineen... mutta ei jaksa. :) Paljoa muuta makuuhuoneeseen ei mahtuisikaan. Samaa kokoluokkaa kuin taannoin Nousukadulla.

- Hyvät naiset ja herrat, ladies and gentlemen, olohuone! Kuvasta puuttuu mikroaaltouuni, joka on hienon sohvamme vasemmalla puolella lähellä rasva-alttariani. Meillä on myös lukuisia kynttilöitä. Ja huomatkaa hieno matto, jonka saimme Seijalta ja Jarilta...



Lopuksi vielä kurkkaus keittiöön. Säilytystilaa ei ole kuin kuvassa näkyvät kaapit, sekä ruokaa varten tietysti iso jääkaappi. Tilanpuutteen vuoksi kaikki säilykkeet ovat siellä! Kattilat ja vastaavat saa onneksi säilöttyä hellan omaan säilytyslokeroon - vai miksi sitä oikein sanotaan? Vaikka piskuinen keittiömme on oikeastaan keittokomero, se on kyllä yllättävän kätevä. Erityisesti tykkään liedestä: levyjen välissä on paljon tilaa, mihin voi laskea kaikkea kun tekee ruokaa. Iso tiskiallas on myös kiva, mutta se on ikävää, että tiskipöydällä ei ole juuri tilaa.

Mutta eihän se ole vierailu eikä mikään, jos ei tarjota jotakin suuhunpantavaa. Siispä kaffetta, kaakaota, teetä tai mehua, olkaa hyvä! Kahvi on vahingossa ostettu kofeiinittomana, teetä on monta lajia, suosittelen chai-teetä, se on ihanaa maitoon tehtynä! Mustaherukkamehutiiviste on aarre, semmoisia ei nimittäin täällä harrasteta. Toki on myös tuoremehua. Sitruunakakku on kirkon mummojen peruja. Ja sitä ennen suomalaiseen tapaan ruisleipää, tehkää hyvin!

Taas palohälytys!

Piia-Maria kyseli, että onko ollut palohälytyksiä. No nyt on!

Eilen iltapäivällä kävin lukemassa Pipliaa Paulan, Dorothyn ja yhden kolmannen tytön kanssa eräässä kampuksen kahvilassa. Kun palasin kotiin kolmen tienoilla, palosireeni alkoi ulvoa käytävässä. Taas!

Edellisen kerran sireeniä saatiin kuunnella sunnuntai-iltana. Silloin olin ehtinyt jo vaihtaa yövaatteet päälle, mutta eihän siinä auttanut muu kuin kämpiä ulos värjöttelemään. Valtaosa talon asukkaista ei ole näistä hälytyksistä moksiskaan, ja lähes poikkeuksetta joku tulee portaissa vastaan ja on menossa kotiinsa, kun me kipitämme pihalle sireenin hätyyttämänä. Itsekin sitä suhtautuu asiaan hiukan epäuskoisesti - joka kerta miettii, että onko sitä nyt ihan pakko lähteä, ihanko oikeasti jossain palaa? Ensimmäisellä kerralla raahasimme jopa läppärin mukana, ja sehän olisi oikeassa hätätilanteessa vihoviimeinen asia mitä tehdä, ruveta nyt haalimaan omaisuutta mukaan.

Sunnuntaina menimme sitten Dining Halliin kahville, ja harmittelimme sitä, että pimeällä ei saanut kuvia palokunnasta, joka saapui myös pillejä huudattaen paikalle. Eikä kukaan huomannut, että minulla oli pyjamanhousut. :) Täällä jo kampuksella tulee vastaan niin monenlaista tallaajaa, että ei juuri tarvitse huolia siitä, onko vaatetus viimeistä muotia vai edelliseltä vuosituhannelta.

Tällä kertaa minulla oli kamera, ja Miikakin saapui sopivasti paikalle luentojen loputtua. Tutkailimme päivän postia, jonka olin ehtinyt noutaa alakerran lokerosta ennen soitinmenojen alkua. Saimme, tadaa, ystävänpäiväkortin Samilta, Krisseltä, Saimalta ja Varvulta - kiitos vain! :) Lisäksi minun äänioikeusilmoitukseni löysi myös perille, ja sen mukana vaalipropaganda, eli aukeama KD:n lehdestä. Siinä komeilivat kaikki KD:n ehdokkaat, ja bongasimme listoilta tuttuja, joita löytyikin ihan mukavasti... Kusti siis polkee tännekin, mutta vauhti ei ole päätä huimaavaa.

En tiedä, olivatko hälytykset turhia, vai polttiko joku nuudelit pohjaan, kuten Miika sanoi. Mikähän näitä paikallisia hälyttimiä riivaa? Vai käykö joku ihan piruuttaan tuolla käytävässä kääntämässä kammesta, niin että sireeni alkaa soida? Mahtaa palokuntaakin harmittaa, jos tyhjän takia kiipeävät tänne mäelle saakka.

Jännitystä elämään!

Mainitsin taannoin, että on tarkoitus mennä katsastamaan Vancouver Canucksien peliä tässä joku päivä. Noh, viisas ihminen olisi tietysti hyvissä ajoin ottanut selvää asioista ja hommannut liput. Me heräsimme tänään, ja ensi torstain jo loppuunmyydyn pelin liput saatiin plakkariin. Mutta se hinta!

Canucksien sivuilla on palvelu, jonka kautta kausikortin omistajat voivat myydä paikkansa silloin kun eivät niitä itse käytä. Sinne siis palloilemaan, Miika istui koneella ja väliin mesetti Mirkun kanssa, että mitä peliä ja millä hinnalla mennään katsomaan. Löytyi jopa neljä (!) vierekkäistä paikkaa, kappalehinta $65. Mutta jotta lippujen ostaminen ei olisi ollut liian helppoa, piti sekoilla hiukan palveluun rekisteröitymisen kanssa: aluksi laitettiin kanadalainen osoite, ja sitten vasta tajuttiin, että ostamiseen tarvitaan luottokortin laskussa olevat tiedot.

Säätämisen aikana joku ryökäle meni varaamaan liput - tai siltä se näytti. Hetken päästä neljä vierekkäistä paikkaa taas löytyi palvelusta ja tällä kertaa ne ostettiin salamavauhtia. Ja eihän niitä tietenkään edellämainitulla hinnalla saanut, vaan lisäksi piti ostaa neljä jäsenyyttä kyseiseen palveluun $15 kappaleelta; rekisteröityminen oli nääs ilmaista.

Vasta jälkeenpäin ruvettiin laskemaan, että eipä ikinä olla maksettu yksittäisestä tilaisuudesta yhtä paljon... Lisäksi paikkoja on neljä, mutta Ossi lupautui tulemaan mukaan tai etsimään jonkun muun halullisen sielun.

Mirkun tavoin tässä saa vakuuttaa itselleen, että mää en ole se hullu, enhän sentään ole hankkinu yli $1000 kausikorttia... Samoin Mirkun tavoin voi todeta, että Canucksien on kyllä parasta voittaa tämä peli!

Viihdettä, korkeakyldyyriä ja sivistystä...

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli sangen virikkeentäyteinen.

Perjantain vietin kirkolla siirrellen tavaroita kaoottisesta varastosta erääseen uuteen kaappiin. Pölyisen työpäivän jälkeen Jukka heitti minut Metrotownin metroasemalle (joka siis on samassa paikassa kuin meidän vakikauppa;), mistä matka jatkui kohti Vancouverin keskustaa, eli downtownia. Käytiin Mirkun kanssa katsomassa leffa nimeltä Ihmisen lapset, jota mainostettiin Helsingissä jo ennen meidän tänne lähtöä. Leffa oli kohtuullisen synkeä, ja sen jälkimaininkeja lähdettiin purkamaan kauppakeskuksen alakerrassa olevaan Starbucksiin, kuinkas muuten.

Lauantaina lähdimme Cornerstoneen vuokraamaan leffaa Miikan kouluhommia varten ja käymään Viewpointin sairaan kalliissa kaupassa. Koska vuokraamo oli vielä kiinni, päädyimme kuluttamaan aikaa syömällä Organic Deli -nimisessä paikassa, jossa kaikki mahdollinen oli luomua ja reilun kaupan tuotteita. Oli pikkusen hyvää ruokaa, ja voi sitä kahvia! Se oli aivan ihanaa! Sivumennen sanoen Miikasta on tulossa ahkerampi kahvinjuoja kuin minusta. ;) Deli on tietysti hiukan kalliimpi kuin samassa rakennuksessa oleva Reneissance Coffee, mutta Suomen hintoihin verrattuna silti ihan huokea. Tässä eräänä päivänä käytiin siellä taas kahvilla, ja kokeiltiin muffinsseja paikalliseen tapaan - voin kanssa! Olihan se hyvää, mutta täkäläiset herkut alkavat jo näkyä vyötäröllä...

Paluumatkalla poikkesimme SFU:n taidegalleriaan, jossa oli viimeistä päivää meneillään Bruce Stewartin näyttely. Stewartin tauluissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla realismi, ironia, huumori ja upeat värit, pienen yksityiskohdat, ajankuvat sekä lempeä yhteiskuntakritiikki. Tämmöisiä tauluja minäkin voisin ostaa, tosin hintaa on varmaan ihan riittävästi.

Illalla pistettiin sitten parhaat päälle ja suunnistettiin taas keskustaan kuuntelemaan Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesteria. Pelkästään konserttitalo, teatteri Orpheum oli vaikuttava näky. Myös itse konsertti oli todella hieno. Jousiorkesteri soitti ensin Kazuyoshi Akiyaman johtamana Haydnin March for the Royal Society of Musicians. Sitten oli vuorossa Bachin viulukonsertto nro. 1 a-mollissa (A minor, musikantit korjatkaa jos suomennan väärin) ja uudemman säveltäjän Clarice Assadin Konsertto viululle ja orkesterille, molemmissa solistina Nadja Salerno-Sonnenberg. Väliajalla ehdimme katsastaa teatterin washroomit eli toiletit ja ottaa muutaman valokuvan. Lopuksi saimme nauttia vielä Brahmsin sinfoniasta nro. 4 e-mollissa, opus 98. Konsertin jälkeen tehtiin pieniä ostoksia Orpheumin lahjatavarakaupassa ja poikettiin vielä Ossin ja saksalaisen Katjan kanssa kahville Tim Hortons -kahvilaan, joka on auki 24/7.

Kotiin päästessä kello oli jo ehtinyt. Unien jälkeen koitti sunnuntai ja kaksikielisessä jumalanpalveluksessa Miika pääsi jälleen tekniseksi tueksi, kun PowerPoint hyytyi kesken saarnan. ;) Kirkolta jatkettiin Finnish Heritage Societyn eli paikallisen Suomiseuran järjestämään Kalevala-juhlaan. Ohjelmassa oli muun muassa tanhua ja kanteleensoittoa, ja tarjolla tietysti ruisleipää ja mustikkapiirakkaa.

Kotona ehdimme olla välillä puoli tuntia, ja sitten oli jo lähdettävä liikkeelle - meidät oli kutsuttu kuudeksi Mirkun työkaverin, Elinan ja hänen miehensä Jasonin luo nyyttikesteihin. Meille sattui pieni suomalainen väärinkäsitys: kyseessä oli potluck dinner, eli päivällinen, ja me veimme sipsejä ja suklaarusinoita... mutta ruokaa riitti silti kaikille :)

Äänestämässä Kunniakonsulaatissa

Viime torstaina kävimme siis täyttämässä kansalaisvelvollisuutemme Vancouverin downtownissa sijaitsevassa kunniakonsulaatissa.

Konsulaattia lähti kartan kera etsimään kolme huonon suuntavaiston omaavaa ihmistä, mutta ihme kyllä päädyimme perille suuremmitta harhailuitta. Eipähän matkaa metroasemalta ollutkaan kuin vajaa puoli kilometriä, mutta silti.

Konsulaatti sijaitsee isossa, hienossa toimistorakennuksessa aivan keskustassa, kerroksessa 14, joka ei siis ollut korkein kerros - ja hyvän naapurisovun nimissä tilat jaetaan Ruotsin kanssa. ;) On muuten varmaan korkein rakennus, missä olen koskaan käynyt... Itse toimistossa ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ellei Suomi-rekvisiittaa lasketa mukaan. Töissä konsulaatissa on yksi virkailija, ja äänestäminen sujui sutjakkaasti.

Miikalla ja Mirkulla oli äänioikeusilmoitukset mukanaan, minun ei ollut ehtinyt perille. Se ei ollut mikään ongelma, passi riitti mainiosti todistukseksi äänioikeudesta. Paikalla olisi ollut myös kaikkien vaalipiirien ehdokaslistat, mutta ei äänestyskoppia. Hiljaiselta paikka vaikutti, Ruotsin puolella ei ollut ketään. Meidän jälkeemme tuli äänestämään vanha pariskunta, ja me poistuimme ihmettelemään vessaa, jossa oli suomalaiset hanat ja automaattisaippua. :D

Raskaan velvollisuuden jälkeen päätimme, että ansaitsemme kiitoskahvit, ja lähdimme harhailemaan takaisin metroasemaa kohti. Matkalla kuljimme Kanadan armeijan rekrytointitoimiston ohi, ja sen edessä oli meneillään pieni, mutta äänekäs mielenosoitus, jonka viesti lyhyesti kuului: Kanadan joukot pois Afrikasta ja Lähi-idän maista!

Burrard Streetin metroaseman läheisyydestä löytyikin huokea, mukava pikkukahvila, jonka kassasetä oli sitä mieltä, että minä kuulostan ranskalaiselta. Mirkku ja Miika sen sijaan kuulostivat juuri siltä, mitä ovatkin... ;)