Jännitystä elämään!

Mainitsin taannoin, että on tarkoitus mennä katsastamaan Vancouver Canucksien peliä tässä joku päivä. Noh, viisas ihminen olisi tietysti hyvissä ajoin ottanut selvää asioista ja hommannut liput. Me heräsimme tänään, ja ensi torstain jo loppuunmyydyn pelin liput saatiin plakkariin. Mutta se hinta!

Canucksien sivuilla on palvelu, jonka kautta kausikortin omistajat voivat myydä paikkansa silloin kun eivät niitä itse käytä. Sinne siis palloilemaan, Miika istui koneella ja väliin mesetti Mirkun kanssa, että mitä peliä ja millä hinnalla mennään katsomaan. Löytyi jopa neljä (!) vierekkäistä paikkaa, kappalehinta $65. Mutta jotta lippujen ostaminen ei olisi ollut liian helppoa, piti sekoilla hiukan palveluun rekisteröitymisen kanssa: aluksi laitettiin kanadalainen osoite, ja sitten vasta tajuttiin, että ostamiseen tarvitaan luottokortin laskussa olevat tiedot.

Säätämisen aikana joku ryökäle meni varaamaan liput - tai siltä se näytti. Hetken päästä neljä vierekkäistä paikkaa taas löytyi palvelusta ja tällä kertaa ne ostettiin salamavauhtia. Ja eihän niitä tietenkään edellämainitulla hinnalla saanut, vaan lisäksi piti ostaa neljä jäsenyyttä kyseiseen palveluun $15 kappaleelta; rekisteröityminen oli nääs ilmaista.

Vasta jälkeenpäin ruvettiin laskemaan, että eipä ikinä olla maksettu yksittäisestä tilaisuudesta yhtä paljon... Lisäksi paikkoja on neljä, mutta Ossi lupautui tulemaan mukaan tai etsimään jonkun muun halullisen sielun.

Mirkun tavoin tässä saa vakuuttaa itselleen, että mää en ole se hullu, enhän sentään ole hankkinu yli $1000 kausikorttia... Samoin Mirkun tavoin voi todeta, että Canucksien on kyllä parasta voittaa tämä peli!

Viihdettä, korkeakyldyyriä ja sivistystä...

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli sangen virikkeentäyteinen.

Perjantain vietin kirkolla siirrellen tavaroita kaoottisesta varastosta erääseen uuteen kaappiin. Pölyisen työpäivän jälkeen Jukka heitti minut Metrotownin metroasemalle (joka siis on samassa paikassa kuin meidän vakikauppa;), mistä matka jatkui kohti Vancouverin keskustaa, eli downtownia. Käytiin Mirkun kanssa katsomassa leffa nimeltä Ihmisen lapset, jota mainostettiin Helsingissä jo ennen meidän tänne lähtöä. Leffa oli kohtuullisen synkeä, ja sen jälkimaininkeja lähdettiin purkamaan kauppakeskuksen alakerrassa olevaan Starbucksiin, kuinkas muuten.

Lauantaina lähdimme Cornerstoneen vuokraamaan leffaa Miikan kouluhommia varten ja käymään Viewpointin sairaan kalliissa kaupassa. Koska vuokraamo oli vielä kiinni, päädyimme kuluttamaan aikaa syömällä Organic Deli -nimisessä paikassa, jossa kaikki mahdollinen oli luomua ja reilun kaupan tuotteita. Oli pikkusen hyvää ruokaa, ja voi sitä kahvia! Se oli aivan ihanaa! Sivumennen sanoen Miikasta on tulossa ahkerampi kahvinjuoja kuin minusta. ;) Deli on tietysti hiukan kalliimpi kuin samassa rakennuksessa oleva Reneissance Coffee, mutta Suomen hintoihin verrattuna silti ihan huokea. Tässä eräänä päivänä käytiin siellä taas kahvilla, ja kokeiltiin muffinsseja paikalliseen tapaan - voin kanssa! Olihan se hyvää, mutta täkäläiset herkut alkavat jo näkyä vyötäröllä...

Paluumatkalla poikkesimme SFU:n taidegalleriaan, jossa oli viimeistä päivää meneillään Bruce Stewartin näyttely. Stewartin tauluissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla realismi, ironia, huumori ja upeat värit, pienen yksityiskohdat, ajankuvat sekä lempeä yhteiskuntakritiikki. Tämmöisiä tauluja minäkin voisin ostaa, tosin hintaa on varmaan ihan riittävästi.

Illalla pistettiin sitten parhaat päälle ja suunnistettiin taas keskustaan kuuntelemaan Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesteria. Pelkästään konserttitalo, teatteri Orpheum oli vaikuttava näky. Myös itse konsertti oli todella hieno. Jousiorkesteri soitti ensin Kazuyoshi Akiyaman johtamana Haydnin March for the Royal Society of Musicians. Sitten oli vuorossa Bachin viulukonsertto nro. 1 a-mollissa (A minor, musikantit korjatkaa jos suomennan väärin) ja uudemman säveltäjän Clarice Assadin Konsertto viululle ja orkesterille, molemmissa solistina Nadja Salerno-Sonnenberg. Väliajalla ehdimme katsastaa teatterin washroomit eli toiletit ja ottaa muutaman valokuvan. Lopuksi saimme nauttia vielä Brahmsin sinfoniasta nro. 4 e-mollissa, opus 98. Konsertin jälkeen tehtiin pieniä ostoksia Orpheumin lahjatavarakaupassa ja poikettiin vielä Ossin ja saksalaisen Katjan kanssa kahville Tim Hortons -kahvilaan, joka on auki 24/7.

Kotiin päästessä kello oli jo ehtinyt. Unien jälkeen koitti sunnuntai ja kaksikielisessä jumalanpalveluksessa Miika pääsi jälleen tekniseksi tueksi, kun PowerPoint hyytyi kesken saarnan. ;) Kirkolta jatkettiin Finnish Heritage Societyn eli paikallisen Suomiseuran järjestämään Kalevala-juhlaan. Ohjelmassa oli muun muassa tanhua ja kanteleensoittoa, ja tarjolla tietysti ruisleipää ja mustikkapiirakkaa.

Kotona ehdimme olla välillä puoli tuntia, ja sitten oli jo lähdettävä liikkeelle - meidät oli kutsuttu kuudeksi Mirkun työkaverin, Elinan ja hänen miehensä Jasonin luo nyyttikesteihin. Meille sattui pieni suomalainen väärinkäsitys: kyseessä oli potluck dinner, eli päivällinen, ja me veimme sipsejä ja suklaarusinoita... mutta ruokaa riitti silti kaikille :)

Äänestämässä Kunniakonsulaatissa

Viime torstaina kävimme siis täyttämässä kansalaisvelvollisuutemme Vancouverin downtownissa sijaitsevassa kunniakonsulaatissa.

Konsulaattia lähti kartan kera etsimään kolme huonon suuntavaiston omaavaa ihmistä, mutta ihme kyllä päädyimme perille suuremmitta harhailuitta. Eipähän matkaa metroasemalta ollutkaan kuin vajaa puoli kilometriä, mutta silti.

Konsulaatti sijaitsee isossa, hienossa toimistorakennuksessa aivan keskustassa, kerroksessa 14, joka ei siis ollut korkein kerros - ja hyvän naapurisovun nimissä tilat jaetaan Ruotsin kanssa. ;) On muuten varmaan korkein rakennus, missä olen koskaan käynyt... Itse toimistossa ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ellei Suomi-rekvisiittaa lasketa mukaan. Töissä konsulaatissa on yksi virkailija, ja äänestäminen sujui sutjakkaasti.

Miikalla ja Mirkulla oli äänioikeusilmoitukset mukanaan, minun ei ollut ehtinyt perille. Se ei ollut mikään ongelma, passi riitti mainiosti todistukseksi äänioikeudesta. Paikalla olisi ollut myös kaikkien vaalipiirien ehdokaslistat, mutta ei äänestyskoppia. Hiljaiselta paikka vaikutti, Ruotsin puolella ei ollut ketään. Meidän jälkeemme tuli äänestämään vanha pariskunta, ja me poistuimme ihmettelemään vessaa, jossa oli suomalaiset hanat ja automaattisaippua. :D

Raskaan velvollisuuden jälkeen päätimme, että ansaitsemme kiitoskahvit, ja lähdimme harhailemaan takaisin metroasemaa kohti. Matkalla kuljimme Kanadan armeijan rekrytointitoimiston ohi, ja sen edessä oli meneillään pieni, mutta äänekäs mielenosoitus, jonka viesti lyhyesti kuului: Kanadan joukot pois Afrikasta ja Lähi-idän maista!

Burrard Streetin metroaseman läheisyydestä löytyikin huokea, mukava pikkukahvila, jonka kassasetä oli sitä mieltä, että minä kuulostan ranskalaiselta. Mirkku ja Miika sen sijaan kuulostivat juuri siltä, mitä ovatkin... ;)

Markus rules!

Nimittäin niin EO:n raamis kotosuomessa, SLEY:n nettiraamattukoulu kuin Intervarsityn raamiskin pureutuvat tänä keväänä Markuksen evankeliumiin. Tajusin vasta äskettäin, hidas kun olen, että täälläkin tuota nettiraamattukoulua voisi mainostaa. ! :D

Joten kaikki kynnelle kykenevät mukaan Markuksen matkaan! Virallinen aloitus oli tänään, ja koska tahti on muutenkin verkkainen, mukaan ehtii vielä oikein hyvin, vaikka juuri tänään ei vielä aikaa olisikaan.

Raamattukoulua vetää Koskenniemen Eki, joka laittaa koulun sivuille aina taustatietoa ja selityksiä luettavasta kohdasta, sekä myös tehtäviä ja kysymyksiä, jotka ovat pääasiassa omaa pohdintaa varten. Lisäksi on virtuaalinen keskusteluareena, jossa kaikki halukkaat voivat jakaa luetun Sanan ja muun materiaalin herättämiä ajatuksia.

Itse olen lähtenyt mukaan siinä toivossa, että pääsisin ylimielisestä harhaluulostani eroon - kaikki synoptiset evankeliumit kun tuntuvat liiankin tutuilta, ja vierastan siksi niitten lukemista, tuntuu ettei saa mitään irti. Siksi hämmästynkin joka kerta, kun joku kertoo synoptikkojen äärellä tekemistään löydöistä...

Katsotaan mitä tapahtuu! :)

Lunta ja suunnitelmia

Kyllä sitä kevättä kestää odottaa! Missä ovat krookukset? Ei näy! Sen sijaan monena aamuna on taas sadellut lunta. Eikä ole sulanut päivän aikana edes kokonaan pois. Eilen oli myös aika kylmä, kävin viimeinkin pienellä kävelylenkillä Burnaby Mountain Parkissa, ja talvivaatteet olivat tarpeen. Tosin polkua minua vastaan paineli joukko lenkkeilijöitä, joista valtaosalla oli - surpri-ise! - sortsit ja t-paidat. Hrr. Mutta puisto oli ihana siitä huolimatta, sinne täytyy päästä pian uudestaan. Onneksi se on tuossa ihan kivenheiton päässä. :)

- Kamalaa, tajusin pari päivää sitten: nyt ollaan puolivälissä matkaa - olemme olleet täällä kaksi kuukautta, enää toiset puolet jäljellä! On siis korkea aika suunnitella paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista. :) Aiotaankin jalkautua Vancouveriin yhdessä Mirkun kanssa. Mitä sähköpostilla on tutkailtu kiinnostuksen kohteita, ne käyvät oikein mukavasti yksiin: valtava IMAX-elokuvateatteri, jossa kuvan näkee lähes kolmiulotteisena, Vancouver Canucksien jääkiekko-ottelu, Granville Island, joka on iiiiso tori, sekä keväämmällä kiinalainen puutarha China Townissa ja Aquarium - iso akvaario - Stanley Parkissa. Tosin Mirkun listaan tulee meiltä lisää Vancouverin saari ja siellä Victorian kaupunki, jonne toki pitää päästä ihan turistina, sitten kun ne paljon puhutut krookukset ja muut kukat alkavat kukkia. Elikkäs sitten huhtikuulla joskus.

Ihan lähiaikoina on luvassa seuraavanlaisia aktiviteetteja...

Tänä iltana minä menen taas kirkkokuoroon. On muuten elämäni ensimmäinen kerta, kun laulan kirkkokuorossa... Huomenna eli perjantaina menen kirkolle ekaa päivää töihin, minulla on ihan oma toimistokin siellä! (Tosin ovessa lukee että paperivarasto, mutta ei anneta sen häiritä. ;)

Lauantaina lähdetään yliopiston vaihtariporukan kanssa Vancouverin kaupungin sinfoniaorkesterin konserttiin. Oikeasti liput maksaisivat $70, mutta opiskelijoina saamme ne $10 hintaan, jopa minä - ISIC:n eli kansainvälisellä opiskelijakortilla. Hankimme Miikan kanssa kummatkin sellaiset, maksoivat 10€ kappaleelta, mutta saimmepa heti ensimmäisellä käyttökerralla rahat takaisin. :)

Sitten sunnuntai-illaksi Mirkku kutsui meidät oman seurakuntansa nuortenporukan nyyttikesteihin. Potluck, eli pataonni, ovat nyyttikestit englanniksi. :D Nyyttäreistä tulee ihan EO-meininki mieleen, kun olen haikeana tässä seuraillut EO:n listaa, että yksi ja toinen pitää pippaloita, ja voi, me emme pääse mukaan...

EO-kuvioihin liittyen on ihan pakko kirjoittaa tähän pieni sivupolku. Mirkku oli kertonut kaverilleen, että tapasi EO-ihmisiä, ja kaverin kysyessä paikkaa, Mirkku oli toki todennut, että Vancouverin East Sidella, siis kaupungin pahamaineisimmalla alueella! ;D Hihii!

Mutta ei tässä vielä kaikki suunnitelmat! Maanantaina olemme aikeissa tutustua paikallisen "OPKO:n" eli Intervarsityn toimintaan: suuntana on raamis, jossa tutkitaan Markuksen evankeliumia...

Hurjasti kokemuksia siis tiedossa!

Any Given Sunday

Minä tahansa sunnuntaina

Sunnuntaiseen tapaan käytiin kirkossa, vaikka toki siellä tälläkin kertaa oli jotain tavallisuudesta poikkeavaa: Saarisen Ukko vietti pyhäkoulussa yhdeksänvuotissynttäreitään. :)

Aamulla tuli tavalliseen tapaan kiire, ja melkein myöhastyimme bussista, joka oli viisi minuuttia etuajassa. Lisäksi kymmenen matkan sarjaliput eli paikallisittain Fare Saver´s Ticket olivat loppu, ja kun pääsin bussiin, en löytänyt 25 centin kolikoita mistään. Kiltti bussikuski sanoi lopulta, että kaksi dollaria on riittävä maksu, ja pääsin sitten istumaan.

Matkalla katselimme taas taloja; bussimatkat eivät käy tylsäksi, kun voi haaveilla, että tuollaisen kaiteen haluaisin omaan kotiin joskus, ja tuo kiviaita on niin kiva, ja... Lyhyellä kävelymatkalla bussipysäkiltä kirkolle otin taloista kuvia, ja Miika hermostui, että pian luulevat meitä murtovarkaiksi. Tien varrella oli kyltti, jossa luki, että kaikki epäilyttävät asiat ilmoitetaan poliisille...

Jumalanpalveluksen jälkeen päästiin sitten synttäreitten rääppiäisille, jotka eivät juuri juhlista eronneet. Siihen jäi yksi jos toinenkin juttelemaan niitä näitä, vaikka olisi jäänyt vaikka mitään kummempaa ei olisi ollutkaan. Ihan samaan tapaan kuin Lutherin kirkolla. :)
Iltapäivällä tehtiin ruokaa, katseltiin teeveetä ja pelailtiin tietokoneella. Pyydettiin Nooraa ja Jukkaa käymään, mutta he olivat ulkona reippailun vuoksi sen verran väsyksissä, että pysyttelivät kotioloissa.

Semmoinen ihan tavallinen sunnuntai siis - juuri tämmöisiä leppoisia ja kiireettömiä niitten pitää ollakin... Lepopäiviä :)

LUMS:n lounas

Vancouver on joissakin tutkimuksissa todettu maailman parhaaksi asuinkaupungiksi, kertoi Piia-Maria. Ei muistanut itsekään, mistä oli kuullut, mutta ei sen väliä. Näinkin lyhyen kokemuksen jälkeen mutu-tuntumalla voi olla samaa mieltä. Kuitenkin, ironista kyllä, myös Kanadan kodittomuus ja köyhyys on keskittynyt Vancouveriin, sillä täällä ilmasto on leppein ja talvi lämpimin - kadulla asumiseen on siis paremmat mahdollisuudet kuin vaikkapa preerialla, missä voi tulla 40 asteen pakkaset talvella.

Valtion puolesta koetetaan tarjota apua kodittomille sosiaaltyön keinoin. Hiukan toisenlaista apua tarjoaa LUMS, Lutheran Urban Mission Society, joka järjestää ilmaisia lounaita joka toinen viikko Hastings Streetillä, jonka muutamaan kortteliin köyhiä ihmisiä on erityisesti kotiutunut. Myös Emmauskirkko kustantaa lounaan kerran vuodessa ja etsii talkooväen tekemään ja tarjoilemaan ruuan kadun asukeille. Mekin olimme tänään mukana lounastarjoilussa.

Eilettäin Emmauksen naiset leipoivat noin tuhat lihapullaa, ja tänä aamuna Jukka tuli noutamaan meitä vartin yli seitsemän. Noudimme kirkolta Marskan ja ruuat, ja suuntasimme kohti Vancouverin keskustaa. Ehdimme First United kirkolle perille ennen Timoa, jonka kanssa Jukka oli kilpasilla myös Emmauskirkolta lähteneen Timon tietämättä. ;)

Marska alkoi keittiöpuuhat välittömästi, ja kun saimme takit ja tavarat lukkojen taakse, pääsimme hetken seisoskelun jälkeen leikkaamaan ja voitelemaan leipiä. Sen jälkeen tekemistä riitti mukavasti: pöytien kattamista, keksien esille laittoa, ruokailuvälineiden käärimistä servetteihin, hedelmien pussitusta - ruokailijoille annettiin lähtiessä mukaan hedelmäpussi; banaania, mandariinia ja viinirypäleitä.



Jukka ehti pitää meille myös pienen esittelykierroksen LUMS:n tiloissa, joissa paikalliseen tapaan samassa rakennuksessa on kirkkosali, toimistoja, erinäisiä käyttönsä suhteen määrittelemättömiä huoneita, iso sali ja keittiö. Kierroksen aikana näimme muutaman ulko-oven syvennykseen käpertyneen nukkujan, jotka varmaan odottelivat lounaalle pääsyä. :/

Kymmeneltä kokoonnuttiin kirkkosaliin viettämään ehtoollishetkeä. Se oli avoin kaikille, myös tuleville lounasvieraillemme, mutta eipä siellä tainnut olla muita kuin talkoolaisia.

Kello yksitoista koitti h-hetki, eikä siinä paljoa ehtinyt jännittää kun ihmiset tulvivat sisään. Tosin ovella oli koko ajan vahti, ja sisään pääsi kerrallaan vain sen verran väkeä kuin pöytien ääreen mahtui istumaan. Ruoka, juoma ja jälkiruokakeksit tarjoiltiin pöytiin. Minä ja Miika jaoimme kahvia.

- Coffee? Anyone? Here you are, sir. Ma´am.

Toiset söivät hirmuista vauhtia, toiset nauttivat hitaammin. Useimmat olivat todella kohteliaita, kiittivät ja hymyilivät kauniisti. Eräs mies kysyi, saisiko minut jälkiruuaksi. En saanut heti selvää hänen sanoistaan, ja ehdin vastata pahoitellen, etten ymmärtänyt mitä hän sanoi. Vasta myöhemmin alkoi raksuttaa, enkä tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

Tuota aikamoista tohinaa kesti noin tunnin ja vartin verran, sitten tulijat loppuivat ja ovet lukittiin. Ruokaa jäi sen verran yli, että me talkoolaiset pääsimme myös syömään. Ja kuinka herkullisia lihapullat, perunamuusi ja keitetyt kasvikset olivatkaan! Puhumattakaan kekseistä... Syödessä juttelin Mirjamin kanssa; hän on myös Vancouverissa muutaman kuukauden harjoittelussa, First Lutheran Churchilla. Vaihdettiin yhteystietoja ja sovittiin, että nähdään.

Vähän puoli yhden jälkeen olimme taas Jukan autossa. Teimme pienen kierroksen Hastingsilla ja veimme vielä Mirjamin kotiin. Marska makoili tila-auton taka-osassa lattialla ja oli hilpeällä tuulella koko matkan ajan, vaikka hänelle ei riittänyt istuinta. Piipahdimme kirkolla pikaiseen, ja olimme kotona yllättävän aikaisin, jo ennen kahta.

Olo on vähän hassu. En ollut tavallaan mitenkään yllättynyt siitä, miltä kadun ihmiset näyttivät, samanlaisia kun ovat niin Helsingissä, Tartossa kuin täälläkin. Pikemminkin paremmin pukeutuneita kuin olisin luullut. Koskettavinta oli ehkä ystävällisyys ja kohteliaisuus. Silti pahimmalta minusta tuntuu edelleen tanssiva mummo, jonka näin Riikassa jo monta vuotta sitten... Eihän tanssissa ollut edes askeleita, ja radiosta kuuluva musiikki oli iänikuista - ja silti mummo vain tanssi, tanssi kun ei muutakaan voinut.

Kuitenkin, tänään lähes neljäsataa ihmistä sai syödäkseen hyvää, terveellistä ruokaa, ja toivottavasti sellaisen olon, että heitä arvostetaan heidän vaikeuksistaan huolimatta. Ei kai se ole paljon, mutta jos edes jotakin...

Kanadalainen illallinen

Miika pääsi yliopiston vaihtareille järjestämään mentoriohjelmaan, ja sai mentorikseen, eli tavallaan kanadalaiseksi kaverikseen Paula-nimisen kolumbiankanadalaisen tytön. Paulan seurakunnassa eräs pariskunta tarjoaa opiskelijoille silloin tällöin illallista, ja mekin saimme kutsun keskiviikkoillaksi Brentwoodiin, luullakseni - joka tapauksessa John ja Coleen asuvat vielä Burnabyn puolella.

Lähdimme SFU:lta kuuden maissa bussilla yhdessä Paulan kanssa. Vaihdoimme SkyTrainiin Production Waylla ja ajoimme vielä pari pysäkinväliä Brentwood Town Centeriin, mistä John tuli hakemaan meitä - isolla tila-autolla! Yhtä aikaa meidän kanssamme piti nimittäin tulla muitakin, jotka olivatkin viime tipassa siirtäneet tuloaan.

Perillä saimme heti teekupposet käteemme, ja istuimme olohuoneeseen ihmettelemään Johnin ja Coleenin pelipöytää. Vähitellen alkoi tulla lisää ihmisiä, ja joka esittelykerralla nimeni kummallisine kirjaimineen sai ihmetystä osakseen. Viimeisenä tullut poika, jonka nimeä en enää muista, osasi lausua sen ensimmäisellä kerralla oikein - ehkä siksi, että opin illan aikana artikuloimaan sen todella selvästi. ;)

Alkuruuaksi saimme lihakeittoa, joka olisi yhtä hyvin voinut olla suomalaista, tosin tuunattuna maissilla, luulen. Pääruuaksi oli kanan rintaa, riisiä ja lisukkeenä salaattia ja makeaa juuresta, jamssia sekä Coleenin tekemiä ihania sämpylöitä. Saimme maistaa myös kiinalaista makkaraa, jonka eräs vieraista toi mukanaan. Suurin ero suomalaiseen ateriaan oli varmaankin se, että ruokajuomana oli teetä.

Jälkiruuaksi, ah, oli sokerikakkua kermavaahtopäällysteellä JA eräänlaista vanukasta, jossa oli myös sokerikakkua, hyytelöä, mustikoita ja kermavaahtoa. Aivan ihanaa!

Ruuan jälkeen siirryttiin taas olohuoneen puolelle, ja juttelimme kulttuurieroista tutustuen isäntäväen mittavaan pelikokoelmaan. Muutamat meistä saivat myös onnistumisen kokemuksia. ;)

John ja Coleen kertoivat elämästään, kuinka parikymppisinä olivat etsineet Watchman Neen kirjan Normal Christian Life innoittamina tällaista elämää ja sen takia päätyneet Vancouveriin. Meiltä kysyttiin myös hiukan ennalta-arvattava kysymys: milloin olette vastaanottaneet Jeesuksen elämänne Herraksi?

Kaiken kaikkiaan ilta oli oikein mukava, ja ihmiset olivat todella sydämellisiä. Saimme lahjaksi englanninkielisen Raamatun lyhyesti selitettynä, ja illan lopuksi John kävi tuomassa meidät kotiovelle. Jäähyväiset jätettiin paikallisen small-talkin sävyttämänä, "Oli kiva nähdä, tavataan taas pian uudelleen!"

Saa nähdä, mitä se todella tarkoitti?!? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. :)

Miksi pullamössö ei kelpaa?

Nämä ajatukset nousivat pintaan Marikan jälkimmäisestä kommentista. Hän ihmetteli sitä, miksi ihmisille ei kerrota tiettyjä asioita, kuten kristinuskon keskeisiä sisältöjä.

Kyllä kai kirkossa pyritään siihen, että ihmisillä olisi tietoa siitä, mikä on todella kristillisen uskon mukaista ja mikä ei. Toisaalta meidän aikanamme kaikki uskonnollisuus on muuttunut yhä enemmän supermarket-uskonnollisuudeksi: omaan maailmankatsomukseen poimitaan paloja kaikista niistä katsomuksista, jotka tuntuvat miellyttäviltä.

Jo sellaiset sanat kuin "oikeaoppinen", "raamatullinen" tai "totuudenmukainen" nostattavat joillakin karvat pystyyn - sehän olisi suvaitsematonta sanoa, että joku on oikeassa ja toinen väärässä... ja taustalla on siis mielestäni väärä käsitys suvaitsevaisuudesta. Niinpä kun kirkon johdossa toki halutaan luoda kirkolle suvaitsevainen imago, pyritään välttämään edellämainittujen sanojen käyttöä, ja helposti käy niin, että pyöristellään sanomisia sopivasti, jotta kukin voi tulkita niitä miten haluaa.

Hyvä esimerkki on tämä erään piispan (jonka nimeä en nyt muista) kannanotto työvuorojärjestelyihin niissä seurakunnissa, joissa on naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyviä pappeja. Piispa joutui jälkikäteen selittelemään mitä tarkoitti, ja silti eri osapuolet ovat edelleen eri mieltä siitä, mitä piispa todella sanoi. Ota siitä nyt sitten selvää...

Sitten voi sanoa vielä sen, että kyllähän ihmisille yritetään tarjota tietoa kristillisen uskon sisällöstä. On rippikoulu, raamattupiirit, alfakurssit, raamattutunnit ja ties mitkä. Jumalanpalveluksessakin pitäisi tulla kristinuskon sisältöä, Sanaa ja sakramentteja. Mutta miksi ihmiset eivät tule näihin tilaisuuksiin?

Toki yksi syy on varmasti se, minkä eräs filosofi ja liberaaliteologi Rudolf Otto totesi jo ajat sitten: kirkosta on tehty koulu, elämyksellisyyttä ei ole. Ja nyt tarkkana! Olen sitä mieltä, että elämyksellisyys ja kokemuksellisuus pitäisi huomioida ja niitäkin koettaa tarjota, mutta tinkimättä Sanasta tipan tippaa! Lisäksi olen sitä mieltä, että ihmiset eivät tule, jos puheet ja opetukset ovat vain sanahelinää siitä, kuinka Jeesus oli suuri opettaja. Meille kaikille tulee julistaa lakia ja evankeliumia, kumpaakaan unohtamatta. Ylevien ajatusten pullamössön sijaan tarvitsemme kunnollista rukiista leipää, täyttä Jumalan sanaa, jossa kerrotaan sekä hänen vihastaan syntiä kohtaan että hänen rakkaudestaan syntistä ihmistä kohtaan.

Olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä, ja jokainen meistä tarvitsee häntä tasan yhtä paljon. Olemme rikollisia hänen silmissään, ja silti hän rakastaa meitä ihan oikeasti. Ja se tarkoittaa: hän itse tekee meistä pyhiä ja puhtaita kuolemalla ja siten kärsimällä rangaistuksen meidän puolestamme. Jumala haluaa palauttaa meidät siihen asemaan, jota varten hän meidät loi: olemaan hänen rakkaita lapsiaan, silmäteriään, rakkautensa kohteita, jotka vastaavat hänen rakkauteensa.

Hän haluaa olla meidän kanssamme, ja sen hän myös tekee, kunhan tunnustamme tämän yhden asian, oman syntisyytemme. Kristityn elämään kuuluvat omat vaikeutensa, mutta siitä huolimatta Jeesus on luvannut, että hän tahtoo antaa meille yltäkylläisen elämän - siis sellaisen, jossa on mieltä ja merkitystä, sellaisen, jossa saamme kokea hänen ja muiden rakkautta. Ja kaiken sen epäoikeudenmukaisuuden, mitä saamme tästä huolimatta kokea, hän korvaa tuhatkertaisesti taivaassa - hän itse on luvannut pyyhkiä kyyneleemme, ja sitten saamme olla aina hänen kanssaan... :)

On merkillistä, että niin korkeasti koulutetut ja toivottavasti viisaat ja älykkäät ihmiset kuin kirkkomme piispat eivät näytä ymmärtävän tätä yksinkertaista tosiasiaa. Mitä enemmän keskitytään kehyksiin - rakennuksiin, tilaisuuksien ulkoiseen muotoon, pitämään mahdollisimman suuri määrä ihmisiä kirkon jäseninä, luomaan positiivista imagoa... - sitä vähemmän sitoutuneita kristittyjä on Suomen evankelis-luterialaisessa kirkossa. Mitä enemmän keskitytään evankeliumin julistamiseen, sitä enemmän syntyy eroavia mielipiteitä, mutta silloin syntyy myös todellinen elävä seurakunta, jossa voi toteutua myös ihmisten keskinäinen rakkaus ja jossa ennen kaikkea ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi ja omakseen ikuisen elämän.

Jo vanha kansa oppi katekismuksistaan: Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.

Ensimmäinen matkamuisto ja riemastus!

Ensiksi mainittu on uusi rahakukkaro. Jotkut ehkä muistavat vanhan, kauan palvelleen eestiläisen edeltäjänsä. Nyt alkaa uusi aika samettisen naisellisuuden kanssa. ;) Tämmöinen ihanuus tuli ostettua viikko, pari sitten Metrotownista, ja jopa aika edullisesti, maksoi semmoiset seitsemän euroa. Laukkuputiikissa, jonka nimeä en enää muista, oli jokin ale meneillään...

Riemastus taas johtuu siitä, että viimeinkin kaikki blogin etusivulla näkyvät linkit, kuten kategoriat, kommentoi, ... ovat suomeksi. Olen nimittäin siirtynyt Bloggerin uudempaan versioon, ja sitä tästä on ilmeisesti kiittäminen. Vanhassa olin itse kääntänyt suomeksi ne, mihin pystyin vaikuttamaan. Ah, tätä autuutta! Tuntuu ehkä hassulta, mutta englannin ja suomenkielen sekoittaminen toisiinsa todella ärsytti minua - vaan ei ärsytä enää. :)

Sanajumalanpalvelus

Jukka oli viime viikon ja viikonlopun Suomi-konferenssissa, jonne kokoontuivat Pohjois-Amerikan suomalaisten seurakuntien papit. Meille jäi tehtäväksi sanajumalanpalveluksen toimittaminen. Ei sitä uskoisi, mihin kaikkeen voi joutua, kun lähtee kauaksi kotoa. ;)

Saarnaa valmisteltiin sunnuntain vastaisena yönä kahteen asti. Juujuu, kyllä se aloitettiin jo viikko sitten lauantaina, mutta silloin ei päästy alkua pitemmälle... Aamulla menimme kirkolle hyvissä ajoin, emmekä onnistuneet edes laukaisemaan hälytyslaitteita, vaikka se joskus aiemmin on minulta niin hyvin onnistunutkin. ;) Kaikenlaisten käytännön järjestelyiden kanssa meinasi tulla hiukan kiire, sillä kannettavan ja videotykin kanssakäymiseen tarvittavia johtoja ei tahtonut löytyä. Mikkejä säädettiinkin vielä paria minuuttia ennen jumiksen alkua...

Kaikki sujui kuitenkin yllättävän jouhevasti, mitä nyt kolehdin keräämisessä käytettävät korit olivat Miikalta vähän hukassa, ja alba pääsi loppuvaiheessa palvelusta hiukan repsahtamaan - emme ilmeisesti osanneet pukea sitä oikein Miikan päälle... Niin ja se, että Miika piti Isä meidän -rukouksessa ja uskontunnustuksessa sellaista vauhtia päällä, että heikompia hirvitti. ;) Mutta minun osuuteni olikin se helpompi, tekstien ja parin rukouksen lukeminen.

Kuitenkin ihmiset kovin kiittelivät jälkeenpäin, että hyvin meni ja kiitos kovasti. Tarjolla oli nimittäin hernekeittoa ja kahvia ja pullaa tulevan laskiaisen kunniaksi. "Ikspiiriens, kokemusta, kokemusta", sanoi myös Himangalta kotoisin oleva Ilmi-mummo, kun siellä kahvipöydässä vielä totesin, että kaikkeen sitä joutuukin... :)

***

Saarna
laskiaissunnuntaina 18.2.2007 Emmauskirkossa
tekstinä Luukkaan sanat
evankeliuminsa luvussa 9, jakeet 28-36...

"Kristuksen kirkastuminen

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään."

Päivän evankeliumiteksti vie meidät valtavien tapahtumien äärelle. Jeesus vetäytyy lähimpien opetuslastensa kanssa rukoilemaan vuorelle. Muutamaa päivää aiemmin Jeesus on ilmaissut opetuslapsilleen, kuka hän todellisuudessa on, ja mitä hänelle tulee tapahtumaan. Jeesus oli tällöin puhunut suoraan siitä, että hänen on kärsittävä ja kuoltava kirjanoppineiden käsissä. Tähän tehtävään valmistautuessaan Jeesus meni Isän eteen rukoilemaan.

Heidän ollessaan siellä Jumalan pyhyys ja majesteettisuus tuli näkyväksi. Jeesuksen todellinen asema kirkastettiin opetuslasten silmien edessä. Aiemminkin opetuslapset olivat nähneet ja kokeneet suuria asioita seuratessaan Jeesusta, mutta tämä oli jotakin ainutlaatuista. Jeesuksen olomuotokin muuttui, ja Jumalan kirkkaus tuli ihmeellisellä tavalla näkyviin.

Mooses ja Elia, Vanhan Testamentin merkittävät hahmot, ilmestyivät Jeesuksen luo. Tässä Jeesuksen asema Jumalan läpi koko historian ulottuvassa pelastustyössä kävi ilmi. Mooses toi kansalle Jumalan lain, joka osoitti, että yksikään ihminen ei voisi hyvillä teoilla pelastua. Jumalan vaatimus ihmisille on, että meidän tulee olla pyhiä; yhtä pyhiä, kuin mitä Jumala itse on. Laki sulkee jokaisen ihmisen synnin vankilaan, kadotustuomion alle. Kukaan ei voi omin voimin päästä Jumalan luo.

Profeetat, joita Elia edusti, julistivat niskuroivalle kansalle Jumalan tuomiota, mutta myös anteeksiantoa ja armoa sille, joka kääntyisi pois synneistään. Ennen kaikkea profeetat kertoivat armollista sanomaa tulevasta Vapahtajasta, joka tulisi viimein päästämään kansan lopullisesti ulos synnin vankilasta, niin, että pahaa ei enää olisi.

Ja tässä, tässä se kansan kauan odottama Vapahtaja, Messias viimein oli! Tässä oli se, josta profeetat olivat julistaneet vuosisatojen ajan, ja jota Jumalaa pelkäävät olivat niin hartaasti odottaneet. Viimein Jumalan ihmistä koskeva pelastussuunnitelma saisi Jeesuksessa huipennuksensa.

Jumala itse puhui tuossa hetkessä, samalla tavoin, kuin silloin, kun Jeesus kastettiin. Silloinkin Jumala suoralla tavalla vahvisti Jeesuksen Messiaaksi, ja Johannes, Pyhän Hengen ohjaamana, julisti Jeesuksen tehtävän: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!”

Jumalan ilmestymistä kuvataan muuallakin Raamatussa kirkkaudella. Pyhän Jumalan kirkkaus tuhoaa kaiken syntisen ja epäpyhän. Me emme kestä tämän kirkkauden edessä. Se on kuin koettaisi katsoa suoraan aurinkoon, tai yrittäisi mennä liian lähelle juhannuskokkoa, ja vielä paljon enemmänkin. Ihminen ei sitä kerta kaikkiaan kestä.

Samaan aikaan Jumalan kirkkaus on jotakin sellaista, jota Jeesukseen uskova ihminen kaipaa. Jumalan olemus on sellainen, että yhtä aikaa haluamme paeta häntä ja tulla häntä lähelle; yhtä aikaa pelkäämme ansaitsemaamme rangaistusta, mutta kaipaamme pyhyyttä ja puhtautta, ennen muuta Isän syliä. Samalla tavalla opetuslapset, vaikka olivat hämmentyneitä ja peloissaan, kokivat jotakin niin ihanaa, että eivät olisi halunneet lähteä vuorelta ollenkaan pois. Ehkä opetuslapsilla oli mielessään Jeesuksen aiemmin lausumat sanat hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan, ja he pelkäsivät. Tässä oli hyvä olla, tässä meitä ei kukaan voisi vahingoittaa. Pietari ehdottikin, että rakennettaisiin kolme majaa, Moosekselle, Elialle ja Jeesukselle.

Mutta evankelista Luukas toteaa Pietarin sanoista: hän ei tiennyt, mitä sanoi. Muutamaa päivää aiemmin Pietari oli saanut tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Mutta Pietari ei kuitenkaan ymmärtänyt, että Messias oli kärsivä Messias, että pelastaakseen kansansa hänen olisi kuoltava. Siksi sinne vuorelle ei voinut jäädä. Jeesuksen olisi tultava Kirkastusvuorelta alas, kärsimykseen ja ristinkuolemaan.

Emme näe Jumalan kirkkautta maailmassamme sellaisena kuin se todella on. Täällä Jumalan kunnia kätkeytyy vastakohtaansa: kuningasten kuningas ottaa orjan muodon ja nöyrtyy ristille meidän tähtemme, vaikka me Aadamin jälkeläisinä olemme synnin vallassa emmekä ansaitsisi muuta kuin kadotuksen. Jumala itse kuolee häpeällisen kuoleman, jotta voisi pelastaa meidät! Hän itse kärsii rangaistuksen meidän pikku valheistamme, siitä kun kadehdimme ystäviä ja sanomme pahasti rakkaille tai tuntemattomille, niistäkin teoista ja ajatuksista, joita emme usko kenenkään muun tietävän. Hän itse rakastaa meitä sellaisina kuin olemme, tästä kaikesta huolimatta, ja on osoittanut sen ennen kaikkea kuolemalla meidän vuoksemme.

On meidän onnemme, että Jeesus ei myöntynyt Pietarin ehdotukseen. Jos Messias ei olisi tullut alas Kirkastusvuorelta, häväistäväksi ja tapettavaksi, meillä ei olisi mitään toivoa. Jumalan laki on ehdoton. Se ei päästä otteestaan ketään, ei yhtäkään. Jokaisen meistä on kerran seisottava Pyhän Jumalan edessä kuulemassa tuomio elämästämme. Eikä kukaan voi sanoa puolustuksekseen mitään. Se, jolla silloin ei ole Jeesusta suojanaan, ei ole mitään. Siksi Jeesuksen oli tultava alas Kirkastusvuoren kunniasta pitkäperjantain kärsimykseen ja häpeään. Opetuslapsetkin saisivat nähdä Mestarinsa pilkattuna ja paeta henkensä edestä, lähes kaiken toivonsa menettäneenä.

Mutta Jumala ei jätä kansaansa epätoivon varaan. Jeesus nousi ylös, kunnian kuninkaana, synnin voittajana, joka vielä kerran tulee palaamaan maan päälle, ja luomaan uuden taivaan ja maan. Me elämme uskoen siihen, että tämä kerran toteutuu, ja ne, jotka ovat uskoneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristin työn tähden, tulevat elämään ikuisesti. Silloin Jumalan pelastustyö on viimein lopullisesti päätöksessään, ja jo Vanhassa Testamentissa luvattu Jumalan rauha viimein vallitsee.

Tähän uskoon, ja Herramme paluun odotukseen haluamme nyt tunnustautua Apostolisen uskontunnustuksen sanoin...