perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Arkistoitu Joulukirje

Tervehdys sinulle! Jyväskylässä 13.12.2006


Et ole ehkä pitkään aikaan kuullut meistä mitään. Siksi ajattelimme kirjoitella ainakin kerran elämässä joulukirjeen, ja se on tässä. :)

Syksy on ollut pitkä, pimeä ja rankka. Kiirettä on riittänyt opiskeluitten ja töitten kanssa. Miikalla alkaa jo kauppatieteen maisterin paperit vuoden, parin päässä häämöttää. Päivi on taistellut kevään ja syksyn kandidaatin tutkielman kanssa, joka lopulta saatiin eilen purkkiin. Lisäksi ollaan kummatkin oltu opiskeluitten ohessa pitkää ja ohutta leipää tienaamassa puhelinhaastattelijoina. Miikahan on alalla vanha tekijä, jo neljättä vuotta, Päivi aloitti viime helmikuussa. Päivi on lisäksi jatkanut opiskelijatyöntekijän hommia Jyväskylän Evankelisissa opiskelijoissa, eli EO:ssa.

Tämän kaiken jälkeen voisi kysyä: vapaa-aika, mitä se on – onko se jotain syötävää? Kumma kyllä kummallakin on vielä pää paikallaan, vaikka välillä on hampaita kiristellen menty eteenpäin. Kotimme ei olekaan pitkään aikaan ollut ihan järjestyksessä, mutta sosiaalista elämää EO:n ja opiskeluitten puolesta on silti riittänyt. On siis ollut myös ihanaa välillä. :)

Kuten jotkut tietävätkin, lähdemme Kanadaan 4.1. ja viivymme siellä toukokuun alkuun. Miika sai vaihto-opiskelupaikan vancouverilaisesta Simon Fraser -yliopistosta. Päivi ei tokikaan jätä tilaisuutta käyttämättä, vaan lähtee mukaan ja tekee sitten teologian esseitä ja filosofian verkkokursseja Jyväskylän yliopistoon.

Koskapa elämme tietotulvan aikaa, niin meidät tavoittaa sieltäkin oikein hyvin. Mukaan otetaan kannettava ja Skype, joten sähköpostit ja Messenger toimivat, ja Skypestä voidaan soitella edullisesti Suomeen päin. Lisäksi Päivin blogi päivittyy tästä eteenpäin ehkä hiukan useammin ja sisältää toivottavasti vähemmän epätoivon purkauksia ja enemmän kuulumisia. ;)


Mutta nyt haluamme toivotella sinulle
lämpöistä ja levollista sekä siunattua Joulua!
Rakkaudella, Päivi ja Miika


Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo",
valaisi itse meidän sydämemme.
Näin Jumalan kirkkaus,
joka säteilee Kristuksen kasvoilta,
opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Tämä aarre on meillä saviastioissa,
jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman
olevan peräisin Jumalasta
eikä meistä itsestämme.

- II Korinttolaiskirje, 4:6-7



..oOOo.. K a n a d a - i n f o ..oOOo..

Päivi ja Miika
Louis Riel House
Simon Fraser University
Burnaby
Canada

Messenger- ja Skype-tunnukset saatavilla sähköpostitse :)

1 kommentti:

man with desire kirjoitti...

Jumala puhui Jeremialle ja käski hänen mennä savenvalajan huoneeseen, jossa Herra puhuisi ja opettaisi Jeremiaa. Savenvalaja tekee savesta käyttöastioita. Saven valaminen on kuva uskovan ihmisen kasvusta ja kasvunvaiheista kuinka Jumala tekee lapsestansa astian jaloa käyttöä varten. Savenvalajan huone ja saven valmistus on paikka, jonka tulisi olla tuttu jokaiselle Jeesuksen opetuslapselle. Jumala itse kertoi Jeremialle kuinka savi savenvalajan kädessä on kuin Jumalan kansa.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Savenvalaja.html